Mitä on henkinen pettäminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.

Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.

Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.

Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?

Kunhan puolisosi tietää että tällainen on sinusta ok, vai eikö koko tästä toimintatavastasi kannata kertoa edes? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.

Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.

Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.

Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?

Onhan se ihastuminen hälytysmerkki, ja ainakin itse pitäisi käydä läpi tuo lista ihan saman tien. Miksei puolisonkin kanssa. Ja ihastumiset pitää tunnistaa heti alkuunsa ja etääntyä tilanteesta ja sellasesta, tietenkin. Tässähän se kunnioitus puolisoa kohtaan punnitaan, että miten itse toimii. Ja varmaan on hyvä oikeasti miettiä että miksi ihastuu, eikä vain kuitata sitä sillä että niin nyt vaan käy. Aika helppo pakotie selittää asiat itselleen sattumina tai jonain väistämättöminä asioina. 

Ihastuminen voi olla hälytysmerkki tai olla olematta. Ei nyt jokaista pientä ajatusta pidä toisen naamaan hieroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksanut lukea koko ketjua (enkä viimeisen sivun perusteella menettänyt mitään) mutta mielestäni henkistä pettämistä on esimerkiksi somesuhde, jossa harrastetaan intiimejä viestejä ja ehkä jopa nettiseksiä. Rakastutaan toiseen ja se toinen täyttää koko ajatusmaailman yötä päivää, vaikkei olisi koskaan tavattukaan.

Ei ole väärin lainkaan, jos omalta kumppanilta ei saa seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.

Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.

Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.

Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?

Kunhan puolisosi tietää että tällainen on sinusta ok, vai eikö koko tästä toimintatavastasi kannata kertoa edes? 

Palstailija kirjoittaa täysin hypoteettisesti konditionaalissa, ja sinä syytät häntä epärehellisestä toimintatavasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.

Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.

Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.

Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?

Kunhan puolisosi tietää että tällainen on sinusta ok, vai eikö koko tästä toimintatavastasi kannata kertoa edes? 

Palstailija kirjoittaa täysin hypoteettisesti konditionaalissa, ja sinä syytät häntä epärehellisestä toimintatavasta?

Tässä ehkä kiteytyi koko ”henkisen pettämisen” käsitteen syvin olemus 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Kun elämässä on muutakin kuin vain parisuhde, on fakta ettei toiselle ehdi ihan kaikkia ajatuksiaan ja toimiaan kertoa. Väkisinkin kumppani joutuu välillä yksin päättämään, mikä on oleellista kertoa toiselle ja mikä ei. Kumppanin tunteminen toki auttaa sen päättämisessä, mikä on oleellista tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Meillä mun henkinen pettäminen johti siihen että me ei juuri keskusteltu vaan alkoi mökötys ja mykkäkoulu ja seksitön kausi ja sitä on kestänyt n 10 vuotta. Mä en ole voinut erota koska vaimo on sairas eikä pärjäisi yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että täällä osa ihmisistä teilaa henkisen uskollisuuden olemassaolon ja ilmeisesti täysin itsekkäistä syistä. Ei tarvitse katsoa peiliin. Mieluummin syytetään muiden keksineen koko jutun. :D

Henkinen uskollisuus rakentuu toisilla ihan itsestään, koska arvostaa ja kunnioittaa omaa kumppania ja suhdetta niin paljon. Osa taas ei tätä halua tehdä, koska haluavat "kaiken".

Mjaa, minusta tuo taas kuulostaa lapselliselta. Leijuin itse oman henkisen uskollisuuteni hyvyyksissä parisuhteeni ensimmäiset 20 vuotta. Sitten putosin korkealta, kun ihastuin ja osoiitauduin siis ihan tavalliselsi kuolevaiseksi. Ilmaisu tahdon asia sai uuden merkityksen. Olen edelleen samassa avioliitossa, nyt siksi, että olen päättänyt pitää sen.

Tämä on vaatinut paljon suurempaa henkistä selkärankaa kuin se aiempi hyvistely. Muun muassa sen ajatuksen hylkäämistä, että suhteessa ja miehessäni pitäisi olla jotain vikaa, kun kerran ihastuin. Siis toki totta kai pitkässä parisuhteessa on monenlaista vikaa, mutta olisi älyllisesti epärehellistä yhtäkkiä nostaa niitä vikoja oikeutukseksi sille, että lähtee seuraamaan ihastumistaan. Oikeasti ne eivät ole _sellaisia_ vikoja, vaan normaalin elämän puolia, joita voi joko työstää tai sietää, mutta ihastumisen kanssa niillä ei ole oikeasti tekemistä.

No itse asiassa ei kuulosta, vaan vaikuttaa siltä, että sinä et joko tajua mikä on pelkän ihastumisen vs.ihastumisen ruokkimisen ero tai sitten et vain halua myöntää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun fyysisesti on sängyssä vaimon kanssa mutta kun pistää silmät kiinni, niin henkisesti siinä on naapurin Saara.

Minusta parisuhteessakin ihmisellä saa olla omat ajatuksensa. Teot ratkaisevat, ei ajatukset.

Mutta jos ajatukset ovat sellaisia joista kumppani loukkaantuisi jos tietäisi, niin miksi olla sen kumppanin kanssa sitten? Rehellinen pitää olla, haluatko itse olla suhteessa jossa toinen on mukana vain puoliksi? Tai vaikka ihan eri motiiveilla kuin uskot hänen olevan?

Pitkässä parisuhteessa ehtii tulla ja mennä monenlaisia ajatuksia. Eipä taida kenelläkään olla 100% ajatuksista sellaisia ettei missään tilanteessa loukkaisi. Ainakaan minä en vaadi kumppaniltani ajatusten täydellisyyttä, kun en pysty siihen itsekään.

Ajattelisin että tästä on hyvä puhua. Ja jos ei voi jostain syystä sanoa tällaisesta piirteestä itsessään, niin onko oikean ihmisen kanssa suhteessa sitten? 

Kai sitä vaan tahtoo että tulisi rakastetuksi ihan kokonaisena, vaikka toinen tietääkin millainen olen. Esittäminen tai asioiden kertomatta jättäminen tarkoituksella ei ole oikein järkevää. 

Minulle se, mitä ohimenevästi ajattelen, ei ole sama asia kuin millainen olen. Joskus kun olen pahalla päällä jostain muusta asiasta, tulee mieleen ilkeitä asioita joiden sanomisesta ei olisi mitään hyötyä. Se että jätän turhat loukkaukset sanomatta ei ole esittämistä eikä järjetöntä, vaan toisen kunnioittamista.

Onkohan tässä jotain ikään liittyviä eroja? Minua kiinnostaisi. Kerro ikäsi ja kantasi "henkisen pettämisen" käsitteeseen. Saa kertoa muutakin, jos se tuntuu tässä yhteydessä olennaiselta.

Minä: Nainen, 42 vuotta, seurustelen. Mielestäni seksi on pettämistä, muu toisen selän takana vehtailu on yksinkertaisesti epärehellisyyttä. Pidän ihmisen ajatuksia yksityisasiana, myös ihastumisia. Näin ollen en oikein usko henkisen pettämisen käsitteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.

Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.

Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.

Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?

Kunhan puolisosi tietää että tällainen on sinusta ok, vai eikö koko tästä toimintatavastasi kannata kertoa edes? 

Palstailija kirjoittaa täysin hypoteettisesti konditionaalissa, ja sinä syytät häntä epärehellisestä toimintatavasta?

Olin lähinnä kiinnostunut siitä, miten tällaisessa hypoteettisessa tilanteessa toimitaan, olisiko oikein että puoliso ei tietäisi tällaisesta puolestasi? Haluaisitko itse olla tilanteessa autuaan tietämätön tästä ajattelumallista? 

Kai se on määrittelykysymys kuten fyysisessäkin pettämisessä. Ideaalitilanteessa rajoista olisi keskusteltu suhteessa ja näin määritelty ne yhdessä, mutta kuinka moni on tehnyt näin? Ainakaan me ei olla. Puolisoni on pettänyt fyysisesti JA henkisesti, minä "vain" henkisesti. En ala selittää suhdettamme sen kummemmin, mutta tässä vähän listaa siitä, minkä itse koen pettämisenä. Silti joskus asiat ei ole aivan yksiselitteisiä ja joskus on jostain syystä pienempi paha toimia väärin kuin ns. oikein.

Pettämistä:

- salaiset tapaamiset, vaikka mitään ei tapahtuisi

- salaisten tapaamisten suunnittelu

- vehkeily puolison selän takana, esim. suunnittelu, miten puolisoa pystyisi huijaamaan

- fyysisen pettämisen suunnittelu tai siihen varautuminen (eli tämän toteutuessa on pettänyt sekä fyysisesti että henkisesti)

- jos fyysinen pettäminen tapahtuu tutun kanssa ja/tai siinä on tunteita mukana, se on silloin kumpaakin

- puolison ystäville flirttailu

- jatkuva vihjaileva viestittely

- selkeä lirkuttelu ja vihjailu kasvotusten

- kertomatta jättäminen, jos on vahvat/pysyvät tunteet toiseen (erityisesti suhteen alussa tai jos on päättämässä suhdetta)

- jos toiminta heikentää parisuhdetta

- kuvittelee olevansa toisen kanssa, kun on sängyssä puolison kanssa

- puolison jättäminen ulkopuolelle tai "unohtaminen" ja samaan aikaan toiselle flirttailu

- eron suunnittelu salassa (paitsi jos puoliso on sekopää)

- omista tunteista valehtelu puolisolle

- puolison kysyessä asiasta selkeä valehtelu

- puolison luottamuksellisten asioiden kertominen eteenpäin

- fyysisestä pettämisestä kertomatta jättäminen

- salasuhde on fyys JA henk, vaikka se olisi pelkkä seksisuhde

Harmaata aluetta:

- instakuvien yms. kyylääminen ja tykkäily salassa (ei ehkä haittaa, jos suhde on kunnossa, mutta jos on jo muutenkin loukannut puolisoa, niin tämä ei auta asiaa)

- omista tunteista kertominen kolmannelle osapuolelle (riippuu mitä ja miten kerrotaan)

- salainen viestittely sellaisen kanssa, johon on tunteita

- tietoinen fantasiointi tutusta henkilöstä

- flirttailu muille, jos oma puoliso mukana

- selkeä flirtti, jos tunteita mukana

- moni asia riippuu suhteen senhetkisestä tilasta

- erosta fantasiointi

- jos puoliso kysyy ja vähättelet tai lievennät totuutta

- tahallinen loukkaaminen

- kaikenlainen epärehellisyys

- pettämisestä haaveilu ilman aikomusta toteuttaa sitä

- tapaaminen, jos tarkoituksella salaat sen etukäteen, mutta kerrot itse jälkikäteen

Ei pettämistä:

- viestittely, jos puoliso noin periaatteessa tietää, että pidätte joskus yhteyttä

- sama koskee puheluita (saa jutella omassa rauhassa)

- keskustelu suhteen ongelmista toisen kanssa, jos niistä ei pysty keskustelemaan puolison kanssa (ja osin, vaikka pystyisikin)

- asioiden keskustelu läpi ihmisen kanssa, jolla on tunteita sinua kohtaan (ei tarvi kertoa puolisolle)

- kohteliaisuudet ja niihin vastaaminen asiallisesti

- viaton flirtti tuntemattoman kanssa

- flirttaileva keskustelutyyli

- kohteliaisuuksien sanominen

- tunteet toista henkilöä kohtaan

- tapaaminen, jos kerrot siitä etukäteen

- tapaaminen sattumalta

- fyysinen pettäminen randomtyypin kanssa ja kerrot siitä puolisolle heti - ei ole henkistä pettämistä, vaikka onkin fyysistä

- jonkun kolmannen osapuolen tunteet ja toiminta sinun suuntaasi ei ole sinun vastuullasi (mutta se miten reagoit on)

Motiivi on ehkä monesti se, mikä ratkaisee sen, onko toiminta väärin vai ei. Ei läheskään aina teko itse. Salailu ja valehtelu on yleensä huono asia, mutta mustasukkaiselle puolisolle ei voi kertoa puoliakaan siitä mitä ei-mustasukkaiselle voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Kun elämässä on muutakin kuin vain parisuhde, on fakta ettei toiselle ehdi ihan kaikkia ajatuksiaan ja toimiaan kertoa. Väkisinkin kumppani joutuu välillä yksin päättämään, mikä on oleellista kertoa toiselle ja mikä ei. Kumppanin tunteminen toki auttaa sen päättämisessä, mikä on oleellista tietoa.

Itselläni tärkeintä on tietää mikä sen toisen mielestä on oleellista, eihän sitä kukaan voi toisen puolesta päättää. Että se pelisääntökeskustelu pitää pystyä käymään todella avoimesti ja tarvittaessa uusimaan, jos tulee olo että toinen ei tiedä kaikkea tai ole mahdollisesti samoilla linjoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.

Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista. 

44-v. ja pidän henkistä ja emotionaalista lojaaliutta tärkeänä osana hyvää parisuhdetta. Esim. jos ihastun (mille en voi mitään), en lähde itse ruokkimaan asiaa. Jos mulla on kriisi, kumppanini on ensimmäinen, kenelle asiasta puhun. En puhu kumppanistani pahaa selän takana, en loukkaa enkä tee asioita, jotka häntä satuttaisivat. En pidä rinnalla mitään omaa salaista elämää edes ajatuksissani. Sellaisen on todettu lisäävän etäisyyttä kumppaniin.

Joillekin tää on helpompaa, joillekin sitten ei mene millään kaaliin. Onneksi itse löysin kumppanin, jolla vastaava käsitys ja samanlainen arvomaailma. Parisuhteen paras on tärkeämpää meille kaikessa.