Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä sinusta alkoi tuntua, että aletaan olla elämän loppusuoralla?
19.04.2026 |
Ja että peräseinä alkaa jo häämöttää. Ja miten pääsit vai pääsitkö siitä jotenkin yli?
Itsellä oli sellainen olo tuossa 55 v kieppeillä ja tuntui myös, että johan tätä on nähty. Ehkä se oli jokin masennusjakso, koska nyt 60+ menneen taas into pinkeänä. Asenne on: bileet loppuu aikanaan, mutta jorataan niun kauan kun tassu nousee. Turha sitä pilkkua on etukäteen surra.
Kommentit (48)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20-vuotiaana se tuntui jo siltä. Mutta suvun miehet ovat olleet aika lyhyt ikäisiä.40-55 vuotiaina kupsahtaneet melkein kaikki. Olin silloin ns. "keski-ikäinen" jo.
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Elämän kalkkiviivoilla ollaan, mutta eipä se haittaa. Maailma on muuttunut niin ikäväksi, että jo täältä joutaisi pois.
Ei ole vielä tuntunut ja olen 60+. Äitini sanoi että elämä alkaa 75-vuotiaana. Osa sukulaisista on vielä elossa 100+. Eikä kukaan puhu mistään loppusuorasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 55 v kun äiti kuoli. Silloin tuli olo, että on seuraavana jonossa.
16 vee aloin toivoa sitä. Mutta täs sitä vielä pitää 69 veenä loppua odottaa :(
Melko turhanaikaista on ollut. Ja persut pilanneet loputkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se noissa samoissa kohdin itsellekin alkoi valkenemaan että hei, oikeesti parasta ennen päiväys on mennyt umpeen ja kohta sitä on eläkeloinen. Meni se siitä mullakin ohi ja tilalle tuli pikemminkin fiilis, että hällä väliä, antaa mennä miten on mennäkseen. Terveyttä kyllä arvostaa nykyään enemmän ja toivottavasti säästyis pahemmilta krempoilta vielä edes jonkin vuoden. Krooniset kivut ja sairaudet vaikuttavat elämänlaatuun voimakkaasti.
M63
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Vai on yli satavuotias setä kovassa kunnossa :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Tätisi on sitten näemmä sukusi ainoa täyspäinen realisti
Vähän yli 3-kymppisenä,kun tajusin ettei mistään tule mitään..jatkuva köyhyys ja perheettömyys ..jatkuva kyrsiminen aamusta iltaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Vai on yli satavuotias setä kovassa kunnossa :-)
..kova nussimaan mummoja..
44, kun sairastuin ja menetin työkykyni ja mahdollisuuden tehdä kivoja asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivonut kuolemaa erosta lähtien eli alle nelikymppisestä. Nyt nelikutosena tuntuu ihan jo fyysisestikin olevansa elämän loppusuoralla, vaikka ns. terve olenkin. Kaikki on hidastunut ja jaksaminen olematonta, lähimuisti nanosekunnin mittainen, mutta kaiken paskan muistaa lapsuudesta lähtien. Syvästi traumatisoitunut ja ahdistunut. On vain halu kuolla, mutta lasten takia sinnittelee. Päällisin puolin näytän silti terveeltä ja hyvinvoivalta ja elämässä kaikki muu olisikin hyvin, vain parisuhderakkaus puuttuu.
m
Vierailija kirjoitti:
Olin 55 v kun äiti kuoli. Silloin tuli olo, että on seuraavana jonossa.
Tuo on ihan normaalia, että jotenkin hassusti omien vanhempien kuoltua iskee juuri tuo ajatus, että nyt sitten ollaan itse seuraavana jonossa.
Vierailija kirjoitti:
Olin 55 v kun äiti kuoli. Silloin tuli olo, että on seuraavana jonossa.
Mutta saithan perintöä...hynää tilille yms.. luulisi että olit tyytyväinen ..
Minä olen nyt 65 ja nyt tuntuu siltä, että elämä voi olla loppusuoralla.
Yhtään ei auta se, että isäni eli 96 vuotiaaksi, eli jos samoihin pääsisi olisi vielä 31 vuotta edessä.
Vanhempani elivät tosi terveinä ja pitkään.
Itsellä on nyt yli 60v tullut jokunen vakava juttu jotka laittaa epäilemään, että yhtä tervettä vanhuutta ei tule, kuin vanhemmilleni.
Yritän nauttia joka päivästä, enkä elä enää sittenkun elämää vaan nautin jokaisesta päivästä.
Tänäänkin päätä olla onnellinen ja elää hyvää elämää niin kauan, kuin sitä riittää.
En aio tuhlata yhtään päivää negatiiviseen hapatukseen ja ärsyyntyä turhista asioista, elämä on siihen aivan liian lyhyt.
ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!
Kannattaa elää riemuiten joka päivä, oli elämää sitten edessä paljon tai vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Vai on yli satavuotias setä kovassa kunnossa :-)
..kova nussimaan mummoja..
Ihminen elää eri ikäisenä erilaista elämää ja se, mikä on lapsena tärkeää, ei ole sitä välttämättä aikuisena.
Samoin se mikä aikuiselämässä on ollut tärkeintä, (esim sulle nussiminen )ei ole välttämättä tärkeintä enää yli 100 vuotiaalle.
Silloin voi olla jo ihan eri asiat tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ja tätini ovat molemmat 90+. Täti tuumii kohta kuolevansa kun on niin vanha, mutta äitini lähtee toukokuussa 2 viikoksi Kreikkaan ja suunnittelee jo ensi talven Kanarian matkaa. Täti on vanha, äitini ei. Mieheni setä on 100+ ja on aika kovassa kunnossa. Luulen että näin elämän loppusuoralla vain täti tuntee olevansa. Itse olen 60+ ja elän parasta elämääni.
Vai on yli satavuotias setä kovassa kunnossa :-)
Aika kovassa kunnossa! Pitää vielä lisätä että ikäisekseen. No mieti, hän asuu yksin maaseudun omakotitalossa, tekee ruokansa itse vaikka saisi ruuan kotiin kannettuna ja lämmittää puilla tupansa. Ulkona hän käyttää rolloa kun pihapiiri ei ole tasaista kuin asfaltti, kuulo on heikko, mutta kuulokojeet on keksitty. Sisua hänellä on enemmän kuin pienessä kylässä ja ajantasalla maailmanmenosta hän pysyy mm. sanomalehteä lukemalla, ei muuten tarvitse rillejä. Kotisairaanhoito käy kerran päivässä, mutta lähinnä vain täyttämässä lääkeannostelijarobotin. Autolla hän ajoi pitkään, mutta sitten papan harmiksi tohtori otti ajokortin pois. Toki halonhakkuut, lumityöt jne. raskaimmat hommat tekee joku muu, ja ruokakauppaan hän ei enää viitsi lähteä vaan saa apuja siihenkin. Sanoisin että hän on kovemmassa kunnossa, ainakin henkisesti kuin moni nuorempi.
Täytin 70v, en juhlinut kun siihen ei ole mitään aihetta. Elämä tuli valmiiksi, vain kuolema enää puuttuu. Ympäriinsä joku kummallinen kiertävä kipu, verenpainetta, rytmihäiriötä, äkillinen kusihätä, pää ei käänny sivulle, en näe toisella silmällä juuri mitään. Autolla ajo hirvittää, mihinkään ei voi mennä, ennen kuin tietää, että siellä on vessa. Lääkäriin en lähde, pitää ensinnä saada itsensä niin huonoon kuntoon, että lääkäri ei voi mitään.