En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?

Todennäköisesti myös itsellä tapahtunut peruuttamatonta vahinkoa.

Pari vuotta sitten iski päälle töissä täysi paniikki n.6-8kk ajan ja samaan aikaan lapset oli pieniä ja vaativat myös jatkuvaa huomiota. Kaiken päälle oli läheisten kuolemia, rahaongelmia jne.. Ruuhkavuodet on varmaan sitten tätä.

Ei se silloin tuntunut niin pahalta, mutta sen jälkeen alkoi tulla jatkuvasti sellainen olo, että ei ehdi ollenkaan hengähtää missään välissä. Tuli paniikkikohtauksia, hiustenlähtöä, ihon huonovointisuutta, erilaisia fyysisiä vaivoja yms. Nykyisin olen melko hermoherkkä ja kaikenlaista tärinää ja tykytystä voi aiheuttaa ihan mitättömätkin jutut ja moni parin minuutin homma tuntuu ihan ylivoimaiselta suoritukselta. Pissapojan nestettä pitäisi lisätä autoon ja sitä olen nyt tämän viikon panikoinut.

Tästä ei varmaan enää ikinä pääse eroon.

Lisään vielä pari vinkkiä, jotka on mulle ehdottomia.

Aamulla ei katsota puhelinta ekaan tuntiin (No okei katson herätessä onko kukaan laittanut viestiä), ei netin selausta vaan 10 min venytyksiä hengitellen ja aamiainen rauhassa syöden keskittyen siihen. Ei jatkuvaa musiikkia, äänikirjoja podcasteja yms. Varsinkaan luonnossa.

Vältän sosiaalista mediaa ja jatkuvaa puhelimella oloa.

Illalla puhelin pois n. 1h ennen nukkumaan menoa.

Toi jatkuva äänitulva ja puhelimen rappaus lisäsi mulla ainakin stressiherkkyyttä, eikä edes auttanut toipumista.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti myös itsellä tapahtunut peruuttamatonta vahinkoa.

Pari vuotta sitten iski päälle töissä täysi paniikki n.6-8kk ajan ja samaan aikaan lapset oli pieniä ja vaativat myös jatkuvaa huomiota. Kaiken päälle oli läheisten kuolemia, rahaongelmia jne.. Ruuhkavuodet on varmaan sitten tätä.

Ei se silloin tuntunut niin pahalta, mutta sen jälkeen alkoi tulla jatkuvasti sellainen olo, että ei ehdi ollenkaan hengähtää missään välissä. Tuli paniikkikohtauksia, hiustenlähtöä, ihon huonovointisuutta, erilaisia fyysisiä vaivoja yms. Nykyisin olen melko hermoherkkä ja kaikenlaista tärinää ja tykytystä voi aiheuttaa ihan mitättömätkin jutut ja moni parin minuutin homma tuntuu ihan ylivoimaiselta suoritukselta. Pissapojan nestettä pitäisi lisätä autoon ja sitä olen nyt tämän viikon panikoinut.

Tästä ei varmaan enää ikinä pääse eroon.

Mö tiedän miltä tämä kuulostaa, mutta peilaa nyt omaan kokemukseen ja toipumiseen. Mulle oli ehdottoman opetella parempaa toiminnanohjausta esim. Juurikin tekemään tollaset pikkujutut heti, koska jos/kun ne venyi se lisäsi mun jatkuvaa kuormitusta ja sitä kautta sitä uupumusta.

En osaa selittää miten tämän ajatusmuutoksen tein, mutta käytännössä suljin tunteet ulos tuollaisesta tekemisestä. Tsemppiä kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile edes hetki minun elämääni niin saat jonkin perspektiivin omaasi. Elämääni hallitsee tällä hetkellä lääkärit (olen kuitenkin n. 40 kymppinen mies). En tiedä mitä huomenna tapahtuu mutta soittavat kyllä. Montako hammasta sinulta on viimeaikoina otettu varuilta pois? Minulta otetaan loput perjantaina jos leukalukko häviää. Sitten pääsen isompaan sairaalaan ja katsotaan miten menee. Se että rahaa on ei vaikuta asiaan mitenkään ja minulla on. Tule valittamaan sen jälkeen jos asiaa on vielä josta valittaa. Minä en voi valittaa mistään. Ainakin teen sen mitä vaaditaan ja jos se on lepo, niin haluan että mahdollisimman helposti. Oikeastaan sinulla ei ole mitään hätää sitten mistään.

Olen nelikymppinen nainen. Puren hampaitani yhteen. Leukani on osittain mössöä ja luut kuluneet. Hammaslääkäri kielsi kasvojumpan luuston kulumisen takia. Hampaistani on nyt poistettu kolmannes ja joka vuosi menee pari tonnia olemassa olevien pelastamisyrityksiin julkisella. Saan nyt ensimmäisen osaproteesini. Olen pienituloinen joten hampaisiini menee vuosittain 2 kuukauden nettotulot. Mutta tämä on vain elämää. Jos olisi oikeasti varaa tähän niin en asiaa edes miettisi. Kuitenkin minulla on useampi sairaus jotka oikeasti tuottaa päivittäistä harmia. Se mitä yritän sanoa, että en ymmärrä viestisi tarkoitusta. Saat hienon proteesin ja apua.

Vierailija kirjoitti:

Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)

Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?

No huh, elämän ei todellakaan kuulu olla tuollaista säätämistä! Nykyään niin moni hoippuu uupumuksen rajoilla tai on uupunut ja nukkuu huonosti, että tarvittaisiin yhteiskunnallista herätystä eikä ratkaisun vierittämistä yksilölle huolipäiväkirjoilla sun muilla. Kun vika on rakenteissa, mindfulnessit on laastareita joiden irtoamisen jälkeen haava on taas auki.

Kiitos tärkeästä ketjusta!

Ap:n kokemukset stressin ja ahdistuksen "päälle jäämisestä" (eli post-traumaattisen tai pitkittyneen stressin oireet) ovat valitettavan tuttu seuraus kuormittavien kokemusten jälkeen. Kyse on osittain ihan neurobiologiasta: tietty ulkoinen ärsyke tuottaa tietyn sisäisen reaktion jo ennen tietoisuuden heräämistä, eikä tähän voi itse vaikuttaa. Mitä varhaisemmin nämä yhteydet luodaan, sitä vaikeampi niihin on vaikuttaa.

Esim. koulukiusattu on oppinut reagoimaan tyytymättömiin ilmeisiin, nuorisojoukkoihin, toisten supatteluun jne. (mikä kenenkin kiusaamistausta onkaan) siten, että kyseessä on uhka. Jopa aikuisena saattaa kavahtaa nuorisoporukkaa, vaikka tietää, etteivät he liity sinuun mitenkään.

Post-traumaattinen stressi on yllättävän yleistä. Muistelisin, että joidenkin tutkimusten mukaan jopa 25% väestöstä kokee traumaperäisiä oireita jossain vaiheessa. Useimmat yhdistävät sen vaikkapa sotakokemuksiin, sillä tätä on tutkittu paljon USA:ssa sodasta palanneiden keskuudessa, mutta ei sen taustan tarvitse olla ollenkaan niin dramaattinen. Perinteisen näkemyksen mukaan post-traumaoireiden tulisi olla jäljitettävissä johonkin tiettyyn tapahtumaan tai traumaan (esim. väkivallanteko), mutta toisaalta trauma ymmärretään myös useiden pienten mutta pitkäkestoisten vastoinkäymisten seuraukseksi. Niinpä post-traumaattinen stressi voi olla seuraus myös työuupumisesta tai kiusaamisesta. Tilanteen jo rauhoituttua pienikin traumaan viittaava indikaatio voi laukaista flashback-reaktion tai ahdistuksen. Väkivallanteon kohdalla tämä on helpompi ymmärtää: hyökkääjän näköinen ihminen = pakokauhu ja muistot hyökkäyksestä. Mutta työstressin kohdalla tuntuisi hullulta sanoa, että puhelimen soiminen = paniikki. Silti näin tämä vain toimii.

Ehkä post-traumaan liittyvän kirjallisuuden lukeminen voisi tuoda oivalluksia. Esim. traumapsykologi Salli Saari on kirjoittanut tästä. Jo se auttaa, että tajuat olevasi neurobiologian suhteen oikeastikin vähän "vinossa", eli aivosi aiheuttavat reaktiot, et sinä itse tietoisesti. Et siis ole epäonnistunut ihminen tai jotenkin huonompi kuin muut, vaan olet toipilas.

Post-traumaattisesta stressistä voi myös toipua! Tutkimusten mukaan suurin osa toipuu n. vuoden sisällä, osalla kestää pidempään.

Tsemppiä ihan kaikille ketjuun kirjoittaneille! <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)

Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?

Olen tosiaan jo vuosia sitten saanut näihin hoitajan, lääkärin ja psykologin apua. Ja lisäksi lukenut aiheesta itse paljon. Eli perusasiat on kunnossa, on olleet jo vuosikausia. Unihygienia, ruokailu jne.

Telkkaria katson hyvin harvoin, mieluummin luen hyvää kirjaa. Huolipäiväkirjasta ei ole ollut minulle hyötyä, olen sitä yrittänyt mutta se aiheutti vain paljon lisää stressiä. En niinkään murehdi eikä mieltäni enää niin pahasti asiat paina. Ne rankat elämäntapahtumat on takana ja olen niitä keskusteluhoidossa käynyt läpi niin etten enää niitä mieti kuin harvoin. En tiedä miksi en nuku. En osaa enää nukkua.

Jäin jotenkin rikkinäiseksi sen työuupumuksen ja rankkojen elämäntapahtumien jälkeen. Ihan kuin kehossani ja aivoissani olisi jotain pysyvästi rampautunut niiden vuoksi.

Ap

Allekirjoitan tuon tunteen, että kuin kehossa ja aivoissa olisi tullut jotain pysyviä vaurioita. Kaikki kikka kolmoset, asennemuutokset, hengitysharjoitukset, ruokavaliot, liikunnat jne on käyty läpi jo kauan sitten ja silloin ne vielä auttoivatkin. Mutta sitten tuli jonkinlainen point of no return, että enää ei MIKÄÄN auta. Ikään kuin aivoissa olisi jokin mennyt pysyvästi tilttiin. Sitä yrittää vaan vältellä ihmisiä ja kaikkia ärsykkeitä ja uusia tilanteita, kun ei enää muutakaan ole tehtävissä.

Sinä laitoit järkeviksi lauseiksi ajatukseni. Kiitos. Säästän tämän kommentin ja luen aina kun tunnen syyllisyyttä siitä kun en vain kykene suurista toiveistani ja odotuksistani huolimatta. Tämä on kiva ketju kun olen saanut huomata että en ole yksin ongelmani ja uupumishistoriani kanssa.

Koin itse saaneeni apua Varpu Hintsasen Tahto-valmennuksesta. Googlamalla löytyy hyvin lisätietoa.

Voisiko olla kyse vaativasta persoonallisuudesta tai neuroottisuudesta. Kaaoksen sietäminen ja "elämään heittäytyminen" voisi auttaa ja rentouttaa. Kaikesta ei tarvitse aina vastata itse, joskus voi vaan olla puuttumatta asioihin ja antaa niiden järjestyä luonnostaan (tai muiden toimesta).

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut ammattiapua itse kyseiseen ongelmaan ja oikeasti RAIVOSTUTTAA kun aina tuputetaan tuota, että "pidä päivärytmi ja nuku aina samoihin aikoihin".

Nukahtamiseni on sitä, että nukahdan ensin ihan hyvin, mutta n. 20 minuutin päästä havandun hereille ja tunnen, että kaikki on pilalla. Olen pilannut terveyteni ja elämäni. Kaikki on toivotonta. Sitten havahdun siihen, että olen hereillä. Käytän terapiassa opetettuja keinoja rentoutuakseni ja tyhjentääkseni mieleni. Nukahdan uudestaan. Vähän ajan päästä herään taas. Kuin jokin ääni kehottaisi nousemaan, sillä nukkuminen ei ole turvallista.

Tämä tapahtuu joka ikinen yö.

Lopulta nukahdan kunnolla, mutta monta kertaan viikon aikan käy niin, että pomppaan sängystä kylmän hien peitossa nähtyäni epämääräisiä painajaisia.

Melatoniinia ja mielikuvaharjoituksia on tarjottu avuksi ja kaikenlaisia masennus ja ahdistuslääkkeitä käyty läpi. Olen sairaseläkkeellä ja keskityn syömään terveellisesti ja liikkumaan. Mistään ei tunnu olevan vain mitään apua.

Olen pakottautunut pysymään tavallisessa unirytmissä joskus viikkokausia. Seurauksena se, etten nuku kuin noin neljä tuntia ja sain kaiken lisäksi vielä entistä kovemman pelon siitä, että pitäisi mennä sänkyyn ja yrittää nukkua. Lopulta luovutin, kun oloni vain paheni merkittävästi jatkuvan unenpuutteen vuoksi.

Aivan uskomatonta, että kuulee joskus sitä, että mt ongelmien vuoksi sairaseläkkeellä olevia kadehditaan. Elän jatkuvassa pelossa, enkä edes tiedä mitä pelkään. Tiedän, että se on järjetöntä, mutta tämä tieto ei poista pelkoani.

Edellinen terapeuttini totesi, että psykoterapiasta ei ole selvästi apua, sillä en kykene pitämään kunnollista päivärytmiä ja olen jatkuvasti väsynyt.

Tuo unirytmin pitäminen normaalina on ollut suurinpiirtein yhtä hyödyllinen neuvo kuin kehotus juoda yrttiteetä mielialan parantamiseksi. Usein ulkopuoliset tarkoittavat hyvää, mutta kyllästyttää kyllä kuulla itsesäänselvyyksiä sen jälkeen kun on kamppaillut mt ongelmien kanssa vuosikausia. Ihanko totta nämä neuvojat kuvittelevat, ettei mieleeni ole koskaan tullut käydä lenkillä ja syödä terveellisesti?

Huomasin itse joskus saman ilmiön, että illalla ajatukset menevät tosi synkiksi (juuri tuota settiä, että kaikki on pilalla ja kannattaisi suunnilleen vaan tappaa itsensä). Aamulla olo on erilainen. Aivot "putsaavat" itsensä yön aikana ja on myös mahdollista, että mielihyvähormonit ovat vaan loppu illasta.

Itseä on auttanut nukkumaan korvatulpat, mitä käytän myös hiljaisissa paikoissa. Jopa puolison hengitys pitää minut muuten hereillä. Sitten taas verensokeri vaikuttaa suoraan mielialaani ja sitä kautta ajatuksiini. Huomaan nälän useimmiten ensimmäisenä siitä, että ajatukseni muuttuvat negatiivisiksi. Kun syön jotakin, negatiiviset ajatukset hälvenevät.

Itsellä oli monta tekijää toipumisessa, mutta uskon neurofeedbackin olleen tehokas. Lisäksi youtubesta binauraleita, purkista lisäravinteita ja terveellistä ruokaa. Romaanien lukemista paperisina. Asioiden ulkoistamista. Sen hyväksyminen, että kaikkea ei jaksa eikä tarvitse. Käsittelemätöntä merisuolaa aamulla juomaveteen (lisämunuaisille, koska ne rasittuvat stressistä, itse kärsin ns. Lisämunuaisten uupumuksesta pitkittyneen stressin myötä).

Kofeiini ja tupakka pois. Samoin luonnollisesti alkoholi ja huumeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta auttaa tutkitusti stressin sietoon. Itseäni auttaa tarpeeksi rasittava liikunta, jossa saa haastaa itseään. Toki vastapainona esim. kävelylenkit metsässä lintujen laulaessa. Selkeä päivärutiini edistää myös mielenterveyttä.

Liikunnan voi laittaa vaikka kalenteriin, jos tuntuu, että päätöksen teko liikkumaan lähdöstä on vaikeaa. Monille on myös helpompaa liikkua kaverin kanssa tai seurassa. Koirakin on hyvä seuralainen.

Näin eds:sää sairastavana ei ole olemassa liikuntamuotoa joka sopisi, joten sekin helpotu jää pois.

Älä viitti. Itsesääli tuhoaa.

Etsi se, mitä pystyt ja mihin pystyt niillä resursseilla, mitä sinulla NYT on.

Kun ihminen on tosissaan stressaantunut, ei liikuntaa! Maksimissaan pilatesta, joogaa ja leppoisaa kävelyä ja uintia ja venyttelyä. Elimistöllä ei ole paukkuja muuhun ja rajumpi liikunta voi romauttaa koko jäljellä olevan terveyden.

Tiedän, että tämä tulee saamaan miljoona alapeukkua, mutta Maria Nordinin Eroon oireista -kirja auttoi.  Sen saa myös kirjastosta, jos alkuun epäilee. Menetelmässä keskitytään aivojen neuroplastisuuteen ja sen avulla ajattelun muuttamiseen.  Pikku hiljaa on tullut jo lääketieteellisiä todisteita, että tämä toimii. Itse suhtauduin toooodella skeptisesti koko Nordiniin, mutta enpä ollut lukenut hänen kirjaansa. Harjoitteita tietysti joutuu tekemään, ei pelkkä kirjan lukeminen auta, mutta on kiehtovaa nähdä oma muutokseni stressihirmusta huomattavasti rennommaksi ihmiseksi. Eipä se paljon vaadi, jos kurkistat mieli auki kirjaa. Itselläni auttoi. Valtavasti voimia sinulle ja muille, jotka tästä kärsitte.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kyse vaativasta persoonallisuudesta tai neuroottisuudesta. Kaaoksen sietäminen ja "elämään heittäytyminen" voisi auttaa ja rentouttaa. Kaikesta ei tarvitse aina vastata itse, joskus voi vaan olla puuttumatta asioihin ja antaa niiden järjestyä luonnostaan (tai muiden toimesta).

Minulla on ollut vaativa persoonallisuushäiriö. Siitä olen kuntoutunut, mutta vahinko on jo tapahtunut. Joten eipä se tieto elämää muuta suuntaan tai toiseen. Kun on lopullisesti rikki niin on. Itseasiassa juuri äsken ihan riemastuin ajatuksesta, että jos tosiaan pidän huolen vain omista asioistani ja hylkään kaikki selviämään yksinään. Aika julmaa koska minulla on erityisnuori huollettavana jonka kanssa kaikki pitää tehdä kädestä pitäen. Jospa sekin pitäisi vain hylätä pyristelemään omaan kaaokseensa ja epäonnistumaan sekä syrjäytymään koska äiti päätti ottaa rennosti. Mitä sitten tapahtuisi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös aloituksen kaltainen tilanne. Taustalla pitkäaikainen ja vakava työuupumus johon liittyi lisäksi myös myrkyllinen työilmapiiri. Toipumisen tue tuntuu olevan todella pitkä siinä mielessä, että minullakaan ei tunnu nykyisin olevan minkäänlaista stressinsietokykyä. 

En kyllä raivoa tai muutenkaan menetä malttiani tai mitään sellaista, en siis vaan kestä enää yhtään kuormittavia tilanteita. Ennen pidin haastavia naruja käsissäni, vedin projektia toisensa perään ja päällekkäin, nyt vedän housut aamulla jalkaan. 

Paukkuja riittää kyllä mielekkääseen tekemiseen, en siis ole masentunut tai toimintakyvytön. Kyllä minulla puuhaa riittää ja virtaa ja iloa omiin touhuihin. Mutta stressiä en jostain syystä kestä enää yhtään. 

Todella tuttua. Itselläni uupumuksen aiheutti lapseni sairastuminen vakavasti, eikä työ, joten en saa hyvää kohtelua terveydenhuollosta, vaan vähättelyä siitä että minun pitää nyt vain nostaa itseäni niskasta, että on sitä muillakin ollut vaikeaa. On varmaan, niin kuin varmaan niissä työtehtävissäkin joku pärjää moitteetta, joisa toinen sairastuu burn outiin.

En nukkunut 18 vuoteen kuin muutaman yksittäisen yön, kaikki yöt lapseni kukkui, tai ei saanut unta ennen kuin aamuyöstä, tai heräsi kolmelta yöllä. Eli joko valvoin jo illasta ahdistuneena että kohta se herää, tai jos sain unen niin kohta jo minut herätettiin. Se oli kuin ki

dutusta. 9 vanhana lapsi sitten sairastui ja minä yksinhuoltajana hoidin kaiken. Lääkärissä käytiin eri kaupungeissa joihin oli pitkä matka, hoitoja annettiin sitä siellä ja tätä täällä. Lääkkeet saivat 11-vuotiaan psykoottiseksi, jne. ja hän nukkui entistä huonommin.

Lapseni siis sairastu kroonisesti niin, että hän on sitä edelleen, nyt jo hyvinkin aikuisena.

Olin osapäivätöissä silloin, ja kun niitä loppui,  en pystynyt ottamaan enempää tötä, koska hoidin yksin lastani enkä kerennyt töihin, ja vaikka olisin kerennytkin, olisin joutunut jatkuvasti olemaan päiviä pois töistä, ja kuka olisi edes palkannut sellaista? Lisäksi en saanut mitään apua mistään kotiin.

Summasummarum, olen työtön (tai no teen 2h/viikko, eli työtön) ja kotona vain, enkä pysty/ jaksa muuta enää. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä ja muutamalla muullakin ilmeisesti post-traumaattinen stressireaktio. Siihen on omat hoitonsa. Valitettavasti en kovin hyvin tunne niitä.

Minä tiedostan tämän itse myös, mutta psykiatri oli sitä mieltä ettei minulla ole mitään kun pystyn imuroimaan silloinn kun on likaista, ankä näe painajaisia. Enhän minä edes tiedä mitä unia näen, kun en niitä aamulla muista...

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi metsässä olo (huom. Ei kuulokkeita vaan luontoa kuunnellen) Ja jooga. Joogassa ennen kaikkea liikkeen ja hengityksen yhdistyminen (ei siis mitään superpower joogaa) ja joogan avulla opettelin hengitysharjoituksia. Ne hengitysharjoitukset ovat olleet kyl elinehto paranemiselle. Käytän niitä aina kun tuntuu ahdistavan, joilloin saan kehoni tasaantumaan.

Itselleni taiji on sydäntä lähellä, ja siinä on tuo hengitys myös tärkeä. Rakastan luonnossa kävelemistä, ja kunnon metsiä. Näistä tulee hyvä olo, mutta jos puhelin soisi siellä metsässä, ja näkisin oudon numeron soittavan, niin tipotiessään olisi metsän rauhoittavuus ja hengittelyn tuoma apu.

Minulla stressin ja unenpuutteen sietokyky on pahasti alentunut sen jälkeen kun 4 vuotta sitten sain opiskeluaikana riesakseni jonkinasteisen uupumuksen ja stressiperäisen vaikean unettomuuden. Luulin puolen vuoden jälkeen toipuneen, mutta osa oireista jäi. Kuormitun paljon herkemmin kuin ennen, ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen olen itkuinen ja ahdistunut. Tällaista ei aiemmin ollut. Akuutin vaiheen aikana ainoa apu jota opiskelijalle tarjottiin oli 4 eri unilääkkeet. Nyt sentään pääsee työterveyden kautta muutaman kerran psykologille.

En uskalla näillä eväillä edes suunnitella lapsia, olen varma että uupumus ja ahdistus kärjistyisivät unenpuutteen myötä :(

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä nosto ap ja hyviä kommentteja tullut ketjuun. Itsellä samoja kokemuksia ja minulle on ollut avuksi sen ymmärtäminen, että kannattaa hyväksyä se että elämässä on erilaisia aikoja ja itselle tulee olla armollinen. Joskus vaan on enemmän paukkuja, stressinsieto- ja toimintakykyä, toisinaan vähemmän tai ei yhtään. Elämä on sarja pomppuja, sitä mennään ylös ja alas. Oma jaksaminen ja sietokyky ei ole kenenkään muun määriteltävissä, joten itse ne on rajat itselleen lämpimästi hyväksyen vedettävä: tänään pystyin tähän, tämä vuosi meni nyt näin. Tämän OMAN elämäni ja jaksamiseni puitteissa olen tehnyt parhaani. 

Mulla on ollut tämä "tila" jo niin kauan, että olen myös tehnyt itseni kanssa tilin, ja hysäksynyt asian, juuri noin kuten kirjoitit. Sen sijaan ympäristöpä ei hyväksykään tilaani, eikä edes sitä että minä hyväksyn sen. Tähän on turha sanoa että älä välitä mitä muut sanoo. Vähän vaikea olla välittämättä kun ne tahot voivat viedä leivän suustani ja syöstä minut tulottomuuteen, ja lisäksi evätä minulta tarvitsemani lääkkeet ja hoidon.

Suomessa on jättisuuri ongelmavyyhti.

Näitä ovat mm,

Masennus

Uupumus

Väsymys

Stressi

Unettomuus

Mt ongelmat

Alkoholismi

Päihteet

Näitä luo mm työ ja talousongelmat.

Todella sairas ja onneton kansa, valtion propaganda maailman onnellisin kansa on sikamaista valhetta.

Jatkuvasti nousevat verot ja hinnat ajavat ihmiset ahdinkoon. Ja valtio nostaa vaan veroja tahallaan koko ajan.