Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Sittenhän voit varmaankin laittaa niitä faktatilastoja näytille?
Se on luultavasti fakta, että keski-ikä tuo eropiikin, mutta selittyykö se syy, eli naisen viehättävyyden katoaminen tilastoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Eli se on nyt vain tilastollinen fakta, että miehet on tyhmiä. Lol.
Tilastollinen fakta on että 40% lapsista on käenpoikasia.
Lol
Vierailija kirjoitti:
Jokainen papaisteenkinkorisuhde on erilainen. Se että huolehtii omasta osuudestaan siinä liitossa ei aina riitä. Ihmiset kasvaa, muuttuuvat, ihastuvat, rakastuvat...eivätkä aina välttämättä siihen jo saatavilla olevaan kumppaniinsa. Ikuisuus kysymys on että, mikä sitten ajaa sen toisen osapuolen ihastumaan johonkin toiseen? Tai lähtemään suhteesta vaikka "kaikki on hyvin"? Ei niihin löydy vastausta. Jokaisen pitää kokeilla se parisuhde ja sen tuomat ilot ja surut ihan itse.
T. Nainen 55+ joka erosi 30 vuoden liitosta koska rakkaus loppui, minun toimesta.
Tämä kertoo paljon sinun itsetuntemuksestasi.
Kovin deterministisiä näkemyksiä täällä: jos on eroperheestä - eroaa ja jokainen toistaa kotona saamiaan oppeja parisuhteessa. Ihminen ei kykene kehittymään ja on aina sama eli samanlaista voi odottaa samalta ihmiseltä läpi elämän. Kiinnittäisin enemmän huomiota vaikkapa samaan älylliseen tasoon, hyvä kehittyä ja kasvaa yhdessä ihmisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Todellisuus onkin sitä että mies on täyttänyt tehtävänsä ja naisen on aika vaihtaa mieheen joka sytyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin vieraissa useasti, kivaa oli.
Tää keskustelu pistää kyllä ajattelemaan. Mies lähti, mies jätti, mies kyllästyi, mies petti :(
Täällä palstalla syytetään naisia siitäkin, että eroista 70% on naisten hakemia. Onkohan niin, että se eropaperin vieminen vaan jää naisen harteille kun mies jo huitelee muualla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää keskustelu pistää kyllä ajattelemaan. Mies lähti, mies jätti, mies kyllästyi, mies petti :(
Täällä palstalla syytetään naisia siitäkin, että eroista 70% on naisten hakemia. Onkohan niin, että se eropaperin vieminen vaan jää naisen harteille kun mies jo huitelee muualla?
Tämä. Minä en usko hetkeäkään, että nuo kaikki erot olisivat naisen aloitteesta. Minä olen tuollainen miehen pettämä ja jättämä nainen. Silti mies yritti jättää eropaperien laittamisen minun harteilleni. Sanoin ihan suoraan, että jos hän haluaa erota, niin saa sen eron hoitaakin. Mies sai ihan googlata, mistä avioeron saa. Jälkimmäistä vaihettakaan ei saanut lopulta hoidettua lupauksistaan huolimatta, joten jouduin silloin itse laittamaan eropaperit saadakseni eron viralliseksi.
Eiköhän aika monessa tilanteessa ole kyse siitä, että ero tulee miehen aloitteesta, mutta nainen on se, joka lopulta hoitaa eropaperit eteenpäin.
Parisuhdevinkkinä jotain kantapään kautta oppimaani. Vaikeuksia ei kannata katsella sormien läpi loputtomiin. Parisuhteessa voi esim. tulla aikoja, jolloin toinen ns. kannattelee toista/ottaa enemmän vastuuta yhteisestä arjesta, kodista, lapsista yms. Syynä voi olla esim. toisen masennus, muu sairaus, vaikea elämäntilanne jne. Koen, että toista voi kannatella vähän aikaa, mutta pidemmän päälle tuo epätasapaino rapauttaa parisuhteen. Minusta on tärkeää, että toista ymmärtää, mutta sairaus tai muu syy ei oikeuta pakoilemaan vastuuta loputtomiin. Jokaisen tulisi tehdä oman jaksamisensa rajoissa töitä parisuhteen/perheen eteen sekä olla valmis tekemään töitä oman hyvinvointinsa kohenemisen eteen (esim. hoitamaan masennusta/muuta sairautta). Omassa parisuhteessa olen ottanut tästä opikseni ja puolin ja toisin käydään miehen kanssa keskustelut varhain, jos joku asia painaa. Ei siis jätetä asiaa roikkumaan tai katsella vuosia jotain vaikeaa tilannetta, vaan puututaan siihen varhain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä ketjusta! Olen lähestymässä neljääkymppiä ja pitkässä parisuhteessa, lapset ovat jo koululaisia. Olen tunnistanut itsessäni jotain kriisin merkkejä, esim haaveilen jatkuvasti toisista miehistä ja ihastun jokaiseen mieheen, joka vaan hymyileekin mulle. Olen miettinyt, että ottaisin asian puheeksi oman mieheni kanssa ja olisin ehdottanut vaikka taukoa suhteeseen (tätä olotilaani on siis kestänyt jo vuoden verran), mutta en oikeasti halua menettää tätä kaikkea hetken huumailun takia. En siis halua vajota miestenne tasolle, vaan haluan tehdä töitä parisuhteemme eteen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä ketjusta! Olen lähestymässä neljääkymppiä ja pitkässä parisuhteessa, lapset ovat jo koululaisia. Olen tunnistanut itsessäni jotain kriisin merkkejä, esim haaveilen jatkuvasti toisista miehistä ja ihastun jokaiseen mieheen, joka vaan hymyileekin mulle. Olen miettinyt, että ottaisin asian puheeksi oman mieheni kanssa ja olisin ehdottanut vaikka taukoa suhteeseen (tätä olotilaani on siis kestänyt jo vuoden verran), mutta en oikeasti halua menettää tätä kaikkea hetken huumailun takia. En siis halua vajota miestenne tasolle, vaan haluan tehdä töitä parisuhteemme eteen.
ajattelit siis ehdottaa miehelle että käyt välillä nussimassa muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä ketjusta! Olen lähestymässä neljääkymppiä ja pitkässä parisuhteessa, lapset ovat jo koululaisia. Olen tunnistanut itsessäni jotain kriisin merkkejä, esim haaveilen jatkuvasti toisista miehistä ja ihastun jokaiseen mieheen, joka vaan hymyileekin mulle. Olen miettinyt, että ottaisin asian puheeksi oman mieheni kanssa ja olisin ehdottanut vaikka taukoa suhteeseen (tätä olotilaani on siis kestänyt jo vuoden verran), mutta en oikeasti halua menettää tätä kaikkea hetken huumailun takia. En siis halua vajota miestenne tasolle, vaan haluan tehdä töitä parisuhteemme eteen.
Hieno oivallus tämän ketjun myötä! Jos olisin sinä, niin miettisin, minkä asian puutteesta omassa parisuhteessa nuo ihastukset kertovat? Mitä kaipaisit mieheltäsi, mitä et tällä hetkellä saa (riittävästi)? Onko se ihastusten sinulle antama huomio? Kokemus, että olet naisena kiehtova tms?
Parisuhteeseensa voi yrittää saada niitä asioita, mitä kaipaa ja ehkä ihastuksiltaan etsii. Toki tämä vaatii molemmilta halua sitoutua parisuhteen kehittämiseen/elvyttämiseen, mutta mahdotonta se ei ole. Sen energian, minkä voisi käyttää ihastukseen, voi käyttää ihan omaankin mieheen. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.
Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.
Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.
Tuon mukaan esim. minun lapset on menneet pilalle, kun ovat eroperheestä? Omasta mielestäni vastuullisia, asiansa hoitavia ja fiksuja ihmisiä - kuin myös puolisonsa.
Siinäkin on puolensa, että yh-äitinä hoitaa lapset kunnollisesti maailmalle. Se eroperhe ei tarkoita sitä, että elämä huononisi - monesti ilmapiiri kodissa myös paranee.
Aivan totta. Ydinperhe joka toimii antaa kyllä silti enemmän voimia lapsille ja myös sille kaiken hoitavalle vanhemmalle helpomman elämän jos vanhempia on kaksi, kaikissa tilanteissa.
Muistan kun 90- luvulla lähes joka toisen isä joi. Ei silloin soiteltu lastensuojeluun, koska perhe.
Nykyisin erotessa kaikki menee, ja tilalle tulee vain ikuinen viha ja katkeruus pahimmassa tapauksessa. Toinen napsii karkit kakun päältä, ja toinen raataa arjessa yksin. Millaiseksi lapsen omakuva muodostuu. Miten vanhemuus tuolloin pitäisi määritellä? Saako sitä arvostella? Onko sitä varaa arvostella? Entäs sitä toista joka ei paljoa tee, kenen vika se on? Mitä lapsi kokee?
Yleensä tietenkin elämä menee niinkuin se menee. Tärkeintä on vertaistuki. Ei mitkään median neuvot, vaan maalaisjärki.
Yleensäkin eriarvoistuminen ja kaupungistuminen on tehnyt perhe- elämän kasassa pitämisen vaikeaksi. Kaikkea pitäisi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovin deterministisiä näkemyksiä täällä: jos on eroperheestä - eroaa ja jokainen toistaa kotona saamiaan oppeja parisuhteessa. Ihminen ei kykene kehittymään ja on aina sama eli samanlaista voi odottaa samalta ihmiseltä läpi elämän. Kiinnittäisin enemmän huomiota vaikkapa samaan älylliseen tasoon, hyvä kehittyä ja kasvaa yhdessä ihmisinä.
Ongelma yleistyksissä on se, että juuri kukaan ei toimi sillä tavoin, mutta iso osa kuvittelee että kun tutkimus sanoo että eroajat eroaa, ja alkoholistien lapset on alkoholisteja, niin silleenhän se on oltava.
Menin naimisiin 25-vuotiaana, sitä ennen olin ollut avoliitossa tulevan mieheni kanssa.. Ero tuli 42-vuotiaana. Olin sairastunut neurologiseen sairauteen, joka muutti käytöstäni ja kun mieheni ei saanut minua hoitoon, hän haki eroa. Tosin mieheni oli myös ihastunut työmatkallaan tapaamaansa naiseen.
En pystynyt tarjoamaan kaikkea mitä vaimo halusi. Koko elämäni toki uhrasin hänen toiveidensa täyttämiseksi, mutta se ei lopulta riittänyt.
No, nyt on molempien elämä pilalla ja vain lapset ovat pitäneet hengissä.
Rakkaus vaan jotenkin loppui. Molemmilta.
Ensin hävisi seksi, koska mies ei halunnut. Kyllä siitä puhuttiin, mutta en koskaan täysin tajunnut mikä siinä oli. Jälkikäteen olen tajunnut, että miehellä oli elämässä jotenkin niin paljon muitakin asioita, että seksi ei vaan tuntunut tarpeelliselta. Eikä meidän suhteen paras puoli todellakaan ollut se, minullekkaan. Oikeastaan voisi sanoa, että se oli jopa vähän huonoa aika usein, mutta muut asiat tuntui tärkeämmiltä pitkässä suhteessa. Lopulta kuitenkin se jotenkin söi minun itsetuntoni naisena ja vaikutti sitten niin moneen muuhun asiaan.
Aloin olla epävarma omasta kehostani puolison läsnäollessa. Koin, että en enää kelvannut sellaisena kuin olin myöskään henkisesti. Olin hänen mielestään liian täynnä mielipiteitä, liian humanistinen ja tunteikas. Minun mielestäni hän oli kylmä, kova ja laskelmoiva ja kiinnostunut vain omasta hyvinvoinnistaan. Tunne toisen vieraudesta oli myöhempien keskusteluiden perusteella molemminpuolista. Lisäksi itse koin, että miehelle työ oli tärkeintä (minkä itseasiassa myönsikin).
Edelleen meillä oli paljon kivoja juttuja yhdessä. Käytiin keikoilla, museoissa, syömässä ulkona yms. mutta ei vaan huvittanut oikein mennä töiden jälkeen kotiin ja olla siellä kahden. Molemmat tuntui keksivän kaikkea puuhaa, millä vältellä arkea. Miehen työmatkat tuntui juhlalta.
Jossain kohtaa ymmärrettiin , että meistä ei ole mitään jäljellä.
Erottiin. Ei lapsia, mutta yleisellä tasolla ollaan tietosia toistemme edesottamuksista. Yhdessä kahdeksan vuotta, erottiin kolmen kympin kieppeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Sittenhän voit varmaankin laittaa niitä faktatilastoja näytille?
Se on luultavasti fakta, että keski-ikä tuo eropiikin, mutta selittyykö se syy, eli naisen viehättävyyden katoaminen tilastoilla?
Totuus tekee kipeää. Uhotaan vain ettei le kuullutkaan nuorempaan vaihtamisesta tai keski-iässä eroamisesta 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Sittenhän voit varmaankin laittaa niitä faktatilastoja näytille?
Se on luultavasti fakta, että keski-ikä tuo eropiikin, mutta selittyykö se syy, eli naisen viehättävyyden katoaminen tilastoilla?
Totuus tekee kipeää. Uhotaan vain ettei le kuullutkaan nuorempaan vaihtamisesta tai keski-iässä eroamisesta 👍
Jos totuus on se, että miehet eivät rakasta naisia vaan näiden ulkonäköä sen hetken kun se on kauneimmillaan, niin miksi se tekisi kipeää? Sehän on vain hyvä että tuollainen asia tulee esiin ennen naimisiinmenoa ja voi keksiä elämällään jotain muuta kuin olla jollekulle silmänruokana sen aikaa kun se häntä miellyttää, ja tulla sitten heitetyksi pois. En minä ainakaan tuollaista tulevaisuutta kaipaa.
Kyllä ihmisistä kiinnostutaan myös ihmisinä, ei pelkästään seksiobjekteina.