Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on apaattinen tunnelma. Kontrastin huomaa kun viettää pitkiä aikoja ulkomailla.
26.04.2022 |
Palasin Suomen kevääseen taas pitkän ulkomaanjakson jälkeen. Vaikka kevätaurinko paistaa, niin en voi olla toteamatta yleistä harmaata apatian tunnelmaa. Mietin syitä mistä tämä johtuu. Kylmä ilmasto ei selitä asiaa täysin vaan kyseessä on henkinen ilmapiiri ja erittäin heikko palvelusektori. Kaduilta puuttuvat yrittäjät ja ihmisiä on aika vähän. Ulkomailla ehdin jo tottumaan katuruokakulttuuriin sekä laajaan valioimaan erilaisia yrityksiä. Siksi ihmettelen, kun Suomi on näin yritysköyhä maa, mistä se kaikki raha tulee, jolla kela ruokkii ihmiset ja maan runsasta työttömyyttä hoidetaan?
Kommentit (422)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on hirveän epäterve koulu-ja työpaikkakulttuuri. Me-henki on aina väkinäistä, usein pinnallista/teeskentelyä. Jos siihen ei mee mukaan, pääsee tutustumaan kiusaamis/syrjintä- ja kateuskulttuuriin.
Ja juu tiedän ettei koko Suomi ole samanlaista ja eikä kaikki mene tohon samaan porukkaan.
Tuli vaan niin sopivasti tämä ketju tänään kun lähdin tänään koulusta kotiin. Ketään ei kiinnosta miltä musta tuntuu, ei vaikka kyyneleet silmissä joudun poistumaan luokasta enkä jaksa enää opiskella. Ahdistaa vaan.
Pinnallistahan se on monessa muussakin kulttuurissa. Kysytään kohteliaisuuden vuoksi, mitä toiselle kuuluu, muttei siihen pidä vastata kertomalla, mitä oikeasti kuuluu. Olen katsonut joskus huvittuneena Hengenvaarallisesti lihava -sarjaa, jossa ylipainoiselle ja/tai hänen perheelleen on tapahtunut häätöjä, kuolemantapauksia yms ja kun menevät Dr Now:n vastaanotolle, tämä kysyy, mitä kuuluu, ja potilas vastaa, että ihan hyvää, vaikka suurinpiirtein kaikki elämässä on sillä hetkellä päin persettä.
Ainoastaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että kysymys "Mitä kuuluu?" vaatii rehellisen vastauksen. Muualla se on ainoastaan small talkia, johon kuuluu aina vastata, että kaikki on hyvin, vaikka talo olisi palanut, jalat murtuneet ja puoliso lähtenyt. Jos lähtee avautumaan aidoista tilanteista, se on hirveän epäkohteliasta, koska se kysymys ei oikeasti tarkoita, että hei, kerropa nyt miten sulla menee. Läheisten kanssa voi vaihtaa aitoja kuulumisia, sekin vähän kulttuurista riippuen tietysti, että miten paljon voi avautua oikeista elämäntilanteista kenellekin läheiselle ja mikä on törkeää käytöstä.
Se ulkomaiden "mitä kuuluu" ei ole oikeastaan edes minkäänlainen kysymys, vaan tervehdys.
Eli ei näin:
"Hi, how are you?"
"I'm fine, I was blahblah"
Vaan näin:
"Hi, how are you"
"Oh hi, how are you"
Eli feikkipaskaa. Kysymys itsessään jo ilman merkitystä-silti pitää kysyä.
Ei ole kysymys vaan tervehdys. Siksi ei ole kysymysmerkkiäkään siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on "ulkomailla" eikä edes tajua olevansa vieras vieraassa maassa. Syöt kaiken kuormasta, sinua kohdellaan sankarina, sillä olethan tullut kaukaa ja Suomesta.
Sitten tuo sama porukka joka jaksaa sinua kestitä palaa kotiinsa, ja kirjoittaa paikalliselle vauva palstalle kuinka raskasta se elämä on, ja sitten on vielä se yksi suomalainen jota pitää huomioida jatkuvasti....
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
En minäkään teennäisyyden puolesta liputa. Mutta pakkohan se on myöntää, että tuollainen hyväntuulisuus ja toisten huomioiminen tarttuu tällaiselle vähän jurommallekin miehelle. Uskomatonta, että kun sitä kohtaa päivittäin ja saa osakseen, niin kyllä se vaikuttaa mielialaan. Jotenkin siinä positiivinen ajattelu voittaa väkisin negatiivisen ja koko kroppa voi hyvin.
Tuota aikaa Floridasta olen jäänyt kaipaamaan tästä vinkkelistä. Se on kuitenkin pieni teko katsoa ihmistä silmiin ja toivottaa hyvät huomenet.
Siis mikä ongelma tuo "how are you" oikein on? Tässäkin ketjussa moni on ihan äimänä ja raivoissaan, että tuollaista sanotaan ulkomailla mutta niihän Suomessakin ihan yleisesti sanotaan kavereille että "moi mitä kuuluu", eikä siihen vastata kuin jotain aivan ympäripyöreää "moi mitäs tässä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
En minäkään teennäisyyden puolesta liputa. Mutta pakkohan se on myöntää, että tuollainen hyväntuulisuus ja toisten huomioiminen tarttuu tällaiselle vähän jurommallekin miehelle. Uskomatonta, että kun sitä kohtaa päivittäin ja saa osakseen, niin kyllä se vaikuttaa mielialaan. Jotenkin siinä positiivinen ajattelu voittaa väkisin negatiivisen ja koko kroppa voi hyvin.
Tuota aikaa Floridasta olen jäänyt kaipaamaan tästä vinkkelistä. Se on kuitenkin pieni teko katsoa ihmistä silmiin ja toivottaa hyvät huomenet.
Juuri näin. Kun liikennevaloissa seisoskellessa aurinkoisena aamuna vaihtaa hyvät huomenet tai parit kepeät lauseet tuntemattoman kanssa, niin onhan se ihan erilainen startti päivään kuin tuijotella kengänkärkiä hiljaisuuden vallitessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on hirveän epäterve koulu-ja työpaikkakulttuuri. Me-henki on aina väkinäistä, usein pinnallista/teeskentelyä. Jos siihen ei mee mukaan, pääsee tutustumaan kiusaamis/syrjintä- ja kateuskulttuuriin.
Ja juu tiedän ettei koko Suomi ole samanlaista ja eikä kaikki mene tohon samaan porukkaan.
Tuli vaan niin sopivasti tämä ketju tänään kun lähdin tänään koulusta kotiin. Ketään ei kiinnosta miltä musta tuntuu, ei vaikka kyyneleet silmissä joudun poistumaan luokasta enkä jaksa enää opiskella. Ahdistaa vaan.
Pinnallistahan se on monessa muussakin kulttuurissa. Kysytään kohteliaisuuden vuoksi, mitä toiselle kuuluu, muttei siihen pidä vastata kertomalla, mitä oikeasti kuuluu. Olen katsonut joskus huvittuneena Hengenvaarallisesti lihava -sarjaa, jossa ylipainoiselle ja/tai hänen perheelleen on tapahtunut häätöjä, kuolemantapauksia yms ja kun menevät Dr Now:n vastaanotolle, tämä kysyy, mitä kuuluu, ja potilas vastaa, että ihan hyvää, vaikka suurinpiirtein kaikki elämässä on sillä hetkellä päin persettä.
Ainoastaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että kysymys "Mitä kuuluu?" vaatii rehellisen vastauksen. Muualla se on ainoastaan small talkia, johon kuuluu aina vastata, että kaikki on hyvin, vaikka talo olisi palanut, jalat murtuneet ja puoliso lähtenyt. Jos lähtee avautumaan aidoista tilanteista, se on hirveän epäkohteliasta, koska se kysymys ei oikeasti tarkoita, että hei, kerropa nyt miten sulla menee. Läheisten kanssa voi vaihtaa aitoja kuulumisia, sekin vähän kulttuurista riippuen tietysti, että miten paljon voi avautua oikeista elämäntilanteista kenellekin läheiselle ja mikä on törkeää käytöstä.
Se ulkomaiden "mitä kuuluu" ei ole oikeastaan edes minkäänlainen kysymys, vaan tervehdys.
Eli ei näin:
"Hi, how are you?"
"I'm fine, I was blahblah"
Vaan näin:
"Hi, how are you"
"Oh hi, how are you"
Miten mahtaa noilla eväillä sujua vaikkapa psykoterapeutin vastaanotolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Järjestät juhlat. Vieraita tulee suu mutrussa paikalle tervehtimättä, valittavat kaikesta ja ovat just sen oloisia että kiinnostaa kuin kasa p*skaa. Vieläkö se rehellisyys ja suorapuheisuus on niiiin ihanaa?
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä ongelma tuo "how are you" oikein on? Tässäkin ketjussa moni on ihan äimänä ja raivoissaan, että tuollaista sanotaan ulkomailla mutta niihän Suomessakin ihan yleisesti sanotaan kavereille että "moi mitä kuuluu", eikä siihen vastata kuin jotain aivan ympäripyöreää "moi mitäs tässä".
Ei se how are you ole edes mitä kuuluu vaan enemmänkin miten menee, eli sellainen heitto vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä ongelma tuo "how are you" oikein on? Tässäkin ketjussa moni on ihan äimänä ja raivoissaan, että tuollaista sanotaan ulkomailla mutta niihän Suomessakin ihan yleisesti sanotaan kavereille että "moi mitä kuuluu", eikä siihen vastata kuin jotain aivan ympäripyöreää "moi mitäs tässä".
Ei se how are you ole edes mitä kuuluu vaan enemmänkin miten menee, eli sellainen heitto vain.
Juuri näin. Mutta typerät suomalaiset ulkomailla liikkuessaan ihastuvat ulkomaalaisiin, koska nämä kysyvät, mitä heille kuuluu. Kuvittelevat, että ulkomaalaiset jollain tavalla välittävät heistä, vaikka tosiasiassa tuo on aivan sama kuin sanoa "päivää" tai "hei". Ulkomailla on siis niin paljon ihanampia ja lämpimämpiä ihmisiä, vaikka tosiasiassa nuo ovat vain heittoja eivätkä merkitse yhtään mitään. Samoin kaikki small talk on vain sitä varten, ettei tulisi kiusallisia hiljaisuuksia. Ei ole väliä, mitä puhuu, kunhan puhuu. Ja sen, mitä puhuu, ei tarvitse olla edes totta. Kivoja valkoisia valheita voi jaella vaikka miten paljon, kunhan keskustelukumppani kokee olensa mukavaksi. Voi kutsua toisen ihmisen kotiinsa, vaikka ei todellisuudessa tarkoita sitä.
Vierailija kirjoitti:
Olin muutama vuosi sitten Kaliforniassa Sherman Oaks-nimessä kaupungissa serkkuni luona 2 vkoa. Se elokuvista tuttu amerikkalainen "how nice to see you" tuntuu meistä suomalaisista imelältä. Mutta tiedättekö, että kun siihen tottuu se on ihanaa ja tekee olon hyväksi. Siellä kaikki huomioi toisiaan, kauppojen kassat yms, kerjäisetkin on ystävällisiä. Takaisin tullessa huomasi jo saksalaisessa lentokoneessa eurooppalaisten tympeän ilmeen ja itku tuli Hgin lentokentällä. Miten epäystävällinen ja ankea ilmapiiri tällä on.
Sinä olit 2vkoa. Kalifornialainen mies muutti Prahaan, koska LA on niin paska paikka. Ihmiset on kavereita vaan, jotta pääsevät hyötymään. Nähdäkseen kaverin pitää ajaa tunti ja sitten kaveri ilmoittaa ettei jaksakaan nähdä. Mihinkään ei voi kävellä.
2 kolaria, joissa joku on tullut punaisia päin kylkeen.
Viimeinen niitti oli, kun autosta loppui akku ja olisi tarvinnut vain kaapeleilla jeesiä. Kukaan ei suostunut auttamaan. Ei edes autokorjaamo, vaan siitä olisi pitänyt erikseen maksaa. Myös samalla parkkipaikalla ollut henkilö pyysi 45dollaria siitä, että olisi auttanut saamaan auton käyntiin.
Suomessa tuskin kukaan pyytäisi tuosta rahaa.
Mies kävi pyörähtämässä Kaliforniassa eikä ketään hänen ”kavereistaan” kiinnostanut nähdä. Sen sijaan Prahan kaverit kyselivät viestein miten menee ja menikö lento hyvin jne.
Tuttu oli 3kk Bostonissa työmatkalla. Jenkit istuvat työpaikalla iltakasiin tekemättä mitään, koska ei näytä hyvältä jos lähtee aikaisemmin. Lisäksi ei uskalleta kysyä, jos ei ole ymmärretty jotain, vaan tehdään mieluummin väärin. Kun ei näytä hyvältä, jos ei ole heti tajunnut. Ja työkavereita haukutaan selän takana koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska jos haluaa myydä pullovettä kadulla, se maksaa jotain 20 000 euroa sille yrittäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Osaatko selittää mulle, miksi työkaverillesi tulee parempi mieli, kun kysyt hänen kuulumisiaan, vaikka todellisuudessa sua ei kiinnosta, mitä hänelle kuuluu? Ja työkaverisikin tietää, ettei sua kiinnosta.
Mun mielestä pelkkä tervehtiminen riittää. Kuulumisia kysyn vain silloin, jos mua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. Hallitsen kyllä small talkinkin, koska joudun ajoittain tekemään työmatkoja Yhdysvaltoihin, mutta en mä Suomessa kysy kuulumisia kuin sellaisilta, joiden kuulumiset kiinnostavat mua. Olen siis tuon aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että rehellisyys ja aitous on muka-ystävällisyyden vastakohta eikä jurottaminen ja murjottaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Osaatko selittää mulle, miksi työkaverillesi tulee parempi mieli, kun kysyt hänen kuulumisiaan, vaikka todellisuudessa sua ei kiinnosta, mitä hänelle kuuluu? Ja työkaverisikin tietää, ettei sua kiinnosta.
Mun mielestä pelkkä tervehtiminen riittää. Kuulumisia kysyn vain silloin, jos mua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. Hallitsen kyllä small talkinkin, koska joudun ajoittain tekemään työmatkoja Yhdysvaltoihin, mutta en mä Suomessa kysy kuulumisia kuin sellaisilta, joiden kuulumiset kiinnostavat mua. Olen siis tuon aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että rehellisyys ja aitous on muka-ystävällisyyden vastakohta eikä jurottaminen ja murjottaminen.
Mikä ihme lukutaitoasi vaivaa? Tässä ketjussa on useasti mainittu ettei se ulkomaiden "how are you" ole edelleenkään mikään kysymys, vaan tervehdys. Siihen ei vastata kertomalla mitä kuuluu, vaan sanomalla "how are you".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Osaatko selittää mulle, miksi työkaverillesi tulee parempi mieli, kun kysyt hänen kuulumisiaan, vaikka todellisuudessa sua ei kiinnosta, mitä hänelle kuuluu? Ja työkaverisikin tietää, ettei sua kiinnosta.
Mun mielestä pelkkä tervehtiminen riittää. Kuulumisia kysyn vain silloin, jos mua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. Hallitsen kyllä small talkinkin, koska joudun ajoittain tekemään työmatkoja Yhdysvaltoihin, mutta en mä Suomessa kysy kuulumisia kuin sellaisilta, joiden kuulumiset kiinnostavat mua. Olen siis tuon aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että rehellisyys ja aitous on muka-ystävällisyyden vastakohta eikä jurottaminen ja murjottaminen.
Mitä ihmettä? Jos minä menen töihin ja aloitan aamun tervehtimällä työkaveria ja kysymällä miten hänen viikonloppunsa meni, niin mistä ihmeestä työkaveri sen tietää, ettei minua lähtökohtaisesti erityisemmin kiinnosta hänen viikonloppunsa? Eikä tuossa kysymyksessä ole edes mitään teeskentelyä. Työkaveri vastaa "ihan hyvin, kiitos, miten omasi meni" tai sitten viikonloppuna on oikeasti tapahtunut jotain joka saattaa alkaa kiinnostamaan minua.
Halusin tai en ja kiinnosti tai ei, minä vietän ison osan viikottaisesta valveillaoloajastani työkavereideni kanssa. Tuntuisi oudolta, että ainoa vapaamuotoinen keskustelu olisi pelkkä tervehdys aamulla. Tuollaisen kohteliaan small talkin tarkoitushan on viestittää toiselle ihmisille, että hän ei ole yhdentekevä. Se on pientä arjen huomioimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on hirveän epäterve koulu-ja työpaikkakulttuuri. Me-henki on aina väkinäistä, usein pinnallista/teeskentelyä. Jos siihen ei mee mukaan, pääsee tutustumaan kiusaamis/syrjintä- ja kateuskulttuuriin.
Ja juu tiedän ettei koko Suomi ole samanlaista ja eikä kaikki mene tohon samaan porukkaan.
Tuli vaan niin sopivasti tämä ketju tänään kun lähdin tänään koulusta kotiin. Ketään ei kiinnosta miltä musta tuntuu, ei vaikka kyyneleet silmissä joudun poistumaan luokasta enkä jaksa enää opiskella. Ahdistaa vaan.
Pinnallistahan se on monessa muussakin kulttuurissa. Kysytään kohteliaisuuden vuoksi, mitä toiselle kuuluu, muttei siihen pidä vastata kertomalla, mitä oikeasti kuuluu. Olen katsonut joskus huvittuneena Hengenvaarallisesti lihava -sarjaa, jossa ylipainoiselle ja/tai hänen perheelleen on tapahtunut häätöjä, kuolemantapauksia yms ja kun menevät Dr Now:n vastaanotolle, tämä kysyy, mitä kuuluu, ja potilas vastaa, että ihan hyvää, vaikka suurinpiirtein kaikki elämässä on sillä hetkellä päin persettä.
Ainoastaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että kysymys "Mitä kuuluu?" vaatii rehellisen vastauksen. Muualla se on ainoastaan small talkia, johon kuuluu aina vastata, että kaikki on hyvin, vaikka talo olisi palanut, jalat murtuneet ja puoliso lähtenyt. Jos lähtee avautumaan aidoista tilanteista, se on hirveän epäkohteliasta, koska se kysymys ei oikeasti tarkoita, että hei, kerropa nyt miten sulla menee. Läheisten kanssa voi vaihtaa aitoja kuulumisia, sekin vähän kulttuurista riippuen tietysti, että miten paljon voi avautua oikeista elämäntilanteista kenellekin läheiselle ja mikä on törkeää käytöstä.
Se ulkomaiden "mitä kuuluu" ei ole oikeastaan edes minkäänlainen kysymys, vaan tervehdys.
Eli ei näin:
"Hi, how are you?"
"I'm fine, I was blahblah"
Vaan näin:
"Hi, how are you"
"Oh hi, how are you"
Miten mahtaa noilla eväillä sujua vaikkapa psykoterapeutin vastaanotolla.
Ääliö. Asiakas ja terapeutti tervehtivät noilla sikäläisillä kohteliaisuusfraaseilla toisiaan ja aloittavat sitten varsinaisen istunnon.
Aivan kuin maailmassa olisi vain kahdenlaisia keskusteluja, lakoninen tervehtiminen puolin ja toisin tai sitten vaihtoehtoisesti harmiton kysymys ja totaalinen avautuminen siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Osaatko selittää mulle, miksi työkaverillesi tulee parempi mieli, kun kysyt hänen kuulumisiaan, vaikka todellisuudessa sua ei kiinnosta, mitä hänelle kuuluu? Ja työkaverisikin tietää, ettei sua kiinnosta.
Mun mielestä pelkkä tervehtiminen riittää. Kuulumisia kysyn vain silloin, jos mua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. Hallitsen kyllä small talkinkin, koska joudun ajoittain tekemään työmatkoja Yhdysvaltoihin, mutta en mä Suomessa kysy kuulumisia kuin sellaisilta, joiden kuulumiset kiinnostavat mua. Olen siis tuon aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että rehellisyys ja aitous on muka-ystävällisyyden vastakohta eikä jurottaminen ja murjottaminen.
Mikä ihme lukutaitoasi vaivaa? Tässä ketjussa on useasti mainittu ettei se ulkomaiden "how are you" ole edelleenkään mikään kysymys, vaan tervehdys. Siihen ei vastata kertomalla mitä kuuluu, vaan sanomalla "how are you".
"mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset." Vai oliko sittenkin sun lukutaidossasi vikaa? Miksi kysyä kuulumisia, jos ei halua kuulla kuulumisia? Ja miten työkaverille tulee hyvä mieli tästä? Miksei pelkkä tervehdys riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Järjestät juhlat. Vieraita tulee suu mutrussa paikalle tervehtimättä, valittavat kaikesta ja ovat just sen oloisia että kiinnostaa kuin kasa p*skaa. Vieläkö se rehellisyys ja suorapuheisuus on niiiin ihanaa?
Tämä juuri. Suomalaiset käyttävät kohteliasta small talkia, mutta eivät tunnista sitä. Nyt on vain päätetty, että kaikki ympäripyöreä kohteliaisuus on teeskentelyä, koska jenkkipenteleet kysyvät "how are you" tarkoittamatta sitä.
Kuvittelkaa tilanne missä isäntäpari hyvästelee vieraita juhlien jälkeen tyyliin "kiitos kun kävitte, toivottavasti saitte mahanne täyteen ja viihdyitte". Tähänkö pitäisi sitten vastata rehellisyyden ja aitouden nimissä, että kuka oikeasti näistä pönötysjuhlista pitää ja tarjottavat olivat suolattomia, kahvikin laihaa? Ei, vaan kiitetään ja sanotaan jotain yleispäteviä kohtelaisuuksia. Tai jos joku kommentoi em. tavalla, niin ei häntä ainakaan jälkeen päin ihastella rehellisenä ja aitona ihmisenä, vaan todetaan moukaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.
Eihän kohteliasuus ja ystävällisyys tarkoita mitään teennäistä muka-ystävällisyyttä, vaan ne ovat ihan peruskäytöstapoja.
Ei minuakaan kiinnosta esim. mennä töihin ja kohdata työkavereita saati asiakkaita, mutta totta kai mä heitä tervehdin ystävällisesti ja kysyn kuulumiset. Kaikille (myös itselleni) tulee parempi mieli, kun en vain rehellisyyden ja aitouden nimissä ankeuta ilmapiiriä näyttämällä, että koko pulju ei kiinnosta.
Osaatko selittää mulle, miksi työkaverillesi tulee parempi mieli, kun kysyt hänen kuulumisiaan, vaikka todellisuudessa sua ei kiinnosta, mitä hänelle kuuluu? Ja työkaverisikin tietää, ettei sua kiinnosta.
Mun mielestä pelkkä tervehtiminen riittää. Kuulumisia kysyn vain silloin, jos mua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. Hallitsen kyllä small talkinkin, koska joudun ajoittain tekemään työmatkoja Yhdysvaltoihin, mutta en mä Suomessa kysy kuulumisia kuin sellaisilta, joiden kuulumiset kiinnostavat mua. Olen siis tuon aiemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että rehellisyys ja aitous on muka-ystävällisyyden vastakohta eikä jurottaminen ja murjottaminen.
Mitä ihmettä? Jos minä menen töihin ja aloitan aamun tervehtimällä työkaveria ja kysymällä miten hänen viikonloppunsa meni, niin mistä ihmeestä työkaveri sen tietää, ettei minua lähtökohtaisesti erityisemmin kiinnosta hänen viikonloppunsa? Eikä tuossa kysymyksessä ole edes mitään teeskentelyä. Työkaveri vastaa "ihan hyvin, kiitos, miten omasi meni" tai sitten viikonloppuna on oikeasti tapahtunut jotain joka saattaa alkaa kiinnostamaan minua.
Halusin tai en ja kiinnosti tai ei, minä vietän ison osan viikottaisesta valveillaoloajastani työkavereideni kanssa. Tuntuisi oudolta, että ainoa vapaamuotoinen keskustelu olisi pelkkä tervehdys aamulla. Tuollaisen kohteliaan small talkin tarkoitushan on viestittää toiselle ihmisille, että hän ei ole yhdentekevä. Se on pientä arjen huomioimista.
Et siis edelleenkään osannut vastata, miten työkaverillesi tulisi kysymyksestäsi hyvä mieli.
Siis mä todellakin ymmärrän nämä kohteliaisuusheitot. Niin suomeksi kuin englanniksikin. Mutta kun jokainen tietää, että ne on vain kohteliaisuusheittoja, nehän ei loppujen lopuksi merkitse yhtään mitään. Toinen voi siis olla toiselle täysin yhdentekevä, koska samat heitot sanotaan kaikille. Heilutellaan vain huulia kohteliaisuuden vuoksi. Sen sijaan, että juteltaisiin vaikka ihan jostain oikeasta asiasta. Jostain, mikä oikeasti kiinnostaa. Mä en kysy työkavereiltani heidän kuulumisiaan. Mä kysyn ihan suoraan, joko mökin kattoremontti tuli viikonloppuna valmiiksi, miten työkaverin koira pärjäsi viikonloppuna koiranäyttelyssä, vieläkö työkaverini vanha äiti on sairaalassa jne. En siis kysy "mitä kuuluu?", koska siihen pitää vastata vain "ihan hyvää, entä itsellesi?" tai "eipä ihmeitä, entä itsellesi?". Kun multa kysytään, mitä kuuluu, vastaan jommalla kummalla em fraaseista ja keskustelu loppuu sihen.
Olen aina inhonnut teennäistä muka-ystävällisyyttä ja small talkia joitten vatakohta ei ole juro murjotus vaan rehellisyys ja aitous - siis teeskentelemättömyys.