Miten saada lapsen jankkaaminen vähenemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityissisarukseni ehdottomasti ärsyttävin piirre oli jatkuva selostus ja jankkaus. Edes aggressiivisuus ei ollut niin raskasta kuin se päivittäinen selonteko ja jankkaaminen.

Sisarukseni ei ollut tyhmä mutta kyky hillitä itseään oli aivan olematon ennen kuin iän, kuntoutuksen ja johdonmukaisen toiminnan ohjauksen myötä oppi säätelemään itse omaa toimintaansa.

Itse olen aivan varma, että sisarukseni olisi kiven sisässä, jos koko perhe ei olisi ollut niin johdonmukainen kaikenlaisen p erseilyn lopettamisessa jo alkutekijöihinsä, enkä katselisi normaaliltakaan lapselta huonoa käytöstä kovin paljoa.

Jankkaus vie vankilaan?

Itsehillinnän puute on aika iso ongelma.

Itsehillinnän puute näyttää kulkevan tuossa perheessä. Nepsy jankkaa ja sisaruksensa vaatii kaikkinaisen häntä ärsyttävän ”p erseilyn” lopettamista.

jankkaus on merkki siitä, että lapsi ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa vanhemmaltaan.

Älä siis toru häntä siitä tai yritä "opettaa" jankkauksen lopettamiseksi, vaan lisää aikaa lapsen kanssa yhdessä tekemiseen, varmistu, että olet itse läsnä (etkä esim. känny kädessä) ja kehu silloin, kun lapsi esim. tekee asiat oikein kysymättä neuvoa ( älä kuitenkaan erehdy kehumaan tyyliin "hienosti teti itse enkä kysynyt neuvoa")

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla aikaa lapsellesi? Lapsi on päivät päiväkodissa, oletko aidosti lapsesi kanssa edes iltaisin? Lapsesi haluaa sinuun kontaktia. Olen huomannut, että nykypäivän vanhemmat ovat jatkuvasti puhelimiensa kimpussa, eivätkä huomioi lapsiaan juuri ollenkaan leikkipuistoissa ym.

Minulla ei ollut aikaa olla esim tällä palstalla silloin kun lapseni olivat pieniä. Nyt on kun he ovat jo koululaisia.

Muista ennen kaikkea, että sinun lapsesi, eli 3 vuotias on vielä melkein taaperoikäinen. Ei rangaistuksia eikä huutamista todellakaan sen ikäiselle tippaakaan, kiitos.

On hieno neuvo että älä koskaan huuda lapselle tippaakaan. Mutta jokainen äiti on vain ihminen, jolla jossain vaiheessa tulee sietokyvyn rajat vastaan.

Jos vanhemmalla sietokyvyn rajat tulevat vastaan siitä, että lapsi kysyy 40 kertaa, onko posti tullut, on sietokyky kyllä melkoisen alhainen.

Terve lapsi nimittäin keksii yhtä sun toista pahempaakin.

Et selvästi ymmärrä asiaa ollenkaan. Jokainen varmasti kestää 40 kysymystä postista. Mutta jos kuukaudesta toiseen oleminen on vain jankkaamista, joka päivä monista eri asioista tulee se 40 kerran jankkaaminen. Siis joka päivä kuukausia monista eri asioista. Niin kuka tahansa meinaa siinä tulla hulluksi.

Kyllä ymmärrän. Ovat omatkin lapseni jankanneet. Enkä millään tavalla voi ymmärtää, kuinka rauhallinen, kysymyksiä esittävä lapsi olisi vanhemmalleen henkisesti jotenkin rasittavampi kuin vaikkapa kuukaudesta toiseen raivoava lapsi. Mielestäni asia on aivan päinvastoin.

Eri ihmiset kestää eri asioita eri tavoin. Joku ei kestä jankkaamista, mutta saattaa hyvin jaksaa kolmen kuukauden pahat koliikkihuudot. Jos sinä jaksat jotain et voi olettaa että muut jaksaa samoin. Samaten jos sinulle on jokin asia rankkaa et voi olettaa että se on sitä muille.

Saat tuon kuulostamaan siltä, kuin ihminen - vieläpä sellainen, joka on valinnut vanhemmuuden - ei millään tavalla voisi itse vaikuttaa sietokykyynsä.

Pienen lapsen (jopa 2-vuotiaan) kyllä oletetaan säätelevän itseään ja jankutustaan, mutta aikuinen on tunneimpulssiensa orja. Räjähtää, jos sattuu olemaan semmoinen ihminen, joka ei vaan kestä.

Ette ole kuulleet esimerkiksi meditaatiosta?

Meditoippa siinä kun lapsi roikkuu koko ajan housunlahkeessa, repii paidan helmaa ja jankkaa tauotta miksi pääsiäinen on isompi kuin joulu.

Vierailija kirjoitti:

jankkaus on merkki siitä, että lapsi ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa vanhemmaltaan.

Älä siis toru häntä siitä tai yritä "opettaa" jankkauksen lopettamiseksi, vaan lisää aikaa lapsen kanssa yhdessä tekemiseen, varmistu, että olet itse läsnä (etkä esim. känny kädessä) ja kehu silloin, kun lapsi esim. tekee asiat oikein kysymättä neuvoa ( älä kuitenkaan erehdy kehumaan tyyliin "hienosti teti itse enkä kysynyt neuvoa")

Juuri näin. Meillä kuopus jankkaa, ja tunnistan sen johtuvan siitä, että helposti hänen päänsä yli puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla aikaa lapsellesi? Lapsi on päivät päiväkodissa, oletko aidosti lapsesi kanssa edes iltaisin? Lapsesi haluaa sinuun kontaktia. Olen huomannut, että nykypäivän vanhemmat ovat jatkuvasti puhelimiensa kimpussa, eivätkä huomioi lapsiaan juuri ollenkaan leikkipuistoissa ym.

Minulla ei ollut aikaa olla esim tällä palstalla silloin kun lapseni olivat pieniä. Nyt on kun he ovat jo koululaisia.

Muista ennen kaikkea, että sinun lapsesi, eli 3 vuotias on vielä melkein taaperoikäinen. Ei rangaistuksia eikä huutamista todellakaan sen ikäiselle tippaakaan, kiitos.

On hieno neuvo että älä koskaan huuda lapselle tippaakaan. Mutta jokainen äiti on vain ihminen, jolla jossain vaiheessa tulee sietokyvyn rajat vastaan.

Jos vanhemmalla sietokyvyn rajat tulevat vastaan siitä, että lapsi kysyy 40 kertaa, onko posti tullut, on sietokyky kyllä melkoisen alhainen.

Terve lapsi nimittäin keksii yhtä sun toista pahempaakin.

Et selvästi ymmärrä asiaa ollenkaan. Jokainen varmasti kestää 40 kysymystä postista. Mutta jos kuukaudesta toiseen oleminen on vain jankkaamista, joka päivä monista eri asioista tulee se 40 kerran jankkaaminen. Siis joka päivä kuukausia monista eri asioista. Niin kuka tahansa meinaa siinä tulla hulluksi.

Kyllä ymmärrän. Ovat omatkin lapseni jankanneet. Enkä millään tavalla voi ymmärtää, kuinka rauhallinen, kysymyksiä esittävä lapsi olisi vanhemmalleen henkisesti jotenkin rasittavampi kuin vaikkapa kuukaudesta toiseen raivoava lapsi. Mielestäni asia on aivan päinvastoin.

Eri ihmiset kestää eri asioita eri tavoin. Joku ei kestä jankkaamista, mutta saattaa hyvin jaksaa kolmen kuukauden pahat koliikkihuudot. Jos sinä jaksat jotain et voi olettaa että muut jaksaa samoin. Samaten jos sinulle on jokin asia rankkaa et voi olettaa että se on sitä muille.

Saat tuon kuulostamaan siltä, kuin ihminen - vieläpä sellainen, joka on valinnut vanhemmuuden - ei millään tavalla voisi itse vaikuttaa sietokykyynsä.

Pienen lapsen (jopa 2-vuotiaan) kyllä oletetaan säätelevän itseään ja jankutustaan, mutta aikuinen on tunneimpulssiensa orja. Räjähtää, jos sattuu olemaan semmoinen ihminen, joka ei vaan kestä.

Ette ole kuulleet esimerkiksi meditaatiosta?

Meditoippa siinä kun lapsi roikkuu koko ajan housunlahkeessa, repii paidan helmaa ja jankkaa tauotta miksi pääsiäinen on isompi kuin joulu.

Aivan. Aikuiselle löytyy aina joku tekosyy, miksi ei oman itsehillinnän kehittäminen onnistu.

Hyviä uutisia: tässä asiassa kehittyy myös ihan kun antaa ajan kulua. Ne asiat, jotka esikoisen kohdalla ärsyttivät, eivät enää ärsytäkään iltatähden kohdalla.

Toi jonkun mainitsema adhd voi olla muuten jankkaamisen syynä. Mun vanhempi lapsi jankkaa jos se tahtoo jotain mikä kielletään, siihen saakka että hänelle hyvin jyrkästi ilmaisee, että EI on EI. Tämä on enemmäkin tapa kuin oikeasti sitä että pitäisi se asia saada, tai näin minä olen asian tulkinnut, koska sen jälkeen kun se EI isoilla kirjaimilla on sanottu lapsi lopettaa eikä saa mitään raivareita. Vähän on joo rasittavaa välillä tämä tapa. 

Toinen lapsi taas sitten jankkaa ja kyselee, vaikka ns. kyselyikä (hän on 10-vee) onkin ohi. Kaikki pitäisi selittää AINA pohjamutia myöden. Aina ei voi, ei ole aikaa, ei jaksa, ei tiedä (esim. mistä minä tiedän kuka ja miten ja milloin on keksinyt, että hammaslangan käyttö on ihmiselle hyväksi). Nykyään ihan surutta sanon, että KVG, äiti ei tiiä ja kun olet tarkistanut, niin kerro mullekin, niin opin. Toimii suhteellisen hyvin, joko lapsi oikeasti katsoo googlesta&oppii, tai sitten unohtaa koko homman. 

Kannattaa lukea ap:n teksteistä myös konteksti: hän kirjoittaa, että hän on uupunut, mies on aina töissä, ap on itse töissä ja lisäksi joutui hoitamaan kotityöt ja lapsen ulkoilut ym. Minä ainakin ymmärrän, että tuossa tilanteessa loputon jankkaaminen saa hermot kiristymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jankkaus on merkki siitä, että lapsi ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa vanhemmaltaan.

Älä siis toru häntä siitä tai yritä "opettaa" jankkauksen lopettamiseksi, vaan lisää aikaa lapsen kanssa yhdessä tekemiseen, varmistu, että olet itse läsnä (etkä esim. känny kädessä) ja kehu silloin, kun lapsi esim. tekee asiat oikein kysymättä neuvoa ( älä kuitenkaan erehdy kehumaan tyyliin "hienosti teti itse enkä kysynyt neuvoa")

Juuri näin. Meillä kuopus jankkaa, ja tunnistan sen johtuvan siitä, että helposti hänen päänsä yli puhutaan.

Ap:n mies on aina töissä ja lapsi on ainoa lapsi eli ilmeisesti edes ei ole ketään jonka kanssa ap voisi puhua lapsen yli. Mutta voihan olla että lapsi oireilee sitä että isä on aina töissä ja siksi jankkaa huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea ap:n teksteistä myös konteksti: hän kirjoittaa, että hän on uupunut, mies on aina töissä, ap on itse töissä ja lisäksi joutui hoitamaan kotityöt ja lapsen ulkoilut ym. Minä ainakin ymmärrän, että tuossa tilanteessa loputon jankkaaminen saa hermot kiristymään.

Tuo on aivan totta. Mutta silti toivoisin, että asia puettaisiin niin kuin se on: että tuskastumisen syynä on vaikea elämäntilanne eikä niinkään lapsen henkilökohtaiset ominaisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea ap:n teksteistä myös konteksti: hän kirjoittaa, että hän on uupunut, mies on aina töissä, ap on itse töissä ja lisäksi joutui hoitamaan kotityöt ja lapsen ulkoilut ym. Minä ainakin ymmärrän, että tuossa tilanteessa loputon jankkaaminen saa hermot kiristymään.

Tuo on aivan totta. Mutta silti toivoisin, että asia puettaisiin niin kuin se on: että tuskastumisen syynä on vaikea elämäntilanne eikä niinkään lapsen henkilökohtaiset ominaisuudet.

Ei se jankkaaminen ole lapsen ominaisuus vaan käyttäytymistä. Ei ap ainakaan sitä ominaisuudeksi määrittele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jankkaus on merkki siitä, että lapsi ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa vanhemmaltaan.

Älä siis toru häntä siitä tai yritä "opettaa" jankkauksen lopettamiseksi, vaan lisää aikaa lapsen kanssa yhdessä tekemiseen, varmistu, että olet itse läsnä (etkä esim. känny kädessä) ja kehu silloin, kun lapsi esim. tekee asiat oikein kysymättä neuvoa ( älä kuitenkaan erehdy kehumaan tyyliin "hienosti teti itse enkä kysynyt neuvoa")

Juuri näin. Meillä kuopus jankkaa, ja tunnistan sen johtuvan siitä, että helposti hänen päänsä yli puhutaan.

Ap:n mies on aina töissä ja lapsi on ainoa lapsi eli ilmeisesti edes ei ole ketään jonka kanssa ap voisi puhua lapsen yli. Mutta voihan olla että lapsi oireilee sitä että isä on aina töissä ja siksi jankkaa huomiota.

No ei ole ihme että jankkaa jos isää ei kiinnosta.

Moni ei taida olla tavannut tuolla tavalla jankkaavaa lasta kun neuvoo ihan hölmöjä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea ap:n teksteistä myös konteksti: hän kirjoittaa, että hän on uupunut, mies on aina töissä, ap on itse töissä ja lisäksi joutui hoitamaan kotityöt ja lapsen ulkoilut ym. Minä ainakin ymmärrän, että tuossa tilanteessa loputon jankkaaminen saa hermot kiristymään.

Tämä.

Ahdistava keskustelu. Täynnä täydellisiä äitejä, jotka mollaavat sitä joka kysyy neuvoa ja tunnustaa että ei äitinä osaa kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitse sotasi. 

Täsmennätkö neuvoa? Tätä jankkaamista tapahtuu kymmenistä eri asioista joka päivä. Alan olla siihen aika uupunut. Luulen että monikaan ei olisi jaksanut näinkään pitkään kuin minä. Jotain muutosta tähän on saatava ennen kuin ihan väsähdän ja alan karjumaan että HILJAA!!. Ap

Tuo voisi tehota. Olisi ainakin hetken hiljaa. Meillä jankkaa 6 ja 14 vuotias. Ei loppua näy😂

Lapsi nauttii kyselemisestä. Opeta tai johdattele kysymään seuraava erilainen kysymys.

"Sen nimi on Musti, mutta et varmaan tiedä mistä se nimi tulee..."

Vierailija kirjoitti:

Lapsi haluaa todennäköisesti huomiota. Mä sanoisin lapsille noissa tilanteissa että vastasin jo kysymykseesi että lopeta jankuttaminen. Ja sit ohjaisin lapsen toiminnan muualle. Mentäiskö piirtää/muovailemaan/leikkimään nukeilla/autoilla.

En ymmärrä miten kaikki voi olla niin vaikeaa nykypäivänä. Lapset tarttee aikuisen seuraa ja opastusta, kasvatusta tosi paljon. Ei niin että vanhemmat roikkuu puhelimessa ja sanoo ohi mennen pienelle lapselle ohjeita. En tiedä mikä Ap:n tilanne, mitta tämä tuli nyt mieleeni.

Entä jos lapsi jatkaa jankkaamistaan vaikka mennään yhdessä piirtämään/muovailemaan/leikkimään nukeilla? Istuuko äiti koko päivän siellä lattialla leikkimässä nukeilla ja kuuntelemassa jankkaamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jankkaus on merkki siitä, että lapsi ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja läsnäoloa vanhemmaltaan.

Älä siis toru häntä siitä tai yritä "opettaa" jankkauksen lopettamiseksi, vaan lisää aikaa lapsen kanssa yhdessä tekemiseen, varmistu, että olet itse läsnä (etkä esim. känny kädessä) ja kehu silloin, kun lapsi esim. tekee asiat oikein kysymättä neuvoa ( älä kuitenkaan erehdy kehumaan tyyliin "hienosti teti itse enkä kysynyt neuvoa")

Juuri näin. Meillä kuopus jankkaa, ja tunnistan sen johtuvan siitä, että helposti hänen päänsä yli puhutaan.

Ap:n mies on aina töissä ja lapsi on ainoa lapsi eli ilmeisesti edes ei ole ketään jonka kanssa ap voisi puhua lapsen yli. Mutta voihan olla että lapsi oireilee sitä että isä on aina töissä ja siksi jankkaa huomiota.

No ei ole ihme että jankkaa jos isää ei kiinnosta.

Eikä ole ihme jos isää ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä alennu jankuttamiseen lapsen kanssa vaan sano yksinkertaisesti lapselle, että jos jankuttaminen alkaa niin siitä tulee joku rangaistus tai seuraamus. Esim. jos lapsi jankuttaa että haluaa lisää karkkia niin sitten voi vaikka sanoa, että lapsi ei saa yhtään karkkia koska alkoi jankuttamaan.

Ei hän jankuta tuollaisia asioita että haluaisi vaikka karkkia. Eli tuollainen rangaistus ei ole mahdollinen. Vaan hän saattaa jankuttaa vaikka että koska posti tulee (vaikka sieltä ei edes tule hänelle postia). Ap

Lähetä sille lapsellesi esim kortti.

Ei se odota sieltä postista edes mitään. Ei jankkaa siksi että odottaisi sieltä jotain. Ap

Se jankkaaminen on toisin sanoen lapselle keino käydä valtataistelua kanssasi. "Pidän äidin nöyränä kun jankkaan tarpeeksi", ajattelee lapsi.

Sinun tehtäväsi auktoriteettina on tehdä loppu siitä jankkaamisesta. Ihan niin kuin eivät aikuisten maailman auktoriteetit (kuten poliisit ja tuomarit) myöskään alennu mihinkään loputtomaan jankkaukseen, koska he tietävät sellaisen olevan myrkkyä auktoriteetilleen.

Voi jee. Jos joku käy valtataistelua niin sinä. Yritä ymmärtää ettei kaikessa ole aina kysymys vallasta.

Ei aina, mutta monesti on. Halusit sitä tai et.

Jollain tapaa lapsi ei KOE tulevansa kuunnelluksi. "Älä jankkaa" lisää jankkaamista. Voi olla jopa tavoite. Lapset joskus käyttäytyy hassusti ja rajojen etsiminen voi olla tätä. Vanhempien täytyy olla niitä fiksumpia, ja ohjata vuorovaikutusta hedelmällisempään. Väsyneenä se on vaikeaa.

Jos olisin itse... Varmaan lukisin kirjaa. Ja sanoisin että muista kysyä, jos joku jää epäselväksi. Ja vastauksen jälkeen kysyisin tuliko selväksi, jatketaanko. Ja kun se kysymys tulee taas, niin vastaisin ja kysyisin jatketaanko, kun tarina on niin jännä. Kiinnostaa mitä tapahtuu. Kiinnostaako sinua? Mitä luulet että tapahtuu?