Lue keskustelun säännöt.
Mitä on henkinen pettäminen?
Tälläkin palstalla välillä mainitaan tuollainen asia. Mitä se on?
Kommentit (681)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Jos minun mieheni pitäisi vaikka työkaveriaan viehättävänä ja olisi pikkuisen ihastunutkin, en välttämättä haluaisi tietää sitä. Ihan oikeasti olen tätä mieltä. Pahoittaisin mieleni ja alkaisin pohtia omaa viehättävyyttäni. Saattaisin jopa miettiä, halusiko mies loukata minua kertomalla.
Olennaista on se, miten mies toimii noiden tunteidensa kanssa: käsitteleekö tunteet omassa mielessään vai aloittaako salasuhteen.
Ymmärrän sen, että täällä keskustellaan pettämisen rajoista. Ajatukset ja tunteet eivät kuitenkaan ole pettämistä. Eikä ole valehtelua, jos jättää kertomatta niistä.
Ajatuksissa ja tunteissa ja siinä, miten niiden kanssa toimii, on eroja. Oman kumppanin kanssa ajatellaan, että jos niitä tunteita ja ajatuksia lähtee tietoisesti ruokkimaan (eli jatkuvasti ajattelee ja fantasioi ym.kohteesta) ollaan jo teon puolella eli ruokitaan asiaa. Henkistä pettämistä. Vrt.esim ahdistus ja katastrofiajattelu. Ihan yleisesti neuvotaan heti katkaisemaan ajatusten kehä, mikä ruokkii ahdistusta, ja kääntämään ajatukset muualle. Emotionaalisesti ja henkisesti uskollisissa toimitaan samoin mahdollisen ihastumisen tunteen ja siihen liittyvien ajatusten kanssa. Katkaistaan niiltä siivet ja suunnataan huomio ihan muihin asioihin.
Jokainen pari saa toki keskenään määritellä parisuhteensa pelisäännöt. Minun parisuhteessani ajatella saa vapaasti, emmekä ajattele ajatusten olevan teon puolella.
Vierailija kirjoitti:
Henkinen pettäminen on myös pettämistä, tosin siihen ei sisälly fyysistä kontaktia. Toiseen rakastuu, ajattelee tätä, ottaa yhteyttä, viestittelee, jakaa kaikki asiat ja ajatuksensa. On parisuhteessa toisen kanssa, mutta se ei ole vielä mennyt fyysiseksi. Ja siitähän ei sitten olekaan enää pitkä matka.
Toisin sanoen omalla kumppanilla ei saisi olla yhtään hyvää ystävää, ainakaan vastakkaisen sukupuolen osalta. Toisen ihmissuhteiden rajoittaminen on henkistä vallankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
Sitä minäkin olen tässä ketjussa ihmetellyt, kun nämä ajatuspoliisit yrittävät asettaa omat sääntönsä koskemaan myös muiden parisuhteita.
Olen minäkin monissa asioissa kontrollifriikki mutta yritän päästä siitä eroon. Tiedän myös, ettei toisen ihmisen ajatuksia voi hallita. Ei aina edes omia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.
Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just.
Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti?
Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
No mutta sähän juurikin jyräät omat sääntösi ainoiksi oikeiksi? Puhutteko te yhdessä teidän kummankin säännöistä ja siitä että ovatko ne molemmille ok?
Ei niiden tarvitse samat olla, mutta olisi outoa, jos toinen pelaa eri korteilla kuin toinen ILMAN että siitä kerrotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen pettäminen on myös pettämistä, tosin siihen ei sisälly fyysistä kontaktia. Toiseen rakastuu, ajattelee tätä, ottaa yhteyttä, viestittelee, jakaa kaikki asiat ja ajatuksensa. On parisuhteessa toisen kanssa, mutta se ei ole vielä mennyt fyysiseksi. Ja siitähän ei sitten olekaan enää pitkä matka.
Toisin sanoen omalla kumppanilla ei saisi olla yhtään hyvää ystävää, ainakaan vastakkaisen sukupuolen osalta. Toisen ihmissuhteiden rajoittaminen on henkistä vallankäyttöä.
Kai siinä parisuhteessa pitää olla samankaltainen ajatusmaailma siitä että mikä on sallittua ja mikä ei. Eihän tuo ole ongelma jos molemmat ajattelevat samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
No mutta sähän juurikin jyräät omat sääntösi ainoiksi oikeiksi? Puhutteko te yhdessä teidän kummankin säännöistä ja siitä että ovatko ne molemmille ok?
Ei niiden tarvitse samat olla, mutta olisi outoa, jos toinen pelaa eri korteilla kuin toinen ILMAN että siitä kerrotaan.
Edelleenkin kyseessä on mun suhde, ei sun. Sun ei tarvitse sitä kontrolloida niin millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.
Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.
Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.
Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luottohenkilö silloin on joku ihan muu kuin puoliso. On vaan siinä suhteessa jonkun muun esim. Rahan materian maineen tali eli ihan muun kuin sen ihmisen kanssa omien asioden ja toisen asioiden jakamisen takia. Ei ole luottamusta.
Toinen henkinen pettäminen on, että henkilö brakaa henkisesti. Kaputt.
Kyllä ihmisellä saa olla avioliiton ulkopuolisia ystäviä, vaikka olisikin naimisissa.
Se on ihan eri asia, haloo. Näsäviisasteletko vai oikeastiko luulet, että se että puoliso on luottohenkilö nro.1 poissulkee ystävyyssuhteet??
-eri
En ole samaa mieltä siitä, että puolison pitäisi aina olla luottohenkilö nro 1. Elämässä tulee asioita joita voi ymmärtää vain jos on itsekin kokenut saman, eikä ole mitään väärää siinä että jakaa ne asiat ystävän kanssa läpikotaisemmin kuin puolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun fyysisesti on sängyssä vaimon kanssa mutta kun pistää silmät kiinni, niin henkisesti siinä on naapurin Saara.
Minusta parisuhteessakin ihmisellä saa olla omat ajatuksensa. Teot ratkaisevat, ei ajatukset.
Mutta jos ajatukset ovat sellaisia joista kumppani loukkaantuisi jos tietäisi, niin miksi olla sen kumppanin kanssa sitten? Rehellinen pitää olla, haluatko itse olla suhteessa jossa toinen on mukana vain puoliksi? Tai vaikka ihan eri motiiveilla kuin uskot hänen olevan?
Pitkässä parisuhteessa ehtii tulla ja mennä monenlaisia ajatuksia. Eipä taida kenelläkään olla 100% ajatuksista sellaisia ettei missään tilanteessa loukkaisi. Ainakaan minä en vaadi kumppaniltani ajatusten täydellisyyttä, kun en pysty siihen itsekään.
Ajattelisin että tästä on hyvä puhua. Ja jos ei voi jostain syystä sanoa tällaisesta piirteestä itsessään, niin onko oikean ihmisen kanssa suhteessa sitten?
Kai sitä vaan tahtoo että tulisi rakastetuksi ihan kokonaisena, vaikka toinen tietääkin millainen olen. Esittäminen tai asioiden kertomatta jättäminen tarkoituksella ei ole oikein järkevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Henkinen pettäminen on sitä kun panee kummitusta.
Mitenkähän se onnistuu, ei perinteiset valkoiset kummitukset ole kiinteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
Tuossa tuli jo se vahingollisin käsitys, että omassa suhteessa on oltava vikaa, jos ihastuu toiseen. Se ei ole totta.
Sen sijaan on ihan törkeää henkistä väkivaltaa toimia tuon ohjeen mukaan. Siis että. Jos minä ihastuisin toiseen mieheen, ryhtyisin ensimmäisenä hieromaan sitä ihastumistani mieheni naamaan JA - mikä pahempaa - penäämään, mikä meidän suhteessamme nyt oikein on vikana kun minua näin ihastuttaa.
Siis miehen näkökulmasta, minä kertoilisin yhtäkkiä ihastumisesta ja pyytäisin häntä pohtimaan hyvässä hengessä, mikä on kun hän ei riitä minulle. Että pitäisikö korjata seksiä paremmaksi vai tehdä kotitöitä paremmin vai muuttua muuten vaan kiinnostavammaksi ihmiseksi.
Hyi olkoon, kuka tuollaista tekee omalle puolisolleen?
Onhan se ihastuminen hälytysmerkki, ja ainakin itse pitäisi käydä läpi tuo lista ihan saman tien. Miksei puolisonkin kanssa. Ja ihastumiset pitää tunnistaa heti alkuunsa ja etääntyä tilanteesta ja sellasesta, tietenkin. Tässähän se kunnioitus puolisoa kohtaan punnitaan, että miten itse toimii. Ja varmaan on hyvä oikeasti miettiä että miksi ihastuu, eikä vain kuitata sitä sillä että niin nyt vaan käy. Aika helppo pakotie selittää asiat itselleen sattumina tai jonain väistämättöminä asioina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
No mutta sähän juurikin jyräät omat sääntösi ainoiksi oikeiksi? Puhutteko te yhdessä teidän kummankin säännöistä ja siitä että ovatko ne molemmille ok?
Ei niiden tarvitse samat olla, mutta olisi outoa, jos toinen pelaa eri korteilla kuin toinen ILMAN että siitä kerrotaan.
Edelleenkin kyseessä on mun suhde, ei sun. Sun ei tarvitse sitä kontrolloida niin millään tavalla.
Joooooo, eihän siinä mitään. Mutta kai sun puolisosi on samaa mieltä sun määrittelyistä ja niistä pienistä yksityiskohdista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Sivusta. Minusta tuo on kontrollifriikkeyttä, mikä ei ole ihan tervettä. Yritä vähän höllätä.
Pakko puuttua sivusta, että ei todellakaan ole mitään kontrollifriikkiyttä toi?!. Mieti vähän minkälaista ihmis- ja maailmankuvaa oikein levität.
-eri
Kyllä on. Kontrollifriikin läheisenä on hankalaa. He ovat aina olevinaan oikeassa jyräten muut.
Arvoista ei puhuminen ei ole kontrollifriikkeyttä. Vaan tietenkin haluaa tietää rehellisesti mitä toinen ajattelee ja miten hän elämänsä elää. Asiat voi sanoa, jotta toinen tietää millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä.
Ethän sä voi olla suhteessa jos et ole rehellinen itsellesi tai sille kumppanillesi. Jos tämä ei onnistu heti alkuun, niin miksi jatkaa minkäänlaista suhdetta?
"Ethän sä voi..." No nimenomaan MÄ voin, jos kyseessä on MUN suhde, mun määrittelemällä moraalilla ja säännöillä. Ei sun. Juuri siitä on kyse kontrollifriikkeydessä, että yrittää jyrätä muut alleen.
No mutta sähän juurikin jyräät omat sääntösi ainoiksi oikeiksi? Puhutteko te yhdessä teidän kummankin säännöistä ja siitä että ovatko ne molemmille ok?
Ei niiden tarvitse samat olla, mutta olisi outoa, jos toinen pelaa eri korteilla kuin toinen ILMAN että siitä kerrotaan.
Tietenkin pitää olla samaa mieltä, muuhan olisi väärinkäyttöä. Ja hyvä on puhua nämä ajoissa, vähän sama kuin avioehdossa. Se pitää tehdä silloin kun kaikki on hyvin, niin keskustelu on helpompaa. Kuka haluaa että rakkain ihminen perustaakin yhdessäolon johonkin kuvitelmaan?
Mä en jaksanut lukea koko ketjua (enkä viimeisen sivun perusteella menettänyt mitään) mutta mielestäni henkistä pettämistä on esimerkiksi somesuhde, jossa harrastetaan intiimejä viestejä ja ehkä jopa nettiseksiä. Rakastutaan toiseen ja se toinen täyttää koko ajatusmaailman yötä päivää, vaikkei olisi koskaan tavattukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen pettäminen on sitä kun panee kummitusta.
Mitenkähän se onnistuu, ei perinteiset valkoiset kummitukset ole kiinteitä.
Lakanaan on toisaalta hyvä pyyhkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.
Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just.
Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti?
Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin?
Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?
Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.
En ole tuo, jolta kysyit.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, että täällä osa ihmisistä teilaa henkisen uskollisuuden olemassaolon ja ilmeisesti täysin itsekkäistä syistä. Ei tarvitse katsoa peiliin. Mieluummin syytetään muiden keksineen koko jutun. :D
Henkinen uskollisuus rakentuu toisilla ihan itsestään, koska arvostaa ja kunnioittaa omaa kumppania ja suhdetta niin paljon. Osa taas ei tätä halua tehdä, koska haluavat "kaiken".
Mjaa, minusta tuo taas kuulostaa lapselliselta. Leijuin itse oman henkisen uskollisuuteni hyvyyksissä parisuhteeni ensimmäiset 20 vuotta. Sitten putosin korkealta, kun ihastuin ja osoiitauduin siis ihan tavalliselsi kuolevaiseksi. Ilmaisu tahdon asia sai uuden merkityksen. Olen edelleen samassa avioliitossa, nyt siksi, että olen päättänyt pitää sen.
Tämä on vaatinut paljon suurempaa henkistä selkärankaa kuin se aiempi hyvistely. Muun muassa sen ajatuksen hylkäämistä, että suhteessa ja miehessäni pitäisi olla jotain vikaa, kun kerran ihastuin. Siis toki totta kai pitkässä parisuhteessa on monenlaista vikaa, mutta olisi älyllisesti epärehellistä yhtäkkiä nostaa niitä vikoja oikeutukseksi sille, että lähtee seuraamaan ihastumistaan. Oikeasti ne eivät ole _sellaisia_ vikoja, vaan normaalin elämän puolia, joita voi joko työstää tai sietää, mutta ihastumisen kanssa niillä ei ole oikeasti tekemistä.
Rikoslaissa on varmaankin määritelty, mitä rikoksen suunnittelulla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Ajattelu ei voi missään olosuhteissa olla rikosoikeudellisesti rangaistavaa.