Miksi teille tuli avioero?

Todellista rakkautta ei koskaan ollutkaan. Oli nuoruuden hulluutta ja lisääntymisviettiä.

Vierailija kirjoitti:

Mies etsi kokoajan seuraa netissä. Jäi kiinni monesti, varastossa hirveästi puhelimia siihen hommaan.

Miksi alapeukut? Puhelimia on ollut koko ajan, löysin niitä kymmeniä. Ei pysty heittämään mitään pois, säästi tyhmä ne. Aamulla töihin lähtiessä haki varastosta puhelimen, illalla tullessa vei varastoon. Kävi usein katsomasssa siellä puhelinta, perhe ei kiinnostanut.

Seksi harveni ja lopulta loppui. No ei siinä kauaa mennyt kun tuli hyvä tilaisuus vieraan kanssa ja sitten se oli menoa.

Alkoi vaan ahdistaa ja halusin olla mieluummin yksin. Olihan se kova paikka toiselle, joka ei olisi halunnut erota. No onneksi on löytänyt uuden kumppanin. 

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

Ehkä olis kannattanut otta pari lasillista silloin tällöin. Tiiä vaikka olisitte vieläkin yksissä.

Vierailija kirjoitti:

Mies etsi kokoajan seuraa netissä. Jäi kiinni monesti, varastossa hirveästi puhelimia siihen hommaan.

Tän adoniksen jo melkein haluaisin nähä että viestiä pukkaa niin ettei yks puhelin riitä vaan varasto on niitä pullollaan.

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Valitsin kumppanin väärin nuoruuden tyhmyyksissäni ja itsetunto-ongelmissani. Puoliso oli reilusti vanhempi, ei ollut yhteistä, ikäero näkyi monella tavalla suhteen dynamiikassa vaikka sitä ei silloin tajunnutkaan muuta kuin pahoinvointina ja outona tasavertaisuuden puuttumisena suhteessa. Erottiin 3 vuoden liiton jälkeen .

Nyt taas naimisissa ja ainakin lähtökohdat tällä kertaa huomattavasti paremmat. Liittokin kestänyt pitempään ja pyrimme siihen että kestää loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Viisi vuotta liiton alusta ja tuli meidän molempien elämään todella paljon haasteita (kuolemaa yms), miehelle puhkesi masennus. Meillä oli kaksi pientä lasta. Otin tietysti enemmän kannettavakseni. Vuosien mittaan kuormani vain kasvoi ja huolehdin niin toimeentulosta kuin lapsista kuin arjesta noin muutenkin ylipäänsä. Mies kyllä tosissaan yritti hoitaa itseään, kävi terapioissa, kokeili eri lääkkeitä, teki pitkiä kävelyitä, söi terveellisest, jätti alkoholinkin välillä pitkiksi ajoiksi kokonaan pois yms ymsyms. Silti se järkyttävä masennus määritteli meidän elämää. Oli kuin kotona olisi ollut musta-aukko, joka imi kaiken ilon ja kepeyden ja hapen. Lapset eivät koskaan halunneet kutsua meille kavereitaan kun kotona oli sellainen ärisevä mörkö, jos tehtiin jotain yhdessä se tehtiin aina miehen ehdoilla, mies ei ollut enää seksistä kiinnostunut jne. Mutta välissä oli sellaisia ihan hyviäkin jaksoja, jotka antoivat toivoa hetkeksi aikaa.

Jossain vaiheessa sanoin, että en jaksa enää tämän pitää muuttua muuten haluan erota. Mentiin sitten vielä pariterapiaan, mutta siitäkin oli apua vain hetkeksi. Kun huomasin masentuvani itse jopa siihen pisteeseen, että mietin itsemurhaa, tajusin että nyt. Vanhin oli silloin jo lukiossa.

Kaikkeni olin yrittänyt: tukea, puhua, antaa tilaa, ottaa vastuun kaikesta, vähentää stressiä, jopa muuttaa pariin otteeseen, koska tuolla jossain miehen mielestä oli parempi Vuosien ajan. Siinä prosessissa kadotin itseni ja sain yhden rankan burnoutin.

Minun neuvoni olisi: älä unohda itseäsi, vartioi rajojasi, joskus on ihan ok luovuttaa, rakkauskaan ei pelasta kaikkea.

Meillä lapsetkin olivat helpottuneita.

Komppaan puhumisen tärkeyttä ja kuuntelemista.

Meillä 34 vuotta yhteistä eloa takana ja ihan erilainen keskustelukulttuuri tuottaa toisinaan hankaluuksia. Tahtotilasta on kyllä suuri apu joskus..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies etsi kokoajan seuraa netissä. Jäi kiinni monesti, varastossa hirveästi puhelimia siihen hommaan.

Tän adoniksen jo melkein haluaisin nähä että viestiä pukkaa niin ettei yks puhelin riitä vaan varasto on niitä pullollaan.

Sanoinhan että säästi rikkoutuneetkin puhelimet, hamstraaja kun oli.

Mielestäni on turha vertailla suhteita toisiin. Se, mikä toimii toisen kanssa, ei välttämättä toimi toisen kanssa. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, ja jokaisessa parisuhteessa on myös omat ongelmansa. Parhaieten onnistuvat ne, joilla on jo lähtökohtaisesti samansuuntaiset ajatukset esimerkiksi lapsista, rahasta, siisteydestä. 

Turhan moni kuvittelee edelleen, että sitä toista voi muuttaa. Jos jo alussa jokin asia toisessa hiertää paljon, se ei siitä paremmaksi muutu. Ihan esimerkkinä jos toinen käyttää reippaammin sitä alkoholia ja toinen on hyvin vähän käyttävä, niin  lähes poikkeuksetta sitä vähän juovaa alkaa vuosien saatossa hiertämään se toisen runsaampi juominen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Sanoisin eroperheen lapsena, että nimenomaan meillä on mahdollisuus ymmärtää avioliiton edut. Eroperheen lapsi joutuu kohtaamaan monia elämän nurjia puolia jo hyvin varhaisella iällä, joten heillä jos joillain on edellytykset arvostaa pitkää liittoa. Pikemminkin oman kokemuksen perusteella ei eronneiden perheiden lapset suhtautuvat pitkään liittoon turhankin opportunistisesti, koska olettavat liiton vain automaattisesti kestävän. Älä nyt missään nimessä luule, että eroperheen lapsi ei ymmärtäisi pitkän liiton arvoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Meilläkin eksän isä oli vaihtanut lapsettoman naiseen ja niin toimi lopulta oma eksänikin. Hoki vain, että parempi erota nyt kuin tuhlata aikaa ja erota liian myöhään. En ymmärtänyt tuolloin yhtään, mutta nyt ymmärrän. Hän oli koko elämänsä kuullut vanhemmiltaan tarinaa, jonka mukaan olisi pitänyt erota aikaisemmin, kun suhde oli mahdoton. Meidän suhde ei ehtinyt vielä olla mahdoton, mutta hänpä otti eron ennen. Nykyään toistaa samaa hokemaa, että olisi pitänyt erota aikoja sitten.

On todella hämmentävää, miten ne mallit puskee viimeistään keski-iässä läpi. Ei tietty kaikilla, mutta väitän, että pitää olla hyvä itsetuntemus ja ehkä terapiaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Sanoisin eroperheen lapsena, että nimenomaan meillä on mahdollisuus ymmärtää avioliiton edut. Eroperheen lapsi joutuu kohtaamaan monia elämän nurjia puolia jo hyvin varhaisella iällä, joten heillä jos joillain on edellytykset arvostaa pitkää liittoa. Pikemminkin oman kokemuksen perusteella ei eronneiden perheiden lapset suhtautuvat pitkään liittoon turhankin opportunistisesti, koska olettavat liiton vain automaattisesti kestävän. Älä nyt missään nimessä luule, että eroperheen lapsi ei ymmärtäisi pitkän liiton arvoa!

Ymmärtää ne, mutta helposti se ero tulee kuitenkin. Jos molemmat tulee eroperheestä, niin eroriski on jo kolminkertainen.

Tämä 100%. Meillä sama tilanne, mutta olen mies ja vaimo kyllästyi. Mitään ns oikeita ongelmia ei koskaan ollut.

yli 20v naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Miksi alunperinkään pitäisi ajatella, että liiton pitää kestää loppuelämä. Eikö riitä että yhdessä ollaan niinkauan kuin homma toimii ja on hyvä olla.

Varsinkin kun menee yhteen ihan nuorena, niin kyllä siinä jää jotain vaille kun saman kanssa vaan on. Ei silloin vielä tiedä mitä haluaa ja ihmiset muuttuu. Näin 50 korvilla jo tietää mitä haluaa ja ihan kauhulla ajattelen, että olisin vieläkin yhdessä enään kanssa.

Ja en yhtään kiellä etteikö se nuoruuden suhde voi olla hyvä ja kestävä läpi elämän. Mutta ei väkisin pidä yrittää vuositolkulla jos kokee jäävänsä suhteessa jotain vaille. Niinkuin itse jäin. Onneksi nykyään tilanne toinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Tämä on kyllä surullinen seikka. Oma poikaystäväni tulee eroperheestä, nimenomaan sellaisesta missä mies vaihtoi vaimon nuorempaan tämän vanhetessa. Tämä on minusta se ikävin kohtalo, koska se jotenkin mitätöi koko liiton. Kyse olikin vain vaimon nuoruudesta ja ulkonäöstä, ja se oli ainoa liittoa koossapitävä syy. Rakkautta ei koskaan ollutkaan vaan vain ulkoiset syyt olla yhdessä. 

Sinänsä ei kyllä tee mieli poikaystävää tämän takia jättääkään, mutta mietityttää asia toki.

Tässä ison lisäkurjuuden tuo vielä se, että asialle ei voi itse tehdä mitään. Ei voi lopettaa vanhenemista. Monessa muussa asiassa voi yrittää tehdä parhaansa avioliiton eteen mutta vanhenemista ei voi lopettaa ja tuntuu hölmölle tulla jätetyksi sellaisen asian takia mikä tapahtuu kaikille. Jos tämä on yleinen trendi että miehet eivät halua olla naisen kanssa enää kun tälle tulee ikää, pitkät liitot eivät ole mahdollisia. Nuorten naisten ei kannata pariutua ollenkaan, jos lyhyt liitto ei ole se mitä he haluavat.

Mies rakastui toiseen 20 v jälkeen. En tiedä, miten sen olisi voinut ehkäistä.