Mitä on henkinen pettäminen?

Vierailija kirjoitti:

Henkinen pettäminen on sitä, kun ihastuu toiseen JA ruokkii aktiivisesti ihastumista, ilman että se kuitenkaan menee seksiin/pussailuun. Esimerkiksi nähdään jatkuvasti tätä ihastusta, puhutaan sen kanssa kokoajan, muutenkin pyritään saamaan ja antamaan nimenomaan tälle ihastuksen kohteelle huomiota. Siinä ohella sitten laiminlyödään parisuhde eikä enää niinkään vietetä aikaa sen oman kumppanin kanssa.

Ihastumiselle ei voi mitään, mutta teoille voi.

Tämä! Ja se ihastuminen lähtee heikon itsetunnon omaavan ihmisen pakonomaisesta huomion saamisesta. Kun ei ole vahva, vaan helposti vietävissä ja houkutuksille altis, ei paljoa flirttiä tarvita kun helppoheikki nuolee jo varpaanvälitkin flirttikohteeltaan!

Henkinen pettäminen on siis sitä, että antaa itselleen luvan tehdä puolisolta salaa kaikkea flirtistä pettämiseen, alkaen vihjailevista jutuista, kahveilla ja lounailla käymisistä ja pahimmillaan seksiin saakka.

Henkinen pettäminen on sitä, että puhut toista, teet toista. Puheet ja teot eivät kohtaa, koska salailun vuoksi on pakko valehdella. Henkinen pettäminen tuhoaa parisuhteen - ennemmin tai myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Ei kaikkia normaaleja asioita ole hyväksi sanoa ääneen. Itse en halua kuulla esimerkiksi puolison paskallakäynneistä sen enempää kuin ihastuksistakaan, niin normaaleja juttuja kuin molemmat ovatkin. Joku toinen voi toki haluta kuulla molemmista, enkä sitä tuomitse. Olennaista on tuntea puolisonsa. Minä ja minun puolisoni olemme sellaisia, että jos ihastukselle ei aio mitään tehdä niin puolisolle kertomisesta tulisi vain turhaa mielipahaa.

Minulle henkilökohtaisesti ihastuksesta kuuleminen puolison suusta on samaa sarjaa kuin ”Oletpas rupsahtanut!” Normaali asia, mutta ei siitä tarvitse minulle sanoa.

Eli sä voit hyvin kun et ihan kaikkea tiedä, aika vieras ajattelumalli. Itsellä se kaiken sanominen on juuri se mikä lähentää aidosti. Enkä tarkoita paskallakäymisistä raportointia, kaikki vessassa käyvät. Mutta ajattelepa niin, että hänestä on normaalia ihastumisen jatkaminen hieman pidemmälle kuin mitä itse pitäisit hyväksyttävänä. Mitäs jos puolisosi haluaa raja menee siinä, että halaamista pidemmälle ihastumista ei saa viedä, ja ei saa jatkua vuotta pidempään se tunne? 

Olen eri, mutta mä lähettäisin ihmisen joka yrittää asettaa rajoja tunteilleni etsimään seuraavaa uhria.

"Ei saa jatkua vuotta pidempään" no kun tunteita ei voi käskeä,

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika monta vissiin, jotka ei usko tulevansa hyväksytyksi ihan omana itsenään - siis nämä, jotka salaavat tieten tahtoen kumppaniltaan asioita ja ovat jo emotionaalisesti etäisiä ja epälojaaleja. Sitten ne kirjoittaa meille muille, että kontrollointia ja huonoa itsetuntoa ja mitä näitä muita vanhoja yrityksiä nyt on. :D Ettekö kestä katsoa peiliin vai sekö pelottaa enemmän, että ette tutustuneetkaan kumppaniinne oikeasti?

Ihastuminen ei ole emotionaalista epälojaaliutta. Sen mahdollisuuden kieltäminen taas on älyllistä epärehellisyyttä.

Ja se, että on lojaali toiminnan tasolla vaikka tunteet ohjaisi muualle, on todellista lojaaliutta. On hyvin helppo olla lojaali jos tekee mitä itse haluaa. Ei se ole silloin mitään lojaaliutta kuin sattumalta, se on ensisijaisesti sitä että toimii niin kuin mieli tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta "henkinen pettäminen" on kaikkea sellaista toimintaa, joka on suhteessa sovittujen pelisääntöjen vastaista. Esimerkiksi suhteen ulkopuoliselle ihastukselle viestittely salaa ja kahvilla käyminen jonkun toisen kanssa salaillen.

Jos asia täytyy salata kumppanilta, aletaan olla jo vahvasti pettämisen puolella.

Paitsi jos kumppani on sairaalloisen mustasukkainen ja se mitä salaa olisikin ihan vilpitöntä ystävyyttä.

Siinäkin tapauksessa typerää, kun pitäisi vaan laittaa tuollainen kumppani luiskaan.

No siinä  mennään metsään ja huolella. Miksi täytyy salata jos on vain "vilpitöntä" ystävyyttä vastakkaisen sukupuolen kanssa? Mustasukkaisuudenko takia? No, sillä se vain pahentaa tilannetta todella paljon. Turvaudutko valheisiin vai oletko rehellinen? Suhteeseen ei kuulu mikään ulkopuolinen ihastus jonka kanssa viestitellään salaa tai tapaillaan salaa. Jos se oma suhde voi huonosti, niin silloin "tarttis tehrä jotain" ->kissa pöydälle kumppanin kanssa, ja kertoa missä mennään ja onko suhteella enään tulevaisuutta.

Täällä kyllä monen mielipide muuttuisi, kun se sattuukin omalle kohdalle mitä tulee kumppanin salaviestittelyyn/tapailuun ulkopuolisen ihastuksen kanssa.

No niinhän mä sanoin, että se on typerää, kun oikea ratkaisu olisi jättää moinen kumppani.

Tällaisia parisuhteita on kuitenkin paljon, missä ihmiset salailee täysin vilpittömiä kaverisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika monta vissiin, jotka ei usko tulevansa hyväksytyksi ihan omana itsenään - siis nämä, jotka salaavat tieten tahtoen kumppaniltaan asioita ja ovat jo emotionaalisesti etäisiä ja epälojaaleja. Sitten ne kirjoittaa meille muille, että kontrollointia ja huonoa itsetuntoa ja mitä näitä muita vanhoja yrityksiä nyt on. :D Ettekö kestä katsoa peiliin vai sekö pelottaa enemmän, että ette tutustuneetkaan kumppaniinne oikeasti?

Tämä juuri! Selitellään ja kierrellään että ” en ymmärrä mitä henkinen pettäminen on”. Pettäjäluonteet ovat juuri mestareita etsimään selityksiä, itse eivät tasan varmasti hyvöksyisi ja kestäisi, jos puoliso valehtelisi ja salailisi tekojaan.

Tyypillisesti nämä pettäjäluonteet eivät tunnista henkisen pettämisen rajoja: valehtelu on heidän mielestään normaalia ja minä minä-asenteella saa tehdä mitä haluaa koska ” aikuinen tietää mitä tekee”!! Täyttä paskaa ja vedätystä, ei todellakaan AIKUISMAISTA.

Ei varmaan ole mitään tiettyä, mikä on henkistä pettämistä, jokainen määrittelee itse sen rajat kuten fyysisisessä pettämisessäkin. Mikä itsestä pahalta tuntuu, sitä ei tarvi sietää!

Mulle ei ehkä joku satunnainen miehen fyysinen pettäminen olisi juurikaan iso juttu. Sen sijaan henkinen puoli, esim miehen rakastuminen ja suhteen eteneminen hänellä ja naisella yhteispäätöksellä olisi.

Mut mä nyt oon muutenkin tämmönen "ei järvi ja mela soutamalla kulu" -tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Ei kaikkia normaaleja asioita ole hyväksi sanoa ääneen. Itse en halua kuulla esimerkiksi puolison paskallakäynneistä sen enempää kuin ihastuksistakaan, niin normaaleja juttuja kuin molemmat ovatkin. Joku toinen voi toki haluta kuulla molemmista, enkä sitä tuomitse. Olennaista on tuntea puolisonsa. Minä ja minun puolisoni olemme sellaisia, että jos ihastukselle ei aio mitään tehdä niin puolisolle kertomisesta tulisi vain turhaa mielipahaa.

Minulle henkilökohtaisesti ihastuksesta kuuleminen puolison suusta on samaa sarjaa kuin ”Oletpas rupsahtanut!” Normaali asia, mutta ei siitä tarvitse minulle sanoa.

Eli sä voit hyvin kun et ihan kaikkea tiedä, aika vieras ajattelumalli. Itsellä se kaiken sanominen on juuri se mikä lähentää aidosti. Enkä tarkoita paskallakäymisistä raportointia, kaikki vessassa käyvät. Mutta ajattelepa niin, että hänestä on normaalia ihastumisen jatkaminen hieman pidemmälle kuin mitä itse pitäisit hyväksyttävänä. Mitäs jos puolisosi haluaa raja menee siinä, että halaamista pidemmälle ihastumista ei saa viedä, ja ei saa jatkua vuotta pidempään se tunne? 

Kyllä, voin hyvin kun en ihan kaikkea tiedä. Esimerkiksi maailman tapahtumista valitsen olla lukematta kaikkein karmeimpia yksityiskohtia, koska tiedän että kestokyvylläni on rajat ja tunnen ne. Tunnen myös puolisoni rajat.

Jos puolisoni haluaisi keskustella esittämistäsi rajoista, niin toki kävisin sen keskustelun hänen kanssaan loppuun asti. ”halaamista pidemmälle ihastumista ei saa viedä” olisi minulle ok jos hän niin haluaisi. ”ei saa jatkua vuotta pidempään se tunne” olisi täysin absurdi vaatimus, koska eihän kukaan voi tunteitaan hallita, vaan tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika monta vissiin, jotka ei usko tulevansa hyväksytyksi ihan omana itsenään - siis nämä, jotka salaavat tieten tahtoen kumppaniltaan asioita ja ovat jo emotionaalisesti etäisiä ja epälojaaleja. Sitten ne kirjoittaa meille muille, että kontrollointia ja huonoa itsetuntoa ja mitä näitä muita vanhoja yrityksiä nyt on. :D Ettekö kestä katsoa peiliin vai sekö pelottaa enemmän, että ette tutustuneetkaan kumppaniinne oikeasti?

Tämä juuri! Selitellään ja kierrellään että ” en ymmärrä mitä henkinen pettäminen on”. Pettäjäluonteet ovat juuri mestareita etsimään selityksiä, itse eivät tasan varmasti hyvöksyisi ja kestäisi, jos puoliso valehtelisi ja salailisi tekojaan.

Tyypillisesti nämä pettäjäluonteet eivät tunnista henkisen pettämisen rajoja: valehtelu on heidän mielestään normaalia ja minä minä-asenteella saa tehdä mitä haluaa koska ” aikuinen tietää mitä tekee”!! Täyttä paskaa ja vedätystä, ei todellakaan AIKUISMAISTA.

Kyllähän kaikki varmaan ymmärtää että jos VALEHTELEE ja salailee TEKOJAAN se on väärin. Ei ole kyse siitä että saisi tehdä mitä haluaa ja kusettaa.

Vaan siitä, ettei tunteet tai edes ajatukset ole pettämistä. Jos salaa käy kahvilla ja viestittelee rivoja ja käytännössä deittailee muttei mene fyysiseksi niin se on eri asia. Se on jo ihan pettämistä. Mut se että niitä tunteita syntyy ei ole.

Tämän ketjun pettäjäpersoonat eivät kykene omien sanojensa mukaan tajuamaan mitä on henkinen pettäminen. Miksi?

Siksi, että eivöt halua myöntää olevansa pettäjiä kaikilla tasoilla: salailusta valehteluun, kertomatta jättämisen kautta petollisiin tekoihin saakka.

Ja henkinen pettäminen on nimenomaan kaikki se, mikä ei kestä päivänvaloa ja josta puoliso ei todellakaan saisi tietää.

Pahinta on, että nämä pettäjät pettävöt eniten itseänsä - jokin psyykkinen häiriö, koska eivät tätä tajua valehdellessaan ja salaillessaan, miten tuhoavat itseään, toista ihmistä/ puolisoaan, lapsiaan, sukuaan, työpaikkaansa… aina, ja lopulta.

Minä koen, että mieheni petti minua henkisesti. Hän ihastui naispuoliseen ystäväämme ja alkoikin viettämään tämän kanssa jatkuvasti aikaa. Kun ei ollut naisen seurassa, niin viestitteli tälle. Puhelin lauloi koko ajan. Kerran tämä nainen laittoi kaveriporukan yhteiseen whatsapp-ryhmään baari-illan jälkeen viestiä, kuinka kauhea nälkä hänellä oli ja mieheni oli oikeasti lähdössä viemään hänelle aiemmin illalla tekemääni ruokaa. Aivan älytöntä pelleilyä. Tiedän, ettei fyysistä pettämistä tapahtunut, sillä tämä nainen on lesbo. Jossain vaiheessa mies sitten rauhoittui ja pyysi anteeksi käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pettäjäpersoonat eivät kykene omien sanojensa mukaan tajuamaan mitä on henkinen pettäminen. Miksi?

Siksi, että eivöt halua myöntää olevansa pettäjiä kaikilla tasoilla: salailusta valehteluun, kertomatta jättämisen kautta petollisiin tekoihin saakka.

Ja henkinen pettäminen on nimenomaan kaikki se, mikä ei kestä päivänvaloa ja josta puoliso ei todellakaan saisi tietää.

Pahinta on, että nämä pettäjät pettävöt eniten itseänsä - jokin psyykkinen häiriö, koska eivät tätä tajua valehdellessaan ja salaillessaan, miten tuhoavat itseään, toista ihmistä/ puolisoaan, lapsiaan, sukuaan, työpaikkaansa… aina, ja lopulta.

Kaikki mitä TEKEE mikä ei kestä päivänvaloa on epärehellistä ja väärin, mutta ei ole mitään henkistä pettämistä. Valehtelu on väärin, ei sitä tarvitse luokitella pettämiseksi.

Kertoohan se termikin "HENKINEN" pettäminen että se ei koske tekoja tai puhetta, vaan tunteita ja ajatuksia.

Ja ajatus että ne voisivat olla pettämistä on aivan älytön. Ja tällaisesta puhuvat ovat niitä, joilla on joku persoonallisuushäiriö.

No onhan näitä keskenkasvuisia ja potta-asteelle jääneitä nähty. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla ottaa. Näillä tyhmillä ei ole henkisen pettämisen lisäksi mitään muuta pääsdä kuin itsekeskeisyys, me myself and I.

Jotenkin avuttomia reppanoita, joita flirtti ja muu paska vie kuin litran mittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen pettäminen on sitä, kun ihastuu toiseen JA ruokkii aktiivisesti ihastumista, ilman että se kuitenkaan menee seksiin/pussailuun. Esimerkiksi nähdään jatkuvasti tätä ihastusta, puhutaan sen kanssa kokoajan, muutenkin pyritään saamaan ja antamaan nimenomaan tälle ihastuksen kohteelle huomiota. Siinä ohella sitten laiminlyödään parisuhde eikä enää niinkään vietetä aikaa sen oman kumppanin kanssa.

Ihastumiselle ei voi mitään, mutta teoille voi.

Tämä! Ja se ihastuminen lähtee heikon itsetunnon omaavan ihmisen pakonomaisesta huomion saamisesta. Kun ei ole vahva, vaan helposti vietävissä ja houkutuksille altis, ei paljoa flirttiä tarvita kun helppoheikki nuolee jo varpaanvälitkin flirttikohteeltaan!

Henkinen pettäminen on siis sitä, että antaa itselleen luvan tehdä puolisolta salaa kaikkea flirtistä pettämiseen, alkaen vihjailevista jutuista, kahveilla ja lounailla käymisistä ja pahimmillaan seksiin saakka.

Henkinen pettäminen on sitä, että puhut toista, teet toista. Puheet ja teot eivät kohtaa, koska salailun vuoksi on pakko valehdella. Henkinen pettäminen tuhoaa parisuhteen - ennemmin tai myöhemmin.

Juurikin näin. Näin kävi itsellenikin, ja nyt vain sitä yrittää jotenkin toipua tuosta. Vuosi on kulunut, kun vaimollani paljastui vastaava. Se kaikki salailun ja valehtelun määrä oli uskomatonta. Ja aina mainittiin, että vain pelkkä ystävä. viesittelyjen sisältö olikin sitten sellaista "pusuja ja haleja, oot ihana, tuu mun kainaloon jne" viestejä... Siltikin vain ystävä, eikä ollut mitään tapailuja hänen sanojensa mukaan. Ja ne viestitkin oli nyt vaan pelkkää jutustelua. Ja siltä "ystävä"mieheltä tuli niin kinuavaa "tule luokseni kahville" flirttiä, ettei hyvä tosikaan. Ja silti piti uskoa, että pelkkää ystävyyttä. Tuollaisen paljastumista en toivo kenellekkään. Siinä vedetään matto huolellisesti alta. Et enään tiedä, mitä uskoa ja mitä todella onkaan tapahtunut. Ahdistus, masennus ja rintakivut astuvat mukaan kuvioihin.

Luottamus on mennyt, epäluuloa on siltikin. Olen etääntynyt hänestä yhä enemmän ja enemmän. Vuosi on kulunut, lapset painaa vaakakupissa paljon mutta tämä liitto ei ole sitä enään mitä sen piti olla. Häviääkö epäluulo?Palaako luottamus? Mielestäni ei, ja tässä taitaa kohta olla muuttoa eri osoitteisiin.

Oliko tuo nyt sitten sitä henkistä pettämistä? En tiedä, mutta mielestäni se oli väärin ja tulos on nyt tämä.

Kyllä valtaosa täällä ymmärtää mitä se väitetty henkinen pettäminen tarkoittaa. Se on vaan absurdi konsepti jos hyväksyy sen premissin, että kaikki tunteet ovat sallittuja eikä ajatusrikosta voi tehdä.

Ja sellaisista ihmisistä jotka ovat eri mieltä, pysyisin helvetin kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pettäjäpersoonat eivät kykene omien sanojensa mukaan tajuamaan mitä on henkinen pettäminen. Miksi?

Siksi, että eivöt halua myöntää olevansa pettäjiä kaikilla tasoilla: salailusta valehteluun, kertomatta jättämisen kautta petollisiin tekoihin saakka.

Ja henkinen pettäminen on nimenomaan kaikki se, mikä ei kestä päivänvaloa ja josta puoliso ei todellakaan saisi tietää.

Pahinta on, että nämä pettäjät pettävöt eniten itseänsä - jokin psyykkinen häiriö, koska eivät tätä tajua valehdellessaan ja salaillessaan, miten tuhoavat itseään, toista ihmistä/ puolisoaan, lapsiaan, sukuaan, työpaikkaansa… aina, ja lopulta.

Kaikki mitä TEKEE mikä ei kestä päivänvaloa on epärehellistä ja väärin, mutta ei ole mitään henkistä pettämistä. Valehtelu on väärin, ei sitä tarvitse luokitella pettämiseksi.

Kertoohan se termikin "HENKINEN" pettäminen että se ei koske tekoja tai puhetta, vaan tunteita ja ajatuksia.

Ja ajatus että ne voisivat olla pettämistä on aivan älytön. Ja tällaisesta puhuvat ovat niitä, joilla on joku persoonallisuushäiriö.

Puurot ja vellit sekaisin. Petos on aina petos. Petos alkaa ajatuksen tasolta. Petos etenee pienemmiksi salaisiksi teoiksi, kuten viestittely, stalkkaus. Petos vahvistuu fyysiselle tasolle: tapailut. Ja etenee syvempiin petollisiin tekoihin: salassa tapaamiset seksin merkeissä.

Näin karkeasti.

Missä vaiheessa henkinen pettäminen ei ole mukana kuviossa??

Sellainen asia, mistä - ironista kyllä - puhuu ne joilla ei liiemmin ole henkistä pääomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pettäjäpersoonat eivät kykene omien sanojensa mukaan tajuamaan mitä on henkinen pettäminen. Miksi?

Siksi, että eivöt halua myöntää olevansa pettäjiä kaikilla tasoilla: salailusta valehteluun, kertomatta jättämisen kautta petollisiin tekoihin saakka.

Ja henkinen pettäminen on nimenomaan kaikki se, mikä ei kestä päivänvaloa ja josta puoliso ei todellakaan saisi tietää.

Pahinta on, että nämä pettäjät pettävöt eniten itseänsä - jokin psyykkinen häiriö, koska eivät tätä tajua valehdellessaan ja salaillessaan, miten tuhoavat itseään, toista ihmistä/ puolisoaan, lapsiaan, sukuaan, työpaikkaansa… aina, ja lopulta.

Kaikki mitä TEKEE mikä ei kestä päivänvaloa on epärehellistä ja väärin, mutta ei ole mitään henkistä pettämistä. Valehtelu on väärin, ei sitä tarvitse luokitella pettämiseksi.

Kertoohan se termikin "HENKINEN" pettäminen että se ei koske tekoja tai puhetta, vaan tunteita ja ajatuksia.

Ja ajatus että ne voisivat olla pettämistä on aivan älytön. Ja tällaisesta puhuvat ovat niitä, joilla on joku persoonallisuushäiriö.

Puurot ja vellit sekaisin. Petos on aina petos. Petos alkaa ajatuksen tasolta. Petos etenee pienemmiksi salaisiksi teoiksi, kuten viestittely, stalkkaus. Petos vahvistuu fyysiselle tasolle: tapailut. Ja etenee syvempiin petollisiin tekoihin: salassa tapaamiset seksin merkeissä.

Näin karkeasti.

Missä vaiheessa henkinen pettäminen ei ole mukana kuviossa??

Ei mene lainkaan sekaisin. Puurot ja vellit eli ajatukset ja teot on selkeästi erillään.

Pankkiryöstö alkaa myös ajatuksen tasolta, mutta sen pelkkä ajattelu ei ole kiellettyä. Rikollista siitä tulee vasta, kun aloitetaan konkreettinen valmistelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen pettäminen on sitä, kun ihastuu toiseen JA ruokkii aktiivisesti ihastumista, ilman että se kuitenkaan menee seksiin/pussailuun. Esimerkiksi nähdään jatkuvasti tätä ihastusta, puhutaan sen kanssa kokoajan, muutenkin pyritään saamaan ja antamaan nimenomaan tälle ihastuksen kohteelle huomiota. Siinä ohella sitten laiminlyödään parisuhde eikä enää niinkään vietetä aikaa sen oman kumppanin kanssa.

Ihastumiselle ei voi mitään, mutta teoille voi.

Tämä! Ja se ihastuminen lähtee heikon itsetunnon omaavan ihmisen pakonomaisesta huomion saamisesta. Kun ei ole vahva, vaan helposti vietävissä ja houkutuksille altis, ei paljoa flirttiä tarvita kun helppoheikki nuolee jo varpaanvälitkin flirttikohteeltaan!

Henkinen pettäminen on siis sitä, että antaa itselleen luvan tehdä puolisolta salaa kaikkea flirtistä pettämiseen, alkaen vihjailevista jutuista, kahveilla ja lounailla käymisistä ja pahimmillaan seksiin saakka.

Henkinen pettäminen on sitä, että puhut toista, teet toista. Puheet ja teot eivät kohtaa, koska salailun vuoksi on pakko valehdella. Henkinen pettäminen tuhoaa parisuhteen - ennemmin tai myöhemmin.

Juurikin näin. Näin kävi itsellenikin, ja nyt vain sitä yrittää jotenkin toipua tuosta. Vuosi on kulunut, kun vaimollani paljastui vastaava. Se kaikki salailun ja valehtelun määrä oli uskomatonta. Ja aina mainittiin, että vain pelkkä ystävä. viesittelyjen sisältö olikin sitten sellaista "pusuja ja haleja, oot ihana, tuu mun kainaloon jne" viestejä... Siltikin vain ystävä, eikä ollut mitään tapailuja hänen sanojensa mukaan. Ja ne viestitkin oli nyt vaan pelkkää jutustelua. Ja siltä "ystävä"mieheltä tuli niin kinuavaa "tule luokseni kahville" flirttiä, ettei hyvä tosikaan. Ja silti piti uskoa, että pelkkää ystävyyttä. Tuollaisen paljastumista en toivo kenellekkään. Siinä vedetään matto huolellisesti alta. Et enään tiedä, mitä uskoa ja mitä todella onkaan tapahtunut. Ahdistus, masennus ja rintakivut astuvat mukaan kuvioihin.

Luottamus on mennyt, epäluuloa on siltikin. Olen etääntynyt hänestä yhä enemmän ja enemmän. Vuosi on kulunut, lapset painaa vaakakupissa paljon mutta tämä liitto ei ole sitä enään mitä sen piti olla. Häviääkö epäluulo?Palaako luottamus? Mielestäni ei, ja tässä taitaa kohta olla muuttoa eri osoitteisiin.

Oliko tuo nyt sitten sitä henkistä pettämistä? En tiedä, mutta mielestäni se oli väärin ja tulos on nyt tämä.

Täällä lähes sama tilanne. Mies on vuosien aikana selitellyt muiden ” työkavereiden” kanssa lounasteluja, kahvitteluja, työteissuilla tanssimisiaan, hotellireissujaan.. vain kavereina. Kummasti hänen kiinnostuksensa käydä vaimonsa kanssa tanssimassa, lounaalla kahveilla.., ei toteudu vaikka pyytäisin!

Selityksiä löytyy kyllä, miksi näin ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pettäjäpersoonat eivät kykene omien sanojensa mukaan tajuamaan mitä on henkinen pettäminen. Miksi?

Siksi, että eivöt halua myöntää olevansa pettäjiä kaikilla tasoilla: salailusta valehteluun, kertomatta jättämisen kautta petollisiin tekoihin saakka.

Ja henkinen pettäminen on nimenomaan kaikki se, mikä ei kestä päivänvaloa ja josta puoliso ei todellakaan saisi tietää.

Pahinta on, että nämä pettäjät pettävöt eniten itseänsä - jokin psyykkinen häiriö, koska eivät tätä tajua valehdellessaan ja salaillessaan, miten tuhoavat itseään, toista ihmistä/ puolisoaan, lapsiaan, sukuaan, työpaikkaansa… aina, ja lopulta.

Kaikki mitä TEKEE mikä ei kestä päivänvaloa on epärehellistä ja väärin, mutta ei ole mitään henkistä pettämistä. Valehtelu on väärin, ei sitä tarvitse luokitella pettämiseksi.

Kertoohan se termikin "HENKINEN" pettäminen että se ei koske tekoja tai puhetta, vaan tunteita ja ajatuksia.

Ja ajatus että ne voisivat olla pettämistä on aivan älytön. Ja tällaisesta puhuvat ovat niitä, joilla on joku persoonallisuushäiriö.

Puurot ja vellit sekaisin. Petos on aina petos. Petos alkaa ajatuksen tasolta. Petos etenee pienemmiksi salaisiksi teoiksi, kuten viestittely, stalkkaus. Petos vahvistuu fyysiselle tasolle: tapailut. Ja etenee syvempiin petollisiin tekoihin: salassa tapaamiset seksin merkeissä.

Näin karkeasti.

Missä vaiheessa henkinen pettäminen ei ole mukana kuviossa??

Petos on aina petos... Paitsi silloin, kun se ei etene ajatuksen tasolta. Silloin se on vaan ajatus. Eikä se ole väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta "henkinen pettäminen" on kaikkea sellaista toimintaa, joka on suhteessa sovittujen pelisääntöjen vastaista. Esimerkiksi suhteen ulkopuoliselle ihastukselle viestittely salaa ja kahvilla käyminen jonkun toisen kanssa salaillen.

Jos asia täytyy salata kumppanilta, aletaan olla jo vahvasti pettämisen puolella.

Paitsi jos kumppani on sairaalloisen mustasukkainen ja se mitä salaa olisikin ihan vilpitöntä ystävyyttä.

Siinäkin tapauksessa typerää, kun pitäisi vaan laittaa tuollainen kumppani luiskaan.

Se on kyllä totta, että jos kumppanille ei voi puhua niin ei sen kanssa kannata olla. Siinä kiusaa kahta ihmistä sitten.