Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Pitää vielä palata tähän ketjuun. Itsellä ilmenee hengityksen kanssa myös paljon "ongelmia" nyt kun olen ollut stressaantunut. En pysty rauhoittumaan ja hengitys jotenkin raskasta, mutta samalla pinnallista. Ei mene sellaisessa hyvässä rytmissä ja en monestikaan pysty sitä rauhoittamaan. Ei kuitenkaan ole paniikkikohtaus kyseessä vaan sellainen pidempikestoinen tilanne. Tämä varmaan vaikeuttaa myös nukkumista, kun en pysty rauhoittumaan. Nyt itseä stressaa hammaslääkäri myös. On jäänyt hoito kesken ja hampaat vähän vaivaavat. Pitäisi kesäksi saada kuntoon. Tuo hammaslääkäri itselle vaan melko epämiellyttävä juttu. Olen yleensä mennyt ja en sillä tavalla paljon sitä pelkää, mutta kuitenkin nostaa stressiä ja hampaat kipeät paikkauksen jälkeen. Sitten taas yöuni voi häiriintyä entisestään. Samalla itseä stressaa se jos hammaslääkäri tekee omia päätöksiään kertomatta minulle. Viimeksi luulin, että saan virallisen paikan, mutta olikin laitettu väliaikainen. Samalla toinen hammas jäi paikkaamatta. Nyt stressaan jo valmiiksi jos taas laitetaan väliaikaista paikkaa ja taas joudun menemään sinne vähän ajan päästä. En meinaa nyt kestää edes tätä.
Toivoisin, että se hammaslääkäri vaan paikkaisi pysyvällä paikalla ja näin saataisiin hoito päätökseen. Itsellä on ennenkin paikattu hampaita näin, vaikka isokin reikä ollut ja ne ovat rauhoittuneet. Ei yleensä edes särje hampaat muutenkaan. Ikävästi tämäkin menee siihen, että väliaikaista paikkaa vaan ja taas pitää sinne mennä. Juurihoitoa en edes haluaisi. Ymmärrän hammaslääkärin ajatuksen, että varmistaa etteivät hampaat tulehdu, mutta kerran yksikin kipeä hammas vaan paikattiin normaalisti ja rauhoittui. Nyt saan pelätä miten seuraavaksi käy. Olen mielessäni ja käynyt läpi kuinka kerron etten halua juurihoitoa ja haluaisin vaan tavalliset paikat, mutta sitten kuitenkaan en saa kunnolla sanottua ja pelkään makaava tuolissa lääkärin tehdessä juurihoitoa minun ollessa täysin tietämätön siitä. Sitä en tahtoisi. Alkaa tuo pelkokin ja jännitys kasvaa taas vuosien jälkeen. Valitan nyt tänne, kun mietin mennäkö vai ollako menemättä. Tietysti ongelmat edessä jos en mene.
Tuttu tilanne, itsekin olen käynyt läpi tuon kuvion, tilapäispaikkaa useasti ja lopulta juurihoito. Pyysin siihen kaikki mahdolliset puudutukset. Selvisin tilanteessa hengittelemällä, kuvittelin meren aaltojen kohinan porakoneen sijaan. Puristin kädensijoja ja pidin silmät kiinni. Toivottavasti saat homman kuntoon.
Tärkeää terveyden kannalta, sitten on yksi murhe vähemmän. Itselle sattui huippuystävällinen hammaslääkäri. Pyydä enkeleiltä suojaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten nykynuorista on tullut niin heikkoja? Fyysisesti ja erityisesti henkisesti? Käsittämätöntä. Pienistä asioista valitetaan ja haetaan sairaslomaa. Ei kestetä stressiä tai painetta. Syynä tähän taitaa olla liian helppo elämä Suomessa.
Onnea vaan sinne kiikkustuoliin/suojatyöpaikalle, edellisen sukupolven (sodankäyneet) luoma vauraus ympärilläsi. Muistathan ensiviikon kampaajan ja fysioterapeutin? Teillähän työnantaja ei huomaa, jos hoidat ne työajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)
Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?
Olen tosiaan jo vuosia sitten saanut näihin hoitajan, lääkärin ja psykologin apua. Ja lisäksi lukenut aiheesta itse paljon. Eli perusasiat on kunnossa, on olleet jo vuosikausia. Unihygienia, ruokailu jne.
Telkkaria katson hyvin harvoin, mieluummin luen hyvää kirjaa. Huolipäiväkirjasta ei ole ollut minulle hyötyä, olen sitä yrittänyt mutta se aiheutti vain paljon lisää stressiä. En niinkään murehdi eikä mieltäni enää niin pahasti asiat paina. Ne rankat elämäntapahtumat on takana ja olen niitä keskusteluhoidossa käynyt läpi niin etten enää niitä mieti kuin harvoin. En tiedä miksi en nuku. En osaa enää nukkua.
Jäin jotenkin rikkinäiseksi sen työuupumuksen ja rankkojen elämäntapahtumien jälkeen. Ihan kuin kehossani ja aivoissani olisi jotain pysyvästi rampautunut niiden vuoksi.
Ap
Sen takia sinun pitääkin "uudelleenohjelmoida" aivosi ajattelemaan ero tavalla. Tietyllä tapaa riuhtaista itsesi irti vanhoista ajatusmalleista. Kannattaa kuunnella meitä, jotka ovat siinä onnistuneet! Uni ym tulee kuntoon, kun aivot on kunnossa, mutta nukkumalla et saa muutettua omia ajatusmallejasi.
Miksi tämä kommentti on saanut paljon alapeukkuja, kun muutkin vaihtoehtoisia toimintatapoja ehdottavat viestit? Ja vielä ihan toimiva ja järkevä ehdotus, joka perustuu uupumuksen hoitomalleihin.
En lukenut kaikkia vastauksia, joten en tiedä onko jo käsitelty.
Tuon uupumustestin tein ja pisteet on siinä rajoilla, tosin johonkin saatoin vastata liian optimistisesti.
Sairaseläkkeellä olen ollut yli 30 vuotta ja nyt jo eläkkeellä. Sairaudet uuvuttaa ja niitten tuomat rajoitukset ja monet isot leikkaukset.
Vammainen aikuinen lapsi asuu hoivakodissa, mutta ei se huoli hänestä koskaan lopu.
Kun ajattelenkin kuka hänen asiansa hoitaa ja antaa sen rakkauden minkä vanhemmat vammaiselle lapselleen antavat ja se huolenpito, kuka sen jänelle antaa? Nyt jo huomannut, että ellei vanhemmat huolehdi jostain ei huolehdi kukaan.
Tätä vanhempien uupumusta jatkuu niin kauan kuin jaksamme häntä kotilomille ottaa. Lapsi on äärettömän rakas, mutta iäkkäät vanhemmat ovau uupuneet vuosikymmenien aikana. Siihen päällä vanhempien omat sairaudet.
Jos joku jotain olisi ymmärtänyt. Töistä saa sairaslomaa ja pääsee eläkkeelle, mutta ei vammaisesta lapsestaan eikä omista sairauksistaan.
Hyvää Äitienpäivää kaikille, erikoisesti sinulle kenelle se on rakas ja raskas juhla.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia vastauksia, joten en tiedä onko jo käsitelty.
Tuon uupumustestin tein ja pisteet on siinä rajoilla, tosin johonkin saatoin vastata liian optimistisesti.
Sairaseläkkeellä olen ollut yli 30 vuotta ja nyt jo eläkkeellä. Sairaudet uuvuttaa ja niitten tuomat rajoitukset ja monet isot leikkaukset.
Vammainen aikuinen lapsi asuu hoivakodissa, mutta ei se huoli hänestä koskaan lopu.Kun ajattelenkin kuka hänen asiansa hoitaa ja antaa sen rakkauden minkä vanhemmat vammaiselle lapselleen antavat ja se huolenpito, kuka sen jänelle antaa? Nyt jo huomannut, että ellei vanhemmat huolehdi jostain ei huolehdi kukaan.
Tätä vanhempien uupumusta jatkuu niin kauan kuin jaksamme häntä kotilomille ottaa. Lapsi on äärettömän rakas, mutta iäkkäät vanhemmat ovau uupuneet vuosikymmenien aikana. Siihen päällä vanhempien omat sairaudet.
Jos joku jotain olisi ymmärtänyt. Töistä saa sairaslomaa ja pääsee eläkkeelle, mutta ei vammaisesta lapsestaan eikä omista sairauksistaan.
Hyvää Äitienpäivää kaikille, erikoisesti sinulle kenelle se on rakas ja raskas juhla.
Näin se menee, että huoli lapsista syö voimia. Olen kolmen lapsen äiti, yksi asuu keh.vamm. asumispalveluissa. Hän tykkää asua siellä. Minullakin oli alussa jatkuva huoli, pelkäsin, mitä voi sattua tai mitä nyt ovat unohtaneet. Edelleen ajattelen, että tunnen oman lapseni parhaiten. Taivas ei ole kaatunut niskaan, vaikka en ole joka asiaa enää tarkastanut. Olen opetellut ajattelemaan, että sitä on itsenäistyminen omista vanhemmista, ettei puutu joka asiaan. Asiat ovat myös hoituneet nyt paremmin, kun olen sanonut, että minä en hoida (muita kuin raha-asioita). Tänäkin keväänä olivat käyneet ostamassa aivan mielettömän makeat kengät ja uudet farkut ja takin. Samalla reissulla käyneet kahvilassa ja vähän muillakin hauskoilla asioinneilla. Ennen stressasin vaatehankinnoista, lääkärikäynneistä ja oikeastaan kaikesta. Nyt kun en stressaa, keskityn tekemään hänen kanssaan kivoja asioita noin joka toinen viikonloppu. Tiedän, että jos hän ei pääsekään kotilomalle (esim. flunssan takia tai jos meillä kotona tärkeä meno), niin ei se elämä siihenkään kaadu. Irti päästämisen taitoa olen todella joutunut harjoittelemaan ja onneksi osaan antaa anteeksi, jos kaikki ei suju, siis joku henkilökunnasta ns. mokaa jonkin asian. Olen mokannut itsekin tai unohtanut jotain.
Nuorin lapseni aiheuttaa nyt juuri stressiä, kun hänen mielestään mikään ei ole hyvin ja aina pitäisi olla jotain lisää. En osaa selittää tarkemmin. Murrosiän kuohuja.
Hyvää äitienpäivää kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.
Nukkuisin 8 tuntia jos joku kertoisi miten se tehdään. Ei ole onnistunut vuosikymmeniin. Jos sen voi nukkua pätkissä niin se kyllä onnistuu.
Sama täällä. Esikoiseni on 12v, ja tuon ajan (ja enemmänkin) olen kärsinyt unihäiriöistä. Heräilen liian usein yöllä.
Vierailija kirjoitti:
Miten nykynuorista on tullut niin heikkoja? Fyysisesti ja erityisesti henkisesti? Käsittämätöntä. Pienistä asioista valitetaan ja haetaan sairaslomaa. Ei kestetä stressiä tai painetta. Syynä tähän taitaa olla liian helppo elämä Suomessa.
Muistutan, että moni asia on muuttunut. Itse aloitin työuran -90-luvulla, jolloin oli paha lama. Eivät ihmiset silloinkaan voineet hyvin. Moni joutui myymään talonsa, velkaantui, jopa vahingoitti itseään. Masennus ja mielenterveysongelmat olivat piilossa ja silti tiedossa, ihmisten hyvinvointi muuttui pahoinvoinniksi.
Osa perheistä kasvatti silloin 90-luvulla pieniä lapsiaan epätoivon keskellä. Me jotka aloiteltiin työelämässä, saatiin niskaamme liian kovat paineet. Piti olla tehokkaampi, tehdä enemmän kuin koskaan aiemmin työpaikalla. Kohdattiin myös kateutta, että helppohan meidän on. Väitän, että minun sukupolveni kohtaama vastustus ja epävarmuus työpaikoilla on siirtynyt jossain määrin myös meidän jälkeläisille. Myönnän itsekin antaneeni ohjeita omalle lapselle, että työn varaan ei kannata identiteettiään rakentaa.
Työelämä on noista ajoista vieläkin tiukentunut. Koko ajan jokin muuttuu ja muutostahti kiihtyy. Organisaatioita uudistettiin ennen lamaa noin 8 vuoden sykleissä. Moni on ehkä lukenut, että nyt se muutossykli on 2-5 vuotta. Se tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta. Nuoret naiset eivät saa toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia (paitsi hoitoalalla). Hyvän ystäväni tytär valmistui opettajaksi 7 vuotta sitten keväällä, eikä hänellä edelleenkään ole pysyvää työsuhdetta. Sijaisuus voi olla esim. elokuun puolivälistä kesäkuun alkuun ja sitten on työtön. Tai voi olla lyhyempikin. Lasten hankintaa ei uskalla harkita, kun elää epävarmuudessa. En tietysti tiedä, haluaako juuri hän lapsia hankkiakaan, mutta yleisellä tasolla.
Omasta lapsestani tiedän, että koulussa opetetaan nykyisin kaikenlaista diipadaapaa. Kun minä olin lukiossa, oli selkeä oppiaine, kirja ja tehtävät kotiläksynä. Lapseni vääntää iltaisin jotain monialaisia tutkielmia höpöhöpö-aiheista. Pitää olla niin digidigiä ja kestävää kehitystä ja globaalia ajattelua. Pelkkä tekstiäkään ei riitä, kun pitää olla visuaalisesti houkutteleva ja lähteitä saa käyttää muttei plagioida jne. Minun lukioaikaan sen esitelmän sai kyllä tehdä ihan pelkkää oppikirjaa apuna käyttäen ja kynällä ruutupaperille. Ei meillä tietysti tietokoneita ollutkaan eikä internetiä ollut keksitty. Enemmän me kuitenkin perusasioita opittiin, muttei ehkä niin digisti ja globaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ainakin stressaa tämän palstan lukeminen ja some.
Uni olis ykkösasia, mikä pitäisi saada kuntoon. Pitkittyneessä stressissä tulee aina unihäiriöitä.
Pitäisi oppia lepäämään riittävästi myös päivän mittaan. Nykyelämässä on aivan liikaa turhia vaatimuksia. Ne kannattaisi konmarittaa. Miten elämästä saataisiin taas yksinkertaisempaa.
Meditointi on hyvä työkalu relaamiseen jos siihen kykenee. Alkoholi pois, B6 vitamiinia ruokavalioon. Myös ajattelutavan muutos. Mitä enemmän ajattelet ikäviä asioita ja että olet sairas ja uupunut, sen sairaammaksi ja uupuneemmaksi tunnet itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. En tosin raivoa, mutta sydän alkaa hakata, käsistä ja koko kropasta loppuu voima, hengästyttää pienikin liikkuminen, tulee paino rintaan, tuntuu että on vaikea hengittää, sydän muljahtelee, täytyy huokailla koko ajan, ja tuon jälkeen olen aivan poikki ja väsynyt. Lämpö nousee myös 37,5:een.
Ihan kuin kroppa ei kestäisi enää yhtään mitään. Hyvinä päivinä kun mitään ei tapahdu, näitä oireitakaan ei ole. Minut saattaa saada tolaltaan jopa puhelimen soiminen, koska siihen assosioituu niin paljon kaikkea. En myöskään voi pitää puhelinta äänettömällä, koska se ahdistaa myös, ja jatkuvasti, eikä vain silloin kun se harvoin soi.
En saanut mitän terpaiaa tai muutakaan apua vaikka kävin psykiatrilla, hän kyseli vain että osaanko tehdä ruokaa ja pesenkö hampaat joka päivä, ja käynkö suihkussa vai tarvinko siihen apua. Kun vastasin että elämäni on normaalia noilta osin, apu evättiin. Olisi pitänyt valehdella, mutta en ymmärtänyt sitä, luulin että riittää kun puhuu totta.
Ja ei, ei ole paniikkikohtauksia nämä, siitäkin on kokemusta, vaan pitkäkestoisia yleensä alkaessaan koko päivän pilalle vetäviä.
Minulla samat oireet jatkui pari vuotta, mutta kävelylenkit luonnon rauhassa selvästi veivät parempaan ja jatkoin niitä. Lopulta oireet helpottivat ja nyt kestän jo paremmin stressaavia tilanteita. Ensimmäiset lenkit olivat vain puolisen kilometriä ,minulla ennen kymmenien kilometrien hiihtolenkkejä tehneellä. Keho oli aivan puolustustilassa ja kävi kierroksilla.
Kävelylenkit luonnossa on tosi hyvä juttu, jos joku pystyy. Mä en pysty. Kun oltiin viime viikonloppuna luontopolulla, koko ajan pään sisällä pyöri kiire. Mä aina ajattelen, että rentoutuisin luonnossa, mutta ei niin käy. Entisaikaan kävelin 10-15 km matkoja luonnossa ja nautin maisemista. Stressi ja ylikierroksilla käyminen on vieneet ilon siitäkin. Pysähtymisen taito luonnossa on kerta kaikkiaan kadonnut. Maisemia ei näe.
Kävin talvella avannossa joitakin kertoja, alle 10 kertaa. Sitten sydän ei oikein tykännyt, tuli yhden kerran jälkeen rytmihäiriöitä. Mä totesin, että ei mun oo pakko käydä avannossa, kun se ei sovi. Nyt oon istunut hiljaa kerran päivässä. Keskityn silloin hengittämään syvään ja ajattelen hiekkarantaa ja turkoosia merta, joka kuohuaa laineina, aallot kohisee rannassa. En mä tiedä, auttaako se mitään, mutta jos ei auta, niin onko tuosta haittaakaan. Se kestää muutaman minuutin.
Jos herään aamuyöllä, en jää pitkäksi aikaa sänkyyn. Nousen ylös ja luen hämärässä kirjaa tai teen palapeliä. Pääasia ettei ajatukset ala kiertää huolia ja murheita, jotka stressi aiheuttaa. Monesti saatan nukahtaa vielä uudestaan aamulla tunniksi tai pariksi. Liukuva työaika on hyvä. Kun on ollut kaikkein pahin stressi, nukuin 3-4 tuntia yössä ja olin päivät kuin zombi. Töiden jälkeen suoraan päiväunille. Nyt mä nukun ehkä keskimäärin 6,5-7 tuntia, mut siinä on se aamuyön herääminen monesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei. ei toivoa paremmasta.
ei. en usko että on olemassa mitään 'ihme..parantumisia' ainakaan sinun kohdallasi.
ei. ei varmaan edes nuo monelle sopivat keinot: lobotomia ja eutanasia? sopisivat sinun kohdallasi.
ei. en usko. kun sinulla ei vain ole toivoa. valitan.
Teen osa-aikaista työaikaa tällä hetkellä. Se stressaa ihan kauheasti. Pitäisi saada tehtyä pakolliset työt ja monenlaiset projektit ja työryhmät syö työaikaa. Sähköpostista on tullut peikko. Kun huomisaamuna taas avaan sähköpostin, tiedän, että siellä on ehkä 70 lukematonta, koska olin to ja pe poissa työpaikalta. Olen valittanut tuosta sähköpostista päällikölle ja kaikille muillekin, jotka viitsii kuunnella. Mikään ei muutu. Puolet postista sellaista, mikä ei koske minua. Ihmiset laiskuuttaan käyttää listoja, sitten se tulee kaikille siinä yksikössä työskenteleville tai kaikille organisaation listoilla oleville. Kummallisia pyyntöjä: jos joku on menossa yksikköön x, niin voisiko ottaa mukaansa videotykin/ständin. Juu, en ole menossa, kun en ole ikinä siellä käynytkään ja mitä varten tämä asia minua koskettaisi, hoida itse omat kamasi. Autopaikoista tulee infoa monta kertaa viikossa; milloin on jokin parkkis suljettu ja milloin joku pysäköinyt väärin ja milloin muistutetaan pysäköintiluvista ja mistä saa uuden luvan hakea, milloin nousee sähkölatauksen hinta yms. Siis monta kertaa viikossa jotain autoihin liittyvää. Hermostuttaa jo huomisaamu valmiiksi. Sähköpostin saisi kieltää käytöstä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen osa-aikaista työaikaa tällä hetkellä. Se stressaa ihan kauheasti. Pitäisi saada tehtyä pakolliset työt ja monenlaiset projektit ja työryhmät syö työaikaa. Sähköpostista on tullut peikko. Kun huomisaamuna taas avaan sähköpostin, tiedän, että siellä on ehkä 70 lukematonta, koska olin to ja pe poissa työpaikalta. Olen valittanut tuosta sähköpostista päällikölle ja kaikille muillekin, jotka viitsii kuunnella. Mikään ei muutu. Puolet postista sellaista, mikä ei koske minua. Ihmiset laiskuuttaan käyttää listoja, sitten se tulee kaikille siinä yksikössä työskenteleville tai kaikille organisaation listoilla oleville. Kummallisia pyyntöjä: jos joku on menossa yksikköön x, niin voisiko ottaa mukaansa videotykin/ständin. Juu, en ole menossa, kun en ole ikinä siellä käynytkään ja mitä varten tämä asia minua koskettaisi, hoida itse omat kamasi. Autopaikoista tulee infoa monta kertaa viikossa; milloin on jokin parkkis suljettu ja milloin joku pysäköinyt väärin ja milloin muistutetaan pysäköintiluvista ja mistä saa uuden luvan hakea, milloin nousee sähkölatauksen hinta yms. Siis monta kertaa viikossa jotain autoihin liittyvää. Hermostuttaa jo huomisaamu valmiiksi. Sähköpostin saisi kieltää käytöstä kokonaan.
Meillä on ihan sama! Täysin kuin minun kirjoittamani. Meillä on teams ja sähköposti, aaaargh! Käydään keskustelua teams-ryhmissä. Hei haloo, olen jäsenenä 7 eri ryhmässä. Joissain on viestejä joka päivä, vaikka periaatteessa teams-tapaamisia on vain 1-2 kertaa kuussa. Miksi hitossa niitä kysymyksiä, kommentteja, linkkejä ja materiaaleja ei voi käydä läpi sen kokouksen aikana?
Sähköposteista kaikkia en ehdi edes lukea ja se ottaa päähän. Lähden töistä klo 17 viimeistään, koska työmatkaa on tunti suuntaansa. Luen sähköposteja kotona max. kerran viikossa, koska on muutakin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)
Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?
Olen tosiaan jo vuosia sitten saanut näihin hoitajan, lääkärin ja psykologin apua. Ja lisäksi lukenut aiheesta itse paljon. Eli perusasiat on kunnossa, on olleet jo vuosikausia. Unihygienia, ruokailu jne.
Telkkaria katson hyvin harvoin, mieluummin luen hyvää kirjaa. Huolipäiväkirjasta ei ole ollut minulle hyötyä, olen sitä yrittänyt mutta se aiheutti vain paljon lisää stressiä. En niinkään murehdi eikä mieltäni enää niin pahasti asiat paina. Ne rankat elämäntapahtumat on takana ja olen niitä keskusteluhoidossa käynyt läpi niin etten enää niitä mieti kuin harvoin. En tiedä miksi en nuku. En osaa enää nukkua.
Jäin jotenkin rikkinäiseksi sen työuupumuksen ja rankkojen elämäntapahtumien jälkeen. Ihan kuin kehossani ja aivoissani olisi jotain pysyvästi rampautunut niiden vuoksi.
Ap
Sen takia sinun pitääkin "uudelleenohjelmoida" aivosi ajattelemaan ero tavalla. Tietyllä tapaa riuhtaista itsesi irti vanhoista ajatusmalleista. Kannattaa kuunnella meitä, jotka ovat siinä onnistuneet! Uni ym tulee kuntoon, kun aivot on kunnossa, mutta nukkumalla et saa muutettua omia ajatusmallejasi.
Miksi tämä kommentti on saanut paljon alapeukkuja, kun muutkin vaihtoehtoisia toimintatapoja ehdottavat viestit? Ja vielä ihan toimiva ja järkevä ehdotus, joka perustuu uupumuksen hoitomalleihin.
Aivojen kuntoon ei voi täysin itse vaikuttaa. Ei se uni sieltä sen varmemmin tule kuin eilenkään. Voi tulla mutta olla myös tulematta. Jos sä et tykkää siitä että jonkun aivot eivät välttämättä toimi kuten käskytät, me ei sille mitään voida.
Hyvän unen aikana tapahtuu muutoksia, jotka nimenomaan muuttavat niitä tottumuksia. Sinetöivät opitun. Huonon unen aikana näin ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen osa-aikaista työaikaa tällä hetkellä. Se stressaa ihan kauheasti. Pitäisi saada tehtyä pakolliset työt ja monenlaiset projektit ja työryhmät syö työaikaa. Sähköpostista on tullut peikko. Kun huomisaamuna taas avaan sähköpostin, tiedän, että siellä on ehkä 70 lukematonta, koska olin to ja pe poissa työpaikalta. Olen valittanut tuosta sähköpostista päällikölle ja kaikille muillekin, jotka viitsii kuunnella. Mikään ei muutu. Puolet postista sellaista, mikä ei koske minua. Ihmiset laiskuuttaan käyttää listoja, sitten se tulee kaikille siinä yksikössä työskenteleville tai kaikille organisaation listoilla oleville. Kummallisia pyyntöjä: jos joku on menossa yksikköön x, niin voisiko ottaa mukaansa videotykin/ständin. Juu, en ole menossa, kun en ole ikinä siellä käynytkään ja mitä varten tämä asia minua koskettaisi, hoida itse omat kamasi. Autopaikoista tulee infoa monta kertaa viikossa; milloin on jokin parkkis suljettu ja milloin joku pysäköinyt väärin ja milloin muistutetaan pysäköintiluvista ja mistä saa uuden luvan hakea, milloin nousee sähkölatauksen hinta yms. Siis monta kertaa viikossa jotain autoihin liittyvää. Hermostuttaa jo huomisaamu valmiiksi. Sähköpostin saisi kieltää käytöstä kokonaan.
No eikö noita turhia meilejä ole maailman helpoin tuhota? Kestää sekunnin ottaa selvää koskeeko se sinua, ja toisen sekunnin tuhota turha. Kaikkia ei tarvitse edes avata pystyäkseen tekemään tämän johtopäätöksen.
Kyllä minua stressaava enemmän ne viestit, mihin pitäisi ehtiä vastata. Joskus kaikkein kiireisimpinä aikoina mennään luottaen siihen, että tärkeistä viesteistä kyllä muistutellaan, ja jos kysyjä ei saa minulta vastausta eikä kysy uudestaan, ei hän tainnut minulta vastausta tarvitakaan.
KELAn kuntoutuspsykoterapia. 3 vuotta, 2 krt/vko. Suosittelen esim psykodynaaminen/interpersoonallinen viitekehys. Lyhennetty työaika 80% jonkin aikaa?
Aikaisemmat interventiot eivät vaikuta olleen riittävän tehokkaita. Todellista muutosta tilanteeseen ei ole saatu.,
Vierailija kirjoitti:
KELAn kuntoutuspsykoterapia. 3 vuotta, 2 krt/vko. Suosittelen esim psykodynaaminen/interpersoonallinen viitekehys. Lyhennetty työaika 80% jonkin aikaa?
Aikaisemmat interventiot eivät vaikuta olleen riittävän tehokkaita. Todellista muutosta tilanteeseen ei ole saatu.,
Anteeksi, luin huolimattomasti. Teetkin osa-aikaista. Luettelet juuri osa-aikatyötä huonot puolet (100% työt hoidetaan 80%:n työajalla, ei näin).
Tsemppiä! Kerro, miten homma alkoi järjestymään. Kokenut terapeutti 60+
Vierailija kirjoitti:
KELAn kuntoutuspsykoterapia. 3 vuotta, 2 krt/vko. Suosittelen esim psykodynaaminen/interpersoonallinen viitekehys. Lyhennetty työaika 80% jonkin aikaa?
Aikaisemmat interventiot eivät vaikuta olleen riittävän tehokkaita. Todellista muutosta tilanteeseen ei ole saatu.,
Kelan terapia on olemassa joo, mutta se ei auta millään tavalla, kun terapeutit ei täysien kalentereiden vuoksi ota uusia asiakkaita, eli et edes pääse sen piiriin vaikka terapiaa tarvitsisitkin... Näin jossain päin Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu..jatkuvassa stressitilassa eläminen vie sietokyvyn kestää yhtään mitään negatiivistä..minä en rauvoa, mutta itken helposti ja saan sydänoireita, väsyttää, paniikkikohtausta..esim.lapsen kelakortti on hukassa ja ajatus siitä, että pitää soittaa nyt Kelaan ja tilata uusi niin romahdutti minut tänään täysin..
Juuri tuollaista minullakin on, en raivoa vaan romahdan muuten. Kädet tärisee, väsyttää lamaannuttavan paljon, itkettää helposti, ääni kiristyy, tuntuu että pää räjähtää. Juuri tuollaisista, että lapsen kelakortti hukassa. Pikkuasia, joka on nykyään täysin mahdoton kestää. Ap
Olen se, joka kirjoitti asennemuutoksesta. Juuri tuollaisten pikkujuttujen kohdalla kannattaa pysähtyä ja miettiä omaa käytöstään ja ajatusmallejaan. Itketkö ehkä, koska haluat ns. tekosyyn sille, koska eihän tuo ole mikään vakava asia. Itketkö, koska tunnet taas epäonnistuneesi jossain. Itketkö, kun et pysty kontrolloimaan tilannetta. Oletko ehkä jäänyt itsesäälin ja negatiivisuuden kehään ja opettanut itsesi reagoimaan noin. Jne..
Eilen mua raivostutti aivan järjettömästi tuo vastaus ja olisin varmaan kirjoittanut jotain painokelvotonta. Koin, että yllä oleva vastaus ei ole yritystä auttaa vaan kyvyttömyyttä kuunnella toisen ihmisen tunteita tai edes kertomaa. Ohi vaan toisen puheet ja siihen sitten metodeja ja jätetään toinen yksin tunteittensa ja asioittensa kanssa. Tuli heti mieleen joku huono psykologi tai muu sellainen. Koen jutun aika rajusti sen takia, että olen itse kokenut rankan burnoutin ja sen jälkeen elimistö ja pää eivät vaan ole olleet entisensä. Pientä parenemista on tapahtunut siinä mielessä, että esimerkiksi fyysistä rasitusta kestän vähän paremmin kuin pahimpana aikana. Henkistä en sitten ihan samoin. Osaksi minulla ehkä vaikuttaa se, etteivät kaikki burnouttiin johtaneet asiat ole vielä tulleet hoidetuksi.
Mutta sitten tänään vielä mietin ajatusten muuttamista (uskon, että tuo sama vastaaja jatkoi aiheesta myöhemmin ketjussa?). Tuli mieleen se, miten aina puhutaan itsensä hyväksymisestä. Olet käynyt rankan jutun läpi -olisiko mahdollista vaan hyväksyä, että tällä hetkellä sinä vielä reagoit noin? Antaa aikaa itsellesi toipumineen ja luottaa toipumiseen. Myös toisilta voit odottaa hyväksyntää ja täällä moni on kertonut vastaavasta kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu..jatkuvassa stressitilassa eläminen vie sietokyvyn kestää yhtään mitään negatiivistä..minä en rauvoa, mutta itken helposti ja saan sydänoireita, väsyttää, paniikkikohtausta..esim.lapsen kelakortti on hukassa ja ajatus siitä, että pitää soittaa nyt Kelaan ja tilata uusi niin romahdutti minut tänään täysin..
Juuri tuollaista minullakin on, en raivoa vaan romahdan muuten. Kädet tärisee, väsyttää lamaannuttavan paljon, itkettää helposti, ääni kiristyy, tuntuu että pää räjähtää. Juuri tuollaisista, että lapsen kelakortti hukassa. Pikkuasia, joka on nykyään täysin mahdoton kestää. Ap
Olen se, joka kirjoitti asennemuutoksesta. Juuri tuollaisten pikkujuttujen kohdalla kannattaa pysähtyä ja miettiä omaa käytöstään ja ajatusmallejaan. Itketkö ehkä, koska haluat ns. tekosyyn sille, koska eihän tuo ole mikään vakava asia. Itketkö, koska tunnet taas epäonnistuneesi jossain. Itketkö, kun et pysty kontrolloimaan tilannetta. Oletko ehkä jäänyt itsesäälin ja negatiivisuuden kehään ja opettanut itsesi reagoimaan noin. Jne..
Eilen mua raivostutti aivan järjettömästi tuo vastaus ja olisin varmaan kirjoittanut jotain painokelvotonta. Koin, että yllä oleva vastaus ei ole yritystä auttaa vaan kyvyttömyyttä kuunnella toisen ihmisen tunteita tai edes kertomaa. Ohi vaan toisen puheet ja siihen sitten metodeja ja jätetään toinen yksin tunteittensa ja asioittensa kanssa. Tuli heti mieleen joku huono psykologi tai muu sellainen. Koen jutun aika rajusti sen takia, että olen itse kokenut rankan burnoutin ja sen jälkeen elimistö ja pää eivät vaan ole olleet entisensä. Pientä parenemista on tapahtunut siinä mielessä, että esimerkiksi fyysistä rasitusta kestän vähän paremmin kuin pahimpana aikana. Henkistä en sitten ihan samoin. Osaksi minulla ehkä vaikuttaa se, etteivät kaikki burnouttiin johtaneet asiat ole vielä tulleet hoidetuksi.
Mutta sitten tänään vielä mietin ajatusten muuttamista (uskon, että tuo sama vastaaja jatkoi aiheesta myöhemmin ketjussa?). Tuli mieleen se, miten aina puhutaan itsensä hyväksymisestä. Olet käynyt rankan jutun läpi -olisiko mahdollista vaan hyväksyä, että tällä hetkellä sinä vielä reagoit noin? Antaa aikaa itsellesi toipumineen ja luottaa toipumiseen. Myös toisilta voit odottaa hyväksyntää ja täällä moni on kertonut vastaavasta kokemuksesta.
Lisäksi haluan vielä sanoa sinulle kiitos, että teit tämän aloitteen itsestäsi. Sain siitä vertaistukea.
Miten nykynuorista on tullut niin heikkoja? Fyysisesti ja erityisesti henkisesti? Käsittämätöntä. Pienistä asioista valitetaan ja haetaan sairaslomaa. Ei kestetä stressiä tai painetta. Syynä tähän taitaa olla liian helppo elämä Suomessa.