Sadun 3300 euron palkka ei riitä menoihin (Me Naiset 1/2021)
Luen tässä viime vuotista Me Naisia ja pisti silmään tämä juttu, kun täällä on nyt käyty keskustelua siitä mihin rahat valuvat jos reilun 2000 euron palkka ei riitä.
No, Satu 38 v. on hoitoalalla ja jutun mukaan saa noin 3300 euroa kuussa lisät mukaan lukien. Satu on eronnut ja hänellä on 2 lasta. Rahat menevät muun muassa:
"Asuntolainan lisäksi maksan pois auton kulutusluottoa ja lyhennän kahta eri luottokorttilainaa." Erotessa hän oli joutunut ottamaan toisen luottokortin käyttöön, koska oli tarvinnut rahaa takuuvuokraan ja käytettyihin huonekaluihin. Myös auto oli hajonnut samaan aikaan ja siitä oli koitunut 1500 euron lasku.
Mutta: "Olen käyttänyt luottokortteja eniten matkustamiseen." (Etelä-Afrikkaan kavereiden kanssa, Lappiin lasten kanssa, työkavereiden kanssa Leville.) "Olen halunnut satsata omaan hyvinvointiini ja tarjota lapsille elämyksiä." Ja: "Luottokortin käyttö on omassa tuttavapiirissäni yleistä ja tiedän, että moni tuttu on samassa jamassa kuin itse olen. Kai se on sitä, kun on niin helppo maksaa luotolla. Ei jakseta säästää, vaan ajatellaan, että kaikki minulle heti."
Kukin tyylillään, mutta eikö tällaisille ihmisille merkkaa mitään se, että luotolla maksaessa kaikki on kalliimpaa kuin normaalisti kun joutuu maksamaan myös korot???
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Hoitajille pitäis opettaa taloudenhallintaa, ne mitään lisärahaa tarvi
Tähänhän aloitus viittaakin, ettei hoitajillevaan maksettaisi yhtään enempää. Liekö tuollaista juttua missään lehdessä edes ollut, kunhan aloittaja kateuksisaan keksii.
Joka alalla on ihmisiä, jotka eivät hallitse talouttaan. Tuolla perusteella millään alalla ei saisi olla paria tonnia suurempia palkkoja.
Jopa lääkäripariskuntia on ulosotossa. Miksei lääkärien palkkoja tällä perusteella alenneta, kun eihän heistä kukaan hallitse rahankäyttöään tietenkään, kun jollain on ongelmaa :::??
Aloitus on todella lapsellinen, ja erittäin tyhmän henkilön aivopieru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla olisi taloudenpidossaan tarkistamisen varaa. Lähtien ihan siitä, että tyytyy varojensa mukaiseen asumistasoon. Tyttären kaveri kertoo ettei heidän perheessä ole varaa syödä kuin kerran päivässä kun ruoka on niin kallista. Jostain syystä on vara korvata oikea ruoka energiajuomilla ja -patukoilla. Opiskelemaan piti päästä Helsinkiin, vaikka tismalleen samaa pääainetta voi lukea missä tahansa muussa yliopistossa- eikä kyse ole edes mistään eliittialasta. Helsingissä vaan opiskelijoidenkin asumiskustannukset ym elinkustannukset ovat kalliimmat kuin muualla . Monet hokee rahanpuutettaan ja käy viikoittain ryyppäämässä tai maksavat neljästä viidestä suoratoistopalvelusta , joita eivät edes ennätä katsoa ,yhtäaikaa.
Itse olen opettanut lapsille, että täytyy elää tulojensa mukaan ja yrittää saada rahaa säästöönkin. Täytyy valita mihin rahansa käyttää ja mikäli haluaa käyttää enemmän niin täytyy hakeutua sellaisiin hommiin, mistä tienaa enemmän
Oliko kaverin perheen vesa opiskelemassa hoitoalaa, kun noin huonosti hoitaa talouttaan?
Läheltä liippaa.
Vierailija kirjoitti:
Useinhan nää "rahat ei riitä" tyypit on kauheita törsääjiä. Jatkuvasti uusia tatuointeja ja lävistyksiä, ulkomaanmatkoja, kauneushoitoja ja kampaajareissuja, kalliita harrastuksia, shoppailua, baari- ja ravintolailtoja ja niin edelleen. Todennäköisesti tuo porukka eläisi yli varojensa, vaikka palkka nousisi 6000+ kuukaudessa.
Ja merkillepantavaa on, että he ovat poikkeuksetta hoitajia 😭
Ymmärrän hyvin häntä. Olen luottokortilla ostanut matkoja ennen koronaa, jotta olen voinut lapselleni tarjota elämyksiä ulkonailla, joita ei kuvista katsomalla saa. Lapsi on lapsi vain kerran ja olen itse saanut lapsena matkustaa ja halusin tarjota hänelle samaa. Koronan vuoksi ei ole nyt matkustettu ja luottovelat on maksettu pois. On kyllä tarkoitus taas lähteä jossain vaiheessa reissuun. Nettotulot 2800e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitajille pitäis opettaa taloudenhallintaa, ne mitään lisärahaa tarvi
Tähänhän aloitus viittaakin, ettei hoitajillevaan maksettaisi yhtään enempää. Liekö tuollaista juttua missään lehdessä edes ollut, kunhan aloittaja kateuksisaan keksii.
Joka alalla on ihmisiä, jotka eivät hallitse talouttaan. Tuolla perusteella millään alalla ei saisi olla paria tonnia suurempia palkkoja.
Jopa lääkäripariskuntia on ulosotossa. Miksei lääkärien palkkoja tällä perusteella alenneta, kun eihän heistä kukaan hallitse rahankäyttöään tietenkään, kun jollain on ongelmaa :::??
Aloitus on todella lapsellinen, ja erittäin tyhmän henkilön aivopieru.
Juuri näin. Holtiton taloudenhoito ei liity tulojen pienuuteen tai isouteen vaan kyvyttömyyteen suunnitella talouttaan.
Tuota se on... Se vain että tuon joutuu maksamaan puolet pienemmillä tuloillakin. Itselläni on kolme lasta, nettona 2000€ ja asuntolainaa on tällä hetkellä yli 200 000€ josta joka kuukausi 900€ lyhennys...
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin häntä. Olen luottokortilla ostanut matkoja ennen koronaa, jotta olen voinut lapselleni tarjota elämyksiä ulkonailla, joita ei kuvista katsomalla saa. Lapsi on lapsi vain kerran ja olen itse saanut lapsena matkustaa ja halusin tarjota hänelle samaa. Koronan vuoksi ei ole nyt matkustettu ja luottovelat on maksettu pois. On kyllä tarkoitus taas lähteä jossain vaiheessa reissuun. Nettotulot 2800e/kk.
Onko koskaan juolahtanut mieleen, että sitä elämysten tarjoamista varten voi säästää etukäteen niin ei velkaannu niiden takia?
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Olen ollut tällainen ”seteli-Satu”, jonka rahat tuntuivat haihtuvan tuuleen. En ole hoitaja, mutta työskentelin naisvaltaisella alalla, jossa on vastaava ansiotaso. Ei minullekaan mikään palkka olisi riittänyt, sillä elin huoletonta kaupunkilaiselämää, jossa kulutetaan huveihin ja palveluihin ja tykätään elää ex-tempore.
Kaikenlaista piti sattua, että ymmärsin käyttäytymistäni, ja sen epämiellyttävän faktan, että feikkaamalla huoletonta elämäntyyliä olin lopulta aivan kaikkea muuta. Ne rahalla tai luotolla kustannetut elämykset eivät lopulta tuoneet täyttymystä, joten tein isoja suunnanmuutoksia elämässäni, lähdin opiskelemaan jatkotutkintoa ja kiristin todella vyötä ensimmäistä kertaa elämässä. Laskin, että itselleni 1200 €/netto/kk on Helsingissä minimi. En kuitenkaan kokenut jääväni mistään paitsi, kun elämässä oli aidosti sisältöä ja tavoitteita.
Nyt nettopalkkani on tuplat, mutta eihän siitä koko puolikasta säästöön jää. Rahankäyttöni on kuitenkin toivottavasti lopullisesti muuttunut kestävälle tolalle. Puskurit on lopulta kunnossa ja olen kantapään kautta oppinut, että mikään tavara ei tunnu yhtä hyvältä, kuin mielenrauha tasapainoisesta omasta taloudesta.
Olen edelleen taipuvainen tuhlailuun, mutta tunnen itseni aiempaa paremmin ja tiedostan alttiuteni. Silloin on helpompi myös tehdä harkittuja valintoja.
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Sinussa on vikana se että sinä et ole ottanu muita velkoja kuin asuntolainan! Nyt autokauppaan ostamaan auto osamaksulla, luottokortilla ostat kalliita tuotteita ja sitten haet pankista kulutusluoton että pääset käymään etelässä.
Koska Satu on hoitaja, voidaan päätellä, että kaikki hoitajat elävät näin.
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Puhut nettopalkasta kun otsikossa on kyse bruttopalkasta. 3000 euron nettopalkka on ihan eri luokkaa kuin 2200 euron nettopalkka. Toki artikkelin Sarilla on isoja ongelmia taloudenhallinnassa ja hän selvästi havittelee ihan eri elintasoa kuin mihin oikeasti pystyy.
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Et maksa muita laskuja? Puhelin, vakuutus, vaatteet, sähkö?
Miksi muuten säästät noin suuren osan? En tarkoita nyt, että siinä olisi jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska Satu on hoitaja, voidaan päätellä, että kaikki hoitajat elävät näin.
Ei vaan viimeaikaista hoitajien äänekkäästi ulinadta palkkojensa riittämättömyydestä voidaan näin päätellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin häntä. Olen luottokortilla ostanut matkoja ennen koronaa, jotta olen voinut lapselleni tarjota elämyksiä ulkonailla, joita ei kuvista katsomalla saa. Lapsi on lapsi vain kerran ja olen itse saanut lapsena matkustaa ja halusin tarjota hänelle samaa. Koronan vuoksi ei ole nyt matkustettu ja luottovelat on maksettu pois. On kyllä tarkoitus taas lähteä jossain vaiheessa reissuun. Nettotulot 2800e/kk.
Onko koskaan juolahtanut mieleen, että sitä elämysten tarjoamista varten voi säästää etukäteen niin ei velkaannu niiden takia?
Näin sanovat he joilla on rahaa... Ystävältäni hajosi noin 5000€ auto ja ei korjauttanut kun kuulemma ei kannata teettää 2000€ remonttia. Osti uuden. Itse olen käynyt kohta 20 vuotta töissä ja on alle 1000€ auto ja mietin joka päivä että jos se hajoaa niin mistä saan sen 1000€ että saan uuden auton, ei haaveitakaan että olisi niin valtavia summia rahaa että pääsin ulkomaille... Jos kuukauden kulut jäävät 10€ plussan puolelle niin on mennyt todella hyvin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Sinussa on vikana se että sinä et ole ottanu muita velkoja kuin asuntolainan! Nyt autokauppaan ostamaan auto osamaksulla, luottokortilla ostat kalliita tuotteita ja sitten haet pankista kulutusluoton että pääset käymään etelässä.
Olen käynyt yli 40 maassa, minulla on auto. Autoa en osta osamaksulla. Jos se kulkee eteenpäin, se on auto ja kelpaa minulle :D
Ja nyt vielä korot uhkaa nousta... Ihmiset joilla on velkaa niin heidän elintaso laskee entisestään joten nyt teidän pitää alkaa tinkimään elintasostanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Puhut nettopalkasta kun otsikossa on kyse bruttopalkasta. 3000 euron nettopalkka on ihan eri luokkaa kuin 2200 euron nettopalkka. Toki artikkelin Sarilla on isoja ongelmia taloudenhallinnassa ja hän selvästi havittelee ihan eri elintasoa kuin mihin oikeasti pystyy.
Ja onko asuntolaina ainoa asumiskulu? Me muut joudutaan maksamaan esim sähköstä, vedestä, lämmityksestä (tai yhtiövastiketta), vakuutuksista, puhelimen käytöstä ym. Se siis mättää että laskelma on ihan pielessä.
Vierailija kirjoitti:
3000 palkka itsellä. n.600 asuntolainaan, 200-300 ruokaan, 200-300 autoiluun. 2000 säästöön. Mikä minussa on vikana?
Se vika että valehtelet, koska laskelmastasi puuttuu kaikki asumiskulut.
Minun isäni on rikas ja hän on opettanut minulle aina että mitä vähemmän velkaa niin sen parempi. Tässä pyrin nopeasti maksamaan asuntolainaa pois koska sen kun saa maksettua pois niin elämiseen jää joka kuukausia useita satasia enemmän rahaa. Autot olen aina ostanut käteisellä ja kodinkoneet myös eikä kulutusluottoja ole tarvinut ottaa kertaakaan vaan asunto on ainoa johon jouduin velkaa ottamaan.
Hyvä vinkki on myös se että kun menee kauppaan niin kannattaa niitä hintoja katsella ja myös halvempi tuote on hyvin usein yhtä hyvä kuin se kallis tuote. Mä vähän nauran jopa näille velkaantuneille ihmisille kun ne on hyvin usein niitä ketkä valittaa että palkka on liian pieni eikä rahat riitä elämiseen ja syynä heillä on se että he lyhentävät jo niitä velkoja hirmuisen määrän kuukaudessa😁
M31