Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?
Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.
Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.
Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.
Kommentit (1809)
Kuinkahan monta turhaa riitaa ja eroa pikkulapsiaikana vältettäisiin, jos vanhemmat lähetettäisiin parisuhdeterapiakurssille tai ainakin käynnille, jossa opetettaisiin kommunikaation tärkeyttä ja kerrottaisiin pikkulapsiarjen haasteista ja niistä selviämisestä. Samalla voisi poimia jatkoseurantaan ne, joilla vaikuttaa olevan haasteita. Suurin osa ongelmistahan johtuu siitä, ettei ymmärretä ja osata asettua toisen asemaan, vaan jäädään jumiin siihen omaan näkemykseen. Ei vika ole pelkästään miehissä tai pelkästään naisissa (useimmiten, toki kusipäitä mahtuu molempiin joukkoihin), vaan siinä ettei ymmärretä toisen tarpeita. Loppujen lopuksi tämä olisi vaan säästöä jos perheen voisi paremmin, äidit ei uupuisi ja isät olisi vihaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.
Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.
No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.
No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.
Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.
Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita. Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma.
Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.
Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.
Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi.
Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti.
Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä.
Korjaan, Suomen ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta. Muu maailma ei ehkä ole enää pelastettavissa kokonaan, vakavasti sanottuna.
Kyllä ihan jokaisen tulee tulla kuulluksi. Se mies ei varmasti kertaakaan ole vaatinut tulla kuulluksi kesken lapsen itkupotkuraivarin. Sen sijaan lapsen syödessä, ihan tasan tarkkaan sitä miestään tulee kuunnella, ihan kuten vaimoa tulee kuunnella kesken leffan tai jääkiekkomatsin.
Tee testi. Kun miehesi katsoo urheilua, mene hänen syliinsä ja ehdota seksiä. Jos hän valitsee urheilun, olet oikeutetusti vihainen. Jos hän valitsee sut, teillä on vielä toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, että kun lapsi on syntynyt, on mies arvojärjestyksessä heti koiran jälkeen seuraavana. Ja ap ihmettelee, kun mies on harmissaan.
Vastasyntynyt on ihan avuton, hän ei pärjää yhtään yksinään. Koira kusee sisälle, jos sitä ei vie ulos. Aikuinen mies saa itse otettua ruokaa ja osaa mennä vessaan. Sinun mielestä se aikuinen mies pitää laittaa ykköseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta turhaa riitaa ja eroa pikkulapsiaikana vältettäisiin, jos vanhemmat lähetettäisiin parisuhdeterapiakurssille tai ainakin käynnille, jossa opetettaisiin kommunikaation tärkeyttä ja kerrottaisiin pikkulapsiarjen haasteista ja niistä selviämisestä. Samalla voisi poimia jatkoseurantaan ne, joilla vaikuttaa olevan haasteita. Suurin osa ongelmistahan johtuu siitä, ettei ymmärretä ja osata asettua toisen asemaan, vaan jäädään jumiin siihen omaan näkemykseen. Ei vika ole pelkästään miehissä tai pelkästään naisissa (useimmiten, toki kusipäitä mahtuu molempiin joukkoihin), vaan siinä ettei ymmärretä toisen tarpeita. Loppujen lopuksi tämä olisi vaan säästöä jos perheen voisi paremmin, äidit ei uupuisi ja isät olisi vihaisia.
Ihan joka kunnassa ja kaupungissa on perhevalmennus raskauden aikana.
Mies on itse heittäytynyt toiseksi vauvaksi. Jonkun kai teidän perheessä olisi syytä pitää myös sinusta huolta, eikä se joku ole se teidän pikkutaapero. Parisuhteessa tärkeintä on yhteistyö. Se tarkoittaa, että molemmat aikuiset ottavat vastuun perheen yhteisistä asioista siitä lähtien kun ovi paukahtaa kiinni kotiin tultua. Lapsen kanssa voi myös olla mukava ja hyvä olla, ja saa iloita tämän kasvusta ja kehityksestä, jokapäiväistä iloa siis myös miehelle.
Mies, joka ei näitä asioita halua sisäistää, joutuu valitettavan usein lopulta hylätyksi, jätetyksi. Naisen on usein parempi olla vain yhden vauvan kanssa kuin vuodesta toiseen paapoa kahta vauvaa. Miehissä on vielä se paha vika, että toisin kuin pikkuiset lapset, he säilyvät aika samanlaisina vuodesta toiseen, jolloin pitkittynyt vauvavaihe alkaa syödä parisuhdetta. Isinä ja puolisoina menestyvät sellaiset miehet, jotka ottavat lapsen ja tämän hoidon tosissaan myös omaksi asiakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpaa se hoitaja sitten hoitaa, lasta vai miestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että kun lapsi on syntynyt, on mies arvojärjestyksessä heti koiran jälkeen seuraavana. Ja ap ihmettelee, kun mies on harmissaan.
Vastasyntynyt on ihan avuton, hän ei pärjää yhtään yksinään. Koira kusee sisälle, jos sitä ei vie ulos. Aikuinen mies saa itse otettua ruokaa ja osaa mennä vessaan. Sinun mielestä se aikuinen mies pitää laittaa ykköseksi.
Kyllä pitää laittaa ykköseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita tietenkään palvelua tai puolesta tekemistä. Se ykkösenä olo on henkistä ja tunteisiin liittyvää. Tässä on selvästi koko asian pihvi. Äiti vertaa miestään lapsiinsa ja kuvittelee sen, että arvostaa miehensä ykköseksi olevan asioiden hoitoa ja passausta. Lasten hoito on sitä, miehen ja parisuhteen hoito ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.
Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap
No kai sitä isäntä joutuu pitkää päivää tekemään kun rouva on kotona. Ei muuta kuin rouva töihin ja lapsi hoitoon. Toki sitten miehenkin pitää osallistua lapsen viemisiin/hakemisiin. Nyt annat ymmärtää että ukko ei edes taida paljoa kotitöihin osallistua?
Jos miehellä on tunnin työmatka suuntaansa, niin tasan tarkkaan hän ei vie eikä hae lasta yhden ainoaa kertaa. Miehen elämä jatkuu kuten ennenkin, naisen elämä menee vielä raskaammaksi. Miehen pitää etsiä uusi työ läheltä kotia tai ruveta tekemään osa-aikaista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että kun lapsi on syntynyt, on mies arvojärjestyksessä heti koiran jälkeen seuraavana. Ja ap ihmettelee, kun mies on harmissaan.
Vastasyntynyt on ihan avuton, hän ei pärjää yhtään yksinään. Koira kusee sisälle, jos sitä ei vie ulos. Aikuinen mies saa itse otettua ruokaa ja osaa mennä vessaan. Sinun mielestä se aikuinen mies pitää laittaa ykköseksi.
Kyllä pitää laittaa ykköseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita tietenkään palvelua tai puolesta tekemistä. Se ykkösenä olo on henkistä ja tunteisiin liittyvää. Tässä on selvästi koko asian pihvi. Äiti vertaa miestään lapsiinsa ja kuvittelee sen, että arvostaa miehensä ykköseksi olevan asioiden hoitoa ja passausta. Lasten hoito on sitä, miehen ja parisuhteen hoito ei.
Mitä mies sitten tekee parisuhteen ja perheen eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.
Entä nuorille isille?
Pitäisi näyttää näitä ketjuja etukäteen, niin ymmärtäisivät mihin ovat ryhtymässä. Jos silti vielä haluaa lapsen, niin on sitten valmis kaikkeen mitä vastaan voi tulla.
Näitä ketjuja pitäisi lukea pojille jo varhaiskasvatuksesta alkaen. Joka viikko vaikka uskonnon tilalla kertoa mitä naiset miehistä ajattelevat.
Tai mitä tapahtuu kun saa lapsen. Pahimmillaan se tarkoittaa jo raskausaikana alkavaa armotonta vittuilua ja huutamista, kun teet kaiken väärin. Seksiä ei tietenkään ole ja sinun rooli muuttuu rahasammoksi ja lastenhoitajaksi.
Nämä siis pahimpia esimerkkejä, ja jos tuohon on valmis, niin ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja.
Vierailija kirjoitti:
Mies on itse heittäytynyt toiseksi vauvaksi. Jonkun kai teidän perheessä olisi syytä pitää myös sinusta huolta, eikä se joku ole se teidän pikkutaapero. Parisuhteessa tärkeintä on yhteistyö. Se tarkoittaa, että molemmat aikuiset ottavat vastuun perheen yhteisistä asioista siitä lähtien kun ovi paukahtaa kiinni kotiin tultua. Lapsen kanssa voi myös olla mukava ja hyvä olla, ja saa iloita tämän kasvusta ja kehityksestä, jokapäiväistä iloa siis myös miehelle.
Mies, joka ei näitä asioita halua sisäistää, joutuu valitettavan usein lopulta hylätyksi, jätetyksi. Naisen on usein parempi olla vain yhden vauvan kanssa kuin vuodesta toiseen paapoa kahta vauvaa. Miehissä on vielä se paha vika, että toisin kuin pikkuiset lapset, he säilyvät aika samanlaisina vuodesta toiseen, jolloin pitkittynyt vauvavaihe alkaa syödä parisuhdetta. Isinä ja puolisoina menestyvät sellaiset miehet, jotka ottavat lapsen ja tämän hoidon tosissaan myös omaksi asiakseen.
Ei se ole mikään vika, että ei unohda olevansa mies sen isyyden lisäksi. Pikemminkin se on suuri vika, että kuvittelee niin. Hyvä isä ja mies on sellainen, joka hoitaa ja huoltaa lapsiaan ja puolisoaan, koska rakastaa heitä, ei siksi, että hänen vaimonsa olisi tyytyväinen. Hyvä äiti ja vaimo toimii samoin.
Ihan kauheaa, jos perhe-elämä on sitä, että molemmat hukkaavat itsensä ja puolisonsa lasten vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.
Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.
No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.
No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.
Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.
Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita. Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma.
Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.
Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.
Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi.
Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti.
Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä.
Korjaan, Suomen ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta. Muu maailma ei ehkä ole enää pelastettavissa kokonaan, vakavasti sanottuna.
Kyllä ihan jokaisen tulee tulla kuulluksi. Se mies ei varmasti kertaakaan ole vaatinut tulla kuulluksi kesken lapsen itkupotkuraivarin. Sen sijaan lapsen syödessä, ihan tasan tarkkaan sitä miestään tulee kuunnella, ihan kuten vaimoa tulee kuunnella kesken leffan tai jääkiekkomatsin.
Tee testi. Kun miehesi katsoo urheilua, mene hänen syliinsä ja ehdota seksiä. Jos hän valitsee urheilun, olet oikeutetusti vihainen. Jos hän valitsee sut, teillä on vielä toivoa.
Minusta miehellä on oikeus omiin mielenkiinnonkohteisiin keskittymiseen, joten en todellakaan loukkaantuisi jos hän haluaa katsoa urheilua eikä harrastaa seksiä. Tai käskee olla hiljaa juuri kun on ratkaisevat hetket menossa. Mutta tämä nyt ei ole oikein verrattavissa oleva asia, koska se vauva ei ole mikään harrastus vaan vauvan hyvinvoinnin pitäisi olla molempien vanhempien tavoitteena. Jos vauva häiriintyy siitä että toinen puhuu, eikä syöminen sitten onnistu (aika yleinen vaihe vauvoilla, se menee jossain kohtaa kyllä ohi) niin miksi ihmeessä ei voisi odottaa hetkeä ennen kuin alkaa selostaa juttujaan? Ihan normaalia toisen kunnioittamista, ettei häiritä jos on joku juttu kesken. Eri asia jos toinen ei suostu kuuntelemaan ikinä.
Täytyy kyllä myöntää ettei minuakaan kiinnostanut miehen työjutut pätkän vertaa kun olin lapsen kanssa kotona. Niistä jauhamisen sijaan olisin jotenkin toivonut, että mies olisi ollut kiinnostunut omien lastensa päivästä ja tekemisistä. Kyllä minä niitä kuuntelin silti, onneksi oma mies osasi valita yleensä hetken niin ettei just ollut joku homma kesken. No, minun osaltani nämä ajat on takana päin ja parisuhde voi paljon paremmin nyt kun molemmat on työelämässä ja on siis elämää kodin ulkopuolellakin.
Vauvani on minulle vihainen kun olen priorisoinut harrastuksen perheen edelle. Mutta minkäs voin, olen intohimoinen vapaa-ajankalastaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.
Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap
Tämä on raskas tilanne äidille, jonka palveluja odottaa ensin lapsi ja sen jälkeen odottamisesta jo valmiiksi ärtynyt mies. Olisiko mitenkään mahdollista, että mies integroituisi perheeseen niin että odottamiseen sijasta hän olisi yhdessä ihan vaan leppoisasti lapsen kanssa osallistuen perheen toimiin. Onko nuorille isille oppaita, käytös voi johtua lapsellisuudesta ja tietämättömyydestä mitä kulloinenkin elämänvaihe sujuakseen vaatii.
Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.
VMP. Ei ole pelkästään nuorien äitien vastuulla parisuhde! Paria ei ole jos parista molemmat eivät ole osallisia ja vastuussa. Nuorille pareille yleensä pitäisi olla oppaita.
Nainenhan tässäKIN löi hanskat tiskiin vauvakuplassaan.
Löukö? Se mieshän ei ole paikalla ollenkaan, ei mitään panostusta parisuhteeseen ja perheeseen vaanjuitelee vaan ylitöissä. Vrt ei ole ruuanlaittoon osallistumista se että saapuu katettuun pöytään ja syö.
Taas tuo ylityö-valhe. Ap jo kertoi ettei mies ole ylitöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta turhaa riitaa ja eroa pikkulapsiaikana vältettäisiin, jos vanhemmat lähetettäisiin parisuhdeterapiakurssille tai ainakin käynnille, jossa opetettaisiin kommunikaation tärkeyttä ja kerrottaisiin pikkulapsiarjen haasteista ja niistä selviämisestä. Samalla voisi poimia jatkoseurantaan ne, joilla vaikuttaa olevan haasteita. Suurin osa ongelmistahan johtuu siitä, ettei ymmärretä ja osata asettua toisen asemaan, vaan jäädään jumiin siihen omaan näkemykseen. Ei vika ole pelkästään miehissä tai pelkästään naisissa (useimmiten, toki kusipäitä mahtuu molempiin joukkoihin), vaan siinä ettei ymmärretä toisen tarpeita. Loppujen lopuksi tämä olisi vaan säästöä jos perheen voisi paremmin, äidit ei uupuisi ja isät olisi vihaisia.
Ihan joka kunnassa ja kaupungissa on perhevalmennus raskauden aikana.
Joo, meillä se oli esim video jossa esiteltiin miten synnärille tullaan ja mitä siellä tapahtuu. Ei hirveästi hyödytä parisuhteen näkökulmasta.
Walfrid Köhkö kirjoitti:
Kumpaa se hoitaja sitten hoitaa, lasta vai miestä?
Tänään rekattu tili ja tuossa on sun taso?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.
Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.
No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.
No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.
Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.
Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita. Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma.
Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.
Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.
Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi.
Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti.
Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä.
Korjaan, Suomen ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta. Muu maailma ei ehkä ole enää pelastettavissa kokonaan, vakavasti sanottuna.
Kyllä ihan jokaisen tulee tulla kuulluksi. Se mies ei varmasti kertaakaan ole vaatinut tulla kuulluksi kesken lapsen itkupotkuraivarin. Sen sijaan lapsen syödessä, ihan tasan tarkkaan sitä miestään tulee kuunnella, ihan kuten vaimoa tulee kuunnella kesken leffan tai jääkiekkomatsin.
Tee testi. Kun miehesi katsoo urheilua, mene hänen syliinsä ja ehdota seksiä. Jos hän valitsee urheilun, olet oikeutetusti vihainen. Jos hän valitsee sut, teillä on vielä toivoa.
Miehelleni itseasiassa jalkapallo on tärkeää ja koska rakastan häntä, annan hänen katsoa sitä rauhassa ja voimme harrastaa seksiä sen jälkeen. Kuulluksi tulee toki tulla, kun on joku hätä ja myös muuten, kun on sopiva aika. Ja sopiva aika pitää toki raivata päivästä, sitä en väheksy. Mutta mitä nautintoa toinen saa keskustelusta, johon toinen ei pysty sillä hetkellä osallistumaan. Mitä nautintoa saisin seksistä, jos toisen jalkapallo jää sen takia näkemättä. Kyllähän molemman osapuolen tunteet tulee huomioida, eikä vain toisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naristaan vain miehen tarpeista? Ei niistä aloituksen äidin tarpeistakaan mies ole kiinnostunut sen vertaa että ymmärtäisi ettei ap jaksa...Parisuhteessa huomioidaan molempien tarpeet, silloin se toimii. Eli ap tarvitsee apua mieheltä arkeen, sitten voi riittäää energiaa siihen parisuhteeseenkin...
Hyvä parisuhde auttaa jaksamaan. Nainen ei ole vaivautunut pariin vuoteen pitämään mitään huolta parisuhteesta ja kaikki on jäänyt.
Katsot vain lopputulosta, et sitä matkaa siihen. Tyypillistä miehiä vihaaville naisille.
?? Toki auttaa hyvä parisuhde jaksamaan, mutta se on tiimityötä. Ei tuossa aloittajan tapauksessa mies huomioi ap:n tarpeita myöskään...Miksi sitten toisinpäin pitäisi?
Mistä päättelet ettei mies huomioi naisen tarpeita?
Entä kumpi lopetti ensin sen huomioimisen? Niih? Miksi miehen pitäisi huomioida naisen tarpeet joka lopettu miehen huomioimisen? Niih?
Naisen elämä mullistuu ensimmäisen lapsen syntyessä, mies selviää paljon vähemmällä. Homma menee perseelleen, jos mies vain vinkuu miksei vaimo huomioi häntä. Selvästi näkee, että olet lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.
Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.
No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.
No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.
Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.
Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita. Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma.
Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.
Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.
Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi.
Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti.
Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä.
Suhde lapseen elinikäinen...
Minä katkaisin 40+ vuotiaana välit äitiini kun tajusin mikä hän on.
Hän on silti sinun äitisi. Ja toisaalta lapseen tosiaan kannattaa luoda hyvä suhde eikä priorisoida parisuhdetta lapsen edelle, jos haluaa että välit lapseen säilyy aikuisenakin. Vaikka ei liika ripustautuminenkaan hyvää tee.
Olisin tyytyväinen jos ei olisi. Narsku mikä narsku, uhriutuukin kaikesta, piti mykkäköulua jo kun olimme tenavia ja nyt taas homma lähti sillä lapasesta.
Tajusin että pääsen elämäsäs helpommalla kun en ole ko. naiseen missään yhteydessä.
En kadu.
No kai sitä isäntä joutuu pitkää päivää tekemään kun rouva on kotona. Ei muuta kuin rouva töihin ja lapsi hoitoon. Toki sitten miehenkin pitää osallistua lapsen viemisiin/hakemisiin. Nyt annat ymmärtää että ukko ei edes taida paljoa kotitöihin osallistua?