Hyvä esimerkki siitä kun jätin vaan "metatyöt" tekemättä

Metatyöntekijä kirjoitti:

Mites pariskunnat joilla ei ole lapsia, miten tää metatyökuvio silloin jakautuu? Pohdin omaa lähipiiriä, ystäväpariskuntia ja omaa parisuhdetta, niin kyllä keskusteluissa naisten kanssa pääsääntöisesti tällainen metatyö jää jokatapauksessa naisten harteille enemmän. Sitä ei usein pysähdy edes ajattelemaan että miksi juuri minä naisena huolehdin näistä asioista kun sitä vaan automaatiolla tekee ja huolehtii. Tietysti jos perheessä on selkeästi sovittu että minä teen nämä ja sinä nämä, niin ainakin osa töistä on jollain tapaa jaettu molempien kesken. Se pikkuasioista huolehtiminen tuntuu silti jäävän naisen vastuulle kummasti.

Muutamia esimerkkejä näistä alla mitä itse olen huomannut:

1) Joku esim. ruoka-aine loppuu kaapista miehen kokkailun aikana. Ei ikinä muista sanoa asiasta ennalta eikä kaupassa, kunnes lopulta minä olisin sitä tarvinnut ja totean jälleen kerran että miksi tämä tuote on loppu. Olin ajatellut sitä oli hyvin kaapissa kun viimeksi katsoin. Sama asia pätee kaikessa muussa lähtien pesuaineista nurmikkolannoitteisiin ja wc-paperiin jne. Kaikki kaupasta kotiin hankittava lähes yksinomaan minun muistettavana.

2) Ihan mikä tahansa kutsu joihinkin yhteisiin juhliin: Kortti, lahja ja kukka aina minun hoidettavana/muistettavana.

3) Kaikki kodinhoidon harvemmin tehtävät toimenpiteet: Mies kyllä tekee myös jos pyydän mutta ei muista näitä itse tehdä automaattisesti (onneksi edes huolehtii osuutensa viikkosiivouksista!). Pitäisi varmaan laatia joku vuositöiden aikataulu kirjallisena...

4) Kaikki muu nippelisälä ja hoidettava, jos se liittyy meidän yhteisiin asioihin/omaisuuteen, niin minä olen se joka muistaa ja hoitaa.

En toki syytä miestäni näistä, tiedän että hän on todella hajamielinen ja itse taas olen poikkeuksellisen tarkka ja huomioiva. Olemme mm. sopineet että minä hoidan kaiken yhteiseen asuntoon, autoon ja talouteen liittyvät menot ja asiat, lähtien lainat, vakuutukset, sähköt, mahdolliset remonttisuunnitelmat ja järjestelyt, autohuollot jne. En näistä ota stressiä koska tarkkana ihmisenä haluan pitää ns ohjaimet omissa käsissäni ja tietää missä mennään näiden kanssa.

Mutta näiden erinäisten muiden muistettavien asioiden kanssa sitä toivoisi että toinenkin joskus muistaisi sanoa ja huolehtia. :'D

Ps. Lapsia ei tule tähän perheeseen, en itsekään jaksaisi enkä kestäisi sitä huolehtimisen määrää mikä lapseen liittyisi, hyvä että itsestään ja kodistaan tässä huolehtii ja töissä käy.

Tarkka ihminen HALUAA pitää ohjat käsissään, ei halua jakaa. Eikö tuo sinun ongelmasi? Ja miehesi suostuu siihen, että määräät. Ainakin nyt. Entä jos miehesi ideaali elämästä ei olekaan tuo sinuun ajatuksesi, haluaisikin leppeämpää elämää jossa kaikkea ei aikatauluteta eikö kaikesta tehdä niin tiukan organisoitua? Ehkä hänen elämäänsä sopisi ihan mielelelläänkin hieman kaaosta, inhimillisyyttä ja epätäydellisyyttä, vaikka sellaista mitä omat lapset elämään toisivat?

Pistää vähän ihmettelemään, kun nämä asiat tulevat AP:lle jotenkin uutena nyt, kun lapsiakin on jo tehty. Eikö missään vaiheessa ennen sitä lasten tekemistä tulleet nämä ominaisuudet miehessä millään tapaa esiin?

Metatyöstä kuulen usein myös sellaisia kommentteja, että ne ovat jotain omaa perfektionismiani. Syy on minussa, että teen niitä. Kun sitten en tee, ensin alkaa sellainen tyytymätön huudahtelu, että "miksi täällä ei siivota" tai "lapset jättää kaiken keskelle lattiaa"... Minä en siis todellakaan tee meillä kaikkea, vaan jokaisella on omat kotityönsä, lapset siivoavat omat huoneensa ja kerran kuussa käy siistijä kolmen tunnin ajan. Nuo vain eivät mitenkään riitä siihen, että olisi siistiä ilman mun jokapäiväisiä metatyöpuuhasteluja. Ja siis lahjojen ja muiden sosiaalisten kuvioiden järjestämisestä ei tulisi mitään ilman mun metatöitä. Mies jo nyt harmittelee, että on uraputken takia jättänyt näkemättä kavereitaan ja heitä on aika vähän. Ystävämme ovat lähinnä minun kauttani, koska olen "metatyönä" hoitanut sosiaalisia suhteitamme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Eipä ne pärjääkkään.

Metatyöntekijä kirjoitti:

Mites pariskunnat joilla ei ole lapsia, miten tää metatyökuvio silloin jakautuu? Pohdin omaa lähipiiriä, ystäväpariskuntia ja omaa parisuhdetta, niin kyllä keskusteluissa naisten kanssa pääsääntöisesti tällainen metatyö jää jokatapauksessa naisten harteille enemmän. Sitä ei usein pysähdy edes ajattelemaan että miksi juuri minä naisena huolehdin näistä asioista kun sitä vaan automaatiolla tekee ja huolehtii. Tietysti jos perheessä on selkeästi sovittu että minä teen nämä ja sinä nämä, niin ainakin osa töistä on jollain tapaa jaettu molempien kesken. Se pikkuasioista huolehtiminen tuntuu silti jäävän naisen vastuulle kummasti.

Muutamia esimerkkejä näistä alla mitä itse olen huomannut:

1) Joku esim. ruoka-aine loppuu kaapista miehen kokkailun aikana. Ei ikinä muista sanoa asiasta ennalta eikä kaupassa, kunnes lopulta minä olisin sitä tarvinnut ja totean jälleen kerran että miksi tämä tuote on loppu. Olin ajatellut sitä oli hyvin kaapissa kun viimeksi katsoin. Sama asia pätee kaikessa muussa lähtien pesuaineista nurmikkolannoitteisiin ja wc-paperiin jne. Kaikki kaupasta kotiin hankittava lähes yksinomaan minun muistettavana.

2) Ihan mikä tahansa kutsu joihinkin yhteisiin juhliin: Kortti, lahja ja kukka aina minun hoidettavana/muistettavana.

3) Kaikki kodinhoidon harvemmin tehtävät toimenpiteet: Mies kyllä tekee myös jos pyydän mutta ei muista näitä itse tehdä automaattisesti (onneksi edes huolehtii osuutensa viikkosiivouksista!). Pitäisi varmaan laatia joku vuositöiden aikataulu kirjallisena...

4) Kaikki muu nippelisälä ja hoidettava, jos se liittyy meidän yhteisiin asioihin/omaisuuteen, niin minä olen se joka muistaa ja hoitaa.

En toki syytä miestäni näistä, tiedän että hän on todella hajamielinen ja itse taas olen poikkeuksellisen tarkka ja huomioiva. Olemme mm. sopineet että minä hoidan kaiken yhteiseen asuntoon, autoon ja talouteen liittyvät menot ja asiat, lähtien lainat, vakuutukset, sähköt, mahdolliset remonttisuunnitelmat ja järjestelyt, autohuollot jne. En näistä ota stressiä koska tarkkana ihmisenä haluan pitää ns ohjaimet omissa käsissäni ja tietää missä mennään näiden kanssa.

Mutta näiden erinäisten muiden muistettavien asioiden kanssa sitä toivoisi että toinenkin joskus muistaisi sanoa ja huolehtia. :'D

Ps. Lapsia ei tule tähän perheeseen, en itsekään jaksaisi enkä kestäisi sitä huolehtimisen määrää mikä lapseen liittyisi, hyvä että itsestään ja kodistaan tässä huolehtii ja töissä käy.

Meillä ei ole lapsia ja kumpikin huolehtii vähän eri asioiden metatyöt. Aika perinteisesti minä huolehdin siivoukseen, pyykkihuoltoon ja ruoanlaittoon liittyvät asiat ja mies sitten autoon, pihatöihin ja talotekniikkaan liittyvät. Mies hoitaa myös vakuutusten kilpailutukset ynnä muut.

Yhteisiä juhlia harvemmin on, hän hoitaa omaan sukuunsa liittyvät ja minä omaani. Sama joululahjojen yms. suhteen. Saatan kyllä joskus muistuttaa, jos menemme yhdessä, että onhan hän hankkinut kortin ja lahjan, koska jos menemme ilman, syytetään minua niiden puuttumisesta, koska olen nainen.

En koe että joutuisin huolehtimaan miehenikin asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läpitunkematon risukko siitä syntyy, kun jättää mettätyöt tekemättä..

No jos rinnastetaan metatyön tekeminen metsätöihin, niin metatyöuhriutuja kuluttaa aikaansa raivatakseen metsään uuden tien, kun järkevät lajitoverit kulkevat vieressä olevaa valmista tietä pitkin. Sitten uhriutuja vielä selittää niille tietä pitkin kulkeville, ettei noin voi elää.

Ei, vaan metatyöntekijä kartoittaa metsän ja työn tarpeen, suunnittelee mitä työn tekemiseen tarvitaan, kuinka paljon ihmisiä, kuinka monta tuntia tai päivää... kilpailuttaa ja hankkii työkalut hyvään hintaan, järjestää sekä niiden että ihmisten kuljetukset työmaalle, sumplii aikataulut jotta päästään hommiin järkevänä päivänä... järjestää ruoat jotka säilyvät metsässä ilman kylmäsäilytystä ja sopivat kaikille ruokailijoille ettei kenenkään tarvi olla nälässä, varmistaa että kaikilla on mukana oikeat vaatteet ja turvavälineet, herää työpäivänä ajoissa, pakkaa kamat ja huolehtii kaikki mukaan...

Ja toinen nousee työpäivän aamuna sängystä, istuu valmiiksi pakattuun autoon, ajaa työmaalle ja kaataa moottorisahalla yhden puun. Tämän jälkeen kehuu seuraavat 10 vuotta kuinka teki metsötyöt.

Se homma on kyllä jo tehty jo viikko sitten, kun suunnittelija uusine kaluineen saapuu paikalle.

Tää on niin totta. Mekin vaan katsottiin mieheni kanssa ikkunasta milloin on sopiva keli lähteä kaatamaan puita, ja mentiin.

Ei ois ikinä tullut valmista jos noin ois mietitty viikkotolkulla ja yritetty päteä papereinemme.

Kylymä ois talvipakkasissa tullut ilman polttopuita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Bravo!

Voi kun kaikki täydellisyyteen pyrkijät tajuaisivat tämän.

AP ei suinkaan jättänyt metatöitä tekemättä vaan käytti paljonkin aikaansa metasuunnitteluun kerätäkseen mahdollisimman ison potin juttuja saattaakseen oman miehensä kuseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Onko sulla luetun ymmärtämisessä vikaa? Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei lapsella tarvitse talvella olla haalarin alla pitkähihaista paitaa? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Sitten kun lapset ovat täysi-ikäisiä niin minun puolestani juoskoon vaikka paljain jaloin hangessa, mutta niin kauan kun he ovat minun vastuullani pidän tietyistä asioista kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läpitunkematon risukko siitä syntyy, kun jättää mettätyöt tekemättä..

No jos rinnastetaan metatyön tekeminen metsätöihin, niin metatyöuhriutuja kuluttaa aikaansa raivatakseen metsään uuden tien, kun järkevät lajitoverit kulkevat vieressä olevaa valmista tietä pitkin. Sitten uhriutuja vielä selittää niille tietä pitkin kulkeville, ettei noin voi elää.

Ei, vaan metatyöntekijä kartoittaa metsän ja työn tarpeen, suunnittelee mitä työn tekemiseen tarvitaan, kuinka paljon ihmisiä, kuinka monta tuntia tai päivää... kilpailuttaa ja hankkii työkalut hyvään hintaan, järjestää sekä niiden että ihmisten kuljetukset työmaalle, sumplii aikataulut jotta päästään hommiin järkevänä päivänä... järjestää ruoat jotka säilyvät metsässä ilman kylmäsäilytystä ja sopivat kaikille ruokailijoille ettei kenenkään tarvi olla nälässä, varmistaa että kaikilla on mukana oikeat vaatteet ja turvavälineet, herää työpäivänä ajoissa, pakkaa kamat ja huolehtii kaikki mukaan...

Ja toinen nousee työpäivän aamuna sängystä, istuu valmiiksi pakattuun autoon, ajaa työmaalle ja kaataa moottorisahalla yhden puun. Tämän jälkeen kehuu seuraavat 10 vuotta kuinka teki metsötyöt.

Se homma on kyllä jo tehty jo viikko sitten, kun suunnittelija uusine kaluineen saapuu paikalle.

Tää on niin totta. Mekin vaan katsottiin mieheni kanssa ikkunasta milloin on sopiva keli lähteä kaatamaan puita, ja mentiin.

Ei ois ikinä tullut valmista jos noin ois mietitty viikkotolkulla ja yritetty päteä papereinemme.

Kylymä ois talvipakkasissa tullut ilman polttopuita.

Metapolttopuutyöntekijä olisi seuranut talven aikana polttopuiden kulutusta, ja arvioinut, että oliko viime keväänä tehtyjä puita sopivasti, liian vähän vai ihan liian paljon. Pieni ylimäärä on vain hyvästä, mutta puita ei kannata joka vuosi edes tehdä, jos tekee kolmen vuoden puut kerralla.

Metapolttopuutyöntekijä olisi myös tarkkaillut talven aikana, että oliko ne aikaisemmat polttopuut sopivia tarkoitukseen sopivan pituisia, halottu tarpeeksi pieneksi, oliko tarpeeksi sytykesilppua, kannattaako polttaa oksia vai pitääkö kaikki olla klapeja jne.

Talven aikana tämä metapolttopuutyöntekijä olisi käynyt koiran kanssa mettässä lenkeillä ja katsonut valmiiksi, että toi ala pitää harventaa, tossa on pystyyn kuollut puu ja nää pari tuulenkaatoa tässä.  Riittääkö ne, vai pitäisikö oikeasti kaataa pari isompaa puuta, onko pellonlaidan roskapuut minkä kokoisia, kannattaako ne kaataa nyt vai ensi vuonna. Samalla kulkiessaan hän on kartoittanut metsän lumitilanteen ja sen, mitä kautta kannattaa mennä traktorilla puut sitten hakemaan, tarvitaanko taljaa puiden kaadossa ja onko vanhaäijä vielä siinä kunnossa, että kehtaa pyytää kaatoavuksi.

Säätiedotuksen katsottuaan laittaa whatsappi viestiä vanhaäijälle, tekee parit eväsleivät ja keittää termoskannullisen kahvia. Vanhaäijä ei käytä sokeria, joten metapolttopuutyöntekijä ottaa pari sokeripalaa itselleen kahvikuppien väliin säilöön. Ja sitten vielä pullollinen mustaviinimarjamehua, laimennettuna siihen litteään muoviseen kossupulloon, joka mahtuu sopivasti taskuun. Tätä ennen matapolttopuutyöntekijä on laittanut pyykkikoneeseen lakanapyykit lisähuuhtelulla, siinä ohjelmassa menee liki neljä tuntia.

Sitten metapolttopuutyöntekijä lähtee metsään koiran kanssa, ja alkaa jo valmiiksi raivata moottorisahalla sitä ekaa tuulenkaatoa, jotta vanhaäijä pääsee sitten auttamaan sen pilkkomisessa - täytyy miettiä, että nouseeko kanto takaisin paikoilleen ja vahtia, ettei koira mene sinne alle silloin.

Kun on pari tuntia tehty hommia, metäpolttopuutyöntekijä komentaa vanhaäijän kahveelle ja laittaa tälle voileivän käteen syötäväksi, muuten vanhaäijä tekisi hommia koko päivän ilman taukoja ja olisi illalla rättiväsynyt. Sen jälkeen vielä pari tuntia hommia ja takaisin kotiin. Samalla kun metapolttopuutyöntekijä käy suihkussa ja vaihtaa vaatteet, hän ripustaa lakanat kuivumaan. Sitten tämä metapolttopuutyöntekijä kaivaa jääkaapista eilen keittämänsä hernerokan ja lämmittää siitä ruuat perheelle.

Illalla ehtii vaikka sitten lukea lasten wilmat ja tehdä yhdistyksen tilinpäätöksen, kun ei tarvitse kummemmin enää ruokaakaan vahdata eikä etenkään koiraa käyttää lenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nii en tiedä, nykyään tämäkin on tehty vaikeaksi. 90-luvulla ei ollut allergioita ja ihan tavallinen voileipä kelpasi kaikille. Jäätelöä voi ostaa kauppareissun yhteydessä eikä ole kovin vaikeaa

Just. Näin ysärin lapsena muistan kyllä, että oli monetkin kunnon synttäripirskeet ja tarjolla oli paljon muutakin, kuin jätskiä ja voileipiä. Ja allergioita oli kyllä.

Mutta nythän tässä onkin mies väittämässä, ettei ollut allergioita yms, koska HÄNEN ei ole koskaan tarvinnut niistä huolehtia metatöiden merkeissä. Ilmeisesti äiti hoiti ajattelun, suunnittelun sekä toteutuksen.

Siksi on helppo väittää, koska ei ole elämänsä aikana uhrannut ajatustakaan näille..

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Hohhoijaa.

Minä tuon rahat, ajan nurtsit yhdessä teinien kanssa, kuten teen myös lumityöt, hoidan autonhuollot, kodin korjaukset ja rakentamisen, kaikki paperityöt (pankki, vero, vakuutukset, tarjouspyynnöt) jne.

Ja sitten mies on malliesimerkki siitä miesuhriutumisesta, että kun HÄN kerran tekee KAIKEN, niin en voi pyytää häntä laittamaan likaisia astioita tiskikoneeseen (jonka olen itse omilla rahoillani ostanut ja paikoilleen asentanut).

Mutta ei se mitään, omaisuus on minun nimissäni, ja minulle on kertynyt eläke ihan omista töistäni. Mies ei ole vieläkään tajunnut, että en aio häntä elättää eläkkeelläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotta ei nyt totuus unohtuisi, niin valtaosa tästä joidenkin naisten parjaamasta metatyöstä on suurimmalle osalle naisia niin tärkeä osa äitiyttä, että haluavat nimenomaan päteä siinä ja hoitaa asiat tavallaan eivätkä halua suin surminkaan miehen laittavan lusikkaansa siihen soppaan. Nämä uhriutuja äidit ovat pieni mutta äänekäs vähemmistö.

Näinpä juuri. Tekevät lapsista projektin itselleen ja ajavat miehet paitsioon omassa kodissaan. Olisipa kiva tietää kuinka moni noista supermetaäideistä on suostunut jakamaan hoitovapaita miehensä kanssa.

Surkeinta etteivät itse edes huomaa kuinka rynnivät ottamaan kontrollin, sivusta tuon usein olen havainnut. Miehen mitätöinti vauvan suhteen: hyökätään väliin kun mies vaihtaa vaippaa. valitetaan miten mies valitsee ihan väärät vaatteet lapselle, kuinka pyykitkin on väärin ripustettu... Järkevintä olisi lähteä kävelylenkille ja jättää vauva jo ihan pienestä hetkeksi miehen huostaan ja myöhemmin tehdä selväksi vastuut ilman, että yrittää kuitenkin ottaa ohjia käteen. Muistan yhden vanhan metaketjun, jossa naiset valittivat miten mies puki aina ihan väärät vaatteet lapselle - ja joskus oli pukenut jonkun trikoomekon väärinpäin, hirveää! Itse etätöissä olen useamman kerran huomannut oman trikoopuseron saumat puseron päälipuolella eikä yksikään teams palaveri ole tuosta häiriintynyt.

Kannattaa päättää mitä haluaa: jos haluaa pitää kaikki ohjat käsissään ei kannata itkeä metatöiden paljoudesta  (eikä liiton myöhemmästä kariutumisesta, kukaan ei halua olla kotonaan jatkuvasti komennettavana ilman omaa vapautta ja vastuuta). Jos taas haluaa tasa-arvoisen parisuhteen ja vanhemmuuden pitää ymmärtää, että tuo vaatii kompromisseja ja toiseen vanhempaan luottamista: synttärijärjestelyt voi olla muunlaisetkin kuin ne oman pään mukaiset, monet arjen asiat voivat sujua huomattavasti vähemmällä metatyöllä ja stressauksella jos ne antaa välillä hoidettavaksi henkilölle joka työssään on tottunut hoitamaan asioita (monet miehen päättävissä asemissa, jos onnistuu ison organisaation päätöksenteko, ehkä ne lapsen synttärit eivät aiheuta ylitsepääsemätöntä haastetta)-.

Taas tällainen pitkä turha avaus, miten syy on vain naisissa eikä niissä lusmuilevissa miehissä. En ymmärrä miten lapsen pukeminen voi olla niin vaikeaa! Miten ei edes sitä vähää voi katsoa että ne vaatteet on edes oikein päin? Kulkeeko tuolla ihmisten ilmoilla paljonkin miehiä vaatteet nurin päin vai miten he oikein onnistuvat pukemaan vaatteet oikein päälleen? Tämä oli ex-miehen kanssa yksi vääntö. Hän puki lapsille ihan mitä sattui. Talvella puuttui välikerroksia. Hänestä oli ihan ok, että lapsella on talvella pelkät talvikengät jalassa, ei mitään sukkia tai lapsella oli pelkkä t-paita haalarin alla. Mies itse kyllä puki itsensä järkevästi ja lämpimästi, mutta jostain syystä se ei omien lasten kanssa onnistunut.

Ja kas kummaa, miehestä tuli ex mies... Sinussa ei mitään vikaa, elämä olisi täydellistä kun kaikki ympärilläsi toteuttaisivat sinun ajatusta. 

Joskus olen miettinyt miten nämä tiukimmat metaäidit pärjäävät lastensa kanssa kun nämä tulevat teini-ikään ja kun aikuistuvat. Kuinka vanhaksi heidän tulee noudattaa äitiensä metasuunnitelmaa: pukea valitut vaatteet, valita heille määrätyt valinnaisaineet, valita opiskeluala ja paikka, poikaystävä... 

Ongelma on siinä, että perehtymättömyys lastenhoidossakin kostautuu. Muutama esimerkki tulee mieleen: Jonkun mielestä synttäreillä voi olla mehukattia ja keksejä, mutta lapsen kaverit saattavat tulla jälkikäteen sanomaan, että synttärit olivat "ihan tyhmät". Talvihaalarin voi ostaa vaikka kuinka käytettynä, mutta hoitopaikasta valitetaan, kun lapsella ei ole iltapäivän ulkoilulle sisältä kuivia vaatteita. Kengät voi ostaa myöhemmin - paitsi, että kokoja ei enää löydy tai jäljellä on vain kalliimpia.

Äiti saattaa olla huono kommunikoimaan metasuunnitelmansa taustalla olevaa ajatusta, mutta harvoin on silkkaa itsekkyyttä pitää huolta lapsestaan parhaan kykynsä mukaan. Jossakin vaiheessa tietysti lapsi tekee vastoin kaikkia hyviä neuvoja omat virheensä, oman elämänsä, mutta siihen asti on ihan hyvä, ettei lapsen asioista päätä se osapuoli, jota ei ole kiiinnostanut perehtyä asiaan edes niin paljoa, että pöytään tulisi varteenotettavia ehdotuksia.

Näissä metaäideissä ärsyttää eniten se, että he toteuttavat omaa ideaaliaan kodista, perheestä, lapsista aina pukeutumista myöten. Tuo ideaali ei välttämättä taida olla isän tai lasten ideaali. Kauniista synttärikakusta saa hienoja kuvia someen,  mutta lapset söisivät mieluummin jätskiä ja keksejä, synttärikutsut voi olla kauniisti koristellut ja postissa lähetetyt - mutta nuokin enemmän äitien muille äideille varten tehtyjä kuin lapsia varten.

Jos äiti tietää niin tarkasti mikä se yhteinen hyvä ilman kysymättä muiden mielipidettä - onko tuo oikeasti sitä parasta äitiyttä. Kaksi lasta aikuiseksi kasvattaneena suht huolettomana uraäitinä olen kuunnellut nyt aikuisten lasteni kokemuksia omasta lapsuudestaan. Koskaan eivät ole valittaneet synttärijärjestelyjä vaikka nuo miehen kanssa hoidettiin toisella kädellä tyyliin kutsut mahdollisimman monelle, kaupasta hyvää syötävää ja paikalle jotain virikkeitä (askartelutavaroita, ulos puuhattavaa). Ei ollut istumajärjestyksiä eikä teemasynttäreitä, mutta oli aikaa ja tilaa leikkiä ja kaikki vanhemmat hakiessa ja tuodessa tervetulleita juomaan kahvikuppi ja juttelemaan.  Tuo oli oikeasti tärkeää kun lapsista tuli vanhempia: tiesi vanhemmat, heidän kanssa hyvät välit ilman tarvetta pitää koreaa pintaa. Soiteltiin toisillemme murrosikäisten toilailuista, toimittiin infoverkostona ja vertaistukena. Niin vaan kaikki kasvoivat omanlaisikseen aikuisiksi, ja vieläkin lasteni kaverit tulevat käymään ihan meitä vanhempia moikkaamassa, kokivat, että olimme heidän puolellaan vaikka välillä vakavia keskusteluja käyttäytymisen rajoista käytiinkin.

Näin jälkikäteen pikkulapsiaikaa miettiessä  en vieläkään koe huonoa omaatuntoa  hetkittäisestä epäjärjestyksestä kotona, täydellisten syntymäpäivien puutteesta tai eriparisukista alakoulussa. Olen tyytyväinen meihin vanhempiin, edistimme kahta uraa ilman kummankaan uhrautumista, pystyimme jakamaan vanhemmuutta hyvin, kummallakin vastuu, kumpikaan ei kyseenalaistanut toisen vanhemmuutta. Aika riitti keskittymällä olennaiseen: lämpimät vaateet, terveellinen ruoka on tärkeää, ruoka sai olla pakastimesta lämmitettyä ja vaatteet väreiltään ristiriidassa. Kotona puhuttiin yhdessä enemmän kuin siivottiin, keskityttiin sisäiseen enemmän kuin ulkoiseen. Kodin ilmapiiri on se, mitä lapset ja heidän kaverinsa muistelivat: heistä oli kiva olla meillä koska kaikesta ei nipotettu, mutta kuitenkin oli turvallista ja mukavaa. Jos uhriutuvien ja palstalla kiehuvien metaäitien kannattaa kysyä lapsiltaan ja mieheltään onko kotona kivaa olla.

Tietysti on tuo äärimmäisyys. Teillä on sattunut suhde hyvin kohdilleen, kun työ on pystytty jakamaan molempia tyydyttävällä tavalla. Aloituksen pointtina oli se, että kaikilla näin ei käy, koska toinen osapuoli ei edes näe työn olemassaoloa ja kuitenkin sen tekemättä jättäminen kostautuisi lapselle. Ilman suurempaa täydellisyyden tavoitteluakin vanhemmuuden velvotteissa on hommaa.

Varmasti näin. Mutta osa äideistä ei huomaa OMIEN valintojensa ja halujensa aiheuttamaa vääristymää perheen dynamiikassa. Kuinka moni uskaltaa antaa hetkellisesti täyden kontrollin lapsista isälle? Kuinka moni hyväksyy, että asiat tehdään miehen tavalla silloin kun itsellä oma, erilainen visio? Meidän venhemmuuden jakaminen perustui jaettuihin vanhempaislomiin. Imetin vauvat aamulla ja illalla, päivän mies hoiti itsenäisesti lapsia ilman minun ohjeita. Heille muodostui omat rutiinit ja oma kiinteä suhde.

Kun on seurannut nuorten äitien kommentointia palstalla voi nähdä kuinka alkavat työntää miehiään marginaaliin. Lapsista tehdään itselle projekteja: vaatteet papuja ja muita rumia harmaita ja mustia, lasten syömisistä tehdään projekti, harrastuksista projekti, ja tietenkin koti on projekti sisustuksineen. Kuinka paljon heidän ajatustaan hyvästä perheestä määrittää somen kuvat? Kun keskityttäisiin enemmän perheen sisäiseen hyvinvointiin kuin miltä näytetään ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Hohhoijaa.

Minä tuon rahat, ajan nurtsit yhdessä teinien kanssa, kuten teen myös lumityöt, hoidan autonhuollot, kodin korjaukset ja rakentamisen, kaikki paperityöt (pankki, vero, vakuutukset, tarjouspyynnöt) jne.

Ja sitten mies on malliesimerkki siitä miesuhriutumisesta, että kun HÄN kerran tekee KAIKEN, niin en voi pyytää häntä laittamaan likaisia astioita tiskikoneeseen (jonka olen itse omilla rahoillani ostanut ja paikoilleen asentanut).

Mutta ei se mitään, omaisuus on minun nimissäni, ja minulle on kertynyt eläke ihan omista töistäni. Mies ei ole vieläkään tajunnut, että en aio häntä elättää eläkkeelläkään.

Eroa, hyvä ihminen! Siirrät tuon katkeruuden lastesi kokemukseksi kodista je perhe-elämästä. Kun elämä voi olla muutakin kuin metatyötä ja marinaa... 

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Tottakai teen nurmikon leikkuun. Sehän on kivaa ulkoilua. Teen myös lumitöitä, ei meillä mies päivystä kotona siltä varalta, että sataa lunta. Ruuvailen tarvittaessa, en ole avuton. Siivoan, teen ruokaa, ja käyn töissä, kuten lähes kaikki suomalaiset naiset. Onneksi minulla on myös fiksu mies, joka myös osaa pestä pyykkiä, tehdä ruokaa jne, eikä minun tarvitse kokea olevani joku kotityöautomaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miksi miehen pitää vaivata päätään naisten tehtävillä? minä hoidin lapset, ukko rahan hankinnan. vai teettekö naiset myös niitä miesten töitä? nurmen leikkuut/lumityöt, auton huollot, kodin ruuvailut ja korjaukset? tuskin, joten tämä on taas aivan turha avaus. minulle riittää kiitokseksi arvostus ukolta, kun koti on puhdas, ruoka on pöydässä kun tulee töistä ja sauna on lämpiämässä. minun nurkassa murjottaa vanhuuteni takuu ja turva. ja sitä minä arvostan. 

Tottakai teen nurmikon leikkuun. Sehän on kivaa ulkoilua. Teen myös lumitöitä, ei meillä mies päivystä kotona siltä varalta, että sataa lunta. Ruuvailen tarvittaessa, en ole avuton. Siivoan, teen ruokaa, ja käyn töissä, kuten lähes kaikki suomalaiset naiset. Onneksi minulla on myös fiksu mies, joka myös osaa pestä pyykkiä, tehdä ruokaa jne, eikä minun tarvitse kokea olevani joku kotityöautomaatti.

Sama meillä. Ja raskaimmat hommat tehdään yhdessä. Eikä koskaan ole tarvinnut taistella jostain metasta...