Mitä kadut elämässäsi eniten?

Olen ehkä tosi harvinainen tapaus, mutta kadun sitä, että menin yliopistoon. Ihan väärä ala, ihan liian raskaat opinnot ja muutin ihan liian kauas. Koko suku ja kaikki kaverit toisella puolen Suomea. Taidan hakea entiseen kotikaupunkiin jollekin toiselle alalle.

Sitä että en koskaan saanut lapsia ja omaa perhettä. 

Surkeeta ääliömiesoletettua

Ei kannata katua kuin hetkellisesti. Kaikki tekevät virheitä. Anna itsellesi anteeksi ja mene eteenpäin. 

muutamia ns. "parisuhteita" nuoruudessa alla 30 vuotiaana

En jaksanut lukea ketjua, mutta sitä kadun eniten, etten mennyt yliopistoon. Kävin työvoimatoimistossa ammatinvalintapsykologin juttusilla ja jossain ammatinvalintatesteissä ja tämä ammatinvalintapsykologi toljotti papereitani ja sanoi että jos jäisin vain sinne piip eli silloiseen kesätyöpaikkaani. Siihen aikaan testeissä oli mukana joku älykkyyttäkin mittaava osio ja ajattelin että se meni varmaan huonosti, koska tällaista ehdotti.

Lähipiirissäni ei ollut silloin ketään joka olisi puskenut koulutukseen. No nyt vanhana ämmänä opiskelen avoimessa ja hyvin sujuu. Mutta tämä vain vaivaa ettei ole korkeakoulututkintoa.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea ketjua, mutta sitä kadun eniten, etten mennyt yliopistoon. Kävin työvoimatoimistossa ammatinvalintapsykologin juttusilla ja jossain ammatinvalintatesteissä ja tämä ammatinvalintapsykologi toljotti papereitani ja sanoi että jos jäisin vain sinne piip eli silloiseen kesätyöpaikkaani. Siihen aikaan testeissä oli mukana joku älykkyyttäkin mittaava osio ja ajattelin että se meni varmaan huonosti, koska tällaista ehdotti.

Lähipiirissäni ei ollut silloin ketään joka olisi puskenut koulutukseen. No nyt vanhana ämmänä opiskelen avoimessa ja hyvin sujuu. Mutta tämä vain vaivaa ettei ole korkeakoulututkintoa.

Hienoa, että opiskelet nyt! Arvostan.

Sitä että on on syntynyt. Täällä tästä jatkuvasta epätietoisuudesta ja raatamisesta ei saa mitään muuta kuin helvetinmoisen stressin ja rikkoontuneen ruumiin. Vielä kun on niin arka että ei tohdi tappaa itseään. Se on viimeinen oljenkorsi kun kaikki menee lopullisesti päin helvettiä. Eipä jää tänne muiden riesaksi. Kenellekään muulle en ikinä toivo mitään pahaa. Omat kortit jaetiin näin. Ei auta koulutus eikä pitkä työkokemus ei osaaminen. Aina kaikki joutuu aloittamaan alusta ja huonommin menee kokoajan kun ikää tulee lisää. Luulin että tällä iällä olisi jo seesteisempää mutta paskan marjat. Jossakin kohtaa voimat vain loppuu.

sama kuin aloittajalla, eli löin koulun läskiksi ja vsain fyysisesti rankan ja pienipalkkaisen työn. Työskentelen laitoshuoltajana. bruttopalkkani 0n 2200 e/kk. 

Vierailija kirjoitti:

Etten riekkunut ja rellestänyt nuorena niin kuin nuoren kuuluu. En valvonut kesäöitä, en käynyt festareilla, en inter raililla, en Ibitsalla...tein vaan kiltisti kouluhommia ja töitä ja olin olevinani aikuinen 20 vuotiaana.

Nyt olen 50 enkä enää kehtaa.

Nuo asiat ovat myös sellaisia, joita monet tekee koska se "kuuluu nuoruuteen", vaikka eivät välttämättä ollenkaan haluaisi. Itse esim. menin festareille, mutta koko ajan oli epämukavaa ja tunne että olen väärässä paikassa.

Jokaisen kannattaa elää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, nuorena ja vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Kadun että nuorena miehenä käytin rahaa holtittomasti.

Armeijan jälkeen töihin, hyvä palkka. Ei mitään järkeä tai ymmärrystä miten rahan kanssa olisi pitänyt elää.

"Kaikki heti ja nyt" vaikka sitten velaksi ja yleensä juuri velaksi. Köyhä lapsuus eikä ollut koskaan mitään muuta virikettä kun kotona leikkiminen ja kotityöt. Tai tällä tekosyyllä "palkitsin" itseäni.

Holtitonta rahan käyttöä kesti n.10 vuotta, oli lelut viimisen päälle ja baarissa olin tuttu kasvo. 

Onneksi ikä toi viisautta ja krapulat paheni. 

Nyt en juurikaan käytä alkoholia kuin sosiaalisissa tilanteissa ja silloinkin se on mitä tilanne edellyttää (alku malja, ruoka juomana, kahvin kanssa konjakki tms.) Krapulaa ei ole ollut kahteen vuoteen.

Edelleen hyvä palkkaisessa työssä. Onneksi löysin itselleni 7-vuotta sitten maanläheisen ja rahan käytön suhteen fiksun puolison. Nyt yhteinen asunto, taapero ikä

Olen vasta nuori, mutta olen oppinut elämästä ainakin sen että raha on vaan rahaa, ja sitä ei kannata surra tai miettiä. Kun menettää terveyden niin sen ymmärtää. Jos saisin terveyden takaisin, niin itkisin onnesta jos ainoa ongelma olisi se että olisi esim ulosottovelkoja koko elämä maksettavana. Terveyttä ei osaa arvostaa ennenkun sen menettää.

"Olen vasta nuori, mutta olen oppinut elämästä ainakin sen että raha on vaan rahaa, ja sitä ei kannata surra tai miettiä. Kun menettää terveyden niin sen ymmärtää. Jos saisin terveyden takaisin, niin itkisin onnesta jos ainoa ongelma olisi se että olisi esim ulosottovelkoja koko elämä maksettavana. Terveyttä ei osaa arvostaa ennenkun sen menettää."

Yhtään terveyden merkitystä vähättelemättä, raha ei ole koskaan pelkästään rahaa ja jos joutuu elämään sen puutteessa, se on valtava murhe. Useinhan terveyden menettämisen liitännäisenä tulee työkyvyttömyys ja taloudellinen ahdinko, joka vaikeuttaa itsestä ja jälkeläisistä huolehtimista entisestään. Raha tuo turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että kontrolloin pakkomielteisenä elämääni nuorena ja suoritin sitä. Ajattelin että vaikka taustani on vaikea, minun täytyy/on pakko elää tyypillistä keskiluokkaista elämää, muuten olen epäonnistunut. 

Pää hajosi, sen myötä muukin terveys. Stressin takia narskutin useita hampaita rikki tai kuolioon. Syömishäiriö puhkesi. Autoimmuunisairaus. 

Olen nyt nelikymppinen, näytän ikäistäni vanhemmalta. Työelämästä tai omasta talosta ei tarvitse haaveilla enää koskaan. 

Samaistun täysin. Lapsesta asti ollut stressaaja ja suorittaja. Sairastuin syömishäiriöön josta kuitenkin selvisin. Minäkin narskuttelin hampaani pilalle ja pilasin ikenetkin sen päälle kun menin ostamaan liian tehokkaan hammasharjan. Se harmittaa eniten. Suorittaminen ja stressaaminen on aiheuttanut suurimman osan ongelmistani.

Elämänilo on kadonnut j

Koskettava kirjoitus. Voimia sinulle! Kun on elämää on toivoa!

Syntymääni.

Tuhlasin ihan liian aikaa, rahaa ja mielenterveyttäni miehiin.

Avioliittoa alkoholistin kanssa. Pilasi liian monta vuotta elämästäni, kun en osannut lähteä. Nyt onneksi nuo ajat ovat takanapäin, mutta niin vaikeat traumat jäi, etten enää koskaan parisuhteeseen ryhdy.

Kadun, että tehtiin vain kaksi lasta. Olisi pitänyt tehdä ainakin 4.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta nuori, mutta olen oppinut elämästä ainakin sen että raha on vaan rahaa, ja sitä ei kannata surra tai miettiä. Kun menettää terveyden niin sen ymmärtää. Jos saisin terveyden takaisin, niin itkisin onnesta jos ainoa ongelma olisi se että olisi esim ulosottovelkoja koko elämä maksettavana. Terveyttä ei osaa arvostaa ennenkun sen menettää.

Raha ei todellakaan ole vain rahaa. Raha tuo turvaa ja parempaa elämänlaatua. Eikä vain itselle vaan myös rakkaille läheisimmille ja lemmikeille. Todellakin osaan arvostaa terveyttäni. Pelkään välillä menettäväni terveyteni, koska se voi sattua kenelle tahansa milloin tahansa. Minulla ei ole minkäänlaista taloudellista turvaverkkoa, jos menetän työkykyni. Vai onko varakas terveytensä menettänyt ja varaton terveytensä menettänyt ihminen muka samanlaisessa elämäntilanteessa kun raha on vain rahaa?

Eniten kaduttaa että yritin nuorena niin kovasti olla vanhemmilleni mieliksi ja saada heidän hyväksyntänsä. He olivat niin täydellisyyden vaatijoita, että mikään ei riittänyt. Heidän mielikseen opiskelin alaa, joka heidän mielestään oli oikea. Nyt olen väärällä alalla ja taloudellisesti mahdotonta nykyisessä elämäntilanteessa alkaa opiskelemaan jotain uutta. Ois pitänyt tehdä, mitä haluan. Olisi ihanaa kokea millaista on mennä töihin, joista nauttii. Puolisoni lähtee aina hyvällä mielellä töihin, koska on oikealla alalla ja on tehnyt päätökset oman mielen mukaan. Minä vain oottelen lomaa, joka sekin menee vain töistä toipumiseen. Sama masennus iskee aina kun pitää taas mennä töihin.

Sitä etten opiskellut nuorena tarpeeksi . En tiedä olisiko yliopisto ollut oikea paikka , mutta olisin halunnut sen vaiheen kokea. Liian hanakasti lähdin työelämään lyhyen opiskelun jälkeen.