Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen arvo mitataan rahassa, mikään ei kiihota naista niin paljon kuin raha.
Ei onneks ehditty naimisiin saakka mutta pitkässä avoliitossa oltiin.
Eroon varmaan monia syitä ja molemmissa vikaa, mutta en vaan jaksanut puolisoni jatkuvaa (siis lähes kaikki valveillaoloaika) netissä roikkumista. Luuri oli kasvanut käteen kiinni, ihan hävetti kun vanhemmillakin käytiin ja suuttui jos sanoin että laita nyt hetkeksi se puhelin pois.
Hän muuttui kovin pinnalliseksi, keskittyi vain itseensä, ulkonäkönsä korjailuun johon poltti kaikki rahansakin, josta seurasi se että minä maksoin asumisen ja auton. Oli hiuslisäkkeet, tekoripset, täyteainetta pitkin naamaa niin että huulet ei liikkunu enää kunnolla jne. Sitten vielä alko tulla lävistyksiä ja tatskoja ym ym. Muutenkin hän van vieraantui vieraantumistaan ja keskittyi täysin itseenä ja ulkonäköönsä.
Minä olisin halunnut perheen ja vähän naturellimman vaimon. En nähnyt jatkuvuutta suhteelle, turha väkisin vääntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Sittenhän voit varmaankin laittaa niitä faktatilastoja näytille?
Se on luultavasti fakta, että keski-ikä tuo eropiikin, mutta selittyykö se syy, eli naisen viehättävyyden katoaminen tilastoilla?
Totuus tekee kipeää. Uhotaan vain ettei le kuullutkaan nuorempaan vaihtamisesta tai keski-iässä eroamisesta 👍
Tuo on aikalailla urbaanilegendaa että kukaan vaihetelee mihinkään nuorempiin. Yleensä uusi rakkaus löytyy suurin piirtein samasta ikäluokasta.
Niin kai se on, kun viisikymppinen mies avioitui parikymppisen naisen kanssa.
Mahamut kirjoitti:
Suomi naine vaikea ja nalkutta paljo.
Suomalainen nainen on itsenäinen toisin kuin kotimaasi naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten täällä näkee: lähes poikkeuksetta syynä on aina se toinen. Joten kun pysyy vain itsensä seurassa, ei tule ongelmia eikä eroakaan.
Itse ainakin otan oman vastuuni siitä että olisi pitänyt tuntea itsensä paremmin(tätähän ei voi tietää, kaikki luulevat tuntevansa itsensä hyvin, minäkin, mutta vähänpä tiesin) ja siitä että ei olisi pitänyt mennä yhteen miehen kanssa alunperinkään. Siitä en sen sijaan voi ottaa vastuuta että kun muutimme saman katon alle, tipahti mieheltä samantien kaikki kodinhoitovälineet kädestä, ja hänen peliriippuvuutensa tuli ilmi vasta 6kk yhdessäasumisen jälkeen.
Syitä omille eroille/ yhdelle avioerolle:
- mies piti itsestäänselvyytenä, halusi ehdotonta äidinrakkautta/ läheisriippuvuutta, ei aikuista rakkautta
- puhumattomuus ja tunteita näyttämättömyys
- ts. haavoittuvuuden täydellinen puute
- kyvyttömyys käsitellä tunteita
- huono itsetunto ja sen heijastelu minuun
- huono itseluottamus eikä uskoa siihen että voi vaikuttaa suhteeseen
- ymmärtämättömyys siitä että suhde vaatii molemminpuolisuutta ja työtä
- vääränlainen ominaistuoksu
- peruskunnioituksen puute
- multipersoona —> ei saa kontaktia toiseen
- traumat ja se että toinen näkee joka tilanteessa vain menneisyyden toistuvan (pelkkä ele tai ilme riittää)
- liian erilaiset arvot
- liian erilaiset elämäntilanteet
- ei henkistä yhteyttä
- ei halua toista kohtaan
- rakkauden hiipuminen / rakastumisen tunteen puuttuminen
- liian vähän aitoa läsnäoloa tai yhteistä aikaa
- liikaa Netflixnchill
- liian erilainen kognitiivinen taso tai ajatusmaailma
Jos kommunikointi (sanallinen ja sanaton) ei toimi, tai kyky ja halu tehdä suhteen eteen töitä puuttuu, niin mikään positiivinen asia ei loputtomiin kannattele suhdetta, sillä aina ihmiset muuttuvat ja tulee eteen ristiriitoja. Koska fyysinen vetovoima ennen pitkää laimenee niin tuo henkisen yhteyden ylläpito ja halu tehdä töitä suhteen eteen on lopulta se suhteen liima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin tulevan vaimoni nuorena parikymppisenä, hän pari vuotta nuorempi.
15 vuotta oltiin yhdessä, 5 vuotta naimisissa. Jo alusta alkaen löytyi yhteinen sävel tulevaisuudelle: eletään yhdessä ja tutkitaan maailmaa, lapsia ei kumpikaan missään nimessä halua.
Viimeisen yhdessäolovuoden aikana havaitsin pieniä, mutta selkeitä muutoksia vaimon olemuksessa. Ystävät ja harrastukset kiinnostivat, ajanvietto ja seksi minun kanssa ei niinkään mahtunut hänen aikatauluihin.
Sitten vaan yhtenä aamuna hän halusi keskustella ja tokaisi, että ehkä meidän pitäisi erota... Shokkiuutinen minulle ja ehdotin kaikkea mahdollista terapiasta väliaikaiseen asumuseroon yms. Ei mikään sellainen häntä kiinnostanut. Kysyin suoraan, onko joku muu tai onko hän alkanut kaivata lapsen saantia - Ei missään nimessä, ilmoitti hän.
Pari kuukautta eron jälkeen julkaisi hän rakkauskuvan uuden miehen kanssa facessa ja siitä pari kuukautta eteenpäin julkaisi hän juhlallisesti raskauskuvan facessa.
Toivotin onnea ja katkaisin kaiken yhteydenpidon. Pitkä (useita vuosia) ja raskas oli toipumisaika sisältäen kaikenlaista sekoilua ja huonoihin suhteisiin tarrautumista yksinäisyyden pelossa yms.. Nyt jo voi sanoa että kaipa se ero oli hyvä asia, ja itsekin olen päässyt eteenpäin elämässä uuden samanhenkisen kumppanin kanssa. Olisin kyllä mielelläni jatkanut ex-vaimon kanssa, ellei hän olisi muuttunut erilaiseksi ihmiseksi, kuin mihin olin nuorena rakastunut. Ihmisen muuttumiseen on hyvä varautua. Jos ei muuten, niin muistakaa ainakin avioehto vaatia, oli nyt tilanne mikä hyvänsä.
Mies muuttui viimeisen kymmenvuoden aikana valtavasti. Ilmeisesti tajusi että ei pääse elämässä eteenpäin millään saralla ja joutui pätkätyöläiseksi. Peruskoulu pohjalta aika vaikea ponnistaa ja kroppakin alkoi myös oireilla. Ihanasta, ahkerasta ja välittävästä tuli katkera ja muille kateellinen. Päivät oli jatkuvaa valitusta kaikesta ja sitä negatiivisuutta ei vaan jaksanut. Ilmapiiri oli kamala. Lapsikaan ei täyttänyt miehen toiveita ja se oli viimeinen niitti. Hänestä tuli arvaamaton ja röyhkeä.
Ero oli suuri helpotus. En usko että olisin voinut tehdä asialle mitään. En vihannut koskaan. Rakkaus loppui ja nykyään päälimmäinen tunne on sääli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä parisuhdeasioiden parissa ja sen varjolla täytyy sanoa, että kovin nuorena solmitut liitot eivät yleensä kestä. Toki poikkeuksiakin on, mutta suurin osa hyvin nuorella iällä solmituista parisuhteista (+avioituminen myöhemmin) päätyy lopulta eroon. Tämä on minusta ymmärrettävää. Harva tietää teini-iässä, millaiseksi aikuiseksi lopulta kasvaa ja usein se puolisokin muuttuu.
Kerrohan sinä onko totta tämä palstalla miesten viljelemä väite, että miehet yleisestikään eivät rakasta naisia vaan ulkonäköä? Ja että jättävät naiset kun nainen ei ole enää yhtä kaunis kuin nuorena?
Ei pidä paikkaansa. Toki on heitä, joille puolison ulkonäkö/edustavuus on niin tärkeää, että haluaa ottaa nuoremman puolison aikaisemman tilalle. Suurin osa pareista on kuitenkin aivan tavallisia ulkonäöltään ja yhdessä suunnilleen oman ikäisensä naisen/miehen kanssa. Tilastollisesti suurten ikäerojen pariskunnat ovat melko harvassa.
Tilastollinen fakta tämä ei ole, mutta olen huomannut, että osa ulkonäön suhteen hyvin vaativista ihmisistä jää eron myötä yksin. Heillä vaatimukset ovat ulkonäön osalta yksinkertaisesti liian korkealla vastakkaisen sukupuolen suhteen.
Mikä lasketaan suureksi ikäeroksi - 10, 15 vai 20 vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä parisuhdeasioiden parissa ja sen varjolla täytyy sanoa, että kovin nuorena solmitut liitot eivät yleensä kestä. Toki poikkeuksiakin on, mutta suurin osa hyvin nuorella iällä solmituista parisuhteista (+avioituminen myöhemmin) päätyy lopulta eroon. Tämä on minusta ymmärrettävää. Harva tietää teini-iässä, millaiseksi aikuiseksi lopulta kasvaa ja usein se puolisokin muuttuu.
Kerrohan sinä onko totta tämä palstalla miesten viljelemä väite, että miehet yleisestikään eivät rakasta naisia vaan ulkonäköä? Ja että jättävät naiset kun nainen ei ole enää yhtä kaunis kuin nuorena?
Ei pidä paikkaansa. Toki on heitä, joille puolison ulkonäkö/edustavuus on niin tärkeää, että haluaa ottaa nuoremman puolison aikaisemman tilalle. Suurin osa pareista on kuitenkin aivan tavallisia ulkonäöltään ja yhdessä suunnilleen oman ikäisensä naisen/miehen kanssa. Tilastollisesti suurten ikäerojen pariskunnat ovat melko harvassa.
Tilastollinen fakta tämä ei ole, mutta olen huomannut, että osa ulkonäön suhteen hyvin vaativista ihmisistä jää eron myötä yksin. Heillä vaatimukset ovat ulkonäön osalta yksinkertaisesti liian korkealla vastakkaisen sukupuolen suhteen.
Mikä lasketaan suureksi ikäeroksi - 10, 15 vai 20 vuotta?
Kaikki yli tai alle 5 vuotta. Liian erilainen maailmankuva ja arvot.
Äijä oli niin päässilimäänen, jotta oli pakko potkia pihalle.
ei sellaasta roikalesta viittiny kattella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Eli sinusta miehet on yksinkertaisia aivottomia olentoja jotka ajattelee vaan alapäällään eikä heillä voi olla minkäänlaista oikeaa tunnesidettä toiseen ihmiseen?
Olen eri vastaaja, mutta noin se pitkälti menee. Mies rakastaa lapsiaan ja äitiään aidosti. Vaimo on samassa kategoriassa kuin kaverit. Niistä pitää olla jotain iloa ja hyötyä, että haluaa pitää ne elämässään. Lapset voi olla vaikka mitä hirviöitä ja äiti narsisti, mutta niitä kohtaan on se aito rakkaus ilman vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Niin, väittikö joku ettei asia voisi olla niin? Jos on tilastollinen fakta, niin sehän kertoo vain sen, että tyhmiä miehiä on tilastollisesti enemmän kuin fiksuja. :)
Erosta jo kohta 19 vuotta aikaa. Akka jätti kahdeksan vuoden jälkeen, kun tajusi lopulta, ettei hän onnistu saamaan minua tossunsa alle. Kovasti yritti vuosikaudet, mutta eihän siitä mitään tullut, koska meikäläinen ei kynnys matoksi ala.
Luojan kiitos, ettei ole lapsia. Hitto miten vaikeaksi hän olisi varmaan huoltajuusasiatkin tehnyt sen paskasen eron lisäksi.
Emme olleet aviossa, mutta avoliitossa vajaa pari vuotta.
Suhde alkoi nopeasti. Tapasimme ja tunteet syvenivät vauhdilla. Kaikista mahdollisista riskeistä huolimatta annoimme mennä, annoimme suhteelle mahdollisuuden. Suhteen alku oli hyvä, mutta vähitellen ongelmia alkoi ilmaantua.
Minulla oli suht tuore ero taustalla. Tuo suhde päättyi siihen, kun exä petti. Siitä oli jäänyt jälkiä enkä ollut täysin käsitellyt asiaa. Mm. pelko petetyksi tulemisesta ja mustasukkaisuus vaivasivat. Lisäksi minulla on taustalla pitkä historia syömishäiriön kanssa joka myös on tehnyt tuhojaan itsetunnolle.
Ex-miesystävällä sitten taas omat haasteensa. Vaikea lapsuus, väkivaltainen isä. Exällä paljastui olevan pirstaleinen suhde tunne-elämään; vähääkään negatiivisten tunteiden käsittely ja kohtaaminen oli lähes mahdotonta. Usein tuli riitaa, kun minä ilmaisin tunteitani ja mies ei osannut yhtään ottaa niitä vastaan. Sen sijaan raivosi ja meni kuoreensa. Mukaan astui väkivaltaisuus. Minä sitten puolestani liikaa tukeuduin häneen asioissa joita minun olisi kuulunut avata ammattilaiselle. Latasin liikaa painoa hänen harteilleen.
Mitä olisi voinut tehdä toisin? Kumpikin oli aivan liian vaiheessa itsensä kanssa ihmisenä. Oli käsittelemättömiä traumoja ja ongelmia kummallakin. Ne olisi pitänyt ennen suhteeseen ryhtymistä käsitellä. Ainakin valtaosin. Lisäksi uskon, että muutimme yhteen liian äkkiä. Omat asunnot olisi ollut ehkä toimivampi ratkaisu. Se olisi mahdollistanut oman tilan kummallekin ja ehkä monelta turhalta riidalta olisi vältytty.
Vaikka suhde päättyi eroon, olemme edelleen hyvissä väleissä. Olemme kumpikin fiksuja ihmisiä enkä usko, että vika oli ikinä siinä, ettemmekö olisi persoonina tulleet toimeen tai aidosti välittäneet toisistamme. Toki meissä on ihan luontaiset eromme; hän on kovin rationaalinen ja minä taas hyvin emotionaalinen. Vaikka hänkin on herkkä, tapamme lähestyä asioita etenkin paineen alla on erilainen. Etenkin jommankumman/kummankin ollessa stressaantunut kommunikaatio ei toiminut kuten se toimi normaalisti.
Lopputulos olisi siis voinut olla hyvinkin erilainen, jos mainittuihin asioihin olisi puuttunut ajoissa ja vaikkapa työstänyt niitä esim. terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen piilovittuilu. Huutelee typeryyksiä jos olemme kahden, niinkun ikäänkuin laulauen "v i t u uun ä m m mä.. ä mmmääää. Olette kaikkii h uoriaaaaaaa. Äm mä äm mä ä mmä .
Olen ennen hoitamassa kehitysvammaisia ja monella jolla oli tourette, oli samanlaisia eleitä ja pakonomaista huutamista jotain ihan järjetöntä.Miehen kanssa puhuin tästä ja otin esille niin suuttui ja sano et nähään huomenna lähe menee ,lähe menee!!!!!!!
Lähdin. Toisen kerran kavereita oli käymässä ja sanoi kaverille jonka kanssa puhuivat jostain mitä en kuullut ja miehen kaveri kysyi "ymmärräks?" Niin mies vastasi että ymmärrän, toisin kuin eräät täällä" .....
Ja katsoi minua.
Sanoi kaverin aikana " hyi tääl jotenki haisee, mä kyl oon käynyt tänää suihkussa mut toi ei oo, se kävi eilen ". Ja mies jo 36, ei mikään teini. Niin monta hämmentävää juttua ja lyhyessä ajassa pahentuneet, käyttäytyy jatkuvasti kuin oikeasti joku 6 vuotias. Mun siskon 8 vuotias on henkisesti kypsempi kun mun mies, et mitä hittooo oikeesti tässä voi enää tehdä jos kuitenkin rakastaa?
En tiedä kuinka yleistä, mutta samantyylistä meilläkin. Mies haukkuu aina kun kukaan muu ei ole kuulemassa, tönii vaivihkaa julkisilla paikoilla, muka vahingossa, valehtelee ja kieltää kirkkain silmin valehdelleensa, vaikka aivan todistettavasti on valehdellut. Alkoholi on myös ongelma, kieltää senkin. Ongelma on hänen mukaansa minulla, koska en enää juo sitä vähäisintäkään.
Eli aina muiden läsnäollessa ei tee mitään sellaista, josta jäisi kiinni, mutta kun olemme kahdestaan alkaa jonkintasoinen nöyryyttäminen.
Tätä on jatkunut jo liian kauan ja eroa mietin. Jokin miestä vaivaa, mutta mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen piilovittuilu. Huutelee typeryyksiä jos olemme kahden, niinkun ikäänkuin laulauen "v i t u uun ä m m mä.. ä mmmääää. Olette kaikkii h uoriaaaaaaa. Äm mä äm mä ä mmä .
Olen ennen hoitamassa kehitysvammaisia ja monella jolla oli tourette, oli samanlaisia eleitä ja pakonomaista huutamista jotain ihan järjetöntä.Miehen kanssa puhuin tästä ja otin esille niin suuttui ja sano et nähään huomenna lähe menee ,lähe menee!!!!!!!
Lähdin. Toisen kerran kavereita oli käymässä ja sanoi kaverille jonka kanssa puhuivat jostain mitä en kuullut ja miehen kaveri kysyi "ymmärräks?" Niin mies vastasi että ymmärrän, toisin kuin eräät täällä" .....
Ja katsoi minua.
Sanoi kaverin aikana " hyi tääl jotenki haisee, mä kyl oon käynyt tänää suihkussa mut toi ei oo, se kävi eilen ". Ja mies jo 36, ei mikään teini. Niin monta hämmentävää juttua ja lyhyessä ajassa pahentuneet, käyttäytyy jatkuvasti kuin oikeasti joku 6 vuotias. Mun siskon 8 vuotias on henkisesti kypsempi kun mun mies, et mitä hittooo oikeesti tässä voi enää tehdä jos kuitenkin rakastaa?En tiedä kuinka yleistä, mutta samantyylistä meilläkin. Mies haukkuu aina kun kukaan muu ei ole kuulemassa, tönii vaivihkaa julkisilla paikoilla, muka vahingossa, valehtelee ja kieltää kirkkain silmin valehdelleensa, vaikka aivan todistettavasti on valehdellut. Alkoholi on myös ongelma, kieltää senkin. Ongelma on hänen mukaansa minulla, koska en enää juo sitä vähäisintäkään.
Eli aina muiden läsnäollessa ei tee mitään sellaista, josta jäisi kiinni, mutta kun olemme kahdestaan alkaa jonkintasoinen nöyryyttäminen.
Tätä on jatkunut jo liian kauan ja eroa mietin. Jokin miestä vaivaa, mutta mikä?
Onko aina ollut tuollainen? Alusta asti ainakin jotain viitteitä moiseen käytökseen, vai alkanut yllättäen?
En ole mikään tohtori enkä tunne miestä, joten en ala mitään diagnooseja jakelemaan. Kuitenkin narsisteja tunteneena ja niistä paljon lukeneena tuo kuulostaa aika tyypilliseltä narsistin käytökseltä. Eli muiden seurassa osataan feikata; olla hurmaava, hauska, ystävällinen jne. Sitten siellä neljän seinän sisällä se h*lvetti pääsee irti; haukkuu, lyttää, manipuloi, kontrolloi jne.
Ja viisikymppiset sedät, jotka ottavat eron voidakseen avioitua tyttärensä ikäisen naisen kanssa.