Kuinka hyvin mielenterveytesi kestäisi lapsettomuuden?
Itse jouduin kannattelemaan vanhemman henkistä terveyttä vastaamalla hänen odotuksiinsa perhe-elämästä ja elämänsisällöstä, kunnes tajusin lähteä menemään.
Kommentit (69)
Siis mitä kuinka hyvin? Miksei kestäisi? Ihan älytön kysymys. Tietysti se kestäisi sen hyvin.
Kesti lähes 6v saada vauva, ei siitä tullut pakkoa eikä juostu tutkimuksissa. Siinä kohti kun mietittiin että pitäskö niin olinkin raskaana. Uskon että olisin kestänyt senkin että ei yhtään olisi tullut.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielenterveyteni kestää juuri sen lapsettomuuden. On minun (ja syntymättömien lasteni) onni, että lapsia ei ole minulle siunaantunut.
Kuin myös.
Silti koen, että kaikesta huolimatta oman lapsen menetys olisi jotain, mitä en haluaisi koskaan kokea. Enkä toivo sitä kenellekään.
Kipuilin asiasta pari vuotta ja sitten totesin että p.skat. Nyt käytän aikani ja rahani urheiluun ja matkustamiseen.
Miten mielenterveys ja lapsettomuus kuuluu yhteen?
Pitäisikö mielenterveyden romahtaa aina jos ei saa jotain? Varsinkin jos ei saa jotain mitä ei edes halua?
Minun mielenterveyteni ei olisi kestänyt lasten saamista. Onneksi kroppakin oli samaa mieltä, biologiset mahdollisuudet raskautua olisivat olleet minimaaliset mikä selvisi sterilisaation yhteydessä.
Mielenterveyteni voi hyvin, kiitos vain. Välillä tietysti tulee surun häivähdys, mutta suru ei ole mielenterveysongelma.
Naisen elämänkaari:
0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä
20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä
30-45v: nukkeleikki
45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä
55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan
Miten meilenterveyteni kestäsi lapsettomuuden?
Voi kuule, loistavasti! Missään tapauksessa en aio lisääntyä, ei tule kuuloonkaan.
Painajaismainen ajatuskin.