Onko puolisosi ns. kylähullu tai muuten sekaisin?
Mua kiinnostaisi kuulla ajatuksia siitä, että miltä tuntuu ja miten arki sujuu, jos kumppani on ns. kylähullu tai muuten oikeasti vinksahtanut? Ei varsinaisesti vaarallinen, mutta siis sellainen hyvin erikoinen tapaus, jota joskus taannoin maalla kutsuttiin kylähulluksi.
Asia tuli mieleen, kun someen jonnekin julkiseen ryhmään oli tällainen tapaus postaillut itsestään outoja selfieitä eri paikoissa ja linkannut siihen sivuja, aikoo olla ilmeisesti ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. Hän on saanut kyllä joskus jotain sakkotuomioitakin tempauksistaan ja häirinnästä, mutta se nyt ei varsinaisesti ole häntä hidastanut. Tunnen tyypin vaimon ja hän on tavallisista tavallisin, työssäkäyvä ja ihan normaali nainen. Heillä on monta lastakin. Mietin usein, että mitä vaimo ajattelee miehensä sekoilusta ja kuinka he ovat yhteen päätyneet.
Kommentit (7)
Ei vaan sellaisella geneerisellä, misogyynillä tavalla sekaisin, kannattaen esim. naisten silpomista , äitiysvihaa ja lastenryöstelyä. Tai siis ei ole puoliso enää, tietenkään, heh. En ihan niin hullu ole että tuollaisen kanssa olisin
Gang stalking idiootti hulluja. Pyörineet jo vuosikymmeniä ihan onnessaan. Helsingissä on todella paljon hulluja kaduilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan sellaisella geneerisellä, misogyynillä tavalla sekaisin, kannattaen esim. naisten silpomista , äitiysvihaa ja lastenryöstelyä. Tai siis ei ole puoliso enää, tietenkään, heh. En ihan niin hullu ole että tuollaisen kanssa olisin
Vakka kantensa aikanaan valitsi. Jokuhan siinä silpomiskulttuurin mustassa kikkelissä viehätti.
Mulla on perhepiirissä pariskunta, jossa toinen osapuoli on melkein tuollainen kuvailemasi tapaus. Ei nyt suorastaan kylähulluksi leimattu, mutta on tosi syvällä esimerkiksi aivan mielikuvituksellisissa salaliittoteorioissa. Ja hyvin erikoinen ajatuksenjuoksu muutenkin monessa asiassa. On niin heviä settiä, että mykistyneenä suorastaan kuuntelen, kun aina joskus käyn kylässä. Tässäkin pariskunnan toinen osapuoli on tosi mukava ja fiksu. Tiedän kyllä, että hän ei liitossaan ole kovin onnellinen. Lapset ja asuntolaina pitävät yhdessä, olleet teineistä asti niin varmaan tottumuskin.
Kukaan tavallinen, normaali nainen ei mene yhteen / jää yhteen kylähullun miehen kanssa vaan kaipaa rinnalleen normaaliälyisen miehen. Kyllä siinä naisessakin jotain omituista on jos tällaisen kumppanikseen kelpuuttaa.
Juice Leskinen- Viimeinen Kylähullu
Joskus näitä tulee vastaan ja mysteeri se on minullekin.
Tiedän pariskunnan, jossa molemmat ovat jollakin lailla heikkolahjaisia, toisella lievän kehitysvamman diagnoosikin. Erikoista on meno, mutta niin vain lapsiperheen arkea pyörittävät, toki tukiverkostojen ja lastensuojelun tuen voimin.