Miksi teille tuli avioero?

Jätä se sika -viestien takia.

Ajattelin että oikeassa nuo on ja jätin sen emakon.

Vierailija kirjoitti:

Komppaan puhumisen tärkeyttä ja kuuntelemista.

Meillä 34 vuotta yhteistä eloa takana ja ihan erilainen keskustelukulttuuri tuottaa toisinaan hankaluuksia. Tahtotilasta on kyllä suuri apu joskus..

Eksä puhui ja analysoi ihan liikaa eikä sitä jaksanut enää kuunnella. Nyt on ihana rauha yksin ollessa. 

On tutkittu, että jos molemmat ovat eroperheestä on eron todennäköisyys huomattavasti suurempi. Sen sijaan jos vain toinen on eroperheestä, vähenee eron todennäköisyys lähes yhtä pieneksi kuin että jos molemmat tulevat ei-eroperheestä. Ero oli näiden välillä enää 1-2-%. Oli uusi tutkimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Kaikki eivät toista vanhempiensa virheitä. Minkälainen kuva sinulla on siitä miten mies suhtautuu asiaan ja miten hän on sen käsitellyt?

Jokainen parisuhde on erilainen. Se että huolehtii omasta osuudestaan siinä liitossa ei aina riitä. Ihmiset kasvaa, muuttuuvat, ihastuvat, rakastuvat...eivätkä aina välttämättä siihen jo saatavilla olevaan kumppaniinsa. Ikuisuus kysymys on että, mikä sitten ajaa sen toisen osapuolen ihastumaan johonkin toiseen? Tai lähtemään suhteesta vaikka "kaikki on hyvin"? Ei niihin löydy vastausta. Jokaisen pitää kokeilla se parisuhde ja sen tuomat ilot ja surut ihan itse.

T. Nainen 55+ joka erosi 30 vuoden liitosta koska rakkaus loppui, minun toimesta.

Oman kokemuksen pohjalta (taustalla nuorena vuosien seurustelun jälkeen solmittu avioliitto ja lyhyeksi jäänyt avioliitto, kun mies petti ja lähti):

1. Sama arvopohja. Jos itse arvostat liitossa vakautta, uskollisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista, niin kumppanin pitäisi olla samanlainen. Monet asiat elämässä voi muuttua, mutta yleensä arvopohja on melko pysyvä. Minä en niin nuorena osannut katsoa tuota arvopohjaa, vaan painotin enemmän sitä, että meillä oli silloin nuorena samoja mielenkiinnonkohteita (ei ollut enää myöhemmin, kun ymmärrettävästi aikuistuessa muututtiin).

2. Katso, millainen kumppanin vanhempien parisuhde on. Siitä saa hyvässä ja pahassa osviittaa: miten kriiseihin suhtaudutaan, puhutaanko avoimesti, kunnioitetaanko toista jne. Kumppani todennäköisesti joko tiedostaen tai tiedostamatta ottaa mallia vanhempiensa parisuhdetavoista. Ex-mieheni isä oli uskoton miehen äitiä kohtaan ja exäni toisti tätä samaa kaavaa meidän liitossa, vaikka oli nähnyt, kuinka onnettomaksi hänen äitinsä tuon pettämisen seurauksena tuli.

3. Hyväksy se, että voit muuttaa vain itseäsi. Kumppaniasi ei voi pakottaa muuttumaan mihinkään suuntaan. Jotkut piirteet ihmisessä myös tuppaavat korostumaan iän myötä entisestään. Jos kumppani on nuorena esim. herkästi suuttuva, pitkävihainen tai vaikka kontrolloiva, niin yleensä nuo piirteet vain iän myötä korostuvat. Tottakai kaikissa meissä on huonot puolensa, mutta mitä tahansa ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.

4. Tiedosta, että voit vain omasta puolestasi päättää "tahtoa". Vaikka itse tahtoisit yrittää jatkaa avioliittoa, työstää parisuhdekriisiä jne, niin kumppanisi ei välttämättä halua. Et voi kumppanisi puolesta tahtoa, etkä yksin pelastaa liittoa, jos toinen päättää luovuttaa. Minulle tämä oli yksi isoimpia oivalluksia. Olisimme joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin päätyneet miehen aloitteesta eroon ja minä en olisi voinut asialle yhtään mitään. Jos toisella ei tahtoa ole, niin ei sitä voi toiselle antaa. Tämän vuoksi sanonkin, että koskaan ei voi olla täysin varma, että joku avioliitto kestäisi. Ketkä tahansa voivat erota, vaikka se joidenkin pariskuntien kohdalla tosi epätodennäköiseltä tuntuukin.

Jos haluat vinkin ns. kestävään suhteeseen, niin teidän pitää olla toistenne parhaat kaverit. Siis todellakin ne parhaat kaverit, jonka kanssa halutaan olla ja tehdä kivoja asioita.

Jos kaverit löytyy suhteen ulkopuolelta ja kivat jutut tehdään vain parisuhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa, niin suhde lässähtää.

Kaveruuteen liittyy molemminpuolinen luottamus. Siihen ei kuulu toisen tekemisten kyttääminen tai kummallinen ota kiinni jos saat pelit selän takana.

Mulla tuli ero sen takia, että mies löysi kaverit ihan muualta. Myös ne, joille uskoutui ja sai sieltä vahvistusta eropäätökselle. Toki sai, koska neuvoja antanut osapuoli kuuli vain miehen version asioista. Minä olin se pahis kaikessa - mutta ukko oli kuitenkin se, joka onnistui saamaan toisen naisen raskaaksi.

Nykyisen miehen kanssa on oltu kohta 20 vuotta ja kasvatettu yhdessä maailmalle minun edellisestä suhteesta olevat lapset. Ollaan onnellisia edelleen ja suunnitellaan lomat ym. menot yhdessä. Omat harrastukset on silti kummallakin - muita kavereita siis on, mutta se paras löytyy kotoa.

Listaan asioita, joihin kiinnitin avioeron jälkeen huomiota uutta miestä etsiessäni. Olin rauhassa useamman vuoden yksin, enkä tyytynyt "ihan kivaan" mieheen, vaan odotin sopivaa.

-Lähtökohtaisesti jätin pois laskuista kaikki isot ongelmat, joista tulisi vain haastetta parisuhteen edetessä: päihdenongelmaiset, hyvin vaikeista mt-ongelmista kärsivät, selvästi sitoutumiskyvyttömät pelimiehet jne. Koin, että en halua parisuhteelle tuollaista lähtökohtaa, joka on jo valmiiksi tiedossa.

-En joustanut tulevaisuuden haaveista. Minulla oli haaveissa lapsi/lapsia, rauhallinen perhe-elämä ja olen kotona viihtyvää sorttia. Yksi mies ei esimerkiksi ollut varma lapsihaaveesta, halusi matkustella paljon ja elää vapaata elämää. Totesin, että parisuhde ei kannata kummankaan kannalta, sillä toiveet ovat niin erilaiset.

-Etsin miestä, joka kohtelee ystävällisesti muitakin ihmisiä kuin omia läheisiään. Katsoin, miten mies puhuu esimerkiksi asiakaspalvelijoille, tuntemattomille ihmisille tai auttaako hän muita ihmisiä, vaikka ei hyötyisi tuosta auttamisesta itse. Minulle oli tärkeää, että miehellä on hyvä sydän ja hän haluaa kohdella toisia hyvin. Ei siis ole mikään kynnysmatto, mutta ei ole kylmä ja ilkeä ihminen.

-Yksi isoimpia asioita oli, että mies kykenee puhumaan ja sanoittamaan tunne-elämäänsä. Aiemmassa avioliitossani mies oli todella puhumaton, eikä kyennyt ehkä tunnistamaankaan kaikkia tunteitaan. Nykyisen mieheni kanssa puhutaan avoimesti kaikesta, kaikenlaisille tunteille on tilaa ja ollaan kumpikin valmiita tekemään töitä parisuhteen eteen. 

Kannatti olla vuosia yksin ja etsiä rauhassa sopivaa miestä. Nyt ollaan oltu jo vuosia yhdessä, meillä on lapsi ja ollaan naimisissa. Sovitaan hyvin toisillemme ja parisuhde on vain parantunut ajan kuluessa. Ollaan opittu työstämään rakentavammin eteen tulleita haasteita ja arvostetaan toisiamme kovasti. Uskon, että tällä avioliitolla on hyvät mahdollisuudet, koska lähtökohdatkin ovat paremmat kuin nuoruuden avioliitossani. :)

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tuon mukaan esim. minun lapset on menneet pilalle, kun ovat eroperheestä? Omasta mielestäni vastuullisia, asiansa hoitavia ja fiksuja ihmisiä - kuin myös puolisonsa.

Siinäkin on puolensa, että yh-äitinä hoitaa lapset kunnollisesti maailmalle. Se eroperhe ei tarkoita sitä, että elämä huononisi - monesti ilmapiiri kodissa myös paranee.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen paparisuhderisuhde on erilainen. Se että huolehtii omasta osuudestaan siinä liitossa ei aina riitä. Ihmiset kasvaa, muuttuuvat, ihastuvat, rakastuvat...eivätkä aina välttämättä siihen jo saatavilla olevaan kumppaniinsa. Ikuisuus kysymys on että, mikä sitten ajaa sen toisen osapuolen ihastumaan johonkin toiseen? Tai lähtemään suhteesta vaikka "kaikki on hyvin"? Ei niihin löydy vastausta. Jokaisen pitää kokeilla se parisuhde ja sen tuomat ilot ja surut ihan itse.

T. Nainen 55+ joka erosi 30 vuoden liitosta koska rakkaus loppui, minun toimesta.

Joo, ei aina riitä että pitää oman osuutensa , mut ei siitä haittaakaan oo.

Jos pitää huolen omasta puolestaan niin se vahvistaa suhdetta sen kanssa joka pitää myös huolen omasta puolestaan. Joskus se että pitää huolen omasta puolestaan voi pelastaa suhteen, niin että toinenkin alkaa pitämään huolta omasta puolestaan.

Jos ei pi huolta omasta puolestaan niin se vaikeuttaa suhdetta ja voi johtaa eroon

Miehen alkoholisoituminen. Yritin saada hänet hoitoon mutta hän itse ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin erota, yhdessä yli 20 vuotta ja neljä lasta.

Ei oma ero, mutta vanhempien: Isäni oli kokenut rikkinäisen lapsuuden. Väkivaltaiset ja piittaamattomat alkoholisti vanhemmat, jotka antoivat hänet lopulta lastenkotiin. Hän meni heti koulun jälkeen hanttihommiin. Äitini oli vanhoillisesta suurperheestä, ja lapsuudenkodissa oli ollut kaikki hyvin. Hän opiskeli ja sai hyvän työpaikan. En suoraan sanoen tiedä, miten nämä kaksi niin erilaista ihmistä edes rakastuivat, mutta niin kävi ja kaksi lasta syntyi kahden vuoden sisään.

Seitsemän vuotta meni hyvin silloin kun isä oli selvinpäin. Hän oli traumatisoitunut lapsuudestaan ja yritti käyttäytyä kuten ilmeisesti ajatteli miten pitää. Mutta mielenterveysongelmat pahenivat hiljalleen ja käytös muuttui. Äiti lopulta otti eron ja lähti meidän lasten kanssa. *Minä en muuten syytä kumpaakaan, tuo oli paras ratkaisu ja rakastan yhä molempia vanhempiani kovasti :)

Aloittajalle sanoisin, että tutustuu puolisoehdokkaan perheeseen. Vanha sanonta -omena ei putoa kauas puusta pätee. Onko perheessä aistittavissa ongelmia, vai ovatko perheenjäsenten välit mutkattoman lämpimät. Jos kotoa on saatu malli, että itseä ja toisia kohdellaan hyvin, on todennäköistä, että niin hän tekee myös omassa parisuhteessaan.

Eipä noita ongelmia pysty kuitenkaan ennustamaan. Ihmiset esittävät pitkäänkin muuta kuin ovat ja voivat muuttua. Minkäs sille voi. Koittaa valita sellaisen puolison, jonka mitään piirrettä ei haluaisi muuttaa (koska niin ei voi tehdä) ja jota ei tarvitse yrittää parantaa (sillä sekään ei onnistu). Tärkeää on myös, että oma pääkoppa on kunnossa. Pitää uskaltaa ja haluta rakastaa. Mustasukkaisuus, pyrkimys hallita toista ja ylenkatsominen tuhoavat minkä tahansa suhteen. Ne ovat vain niitä kokevan henkilön mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemuksen pohjalta (taustalla nuorena vuosien seurustelun jälkeen solmittu avioliitto ja lyhyeksi jäänyt avioliitto, kun mies petti ja lähti):

1. Sama arvopohja. Jos itse arvostat liitossa vakautta, uskollisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista, niin kumppanin pitäisi olla samanlainen. Monet asiat elämässä voi muuttua, mutta yleensä arvopohja on melko pysyvä. Minä en niin nuorena osannut katsoa tuota arvopohjaa, vaan painotin enemmän sitä, että meillä oli silloin nuorena samoja mielenkiinnonkohteita (ei ollut enää myöhemmin, kun ymmärrettävästi aikuistuessa muututtiin).

2. Katso, millainen kumppanin vanhempien parisuhde on. Siitä saa hyvässä ja pahassa osviittaa: miten kriiseihin suhtaudutaan, puhutaanko avoimesti, kunnioitetaanko toista jne. Kumppani todennäköisesti joko tiedostaen tai tiedostamatta ottaa mallia vanhempiensa parisuhdetavoista. Ex-mieheni isä oli uskoton miehen äitiä kohtaan ja exäni toisti tätä samaa kaavaa meidän liitossa, vaikka oli nähnyt, kuinka onnettomaksi hänen äitinsä tuon pettämisen seurauksena tuli.

3. Hyväksy se, että voit muuttaa vain itseäsi. Kumppaniasi ei voi pakottaa muuttumaan mihinkään suuntaan. Jotkut piirteet ihmisessä myös tuppaavat korostumaan iän myötä entisestään. Jos kumppani on nuorena esim. herkästi suuttuva, pitkävihainen tai vaikka kontrolloiva, niin yleensä nuo piirteet vain iän myötä korostuvat. Tottakai kaikissa meissä on huonot puolensa, mutta mitä tahansa ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.

4. Tiedosta, että voit vain omasta puolestasi päättää "tahtoa". Vaikka itse tahtoisit yrittää jatkaa avioliittoa, työstää parisuhdekriisiä jne, niin kumppanisi ei välttämättä halua. Et voi kumppanisi puolesta tahtoa, etkä yksin pelastaa liittoa, jos toinen päättää luovuttaa. Minulle tämä oli yksi isoimpia oivalluksia. Olisimme joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin päätyneet miehen aloitteesta eroon ja minä en olisi voinut asialle yhtään mitään. Jos toisella ei tahtoa ole, niin ei sitä voi toiselle antaa. Tämän vuoksi sanonkin, että koskaan ei voi olla täysin varma, että joku avioliitto kestäisi. Ketkä tahansa voivat erota, vaikka se joidenkin pariskuntien kohdalla tosi epätodennäköiseltä tuntuukin.

Upeasti sanoitettu, tästä paistaa läpi kypsä elämänkokemus. Toi itselle myös hieman lohtua.

Pitkä liitto on lopulta arvo- ja tahtovalinta. Ja toisen puolesta ei voi tehdä sitä valintaa. Vaikka itse antaisi 100%, on se lopulta kuitenkin vain 50% osuus kokonaistilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Meilläkin eksän isä oli vaihtanut lapsettoman naiseen ja niin toimi lopulta oma eksänikin. Hoki vain, että parempi erota nyt kuin tuhlata aikaa ja erota liian myöhään. En ymmärtänyt tuolloin yhtään, mutta nyt ymmärrän. Hän oli koko elämänsä kuullut vanhemmiltaan tarinaa, jonka mukaan olisi pitänyt erota aikaisemmin, kun suhde oli mahdoton. Meidän suhde ei ehtinyt vielä olla mahdoton, mutta hänpä otti eron ennen. Nykyään toistaa samaa hokemaa, että olisi pitänyt erota aikoja sitten.

On todella hämmentävää, miten ne mallit puskee viimeistään keski-iässä läpi. Ei tietty kaikilla, mutta väitän, että pitää olla hyvä itsetuntemus ja ehkä terapiaakin.

Puolisosi oli ihan oikeassa: On parempi erota, ennen kuin katkeroituu parisuhteessa.

Näkisin paremminkin fiksuna ratkaisuna. Hän ei nähnyt parisuhteelle jatkoa - sinä toivoit että näkisi. Mitä iloa siitä olisi ollut, että hän olisi vielä väkisin yrittänyt. Ainoa lopputulos on se, että kumpikin vanhenee ja kyynistyy. Se ei kaunista ketään.

Eroperheen lapset ovat rohkeampia tekemään liikkuja hyvän elämän suhteen. He eivät jää roikkumaan parisuhteeseen, vaan uskaltavat nähdä myös sen toisen vaihtoehdon. Ero on monesti ihan oikea ratkaisu, jos ei enää jaksa/halua siihen ihmissuhteeseen panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tuon mukaan esim. minun lapset on menneet pilalle, kun ovat eroperheestä? Omasta mielestäni vastuullisia, asiansa hoitavia ja fiksuja ihmisiä - kuin myös puolisonsa.

Siinäkin on puolensa, että yh-äitinä hoitaa lapset kunnollisesti maailmalle. Se eroperhe ei tarkoita sitä, että elämä huononisi - monesti ilmapiiri kodissa myös paranee.

Ei se eroaminen koskaan ilmaista lapsen kannalta ole. Vaikka kodin ilmapiiri paranee, niin malli parisuhteelle on annettu. Se minkä mallin lapselle annat, on yleensä paljon tärkeämpi kuin se, mitä sanot tai selität.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tuon mukaan esim. minun lapset on menneet pilalle, kun ovat eroperheestä? Omasta mielestäni vastuullisia, asiansa hoitavia ja fiksuja ihmisiä - kuin myös puolisonsa.

Siinäkin on puolensa, että yh-äitinä hoitaa lapset kunnollisesti maailmalle. Se eroperhe ei tarkoita sitä, että elämä huononisi - monesti ilmapiiri kodissa myös paranee.

Ei kai kukaan ole väittänyt, että erolapset menee pilalle. Mutta yleisen elämänkokemuksen ja tilastojenkin valossa lapsuudenkodilla on merkitystä lapsen tuleviin valintoihin. On sitten kyse vanhempien koulutuksesta, elämänarvoista, parisuhdestatuksesta tms. Ne mallit helposti periytyy, ellei niitä ole avoimesti käsitelty. Ero voi olla myös lapsille hyvä kokemus ja toisaalta silloin osaltaan viestittää sitä, ettei eron kynnyksen kannata olla liian korkea.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Älä yleistä. Meillä se oli nimenomaan ydinperheessä kasvanut, joka halusi erota, mi (avioeroperheen lapsi) olisin halunnut jatkaa ja selvittää asiat.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Ei tämä meillä ainakaan auttanut. Molemmat ehjästä perheestä, jossa vanhemmat oli yhdessä kunnes kuolema heidät erotti. Elinikäinen avioliitto oli meillä molemmilla perusarvo.

Me ihan oikeasti tehtiin töitä liittomme eteen kaikilla mahdollisilla parisuhdeoppaiden keinoilla. Silti se syvin yhteys jäi puuttumaan. Se mitä me kuviteltiin rakkaudeksi, ei ollutkaan sitä tai jos oli, se muuttui jossain vaiheessa epäterveeksi omistamiseksi. Ei me kumpikaan oltu enää onnellisia ja se taisi kyllä näkyä loppuvaiheessa lapsillekin.

Nyt kun voidaan rauhassa keskittyä olemaan lasten vanhempia ilman mitään turhaa tunnevääntöä, yhteys toimii taas hyvin ja meillä on jopa ihan mukavaa keskenämme.

Kerää varmasti alapeukkuja, mutta ajattelen näin:

Avioliittoon sitoutuminen ja uskollisuus ovat arvovalintoja ja kannattaa valita puoliso, jolle nämä arvot ovat tärkeitä ja hän itse haluaa niihin sitoutua.

Jos vertaan 1. avioliittoani ja tätä nykyistä. 1. avioliitossani mieheni oli pitkään uskoton ja asia selvisi minulle ikävällä tavalla. Mies onneksi tajusi lähteä itse, tiesi kyllä, että en olisi antanut pettämistä anteeksi ja liitto olisi loppunut siihen joka tapauksessa, kun jäi kiinni. Nykyisessä liitossa me molemmat arvostetaan kestävää avioliittoa ja uskollisuutta äärimmäisen paljon. Emme kumpikaan hyväksy pettämistä missään tilanteessa, emmekä voisi elää itsemme kanssa, jos pettäisimme. Kumpikin meistä haluaa sitoutua avioliittoon, arvostetaan avioliittoa ja toisiamme sekä halutaan olla uskollisia. Kyse ei ole meille siitä, että olisimme naimisissa/uskollisia "niin kauan kuin se itsestä kivalta tuntuu", vaan halutaan sitoutua niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Meillä on ollutkin vaikeita asioita esim. vaikeiden sairauksien takia, mutta ollaan silti jatkettu yhdessä. Ollaan valmiita näkemään vaivaa parisuhteen eteen ja ymmärretään, että ei tarvitse toimia tunteiden perässä. Ja jos joku ihastus tulisi, niin sitä tunnetta ei tarvitse ruokkia ja tunne menee kyllä ajan kanssa ohi. Hyvää avioliittoa ei kannata riskeerata hetken tunnekuohun takia. Ajattelen, että yksi näitä ihastuksia ehkäisevä asia on se, että pidetään meidän avioliitosta hyvää huolta. Usein kerrotaan, että rakastetaan toisiamme, kohdellaan toisiamme hyvin ja vaalitaan sitä, että avioliiton perusta voisi hyvin vastaisuudessakin.

Ollaan miehen kanssa molemmat uskonnollisia ja tämä vakaumus vaikuttaa myös ajatukseen avioliitosta/uskollisuudesta. Kaikillahan näin ei ole, mutta avioliitto ja uskollisuus voivat olla tärkeitä arvoja vakaumuksesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Meilläkin eksän isä oli vaihtanut lapsettoman naiseen ja niin toimi lopulta oma eksänikin. Hoki vain, että parempi erota nyt kuin tuhlata aikaa ja erota liian myöhään. En ymmärtänyt tuolloin yhtään, mutta nyt ymmärrän. Hän oli koko elämänsä kuullut vanhemmiltaan tarinaa, jonka mukaan olisi pitänyt erota aikaisemmin, kun suhde oli mahdoton. Meidän suhde ei ehtinyt vielä olla mahdoton, mutta hänpä otti eron ennen. Nykyään toistaa samaa hokemaa, että olisi pitänyt erota aikoja sitten.

On todella hämmentävää, miten ne mallit puskee viimeistään keski-iässä läpi. Ei tietty kaikilla, mutta väitän, että pitää olla hyvä itsetuntemus ja ehkä terapiaakin.

Puolisosi oli ihan oikeassa: On parempi erota, ennen kuin katkeroituu parisuhteessa.

Näkisin paremminkin fiksuna ratkaisuna. Hän ei nähnyt parisuhteelle jatkoa - sinä toivoit että näkisi. Mitä iloa siitä olisi ollut, että hän olisi vielä väkisin yrittänyt. Ainoa lopputulos on se, että kumpikin vanhenee ja kyynistyy. Se ei kaunista ketään.

Eroperheen lapset ovat rohkeampia tekemään liikkuja hyvän elämän suhteen. He eivät jää roikkumaan parisuhteeseen, vaan uskaltavat nähdä myös sen toisen vaihtoehdon. Ero on monesti ihan oikea ratkaisu, jos ei enää jaksa/halua siihen ihmissuhteeseen panostaa.

Kyllä, mutta tässä ketjussa ap toivoi mahdollisimman pitkää avioliittoa. Hän arvostaa pitkää liittoa, sinä liikkuja hyvän elämän suhteen. Kumpikaan ajattelutapa ei ole toista huonompi, mutta ainakaan sinun ja ap:n ei kannata mennä yhteen :)