Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. HyväLöysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Mielenterveystalolla on oirenavigaattori ja siellä on uupumustesti jos kiinnostaa oman uupumuksen taso jotain.
Kävin tekemässä. Tulos oli että on pitkäkestoinen ylikuormitus. Juuh. Eipä yllättänyt. Mutta mikäs neuvoksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama homma enkä kestä näköjään edes haarukan putoamista lattialle ilman hemmetinmoista raivokohtausta.
Ja tämmöste kanssa pitäs meidän miehien elää.
Sepä se. Olen aina ihmetellyt miksi että elä muiden miesten kanssa.
Raivarit haarukasta 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama homma enkä kestä näköjään edes haarukan putoamista lattialle ilman hemmetinmoista raivokohtausta.
Ja tämmöste kanssa pitäs meidän miehien elää.
Kommenttisi oli aika ikävä ja ymmärtämätön enkä käsitä miksi halusit yleistää yhden ihmisen kirjoituksen naisia koskemaan. Eihän tuo haarukasta hermostuva edes kertonut onko mies vai nainen. Saattoi yhtä hyvin olla mieskin. Toki on totta, että jos joku saa koko ajan raivareita niin se on kumppanille raskasta eikä sellaiseen parisuhteeseen ole mikään pakko jäädä. Oli sitten mies tai nainen.
Ap
Mulla samaa. Joitain keinoja olen kehittänyt. Rakkausmeditaatio (googlaa) iltaisin auttaa ehkä vähän. Haastavinta on ajatella itselleen rakkaus ja hyväksyntä, mutta harjoittelen.
Ja kun stressipaniikki iskee, teen 2-3 min yinjoogaa jos olen kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama homma enkä kestä näköjään edes haarukan putoamista lattialle ilman hemmetinmoista raivokohtausta.
Ja tämmöste kanssa pitäs meidän miehien elää.
Tämä uupunut ei ainakaan elä miehen kanssa. Ei voimat riittäisi sellaisen kestämiseen.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa että on muitakin kohtalotovereita. Itse sairastin uupumuksen joitakin vuosia sitten, irtisanouduin ja sen jälkeen olen ollut kotosalla lähinnä. Stressaan ihan kaikesta ja uuvutan itseni. Talousasiat ja fyysinen terveus aiheuttaa eniten stressiä, mutta töissä en pärjää enää ja ikää alle 50v. Todella upeeta...
Mites lääkitys? Itse kärsin monta vuotta samoista oireista ja olin vastahakoinen käyttämään masennuslääkkeitä, kunnes olin niin pohjalla, että oli pakko yrittää sekin vaihtoehto. Nyt elämä tuntuu vähän paremmalta eikä stressaa niin paljon :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. HyväLöysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Olen tosiaan sairastanut ihan diagnosoidun työuupumuksen joitakin vuosia sitten. Olen siitä saakka yrittänyt hoitaa itseäni, liikkunut luonnossa ja muuta. Ihan lääkärin, hoitajan ja psykologin neuvojenkinnavulla. Eipä ole jaksaminen palautunut. Ap
Työuupumuksesta toipumiseen voi mennä 5 vuotta, joillakin jopa 10. Sinulla on siinä tervehtymistä "hidastamassa" vielä lapsista huolehtiminen ja siihen liittyvät velvollisuudet. On ihan eri asia toipua uupumuksesta, jos voi vaan vetää lonkkaa riippukeinussa ja nukkua ja syödä miten haluaa.
Saatat myös tarvita ihan kunnon terapiaa, jos työuupumukseen johtanut tilanne on ollut traumaattinen. Traumatisoituneet ihmiset reagoivat erittäin herkästi pieniinkin ärsykkeisiin. Masennus oireilee myös samoin kuin traumareaktiot. Siihen saatetaan tarvita, ja todennäköisesti tarvitaankin, lääkitys avuksi.
Oletko tsekannut, sopiiko sinuun ADD, ADHD tai muu herkkyyttä lisäävä ei-neurotyypillinen kuvaus, joka alentaa sietokykyä, koska koet ja tunnet kaiken 10 kertaa vahvempana kuin neurotyypilliset? Jos tässä on juurisyy, siihen ei auta neurotyypillisille sopivat hoitomuodot ja vinkit.
Kannattaa käännellä kaikkia kiviä, kun on mennyt jo kauan eikä vielä ole tapahtunut tarpeeksi edistystä - joka on OK.
terveisin, toinen uupunut ja traumatisoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. HyväLöysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Olen tosiaan sairastanut ihan diagnosoidun työuupumuksen joitakin vuosia sitten. Olen siitä saakka yrittänyt hoitaa itseäni, liikkunut luonnossa ja muuta. Ihan lääkärin, hoitajan ja psykologin neuvojenkinnavulla. Eipä ole jaksaminen palautunut. Ap
Työuupumuksesta toipumiseen voi mennä 5 vuotta, joillakin jopa 10. Sinulla on siinä tervehtymistä "hidastamassa" vielä lapsista huolehtiminen ja siihen liittyvät velvollisuudet. On ihan eri asia toipua uupumuksesta, jos voi vaan vetää lonkkaa riippukeinussa ja nukkua ja syödä miten haluaa.
Saatat myös tarvita ihan kunnon terapiaa, jos työuupumukseen johtanut tilanne on ollut traumaattinen. Traumatisoituneet ihmiset reagoivat erittäin herkästi pieniinkin ärsykkeisiin. Masennus oireilee myös samoin kuin traumareaktiot. Siihen saatetaan tarvita, ja todennäköisesti tarvitaankin, lääkitys avuksi.
Oletko tsekannut, sopiiko sinuun ADD, ADHD tai muu herkkyyttä lisäävä ei-neurotyypillinen kuvaus, joka alentaa sietokykyä, koska koet ja tunnet kaiken 10 kertaa vahvempana kuin neurotyypilliset? Jos tässä on juurisyy, siihen ei auta neurotyypillisille sopivat hoitomuodot ja vinkit.
Kannattaa käännellä kaikkia kiviä, kun on mennyt jo kauan eikä vielä ole tapahtunut tarpeeksi edistystä - joka on OK.
terveisin, toinen uupunut ja traumatisoitunut.
Tuo ei-neurotyypillisyyden tarkastaminen on ihan hyvä idea. Jos neurotyypillisille annetaan käteen 1kg paino, mutta ei-neurotyypilliselle 10kg paino ja se ei-neurotyyppi yrittää pysyä siinä tavallisten mukana, eihän se onnistu. Ohjeeksi tulee sitten niiltä tavallisilta, että nuku enemmän, syö hyvin, liiku paljon, silleen minäkin jaksan treenata tällä 1kg painolla ongelmitta.
Neurot ja ei-neurot kuvittelevat, että kaikilla on se sama paino, mikä itsellä; joko 1kg tai 10kg. 1kg painoiset miettivät, että miten tuo ei muka jaksa ja uupuu, laiska se vaan on eikä yritä. 10kg painoiset miettivät, että miten nuo eivät muka uuvu, mikä minussa on vikana, kun en jaksa?
Tietysti se pelkkä aikaisempi uupumiskin aiheuttaa sen, että se aiempi 1kg paino painaakin nyt 10kg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla auttoi mielialalääkkeet,kun lopulta suostuin aloittamaan.
Nyt 2v.syönyt ja juuri saanut tiputettua annosta.Aion lopettaa kokonaan mutta pikkuhiljaa.
Oletko tutustunut siihen, miten stressi kroonistuessaan vaikuttaa kehon (aivot/hermosto) toimintaan ja traumaattiset kokemukset varastoituvat kehoon ja saavat sen käymään ylikierroksilla, vaikka mielen tietoisella tasolla asiat jo olisi käsitelty ja käyty läpi? Kehoon varastoituneet kokemukset pitäisi päästä purkamaan jotenkin itselle parhaiten sopivalla, fyysisellä tavalla. Joillekin sopii hikiliikunta, useammille kuitenkin jokin hermostoa rauhoittava tekeminen - luonnossa liikkuminen, jooga, tietoiset hengitysharjoitukset jne. Myös kaikki mielihyvää aiheuttava ja mielialaa nostattavat asiat (ei päihteet) tulisi priorisoida - nauru, leikki, kepeän hyvänmielen sarjan katsominen, hyväntuulinen musiikki/ohjatut meditaatiot/"healing frequences" -ääniraidat joita kaikkia voi kuunnella esim youtubesta. Suosittelen googlaamalla etsimään lisää juuri itselle mieluiselta tuntuvia asioita, jotka vapauttavat kehossa luontaisesti erilaisia mielihyvähormoneja (oksitosiini, serotoniini).
Suosittelen googlailemaan myös vagushermon toimintaa ja tutustumaan myös esimerkiksi TRE-menetelmään yhtenä mahdollisena tapana purkaa kehoon jumiin jäänyttä stressiä ja lukemiseksi Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja voin kokemuksesta sanoa, että toipumisen tie on pitkä ja hidas, mutta mahdollinen. Vuosien stressistä ja traumoista toipuminen ei käy ihan käden käänteessä ja itselleen saa ja pitää antaa aikaa ja armoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syö enemmän lihaa.
Jepjep. Olipa järkevä neuvo taas.
Adaptogeeni-Antero kirjoitti:
Googlaa sana "Relora". Et kadu.
Onko nämä näitä maksa-arvoja nostavia testaamattomia hihhulipillereitå suoraan Kiinasta?
Sama täällä. Täällä oli joskus aiemmin tänä vuonna ihan samasta aiheesta, kirjoitin sinne pidemmästi.
Joka tapauksessa, minulla burnoutista on jo 12 vuotta. Rakensin koko elämän uusiksi, työelämään palasin täysillä jo 11 vuotta sitten, olen opetellut huolehtimaan itsestäni ja vetämään rajoja jaksamiseni turvatakseni. Kaikki on kohdallaan.
Silti yksikin odottamaton valkoinen kirjekuori nostaa pulssin kattoon. Minulla menee välillä viikkoja, että välttelen esim. jotain verkkopankissa tehtävää ostosta, koska en vain kestä katsoa paljonko tilillä on rahaa. Tämä on täysin järjenvastaista, koska elän todella kunnollisesti. Älyttömiä kuluja ei ole, elämä on tasapainossa. Silti pidän ihan mahdolliselta, että jos muutama stressitekijä kasautuu päällekkäin, voisin ehkä vetää koko elämäni uudestaan solmuun ihan vaan siksi, että en saa jotain älyttömän triviaalia tehtävää tehtyä. Ja se mekanismi ei ole ollenkaan se, että olisin niin hajamielinen, etä unohdan kaiken - päinvastoin, pikkuasiakin ahdistaa niin paljon että en pysty edes nukkumaan. Asiat on pakko työntää ulos alitajuntaan - ja sitten niitä ei enää uskalla päästää ulos sieltä.
Silti tämä ei ole työkyvyttömyyttä. Pystyn työelämässä tekemään päätöksiä ja hoitamaan haastavia tilanteita, jos minulla on vastuu. Olen konfliktitilanteissa hyvä ja siedän painetta.
On todella kummallista, että kotiin tullessa muutun hermoraunioksi kun saan viestin, että kirjaston kirjani on myöhässä.
Tiettyyn pisteeseen saakka pystyy hoitamaan työasiat ja saada omaa psyykeä kannattelevaa tyydytystä onnistumisista ja ammattitaidosta kunnes kyynisyys, uupumus ja itkukohtaukset myös työpaikalla alkavat. Lopulta koittaa se päivä ettei työpaikalle enää kykene ollenkaan lähtemään.
Edellä ketjussa mainitut oireet, lukemattomat sairaslomat, osasairauspäivärahat ja kuntoutustuet edelsivät tätä.
Nyt sairaseläkkeellä.
Kaikkihan nyt on stressaantuneita ja masentuneita. Ei niin mikään yllätys. Mäkin olen. Sietokykyni on ihan olematon.
Vierailija kirjoitti:
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. HyväLöysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Minä väsyin 6 vuotta sitten, kun vaikeaa elämäntilannetta oli jatkunut 5 vuotta. Ei ole auttanut lepäily eikä nukuskelu, en edelleenkään kestä stressiä yhtään.
Sepä se. Olen aina ihmetellyt miksi että elä muiden miesten kanssa.