Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?

Yksi ero miesten ja naisten välillä on että naiset muuttuvat koko ajan. Ja naisien odotetaan muuttuvan koko ajan. Jo naisille suunnatut lehdet ovat täynnä artikkeleita asiasta. "Näin löydät uuden suunnan elämälle / laihdut / sisustat / selviät ruuhkavuosista / pukeudut klassisesti / pidät läheiset ystävyyssuhteet" etc.

Naiset muuttuvat ja muuttavat itsensä, miehet vain muuttuvat huomaamattaan. Miehet etsivät samaa iästä riippumatta. Sitä ei vain enää ole tarjolla.

Väitän myös samaa asiaa sivuten että osa miehistä (nostaa käden pystyyn) ehdollistuu kuin Pavlovin koira - mutta kun kelloa ei enää soiteta herkkujen merkiksi, ei se kuolakaan enää valu.

Mutta hei. me kaikki, sukupuolesta riippumatta, halutaan samaa kuin Bridget Jones. "She / He loves me for who I am."

Jos nyt avioliittoni kariutuisi, tuskin alkaisin etsiä uutta miestä kumppaniksi vaan jäisin suosiolla yksin. Hyvin, suorastaan äärimmäisen epätodennäköisenä pitäisin sitä, että tapaisin miehen, jonka kanssa haluaisin parisuhteen. Nykyisestä hän saisi poiketa sillä, että hänellä olisi säännöllinen ja vakituinen työ, mielellään omia harrastuksia ja ns. oma elämä ja hän olisi taloudellisesti omillaan toimeen tuleva. Toisin sanoen itsenäinen, aikuinen, itsestään vastuun kantava mies, joka ei asetu perässä vedettäväksi kivireeksi, joka ei maksata minulla elämäänsä asenteella evp = elää vaimon palkalla ja joka antaa myös minulle vapauden elää, mikä ei tarkoita mitään polyamoriaa tai vastaavaa, vaan omaa aikaa ja omia harrastuksia. No, näistä täytyy nykyiselle miehelle antaa kiitosta siitä, ettei hän estele minun harrastuksiani, vaikkei hänellä yhtään omaa olekaan.

Jotain yhteistäkin tietysti pitäisi olla, mutta mitään jatkuvaa yhdessä kyöhnäämistä en kestäisi enää yhtään. Reissutyö ja paljon omia harrastuksia olisi hyvä kombo.

Hankalin paikka mahdollisessa uudessa parisuhteessa minulle olisi seksi. Sitä ei nykyisessä liitossa ole ollut ainakaan vuosikymmeneen, mies ei ole minua halunnut ja olen oppinut elämään ilman. Kynnys sen harrastamiseen olisi valtavan korkea, ja tämä on ehkä suurin syy, miksi en uskaltaisi ryhtyä uuteen suhteeseen. Mitä jos mies haluaakin seksiä? Taitoni ovat ruostuneet ja paha ramppikuume voisi viedä kyvyn.

N52, ei lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Vierailija kirjoitti:

Olen n. 20 vuotta ollut avioliitossa (M50+) ja liitto on onnellinen, joskin on meilläkin ollut vaikeita aikoja. Selvitty on puhumalla ja teoilla.

Jos tämä liitto joskus päättyy, niin taidan haluta elää yksin ja harrastaa. Ainakin edes vuoden tai pari. Sukuni keskimääräinen elinikä on aika matala elintavoista riippumatta, joten jäljellä on ehkä 15-20 vuotta. Toivottavasti enemmän.

Se laittaa miettimään. Jos eroaisin, löytäisin kyllä uuden puolison vaikka heti, kysyntää on ollut vaikka olen aviossa. En ole lähtenyt kun ei sovi mun mielenlaatuun, ja nykyinen liitto on kaikesta huolimatta plussan puolella.

Nykyisin intensiivinen harrastaminen on mielestäni lähes mahdotonta, aina menee kuulemma liikaa aikaa harrastukseen. Tämä on nyppinyt koko tämän 20 vuotta, mutta lasten ja vaimon takia taipunut ja luopunut aika rakkaistakin harrastuksista kokonaan.

Toisaalta liitto on osin sen ansiosta kestänyt, mutta aika pahalta tämäkin tuntuu luopua omasta elämästä parisuhteen takia. Talon sisustus ja käyttö menee melkein 100% vaimon ehdoilla. En ole edes yhtä huonetta saanut laittaa tyyliin hirvenpää seinälle, kuten toksinen alfauros tekisi. Suoraan sanottuna kadehdin sellaisia. Koti näyttää nyt joltain Avotakan mallilta pihaa myöten. On kaunis, mutta minusta ei voi elää täysin rinnoin. Elämä on nyt kotia varten, eikä koti elämää varten.

Metsästys ei käy, koska aseet eivät käy. Kilpailulajit eivät käy koska en olisi koskaan kotona, autoharrastusta ei voi jatkaa koska asuisin muka autotallissa, ja se on niin kallistakin. Jenkkirauta olisi muka nolo.

Tämä sitovuus on mielestäni yksi keskeinen syy, kuten varmaan moni on tänne jo kirjoittanut. En halua enää uutta palloa jalkaan, ei se seksikään sitä korvaa. Tasa-arvo on hyvä asia, mutta itse koen olevani tossun alla vaikka päällepäin ei uskoisi. Mulla ei vaan ole kodin asioissa tai tulemisissa ja menemisissä mielestäni riittävästi vapautta. Vaimon mielestä on hyvin, mutta mun mielestä ei. Hammasta purren jatkan.

Eräs kaverini sanoi, että on hyvä olla avioliitossa kun vaimo pitää tietyllä tapaa ruodussa eikä se mene sellaiseksi ikuiseksi poikamieselämäksi. Itse olen vähän eri mieltä, hän tyytyy vähempään eikä harrasta mitään.

Mitä uusiin suhteisiin yleisesti tulee, niin omista kavereistani yhdellä ongelma on liiallinen alkoholin käyttö. Toinen on suoraan sanottuna erittäin omalaatuinen ja vaikeakin persoona. Kolmas on taas tietääkseni väkivaltainen ja liian jyrkkä.

Ne kunnon miehet ovat kukin pitkissä parisuhteissa, ja joustavat paljon puolin sekä toisin. Joskus nekin eroavat.

Onnea matkaan kunnon miehen löytämisessä.

Voi kunpa oma mieheni olisi tuommoinen: haluaisi paljon omia harrastuksia, metsästäisi syötäviä eläimiä ja toisi kotiin riistaa, viettäisi paljon aikaansa vaikka siellä autotallissa ja minäkin saisin kunnolla tilaa hengittää! Olisi tyytyväinen siihen, että koti on lähinnä huvikumpu eikä kliininen sisustuslehden malliasunto.

Mutta ei, kun mies on suurimmaksi osaksi työtön, vaikka välillä pätkätöissä, maksaa onneksi osan yhteisistä kuluista mutta jättää taloudellisen vastuun pääosin minulle, ei harrasta yhtikäs mitään vaan istuu ja valittaa, kun ei ole mitään tekemistä ja saa minulle huonon omantunnon siitä, että minulla kuitenkin on harrastuksia, joita olisi enemmänkin, jos ei tarvitsisi tuota kivireppua kantaa.

Tasan ei mene, ei.

Lapseton n 52, viesti 824.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Ai markkinavoimat eivät halua mitään? Nyt oli kyllä niin naiivi ja sinisilmäinen näkemys että täytyy vain ihmetellä. Markkinavoimat eivät mitään muuta haluakaan kuin että ihminen tuntee olonsa epävarmaksi kaikin tavoin, pariutumisessa, seksuaalisuudessa, ulkonäössä ja kaikessa mahdollisessa, koska siten saa myytyä asioita. Avaa silmäsi niin näet sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kappas yllättäen pyhää ideologiaa ei saanut tälläkään kertaa arvostella. Jatkakaa sensurointia samalla kun kummastelette miksei miehiä naiset kiinnosta, miksei avioliittoja solmita eikä lapsia synny, ihmetelkää niin että suoni katkeaa päästä.

Mitä ihmeen pyhää ideologiaa?

Jos täällä ei sensuroitaisi niin paljon, saisimme tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Ai markkinavoimat eivät halua mitään? Nyt oli kyllä niin naiivi ja sinisilmäinen näkemys että täytyy vain ihmetellä. Markkinavoimat eivät mitään muuta haluakaan kuin että ihminen tuntee olonsa epävarmaksi kaikin tavoin, pariutumisessa, seksuaalisuudessa, ulkonäössä ja kaikessa mahdollisessa, koska siten saa myytyä asioita. Avaa silmäsi niin näet sen.

Ai sinä puhuitkin eri asiasta. Ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Kummasti se on usein niin, että lähinnä ne miehet jotka noita markkinatermejä käyttävät eivät ole parisuhteessa. Ne jotka eivät käytä ovat.

Vedä siitä johtopäätöksesi.

En ole ikinä ollut Tinderissä. Enkä mene. Haluan live-elämässä alkavan suhteen, jossa molemmat voivat olla aitoja esittämättä mitään tai pyrkimättä vaikutusta tekemään.

Ystäväni taas puhuu Tinderin puolesta. Pettyy joka ikinen kerta, mutta yhä siellä vaan keikkuu, vaikka aina tapaa vain epäsopivia miehiä.

Nykyään ei eletä aidoissa tunteissa, ja todellinen halu tutustua toiseen ihmiseen puuttuu. Mietitään vaan markkina-arvoja ja asetetaan kumppaneille aivan liian suuria odotuksia, joita kukaan ei voi täyttää. On hyvä olla itsetietoinen, mutta monella se menee aivan yli ja ollaan suorastaan itserittoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Kummasti se on usein niin, että lähinnä ne miehet jotka noita markkinatermejä käyttävät eivät ole parisuhteessa. Ne jotka eivät käytä ovat.

Vedä siitä johtopäätöksesi.

Harvemmin naisten kanssa kannattaa puhua asioiden oikeilla nimillä. Kostatte heti, kun ette kestä realismia. Jotkut miehetkin käyttäytyvät niin. Minutkin mieltäisit aiempaan joukkoon, jos tuntisimme toisemme.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen. 

 

Mulla ainakin huonot kokemukset parisuhteista. En oikein pysty luottamaan, jos nainen kertoo rakastavansa minua ja hyväksyvänsä minut sellaisena kuin olen. Tuottaa ne erot liian suurta tuskaa, kun itse olen kuitenkin sitoutumiskykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen n. 20 vuotta ollut avioliitossa (M50+) ja liitto on onnellinen, joskin on meilläkin ollut vaikeita aikoja. Selvitty on puhumalla ja teoilla.

Jos tämä liitto joskus päättyy, niin taidan haluta elää yksin ja harrastaa. Ainakin edes vuoden tai pari. Sukuni keskimääräinen elinikä on aika matala elintavoista riippumatta, joten jäljellä on ehkä 15-20 vuotta. Toivottavasti enemmän.

Se laittaa miettimään. Jos eroaisin, löytäisin kyllä uuden puolison vaikka heti, kysyntää on ollut vaikka olen aviossa. En ole lähtenyt kun ei sovi mun mielenlaatuun, ja nykyinen liitto on kaikesta huolimatta plussan puolella.

Nykyisin intensiivinen harrastaminen on mielestäni lähes mahdotonta, aina menee kuulemma liikaa aikaa harrastukseen. Tämä on nyppinyt koko tämän 20 vuotta, mutta lasten ja vaimon takia taipunut ja luopunut aika rakkaistakin harrastuksista kokonaan.

Toisaalta liitto on osin sen ansiosta kestänyt, mutta aika pahalta tämäkin tuntuu luopua omasta elämästä parisuhteen takia. Talon sisustus ja käyttö menee melkein 100% vaimon ehdoilla. En ole edes yhtä huonetta saanut laittaa tyyliin hirvenpää seinälle, kuten toksinen alfauros tekisi. Suoraan sanottuna kadehdin sellaisia. Koti näyttää nyt joltain Avotakan mallilta pihaa myöten. On kaunis, mutta minusta ei voi elää täysin rinnoin. Elämä on nyt kotia varten, eikä koti elämää varten.

Metsästys ei käy, koska aseet eivät käy. Kilpailulajit eivät käy koska en olisi koskaan kotona, autoharrastusta ei voi jatkaa koska asuisin muka autotallissa, ja se on niin kallistakin. Jenkkirauta olisi muka nolo.

Tämä sitovuus on mielestäni yksi keskeinen syy, kuten varmaan moni on tänne jo kirjoittanut. En halua enää uutta palloa jalkaan, ei se seksikään sitä korvaa. Tasa-arvo on hyvä asia, mutta itse koen olevani tossun alla vaikka päällepäin ei uskoisi. Mulla ei vaan ole kodin asioissa tai tulemisissa ja menemisissä mielestäni riittävästi vapautta. Vaimon mielestä on hyvin, mutta mun mielestä ei. Hammasta purren jatkan.

Eräs kaverini sanoi, että on hyvä olla avioliitossa kun vaimo pitää tietyllä tapaa ruodussa eikä se mene sellaiseksi ikuiseksi poikamieselämäksi. Itse olen vähän eri mieltä, hän tyytyy vähempään eikä harrasta mitään.

Mitä uusiin suhteisiin yleisesti tulee, niin omista kavereistani yhdellä ongelma on liiallinen alkoholin käyttö. Toinen on suoraan sanottuna erittäin omalaatuinen ja vaikeakin persoona. Kolmas on taas tietääkseni väkivaltainen ja liian jyrkkä.

Ne kunnon miehet ovat kukin pitkissä parisuhteissa, ja joustavat paljon puolin sekä toisin. Joskus nekin eroavat.

Onnea matkaan kunnon miehen löytämisessä.

Voi kunpa oma mieheni olisi tuommoinen: haluaisi paljon omia harrastuksia, metsästäisi syötäviä eläimiä ja toisi kotiin riistaa, viettäisi paljon aikaansa vaikka siellä autotallissa ja minäkin saisin kunnolla tilaa hengittää! Olisi tyytyväinen siihen, että koti on lähinnä huvikumpu eikä kliininen sisustuslehden malliasunto.

Mutta ei, kun mies on suurimmaksi osaksi työtön, vaikka välillä pätkätöissä, maksaa onneksi osan yhteisistä kuluista mutta jättää taloudellisen vastuun pääosin minulle, ei harrasta yhtikäs mitään vaan istuu ja valittaa, kun ei ole mitään tekemistä ja saa minulle huonon omantunnon siitä, että minulla kuitenkin on harrastuksia, joita olisi enemmänkin, jos ei tarvitsisi tuota kivireppua kantaa.

Tasan ei mene, ei.

Lapseton n 52, viesti 824.

Kai miehen pitää kuitenkin lapsensa hoitaa? Kun on lapsia niin harrastukset menevät kakkoseksi, ei niitä lapsia heitteillekään voi jättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Oletko sitä mieltä, että suomalaisten miesten puhumattomuus ja tunnekylmyys on vain myytti?

Missä sanoin niin? Mutta monet kiltit miehet vain alistuvat naiselle, koska eivät jaksa sitä draamaa ja ylireagointia joka asiasta ja myönnän että itsekin teen tätä. Eli minä kyllä haluaisin ja voisin puhua asioista enemmän, mutta kun naisen reaktio voi olla ihan mitä vaan niin pitäydyn useasti sanomasta omaa mielipidettäni ja myötäilen. 

Taas tätä yleistystä. On varmasti tunnekylmyyttä ja puhumattomuutta, mutta se ei ole koko totuus. Ei voi olettaa että mies olisi lähtökohtaisesti se joka ei pysty tai halua puhua. Itse allekirjoitan tuon edellisen viestin täysin. On helpompaa olla suhteessa kun on hiljaa, kun puhuu vain mukavista asioista. Meillä ei haluta parisuhdekeskustelua, ja tässä tapauksessa se nainen ei sitä tahdo käydä. Kaikki on kuulemma ihan hyvin. 

Ja tässä tää meneekin vikaan. Toinen ei edes _halua_ kuunnella mun juttujani. Ei kiinnosta. 

Joskus ihmiset eivät puhu siksi, että ei ole ketään kelle puhua, ja kun puhuu, se tuomitaankin jonkun muun toimesta. Sitten selviämisstrategiana on olla hiljaa. On vääriä malleja tietenkin olemassa, mutta ei ne selitä kaikkea. Osa ihmisistä vain ei pidä sellaisesta puheesta jossa joutuu puhumaan itsestään, siitä miksi tekee asioita kuten tekee. 

Jos heittää vielä jonkun idean, niin se joka on vikkelämpi jäsentelemään asioitaan puhumalla, voi joskus dominoida suhdetta määrittelemällä sallitut aiheet ja keskustelutavan. Tavallaan hallitsee tilannetta, ja yksi syy tällaiseen saattaa olla pelko, että joutuisi miettimään jotain mikä ei välttämättä edesauta suhdetta tai tuota välitöntä mielihyvää. 

Itse pidän itseäni hyvänä keskustelijana ja kaipaan sitä, vaikka tällanen 45+ mieshenkilö olenkin. Ihan itse oon opetellut. 

Hyvä kommentti, tämä on juuri sitä PUHUMISTA syvällisistä asioista. Monen miehen ongelma on syvällisten asioiden pakeneminen puhumattomuuteen. Myös se, että miehen pitäisi puhua omista tunteista, seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ( erektio-ongelmat, seksiin liityvät tarpeet jne.) on liian monelle miehelle suorastaan tabu.

Puhumattomuus on suojamuuri tai se voi olla myös vallankäytön keino, alistamisen ja dissaamisen keino: siinähän muija höpötät, minä en sulle vastaa-tyyli.

Syvällisten parisuhdeasioiden puhuminen on nimenomaan se keino ja taito pitää suhde kunnossa, jolloin myös mm. seksi on hyvää ja tyydyttävää.

Esimerkki miehen puhumattomuudesta:

mies käy seksilelukaupoissa työreissuillaan. Kerran hän tuo vaimolle leluja, mutta pian käy ilmi, että lelut on vain miehen viihdykkeeksi ja naisen pitää esiintyä pornon tyyliin lelujen kanssa. Syntyy riita. Miksi?

Koska näistä seksileluista ei ollut puhuttu mitään yhdessä. Ok, mies puolustautuu että hän halusi yllättää. Niin, kenet?

Ei nainen ylläty siitä, että mies saa tyydytyksen, vaan siitä, että jälleen kerran nainen dissattiin, hän jäi ilman tyydytystä, mutta joutui olemaan miehelleen vain mieliksi.

Olisiko PUHUMINEN näin intiimissä asiassa ollut ratkaisu? Olisiko riita jäänyt syntymättä? Kyllä.

PUHUMINEN syvällisesti, avoimesti, arvostaen on jotain muuta kuin puhuminen kauppalistasta, jäkisottelusta, lasten korvatulehduksesta.

Miehet, opetelkaa oikeasti kommunikoimaan, puhumaan tunteista, ongelmista, kipeistä asioista. Moni masennus ja mt-ongelma jäisi syntymättä ja moni avio/avoero kehittymättä.

Hohhoijaa. 99% suomalaisista tää puhuminen on sitä, että puhutaan mitä salatuissa elämissä tapahtui, tai toistellaan putouksessa esiin tulleita pieruvitsejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan yksi syy on siinäkin, että keski-ikäisenä parisuhteelta kuten koko (yhteiseltä) tulevaisuudelta täytyy odottaa ihan erilaisia asioita kuin nuorena tai mihin on tottunut.

Nuorena parisuhteen odotti yleensä jokainen etenevän avoliittoon, kihloihin, naimisiinmenoon ja perheenperustamiseen, mutta keski-ikäisenä ei sitten olekaan ihan samanlaista "selkeää" kuviota. Osalla on lapsia ja näistä osalla jo aikuisia lapsia kun taas osalla vielä jopa taaperoita. Osa on jo isovanhempia. Toiset taas on lapsettomia joko omasta tahdostaan tai jääneet lapsettomiksi vasten tahtoaan. Osalla on edelleen se haave omasta lapsesta päälle 40-vuotiaana kun taas osa on todennut että juna meni jo.

Ja tähän päälle sitten se kaikki painolasti mitä elämän aikana on etenkin parisuhteista/tai niiden puuttumisesta sekä näihin kokemuksiin pettymisestä kerääntynyt.

Oma lisänsä on sitten ne +40-vuotiaat jotka ei ole päivittäneet haaveitaan ja on vielä jopa sillä asenteella liikenteessä, että perheen voisi perustaa ja lapsia ehkä hankkia vielä joku päivä, mutta katellaan eikä tosiaan vielä koska mikäs kiire tässä olisi.. 

Nämä ei näemmä ole ollenkaan hoksanneet, että se juna meni jo aikaa sitten eikä parisuhteelta ja yhteiseltä tulevaisuudelta voi enää odottaa niitä asioita kuin parikymppisenä.

Nämä sitten skippaa sellaisen naisen joka elää ns reaaliajassa eikä enää haaveile lapsista eikä varsinkaan sitten joskus vaikka kumpikin lapsettomina olisi ainakin siltä osin ihan perfect match.

Niin skippaan yh-mammat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parisuhteessa omiin harrastuksiin uppoutuminen on sanoisin monin kerroin hankalampaa, varsinkin jos ne eivät ole samoja kuin toisella. Sinkkuna ja selibaatissa kun ei tarvitse kenellekään harrastuksiaan perustella. Suhteessa ollessani en oikeastaan osannut perustella miksi harrastin kirjallisuutta, joten tämän tuloksena oli että harrastusta katsottiin kieroon.

M43

Juuri tuon takia kannattaa valita samoista harrastuspiireistä kumppani, niin ei joudu perustelemaan ajankäyttöään. Koskee miehiä ja naisia. Sinulle sopiva nainen voisi löytyä vaikka jostain lukupiiristä, kirjastosta, yliopistolta jne.

Minkä takia?

Miksi molemmilla ei voi olla ihan omat harrastuksensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

m51 täällä. olin kuutisen vuotta sinkkuna sen jälkeen kun erosin lasteni äidistä.

kovin paljoa en edes deittaillut tuona aikana. jotain kuitenkin.

treffisivuilla oli profiilit, koska eihän sitä ikinä tiedä. en kuitenkaan aktiivisesti viestitellyt.

en vain jaksanut sitä treffailun jokakertaista elämänkerran läpikäymistä ja 'unelmista' yms puhumista ventovieraille naisille. enkä jaksanut naisten yltiöinnokasta parisuhteeseen kiirehtimistä. toki osa jätti osaltaan deitin yhteen kertaan. lisäksi viihdyn varsin hyvin vain kotona, enkä jaksanut wannnabesuperduracell-naisia, jotka profiiliensa mukaan matkailevat, urheilevat ja sosialisoivat taukoamatta.

minulla ei ollut mitään pakottavaa tarvetta parisuhteeseen. esteetikkona myöskään en voinut kuvitella jakavani lusikkalaatikkoa naisen kanssa jota ei olisi kiva katsoa aamulla herätessä. tämä ei ole mikään hyökkäys ketään kohtaan. enkä itsekään ole ainakaan enää mikään adonis. mutta koska en kokenut tarvitsevani parisuhdetta välttämättä, jäin vain odottamaan jos elämä heittää eteeni jotain kiinnostavaa, johon kiinnittyä.

näin minulle kävi ja tapasin netissä jopa hänen ensiviestialoitteestaan itseäni 10v nuoremman ihanan supisuomalaisen naisen, jonka kanssa olen ollut nyt kohta 9v. hänen kanssa on hyvä olla ja häntä on myös kiva yhä katsoa. love and click going stronger every day. jos ei näin olisi käynyt, olisin varmaankin edelleen samassa tilanteessa kuin aiemmin.

tämä ehkä vastauksena sellaisille kommenteille täällä, että miksi mies vaatisi naiselta esim ulkonäköä, jos ei itse ole erityisen hyvännäköinen.  itsellä ainakin oli se, kuten todettua, että viihdyin ihan hyvin itseksenikin, enkä kokenut tarvitsevani vain parisuhteen vuoksi vierelleni naista, joka ei olisi miellyttänyt kaikin puolin. no, minulle kävi näin. ja olen tyytyväinen elämääni.

tsemppiä kaikille omaa rakastaan etsiville. ihmeitä voi tapahtua.

Muuten ihan ymmärrettävää, mutta entä sitten kun kumppani vanhenee? Kukaan ei säily kauniina ikuisesti. Itse en halunnut miestä jolle ulkonäkö on kovin merkittävä asia toisessa, koska vaikka toistaiseksi näytän ihan hyvältä, minulla olisi tällaisen miehen kanssa epävarma olo kun kuitenkin se ulkonäkö rapistuu pikkuhiljaa. Tietääkö sinun naisesi miten tärkeää ulkonäkö sinulle on? Hänhän on jo yli 40 ja jos tietää prioriteettisi niin voin kuvitella että hänellä on turvaton olo suhteessa.

Ja kestääkö mies sinua katsella aamuisin? Hörökorvat, länkisääret, risuparta, kierot silmät, kaljun alku, manboobsit? Mitä nainen tekee, kun ei enää erektio toimi ja munat roikkuu harmaina? Ehkä etsii nuoremman seniilin tilalle.

Ajatus parisuhteesta ei houkuttele, ei pientä tippaa. En ole ikinä ollut niin stressaantunut, kuin parisuhteessa ollessani. 

En ymmärrä tätä nykyelämän jatkuvaa edustamispakkoa. Koko ajan pitäisi olla jossain menossa ja tekemässä, kuvaamassa ja sosialiseeraamassa. Tuosta itseänikin on syyllistetty loputtomasti seurustellessani. 

Maanläheisyys ja oma tapani elää ei ole enää muutaman vuoden jälkeen kelvannutkaan. En ollutkaan enä hyvä juuri sellaisena kuin olen. Olen hiljaisempaa sorttia verbaalisesti. Tykkään liikkua ja retkeillä metsässä usein, marjastan, sienestän, kokeilen uusia juttuja mielelläni eräilyyn ja välineisiin liittyen, luen kotona ja teen käsitöitä, kalastan, hoidan kukkasia ja näperrän kaikenlaista käsilläni vähän väliä. Tykkään tosi paljon mennä yksin ja viihdyn erinomaisesti omassa seurassani. Joskus harvakseltaan otan jonkun  mukaan reissuille. Minulla on myös erittäin rikas mielikuvitus ja suunnittelen kaiken aikaa seuraavia metsäreissuja tai asioita ja myös toteutan niitä. Viikonloppuni ovat täynnä road trippeja, talvitelttailua, fillaroimista, eräreissuja. 

Vaan tämä kun ei ole riittävän sosiaalista. Naisten pitäisi kuulemma olla paljon sosiaalisempia. Vaikka minulla on jokusen verrankin säännöllisiä harrastuksia, ne eivät ole oikeanlaisia harrastuksia. Pitäisi olla menevämpiä juttuja, actionia, jännitystä. Mielellään somea ja paljon kavereita ympärillä, hienoja kuvia aseteiltuine kalliine nuotiosapuskoineen näistä sosiaalisuusreissuista. Goprota ja youtube-tiliä videoineen. Erävaatteenikaan eivät ole trendikkäitä, koska ne eivät ole kalliita tai "erävaatteiden näköisiä". Huolimatta siitä, että soveltuvat erinomaisesti käyttötarkoitukseensa ja olivat tehneet sitä jo vuosia. Harrastan ilmeisesti joitain oikeita asioita, mutta en riittävän hienosti. Ja tuota parkunaa piti kuunnella, kunnes sain tarpeekseni. Aluksi harrastukseni olivat ennen koronaa tylsiä ja pandemian alun jälkeen harrastin harrastuksiani väärällä, nololla tavalla.  Sain myös hienoja vinkkejä retkeilemättömältä mieheltä, miten somen mukaan pitäisi harrastaa pandemian jälkeistä some-retkeilyä. 

Nykyajan elämässä on se vialla, ettei saa olla enää oma itsensä. Kaikkien pitäisi olla samasta tuutista valettuja ja jos ei joku miellytä, ei se aiheuta edes aaltoja, vaan uutta putkeen vaan. Jotenkin tuntuu huomattavasti helpommalta olla yksin....

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt avioliittoni kariutuisi, tuskin alkaisin etsiä uutta miestä kumppaniksi vaan jäisin suosiolla yksin. Hyvin, suorastaan äärimmäisen epätodennäköisenä pitäisin sitä, että tapaisin miehen, jonka kanssa haluaisin parisuhteen. Nykyisestä hän saisi poiketa sillä, että hänellä olisi säännöllinen ja vakituinen työ, mielellään omia harrastuksia ja ns. oma elämä ja hän olisi taloudellisesti omillaan toimeen tuleva. Toisin sanoen itsenäinen, aikuinen, itsestään vastuun kantava mies, joka ei asetu perässä vedettäväksi kivireeksi, joka ei maksata minulla elämäänsä asenteella evp = elää vaimon palkalla ja joka antaa myös minulle vapauden elää, mikä ei tarkoita mitään polyamoriaa tai vastaavaa, vaan omaa aikaa ja omia harrastuksia. No, näistä täytyy nykyiselle miehelle antaa kiitosta siitä, ettei hän estele minun harrastuksiani, vaikkei hänellä yhtään omaa olekaan.

Jotain yhteistäkin tietysti pitäisi olla, mutta mitään jatkuvaa yhdessä kyöhnäämistä en kestäisi enää yhtään. Reissutyö ja paljon omia harrastuksia olisi hyvä kombo.

Hankalin paikka mahdollisessa uudessa parisuhteessa minulle olisi seksi. Sitä ei nykyisessä liitossa ole ollut ainakaan vuosikymmeneen, mies ei ole minua halunnut ja olen oppinut elämään ilman. Kynnys sen harrastamiseen olisi valtavan korkea, ja tämä on ehkä suurin syy, miksi en uskaltaisi ryhtyä uuteen suhteeseen. Mitä jos mies haluaakin seksiä? Taitoni ovat ruostuneet ja paha ramppikuume voisi viedä kyvyn.

N52, ei lapsia

Puutun vain tuohon viimeiseen. Minäkin olin yhdessä haluttomaksi muuttuneen miehen kanssa ja elin päälle seitsemän vuotta täysin kuivassa liitossa, olimme tosin lapsiperhe. Pelkäsin, etten totu uudelleen intimielämään ja että paikat olisivat suunnilleen kasvaneet umpeen. Tämä pelko, kuten eron jälkeen sain huomata, osoittautui kuitenkin turhaksi. Sain huomata, että entisen puolison halujen puuttuminen ei merkitse minun epähaluttavuuttani. Kun pääsin lähituntumaan uuden kumppanin kanssa, asiat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään. Luulen, että nämä asiat vain pysyvät muistissa kuin pyörällä ajo, vaikka onkin kulunut vertaus. Seksielämän voi aloittaa ihan nollasta uudelleen ainakin neljänkympin jälkeen, miksei viidenkympinkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut jaksavat miettiä yöt päivät läpeensä joidenkin vanhempien julkkismiesten pariutumisia. Julkkisnaisten lelupoikia ei mietitä ollenkaan samalla hartaudella.

Ollaanko sitten Jenkkilästä jäljessä, mutta ei tuo oman lapsensa ikäisen (seksi)kumppanin saalistaminen kovin suomaiselta ilmiöltä tunnu. Oletuksena kuitenkin että oman ikäinen olisi turn off ja seksihän nyt on hamaan tappiin asti se, miksi sukupuolet toisistaan kiinnostuvat. Muun on oltava täysin toisarvoista.

Se että joku toivoisi tälläisen pariutumisvalinnan yleistymistä ei silti tee siitä vielä kovin yleistä. Ja syitä tuolla joku aikuinen mies jo luetteli. Suurinta osaa viiskymppisistä mietityttää muu kuin oma seksuaalinen haluttavuus markkinoilla. Näin kehtaan väittää, vaikka markkinavoimat varmaan haluaisivat asian olevan toisin.

Markkinat eivät halua mitään. Tuossa taitaa olla yksi syy, virhe, miksi te todellisuudelta silmänne ummistavat niin vihaatte, kun ihmisten käyttäytymistä kuvaillaan parhaiten osuvilla termeillä.

Kummasti se on usein niin, että lähinnä ne miehet jotka noita markkinatermejä käyttävät eivät ole parisuhteessa. Ne jotka eivät käytä ovat.

Vedä siitä johtopäätöksesi.

Harvemmin naisten kanssa kannattaa puhua asioiden oikeilla nimillä. Kostatte heti, kun ette kestä realismia. Jotkut miehetkin käyttäytyvät niin. Minutkin mieltäisit aiempaan joukkoon, jos tuntisimme toisemme.

Ja joskus miehet vain ovat väärässä. Se on ihan inhimillistä.

Olen 51 v. mies, asun omakotitalossa, ja tilaa olisi helposti isommallekin perheelle, mutta en kyllä ainakaan suomalaisen korkeakoulutetun naisen alistettavaksi uudestaan tule. En minä ainakaan jaksa kuunnella jatkuvasti mikä kaikki on vikana minussa, tai jos ei nyt minussa, niin ainakin edustamassani sukupuolessa.  Voi olla, että naisen palkka on huonompi, mutta ei minun takiani ja maksan aika paljon tasinkoja.

En tiedä tuntevani homoja, mutta en ole homofobi, ei vaan ole tullut vastaan, tai en ainakaan tiedä.

En myöskään jaksa sekunnin varoitusajalla olla joko muuttamassa suunnitelmiani tai ottamassa tolkuttoman riidan asiasta. Muutenkaan en ole sitä mieltä, että minulle saa huutaa, jos jollain muulla on huono päivä, kuukautiset tai niiden loppuminen ja edellsiin liittyvät hormonihommat.

En myöskään ymmärrä miksi minun pitäisi olla palvelijana ja mahdollistajana suhteessa joka ei tarjoa minulle pitkässä juoksussa esim. sitä paheksuttua seksiä tai hellyyttä, vaan jatkuvan monologin minun vioistani, ja miten minun pitäisi muuttua, että joku muu olisi tyytyväinen, edes hetken. No, onneksi on mahdollisuus muuttaa.

Haluan mieluummin sitten keskittyä asioihin, jotka minulle tuovat onnellisuutta, lapsiini, luontoon ja sellaisiin. Kuuntelen mieluummin kosken pauhua kuin huutavaa eukkoa ja jos haukkumista, niin mieluummin koiralta.

Alkoiko ketjuun tulla nyt syitä, miksi kaltaiseni 50+ mies yli kahdenkymmenen vuoden avioliitosta pakoon päässeenä ei ole kauhean innokas tekemään samoja virheitä uudestaan?

Voisin ihan hyvin tapailla, mutta jo yhteenmuutto alkaa olla aika iso juttu ylitettäväksi. Toisaalta iso osa tapaamistani n. 50 vuotiasta naisista ei myöskään halua muuttaa kotinsa rauhaa. Syödä mitä ja milloin haluaa jne.