Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
neliöeliö kirjoitti:
Parisuhteessa pitää molempien tehdä työtä suhteen eteen. Kummankin ei vain toisen. Pitää myös olla aito rakkaus, pelkkä ihastumisen tunne ei riitä.
Pitää olla rehellisyyttä, luottamusta, uskollisuutta, anteeksiantoa, rakkautta.
Ja on hyvä olla tarpeeksi samanlaiset elämänarvot ja aktiivisuustaso.
Ja pitää rakastaa toista sellasena kuin se on virheineen päivineen.
Se kenen virheitä pystyt sietämään ja rakastamaan häntä silti on oikeanlainen.Puhukaa, kuunnelkaa, ymmärtäkää.
Jos oon jotain oppinut niin sen että pitää vaan puhua, ja siis nätisti ja kunnioittavasti.Muista että et voi pelkästään yksin suhdetta pelastaa, siihen tarvitaan molemmat.
Tuo viimeinen lause onkin tärkein. Eli toisin sanoen, etpä voi tehdä mitään sille, jos mies vaikkapa itkee exänsä perään tai menee pettämään.
Sellaisesta ei vain toivu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet oikean ihmisen kanssa, ei tuollaisia tarvitse miettiä.
Miten niin? Itse ajattelen, että monikin ihminen voi olla se oikea, jos osaa hoitaa suhdetta oikein. Ja oikeasta tulee helposti väärä, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä eikä mietitä miten suhde voisi mahdollisimman hyvin ja miten ongelmat parhaiten voitetaan.
Voin allekirjoittaa tämän. Menin 20-vuotiaana naimisiin miehen kanssa, joka oli minulle oikea kymmenen ensimmäistä avioliittovuotta ja olimme toisillemme hyvät kumppanit. Olimme alkaneet seurustella ja sitouduimme nuorina, ja suhteen aikaan emme osanneet kehittää tapoja pitää suhdetta yllä ja ratkaista ristiriitoja, joita väistämättä pitkän suhteen aikana tulee. Lopulta huomasimme, että emme enää olleet kulkeneet samaan suuntaan ja yhteytemme oli kadonnut. Olimme pitäneet toisiamme ja rakkauttamme nimenomaan itsestäänselvyyksinä, ja olimme jämähtäneet suhteen alkuvuosien asetelmiin emmekä osanneet itsenäistyä pitäen yllä parisuhdetta. Jäljellä oli enää yhteinen historia, kiintymys ja ystävyys. Romanttista rakkautta ei ollut jäljellä eikä uudestaan löytynyt, ja katsoimme parhaaksi erota. Tänä päivänä olemme edelleen ystäviä ja toisillemme tärkeitä ihmisiä. Suhdetta en kadu ja teimme parhaamme sen perusteella, mitä silloin osasimme tehdä.
Mä taas en allekirjoita tätä, että moni voi olla oikea jos vain osaa hoitaa suhdetta.
Monet suhteet kaatuu siihen, että toisen osapuolen tunteet ovatkin jossain kolmannessa henkilössä, joskus jopa jo ennenkuin koko suhdetta on aloitettu.
Milläs korjaat sellaisen rakkauden ja kaipuun, jota puolisosi tuntee jotain kolmatta osapuolta kohtaan? Siinä tilanteessa mikään mitä teet, ei vain auta. Tunteita ei voi pakottaa.
Tuo mistä sinä puhut onkin aivan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet oikean ihmisen kanssa, ei tuollaisia tarvitse miettiä.
Miten niin? Itse ajattelen, että monikin ihminen voi olla se oikea, jos osaa hoitaa suhdetta oikein. Ja oikeasta tulee helposti väärä, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä eikä mietitä miten suhde voisi mahdollisimman hyvin ja miten ongelmat parhaiten voitetaan.
Voin allekirjoittaa tämän. Menin 20-vuotiaana naimisiin miehen kanssa, joka oli minulle oikea kymmenen ensimmäistä avioliittovuotta ja olimme toisillemme hyvät kumppanit. Olimme alkaneet seurustella ja sitouduimme nuorina, ja suhteen aikaan emme osanneet kehittää tapoja pitää suhdetta yllä ja ratkaista ristiriitoja, joita väistämättä pitkän suhteen aikana tulee. Lopulta huomasimme, että emme enää olleet kulkeneet samaan suuntaan ja yhteytemme oli kadonnut. Olimme pitäneet toisiamme ja rakkauttamme nimenomaan itsestäänselvyyksinä, ja olimme jämähtäneet suhteen alkuvuosien asetelmiin emmekä osanneet itsenäistyä pitäen yllä parisuhdetta. Jäljellä oli enää yhteinen historia, kiintymys ja ystävyys. Romanttista rakkautta ei ollut jäljellä eikä uudestaan löytynyt, ja katsoimme parhaaksi erota. Tänä päivänä olemme edelleen ystäviä ja toisillemme tärkeitä ihmisiä. Suhdetta en kadu ja teimme parhaamme sen perusteella, mitä silloin osasimme tehdä.
Mä taas en allekirjoita tätä, että moni voi olla oikea jos vain osaa hoitaa suhdetta.
Monet suhteet kaatuu siihen, että toisen osapuolen tunteet ovatkin jossain kolmannessa henkilössä, joskus jopa jo ennenkuin koko suhdetta on aloitettu.
Milläs korjaat sellaisen rakkauden ja kaipuun, jota puolisosi tuntee jotain kolmatta osapuolta kohtaan? Siinä tilanteessa mikään mitä teet, ei vain auta. Tunteita ei voi pakottaa.
Tuo mistä sinä puhut onkin aivan eri asia.
Niinpä. Tämä oli tilanne meillä. Tällaista "vikaa" ei vain pysty mikään mahti korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Häh?
Tiesitkö että avioeron alullepanija on useimmiten nainen.
Meiltä loppui seksi, miestä ei vaan enää kiinnostanut. Itse en ollut valmis elämään loppuelämää ilman, olin vasta 40.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastin toista lujasti. Nyt olen hänen kanssaan jo oikeasti onnellinen. Ex liitto oli kulissia ja liitto vaisu. Tätä elämäni naista aion kosia kesällä, juhannuksena ja hän ei tiedä sitä.
vai ,että kulissia ..odotahan kun karma saavuttaa sinutkin,sinäkin olet vastuussa asioista
Ei olisi voinut tietää aloittaessa, mistä syystä ero tuli 20 vuotta myöhemmin. Ei minulla ainakaan ollut 27-vuotiaana sellaista kristallipalloa.
Mies teki reissuhommia. Ehkä hän alkoi siellä liikaa tottua alkoholiin, ja hänestä pikku hiljaa vuosikymmenen aikana kehkeytyi piiloalkoholisti. Hänestä tuli vaikea, ärtyisä, itsekäs ja vilpillinen. Seksi loppui meiltä, ja hän viesteili vieraiden kanssa ja vietti iltoja sulkeutuneena työhuoneeseensa.
Yritin hoitaa parisuhdetta ihan oman mielenterveyden kustannuksella. Onneksi lopulta luovutin ja erosin. Hän sai jonkinlaisen herätyksen siitä, ja hakeutui hoitoon.
Tuttavaperheiden miehet on myös tehneet reissuhommia, ei heille käynyt näin. Niinkin olisi voinut mennä, mistäpä sen aloittaessa tiesi.
En usko, että voit suunnitella ja kontrolloida elämää niin täysin. Sitä joko uskaltaa, tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
neliöeliö kirjoitti:
Parisuhteessa pitää molempien tehdä työtä suhteen eteen. Kummankin ei vain toisen. Pitää myös olla aito rakkaus, pelkkä ihastumisen tunne ei riitä.
Pitää olla rehellisyyttä, luottamusta, uskollisuutta, anteeksiantoa, rakkautta.
Ja on hyvä olla tarpeeksi samanlaiset elämänarvot ja aktiivisuustaso.
Ja pitää rakastaa toista sellasena kuin se on virheineen päivineen.
Se kenen virheitä pystyt sietämään ja rakastamaan häntä silti on oikeanlainen.Puhukaa, kuunnelkaa, ymmärtäkää.
Jos oon jotain oppinut niin sen että pitää vaan puhua, ja siis nätisti ja kunnioittavasti.Muista että et voi pelkästään yksin suhdetta pelastaa, siihen tarvitaan molemmat.
Tuo viimeinen lause onkin tärkein. Eli toisin sanoen, etpä voi tehdä mitään sille, jos mies vaikkapa itkee exänsä perään tai menee pettämään.
Sellaisesta ei vain toivu ikinä.
Jos joku ajattelee exänsä olevan elämänsä rakkaus, on halpamaista seurustella toisen kanssa. Jos taas joku petturi ajattele exäänsä, mitä tollasella kaverilla on edes annettavaa, petturilla. En ajattelisi siitä mitään kun olisin onnellinen että pääsin eroon. Olin exä tai nyxä.
Moniko on eronnut aviopuolisostaan palstamammojen kehotettua jättämään sen sian?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellista rakkautta ei koskaan ollutkaan. Oli nuoruuden hulluutta ja lisääntymisviettiä.
Tämä. Monilla on just tuota kotileikkiä. Kannattaa vakiintua vasta aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä ketjusta! Olen lähestymässä neljääkymppiä ja pitkässä parisuhteessa, lapset ovat jo koululaisia. Olen tunnistanut itsessäni jotain kriisin merkkejä, esim haaveilen jatkuvasti toisista miehistä ja ihastun jokaiseen mieheen, joka vaan hymyileekin mulle. Olen miettinyt, että ottaisin asian puheeksi oman mieheni kanssa ja olisin ehdottanut vaikka taukoa suhteeseen (tätä olotilaani on siis kestänyt jo vuoden verran), mutta en oikeasti halua menettää tätä kaikkea hetken huumailun takia. En siis halua vajota miestenne tasolle, vaan haluan tehdä töitä parisuhteemme eteen.
En suosittelisi "taukoa" kellekkään. Se on niin epämääräinen. Joko eroaa taikka ei. Ei mitään taukoa.
Mutta omaa tilaa voi ottaa ja olla välillä eri paikoissa.
Huuma on koukuttavaa ja itsekkin sitä aina kaipaa pitkässä suhteessa. Mutta kun kaikkea ei voi saada. On valittava joko lyhyet suhteet huuman perässä tai yksi pitkä suhde jossa huuma välillä hiipuu. Huuma voi tulla välillä takas pitkässä suhteessa.
Mieti mitä oikeasti elämältä haluat. Jos valitset huuman niin älä enää ikinä ole pitkässä suhteessa koska sillon vaan satutat toista kun lähdet. Sillon kannattaa olla vaan lyhyissä suhteissa jos huuma on tärkeintä.
Jos taas valitset pitkän suhteen, on jotenkin vaan koitettava työntää ne huumat pois mielestä. Älä katsele muita silleen, pysäytä heti sellaiset ajatukset. Älä flirttaile muille.
Ehkä yksin olo saisi ikävän kumppaniin ja tunteet nousemaan omaa kumppania kohtaan? Tai sitten enemmän aikaa toisen kanssa. Romanttiset treffit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirin eroja seuratessa havainto on, että eron taustalla on monesti se, että alunperin on menty naimisiin ihmisen kanssa joka on "riittävän hyvä, sopiva tms." Ja joka usein on ollut samassa kohtaa perhe-elämähaaveiden kanssa ja siksi tuntunut hyvältä valinnalta, vaikkei syvää rakkautta ole parin välillä ollutkaan. On ehkä ajateltu että tunteet syvenevät, kun aloitetaan yhteinen elämä ja saadaan lapsia. Kuitenkin usein nämä suhteet sitten lapsiarjen myötä väljähtyvät ja päättyvät eroon, kun laimennettu tunteet realisoituvat pettämisenä, seksielämä kuihtumisena, kommunikaation heikkoutena tms.
Vierailija kirjoitti:
Noin 20 vuotta yhdessä. Exälle tuli joku "onko tässä kaikki, eikö elämässä ole muuta" -vaihe vähän ennen 40 ikävuotta. Löysi töistä toisen jo vähän pidemmällä eroprosessissa olevan keskustelukumppanin. Ei siinä enää ole sitten mahdollista liikkuvaa junaa pysäyttää. Jos toinen ei enää halua.
Sama tarina. Ainut ero, että oltiin yhdessä kolmekymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies haikaili jo ennen häitämme nuoruuden rakkautensa perään ja 26 avioliittovuoden ja 2 lapsen jälkeen hän päätyi taas yksiin tämän henkilön kanssa.
Oli kuullemma jossain sisimmässään kaivannut aina salaa häntä.
Erosimme sovussa sillä minäkin kaipaan omaa nuoruuden miesystävääni.
-E
Kokemus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neliöeliö kirjoitti:
Parisuhteessa pitää molempien tehdä työtä suhteen eteen. Kummankin ei vain toisen. Pitää myös olla aito rakkaus, pelkkä ihastumisen tunne ei riitä.
Pitää olla rehellisyyttä, luottamusta, uskollisuutta, anteeksiantoa, rakkautta.
Ja on hyvä olla tarpeeksi samanlaiset elämänarvot ja aktiivisuustaso.
Ja pitää rakastaa toista sellasena kuin se on virheineen päivineen.
Se kenen virheitä pystyt sietämään ja rakastamaan häntä silti on oikeanlainen.Puhukaa, kuunnelkaa, ymmärtäkää.
Jos oon jotain oppinut niin sen että pitää vaan puhua, ja siis nätisti ja kunnioittavasti.Muista että et voi pelkästään yksin suhdetta pelastaa, siihen tarvitaan molemmat.
Tuo viimeinen lause onkin tärkein. Eli toisin sanoen, etpä voi tehdä mitään sille, jos mies vaikkapa itkee exänsä perään tai menee pettämään.
Sellaisesta ei vain toivu ikinä.
Jos joku ajattelee exänsä olevan elämänsä rakkaus, on halpamaista seurustella toisen kanssa. Jos taas joku petturi ajattele exäänsä, mitä tollasella kaverilla on edes annettavaa, petturilla. En ajattelisi siitä mitään kun olisin onnellinen että pääsin eroon. Olin exä tai nyxä.
Niinpä, oli karseaa tajuta, että äijä itkee exänsä perään. Tällaista avioliittoa ei siis mikään tahtotila pysty korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies haikaili jo ennen häitämme nuoruuden rakkautensa perään ja 26 avioliittovuoden ja 2 lapsen jälkeen hän päätyi taas yksiin tämän henkilön kanssa.
Oli kuullemma jossain sisimmässään kaivannut aina salaa häntä.
Erosimme sovussa sillä minäkin kaipaan omaa nuoruuden miesystävääni.
-E
Tää on kyllä järkyttävä tarina.
Tiesitkö jo ennen häitä, että mies haikailee jonkun nuoruudenrakkautensa perään?
Olivatko he koskaan yhteydessä tuon 26 avioliittovuotenne aikana?
Milloin sinä aloit kaivata nuoruuden miesystävääsi sitten? Mikäs sun tilanne nyt on?
Miten paljastui tuo miehesi kaipuu?
Etkö tunne olevasi petetty, että 26 vuotta tuli oltua valheessa?
neliöeliö kirjoitti:
Parisuhteessa pitää molempien tehdä työtä suhteen eteen. Kummankin ei vain toisen. Pitää myös olla aito rakkaus, pelkkä ihastumisen tunne ei riitä.
Pitää olla rehellisyyttä, luottamusta, uskollisuutta, anteeksiantoa, rakkautta.
Ja on hyvä olla tarpeeksi samanlaiset elämänarvot ja aktiivisuustaso.
Ja pitää rakastaa toista sellasena kuin se on virheineen päivineen.
Se kenen virheitä pystyt sietämään ja rakastamaan häntä silti on oikeanlainen.Puhukaa, kuunnelkaa, ymmärtäkää.
Jos oon jotain oppinut niin sen että pitää vaan puhua, ja siis nätisti ja kunnioittavasti.Muista että et voi pelkästään yksin suhdetta pelastaa, siihen tarvitaan molemmat.
Oma kokemus oli tässä juuri siitä kun aktiivisuustaso ei kohdannut. Toinen oli tyytyväinen kotona istuessa, ja itse olen aktiivinen ja tykkään matkustelusta. Matkustin sitten kavereiden kanssa ja pikku hiljaa vapaa-aikaa vietettiin sitten enemmän ja enemmän erillään. Lopulta eteen tuli se, että haluanko sitten joskus eläkepäivilläkin vielä istua vaan himassa, kun toinen kieltäytyy lähtemästä mihinkään. Kun ei yhteistä tekemistä ollut enää, tunteetkin viilenivät elämien ajautuessa erilleen, ja ero tuli.
Kaipaan aikoja, jolloin yhteiskunta ei suvainnut eroja.
Nyt erotaan liian heppoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan aikoja, jolloin yhteiskunta ei suvainnut eroja.
Nyt erotaan liian heppoisesti.
Mielestäni pettäminen tulisi olla rangaistavaa.
Mä taas en allekirjoita tätä, että moni voi olla oikea jos vain osaa hoitaa suhdetta.
Monet suhteet kaatuu siihen, että toisen osapuolen tunteet ovatkin jossain kolmannessa henkilössä, joskus jopa jo ennenkuin koko suhdetta on aloitettu.
Milläs korjaat sellaisen rakkauden ja kaipuun, jota puolisosi tuntee jotain kolmatta osapuolta kohtaan? Siinä tilanteessa mikään mitä teet, ei vain auta. Tunteita ei voi pakottaa.