Mitä on henkinen pettäminen?

Vierailija kirjoitti:

 

--klip--

Ei pettämistä:

- viestittely, jos puoliso noin periaatteessa tietää, että pidätte joskus yhteyttä

- sama koskee puheluita (saa jutella omassa rauhassa)

- keskustelu suhteen ongelmista toisen kanssa, jos niistä ei pysty keskustelemaan puolison kanssa (ja osin, vaikka pystyisikin)

- asioiden keskustelu läpi ihmisen kanssa, jolla on tunteita sinua kohtaan (ei tarvi kertoa puolisolle)

--klip--

Salailu ja valehtelu on yleensä huono asia, mutta mustasukkaiselle puolisolle ei voi kertoa puoliakaan siitä mitä ei-mustasukkaiselle voi.

Pari juttua pitkästä listasta - mitä haittaa siitä on jos puoliso on vieressä kun puhut jonkun tuttavuuden kanssa? Mitä se estää tai häiritsee? 

Ihan kuin et haluaisikaan että toinen tietää miten toimit. Miettii vaan että miksi se pitää salata puolisolta sitten että miten jaat ajatuksiasi jonkun kanssa. Jos se ei voi häntä loukata, niin mitä se kuuntelu haittaa? 

Aika moni suhde taitaa perustua valehteluun ja kertomatta jättämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista. 

Minusta ”ei kerro kuka oikeasti on” ja ”ei kerro ihastuksestaan” liittyvät toisiinsa vain silloin, kun se ihastuksen kohde viittaisi eri seksuaaliseen suuntautumiseen kuin kumppani luulee. Jos vaikkapa heterosuhteessa oleva mies ihastuu mieheen niin silloin se ihastuksen salailu mielestäni jo menisi kategoriaan ”ei kerro kuka oikeasti on”. Mutta jos heterosuhteessa oleva mies ihastuu naiseen, niin ei siinä mielestäni ole mitään ”ei kerro kuka oikeasti on” -viboja. Se heterosuhteen nainenhan tiesi jo, että mies ihastuu naisiin.

Ja mitä tulee tuohon ”ei kerro miten toimii” -aspektiin, niin kauan kuin ei toimi sen ihastuksen kanssa mitenkään niin mielestäni ei ole mitään kerrottavaa. Jos sitten toimiikin jollakin tavalla niin kerrottavaa voi toki tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskisin henkiseksi pettämiseksi lähinnä rakastumisen johonkin toiseen, koska vähäisemmät asiat ovat liian lieviä ollakseen henkistä pettämistä. Esim. jos vähän ihastuu naapurin mieheen, sillä ei ole edes mitään merkitystä, jos kuitenkin rakastaa omaa miestään. Tietenkään sille ei voi mitään jos rakastuu, mutta se on sitten taas asia erikseen.

Sille ei voi mitään, mutta se on silti pettämistä? Aha.

Minä en ainakaan suostu määrittelemään asiaa noin. Jos joku asia tapahtuu enkä minä voi sille mitään, niin en todellakaan hyväksy että olisin sitten vastuussa siitä että olisin pettänyt puolisoani. Jos en ole tehnyt mitään väärää, en ole pettänyt.

Vähän sama kuin se, että vaikka tuntisin tai ajattelisin mitä, niin ilman toimintaa en voi syyllistyä rikokseen.

Ei tässä mistään oikeasta pettämisestä puhutakaan, vaan "henkisestä pettämisestä".

Eihän noin epämääräistä käsitettä tulisi sitten käyttää lainkaan.

Omasta mielestäni seksi toisen kanssa on yksiselitteisesti pettämistä.

Ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet johonkin toiseen - ohimeneviä, normaaleja, eivät ole pettämistä.

Sen sijaan esimerkiksi kumppanilta salattu platoninen suhde johonkin toiseen ihmiseen on kyseenalaista, niljakemaista, epärehellistä ja satuttavaa toimintaa sekä ehdottoman väärin, mutta en osaa sanoa, onko se pettämistä vai ei. Väärin se kyllä on ja voi rikkoa parisuhteen.

Ehkä se platoninen suhde sitten on sitä henkistä pettämistä.

Minä en ainakaan ole tilivelvollinen ystävyyssuhteistani yhtään kenellekään.

Katsoin sanakirjasta, mikä on platoninen suhde. "Suhde, jossa on eroottissävyistä kiintymystä, mutta ei seksuaalista suhdetta."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista. 

Minusta ”ei kerro kuka oikeasti on” ja ”ei kerro ihastuksestaan” liittyvät toisiinsa vain silloin, kun se ihastuksen kohde viittaisi eri seksuaaliseen suuntautumiseen kuin kumppani luulee. Jos vaikkapa heterosuhteessa oleva mies ihastuu mieheen niin silloin se ihastuksen salailu mielestäni jo menisi kategoriaan ”ei kerro kuka oikeasti on”. Mutta jos heterosuhteessa oleva mies ihastuu naiseen, niin ei siinä mielestäni ole mitään ”ei kerro kuka oikeasti on” -viboja. Se heterosuhteen nainenhan tiesi jo, että mies ihastuu naisiin.

Ja mitä tulee tuohon ”ei kerro miten toimii” -aspektiin, niin kauan kuin ei toimi sen ihastuksen kanssa mitenkään niin mielestäni ei ole mitään kerrottavaa. Jos sitten toimiikin jollakin tavalla niin kerrottavaa voi toki tulla.

Ja sinulla on ok että puolisosi toimii näin myös? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista. 

Minusta ”ei kerro kuka oikeasti on” ja ”ei kerro ihastuksestaan” liittyvät toisiinsa vain silloin, kun se ihastuksen kohde viittaisi eri seksuaaliseen suuntautumiseen kuin kumppani luulee. Jos vaikkapa heterosuhteessa oleva mies ihastuu mieheen niin silloin se ihastuksen salailu mielestäni jo menisi kategoriaan ”ei kerro kuka oikeasti on”. Mutta jos heterosuhteessa oleva mies ihastuu naiseen, niin ei siinä mielestäni ole mitään ”ei kerro kuka oikeasti on” -viboja. Se heterosuhteen nainenhan tiesi jo, että mies ihastuu naisiin.

Ja mitä tulee tuohon ”ei kerro miten toimii” -aspektiin, niin kauan kuin ei toimi sen ihastuksen kanssa mitenkään niin mielestäni ei ole mitään kerrottavaa. Jos sitten toimiikin jollakin tavalla niin kerrottavaa voi toki tulla.

Ja sinulla on ok että puolisosi toimii näin myös? 

Kyllä. Olen heterosuhteessa miehen kanssa. Niin kauan kuin hän ihastuu vain naisiin eikä ihastuksiin liity tekoja, hänen ei tarvitse kertoa niistä minulle. Mutta jos ihastuisikin mieheen, siitä haluaisin hänen kertovan minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Vierailija kirjoitti:

En heti tunnistanut, mistä tässä oikein on kysymys? Enkä kyllä ymmärrä vieläkään. Jotain sellaista tulee.mieleen, että pettäjällä on liian ahtaat oltavat ja hän haaveilee repivänsä kaltereita ympäriltään. Oikeassa elämässä kommunikointi vaikeudet estävät lähes kaiken kehityksen yhdessä.

Ihan kuin oma parisuhteeni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Sä kuvaat aidosti läheistä suhdetta ja osa sellaisia, jotka ei oikeasti ole läheisiä. Osa elää emotionaalisesti hyvinkin etäisissä suhteissa, jolla kummallakin on salainen oma maailmansa. Kulissit kunnossa. Itse en tällaista epärehellistä kuplaa haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskisin henkiseksi pettämiseksi lähinnä rakastumisen johonkin toiseen, koska vähäisemmät asiat ovat liian lieviä ollakseen henkistä pettämistä. Esim. jos vähän ihastuu naapurin mieheen, sillä ei ole edes mitään merkitystä, jos kuitenkin rakastaa omaa miestään. Tietenkään sille ei voi mitään jos rakastuu, mutta se on sitten taas asia erikseen.

Sille ei voi mitään, mutta se on silti pettämistä? Aha.

Minä en ainakaan suostu määrittelemään asiaa noin. Jos joku asia tapahtuu enkä minä voi sille mitään, niin en todellakaan hyväksy että olisin sitten vastuussa siitä että olisin pettänyt puolisoani. Jos en ole tehnyt mitään väärää, en ole pettänyt.

Vähän sama kuin se, että vaikka tuntisin tai ajattelisin mitä, niin ilman toimintaa en voi syyllistyä rikokseen.

Ei tässä mistään oikeasta pettämisestä puhutakaan, vaan "henkisestä pettämisestä".

Eihän noin epämääräistä käsitettä tulisi sitten käyttää lainkaan.

Omasta mielestäni seksi toisen kanssa on yksiselitteisesti pettämistä.

Ihastumisen ja jopa rakastumisen tunteet johonkin toiseen - ohimeneviä, normaaleja, eivät ole pettämistä.

Sen sijaan esimerkiksi kumppanilta salattu platoninen suhde johonkin toiseen ihmiseen on kyseenalaista, niljakemaista, epärehellistä ja satuttavaa toimintaa sekä ehdottoman väärin, mutta en osaa sanoa, onko se pettämistä vai ei. Väärin se kyllä on ja voi rikkoa parisuhteen.

Ehkä se platoninen suhde sitten on sitä henkistä pettämistä.

Minä en ainakaan ole tilivelvollinen ystävyyssuhteistani yhtään kenellekään.

Katsoin sanakirjasta, mikä on platoninen suhde. "Suhde, jossa on eroottissävyistä kiintymystä, mutta ei seksuaalista suhdetta."

Ihan sivusta. Vauvapalstalla oppii aina jotain uutta. Olen aina luullut, että platonisella suhteella tarkoitetaan puhtaasti ystävyyssuhdetta. No onpa hyvä, että tuommoisellekin ystävyydelle on nimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Toistelee unissaan toisten naisten tai miesten nimiä kun kumppani kuuntelee vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta onnellisuuden ei soisi olevan mitenkään vajaata. Tietenkin toisen pitää olla sellainen joka on se kaikkien tärkein, eihän suhteessa ole muuten ihan kauheasti pointtia. Sellainen kämppäkaveruushan tuosta vain syntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Tai sitten nimenomaan tapahtuisi. Toiselle voisi myös tulla niin epävarma olo itsestään ja suhteestaan, että alkaisi itsekin katsella suhteen ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Tai sitten nimenomaan tapahtuisi. Toiselle voisi myös tulla niin epävarma olo itsestään ja suhteestaan, että alkaisi itsekin katsella suhteen ulkopuolelle.

Vaikea ongelma, jos on rehellinen se aiheuttaa ongelmia. Toisaalta, kuka haluaa itse olla epärehellinen tai jättää asioita kertomatta? Sen toisenhan se arvio kuitenkin pitää tehdä, et sinä voi olla ajatuspoliisi ja päättää mikä on toiselle osapuolelle oleellista tietoa tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Et saa kumppanistasi sellaista kenen ajatukset määräät. Hän ajattelee elämänsä aikana muista sellaisia ajatuksia päänsisäisesti joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta onnellisuuden ei soisi olevan mitenkään vajaata. Tietenkin toisen pitää olla sellainen joka on se kaikkien tärkein, eihän suhteessa ole muuten ihan kauheasti pointtia. Sellainen kämppäkaveruushan tuosta vain syntyy. 

Koko elämän kestävää 100% onnellisuutta ei tapahdu edes minun harhoissani. Enkä ole samaa mieltä siitä, että kumppanin pitäisi aina olla se kaikkein tärkein: varsinkin kun on alaikäisiä lapsia niin en voi sanoa että puoliso yksin olisi se kaikkein tärkein.