Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija
24.04.2022 |

Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.

Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.

Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.

Kommentit (1809)

Vierailija
861/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvyyden vuoksi: ei mieskään niitä kahdenkeskisiä ravintolaillallisia niinkään vaadi vaan että arjessa priorisoisin parisuhteen lapsen edelle. Esimerkkejä: kun hän tuli töistä hän halusi että kuuntelen hänen työkuulumiset. Mutta jos vauva samaan aikaan huusi nälkää en minä kuullut mitään ja oli pakko hoitaa vauvalle maitoa/syötävää. Imetys onnistui vain täydessä hiljaisuudessa, vaiva ei imenyt vaan huusi jos ei ollut hiljaista tai jos en keskittynyt vauvaan ja imettämiseen. Eli en pystynyt yhtäaikaa imettämään ja juttelemaan miehen kanssa. Mies suuttui. Ap

Otitko neuvolassa puheeksi sen ettei vauva imenyt kuin täydessä hiljaisuudessa? Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin ettei se ole normaalia. Jos ei sinua uskota neuvolassa ja tutkita lastasi tarkemmin, laita hänet päiväkotiin - kyllä sieltä pian sanotaan etteivät pärjää lapsesi kanssa. Nykyaikana helpommin sanottu kuin tehty kun en itsekään töihin ole päässyt, mene töihin lepäämään.

Mutta outoa käytöstä on mieheltäsi jos ei voi odottaa puolta tuntia että pääsee kertomaan työkuulumisiaan.

Jotkut vauvat ovat ääniherkempiä eivätkä oysty keskittymään syömiseen jos tulee äänimelua, ihan normaalia. Meillä oli sellainen että jos joku puhui niin käänteli päätään siihen suuntaan ja unohti syödä. Siis vähän vanhempana, n.4-6kk iässä. Ja sitten oli kärttyinen jos oli nälkäinen, syötin siis toisessa huoneessa jos oli hälyä/vieraita talossa.

Ei nukahtanutkaa myöskään jos oli jotain ääntä.

Täysin eri asia kuin oman isän keskustelu äidin kanssa.

Kyllä sillä meidän lapsella oli vaikeuksia keskityä imemiseen jos vanhemmat jutteli, miten niin täysin eri asia?

Jossain vaiheessa se ympäristö alkaa kiinnostaa lasta. Joillain enemmän joillain vähemmän.Ja mitenköhän se isä juttelee 1/2h? vaahdoten jotain työpaikasta?

Kyllä, se vaihe tulee kaikille vauvoille, että ympäristö kiinnostaa, mutta se kiinnostaa vaikkei isä sanoisi sanaakaan. Sit se vauva tuijottelee äitiä. Jos isän ääni häiritsee, on se merkki tasan siitä, että siihen isän ääneen ei ole tottunut.

Kuulostat kyllä harvinaisen epäkunnioittavalta puolisolta. Onneksi puolisoni on täysin erilainen.

Vierailija
862/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naristaan vain miehen tarpeista? Ei niistä aloituksen äidin tarpeistakaan mies ole kiinnostunut sen vertaa että ymmärtäisi ettei ap jaksa...Parisuhteessa huomioidaan molempien tarpeet, silloin se toimii. Eli ap tarvitsee apua mieheltä arkeen, sitten voi riittäää energiaa siihen parisuhteeseenkin...

Hyvä parisuhde auttaa jaksamaan. Nainen ei ole vaivautunut pariin vuoteen pitämään mitään huolta parisuhteesta ja kaikki on jäänyt.

Katsot vain lopputulosta, et sitä matkaa siihen. Tyypillistä miehiä vihaaville naisille.

?? Toki auttaa hyvä parisuhde jaksamaan, mutta se on tiimityötä. Ei tuossa aloittajan tapauksessa mies huomioi ap:n tarpeita myöskään...Miksi sitten toisinpäin pitäisi?

Mistä päättelet ettei mies huomioi naisen tarpeita?

Entä kumpi lopetti ensin sen huomioimisen? Niih? Miksi miehen pitäisi huomioida naisen tarpeet joka lopettu miehen huomioimisen? Niih?

Naisen elämä mullistuu ensimmäisen lapsen syntyessä, mies selviää paljon vähemmällä. Homma menee perseelleen, jos mies vain vinkuu miksei vaimo huomioi häntä. Selvästi näkee, että olet lapseton.

Ja sinusta näkee miksi mies löysi uuden naisen.

Tuossahan tuo vieressä vielä on. Missäs sinun vaimosi?

Edelleen: näkee miksi mies löysi uuden naisen.

Niin, missäs se sinun vaimosi nyt on?

Valmistautumassa yövuoroon eli nokosilla.

Siis samassa asunnossa sinun kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
863/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että miehesi on kuittaillut sinulle siitä, kun olet kasvattanut lapsesi täysin sinusta riippuvaksi ja olet siitä nyt suuttunut ja kirjoittanut hakeaksesi "siskoilta" tukea.

"itse en pysty päiväunia ottamaan jos lapsi nukkuu, kun keinutan vaunuja" Siis mitä hittoa :O Ei kannata opettaa lasta tuollaiseen. Meillä pystyy vaikka imuroimaan vaikka lapsi nukkuu, koska olemme opettaneet lapsen nukkumaan normaalissa elämän äänissä. Silloin joskus, kun lapsi nukutettiin vaunuun niin se idea oli, että kun lapsi nukahti niin se keinuttaminen lopetettiin siinä vaiheessa.

"kun vauva nukkuu niin varpaankynnet pitää leikata, pyykätä ja laittaa ruokaa," - Miksi mitään ei pysty tehdä, kun lapsi on hereillä?

Meillä minä (miehenä) teen samalla, kun 1.5l vuotias lapsi on hereillä seuraavia asioita: kokkaan, pyykkään, tiskaan, siivoan. Vaimo on töissä.

"vauva pitää imettää niin mies valittaa, kun en kuuntele häntä" :O Itse en ole imettänyt, kuin vaimoani mutta onko muilla kokemuksia, että samalla ei pystyisi kuunnella juttuja?

Sillä ei sitten kuitenkaan tunnu olevan usein sitten mitään väliä, kun jotkut oikein julkisella paikalla (ravintolassa) hirveässä hälinässä imettää lapsiansa, että siitä lapsi ei häiriinny mutta vaikea kuvitella, että siitä lapsi sitten häiriintyy, kun miehesi puhuu. 

Lapsi on kaksi vuotias, imetys?.

Sanoin jo aikaisemmin, tavoitteeni on imettää lastani kunnes hän täyttää 18

-ap

Vierailija
864/1809 |

Siinäpä sinulle pohdittavaa.

Mitä teet tuolla tiedolla? En minäkään kysele missä miehesi on, ja kuinka voit olla varma ettei se pääse nussimaan vierasta naista vaikka pikaisille.

Vierailija
865/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvyyden vuoksi: ei mieskään niitä kahdenkeskisiä ravintolaillallisia niinkään vaadi vaan että arjessa priorisoisin parisuhteen lapsen edelle. Esimerkkejä: kun hän tuli töistä hän halusi että kuuntelen hänen työkuulumiset. Mutta jos vauva samaan aikaan huusi nälkää en minä kuullut mitään ja oli pakko hoitaa vauvalle maitoa/syötävää. Imetys onnistui vain täydessä hiljaisuudessa, vaiva ei imenyt vaan huusi jos ei ollut hiljaista tai jos en keskittynyt vauvaan ja imettämiseen. Eli en pystynyt yhtäaikaa imettämään ja juttelemaan miehen kanssa. Mies suuttui. Ap

Otitko neuvolassa puheeksi sen ettei vauva imenyt kuin täydessä hiljaisuudessa? Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin ettei se ole normaalia. Jos ei sinua uskota neuvolassa ja tutkita lastasi tarkemmin, laita hänet päiväkotiin - kyllä sieltä pian sanotaan etteivät pärjää lapsesi kanssa. Nykyaikana helpommin sanottu kuin tehty kun en itsekään töihin ole päässyt, mene töihin lepäämään.

Mutta outoa käytöstä on mieheltäsi jos ei voi odottaa puolta tuntia että pääsee kertomaan työkuulumisiaan.

Jotkut vauvat ovat ääniherkempiä eivätkä oysty keskittymään syömiseen jos tulee äänimelua, ihan normaalia. Meillä oli sellainen että jos joku puhui niin käänteli päätään siihen suuntaan ja unohti syödä. Siis vähän vanhempana, n.4-6kk iässä. Ja sitten oli kärttyinen jos oli nälkäinen, syötin siis toisessa huoneessa jos oli hälyä/vieraita talossa.

Ei nukahtanutkaa myöskään jos oli jotain ääntä.

Ne ei oo ääniherkkiä vaan niillä ei oo nälkä.

Vierailija
866/1809 |

Ja oikea ap sanoi aikaisemmin, että edellinen joka sanoi vastaavaa trollasi häntä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
867/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksinhuoltaja go go! Eroa pukkaa.

Vierailija
868/1809 |

Itse rupesit puhumaan minun parisuhteesta. Mies on kahden metrin päässä minusta. Toki hän saa halutessaan panna ketä haluaa. Myös minä voin tehdä mitä haluan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
869/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Aloittajankin tapauksessa vain mies on typerä. Vain mies on unohtanut parisuhteen ja sen puolison jonka parasta miehen kuuluisi ajatella. Se ei ole parisuhde että naisen pitää huomioida ja hemmotella miestä ja mies ei tee samaa naiselle.

Muutenkin minusta on käsittämätöntä kuinka ajattrelemattomla miehet on kun vaimo on juuri synnyttänyt ja vasta toipumassa. Kun mies on nähnyt minkä helve tin nainen käy läpi synnytyksessä ja kuinka kipeä on sen jälkeen niin on hyvin outoa että mies ei hoivaa ja hemmottele naista, varmista levähtäminen ja riittävä uni naiselle. Päinvastoin vinkuvat seksiä itselle. Siinä lähtee jo paljon vikaan.

Missä miesten tilannetaju, taju siitä että itse pitää välillä ja vuorostaan huomioida toisia vaikka ei itse sas juuri samaa siinä takaisin, että pitää osata aikuisena joskus laittaa itsensä vasta toisten jälkeen, ymmärtää oma vähäisyytensä toisten tärkeämpien tarpeiden vuoksi?

Katkeruus naisen mielessä vauva-ajoista on siemen eroon.

Vierailija
870/1809 |

Minä rupesin puhumaan? Kukahan se aloitti heitolla "selvästi näkee että olet lapseton"

Tietääkö ukkos mitä sä kirjoittelet täällä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
871/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä se lapsenhoito kuule yhtälailla kuuluu miehellesikin.kuulostaa siltä ettei sinulla ole muuta elämää kuin lapsesi..niin ei saa olla..koska kohta sinulla on uupumus.lapsi hoitoon ja miehen kanssa kaksiste ja myös mikä ehkä vieläkin tärkeämpää..menet ystäviesi kanssa rentoutumaan..sen jälkeen olet virkeä ja jaksat kuunnella miehesi marinaa.

Vierailija
872/1809 |

Päivän kuulumisien kuuntelusta on vielä vähän matkaa hemmotteluun,

Tai en mä tiedä miten teillä tuo homma toimii...

Ja mitä mies menettää jos nainen ottaa eron? Rakastavan (tirsk) puolison? Vieraan miehen lapsen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
873/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä se lapsenhoito kuule yhtälailla kuuluu miehellesikin.kuulostaa siltä ettei sinulla ole muuta elämää kuin lapsesi..niin ei saa olla..koska kohta sinulla on uupumus.lapsi hoitoon ja miehen kanssa kaksiste ja myös mikä ehkä vieläkin tärkeämpää..menet ystäviesi kanssa rentoutumaan..sen jälkeen olet virkeä ja jaksat kuunnella miehesi marinaa.

Vierailija
874/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Aloittajankin tapauksessa vain mies on typerä. Vain mies on unohtanut parisuhteen ja sen puolison jonka parasta miehen kuuluisi ajatella. Se ei ole parisuhde että naisen pitää huomioida ja hemmotella miestä ja mies ei tee samaa naiselle.

Muutenkin minusta on käsittämätöntä kuinka ajattrelemattomla miehet on kun vaimo on juuri synnyttänyt ja vasta toipumassa. Kun mies on nähnyt minkä helve tin nainen käy läpi synnytyksessä ja kuinka kipeä on sen jälkeen niin on hyvin outoa että mies ei hoivaa ja hemmottele naista, varmista levähtäminen ja riittävä uni naiselle. Päinvastoin vinkuvat seksiä itselle. Siinä lähtee jo paljon vikaan.

Missä miesten tilannetaju, taju siitä että itse pitää välillä ja vuorostaan huomioida toisia vaikka ei itse sas juuri samaa siinä takaisin, että pitää osata aikuisena joskus laittaa itsensä vasta toisten jälkeen, ymmärtää oma vähäisyytensä toisten tärkeämpien tarpeiden vuoksi?

Katkeruus naisen mielessä vauva-ajoista on siemen eroon.

Jos kaksi vuotta ei riitä synnytksestä toipumiseen niin mikä sit riittää? Se katkeruus ei synny siitä etteikö mies olisi läsnä tai hyvä, se syntyy siitä, että ei itse osaa nauttia vauva-arkesta. Tällöin jokainen miehen teko nähdään olevan itseltä pois. Ihan kun sen miehen pitäisi tehdä samat virheet ja jämähtää kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
875/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että miehesi on kuittaillut sinulle siitä, kun olet kasvattanut lapsesi täysin sinusta riippuvaksi ja olet siitä nyt suuttunut ja kirjoittanut hakeaksesi "siskoilta" tukea.

"itse en pysty päiväunia ottamaan jos lapsi nukkuu, kun keinutan vaunuja" Siis mitä hittoa :O Ei kannata opettaa lasta tuollaiseen. Meillä pystyy vaikka imuroimaan vaikka lapsi nukkuu, koska olemme opettaneet lapsen nukkumaan normaalissa elämän äänissä. Silloin joskus, kun lapsi nukutettiin vaunuun niin se idea oli, että kun lapsi nukahti niin se keinuttaminen lopetettiin siinä vaiheessa.

"kun vauva nukkuu niin varpaankynnet pitää leikata, pyykätä ja laittaa ruokaa," - Miksi mitään ei pysty tehdä, kun lapsi on hereillä?

Meillä minä (miehenä) teen samalla, kun 1.5l vuotias lapsi on hereillä seuraavia asioita: kokkaan, pyykkään, tiskaan, siivoan. Vaimo on töissä.

"vauva pitää imettää niin mies valittaa, kun en kuuntele häntä" :O Itse en ole imettänyt, kuin vaimoani mutta onko muilla kokemuksia, että samalla ei pystyisi kuunnella juttuja?

Sillä ei sitten kuitenkaan tunnu olevan usein sitten mitään väliä, kun jotkut oikein julkisella paikalla (ravintolassa) hirveässä hälinässä imettää lapsiansa, että siitä lapsi ei häiriinny mutta vaikea kuvitella, että siitä lapsi sitten häiriintyy, kun miehesi puhuu. 

Lapsi on kaksi vuotias, imetys?.

Sanoin jo aikaisemmin, tavoitteeni on imettää lastani kunnes hän täyttää 18

-ap

Ja oikea ap sanoi aikaisemmin, että edellinen joka sanoi vastaavaa trollasi häntä.

Se joka sitä väitti ei ollut oikea ap vaan typerä trolli.

-ap

Vierailija
876/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvyyden vuoksi: ei mieskään niitä kahdenkeskisiä ravintolaillallisia niinkään vaadi vaan että arjessa priorisoisin parisuhteen lapsen edelle. Esimerkkejä: kun hän tuli töistä hän halusi että kuuntelen hänen työkuulumiset. Mutta jos vauva samaan aikaan huusi nälkää en minä kuullut mitään ja oli pakko hoitaa vauvalle maitoa/syötävää. Imetys onnistui vain täydessä hiljaisuudessa, vaiva ei imenyt vaan huusi jos ei ollut hiljaista tai jos en keskittynyt vauvaan ja imettämiseen. Eli en pystynyt yhtäaikaa imettämään ja juttelemaan miehen kanssa. Mies suuttui. Ap

Otitko neuvolassa puheeksi sen ettei vauva imenyt kuin täydessä hiljaisuudessa? Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin ettei se ole normaalia. Jos ei sinua uskota neuvolassa ja tutkita lastasi tarkemmin, laita hänet päiväkotiin - kyllä sieltä pian sanotaan etteivät pärjää lapsesi kanssa. Nykyaikana helpommin sanottu kuin tehty kun en itsekään töihin ole päässyt, mene töihin lepäämään.

Mutta outoa käytöstä on mieheltäsi jos ei voi odottaa puolta tuntia että pääsee kertomaan työkuulumisiaan.

Jotkut vauvat ovat ääniherkempiä eivätkä oysty keskittymään syömiseen jos tulee äänimelua, ihan normaalia. Meillä oli sellainen että jos joku puhui niin käänteli päätään siihen suuntaan ja unohti syödä. Siis vähän vanhempana, n.4-6kk iässä. Ja sitten oli kärttyinen jos oli nälkäinen, syötin siis toisessa huoneessa jos oli hälyä/vieraita talossa.

Ei nukahtanutkaa myöskään jos oli jotain ääntä.

Ne ei oo ääniherkkiä vaan niillä ei oo nälkä.

Sitäkin, vauvoilla on kaikilla vaihe, jolloin ne suurimman nälän jälkeen leikkivät tissillä ja vilkuilevat ympärilleen ja tuijottelevat äitiä. Ääniyliherkkyys on eri asia.

Vierailija
877/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Aloittajankin tapauksessa vain mies on typerä. Vain mies on unohtanut parisuhteen ja sen puolison jonka parasta miehen kuuluisi ajatella. Se ei ole parisuhde että naisen pitää huomioida ja hemmotella miestä ja mies ei tee samaa naiselle.

Muutenkin minusta on käsittämätöntä kuinka ajattrelemattomla miehet on kun vaimo on juuri synnyttänyt ja vasta toipumassa. Kun mies on nähnyt minkä helve tin nainen käy läpi synnytyksessä ja kuinka kipeä on sen jälkeen niin on hyvin outoa että mies ei hoivaa ja hemmottele naista, varmista levähtäminen ja riittävä uni naiselle. Päinvastoin vinkuvat seksiä itselle. Siinä lähtee jo paljon vikaan.

Missä miesten tilannetaju, taju siitä että itse pitää välillä ja vuorostaan huomioida toisia vaikka ei itse sas juuri samaa siinä takaisin, että pitää osata aikuisena joskus laittaa itsensä vasta toisten jälkeen, ymmärtää oma vähäisyytensä toisten tärkeämpien tarpeiden vuoksi?

Katkeruus naisen mielessä vauva-ajoista on siemen eroon.

Jos kaksi vuotta ei riitä synnytksestä toipumiseen niin mikä sit riittää? Se katkeruus ei synny siitä etteikö mies olisi läsnä tai hyvä, se syntyy siitä, että ei itse osaa nauttia vauva-arkesta. Tällöin jokainen miehen teko nähdään olevan itseltä pois. Ihan kun sen miehen pitäisi tehdä samat virheet ja jämähtää kotiin.

20 vuotta on sellainen hyvä aika jonka pitää miestä vierellä, maksamassa kuluja. 

Kunhan mies tietää paikkansa ja on hiljaa.

Sen jälkeen kun lapset lentää pesästä voi hankkia uuden miehen, sellaisen joka kiihottaa. Vanha tossukka on joku rampa työhevonen, uuden pitää olla Ori!

Vierailija
878/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvan tarpeista on totta kai huolehdittava, mutta elämää kuljet yhdessä puolisosi kanssa ja vanhempien parisuhde on lapsen koti.

Aika ympäripyöreästi sanottu. Kysyin ihan konkretiaa kuvaamaani tilanteeseen. Ap

Tämä voi kuulostaa hieman kliseiseltä, mutta 99,7%:ssa tapauksissa toimii, ainakin meillä toimi, kun oli kaksi ihan pientä lasta talossa ja he vaativat paljon huomiota. Isännälle silloin tällöin hyvin ajoitettu blowjob ja kyllä taas jaksaa, vaikka ei priorisointilistan kärjessä koko aikaa oliskaan. Tietty oletuksena on, että tykkää siitä hommasta, mutta eikös kaikki miehet rakasta sitä juttua....?

Sen verran AINA löytyy aikaa :)

Vierailija
879/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoitele miehesi nopeasti päivittäin niin hän pysyy varmasti tyytyväisenä.

Vierailija
880/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän vuoksi yhä useampi mies uskaltaa kieltäytyä vauvoista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan kahdeksan