Lue keskustelun säännöt.
Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?
08.05.2022 |
En halua olla ilonpilaaja ja en odota mitään isompaa juhlintaa äitienpäivänä, mutta silti itkettää. Kavereiden ja sukulaisten insta-päivitykset juhlinnasta tekevät pahaa. Tiedän, että eihän se kuva kerro välttämättä totuutta, ties mikä riita siellä on päällä, mutta kuitenkin olen kateellinen.
Olin ihan cool siihen asti, kun teini-ikäinen lapseni virnuili, että on hänellä jotain minulle. Post-it lapulle kirjoitettu Onnea! En ollut odottanut mitään, mutta odotukset nousivat heti, kun tuli sanomaan, että jotain on. Nyt van itkettää. Tämä lapsi siis on taiteilija, joka käytti eilenkin varmaan 10 t piirtelyyn. Eli parissa minuutissa olisi piirtänyt minulle oikean kortin.
Miten tässä saa koottua itsensä? En haluaisi taas viettää äitienpäivää itkien.
Nyt ruoanlaittoon. Tuli jo kyselyä, mitä on ruoaksi ja ruoan kuultuaan lapsi tokaisi, että ai taas. Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin, mutta mä nyt päätin tämän hyvän ja helpon ruoan, kun se pitää kuitenkin itse tehdä, enkä halua viettää koko päivää keittiössä.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse onnittelen mun äitiä ja mummua kyllä, mutta mä en itse viitsi laittaa mitään erikoista äitienpäiväksi, koska tiedän että lapseni eivät mua onnittele. Eivät ole viiteen vuoteen onnitelleet sen jälkeen kun mies lähti lätkimään, toisen naisen kun löysi. Jollain lailla lapset syyttivät mua siitä,, kai syyttävät edelleen mutta pakkohan se on sanoa että kyllä se vähän kirpaisee kun he innolla kotona askartelevat isälle kaikkea, ja huomioivat isänpäivät ja laittavat nuo kortit ym postissa, vaikka isänsä ei ole heihin ollut viiteen vuoteen yhteyksissä/noteeraa heitä mitenkään kun on isä tuon uuden vaimonsa lapsille. Sikäli oli vähän kakka fiilis tänään, kun keskimmäinen puhui vanhimmalle lapselle että "pitäisikö meidän laittaa kortti Hannalle?" eli siis äitipuolelleen jonka ovat kerran nähneet..
Kamalia kakaroita. "Hei sisko, laitetaanko äitipuolelle kortti äitienpäivänä, mutta ei laiteta omalle äidille vaikka hän meitä on hoitanut ja rakastanut kun oma isä otti ja lähti?" pakko sanoa että tuossa tilanteessa minä RÄJÄHTÄISIN.
Joo, ehkä se Hanna sit laittaa niille lapsille seuraavat synttärit ja joulut.
Ja mikä on tollanen muikki joka antaa miehensä jättää omat lapsensa heitteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnon marttyyri 😬🙄
Miksikäs mies ei voinut edes kokata????
I feel you, ap! Mulla on älykäs akateeminen mies, joka on ajattelematon ja kylmä. . Ei ole tullut kortteja, kukkia silloin kun lapset oli pieniä eivätkä vielä ite osanneet ajatella asiaa. Teinivuodet meni ihan ohi. Nyt aikuiset lapset muistavat. Mutta edelleen ihan itse saan käydä ostamassa ruoat ja kokata. Vihaan äitienpäivää, enkä muutaman vuoden isänpäiväjärjestelyiden jälkeen enää yritä sitäkään päivää juhlistaa. Olkoon, moukka mies.
Vierailija kirjoitti:
I feel you, ap! Mulla on älykäs akateeminen mies, joka on ajattelematon ja kylmä. . Ei ole tullut kortteja, kukkia silloin kun lapset oli pieniä eivätkä vielä ite osanneet ajatella asiaa. Teinivuodet meni ihan ohi. Nyt aikuiset lapset muistavat. Mutta edelleen ihan itse saan käydä ostamassa ruoat ja kokata. Vihaan äitienpäivää, enkä muutaman vuoden isänpäiväjärjestelyiden jälkeen enää yritä sitäkään päivää juhlistaa. Olkoon, moukka mies.
Mulla on samansorttinen, olen epäillyt narsistiksikin mutta ei se ihan sitäkään taida olla. Mutta se on oppinut lopultakin lähestulkoon olemaan. Ei pidä heittää toivoa. Sain sen lopulta ymmärtämään, että vaikka päivä itsessään ei ole niin tärkeä, niin juhlan ja arjen erottaminen on, ja että nämä piittaamattomuudet jäävät mieleen ja värjäävät koko mielikuvaani hänestä, koska arjessakaan muistamisia ei kuulunut. Että jos ei välitä juhlapäivistä tai on niille allerginen, sitten on tehtävä juhlaa arjesta omin päin vakuuttaakseen minut siitä, että hän pitää minua missään arvossa. Ja että jos hän ei arvosta minua, miksi minun pitäisi arvostaa häntä.
Jokohan ap on lopettanut ulisemisen vai vieläkö hana valuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostan itselleni ruusut suklaata ja kesämekon joka vuosi ennen äitienpäivää vähän niin kuin mr Bean paketoi itselleen lahjan jouluksi. Olen päättänyt näin kunnioittaa itseäni en enää välitä pahoittaa mieltäni. Toimii.
Kaikki erityiset päivät on ikäviä, en ole ikinä tykännyt äitienpäivästä, enkä ole itse vietänyt mitään. Parempi kun ei olisi mitään erityisiä päiviä, kun kaikki olisi päivät samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se oli vitsi?
Meillä ainakin osaisin kuvitella et teini tekisi vastaavaa ja luulen et molemmat vaan nauraisi. Vielä kun erikseen mainitsee, et on jotain.
Juu, se oli vitsi. Siksi ei ollutkaan kiva, kun en vaan pystynyt reagoimaan naurulla (kuten normaalisti), vaan aloin itkeä.
Enkä halua mielenosoituksellisesti lähteä minnekään yksin syömään, vaan viettää ihan normaalin päivän. Hankalaa vaan, kun koko ajan itkettää.
Ap
Itsestään huolehtiminen ja itsensä hyvinvoinnin sekä onnellisuuden edelle laittaminen ei ole mielenosoitusta. Jokainen terveellä itsetunnolla elävä ihminen ajattelee myös omaa onnellisuuttaan, eikä muiden palvelemista ja itsensä sekä tunteidensa piilottamista, ettei muille tule paha mieli.
Nyt pois ovimaton roolista! Käteen kirja Sensitive is the New Strong, jos mahdollista, tai netistä Anita Moorjanin videoita empaatikoista. Empaatikko-ovimatolle on tärkeintä, että muut ovat onnellisia, oman itsensä kustannuksella, joka EI ole tervettä EIKÄ normaalia.
Rohkeasti kohti uutta itseä. Ansaitset sen! :)
Höpöhöpö. Onnellisuutensa ja omanarvontuntonsa ripustaminen muiden vastuulle ja varsinkaan niiden sitominen noinkin triviaaleihin asioihin kuin kukkapuskaan ja korttiin kerran vuodessa ei ole tervettä ja normaalia nähnytkään.
Se, että SINÄ et välitä lahjoista ja huomiosta merkkipäivänä ei tarkoita, etteikö se ole tärkeää jollekulle toiselle. Jos sinua ei huomioida sinun omalla rakkaudenkielelläsi, varmasti alkaa korveta sinuakin.
Jos muutenkin kohdellaan kuin itsestään selvyyttä, tämä katkaisee kamelin selän.
Olet oikeassa siinä, että pitää olla sen verran itsekunnioitusta, ettei anna muiden häiritä itseään. Hyvä itsekunnioitus tarkoittaa myös sitä, ettei anna ihmisten kohdella itseään miten tahansa ja kuitata se vaan, että ei siinä mitään. Hyvä itsekunnioitus nimenomaan sanoo, että tämä ei muuten käy, tästä tulee minulle paha mieli, tämä asia on minulle tärkeää vaikka se ei toiselle olisi hiiren v:n verran tärkeää.
Hyvä itsetunto ei tarkoita sitä, että alistuu mihin tahansa mukisematta ja nielee pahan mielensä. Se on suomalainen typeryys, luterilainen mentaliteetti, jossa mistään ei saa valittaa, mistään ei saa pahastua ja mitään tyhjänpäiväisiä asioita ei ainakaan surra, kuten jotain hemmetin lahjoja ja kortteja ja hyvä käytöstapoja.
No jos ne kortit ja kukat on noin tärkeitä, niin miksei sitä voi alunperinkin etsiä kumppania joka näkee ne juhlapäivät samanlaisina elämää suurempina spektaakkeleina? Minä oikeasti ahdistuisin, jos minun kumppanini alkaisi yhtäkkiä vuosien jälkeen vetää tämän tason uhriutumista merkkipäivistä. Sidotaan arvostus ja rakkaus johonkin näin tyhjänpäiväiseen. Sä et rakasta jos et tee kakkua etkä arvosta jos et tee korttia. Ihan älytöntä messuamista minusta, eihän noilla ole edes mitään tekemistä keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki erityiset päivät on ikäviä, en ole ikinä tykännyt äitienpäivästä, enkä ole itse vietänyt mitään. Parempi kun ei olisi mitään erityisiä päiviä, kun kaikki olisi päivät samanlaisia.
Lehmän elämää. Paitsi aika moni niistäkin pääsee sentään kevätlaitumille ja rientää sinne pukkilaukkaa.
Mutta sinun mielestäsi ihmisen pitäisi paarustaa parijonossa tasatahtia kehdosta hautaan?
Ennen maailmassa pyhäpäiviä ja muita juhlia oli todella paljon verrattuna nykyaikaan. Me emme selviä enää edes parista pakollisesta päivästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se oli vitsi?
Meillä ainakin osaisin kuvitella et teini tekisi vastaavaa ja luulen et molemmat vaan nauraisi. Vielä kun erikseen mainitsee, et on jotain.
Juu, se oli vitsi. Siksi ei ollutkaan kiva, kun en vaan pystynyt reagoimaan naurulla (kuten normaalisti), vaan aloin itkeä.
Enkä halua mielenosoituksellisesti lähteä minnekään yksin syömään, vaan viettää ihan normaalin päivän. Hankalaa vaan, kun koko ajan itkettää.
Ap
Itsestään huolehtiminen ja itsensä hyvinvoinnin sekä onnellisuuden edelle laittaminen ei ole mielenosoitusta. Jokainen terveellä itsetunnolla elävä ihminen ajattelee myös omaa onnellisuuttaan, eikä muiden palvelemista ja itsensä sekä tunteidensa piilottamista, ettei muille tule paha mieli.
Nyt pois ovimaton roolista! Käteen kirja Sensitive is the New Strong, jos mahdollista, tai netistä Anita Moorjanin videoita empaatikoista. Empaatikko-ovimatolle on tärkeintä, että muut ovat onnellisia, oman itsensä kustannuksella, joka EI ole tervettä EIKÄ normaalia.
Rohkeasti kohti uutta itseä. Ansaitset sen! :)
Höpöhöpö. Onnellisuutensa ja omanarvontuntonsa ripustaminen muiden vastuulle ja varsinkaan niiden sitominen noinkin triviaaleihin asioihin kuin kukkapuskaan ja korttiin kerran vuodessa ei ole tervettä ja normaalia nähnytkään.
Se, että SINÄ et välitä lahjoista ja huomiosta merkkipäivänä ei tarkoita, etteikö se ole tärkeää jollekulle toiselle. Jos sinua ei huomioida sinun omalla rakkaudenkielelläsi, varmasti alkaa korveta sinuakin.
Jos muutenkin kohdellaan kuin itsestään selvyyttä, tämä katkaisee kamelin selän.
Olet oikeassa siinä, että pitää olla sen verran itsekunnioitusta, ettei anna muiden häiritä itseään. Hyvä itsekunnioitus tarkoittaa myös sitä, ettei anna ihmisten kohdella itseään miten tahansa ja kuitata se vaan, että ei siinä mitään. Hyvä itsekunnioitus nimenomaan sanoo, että tämä ei muuten käy, tästä tulee minulle paha mieli, tämä asia on minulle tärkeää vaikka se ei toiselle olisi hiiren v:n verran tärkeää.
Hyvä itsetunto ei tarkoita sitä, että alistuu mihin tahansa mukisematta ja nielee pahan mielensä. Se on suomalainen typeryys, luterilainen mentaliteetti, jossa mistään ei saa valittaa, mistään ei saa pahastua ja mitään tyhjänpäiväisiä asioita ei ainakaan surra, kuten jotain hemmetin lahjoja ja kortteja ja hyvä käytöstapoja.
No jos ne kortit ja kukat on noin tärkeitä, niin miksei sitä voi alunperinkin etsiä kumppania joka näkee ne juhlapäivät samanlaisina elämää suurempina spektaakkeleina? Minä oikeasti ahdistuisin, jos minun kumppanini alkaisi yhtäkkiä vuosien jälkeen vetää tämän tason uhriutumista merkkipäivistä. Sidotaan arvostus ja rakkaus johonkin näin tyhjänpäiväiseen. Sä et rakasta jos et tee kakkua etkä arvosta jos et tee korttia. Ihan älytöntä messuamista minusta, eihän noilla ole edes mitään tekemistä keskenään.
Meinaat että jokainen etsii itsensä kopion, jotta parisuhde voi onnistua? Ja sitten etsitään uusi jos mieli muuttuu minkään suhteen? Ei minullekaan olleet juhlapäivät tärkeitä, ennen kuin päädyin suhteeseen miehen kanssa, joka halusi päättää minun puolestani, mitä minun kuuluu asiasta ajatella. Ahdistuin oikeasti, kun tajusin että hänen mielestään minä en rakasta jos haluan häneltä mitään mitä hän ei erityisesti halua antaa. Ja hänen haluamistensa lista oli todella suppea. Hän lähinnä lahjoitti minulle aikaansa jos olin valmis viettämään sitä hänen projekteissaan. Jos toivoin läheisyyttä, hänen mielestään sitä oli ollut koko yö kun kerran nukuttiin samassa sängyssä. Vaikkei hän ollut koskenut minuun kertaakaan.
Edellisessä suhteessa minä olin se, joka ahdistui juhlapäivistä. Tilanteet muuttuvat. Tunne on aika tyrmäävä kun tajuat, että toiselle minun toiveeni on pyhäinhäväistys, oli se mikä hyvänsä. Syyksi tuntui riittävän se, että toive oli minun. En uhriutunut, vaan päin vastoin, aloin vaatia tilaa minunkin toiveilleni. Ja ottaa sitä väkisin. Mies ahdistui, riiteli, väisteli, pilkkasi, ja lopulta alkoi ottaa opikseen. Ajoittain hän on suorastaan mukava ihminen nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jospa kasvaisit aikuiseksi ap, etkä märehtisi turhanpäiväisiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teinit vaan ovat joskus tommosii. Kyllä se muuttuu, kun kasvaa, jo parikymppisenä alkavat päästä omasta navastaan eroon. Eikä niillä ole rahaakaan. Askarrella tietysti voi vaikka pahvilaatikosta, kuten teinini teki yksi kerta. Ja nyt kortti tuli whatsup kuvakäsittelynä.
Jos lapsi on jo teini-ikäinen, voisiko sitä kasvattaa tässä kohtaa? Sanoa, että hei, tiedän ettet varmaan tarkoittanut pahalla vaan se oli vitsi, mutta tulit todella surulliseksi tuosta lapusta. Että olit hyväksynyt sen, että sinua ei muisteta, mutta tuo tarkoituksellisen surkea lappunen sai sinut tuntemaan, että lapsesi kokee ettet ole onnitteluja ansainnut. Kysy vaikka, mitä lapsesi ajattee äitienpäivästä? Eikö ole laisinkaan kiinnostunut, ajatteleeko että sinua itseäsi ei kiinnosta tämän päivän juhlistus vai kokeeko, että et ole muistamisen arvoinen?
Sitten voit kertoa että sinusta olisi todella mukava saada vaikka ihan vilpitön toivotus; "hyvää äitienpäivää".
Vierailija kirjoitti:
Hmm kyllä mun kuplassa, niin somessa kuin livenä lapset ja mies tuo sänkyyn sen vähän kummallisen kyhäämänsä aamiaisen ja vinoon leikatut leivät kasvishymynaamoilla ja muumimukikahvit. Kortteja ja ehkä ruusukin. Minusta se on ihana perinne enkä kaipaa isoja lahjoja tai brunsseja mutta olisin superloukkaantunut Jos ei muistettaisi mitenkään. Miehelle taisin jo ennen lapsia kertoa mitä toivoisin. Saman käsittelyn hän saa isänpäivänä ja kyllä mieskin ilahtuu huomiosta.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen näkökulma tähän asiaan, että omassa somessani korostuvat ne ihanat brunssi- ja kukkakuvat sellaisilla äideillä, jotka selvästi järjestävät koko juhlan itse. Eli jos haluaa tehdä äitienpäivästä numeron, niin se oikeasti pitää tehdä itse, eikä odottaa, että lapset edes isän kanssa tajuaisi mitään järjestellä. Teineiltä en varsinkaan odottaisi melkein mitään omatoimista järjestämistä, eikä se mitenkään korreloi siihen, että rakastaako teini vanhempaansa. Heillä vaan on fokus ihan muualla, eikä edes kauheasti rahaa.
Varsinkin aikuisten lasten kanssa homma toimii vähän niin, että äiti itse järjestää kotonaan kakkukahvit, brunssin tai päivällisen, minne sitten mennään kukkapuskan kanssa kylään, jos siis haluaa, että silloin on jotain erityistä. Ei monikaan opiskelija tai ruuhkavuosia elävä ala järjestää äidilleen mitään, mihin äiti kutsuttaisiin.
Oma äitini ei kutsu edes käymään äitienpäivänä, niin meillä äitienpäivä tarkoittaa lähinnä tekstarionnitteluja puolin ja toisin. Ei olla erityisen läheisiä, ei olla koskaan edes oltu, enkä oikein tiedä, että odottaisiko hän edes mitään juhlallisuuksia. Ilmeisesti pitäisi itse kutsua itsensä käymään tai jotain, jos haluaisi mennä. Käsittääkseni isä ostaa äidille jonkun lahjan kuitenkin. Ei siis olla riidoissa, mutta ei oikeastaan ikinä myöskään tekemisissä. Tämä tietenkin on tänä päivänä aika poikkeuksellinen ja outo suhde, mutta meillä on näin. Ei voi pakottaakaan läheisyyttä, jos ei kummastakaan ole koskaan siltä tuntunut.
Minä vietän äitienpäivää omien lasten kanssa, käydään tekemässä jotain hauskaa yhdessä, minkä siis itse suunnittelen ja järjestän. Voi olla uimahallireissu, seikkailupuisto, tai vanhempien lasten kanssa vaikka sushia ja leffa. Ihanaa olisi, jos olisi varaa viedä lapset vaikka hotelliviikonlopulle, mutta siihen ei raha riitä. Toivon, että lapsille jää joku muistijälki, että äitienpäivänä tehdään äidin kanssa jotain mukavaa, jos vaikka aikuisena tulevat edes kutsuttuna sinne brunssille, tai jotain.
Juu, kyllä meilläkin äitienpäivänä oli lasten päiväkodissa ja koulussa askartelemat kortit ja mies teki ennen töihin lähtöä aamupalan. Mies toi myös edellisenä iltana marketista kukkapuskan. Oli jopa aamupalalla se muumimuki :) eikä siinä ole mitään vikaa, vaikka koko äitienpäivä jäisi tähän. Teineiltä tuskin enää tulee kortteja.
Kommenttini pointti oli, että jos haluaa ihanan someäitienpäivän brunssin itsetehtyine mimosoineen, suklaaseen upotettuine mansikoineen ja Marimekon servettien kera, niin sen joutuu kyllä valmistelemaan itse. Toki tässäkin voisi olla paikka innostaa teiniä osallistumaan, jos vaikka pyytää häntä kaivamaan tiktokeistaan jonkun tosi hienon smoothie bowl -reseptin, mitä sitten voidaan yhdessä kokeilla. Kaikkia nuoria tällainen ei kiinnosta, mutta monia kiinnostaa. Usein tulee myös sellainen rise to the occasion -ilmiö, että jos äitienpäivänä järjestää jonkun tuollaisen vähän hienomman miljöön, niin sitä koko juhlaakin muut arvostaa enemmän. Ja siis minäkään en ole tehnyt mitään brunssia kun lapset niin pieniä, mutta voisin kuvitella tekeväni joskus kun ovat isompia.
Ja sitten tämä, että ei isäkään tee isänpäivänä mitään ja tulee valmiiseen pöytään, niin minä ainakin järjestän tuon alussa kuvaamani perustason, mutta en ala järjestelemään isän puolesta mitään extraa. Esimerkiksi tänä äitienpäivänä vein lapset uimahalliin ja syömään kun mies oli töissä. Suhtaudun muutenkin koko päivään enemmän niin, että se on päivä, jolloin tehdään yhdessä lasten kanssa jotain ihanaa (vaikka leivotaan sitten se kakku).
Se on kaikista huonoin malli, että ensin marttyyrinä kerrotaan kaikille, että en minä mitään tarvi ja jos nyt joku kahvit viittii keittää ja sitten kuitenkin on paha mieli, kun ei tullut lapsilta korttia, eikä mies ostanut kasvohoitoa.
VMP. Kun teette lapsia, ette voi olla varmoja siitä, että heistä tulee toivomanne kaltaisia tai että he kannattelevat onnellisuuttanne.
Suurin osa ihan normaaleistakin teineistä on välillä ihan täysiä kusipäitä. Onneksi itse vahinkoraskauden yllättäessä tein abortin.
Ap saattaa olla masentunut, taakkaa on kertynyt pidemmältä ajalta ja nyt se purkautuu itkuna. Äitiys on paljon muutakin kuin yksi äitienpäivä. Ei sen varaan voi eikä kannata rakentaa omaa onnellisuuttaan. Toki tiedän itsekin, että teinit ovat toisinaan todella raskaita ja välillä tuntuu, että ne pilaavat käytöksellään ihan kaiken. Mutta kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole omia lapsia mutta omaa äitiä piti onnitella. Viestin laitoin, en mene käymään. Tuntui vaikealle kirjottaa siihen viestiin hyvää äitienpäivää _rakkaalle_ äidille. Olen niin katkera, siitä kuinka vaille jäin lapsuudessa. Tunnen usein lähinnä vihaa äitiäni kohtaan. Olen sen kyllä näyttänytkin, mutta ei se auta.
Toisaalta toista äitiä ei ole eikä tule, ja onhan se kai rakas silti. Mutta päällimmäisenä tunteena viha ja vitutus koko äitienpäivästä.
Juuri sinunlaisesi ihmisen pitäisi saada omia lapsia. Näkisit kuinka helppoa ja yksinkertaista olisi olla hyvä äiti. Kiitosta eivät useat äidit työstään saa eivätkä odota. Äitiys on raakaa työtä, joka kestää loppuelämän ajan.
Ja isä tekee samoin isänpäivänä? Minä olen kyllä sitä mieltä, että tästä kaikesta on vastuussa ap:n lasten isä, mikäli hän on kuvioissa mukana. Hänen tehtävänään on ollut kasvattaa ja opettaa lapsille, miten kuuluu toimia äitienpäivänä.
Jos olisin ap, sanoisin perheelle selkeästi ja kuuluvasti suorat sanat siitä, että olen pahoittanut mieleni, ja sitten lähtisin ovesta ulos viettämään päivää yksikseni. Seuraavana lasten syntymäpäivänä ja isänpäivänä ja jouluna en laittaisi tikkua ristiin muuten kuin oman juhlintani etten.