Mitä on henkinen pettäminen?

Olen jopa kuullut UNISSAAN pettämisen olevan henkistä pettämistä (siis niin, että näkee unta että on toisen kanssa, ei niin, että kävelee unissaan naapurin sänkyyn ja panna paukuttaa vaikka vetelee sikeitä).

Jos mun kumppani sanoisi olevansa tällaisesta loukkaantunut niin ei siinä mitään, saa olla. Tunteilleen ei mahda mitään. Mut jos se kiukuttelisi siitä yhtään niin se ois moro hyvin nopeasti.

Ja samoin muutenkin jos joku syyttäisi jostain "henkisestä pettämisestä".

Henkinen pettäminen on sitä, kun ihastuu toiseen JA ruokkii aktiivisesti ihastumista, ilman että se kuitenkaan menee seksiin/pussailuun. Esimerkiksi nähdään jatkuvasti tätä ihastusta, puhutaan sen kanssa kokoajan, muutenkin pyritään saamaan ja antamaan nimenomaan tälle ihastuksen kohteelle huomiota. Siinä ohella sitten laiminlyödään parisuhde eikä enää niinkään vietetä aikaa sen oman kumppanin kanssa.

Ihastumiselle ei voi mitään, mutta teoille voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Tai sitten nimenomaan tapahtuisi. Toiselle voisi myös tulla niin epävarma olo itsestään ja suhteestaan, että alkaisi itsekin katsella suhteen ulkopuolelle.

Vaikea ongelma, jos on rehellinen se aiheuttaa ongelmia. Toisaalta, kuka haluaa itse olla epärehellinen tai jättää asioita kertomatta? Sen toisenhan se arvio kuitenkin pitää tehdä, et sinä voi olla ajatuspoliisi ja päättää mikä on toiselle osapuolelle oleellista tietoa tai ei. 

Jos asia mietityttää niin toki voi kysyä omalta kumppanilta haluaako hän raportit ihastuksista vai ei. Sen jälkeen ei tarvitse arvioida eikä olla ajatuspoliisina, vaan toimii vain kumppanin toiveen mukaan.

Veikkaisin, että suurin osa toivoo, että kumppani ei raportoi ihastuksistaan. Korjatkaa toki, jos teillä on varmempaa tietoa. Oma kantani omassa parisuhteessani on, että ihastukset julkkiksiin tms. tavoittamattomiin saa kertoa minulle jos haluaa, mutta ei ole pakko jos ei tahdo. Ihastuksista tavoitettavissa oleviin ihmisiin en halua kuulla, koska sitten minulle tulisi vain turhaa stressiä ja epäluuloja jotka jatkuisivat vielä silloinkin kun mies itse olisi jo unohtanut koko muijan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta "henkinen pettäminen" on kaikkea sellaista toimintaa, joka on suhteessa sovittujen pelisääntöjen vastaista. Esimerkiksi suhteen ulkopuoliselle ihastukselle viestittely salaa ja kahvilla käyminen jonkun toisen kanssa salaillen.

Jos asia täytyy salata kumppanilta, aletaan olla jo vahvasti pettämisen puolella.

Paitsi jos kumppani on sairaalloisen mustasukkainen ja se mitä salaa olisikin ihan vilpitöntä ystävyyttä.

Siinäkin tapauksessa typerää, kun pitäisi vaan laittaa tuollainen kumppani luiskaan.

Vierailija kirjoitti:

Toistelee unissaan toisten naisten tai miesten nimiä kun kumppani kuuntelee vieressä.

Ei ole henkistä pettämistä. Uniaan ei voi hallita. Minäkin jostain syystä näin vastikään seksiunta ala-asteen aikaisesta luokkakaverista, johon en ollut ihastunut koskaan enkä ollut ajatellut enkä nähnyt vuosikymmeniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Tai sitten nimenomaan tapahtuisi. Toiselle voisi myös tulla niin epävarma olo itsestään ja suhteestaan, että alkaisi itsekin katsella suhteen ulkopuolelle.

Vaikea ongelma, jos on rehellinen se aiheuttaa ongelmia. Toisaalta, kuka haluaa itse olla epärehellinen tai jättää asioita kertomatta? Sen toisenhan se arvio kuitenkin pitää tehdä, et sinä voi olla ajatuspoliisi ja päättää mikä on toiselle osapuolelle oleellista tietoa tai ei. 

Jos asia mietityttää niin toki voi kysyä omalta kumppanilta haluaako hän raportit ihastuksista vai ei. Sen jälkeen ei tarvitse arvioida eikä olla ajatuspoliisina, vaan toimii vain kumppanin toiveen mukaan.

Veikkaisin, että suurin osa toivoo, että kumppani ei raportoi ihastuksistaan. Korjatkaa toki, jos teillä on varmempaa tietoa. Oma kantani omassa parisuhteessani on, että ihastukset julkkiksiin tms. tavoittamattomiin saa kertoa minulle jos haluaa, mutta ei ole pakko jos ei tahdo. Ihastuksista tavoitettavissa oleviin ihmisiin en halua kuulla, koska sitten minulle tulisi vain turhaa stressiä ja epäluuloja jotka jatkuisivat vielä silloinkin kun mies itse olisi jo unohtanut koko muijan.

Ihastukset julkkiksiin, miten nuori oikein olet??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Sä kuvaat aidosti läheistä suhdetta ja osa sellaisia, jotka ei oikeasti ole läheisiä. Osa elää emotionaalisesti hyvinkin etäisissä suhteissa, jolla kummallakin on salainen oma maailmansa. Kulissit kunnossa. Itse en tällaista epärehellistä kuplaa haluaisi.

No en halua todellakaan, ja siksi mä ihmettelenkin sitä että varsin moni haluaa jättää jotain ehkä toiselle oleellisia puolia itsestään kertomatta? 

En näe että suhteessa on luottamusta tuollaisessa tilanteessa, jos ei uskalla puhua tai että ei luota siihen että toinen rakastaa aidosti sitä mitä olet. Voi olla että ideaalisuhteita ei tosiaan ole, mutta ei enää jaksaisi mihinkään kulissien ylläpitoon. Jos pohja on vahva, asioista voi puhua ja se entisestään lujittaa sitä keskinäistä sidettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Vierailija kirjoitti:

Et saa kumppanistasi sellaista kenen ajatukset määräät. Hän ajattelee elämänsä aikana muista sellaisia ajatuksia päänsisäisesti joskus.

Täähän on väärä luulo. Osa ihmisistä on monogamisia ja niille ei välttämättä tule koskaan tarvetta edes ajatella muita. Etenkään, jos samaan pakettiin kuuluu vielä ei niin voimakas libido. Joillekin on vaan helppoa olla parisuhteessa ja ajatella omaa kumppaniaan ja ihan muita asioita kuin toisia vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Olen kyllä kuullut käsitteen "henkinen pettäminen" mutta en ole syvällisemmin keskustellut kenenkään kanssa sen sisällöstä, kun ei ole parisuhteessa tullut vastaan.

Mut nyt ku oon täältä vähän lukenut, niin kaikella kunnioituksella, ei hitto te ootte sekasin. Voi kertoa kontrollin tarpeesta, heikosta itsetunnosta, tai muustakin, mutta joka tapauksessa tsemppiä sinne pari- ja miksei myös yksilöterapiaan.

Lisätään red flagien listalle, jos kuulenkin tapailun tai seurustelun yhteydessä sanat "henkinen pettäminen" aion juosta, ja kauas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Ei kaikkia normaaleja asioita ole hyväksi sanoa ääneen. Itse en halua kuulla esimerkiksi puolison paskallakäynneistä sen enempää kuin ihastuksistakaan, niin normaaleja juttuja kuin molemmat ovatkin. Joku toinen voi toki haluta kuulla molemmista, enkä sitä tuomitse. Olennaista on tuntea puolisonsa. Minä ja minun puolisoni olemme sellaisia, että jos ihastukselle ei aio mitään tehdä niin puolisolle kertomisesta tulisi vain turhaa mielipahaa.

Minulle henkilökohtaisesti ihastuksesta kuuleminen puolison suusta on samaa sarjaa kuin ”Oletpas rupsahtanut!” Normaali asia, mutta ei siitä tarvitse minulle sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Koska se voi loukata toista ihmistä ja aiheuttaa täysin turhaa epävarmuutta. On paljon asioita mitkä ovat normaaleja, minkä kertomisesta on haittaa.

En minä raportoi miehelleni jokaisesta näkemästäni komeasta miehestä, vaikka on normaalia pitää muitakin kuin puolisoa komeana. Mitä se sillä tiedolla tekee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Kiitos tästäkin muuten, tämä oli selkeää. Ja tällaisen asian kanssa voisi elää luottavaisena. Pitäisitkö kumppaniasi rehellisenä, jos tietäisit että hän ihastuu ja käsittelee asiansa itse - missä kohdassa se mahdollinen ihastuminen olisi sinusta epärehellistä ja siitä pitäisi sanoa? 

Jaa-a. Siitä pitäisi varmaan kertoa siinä vaiheessa, kun kumppani kokee olevansa niin ihastunut toiseen, ettei ole enää varma haluaako jatkaa kanssani.

Jos siitä kertoisi aiemmin, ei etääntymistä varmaan niin helpolla tapahtuisi. Se halu olla yhdessä näkyy juuri tuossa kohdassa, että mitä valintoja tekee ennen kuin on jo noin pitkällä. 

Tai sitten nimenomaan tapahtuisi. Toiselle voisi myös tulla niin epävarma olo itsestään ja suhteestaan, että alkaisi itsekin katsella suhteen ulkopuolelle.

Vaikea ongelma, jos on rehellinen se aiheuttaa ongelmia. Toisaalta, kuka haluaa itse olla epärehellinen tai jättää asioita kertomatta? Sen toisenhan se arvio kuitenkin pitää tehdä, et sinä voi olla ajatuspoliisi ja päättää mikä on toiselle osapuolelle oleellista tietoa tai ei. 

Jos asia mietityttää niin toki voi kysyä omalta kumppanilta haluaako hän raportit ihastuksista vai ei. Sen jälkeen ei tarvitse arvioida eikä olla ajatuspoliisina, vaan toimii vain kumppanin toiveen mukaan.

Veikkaisin, että suurin osa toivoo, että kumppani ei raportoi ihastuksistaan. Korjatkaa toki, jos teillä on varmempaa tietoa. Oma kantani omassa parisuhteessani on, että ihastukset julkkiksiin tms. tavoittamattomiin saa kertoa minulle jos haluaa, mutta ei ole pakko jos ei tahdo. Ihastuksista tavoitettavissa oleviin ihmisiin en halua kuulla, koska sitten minulle tulisi vain turhaa stressiä ja epäluuloja jotka jatkuisivat vielä silloinkin kun mies itse olisi jo unohtanut koko muijan.

Ihastukset julkkiksiin, miten nuori oikein olet??

Olen eri, mut kyl mulla on niitä ainakin. Olen 35.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta "henkinen pettäminen" on kaikkea sellaista toimintaa, joka on suhteessa sovittujen pelisääntöjen vastaista. Esimerkiksi suhteen ulkopuoliselle ihastukselle viestittely salaa ja kahvilla käyminen jonkun toisen kanssa salaillen.

Jos asia täytyy salata kumppanilta, aletaan olla jo vahvasti pettämisen puolella.

Paitsi jos kumppani on sairaalloisen mustasukkainen ja se mitä salaa olisikin ihan vilpitöntä ystävyyttä.

Siinäkin tapauksessa typerää, kun pitäisi vaan laittaa tuollainen kumppani luiskaan.

No siinä  mennään metsään ja huolella. Miksi täytyy salata jos on vain "vilpitöntä" ystävyyttä vastakkaisen sukupuolen kanssa? Mustasukkaisuudenko takia? No, sillä se vain pahentaa tilannetta todella paljon. Turvaudutko valheisiin vai oletko rehellinen? Suhteeseen ei kuulu mikään ulkopuolinen ihastus jonka kanssa viestitellään salaa tai tapaillaan salaa. Jos se oma suhde voi huonosti, niin silloin "tarttis tehrä jotain" ->kissa pöydälle kumppanin kanssa, ja kertoa missä mennään ja onko suhteella enään tulevaisuutta.

Täällä kyllä monen mielipide muuttuisi, kun se sattuukin omalle kohdalle mitä tulee kumppanin salaviestittelyyn/tapailuun ulkopuolisen ihastuksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Koska se voi loukata toista ihmistä ja aiheuttaa täysin turhaa epävarmuutta. On paljon asioita mitkä ovat normaaleja, minkä kertomisesta on haittaa.

En minä raportoi miehelleni jokaisesta näkemästäni komeasta miehestä, vaikka on normaalia pitää muitakin kuin puolisoa komeana. Mitä se sillä tiedolla tekee?

Omituista kaksoisajattelua. 

Mistä puolisosi tietää, että mitkä kaikki asiat jätät mainitsematta ettet loukkaisi? Voiko suhun siis mitenkään luottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Ei kaikkia normaaleja asioita ole hyväksi sanoa ääneen. Itse en halua kuulla esimerkiksi puolison paskallakäynneistä sen enempää kuin ihastuksistakaan, niin normaaleja juttuja kuin molemmat ovatkin. Joku toinen voi toki haluta kuulla molemmista, enkä sitä tuomitse. Olennaista on tuntea puolisonsa. Minä ja minun puolisoni olemme sellaisia, että jos ihastukselle ei aio mitään tehdä niin puolisolle kertomisesta tulisi vain turhaa mielipahaa.

Minulle henkilökohtaisesti ihastuksesta kuuleminen puolison suusta on samaa sarjaa kuin ”Oletpas rupsahtanut!” Normaali asia, mutta ei siitä tarvitse minulle sanoa.

Eli sä voit hyvin kun et ihan kaikkea tiedä, aika vieras ajattelumalli. Itsellä se kaiken sanominen on juuri se mikä lähentää aidosti. Enkä tarkoita paskallakäymisistä raportointia, kaikki vessassa käyvät. Mutta ajattelepa niin, että hänestä on normaalia ihastumisen jatkaminen hieman pidemmälle kuin mitä itse pitäisit hyväksyttävänä. Mitäs jos puolisosi haluaa raja menee siinä, että halaamista pidemmälle ihastumista ei saa viedä, ja ei saa jatkua vuotta pidempään se tunne? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

"Ihastut tämän tästä toisiin"

Mistä tuo nyt tuli? Minä en ihastu muihin helposti, en flirttaile, en käyttäydy kevytmielisesti. Silti puolustan ihmisten oikeutta omiin ajatuksiin, enkä pidä edes flirttailua pettämisenä (vaan typeränä huomiohakuisena käytöksenä).

Minun suhteessani luottamus on peräisin jostain ihan muusta kuin toisen ajatusten penkomisesta. Luotan kumppaniini, koska hän on vakaa ja rehellinen sekä äärimmäisen luotettava kaikissa toimissaan. Ei minulla ole mitään tarvetta kysyä häneltä "ihastutko muihin bla bla", koska en vain koe tarvetta. Ihastuuko, en tiedä. Jos ihastuu, se on hänen asiansa.

Itse asiassa jollain teoreettisella tavalla minusta ihastuminen (ei siitä kertominen turhaan) osoittaa jopa suurempaa uskollisuutta. Ei ole vaikeaa olla uskollinen jos ei ikinä koskaan vähääkään kiinnostuisi muista ihmisistä. Ei sen tarvitse periaatteessa olla rehellinen, sen kun vaan menee tunteidensa perässä.

Tämä ei siis ollut mikään kritiikki tällaisille ihmisille etteivät ne ole rehellisiä, vaan viettejään seuraavia eläimiä. Mutta mielestäni se että joku joskus ihastuu ei tee yhtään vähempää uskolliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Koska se voi loukata toista ihmistä ja aiheuttaa täysin turhaa epävarmuutta. On paljon asioita mitkä ovat normaaleja, minkä kertomisesta on haittaa.

En minä raportoi miehelleni jokaisesta näkemästäni komeasta miehestä, vaikka on normaalia pitää muitakin kuin puolisoa komeana. Mitä se sillä tiedolla tekee?

Mutta kai sinä haluat tietää, millaiset asiat ovat puolisosi mielestä normaaleita, lähinnä että onko normaalin raja teillä samassa kohdassa? Vai eikö sinua vain kiinnosta tällaiset yksityiskohdat? 

Täällä on aika monta vissiin, jotka ei usko tulevansa hyväksytyksi ihan omana itsenään - siis nämä, jotka salaavat tieten tahtoen kumppaniltaan asioita ja ovat jo emotionaalisesti etäisiä ja epälojaaleja. Sitten ne kirjoittaa meille muille, että kontrollointia ja huonoa itsetuntoa ja mitä näitä muita vanhoja yrityksiä nyt on. :D Ettekö kestä katsoa peiliin vai sekö pelottaa enemmän, että ette tutustuneetkaan kumppaniinne oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.

En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?

Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin? 

Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena? 

Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.

Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just. 

Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti? 

Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin? 

Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?

Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.

En ole tuo, jolta kysyit.

Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii. 

Mutta ethän sinä voi koskaan olla täysin varma siitä, kertooko toinen sinulle kaiken. Toista ihmistä ei voi ikinä tuntea täysin. Kuva toisesta rakentuu vähitellen vuosien myötä.

Mielestäni rehellisyys riippuu ihmisen teoista, ei mistään ajatuksista tai niiden tunnustamisesta.

Ja siitä, että haluaa avata omaa ajatusmaailmaansa sille tärkeimmälle ihmiselleen. Itse ainakin kokisin olevani vähän yksin suhteessa, jossa en tuntisi sitä toisen tapaa ajatella. 

Ei siis ole kysymys yksittäisestä ajatuksesta, vaan siitä mallista. Ja todellakin ihmettelen että tällaista kuviota ei halua avata kumppanilleen? Onko suhteessa sitten mihinkään aitoon perustuvaa luottamusta, vai mennäänkö vain mielikuvilla ja käytännön teoilla? 

Minulla ainakaan ihastukset eivät ole mikään ainoa ajattelumalli, jonka salaamalla jäljellä olisi vain mielikuvat ja käytännön teot.

Mutta ne ovat kuitenkin osa sinua, ja pelkäätkö että tuollaisesta kertominen tekisi omasta suhteestasi vaikeamman? Kunnioitus toista kohtaan mielestäni on suurempi asia kuin oma halu olla suhteessa ja salailla jotain piirrettä itsessään. 

Mielestäni ei ole salailua se, että minulla on sama normaali piirre joka on kaikilla muillakin. Eli siis tässä tapauksessa se piirre on se kyky ihastua. On nimenomaan kunnioitusta toista kohtaan olla tuottamatta toiselle turhaa mielipahaa.

Jos se on normaalia, niin sen varmasti voi sitten sanoakin ääneen, mitä se haittaa? 

Koska se voi loukata toista ihmistä ja aiheuttaa täysin turhaa epävarmuutta. On paljon asioita mitkä ovat normaaleja, minkä kertomisesta on haittaa.

En minä raportoi miehelleni jokaisesta näkemästäni komeasta miehestä, vaikka on normaalia pitää muitakin kuin puolisoa komeana. Mitä se sillä tiedolla tekee?

Omituista kaksoisajattelua. 

Mistä puolisosi tietää, että mitkä kaikki asiat jätät mainitsematta ettet loukkaisi? Voiko suhun siis mitenkään luottaa? 

Olen eri, mutta mihin puoliso edes tuollaista luetteloa tarvitsisi? Mitä hyötyä puolisolle olisi tietää vaikkapa tällainen lista asioita jotka jätän mainitsematta etten loukkaisi?

- Sulle on tullu uusia ryppyjä

- Oot kaljuuntunu taas lisää

- Oot lihonu

jne.