En jaksa tätä perhe-elämää ja nepsysekoilua päivästä toiseen

Miten kesä menee?

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Iso virhe on jos odottaa että sen kodin ulkopuolella tapahtuvan hoidon/ kuntoutuksen pitäisi muuttaa tilanne. Tunti viikossa ei todellakaan tee ihmeitä. Jotain yksittäistä asiaa voi harjoitella, tai käydä läpi jotain asioita lapsen kanssa vaikkapa nyt tunnetaitoihin tai itsesäätelyyn liittyen. Se on kuitenkin vain pohjatyötä, ja varsinaisen systemaattinen harjoittelu tapahtuu arkiympäristössä. Siksi lastenpsykalla on ehdottoman tärkeää että vanhemmat osallistuvat aktiivisesti, ja vastaanotolla harjoitellut asiat todella siirretään arkeen. Rankkaahan se on tietysti, mutta ainoa tapa edistyä.

Vierailija kirjoitti:

Kamala kun tuli ahdistava olo.

Näistä tapauksista pitäisi puhua paljon enemmän. Meille veloille lussutetaan aina vain samaa levyä siitä, miten vasta lapsen hankkineena voi olla onnellinen ja että lapsi tuo merkityksen elämään. Todellisuudessa lapsi voi pilata elämän, tai useammankin. Äitini ystävän lapsi joutui ensimmäisen kerran tahdonvastaiseen hoitoon 10-vuotiaana yritettyään puukottaa äitiään.

Voimia vaan, ap. Yrittäisin saada lapsen johonkin laitokseen kaikin keinoin.

Tällaisia perheitä tuntuu nykyään olevan kaikkialla. Hirvittäväå seurata vierestä, etenkin jos vanhemmat ovat läheisiä.

En ymmärrä miksi lapsia hankitaan kun lopputulos on usein suoraan helvetistä.

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Ohis nepsylläkin iltavilliys tarkoittaa yliväsymystä. Ikä ei tule tässä ilmi, mutta alakouluikäinen nepsy voi mennä nukkumaan jo klo 20, päiväkotilapsi klo 19. Ja herää tietysti aikaisin, mutta aamuja voi hyödyntää läksyjen tekoon tai asioihin , jotka vaatii keskittymistä. Lääkkeen vaikutuksen loppuessa tulee alkuillasta väsymys ja väsymyksen myötä sekoilu.

Kyllähän lapsia annetaan poiskin. Jos vanhemmat kieltäytyvät hoitamasta ja tukitoimista, lapsi on otettava huostaan. Vai olenko väärässä? Ei varmasti helppoa vanhemmille, mutta voi olla hyvä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Ohis nepsylläkin iltavilliys tarkoittaa yliväsymystä. Ikä ei tule tässä ilmi, mutta alakouluikäinen nepsy voi mennä nukkumaan jo klo 20, päiväkotilapsi klo 19. Ja herää tietysti aikaisin, mutta aamuja voi hyödyntää läksyjen tekoon tai asioihin , jotka vaatii keskittymistä. Lääkkeen vaikutuksen loppuessa tulee alkuillasta väsymys ja väsymyksen myötä sekoilu.

Samaan aikaan menevät nukkumaan. Ihan täysin normaalia, että klo 19 aikoihin mennään 7 vuotiaan kanssa painiotteella iltatoimia. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen kanssa ei mitään muuta yhteyttä kuin tämä pakotettu omaishoitajuus.

Miksi pakotitte lapsen syntymään&kuolemaan?

Onneksi tein abortin. Mistä näitä sairaita mielenterveys-pentuja sikiää ?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän täysin mitä ap käy läpi,salaisen perhehel""n. Joka aamu varmistat ettå 14vuotias ottaa lääkkeet,pukee ja lähtee kouluun.

Ja joka aamu kuuntelet sitä huutoa kun tyhmä äiti käskee lopettamaan haahuilun ja pistämään paidan päälle ettei myöhästy koulusta. Sitten itkuisen silmät meikin alle piiloon ja tekohymy kasvoilla töihin.

Lapsi on ainoamme ja arjen rankkuus johti eroon kolme vuotta sitten. Mies on luovuttanut eikä jaksa tapella, poika sitten myöhästyykin isä viikoilla aina koulusta tai jää kokonaan kotiin kun kukaan ei ole vertauskuvallisesti tuuppimassa liikkeelle. Miehen mielestä "tuon ikäisen pitää jo osata "mutta kun poika ei ole normaali teini!

Emme saaneet normaalia lasta,emme normaalia teiniä emmekä saa normaalia aikuista. Näen mielessäni miten valvon 30vuotiaan sukkien pukemista ennenkuin lähtee kuntouttavaan työtoimintaan .

Onko ainoa haaste aamut? Ne aamut on haasteellisia ihan normiteineilläkin. Jotkut vie lapsensa kouluun, toiset antaa koulun hoitaa. Koulukuraattori, opettaja ha reksi kyllä tarttuu asiaan.

Nepsylapsen/nuoren kanssa yksi ongelma on se, että mikä osuus käytöksessä on luonteenpiirrettä, mikä nepsyyttä, mikä ikään liittyvä haaste. On raskasta itselle ja lapselle/nuorelle niputtaa lapsen jokainen negatiivinen piirre nepsypiirteeksi.

Itse vien nepsynuoren kouluun kun menen töihin. Ja koska haluan päästä ajoissa töihin menen nukkumaan ajoissa. Meillä nepsy menee ajoissa nukkumaan ja normiteini valvoo (kuten teinit valvoo) ja hänet pitää herättää aamulla.

Puhelimet parkissa yöaikaan alakerrassa kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Hei nyt oikeasti. Tuo kuulostaa ihan hirveälle. Laita lapsi laitoshoitoon. Sieltä voit välillä sitä ottaa pariksi päiväksi kotiin ja ei mitään syyllisyyttä sen tekemisestä. Sinulla on oikeus elää myös.  Ja sinä voit todellakin kuolla johonkin aivotapahtumaan, se on täysin mahdollista noin valtavalla stressimäärällä ja kuka sitten pitää lapsesta huolta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Ohis nepsylläkin iltavilliys tarkoittaa yliväsymystä. Ikä ei tule tässä ilmi, mutta alakouluikäinen nepsy voi mennä nukkumaan jo klo 20, päiväkotilapsi klo 19. Ja herää tietysti aikaisin, mutta aamuja voi hyödyntää läksyjen tekoon tai asioihin , jotka vaatii keskittymistä. Lääkkeen vaikutuksen loppuessa tulee alkuillasta väsymys ja väsymyksen myötä sekoilu.

Samaan aikaan menevät nukkumaan. Ihan täysin normaalia, että klo 19 aikoihin mennään 7 vuotiaan kanssa painiotteella iltatoimia. 

Kannattaa kokeilla toista lääkettä. Iltaraivarit saattaa liittyä lääkkeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

Hei nyt oikeasti. Tuo kuulostaa ihan hirveälle. Laita lapsi laitoshoitoon. Sieltä voit välillä sitä ottaa pariksi päiväksi kotiin ja ei mitään syyllisyyttä sen tekemisestä. Sinulla on oikeus elää myös.  Ja sinä voit todellakin kuolla johonkin aivotapahtumaan, se on täysin mahdollista noin valtavalla stressimäärällä ja kuka sitten pitää lapsesta huolta?

En saa julkiselta puolelta muuta kuin kerran vuodessa lastenhoidon palvelusetelin. Asia on selvitetty perinpohjin. Tutkimukset on tehty yksityisellä omasta pussista kustantaen. Tavallaan ymmärrän asian sen jälkeen kun kuulin millaista on kaverini työ koulutaksissa. Hän ajaa päivittäin laitoksesta erityisluokalle koulukyydin jossa kulkee ala-asteikäisiä vaipoissa, erityis turvavöissä kiinnisidottuina.

Tee siitä lasu ja laita jonkin laitokseen.

Koivunvitsaterapiaa tarvitsisi ja ansaitsisi moni "nepsy" lapsi, mutta eivät sitä saa, vaikka kuinka huutavat todellisten rajojen perään. Niitä ei vaan koskaan tule. Valta perheessä on kaapattuna heillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla tällaiset tapaukset hoidettiin 150 vuotta sitten? Ei ollut apuja ja oli paljon lapsia ja huusholli.

Ei ollut monitoimikouluja, 40 lapsen luokkia ja vilkkaita ostoskeskuksia ja isoja marketteja, jossa soi jatkuva musiikki ja valot ovat häiritsevän kirkkaita ihan ei-aistiyliherkillekin. Sosiaaliset suhteet olivat helpompia. Oli tietyt käytöstavat ja ne kun oppi niin pärjäsi riittävän hyvin. Sisarukset pelasti kiusaajilta koulumatkoilla. Hyvällä tuurilla oli ymmärtäväinen äiti/isä ja opettaja, jotka jaksoivat opettaa ihmisten välisiä suhteita ja kannustaa niissä asioissa, jotka olivat vahvuuksia.

Ihan varmasti esimerkiksi hyvätasoiset autistit ei oireilleet voimakkaasti tuohon aikaan.

Hyvätasoiset autistit omaavat usein erityismielenkiinnonkohteita ja - lahjakkuuksia, joista tuli (ja vieläkin monille tulee) ammatti. Veikkaan että myös arvostuksen saaminen vähentää oireilua, heitä pidettiin vain erikoisina persoonina eikä kaikkea oltu vielä medikalisoitu.

Tähän lisäisin vielä sen, että ennen oli suhteellisen helppoa saada jotain yksinkertaista, suorittavaa työtä vaikkapa tehtaasta. Enää ei.

Minun teinini sai paljon tukea lapsena, mm. puheterapiaa, päiväkotipaikan pienryhmästä, taksikyydit päiväkotiin ja kouluun, tukiopetusta ja niin edelleen. Olen näistä erittäin kiitollinen. Lapsi sai tarvitsemansa tuen ajallaan ja lähtee nyt opiskelemaan yliopistoon. On ollut myös kesätöissä kaupassa. En tiedä oltaisiinko tässä pisteessä ilman tätä varhaista tukea.

Vierailija kirjoitti:

Tee siitä lasu ja laita jonkin laitokseen.

Ei oo lasusta apua jos kotona puitteissa välttämätön minimi on kunnossa. Pitäisi saada lapselle jotain avohuollon tai sairaanhoidon puolelta apuja, mutta eipä taida onnistua kun koko ajan on joku muu, jolla menee vielä vähän huonommin

Up

Tuli huono omatunto kun itse kehtaan välillä valittaa perusterveistä lapsista. Mulla ei olisi voimia eikä hermoja tuollaiseen rumbaan. Tekisin varmaan jotain kamalaa. Hiljaiseksi vetää.

Vierailija kirjoitti:

Sama ittellä, tosin parisuhde paskottu puolison tekosten takia lujemmin. Nepsyjen takia se ei oo pelastettavissa.

Lapsella lääkkeet käytössä, terapiat käyty. Tukea saatu, mutta sillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, että kunnalta saa lastenhoidon palvelusetelin. 19 vuotias lähihoitaja tulee elämänsä ekan työpaikan kautta toteamaan, että tätä ei ammattikoulussa käyty läpi. Käytännössä kouluikäinen lapsi huutaa adhd:taan kurkku suorana kiroillen ja saattaa vaikka kiivetä hyppimään ruokapöydän päälle eikä koe tekevänsä mitään väärää. Iltatoimet pitää tehdä kuin 2-vuotiaalle, väkisin hampaiden pesu ja pukeminen. Jos käännät selkäsi, nepsy karkaa pyörimään pitkin sohvatyynyjä huutaen samalla. Kiinnipitoa saattaa olla kolme varttia putkeen.

Ero on edessä, koska parisuhdetta ei enää ole ja ero on ainut laillinen konsti, jolla tästä pääsen jotenkin eroon. Tai siis saan elämäni takaisin. Henki tässä lähtee muuten, jos en mitään muuta, kuolen silkasta vtutuksesta johonki aivotapahtumaan. Olen saanut omaa aikaakin, mutta sillä ei oo paljoa merkitystä, koska viimeistään aamulla sama alkaa taas. Elämä valuu hukkaan parisuhteessa, joka ei ole parisuhde ja lapsen kanssa ongelmasta ongelmaan menoon.  Mitään yhteiskuntakelpoista ei ole tulossa kun täysi-ikäisyys koittaa, se on selvä. En vaan pysty tähän. Epäkorrektia settiä tämä on, josta varmaan moni syyllistää, mutta minkäs teet.

En tiedä mitä kaikkea olette jo kokeilleet, mutta listaan silti: 

- jos teillä on hoitotaho, lääkäri jolla lapsi käy, pyytäkää käytöstä säätelevää lääkettä. Esim Risperidon. Yllättävän moni adhd-lapsi tarvitsee adhd-lääkkeen lisäksi myös tällaisen. Läheskään kaikki lääkärit ei kuitenkaan tätä tarjoa, ja vasta jos osuu sellainen lääkäri joka aidosti tajuaa mitä ne teidän raivarit kotona on (tavaraa hajoaa ja lapsi on itselleenkin vaaraksi jne) 

- hakekaa tukiperhettä. Kunnalta, PeLa:lta, kummassa lyhyempi jono. Sellaista ei nopeasti saa, mutta ehkä joku päivä. 

- hakekaa omaishoitajuutta. Omaishoitajalle kuuluu lain mukaan viikonlopun mittainen vapaa. Eri asia miten kunnat siitä pitää kiinni, mutta kaikkea kannattaa yrittää. 

- hakekaa tukihenkilöä lapselle (sellainen vie lapsen 1-2 kertaa kuukaudessa vaikka hampurilaiselle tms; vieraan aikuisen seura on aivan eri kuin oman vanhemman. Etenkin teinille.)

- väkisin ei pitäisi joutua tekemään mitään, satutat itsesikin, ainakin jos lapsi on jo isompi. Jos lapsella on lääkitys joka auttaa päiväsaikaan, niin ajoittakaa hammaspesu päiväsaikaan? 

Lastenhoitosetelit ja perhetyöt ja nepsyvalmennukset sun muut "vakiot" on yhtä tyhjän kanssa, kun lapsi ei pysty ottamaan mitään vastaan. Jos lapsella on pahasti neurologiassa häikkää, ainoa oikea apu on lääkityksellä. Älä vielä heitä kirvestä kaivoon. 

Meidän arjen pelasti lopulta tuo Risperidon. Ehdottomasti kysyt sitä lääkäriltä, tai joku muu valmiste, joka sopii tunnesäätelyn tukemiseen.