Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija
24.04.2022 |

Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.

Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.

Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.

Kommentit (1809)

Vierailija
801/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naristaan vain miehen tarpeista? Ei niistä aloituksen äidin tarpeistakaan mies ole kiinnostunut sen vertaa että ymmärtäisi ettei ap jaksa...Parisuhteessa huomioidaan molempien tarpeet, silloin se toimii. Eli ap tarvitsee apua mieheltä arkeen, sitten voi riittäää energiaa siihen parisuhteeseenkin...

Hyvä parisuhde auttaa jaksamaan. Nainen ei ole vaivautunut pariin vuoteen pitämään mitään huolta parisuhteesta ja kaikki on jäänyt.

Katsot vain lopputulosta, et sitä matkaa siihen. Tyypillistä miehiä vihaaville naisille.

?? Toki auttaa hyvä parisuhde jaksamaan, mutta se on tiimityötä. Ei tuossa aloittajan tapauksessa mies huomioi ap:n tarpeita myöskään...Miksi sitten toisinpäin pitäisi?

Missä kohtaa hän niin sanoo? Ai siinä, että tekee pitkää päivää? Jaa jaa, no sit äiti töihin ja isä kotiin.

Vierailija
802/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Tämä on raskas tilanne äidille, jonka palveluja odottaa ensin lapsi ja sen jälkeen odottamisesta jo valmiiksi ärtynyt mies. Olisiko mitenkään mahdollista, että mies integroituisi perheeseen niin että odottamiseen sijasta hän olisi yhdessä ihan vaan leppoisasti lapsen kanssa osallistuen perheen toimiin. Onko nuorille isille oppaita, käytös voi johtua lapsellisuudesta ja tietämättömyydestä mitä kulloinenkin elämänvaihe sujuakseen vaatii.

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

VMP. Ei ole pelkästään nuorien äitien vastuulla parisuhde! Paria ei ole jos parista molemmat eivät ole osallisia ja vastuussa.  Nuorille pareille yleensä pitäisi olla oppaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
803/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, että kun lapsi on syntynyt, on mies arvojärjestyksessä heti koiran jälkeen seuraavana. Ja ap ihmettelee, kun mies on harmissaan. 

Vierailija
804/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.

Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.

No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.

No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.

Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.

Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita.  Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma. 

Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.

Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.

Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi. 

Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti. 

Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä. 

Suhde lapseen elinikäinen...

Minä katkaisin 40+ vuotiaana välit äitiini kun tajusin mikä hän on.

Näiden lapset tekee saman. Mikään ei ole kauheampaa kuin lapsessaan roikkuva äiti.

Vierailija
805/1809 |

Nainenhan tässäKIN löi hanskat tiskiin vauvakuplassaan.

Vierailija
806/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, että kun lapsi on syntynyt, on mies arvojärjestyksessä heti koiran jälkeen seuraavana. Ja ap ihmettelee, kun mies on harmissaan. 

Ja huomaa että muut miesvihaajat ulvoo "miesvauvaa"

Surullista kuinka huonosti naiset voivat tässä maassa. Sitä se on kun noiden äidit aikoinaan sanoi että se saa ihan mitä he haluavat, eikä se sitten toteutunut.  Vaikka äiti lupas!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
807/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.

Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.

No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.

Useimmat naiset oikeasti haluavat ne lapset tosiaan. He etsivät parisuhteenkin siksi että saisivat perheen ja jonkun hyvän kanssa. Toivon että kaikki haluaisivat ensisijaisesti parisuhteen, ja se lasten saanti olisi toissijainen toive kaikillle. Eivät ne lapsetkaan voi hyvin jos vanhemmat eivät pidä toisiaan arvossa. Ei se parisuhde ole mikään työmaa, vaan hyvää mieltä ja yhdessä elämän jakamista. Sitten se perheen perustaminen ja sen vaatimusten täyttäminen ovat helpompia ja sujuvat paremmin.

Kun sitä keskinäistä arvostusta ei ole muutenkaan, niin ei siitä perhe-elämästäkään tule mitään oikein. 

Vierailija
808/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Tämä on raskas tilanne äidille, jonka palveluja odottaa ensin lapsi ja sen jälkeen odottamisesta jo valmiiksi ärtynyt mies. Olisiko mitenkään mahdollista, että mies integroituisi perheeseen niin että odottamiseen sijasta hän olisi yhdessä ihan vaan leppoisasti lapsen kanssa osallistuen perheen toimiin. Onko nuorille isille oppaita, käytös voi johtua lapsellisuudesta ja tietämättömyydestä mitä kulloinenkin elämänvaihe sujuakseen vaatii.

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

VMP. Ei ole pelkästään nuorien äitien vastuulla parisuhde! Paria ei ole jos parista molemmat eivät ole osallisia ja vastuussa.  Nuorille pareille yleensä pitäisi olla oppaita.

Nainenhan tässäKIN löi hanskat tiskiin vauvakuplassaan.

Löukö? Se mieshän ei ole paikalla ollenkaan, ei mitään panostusta parisuhteeseen ja perheeseen vaanjuitelee vaan ylitöissä. Vrt ei ole ruuanlaittoon osallistumista se että saapuu katettuun pöytään ja syö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
809/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No oletko tuon aloitussepostuksen selostanut miehellesi? Mitä hän siihen sanoi?

Vierailija
810/1809 |

Aika pitkä matka on siitä, että huolehtii ensin pienen lapsen tarpeista siihen, että ei olllenkaan arvosta puolisoaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
811/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.

Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen. 

Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.

Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.

Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.

Ei tuo ole miehelle mikään ongelma, tietysti lapsi on ykkönen äidille JA isälle.

Miestä alkaa häiritsemään se, ettei hän ole listalla, ainoastaan äiti ja lapsi ovat.

No se lapsi ei kyllä saa olla ykkönen kummallekaan. Jos se on, ei ymmärrä mitä on romanttinen rakkaus, mitä vanhemman rakkaus lapseen ja mitä on naiseus/mieheys, mitä on parisuhde ja mitä on perhe.

No, kyllä lapsen tulisi olla sekä äidin että isän ykkösasia. Olisin valmis uhraamaan mieheni ja itseni lapsen takia, ja 100 % varmasti myös mieheni olisi samalla tavalla.

Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, mitä on romanttinen rakkaus. Joka on myös hyvin tärkää, jos meinaa parisuhteessa olla.

Tää ap:n tapaus kuulostaa haastavalta. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeampaa ja helpottui toisen kanssa. Kaksivuotias on kyllä jo aika iso ja itse olin jo ollut vuoden tuossa vaiheessa töissä, joten en osaa ajatella sellaista, että olisi täysin kiinni kaksivuotiaassa. Meillä mies kyllä piti myös isyysvapaansa ja lapset meni sitten päiväkotiin. Vuorotyö mahdollisti lyhyemmät viikot lapselle hoidosta, koska oli arkivapaita ja toisella sitten kaikki viikonloput vapaita.  Samalla myös vanhemmuus jakautui paremmin. Tosin ap:n tapauksessa miehen pitkä työmatka varmasti ongelma. Ei mitenkään erityisen raskasta aikaa se ollut. Koliikki aika oli raskasta, todennäköisesti oli joku allergia, mutta se oli kyllä raskasta molemmille. Ja aika tasapuolisesti on ollut raskasta välillä. Ap:n tapauksessa pitäisi varmaan jakaa enemmän vanhemmuutta ja viettää aikaa yhdessä perheenä myös, eli omaa aikaa ja perheaikaa. Parisuhdeaikaa pitäisi varmaan vaan pyrkiä jotenkin järjestämään päivään, eikö voi istua sohvalla toisen kainalossa kun lapsi leikkii vieressä ja jutella. Jostain kai sitä pitää aloittaa, mutta ei mieskään voi vaatia, että häntä aina kuunneltaisiin. Ja seksiä voi harrastaa monessa välissä ja vaikka missä, ei ole ollut ongelma. 

Tottakai itsensä uhraisi lastensa takia, mutta niin tulisi uhrata sen puolisonkin takia. Ja todellakin lapsi, mies ja nainen voi vaatia, että häntä kuunnellaan. Ihan ihmeellinen ajatus, että lapsi on ykkönen ja sit ei muuta olekaan.

Lapsi on lapsi, puoliso on puoliso ja jos heidän tärkeytensä laittaa listalle, on se puoliso tärkein, aina. Jos sit uhraudut joko puolisosi tai lapsesi vuoksi, toki se lapsi valitaan, mutta se ei johdu siitä etteikö se puoliso olisi tärkeämpi. Puolisosi on sun elämänkumppani, lapsesi on sulla vain lainassa. Puolisosi on sun sielunkumppanisi, lapsille on omansa.

Ei miehellä ole oikeutta, että häntä AINA kuunnellaan. Ei ole lapsellakaan sitä oikeutta, eikä minulla. Miksi olisi, se on taas asia, mitä ei voi toiselta vaatia, vaikka onkin epäkohteliasta. Olen valmis kuolemaan myös mieheni takia, samoin muiden läheisten ja nyt sotakeskustelujen alla voin todeta, että myös ihmisoikeuksien ja Suomen puolesta. Mutta siis ei mies voi siitä loukkautua, jos nainen ei kuuntele juuri sillä hetkellä, jos nainen yrittää selvittää jotain asiaa kiljuvan lapsen kanssa. Toki lapsellekin tulee opettaa, asioita, ettei se aina kiljuisi. 

Kyllähän omaan lapseen on elinikäinen suhde. Toki se voi katketa lapsen puolelta, jos näin päättävät. Ja en ole mikään läheisriippuvainen, vaan introvertti ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa ja sitä myös omassa perheessäni saan melko runsaasti. 

Tai siis eihän nyt lapsia minään sielunkumppaneina mietitä, mitä ihmettä, ihan eri asia. Tämä logiikka ei kyllä aukene itselle yhtään. Kai tämä on vain mielipidekysymys. Mutta siis kyllä lapset ovat miehellikin tärkeämpinä kuin minä. No, ehkä meillä on vaan huono parisuhde sitten, jos näin ei voi olla, että lapset ovat tärkeintä. 

Suhde lapseen elinikäinen...

Minä katkaisin 40+ vuotiaana välit äitiini kun tajusin mikä hän on.

Hän on silti sinun äitisi. Ja toisaalta lapseen tosiaan kannattaa luoda hyvä suhde eikä priorisoida parisuhdetta lapsen edelle, jos haluaa että välit lapseen säilyy aikuisenakin. Vaikka ei liika ripustautuminenkaan hyvää tee.

812/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies hoitaa oman osansa. Jollei ihan puolia, niin ainakin sitten auttaa muissa kotihommissa sen sijaan. Käy kaupassa, tekee ruokaa, siivoaa. Ja tietty hoitaa vaipat siinä missä toinenkin. Vauvat nyt vain  on yleensä enemmän kiinni äidissä, joten on loogista että se puoli on myös enemmän naisen kontolla.

Tosin meillä (olen mies) teen nykyäänkin varmaan tuplat kotitöitä ja aikanaan hoidin lapsiakin enemmän. Eipä sekään kyllä riitä, jos toinen ei sitä huomaa. Kaiken väsyn keskellä muista huomioida myös mies, muuten on parisuhde kohta katkollla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
813/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

Entä nuorille isille?

Vierailija
814/1809 |

Pitäisi näyttää näitä ketjuja etukäteen, niin ymmärtäisivät mihin ovat ryhtymässä. Jos silti vielä haluaa lapsen, niin on sitten valmis kaikkeen mitä vastaan voi tulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
815/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naristaan vain miehen tarpeista? Ei niistä aloituksen äidin tarpeistakaan mies ole kiinnostunut sen vertaa että ymmärtäisi ettei ap jaksa...Parisuhteessa huomioidaan molempien tarpeet, silloin se toimii. Eli ap tarvitsee apua mieheltä arkeen, sitten voi riittäää energiaa siihen parisuhteeseenkin...

Hyvä parisuhde auttaa jaksamaan. Nainen ei ole vaivautunut pariin vuoteen pitämään mitään huolta parisuhteesta ja kaikki on jäänyt.

Katsot vain lopputulosta, et sitä matkaa siihen. Tyypillistä miehiä vihaaville naisille.

?? Toki auttaa hyvä parisuhde jaksamaan, mutta se on tiimityötä. Ei tuossa aloittajan tapauksessa mies huomioi ap:n tarpeita myöskään...Miksi sitten toisinpäin pitäisi?

Missä kohtaa hän niin sanoo? Ai siinä, että tekee pitkää päivää? Jaa jaa, no sit äiti töihin ja isä kotiin.

ja muikkelin tullessa töistä himaan sen pitää ensin ottaa poskeen, sitten laittaa kahvit tippumaan.

Vierailija
816/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset on ihan huippuja ja parisuhde vaatii hoitoa. Voit saada kaiken tai sitten vaan toisen. Lapsen saama huomio vähenee luonnostaan, jos useampi lapsi. Ensimmäisen lapsen kohdalla sitä ei vaan itse tajua, kun lasta pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Tätä en nyt sano mitenkään arvosteluna. Itselläkin meni niin.

Vierailija
817/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Ja näitä sinä et pysty hoitamaan, kun olet kaksin lapsen kanssa kotona? 

Vierailija
818/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

Entä nuorille isille?

Pitäisi näyttää näitä ketjuja etukäteen, niin ymmärtäisivät mihin ovat ryhtymässä. Jos silti vielä haluaa lapsen, niin on sitten valmis kaikkeen mitä vastaan voi tulla.

Näitä ketjuja pitäisi lukea pojille jo varhaiskasvatuksesta alkaen. Joka viikko vaikka uskonnon tilalla kertoa mitä naiset miehistä ajattelevat.

Vierailija
819/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

Entä nuorille isille?

Sanos muuta. Valitettavan usein ajatusmaailma menee niin, että on naisen vastuulla huolehtia kaikesta, myös siitä parisuhteesta ja esim miehen ja lapsen suhteesta. Aivan hullua, ihan kuin mies ei olisi täysvaltainen aikuinen ollenkaan? Naiset käy raskausaikana neuvolassa, heitä valmistellaan vanhemmuuteen siellä ja heille suositellaan kaikenlaisia mammakerhoja ym vertaistueksi, mutta miehille ei oikein ole mitään edelleenkään. Tuleville isille olisi syytä olla joku perhevalmennus ihan erikseen, koska mitään oppaitahan he ei yleensä edes lue.

Vierailija
820/1809 |
25.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Tämä on raskas tilanne äidille, jonka palveluja odottaa ensin lapsi ja sen jälkeen odottamisesta jo valmiiksi ärtynyt mies. Olisiko mitenkään mahdollista, että mies integroituisi perheeseen niin että odottamiseen sijasta hän olisi yhdessä ihan vaan leppoisasti lapsen kanssa osallistuen perheen toimiin. Onko nuorille isille oppaita, käytös voi johtua lapsellisuudesta ja tietämättömyydestä mitä kulloinenkin elämänvaihe sujuakseen vaatii.

Nuorille äideille pitäisi myös olla oppaita, miten parisuhde pidetään kunnossa.

VMP. Ei ole pelkästään nuorien äitien vastuulla parisuhde! Paria ei ole jos parista molemmat eivät ole osallisia ja vastuussa.  Nuorille pareille yleensä pitäisi olla oppaita.

Nainenhan tässäKIN löi hanskat tiskiin vauvakuplassaan.

Löukö? Se mieshän ei ole paikalla ollenkaan, ei mitään panostusta parisuhteeseen ja perheeseen vaanjuitelee vaan ylitöissä. Vrt ei ole ruuanlaittoon osallistumista se että saapuu katettuun pöytään ja syö.

Ei hän ole ylitöissä, vain töissä. Jos ap ei miehelleen ruokaa tee, sit ei tee, ei se mies ole yhtään aiemmin kotona siltikään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kahdeksan