Hyvä esimerkki siitä kun jätin vaan "metatyöt" tekemättä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synttäreiden järjestäminen ei ole metatyötä

Metatyötä on lahjan miettiminen lapsen kaverin synttärilahjaksi.

Meillä ei synttäreitä pidetä kotona. Joka vuosi on eri puuhamaa tms., ja se pitää varata pari kuukautta aiemmin, kutsut lähettää, ilmoittaa viimeistään 2 viikkoa ennen h-hetkeä osallistujamäärä ja lisäksi joihinkin paikkoihin vielä erikseen syömiset ja koristelut. Pitää muistaa toki, että kaveripiiristä kaksi on laktoositonta, yksi munaton ja yksi gluteeniton. Ei ihan hoidu tuollaiset samana päivänä kuin synttärit on.

Vaikka synttärit pidettäisiin kotonakin, täytyy silti siivota, viedä koira mukulalauman tieltä hoitoon, hommata ruuat, järjestellä leikit (tavallisesti ainakin ongintaa, kasvomaalausta ja tatuointeja) ja väkertää lahjapussit. Ei hoidu synttäriaamuna.

Mihin unohtui ponit ja pomppulinnat? Kai sitä saa käytettyä vaikka koko vuoden yksien juhlien suunnitteluun, mutta vähemmälläkin pääsee. Eikä toi lapsien kautta päteminen kyllä ihan tervettä ole.

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Metatyön korostaminen on oman osaamattomuuden korostamista. Ei selvitä arjen normaaleista asioista ilmian pitkiä suunnittelusessioita.

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Jahas, terveisiä 1950-luvulta sitten. 

Rahaa hankkivat molemmat. Ja mitkä hemmetin miestentyöt täällä kerrostalossa? Taloyhtiön palkkaamat ammattilaiset hoitavat nurmialueet kesäisin ja lumenauraukset talvisin. Näin keskeisellä paikalla asuessa auton omistaminen olisi ihan hölmöläisen hommaa. Kumpikin meistä osaa ruuvata ja korjailla, sähköasennukset ja kodinkoneiden asennukset tekee ammattilainen jo ihan senkin takia että jos jotain menee pieleen, haluamme vakuutuksen kattavan asian. 

Nämä miesten työt ja naisten työt -logiikat ovat muutenkin ihan vinksallaan. Oletus on että mies kolaa talvella kerran viikkoon käveltävän uran, käyttää auton kerran vuodessa katsastuksessa ja leikkaa nurmen parin viikon välein kesällä. Ehkä sitten kotona viiden vuoden välein poraa jonkun taulukoukun paikalleen tai pyöräyttää uuden lampun palaneen tilalle. Ja TÄHÄN se tasavertainen vastine naiselta muka sitten on siivota ja laittaa ruokaa joka hemmetin päivä, pyykätä ainakin kahdesti viikossa. Suomessa ei ole kotirouvakulttuuria, koko perhepoliittinen järjestelmä on suunniteltu kahden ansaitsijan mallin mukaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synttäreiden järjestäminen ei ole metatyötä

Metatyötä on lahjan miettiminen lapsen kaverin synttärilahjaksi.

Meillä ei synttäreitä pidetä kotona. Joka vuosi on eri puuhamaa tms., ja se pitää varata pari kuukautta aiemmin, kutsut lähettää, ilmoittaa viimeistään 2 viikkoa ennen h-hetkeä osallistujamäärä ja lisäksi joihinkin paikkoihin vielä erikseen syömiset ja koristelut. Pitää muistaa toki, että kaveripiiristä kaksi on laktoositonta, yksi munaton ja yksi gluteeniton. Ei ihan hoidu tuollaiset samana päivänä kuin synttärit on.

Vaikka synttärit pidettäisiin kotonakin, täytyy silti siivota, viedä koira mukulalauman tieltä hoitoon, hommata ruuat, järjestellä leikit (tavallisesti ainakin ongintaa, kasvomaalausta ja tatuointeja) ja väkertää lahjapussit. Ei hoidu synttäriaamuna.

Mihin unohtui ponit ja pomppulinnat? Kai sitä saa käytettyä vaikka koko vuoden yksien juhlien suunnitteluun, mutta vähemmälläkin pääsee. Eikä toi lapsien kautta päteminen kyllä ihan tervettä ole.

Sinun lapsesi on varmaan se joka aikuisena istuu terapiassa purkamassa traumojaan miten hän oli se jonka synttäreille kukaan ei tullut (koska ei kutsuttu ajoissa) ja jos naapurista yksi lapsi saman päivän varoitusajalla pääsikin, niin koulussa sitten kuiskuteltiin miten oli paskimmat synttärit ikinä, jossa krapulainen, kiukkuinen iskä kaivoi pakkasesta vieraalle kulahtanutta vaniljajäätelöa ja käräytti vanhat popcornit mikrossa mustiksi. Ja sitten raivostui synttärisankarille että mitä v*ttua kakara sä kitiset siinä, pitäskö hulppeat prinsessajuhlat muka olla, häh?!

Muistan lapsuudestani näitä joiden vanhemmat eivät piitanneet pätkääkään. He eivät saaneet synttäreitä, heillä ei ollut harrastuksia ennenkuin osasivat itse ilmoittautua (ja silloinkin monesti loppui lyhyeen koska vanhemmat saattoivat maksaa kausimaksun mutta eivät hankkineet sopivia välineitä). Paras ystäväni oli tällaisesta perheestä. Eikä perhe edes ollut köyhä, ihan normaali duunariperhe mutta käytännössä kaikki lapsen ikätason jutut olivat vanhempien mielestä turhaa ajan- ja rahantuhlausta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Tämä on se syy sille, että useimmat lapset ovat aikuisiällä läheisempiä äitinsä kanssa ja kiitollisempia äidilleen kuin isälleen. Viimeistään aikuistuessa monelle kirkaistuu hyvin selkeänä, että kumpi vanhemmista oli vetovastuussa ja näki enemmän vaivaa niiden asioiden eteen, jotka olivat lapsen hyvinvoinnille ja viihtyisälle kasvuympäristölle keskeisiä. Rahallisestihan pärjää hyvin vähälläkim, mutta kuka piti viime kädessä huolen että lapsella oli aktiivisia harrastuksia, onnistuneita sosiaalisia kohtaamisia, oikeassa lämpötilassa pestyjä vaatteita, terveellistä ruokaa kotona, mieluista viemistä kaverisynttäreille, vanhemmilla hyvät kontaktit kouluun, terveydenhuoltoon, lapsen kavereiden vanhempiin jne.?

Luuserimiehet (vain luuserit, eivät luojan kiitos kaikki) ehdottelevat täällä että lapsethan pärjäävät vähemmälläkin, tarvittaessa noutopitsalla ja ilman harrastuksia eikä vanhempainpäiviin tai kaverisynttäreillekään tarvitse vaivautua jos ei huvita. Ja seuraavassa ketjussa kimittävät hysteerisinä siitä, että erotilanteissa - kun määräävä tekijä on yksin lapsen paras - heitä "syrjitään" vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Elarit saattaa jäädä, äiti saa sitten itkeä metatöitään ihan ittekseen.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma: Otit ton asian puheeksi -> teit metatyötä. Jätä se metatyö nyt oikeasti tekemättä ja kun asiat on edelleen hoitamatta, älä ota tilanteesta koppia tai "pelasta tilannetta" vaan anna seuraamusten jäädä miehelle edelleenkin ja luotat siihen että se hoitaa. Jos ootte sopinut että sä et hoida niin sitten et oikeasti hoida.

Hyvä kirja aiheesta on Doylen Heikko vahva vaimo. Sä et voi muuttaa miestäsi, mutta oman käytöksesi voit. Jos mies päättää muuttua, koska sä et enää ole mahdollistaja, niin hyvä.

Ongelma on vain, että alkaisi lasu häämöttää. Ainakaan oma mieheni ei vain olisi ottanut koppia. Lapsen elämä menisi hullunmyllyksi, jos ei asioita hoida yhtään kukaan, joten minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Joo, eihän miehille voi antaa lasten huoltajuutta, kun ne ei osaa edes huolehtia lasten pukeutumisesta tai syömisistä. lapsi terveitsee kunnolliset ja asianmukaiset vaatteet ja terveellisen ruuan eikä päivästä toiseen nakkeja ja ranskalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on se syy sille, että useimmat lapset ovat aikuisiällä läheisempiä äitinsä kanssa ja kiitollisempia äidilleen kuin isälleen. Viimeistään aikuistuessa monelle kirkaistuu hyvin selkeänä, että kumpi vanhemmista oli vetovastuussa ja näki enemmän vaivaa niiden asioiden eteen, jotka olivat lapsen hyvinvoinnille ja viihtyisälle kasvuympäristölle keskeisiä. Rahallisestihan pärjää hyvin vähälläkim, mutta kuka piti viime kädessä huolen että lapsella oli aktiivisia harrastuksia, onnistuneita sosiaalisia kohtaamisia, oikeassa lämpötilassa pestyjä vaatteita, terveellistä ruokaa kotona, mieluista viemistä kaverisynttäreille, vanhemmilla hyvät kontaktit kouluun, terveydenhuoltoon, lapsen kavereiden vanhempiin jne.?

Luuserimiehet (vain luuserit, eivät luojan kiitos kaikki) ehdottelevat täällä että lapsethan pärjäävät vähemmälläkin, tarvittaessa noutopitsalla ja ilman harrastuksia eikä vanhempainpäiviin tai kaverisynttäreillekään tarvitse vaivautua jos ei huvita. Ja seuraavassa ketjussa kimittävät hysteerisinä siitä, että erotilanteissa - kun määräävä tekijä on yksin lapsen paras - heitä "syrjitään" vanhempina.

Ai niinkö? Aika monta ketjua täälläkin jossa aikuistuneet lapset eivät halua olla tekemisissä kontrolloivan ja katkeran äitinsä kanssa. Sitä se metauhriutuminen teettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Elarit saattaa jäädä, äiti saa sitten itkeä metatöitään ihan ittekseen.

Kela hoitaa elarit ja ulosotto ne mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Miksi se muuttuisi miksikään. Maksajan osa lapsia näkemättä, koska äidin oikkujen mukaan pitää mennä.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Elarit saattaa jäädä, äiti saa sitten itkeä metatöitään ihan ittekseen.

Yksi hoidettava vähemmän ja vielä enemmän rahaakin kuukausittain. Varmaan itkettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Mitä isien huoltajuudelle sitten tapahtuu?

Elarit saattaa jäädä, äiti saa sitten itkeä metatöitään ihan ittekseen.

Yksi hoidettava vähemmän ja vielä enemmän rahaakin kuukausittain. Varmaan itkettää.

Kuuntele omaa katkeruuttasi? Haluatko siirtää tällaisen suhtautumisen elämään ja parisuhteeseen lapsillesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synttäreiden järjestäminen ei ole metatyötä

Metatyötä on lahjan miettiminen lapsen kaverin synttärilahjaksi.

Meillä ei synttäreitä pidetä kotona. Joka vuosi on eri puuhamaa tms., ja se pitää varata pari kuukautta aiemmin, kutsut lähettää, ilmoittaa viimeistään 2 viikkoa ennen h-hetkeä osallistujamäärä ja lisäksi joihinkin paikkoihin vielä erikseen syömiset ja koristelut. Pitää muistaa toki, että kaveripiiristä kaksi on laktoositonta, yksi munaton ja yksi gluteeniton. Ei ihan hoidu tuollaiset samana päivänä kuin synttärit on.

Vaikka synttärit pidettäisiin kotonakin, täytyy silti siivota, viedä koira mukulalauman tieltä hoitoon, hommata ruuat, järjestellä leikit (tavallisesti ainakin ongintaa, kasvomaalausta ja tatuointeja) ja väkertää lahjapussit. Ei hoidu synttäriaamuna.

Mihin unohtui ponit ja pomppulinnat? Kai sitä saa käytettyä vaikka koko vuoden yksien juhlien suunnitteluun, mutta vähemmälläkin pääsee. Eikä toi lapsien kautta päteminen kyllä ihan tervettä ole.

Sinun lapsesi on varmaan se joka aikuisena istuu terapiassa purkamassa traumojaan miten hän oli se jonka synttäreille kukaan ei tullut (koska ei kutsuttu ajoissa) ja jos naapurista yksi lapsi saman päivän varoitusajalla pääsikin, niin koulussa sitten kuiskuteltiin miten oli paskimmat synttärit ikinä, jossa krapulainen, kiukkuinen iskä kaivoi pakkasesta vieraalle kulahtanutta vaniljajäätelöa ja käräytti vanhat popcornit mikrossa mustiksi. Ja sitten raivostui synttärisankarille että mitä v*ttua kakara sä kitiset siinä, pitäskö hulppeat prinsessajuhlat muka olla, häh?!

Muistan lapsuudestani näitä joiden vanhemmat eivät piitanneet pätkääkään. He eivät saaneet synttäreitä, heillä ei ollut harrastuksia ennenkuin osasivat itse ilmoittautua (ja silloinkin monesti loppui lyhyeen koska vanhemmat saattoivat maksaa kausimaksun mutta eivät hankkineet sopivia välineitä). Paras ystäväni oli tällaisesta perheestä. Eikä perhe edes ollut köyhä, ihan normaali duunariperhe mutta käytännössä kaikki lapsen ikätason jutut olivat vanhempien mielestä turhaa ajan- ja rahantuhlausta. 

Säilyykö varmaan pidät suihkussa käyntiäkin kotityönä. Kodinkoneen puhdistus ja huolto... Suorita vähemmän ja elä enemmän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Hyvä pointti. Tulit samalla maininneeksi tärkeän asian, jolla voidaan vähentää miesten ajautumista marginaaliin: jaetut perhevapaat, joiden aikana molemmat oppivat pyörittämään hommaa itsenäisesti, ja jatko muodostuu sitä myöten tasapuolisemmaksi. On ilo nähdä, että esim. työehtosopimuksissa tehdään ratkaisuja, jotka ohjaavat vapaiden tasaisempaan jakautumiseen.

Valitettavasti odotukset lasten- ja kodinhoidosta tuntuvat edelleen kasautuvan naiselle, joten en ihmettele yhtään, että jollakin on Instassa kuvia hienoista kakuista. Sitä puolihuolimattoman arvostelun määrää, joka raskaana olevaan ja juuri äidiksi tulleeseen kohdistuu, ei aina oikein uskoisi. Yhtäkkiä lihatiskin myyjälläkin on mielipide siitä, mitä sinun kuuluu syödä.

Ehkä en ymmärrä nykynaisten paineita kuusikymppisenä. Olen kuitenkin hämmästellyt miksi ihmeessä naiset tuntuvat välittävän niin paljon muiden mielipiteistä, yrittävän elää kuten jonkun ihmeellisen sometuomioistuimen mukaan kuuluisi elää. Lapsi joutuu terapiaan kun synttäreillä ei menty hoploppiin, siis todellako? Meillä synttärit pidettiin kotona ilman ihmeellisiä härpäkkeitä. Lapsille ei tehty lahjapusseja mukaan, ei otettu vieraista valokuvia. Sen sijaan oli jotain hyvää syömistä, makeiden lisäksi porkkanatikkuja ja kukakaalia, aika monet noitakin tykkäsi dipata. Keksittiin yhdessä salapoliisileikki tai askarreltiin jotain ikätasoista. Ei ollut kallista, tietenkin iso talo ja puutarha mahdollisti leikit myös kotona.

Ikiaikaisesti on ollut ihmisiä jotka kokevat omaavansa universaalin totuuden oikeasta elämästä. Metaäidit tämän totuuden omaavat, ja osa epävarmemmista äideistä tuntuu uskovan heitä ja lihatiskin myyjää. Miksi? Eikö kannattaisi vain elää omalle perheelle parhaalla tavalla, yrittää löytää omalle perheelle parhaat rutiinit myös arjen pyörittämiseen? Säilyttää jonkinlainen realiteetin ja suhteellisuuden taju siitä mikä lapsille ja molemmille vanhemmille on tärkeintä, priorisoida noita ja jättää toissijainen vähemmälle huomiolle omassa ja perheen elämässä.

Jotenkin nuo syntymäpäivät korostuvat näissä metatyöketjuissa. lapsella syntymäpäivä kerran vuodessa, kannattaisiko keskittyä enemmän noihin 354 päivään vuodessa kotona. Millainen henki? Tuleeko kaikki perheen jäsenet mielestään nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kotona? Josko tuohon käyttäisi enemmän energiaa kuin synttärikorttien mallin suunnitteluun.

Miksikö uskoa lihakaupan myyjää tai anopin kommentteja siinä vaiheessa, kun vanhemmuutta harjoittelee? Vie aikaa hankkia tietoa, osaamista ja oma perspektiivi vanhemmuuteen ja toimia sen mukaan.

Syntymäpäivien lisäksi voidaan puhua vaikka (merkki)vaatteista tai lapsien pelialustoilla käyttämästä rahasta ja ajasta, leikkimahdollisuuksien järjestämisestä tai harrastuksista. Kasvatukseen liittyvät valinnat vaikuttavat lapsen kaverisuhteiden muotoutumiseen, ja palaute tulee sitä kautta. En usko, että vanhemmat toisiaan niinkään tuomitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Nämä metatyön laskijat on kyllä vahvasti ehdolla yh-äideiksi.

Ongelmahan on siinä, jos äiti on yh silloinkin, kun perheessä olisi toinenkin nimellisesti aikuinen. Silloin näitä tulee laskettua. Hyvässä parisuhteessa, missä molemmat pyytämättä ottavat vastuullisen roolin, ja kantavat osansa, ei näitä lasketa.