En jaksa tätä perhe-elämää ja nepsysekoilua päivästä toiseen

Tuliko tehtyä snapsilapsi?

Väsyin ja vähensin stressiä sieltä ainoasta mistä voin, työelämästä. Ei tätä moni ollenkaan voi kuvitella mitä on kun on kuormittunut nepsy kotona, ystävät jääneet, elämä on hyvin erilaista kuin muilla. Mutta niin rakas nuori

Voimia Ap, jaksamisesi on tärkeää, sinua tarvitaan. Hetki kerrallaan. Ymmärrän mistä puhut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on nepsy

Vammainen/häiriintynyt

Joku neuropsykologinen kuten av-mamman kakru.

Teillä on siis jo diagnoosi? Hoitotaho varmaan määräsi jo lääkkeet kokeiltavaksi ja kertoi kuntoutus- ja terapiamahdollisuuksista, tukimuodoista mitä on tarjolla?

Kamala kun tuli ahdistava olo.

Näistä tapauksista pitäisi puhua paljon enemmän. Meille veloille lussutetaan aina vain samaa levyä siitä, miten vasta lapsen hankkineena voi olla onnellinen ja että lapsi tuo merkityksen elämään. Todellisuudessa lapsi voi pilata elämän, tai useammankin. Äitini ystävän lapsi joutui ensimmäisen kerran tahdonvastaiseen hoitoon 10-vuotiaana yritettyään puukottaa äitiään.

Voimia vaan, ap. Yrittäisin saada lapsen johonkin laitokseen kaikin keinoin.

Lopeta tyhjänpäiväinen sometus, äläkä natise joka ikinen kerta, kun joudut jotain tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Rahaa tiskiin niin saat parasta mitä on tarjolla vai oletatko saavasi parasta muiden maksamana?

Mitä rahaa?

Ei tässä töissä voi käydä, koska yksikään työnantaja ei katselisi sellaista määrää poissaoloja mitä lapsi aiheuttaa palavereiden, terapioiden, lääkäriaikojen yms. muodossa. En edes aloita siitä, kun lapsi pitää hakea kesken päivän pois, koska päiväkoti tai koulu eivät enää pärjää lapsen kanssa.

Olen miettinyt että jos itse oisin saanut erityislapsen oisin varmaan tappanut itteni. En tajua miten kukaan sellaista jaksaa. Entä se menetetty tulevaisuus, lapsi ei ehkä koskaan saa esim perhettä. En kestäisi tuommosta. Mitä iloa lapsen saamisesta silloin on.

Taisit sitten valehdella ap.

Ap, millaisia haasteita lapsellasi on, miten tämä "nepsyys" näkyy hänessä päivittäisessä käytännön elämässä?

T. Erityisen tuen tarpeisten kanssa työskentelevä

Vierailija kirjoitti:

Lopeta tyhjänpäiväinen sometus, äläkä natise joka ikinen kerta, kun joudut jotain tekemään.

Sinä voisit lopettaa oman tyhjänpäiväisen somettelusi.

Kuka pakotti hankkimaan meemilapsen? Itse tein pari ihanan tavallista

Lastenhankinta on aina valtava riski. Tällaisia tapauksia näkee yhtenään. Vastuu päätöksistä ja teoista on kannettava.

No, tuliko akuutti tilanne nepsyn kanssa vai mihin ap katosi?

Kiitos empaattisille ihmisille, tarvitsin selvästi vähän päähänsilitystä tänään. On tosi yksinäinen olo. Tukia on vuosien aikana ollut sopeutumisvalmennuksesta perhekuntoutukseen, mutta ne ovat lyhyitä ns kursseja. Koulussa on pienryhmä osan aikaa, osa ajasta avustajan kanssa tavallisessa luokassa, aina saa uudestaan ja uudestaan vääntää koulun kanssa. Kotona on käynyt nepsy valmentajaa ja autismiohjaajaa, joku jopa ihan ok tyyppi, osa melkeinpä haitallisia. No pahin tapaus hitsasi enemmän perhettä yhteen hetkeksi että oli siinä se hyöty. Tällä hetkellä on toimintaterapiaa kerta viikossa ja 4x vuodessa vanhempien kerta. Koen olevani omaishoitaja mutta sen piti olla lainausmerkeillä, sitä statusta emme ole saaneet. Lääkitys on, sekin on oma tarinansa, ei ole oikotietä onneen. Laitokseen en laita lastani enkä halua kuormittaa meitä kaikkia edes tukiperheellä koska pelkkä satunnainen turvallisen mummin luona olo syöksee viikoksi tasapainon ihan tolaltaan. Hetki vapaata ei ole sen arvoista.

Vela, pääset elämässä niin paljon helpommalla mutta mikään ei ole ollut suurempaa rakkautta elämässäni kuin hyvät hetket vaikeimman lapseni kanssa. Rakkaus ja suojelunhalu häntä kohtaan puristaa ilmat pihalle. Seuraavassa hetkessä olen syvän epätoivon vallassa mutta ei se rakkaus sieltä haihdu. Sitä on varmaan mahdoton ymmärtää ilman että on ollut samassa tilanteessa. Vaihtaisin kyllä tosi monta hetkeä pois, en yhtään sitä kiistä. En olisi ikinä uskonut että meidän elämästä tulee tällaista.

Ap

Kysyvä-- kirjoitti:

Olen miettinyt että jos itse oisin saanut erityislapsen oisin varmaan tappanut itteni. En tajua miten kukaan sellaista jaksaa. Entä se menetetty tulevaisuus, lapsi ei ehkä koskaan saa esim perhettä. En kestäisi tuommosta. Mitä iloa lapsen saamisesta silloin on.

Tuolla asenteella ei kyllä lapsia kannata tehdä. Se ihan "normaali" lapsikin, kun ei ole mikään vanhempansa jatke, joka toteuttaa vanhemman haaveet ja toiveet. Lapset tuottavat aina pettymyksen vanhemmilleen. On aikuisuutta sietää se.

Ap:lle suosittelen hakemaan hoitoapua mahdollisimman pian. Tarvittaessa vaikka ero ja vuoroviikottain vanhemmuus, niin elvytte ja jaksatte taas kasvattaa. Kyse on nyt siitä, että tarvitset taukoa. Lapsesi ei ole tragedia eikä mikään musta aukko, jolla ei ole mitään toivoa. Mutta jaksavat vanhemmat teidän kaikki lapset tarvivat, joten nyt on juuri se tilanne että käännät kivet lastenhoitoavun etsinnän suhteen. Lapsesi kokee vielä paljon onnea kuten sinäkin. Nyt etsitte vielä lisäapua. Terapiat ym. eivät auta siihen, että tarvitset nyt ihan yksinoloa ja elpymistä.

Vierailija kirjoitti:

Lastenhankinta on aina valtava riski. Tällaisia tapauksia näkee yhtenään. Vastuu päätöksistä ja teoista on kannettava.

Turha viesti. Ap nimenomaan ottaa vastuun ja enemmän. Et ole koskaan tavannut nepsyä?

Vierailija kirjoitti:

Laita lapsesi rinne kotiin. Hyvä hoito ja olet samalla parempi lähikasvattaja. Ota sieltä joka toinen vikko vikonloppu lomalle. Kehityy ja kasvaa asiantuntijoiden opastuksella kuin on päivittäin ystäviä.Lapsi vaistoaa mielentilasi kuin tressisi,masenuksesi ja hermoílusi!Syy mikään ei toimin sinun ja lapsen välillä!

Tämä! Koko perhe kärsii näistä vajaista ja käytöshäiriöisistä lapsista. Sinullakin toinen lapsista oireilee ja mies vetäytyy. Pahimmassa tapauksessa koko perhe tuhoutuu, tulee avioero ym. Tällaisen nepsy lapsen takia. Yritä saada laitospaikkaa/hoitopaikkaa lapsellesi. Teillä pitäisi mennä oman perheen hyvinvointi edelle.

Vierailija kirjoitti:

Kysyvä-- kirjoitti:

Olen miettinyt että jos itse oisin saanut erityislapsen oisin varmaan tappanut itteni. En tajua miten kukaan sellaista jaksaa. Entä se menetetty tulevaisuus, lapsi ei ehkä koskaan saa esim perhettä. En kestäisi tuommosta. Mitä iloa lapsen saamisesta silloin on.

Tuolla asenteella ei kyllä lapsia kannata tehdä. Se ihan "normaali" lapsikin, kun ei ole mikään vanhempansa jatke, joka toteuttaa vanhemman haaveet ja toiveet. Lapset tuottavat aina pettymyksen vanhemmilleen. On aikuisuutta sietää se.

Ap:lle suosittelen hakemaan hoitoapua mahdollisimman pian. Tarvittaessa vaikka ero ja vuoroviikottain vanhemmuus, niin elvytte ja jaksatte taas kasvattaa. Kyse on nyt siitä, että tarvitset taukoa. Lapsesi ei ole tragedia eikä mikään musta aukko, jolla ei ole mitään toivoa. Mutta jaksavat vanhemmat teidän kaikki lapset tarvivat, joten nyt on juuri se tilanne että käännät kivet lastenhoitoavun etsinnän suhteen. Lapsesi kokee vielä paljon onnea kuten sinäkin. Nyt etsitte vielä lisäapua. Terapiat ym. eivät auta siihen, että tarvitset nyt ihan yksinoloa ja elpymistä.

Lisään vielä, että minun jaksamista on helpottanut paljon, kun olen lukenut aikuisten (lapsena diagnosoitujen) autistien kirjoja ja katsonut videoita heistä.

Iso osa väsymyksestä johtuu myös siitä, että tulevaisuus pelottaa ja ympärillä oleva yhteiskunta ei ymmärrä.

Silti tilanteessanne on tärkeintä levätä. Ensin vaikka sinä viikoksi lomalle ja sitten mies.

Vierailija kirjoitti:

Kysyvä-- kirjoitti:

Olen miettinyt että jos itse oisin saanut erityislapsen oisin varmaan tappanut itteni. En tajua miten kukaan sellaista jaksaa. Entä se menetetty tulevaisuus, lapsi ei ehkä koskaan saa esim perhettä. En kestäisi tuommosta. Mitä iloa lapsen saamisesta silloin on.

Tuolla asenteella ei kyllä lapsia kannata tehdä. Se ihan "normaali" lapsikin, kun ei ole mikään vanhempansa jatke, joka toteuttaa vanhemman haaveet ja toiveet. Lapset tuottavat aina pettymyksen vanhemmilleen. On aikuisuutta sietää se.

Ap:lle suosittelen hakemaan hoitoapua mahdollisimman pian. Tarvittaessa vaikka ero ja vuoroviikottain vanhemmuus, niin elvytte ja jaksatte taas kasvattaa. Kyse on nyt siitä, että tarvitset taukoa. Lapsesi ei ole tragedia eikä mikään musta aukko, jolla ei ole mitään toivoa. Mutta jaksavat vanhemmat teidän kaikki lapset tarvivat, joten nyt on juuri se tilanne että käännät kivet lastenhoitoavun etsinnän suhteen. Lapsesi kokee vielä paljon onnea kuten sinäkin. Nyt etsitte vielä lisäapua. Terapiat ym. eivät auta siihen, että tarvitset nyt ihan yksinoloa ja elpymistä.

Olen päinvastaista mieltä. Pelastakaa ennemmin avioliitto ja oma perhe ja hankkikaa sille nepsy lapselle hoitokotipaikka, edes silloin tällöin yövyttäväksi. Ei teidän kuulu uhrata koko perhettä tämän yhden lapsen takia. Eikä toisen lapsen jäädä avioero lapseksi yhden nepsyn takia!