Hyvä esimerkki siitä kun jätin vaan "metatyöt" tekemättä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Miksikö uskoa lihakaupan myyjää tai anopin kommentteja siinä vaiheessa, kun vanhemmuutta harjoittelee? Vie aikaa hankkia tietoa, osaamista ja oma perspektiivi vanhemmuuteen ja toimia sen mukaan.

Syntymäpäivien lisäksi voidaan puhua vaikka (merkki)vaatteista tai lapsien pelialustoilla käyttämästä rahasta ja ajasta, leikkimahdollisuuksien järjestämisestä tai harrastuksista. Kasvatukseen liittyvät valinnat vaikuttavat lapsen kaverisuhteiden muotoutumiseen, ja palaute tulee sitä kautta. En usko, että vanhemmat toisiaan niinkään tuomitsevat.

Eniten ihmisen elämään vaikuttaa hänen itsetuntonsa. Jos aikuinen ihminen (nykyään ensimmäinen lapsi hankitaan keskimäärin kolmekymppisenä) on niin epävarma, että muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat noin paljon asioihin, hän helposti siirtää epävarmuutensa seuraavaan sukupolveen. Kannattaisi panostaa itsensä tuntemiseen ja omien lasten itsetunnon parantamiseen heti nuoresta. Tuo auttaa lasta huomattavasti paremmin kuin merkkivaatteet tai juuri oikeanlaiset harrastukset.

Ehkä osa kommentoijista ei hoksaa kuinka yhtenäiskulttuuri on sirpaloitumassa hyvin moninaiseksi. Niitä merkkivaatteita ei arvosteta kaikissa kuplissa, nuorisoa kiinnostaa ekologisuus, vegaanius ja kierrätys enemmän kuin vanhempiaan. Täällä metaäidit elävät varsin vanhakantaisessa kuplassa, jossa Papuvaatteilla ja taitoluistelulla hankitaan itselle ja lapselle statusta. Ei taida enää näin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Miksikö uskoa lihakaupan myyjää tai anopin kommentteja siinä vaiheessa, kun vanhemmuutta harjoittelee? Vie aikaa hankkia tietoa, osaamista ja oma perspektiivi vanhemmuuteen ja toimia sen mukaan.

Syntymäpäivien lisäksi voidaan puhua vaikka (merkki)vaatteista tai lapsien pelialustoilla käyttämästä rahasta ja ajasta, leikkimahdollisuuksien järjestämisestä tai harrastuksista. Kasvatukseen liittyvät valinnat vaikuttavat lapsen kaverisuhteiden muotoutumiseen, ja palaute tulee sitä kautta. En usko, että vanhemmat toisiaan niinkään tuomitsevat.

Eniten ihmisen elämään vaikuttaa hänen itsetuntonsa. Jos aikuinen ihminen (nykyään ensimmäinen lapsi hankitaan keskimäärin kolmekymppisenä) on niin epävarma, että muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat noin paljon asioihin, hän helposti siirtää epävarmuutensa seuraavaan sukupolveen. Kannattaisi panostaa itsensä tuntemiseen ja omien lasten itsetunnon parantamiseen heti nuoresta. Tuo auttaa lasta huomattavasti paremmin kuin merkkivaatteet tai juuri oikeanlaiset harrastukset.

Ehkä osa kommentoijista ei hoksaa kuinka yhtenäiskulttuuri on sirpaloitumassa hyvin moninaiseksi. Niitä merkkivaatteita ei arvosteta kaikissa kuplissa, nuorisoa kiinnostaa ekologisuus, vegaanius ja kierrätys enemmän kuin vanhempiaan. Täällä metaäidit elävät varsin vanhakantaisessa kuplassa, jossa Papuvaatteilla ja taitoluistelulla hankitaan itselle ja lapselle statusta. Ei taida enää näin mennä.

Arveletko vai tiedätkö? Toivoisin kovasti, että joka luokalle ei riittäisi muutamaa Jennica-Petteriä, jotka päivästä toiseen murentavat sellaisen lapsen itsetuntoa, joka on olemukseltaan ja tekemisiltään riittävän erilainen. Ikävä kyllä niin kauan, kuin koko kansa on samoissa peruskouluissa, yhtenäiskulttuuri pääsee sirpaloitumaan vasta vähän myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Miksikö uskoa lihakaupan myyjää tai anopin kommentteja siinä vaiheessa, kun vanhemmuutta harjoittelee? Vie aikaa hankkia tietoa, osaamista ja oma perspektiivi vanhemmuuteen ja toimia sen mukaan.

Syntymäpäivien lisäksi voidaan puhua vaikka (merkki)vaatteista tai lapsien pelialustoilla käyttämästä rahasta ja ajasta, leikkimahdollisuuksien järjestämisestä tai harrastuksista. Kasvatukseen liittyvät valinnat vaikuttavat lapsen kaverisuhteiden muotoutumiseen, ja palaute tulee sitä kautta. En usko, että vanhemmat toisiaan niinkään tuomitsevat.

Eniten ihmisen elämään vaikuttaa hänen itsetuntonsa. Jos aikuinen ihminen (nykyään ensimmäinen lapsi hankitaan keskimäärin kolmekymppisenä) on niin epävarma, että muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat noin paljon asioihin, hän helposti siirtää epävarmuutensa seuraavaan sukupolveen. Kannattaisi panostaa itsensä tuntemiseen ja omien lasten itsetunnon parantamiseen heti nuoresta. Tuo auttaa lasta huomattavasti paremmin kuin merkkivaatteet tai juuri oikeanlaiset harrastukset.

Ehkä osa kommentoijista ei hoksaa kuinka yhtenäiskulttuuri on sirpaloitumassa hyvin moninaiseksi. Niitä merkkivaatteita ei arvosteta kaikissa kuplissa, nuorisoa kiinnostaa ekologisuus, vegaanius ja kierrätys enemmän kuin vanhempiaan. Täällä metaäidit elävät varsin vanhakantaisessa kuplassa, jossa Papuvaatteilla ja taitoluistelulla hankitaan itselle ja lapselle statusta. Ei taida enää näin mennä.

Arveletko vai tiedätkö? Toivoisin kovasti, että joka luokalle ei riittäisi muutamaa Jennica-Petteriä, jotka päivästä toiseen murentavat sellaisen lapsen itsetuntoa, joka on olemukseltaan ja tekemisiltään riittävän erilainen. Ikävä kyllä niin kauan, kuin koko kansa on samoissa peruskouluissa, yhtenäiskulttuuri pääsee sirpaloitumaan vasta vähän myöhemmällä iällä.

Aa, Janica-Petteri-äiti, kansakoulun ope/äikkää joskus lukenut, miehensä firmassa tilejä pitävä umpikonservatiivinen kotiäiti jonka elämäntyönä leipoa lasten päiväkodin myyjäisiin (fiktiivinen henkilö johon koostettu palstan hassuimmat persoonat).

Lapset peruskoulussa taitavat olla nykyään aika erilaisia, halusit tai et. Iho, kulttuuritausta, kielitaito, vanhempien koulutustason lisäksi heidän arvonsa... Ja tuo näkyy jo hyvin nuoresta myös lasten kiinnostuksissa, harrastuksissa - ja myös pukeutumisessa. Lapset eivät varmastikaan yhtään kypsempiä kuin ennen, varmasti joitakin kiusataan, mutta kiusataanko merkkivaatteiden puuttumisesta (eniten merkkivaatteita saattaa olla sillä toisen suku polven suomalaisella, jengiytyneellä nuorella jota varmastikaan monet muista eivät ihaile, vai mitä luulet)?

Lasten arvot heijastavat vanhempien arvoja. Umpiokonservatiivit, suvaitsemattomat vanhemmat kasvattavat suvaitsemattomia lapsia, ainakin siihen ikään asti kun lapset alkavat ajatella omilla aivoillaan. Jos haluaa minimoida lapsen kiusauksen koulussa kannattaa vaatteiden sijaan keskittyä lapsen sosiaalisuuden kasvattamiseen: miten jaetaan, kuinka otetaan muut huomioon jne. Sosiaalisesti kyvykkäät lapset joutuvat harvemmin kiusatuiksi, tuo ihan tutkimustieto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Hohhoijaa.

Minä tuon rahat, ajan nurtsit yhdessä teinien kanssa, kuten teen myös lumityöt, hoidan autonhuollot, kodin korjaukset ja rakentamisen, kaikki paperityöt (pankki, vero, vakuutukset, tarjouspyynnöt) jne.

Ja sitten mies on malliesimerkki siitä miesuhriutumisesta, että kun HÄN kerran tekee KAIKEN, niin en voi pyytää häntä laittamaan likaisia astioita tiskikoneeseen (jonka olen itse omilla rahoillani ostanut ja paikoilleen asentanut).

Mutta ei se mitään, omaisuus on minun nimissäni, ja minulle on kertynyt eläke ihan omista töistäni. Mies ei ole vieläkään tajunnut, että en aio häntä elättää eläkkeelläkään.

Nyt herää kysymys, miksi ihmeessä sinä olet miehesi kanssa? 

Haudot katkeruutta, pilkkaat miestäsi ja mietit kostoa kun pääset eläkkeelle.

Ehkä on vain mukavaa olla ylemmyydentuntoinen?

Kerro lastesi sukupuolet, mielivärit, koot, niin mietitään täällä yhdessä sulle valmis vaatepaketti tilattavaksi. Ei roskaa, ei ylihinnoiteltua muotia, vaan hyvää käyttölaatua, joka näyttääkin hyvältä, on helppohoitoista ja kestää lasten normaalikulutusta. Hoidetaan ne sun muutkin hommat, jäät kotityöttömäksi ja vastuuttomaksi, okej?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Miksikö uskoa lihakaupan myyjää tai anopin kommentteja siinä vaiheessa, kun vanhemmuutta harjoittelee? Vie aikaa hankkia tietoa, osaamista ja oma perspektiivi vanhemmuuteen ja toimia sen mukaan.

Syntymäpäivien lisäksi voidaan puhua vaikka (merkki)vaatteista tai lapsien pelialustoilla käyttämästä rahasta ja ajasta, leikkimahdollisuuksien järjestämisestä tai harrastuksista. Kasvatukseen liittyvät valinnat vaikuttavat lapsen kaverisuhteiden muotoutumiseen, ja palaute tulee sitä kautta. En usko, että vanhemmat toisiaan niinkään tuomitsevat.

Eniten ihmisen elämään vaikuttaa hänen itsetuntonsa. Jos aikuinen ihminen (nykyään ensimmäinen lapsi hankitaan keskimäärin kolmekymppisenä) on niin epävarma, että muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat noin paljon asioihin, hän helposti siirtää epävarmuutensa seuraavaan sukupolveen. Kannattaisi panostaa itsensä tuntemiseen ja omien lasten itsetunnon parantamiseen heti nuoresta. Tuo auttaa lasta huomattavasti paremmin kuin merkkivaatteet tai juuri oikeanlaiset harrastukset.

Ehkä osa kommentoijista ei hoksaa kuinka yhtenäiskulttuuri on sirpaloitumassa hyvin moninaiseksi. Niitä merkkivaatteita ei arvosteta kaikissa kuplissa, nuorisoa kiinnostaa ekologisuus, vegaanius ja kierrätys enemmän kuin vanhempiaan. Täällä metaäidit elävät varsin vanhakantaisessa kuplassa, jossa Papuvaatteilla ja taitoluistelulla hankitaan itselle ja lapselle statusta. Ei taida enää näin mennä.

Arveletko vai tiedätkö? Toivoisin kovasti, että joka luokalle ei riittäisi muutamaa Jennica-Petteriä, jotka päivästä toiseen murentavat sellaisen lapsen itsetuntoa, joka on olemukseltaan ja tekemisiltään riittävän erilainen. Ikävä kyllä niin kauan, kuin koko kansa on samoissa peruskouluissa, yhtenäiskulttuuri pääsee sirpaloitumaan vasta vähän myöhemmällä iällä.

Aa, Janica-Petteri-äiti, kansakoulun ope/äikkää joskus lukenut, miehensä firmassa tilejä pitävä umpikonservatiivinen kotiäiti jonka elämäntyönä leipoa lasten päiväkodin myyjäisiin (fiktiivinen henkilö johon koostettu palstan hassuimmat persoonat).

Lapset peruskoulussa taitavat olla nykyään aika erilaisia, halusit tai et. Iho, kulttuuritausta, kielitaito, vanhempien koulutustason lisäksi heidän arvonsa... Ja tuo näkyy jo hyvin nuoresta myös lasten kiinnostuksissa, harrastuksissa - ja myös pukeutumisessa. Lapset eivät varmastikaan yhtään kypsempiä kuin ennen, varmasti joitakin kiusataan, mutta kiusataanko merkkivaatteiden puuttumisesta (eniten merkkivaatteita saattaa olla sillä toisen suku polven suomalaisella, jengiytyneellä nuorella jota varmastikaan monet muista eivät ihaile, vai mitä luulet)?

Lasten arvot heijastavat vanhempien arvoja. Umpiokonservatiivit, suvaitsemattomat vanhemmat kasvattavat suvaitsemattomia lapsia, ainakin siihen ikään asti kun lapset alkavat ajatella omilla aivoillaan. Jos haluaa minimoida lapsen kiusauksen koulussa kannattaa vaatteiden sijaan keskittyä lapsen sosiaalisuuden kasvattamiseen: miten jaetaan, kuinka otetaan muut huomioon jne. Sosiaalisesti kyvykkäät lapset joutuvat harvemmin kiusatuiksi, tuo ihan tutkimustieto.

Vaatteilla voi olla erottumatta joukosta ja sosiaalisilla kyvyillä voi onnistua irroittautumaan uhkaavasta tilanteesta. Usein kiusaajana on se aines, jonka kanssa vähiten voi järkeillä ja jonka kotona tuskin vihreistä arvoista puhutaan. Jokin osattomuuden kokemushan siinäkin on taustalla, että toiselle haluaa aiheuttaa pahaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää jättää tekemättä kaikki, mikä vaikuttaa mieheen. Ostat ja teet ruokaa vain itselle ja lapsille "oho, en yhtään muistanut, että sinäkin syöt ". Et pese miehen vaatteita, et muistuta miestä yhtään mistään. Jos mies kysyy, missä meillä on se tai tämä, et ole kuullutkaan niistä vaikka tietäisit.

Juuri näin!

Lapsista on pakko huolehtia mutta miehen suhteen sulla ei ole huoltovelvollisuutta.

Nää nyt oli kliseiset kopiot naistenlehdistä. Todellisuudesa metatyö on nakuttamista ja kontrolloimista. :DDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Elarit saattaa jäädä, äiti saa sitten itkeä metatöitään ihan ittekseen.

Yksi hoidettava vähemmän ja vielä enemmän rahaakin kuukausittain. Varmaan itkettää.

Sellaset copet sieltä.

hoidetaanpa nyt ne hommat kirjoitti:

Kerro lastesi sukupuolet, mielivärit, koot, niin mietitään täällä yhdessä sulle valmis vaatepaketti tilattavaksi. Ei roskaa, ei ylihinnoiteltua muotia, vaan hyvää käyttölaatua, joka näyttääkin hyvältä, on helppohoitoista ja kestää lasten normaalikulutusta. Hoidetaan ne sun muutkin hommat, jäät kotityöttömäksi ja vastuuttomaksi, okej?

En ole ap, mutta apu kelpaisi. Minulla on eskarissa olevat kaksoset, täyttivät juuri 7 vuotta:

- Poika käyttää kokoa 134, on leveäharteinen, mutta hoikkavyötäröinen, eli takeissa pitää olla tarpeeksi hartiatilaa, ja housuissa säädettävä vyötärö on must. Ri saa olla tiukkaa tai hankaavaa, saumat mielellään litteäksi ommellut. Kengänkoko 34/35, normaalileveä lesti. Ei osaa vielä solmia kengännauhoja. Pitää kirkkaista ja puhtaista väreistä, mutta silti ns. poikamaisista. Lempivärit kirkas punainen ja sininen, inhokit kaikki sameat värit.

- Tytön koko on vähän hankala, pituudesta riittäisi 128, mutta leveydestä tarvitaan 140 tai 146, joten joku D-mitoitettu malli voisi olla hyvä. Suosii henkselihousuja, koska eivät kiristä vyötäröltä. Yläosan pitää olla tarpeeksi pitkä. Ei kapeita malleja. Kengänkoko 36. Lempivärit kirkkaat ja iloiset pastellit (Villervallan tyyliin), lemppari kirkas pinkki ja yksisarviset.

Ehdotuksia? Budjetti on melko tiukka, eli kenkien budjetti 50 e/pari, housujen 20-25 e ja takkien 50 e. Pipoja ja lapasia ja muuta asustetta löytyy jo.

Huomioni kiinnittyi sihen että aloittaja vaatii yllättäviin kysymyksiin välittömän vastauksen, ja nostaa itsensä tällä tavoin jalustalle.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää jättää tekemättä kaikki, mikä vaikuttaa mieheen. Ostat ja teet ruokaa vain itselle ja lapsille "oho, en yhtään muistanut, että sinäkin syöt ". Et pese miehen vaatteita, et muistuta miestä yhtään mistään. Jos mies kysyy, missä meillä on se tai tämä, et ole kuullutkaan niistä vaikka tietäisit.

Mitä hyötyä sitten mennä' naimisiin? Nainen hoitaa kotia, mies vaihtaa renkaat autoon ja käy armeijan. Tasapuolista ja on toiminut pirun hyvin aina.

T: Alfa-uros 1969

Mitä ovat metatyöt?

Tympeitä ovat ihmisten parisuhteet, kun eivät tuollaista asiaa osaa sopia kuin työnjako. Ja sitten kun on menty urpon kanssa naimisiin, se onkin sen urpon syy. Itse valittu!

Vierailija kirjoitti:

Tympeitä ovat ihmisten parisuhteet, kun eivät tuollaista asiaa osaa sopia kuin työnjako. Ja sitten kun on menty urpon kanssa naimisiin, se onkin sen urpon syy. Itse valittu!

Noilla täytyy olla joku uhriksi joutumisen tarve, amerikkalaisesta feminismistä opittu. Patriarkaatti sortaa minnuu!

Vierailija kirjoitti:

Mitä ovat metatyöt?

Näennäistöitä, joilla pyritään pönkittämään normaalien askareiden tekemisen vaativuutta.

Erosin, kun nuorin oli 1,5 v.

Minä pidin aina synttärit.

Kuopuksen synttärit hoidin , usein hoidettiin esikoisen yhdessä niin, että hoidin kutsut, kuljetukset jne, extuli paikalle ja maksoi laskun.

Tänä päivänä, kun kuopus asuu ex.n kanssa , yhdessä ex.n tyttöystävän kanssa ja esikoinen tyttöystävänsä kanssa, kumpikin lapsi luottaa minä hoidan kaikki.

Vaatteet saatiin kummallekin ystävältäni, jolla on vanhempia lapsia.

Vuosikausia mentiin niin, että lapsille ei pitänyt ostaa juuri mitään vaatteita.

Opin jos halutaan lähettää joulukortteja, minun pitää ne hoitaa.

Mielummin teen joulukortit, kuin ei saadayhtään kortteja.

Nykyisessä suhteessa itse teen kotityöt. Asun miesystävän luona, hän ei huoli mitään maksuja ja käy kodin ulkopuolella töissä.

Itse teen työt etänä ja olen väh 3 h yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Erosin, kun nuorin oli 1,5 v.

Minä pidin aina synttärit.

Kuopuksen synttärit hoidin , usein hoidettiin esikoisen yhdessä niin, että hoidin kutsut, kuljetukset jne, extuli paikalle ja maksoi laskun.

Tänä päivänä, kun kuopus asuu ex.n kanssa , yhdessä ex.n tyttöystävän kanssa ja esikoinen tyttöystävänsä kanssa, kumpikin lapsi luottaa minä hoidan kaikki.

Vaatteet saatiin kummallekin ystävältäni, jolla on vanhempia lapsia.

Vuosikausia mentiin niin, että lapsille ei pitänyt ostaa juuri mitään vaatteita.

Opin jos halutaan lähettää joulukortteja, minun pitää ne hoitaa.
Mielummin teen joulukortit, kuin ei saadayhtään kortteja.

Nykyisessä suhteessa itse teen kotityöt. Asun miesystävän luona, hän ei huoli mitään maksuja ja käy kodin ulkopuolella töissä.

Itse teen työt etänä ja olen väh 3 h yksin kotona.

Kuka enää lähettelee joulukortteja ja vielä pönkittää itseään sillä, että tekee niin?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ovat metatyöt?

Minusta on kiva lähteä autolla reissuun miehen kanssa. Pakkaan kassini, vien sen autoon ja istun etupenkille. Kivoja reissuja ne ovat olleet vaikka mies joskus purnaa, että hän joutuu tekemään kaiken. En ymmärrä, minähän teen puolet.

Olen mieluiten omissa oloissani. Kumppanin kanssa vain juhlitaan. Arki ei ole yhteinen juuri koskaan.