Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Olen nelikymppinen ja ahdistaa tajuta, että olen vain ajautunut tähän elämään mitä nyt elän
01.05.2022 |
Olen nelikymppinen nainen, perheellinen, vakityö, terve, on suvun tukiverkkoja, omistusasunto jne. eli periaatteessa kaikki elämässä ihan ok. Silti joku epämääränen ahdistus yhä enenevässä määrin pyörii sisällä, että en ole tyytyväinen tähän elämään mikä minulla nyt on. Olen kotoisin maaseudun pikku paikkakunnalta ja asun edelleen samassa kunnassa mistä olen kotoisin. Lukioaikana minulla oli monia unelmia. Halusin mm. lähteä koko kesäksi interreilaamaan keski- ja etelä-Eurooppaan, lähteä au pairiksi Englantiin tai Yhdysvaltoihin viettämään välivuotta, muuttaa Helsinkiin, opiskella oikeustiedettä tai psykologiaa, tai mahdollisesti jotain muutakin yliopistossa, valmistumisen jälkeen matkustella eri puolilla maapalloa, asua jokin pätkä ulkomailla esim. opiskelijavaihto, tutustua uusiin ihmisiin, saada uusia kavereita jotka ovat erilaisia mitä minä, seurustella ja kokea suurta rakkautta ja draamaa. Lapsista en ikinä muista haaveilleeni enkä todellakaan siitä, että jään kotiseudulleni ja teen tätä työtä mitä olen tehnyt viimeiset 15 vuotta. Miten kävi: en uskaltanut lähteä au pairiksi, interreilille, en hakea yliopistoon tai edes valmennuskurssille. Vanhempani olivat pienituloisia ja kouluttamattomia, meillä oli rahasta aina pulaa, esimerkiksi vanhempani ei koskaan matkustelleet jotain valmispaketti Tallinnan risteilyjä lukuunottamatta, joten heillä ei ollut mahdollisuutta tukea rahallisesti esim. valmennuskursseja jotta olisin voinut hakea yliopistoon. Lisäksi vanhempien suora ja epäsuora viesti oli, että maailma on vaarallinen, älä lähde Helsinkiin tai muualle, täällä lähelläkin on koulu (AMK), ota ammatti joka työllistää. Niinpä hain ja pääsin (tai oikeastaan kaikki hakeneet pääsi!) lähimpään maaseutu AMK:n ja opiskelin ammatin, joka ei minua sinänsä kiinnosta. Tein vieläpä niin, että opiskelin kotoa (eli vanhempien luota) käsin tuon AMK tutkinnon. Maaseudulla kun reilun tunnin ajomatka suuntaansa ei ole mitään. Itsekin ns. syrjäkylän kasvattina koin jollain tavalla turvallisemmaksi jäädä asumaan opiskeluajaksi kotiin kuin muuttaa vieraiden ihmisten kanssa solukämppään. Siten en ikinä oikein edes päässyt opiskelijapiireihin, -tapahtumiin jne. Opiskeluaikana kyllä löytyi poikaystävä, nykyinen aviomies, valmistumisen jälkeen yhteenmuutto, lapset, häät, työpaikka. Elämä siis rullannut omalla painollaan ihan sujuvasti ja ulkoisin puolin kaikki tosiaan näyttää olevan hyvin. Sisällä kuitenkin yhä enenevässä määrin eräänlainen paha olo ja ahdistus siitä, että en pystynyt tekemään mitään omien unelmien toteuttamiseksi vaan elämä on ollut ajautumista tähän pisteeseen. Esim. ikinä en ole kokenut suurta rakkautta mieheeni. Aloin seurustella, koska hän oli ihan ok tyyppi ja halusin seurustella jonkun kanssa. Seurustellessa pitkään mietin eroa sillä perusteella, että ei tunnu tarpeeksi rakastuneelta. Sitten tulin raskaaksi, ahdisti alkuun tosi paljon, mietin jopa aborttia mutta en lopulta pystynyt ja toki nyt olen lapsesta iloinen. Mentiin naimisiin lapsen ollessa pieni ja lopulta tuli toinen lisää. Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia, onko muillakin samoja mietteitä mitä mulla?
Kommentit (145)
Sinulla on ihan hyvä elämä. Mietit varmaan ikäkriisissä että mitä olisi voinut olla jos olisi mennyt toisin mutta kun ei mennyt niin se on aika turhaa. Nyt kun sinulla on lapsia itselläsi niin voit tarjota heille erilaisen ajattelumallin kuin vanhempasi sinulle. Itse olen samassa jamassa siinä mielessä että vanhempani olivat hyvni negatiivisia ja riskiä välttäviä ja kyllä se minuunkin on periytynyt lapsena joten tiedän mistä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kappalejaot hävisi, näkyi kyllä itselleni kun kirjoitin tekstiä.
ap
Jostain syystä kappalejako ei oikein toimi tällä sivustolla kunnolla. Muillakin on esiintynyt samaa ongelmaa. Jokin vika jossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Minkä takia pitäisi erota? Aina tätä tällä palstalla tarjotaan ratkaisuksi mutta onko se oikeasti hyvä vaihtoehto aina?
Harrasta mitä rakastat ja muuta se elämäksesi. Ei kaikkea tarvitse kerralla repiä alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisithan sinä voinut tehdä töitä ja säästää valmennuskurssiin rahaa. Niin itse tein ja samoin useampi kaveri. Turhaan siis syyttelet vanhempiasi. Sinähän nuo valinnat olet tehnyt ja kaikenlisäksi kuulostaa ihan hyvältä elämältä. Kannattaisi ehkä opetella arvostamaan sitä, mitä on. Sinulla on paljon asioita, mistä olla kiitollinen.
Tunne on varmaan aika yleinen ja todennäköisesti aika riippumatta siitä, että mitä on seikkaillut tai miten on elänyt. Elämä on täynnä valintoja ja kun valitsee yhden, ne muut jäävät aina kokematta. Sinä mietit, että valitsit väärin (syytät siitä vanhempiasi mutta oikeesti valitsit itse), mutta jos olisit aikanaan valinnut toisin, sinulta olisi jäänyt kokematta tämä. Miettisit silloinkin, että oisko se ollut sittenkin parempi. Tuo vaihe tulee keski-iässä kaikille, riippumatta siitä, mitä on tehnyt.
Tärkeää onkin pysähtyä miettimään sitä, mitä haluat tehdä tästä eteenpäin. Laadi lista haaveistasi - ja koska tässä iässä pitää tietää, että kaukkua ei voise syödä että säästää, kirjaa siihen valintojesi vaihtoehtokustannukset. Mieti sitten, mitä olet oikeasti valmis haaveidesi eteen uhraamaan. Tee tietoisia valintoja, siitä, miten haluat elämäsi toisen puolikkaan elää. Mikään ei ole myöhäistä, mutta saattaa käydä niin, että tässä isässä tajuat vaihtoehtokustannukset liian suuriksi. Pääasia on kuitenkin, että teet tietodis päätöksiä ja sitten pysyttäydyt niihin tyyyväisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Nykyvanhemmat ovat kyllä hirvittävän itsekkäitä. Yhtään ei kiinnosta ajatella lapsia enää. Minäminäminä.
Ei ole vielä myöhäistä mennä yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka palstalla vihataan sanontaa: "Ole oman onnesi seppä", se pitää mielestäni paikkansa. Jos vain ajelehtii virran vietävänä elää lopulta muiden sanelemaa elämää. Ei sinne ulkomaille ajaudu vahingossa vaan sen eteen pitää toimia määrätietoisesti.
Lohdutukseksi kuitenkin sanon, että sinulla on siihen vielä mahdollisuus viimeistään eläkkeellä, kun nyt opiskelet kieltä ja säästät määrätietoisesti.
Olen muutaman vuoden vanhempi. Tunnistan tarinassani monta yhtymä kohtaa omaani. Elämä on mennyt jotenkin eteenpäin ajautuen tilaisuudesta toiseen. Tuntuu etten ole saanut aikaan mitään "omaa" . Noin niinkuin määrätietoisena päämäärähaukuisena tapahtumana. Olen vähän kuin sopeutunut toisten ihmisten valintoihin, mm.muuttanut paikkakuntaa puolison tarpeista lähtöisin. Nykyisen työpaikankin sai sattuman kautta. Minulla on hyvin vähän, jos ollenkaan intohimoja mihinkään suuntaan. Olen kai aina ollut sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten saisit elämääsi uusia, mukavia ja sinulle iloa tuovia asioita?
Sinulla on perusasiat hyvin, joten oikeastaan nyt voisit alkaa miettiä, mikä toisi sinulle jotain lisää. Vieläkö ne samat haaveet ja unelmat kuin nuorena? Onko nyt jotain muuta? Oletko ylipäätään miettinyt, mitä voisit tehdä unelmiesi tai toiveidesi eteen? Ei sen tarvitse olla mitää isoa ja suurta vaan joka päivä jotain mieltä. Se lisääntyy, mitä ruokit.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ihan hyvä elämä. Mietit varmaan ikäkriisissä että mitä olisi voinut olla jos olisi mennyt toisin mutta kun ei mennyt niin se on aika turhaa. Nyt kun sinulla on lapsia itselläsi niin voit tarjota heille erilaisen ajattelumallin kuin vanhempasi sinulle. Itse olen samassa jamassa siinä mielessä että vanhempani olivat hyvni negatiivisia ja riskiä välttäviä ja kyllä se minuunkin on periytynyt lapsena joten tiedän mistä puhut.
Kyllä, tunnistan tuon että elämä on sinänsä mennyt oikein hyvin eikä mitään hätää tässä. Joku keski-iän kriisi ehkä osin liittyen siihen kun oma lapsi on nyt lukiossa, vieläpä samassa missä itsekin olen ollut niin lukioajan muistot aktivoituvat mielessä. Ja toki yritän tarjota erilaisen mallin lapsille. Valmennuskurssit ilman muuta maksan vaikka lainarahalla jos ei muuten ja rohkaisen opiskelijavaihtoon, lyhyemmille kielikursseille lähtemiseen jne.
Sinänsä vanhempani eivät olleet tarkoituksella negatiivisia. Heillä oli ihan vilpitön ajatus siitä että maailma on enemmän tai vähemmän vaarallinen ja näkemys siitä, että kotipaikkakunnalla on turvallista ja helppoa elämää. En syytä heitä siitä, että eivät osanneet potkia minua sopivasti eteenpäin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Millä rahalla ja kuka ne lapset hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Ap voi tehdä monia asioita listaltaan ilman, että pitäisi erota.
Voi matkustella, opiskella, muuttaa Helsinkiin tai minne vaan, tutustua uusiin ihmisiin, aloittaa uusia harrastuksia tms.
Ap:llä tuntuu olevan keski-iän kriisi ja tuntuu että elämä meni jo, mutta ei sen välttämättä tarvitse niin olla.
Vielä on aikaa ja elämää jäljellä ja monia haaveita voi vielä toteuttaa.
Sanoisin, että ikäkriisi. Kuulostaa tutulta. Elämässäsi on paljon hyvää, ja pysyvyyttä, ei kannata heittää kaikkea menemään. Sen sijaan mieti, mitä unelmia sinulla voisi tulevaan olla? Joku ihana lomamatka ystävän tai perheen kanssa? Yliopistoon voit vieläkin hakea opiskelemaan? Moni vaihtaa vielä tässä iässä alaa, niin minäkin. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä ei ole myöhäistä. Eroa, lopeta työt ja matkustele.
Minkä takia pitäisi erota? Aina tätä tällä palstalla tarjotaan ratkaisuksi mutta onko se oikeasti hyvä vaihtoehto aina?
On. Se on aina hyvä ratkaisu ja ihmisten tulisi erota helpommin. Minäkin olisin täysin traumavapaa työkykyinen ihminen jos olisin laittanut heti poikki sen sijaan, että jäin sinnittelemään ja ymmärtämään. Älkää hitto ymmärtäkö mitään! Kerrasta poikki! Kiitätte itseänne myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Harrasta mitä rakastat ja muuta se elämäksesi. Ei kaikkea tarvitse kerralla repiä alas.
Ymmärrän tämän pointin ja se on tosi hyvä. Joku toinen kirjoitti, että hänellä ei ole elämässä mitään "omaa" ja se kuulosti tosi tutulta. En tunnista mitään sellaista, mikä olisi todella intohimon kohde tai sellainen harrastus mitä todella rakastaisin. Poikkeuksena ehkä tanssi, siitä pidän. Aikanaan olisin tosi paljon halunnut käydä tanssitunneilla, esim. sellaista showtanssia mitä näkyi tv:ssä paljon 90-luvulla. Sittemmin kansalaisopiston zumba-tunneilla olen tykännyt käydä. Yhtenä haaveena ehkä olisi alkaa harrastaa kuntosalia siten, että olisin tosi timmi, vahva ja voimakas. Nyt olen tyyppiä tunnesyöppö ja 10 kg ylipainoa.
ap
Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin. Turha kuitenkaan ruoskia itseään liikaa, kyllä vanhemmilla on hyvin iso merkitys omaan ajatteluun ja kuten tuossa joku kommentoi, voithan rohkaista omia lapsiasi kokemaan ja tekemään enemmän. Pojasta polvi paranee, ehkäpä heistä tulee jotain kosmopoliitteja sitten.
En ymmärrä kappalejaot hävisi, näkyi kyllä itselleni kun kirjoitin tekstiä.
ap