Hyvä esimerkki siitä kun jätin vaan "metatyöt" tekemättä

Luulin tähän asti, että se kätevän emännän joulujakso, jossa suunnittelevat minuutilleen jouluaaton menot, oli komediaa. Tätä keskustelua seurattuani tajuan, että se on totista totta, aikataulu-hulluja ihmisiä(jotka siis suunnittelevat/aikatauluttavat kaiken) on olemassa. Mykistävää. Ei meillä 70-luvulla lapsuutta eläneillä ollut mitään noin synkkää touhua ikinä, saimme mennä ja tulla täysin vapaasti vanhempien tehdessä omia juttujaan. Ja kaikilla meillä oli aivan upea lapsuus, pelejä ja leikkejä ulkosalla päivät pitkät, upeat synttärit joihin kutsuttiin parhaat kaverit jne...En vaihtaisi sitä nyky-lapsuuteen, en tosiaan. Hyi h**vetti.

Vierailija kirjoitti:

Mä ilmoitin lapselle ja miehelle noin 2vkoa sitten että lapsi tarvii uudet kengät, entiset on rikki. Sanoin myös, etten aio hoitaa asiaa, kuten aiemmin.

Vielä ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään. Katsotaan kauanko 9v kulkee rikkinäisissä kengissään.

Eikä tää oo mikään kosto tms., oon kuitenkin varannut lapselle kesäleirin ja hoitanut muita asioita.

Meillä tulee muuten 3 viikkoa täyteen. Lapsella on edelleen rikkinäiset kengät. Kyllä ne kävi viikolla marketissa , mutta lenkkareita ei kukaan muistanut (minäkään, joka sille reissulle kauppalistan tein).

jiitu kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

[Kuvaat hyvin ongelmaa. Tätähän se on. Ei miehillä ole kykyä perheen pyörittämiseen.
Mun mielestä tähän on ihan selvä ratkaisu: perinteiset sukupuoliroolit. Eli mies maksaa kaikesta ja palkkaa myös siivoojan. Rouvalle jää sitten aikaa hoitaa noita käytännön asioita ja mies kompensoi tämän vaivannäön rouvalle rahalla. Rouva voi lasten ollessa pieniä olla kotona ja myöhemminkin sitten tehdä vaikka lyhyttä työpäivää.
Älkää nyt hyvät naiset hankkiko lapsia minkään köyhän hampuusin kanssa! Tällaista se jälki on sitten.

Mikään oikea ongelma ei ala ratketa niin kauan kuin liian moni nainen jaksaa ylläpitää tällaisia yleistyksiä. "miehet eivät vaan kykene"....
Oikeasti, on miehiä, jotka eivät kykene ja on miehiä, jotka kykenevät. Samoiten on naisia, jotka eivät kykene ja niitä, jotka kykenevät. Ja useimmiten on pariskuntia, jossa molemmat kykenevät varsin hyvin, mutta toinen kykenee himan paremmin tekemään toiset hommat ja toinen toiset. 
Ja sitten aina löytyy näitä naisia ja miehiä, mutta erityisen paljon naisia, jotka ovat näitä "miehet eivät vaan kykene"....Ja yleensä juuri nämä ovat niitä, jotka odottaa, että se mies tosiaan maksaa kaiken ja sen päälle vielä pitäisi kotityöt jakaa täysin tasan. Mieluummin niin, että mies tekee vähän enemmän. Taidat kuulua joukkoon? Mielestäsi miehen tulee heit työpäivän jälkeen siivota ja leikkiä koko ilta nukkumaanmenoon asti, jotta rouva voi sitten viettää illalla vapaata raskaan kotipäivän jälkeen. 
Aika moni lievistä "metatyöristiriidoista" liittyy esimerkiksi erilaisiin standardeihin. Jos naisen mielestä siivoustarve on sitä, että lastenhuoneessa pitää kaikkien lelujen olla joka ilta siististi rivissä, niin ei se miehen vika ole. Esimerkiksi itselleni miehenä riittää hyvin se, että vaikka kerran viikossa järjestää lapsen lelut kunnolla niin, että saa imuroitua kunnolla ja muutoin tarpeen mukaan, jos jostain syystä tarvitsee useammin imuroida. Mitä se ketään haittaa, jos siinä välissä lapsen huoneessa lelut ovat sikin sokin? Ei ainakaan sitä lasta itseään. Se jatkuva tiptop-siivous on vian ja ainoastaan sitä rouvaa itseään varten. Jos sitä kerran haluaa, niin ei se ole syy katkeroitua miehelle, joka ei ole sitä joka ilta työn jälkeen tekemässä, tai riitelemässä lapsen kanssa, kuinka se koko ilta pitäisi aina käyttää siivoamiseen leikkimisen sijaan. Eri asia vain, jos on vaikka joku voimakas pölyallergia ja oikeasti pitää inmuroida joka päivä tms.
Se, että rouvan (tai harvoissa tapauksissa toki herran) mielestä on mukavampaa, että vessan allas on siivottu joka viikko, eikä joka toinen viikko, ei tarkoita, että rouva on oikeassa. Siitä on turha vetää noita stereotyppisiä, koko sukupuoleen vedettyjä loukkaavia yleistyksiä. Tuo jos mikä kertoo, että itse olet se ongelma.

Kaffebulla on tunnettu miesvihaaja, ei sitä kannata miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Serkustani tuli narkkari hänen juopon yh-äitinsä takia.

Mikä on sun pointti? Kertoa kuinka paskoja miehet on? Voidaan me aloittaa kisa kummat on paskempia.

juu tosiaa en ehtiny...myin vaa kokaa sinä iltana...sori siitä

Vierailija kirjoitti:

Luulin tähän asti, että se kätevän emännän joulujakso, jossa suunnittelevat minuutilleen jouluaaton menot, oli komediaa. Tätä keskustelua seurattuani tajuan, että se on totista totta, aikataulu-hulluja ihmisiä(jotka siis suunnittelevat/aikatauluttavat kaiken) on olemassa. Mykistävää. Ei meillä 70-luvulla lapsuutta eläneillä ollut mitään noin synkkää touhua ikinä, saimme mennä ja tulla täysin vapaasti vanhempien tehdessä omia juttujaan. Ja kaikilla meillä oli aivan upea lapsuus, pelejä ja leikkejä ulkosalla päivät pitkät, upeat synttärit joihin kutsuttiin parhaat kaverit jne...En vaihtaisi sitä nyky-lapsuuteen, en tosiaan. Hyi h**vetti.

Joo, tämä on ihan nykyajan ilmiö. Nykyään pitää ilmoittaa anopille viimeistään marraskuun alussa, mitä haluaa joululahjaksi. Muuten se ei nuku ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Serkustani tuli narkkari hänen juopon yh-äitinsä takia.
Mikä on sun pointti? Kertoa kuinka paskoja miehet on? Voidaan me aloittaa kisa kummat on paskempia.

Eiköhän pontti ollut kertoa lapsen näkökulma siihen, miltä tuntuu kun ne yleensä äidin tekemät hommat, eli juhla ja vaatesuunnittelut ja kouluasiat sun muut, jää tekemättä. Eikö tuossa todettu että isä yritti parhaansa eikä soimattu miehiä yleisesti mitenkään.

Tässä keskustelussa on jotkut miehet kertoneet miten juhliksi riittää karkit ja sipsit, eikä lapsille tarvitse ohjelmaa, vaateostoista ei tarvitse stressata ja koulun vanhempien päivä on turhake, tällä sanalla kirjaimellisesti joku kirjoitti. Että miksi pitää tehdä "naisen tavalla" eikä voi miehen tyylillä järkätä juhlia ja olla osallistumatta koulun juttuihin. Niin tässä mielestäni oli se lapsen näkökulma, miten menee kun asiat hoitaa tuolla tyylillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Kiitos tästä tarinasta. Näin meni myös meidän perheessä, heitteillä oltiin ja reippaasti. Isä teki työtä ja ruokaa oli, siinäpä se. Lapsi tarvitsee enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Serkustani tuli narkkari hänen juopon yh-äitinsä takia.
Mikä on sun pointti? Kertoa kuinka paskoja miehet on? Voidaan me aloittaa kisa kummat on paskempia.

Ihanko tosissaan et saanut tosta kommentista mitään muuta irti kuin että miehet on paskoja ja että se oli haaste johonkin paskuuskilpailuun? Jospa lukisit uudelleen ja pitäisit mielessä mikö on ketjun aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin tähän asti, että se kätevän emännän joulujakso, jossa suunnittelevat minuutilleen jouluaaton menot, oli komediaa. Tätä keskustelua seurattuani tajuan, että se on totista totta, aikataulu-hulluja ihmisiä(jotka siis suunnittelevat/aikatauluttavat kaiken) on olemassa. Mykistävää. Ei meillä 70-luvulla lapsuutta eläneillä ollut mitään noin synkkää touhua ikinä, saimme mennä ja tulla täysin vapaasti vanhempien tehdessä omia juttujaan. Ja kaikilla meillä oli aivan upea lapsuus, pelejä ja leikkejä ulkosalla päivät pitkät, upeat synttärit joihin kutsuttiin parhaat kaverit jne...En vaihtaisi sitä nyky-lapsuuteen, en tosiaan. Hyi h**vetti.

Joo, tämä on ihan nykyajan ilmiö. Nykyään pitää ilmoittaa anopille viimeistään marraskuun alussa, mitä haluaa joululahjaksi. Muuten se ei nuku ollenkaan.

Ei kaikki ole tuommoisia, eivät naiset eikä miehet.
Tämän ketjun aihe oli lapsiin ja perhe-elämään liittyvä metatyö.
En ottaisi mukaan koko sukua. Nykyään monet nuoret aikuiset asuvat kaupungeissa omaa elämäänsä, hädin tuskin pidetään edes yhteyttä omiin vanhempiin saati muihin sukulaisiin.
Eli rajataan tätä nyt siihen kotona asuvaan joukkoon, jossa on myös pieniä lapsia.
Isommat lapset hoitavatkin jo itse omat metatyönsä. Toivottavasti heidät on koulittu tähän pienestä pitäen. Eli lapsille on itsestäänselvää ottaa täysi roskapussi mukaan, kun lähtevät ulos. Ja tyhjentävät tiskikoneen ilman eri mainintaa.. jne.
Ehkä seuraava sukupolvi on jo tasa-arvoinen metatyöammattilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

En tiedä, olenko elänyt normaalin aikalaislapsuuden, mutta 50-60-luvulla vanhempani eivät huolehtineet mitenkään meidä lasten kasvatuksesta ja kehityksestä. Joo, ruokaa,vaatteet ja asuinsija oli, ei muuta. En muista koskaan olleeni äidin sylissä (olen keskimmäinen kolmesta). Siihen aikaan vanhemmat eivät leikkineet lastensa kanssa,
ei järjestetty kaverisynttäreitä, ei paljon harrastettu (varakkaammat kyllä).
Lapset olivat omillaan, ja pärjäsivät miten pärjäsivät. En osaa edes kuvitella muunlaista lapsuutta itselleni. Koivuniemen herra piti kuria ja rangaistusta, siinä se.

Äitinä olen ollut päinvastainen, toiminut täysin eri tavoin kuin oma äitini: olen lasteni kautta elänyt omaa lapsuuttani uudelleen, telminyt ja kisaillut heidän kanssaan, myös leikkipuistoissa ja uimahallissa.

Vierailija kirjoitti:

Metatyö on laiskojen töittensä laskemista. Ja miksi miehet pitää eristää perhe-elämästä ja parisuhteesta niin, etteivät saa tehdä osuuttaan omalla tavallaan? No siksi ettei nainen sitten voisi liehua siinä marttyyrinviitassa ja uhriutua kun on niin penteleen raskasta.

Juuri näin. Ja nyt tulee noin 20 miinusta, joka vahvistaa vain sen, että asia on JUURI NÄIN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ilmoitin lapselle ja miehelle noin 2vkoa sitten että lapsi tarvii uudet kengät, entiset on rikki. Sanoin myös, etten aio hoitaa asiaa, kuten aiemmin.
Vielä ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään. Katsotaan kauanko 9v kulkee rikkinäisissä kengissään.
Eikä tää oo mikään kosto tms., oon kuitenkin varannut lapselle kesäleirin ja hoitanut muita asioita.

Meillä tulee muuten 3 viikkoa täyteen. Lapsella on edelleen rikkinäiset kengät. Kyllä ne kävi viikolla marketissa , mutta lenkkareita ei kukaan muistanut (minäkään, joka sille reissulle kauppalistan tein).

Onpa kummallista. Itellä meni 15 minuuttia hankkia uudet kengät yhdessä 9v jäppisen kanssa kun hän asiaa ehdotti kaupungilla perusteluineen. Kummallista jos 9v lapsi itse tyytyväisenä kulkee rikkinäisissä kengissä. Onkohan teillä sellanen toiminnallisesti kyvytön koko perhe.

T. Isä, jolla 10v lapsi ja täysjärkinen vaimokin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Serkustani tuli narkkari hänen juopon yh-äitinsä takia.
Mikä on sun pointti? Kertoa kuinka paskoja miehet on? Voidaan me aloittaa kisa kummat on paskempia.

Eiköhän pontti ollut kertoa lapsen näkökulma siihen, miltä tuntuu kun ne yleensä äidin tekemät hommat, eli juhla ja vaatesuunnittelut ja kouluasiat sun muut, jää tekemättä. Eikö tuossa todettu että isä yritti parhaansa eikä soimattu miehiä yleisesti mitenkään.
Tässä keskustelussa on jotkut miehet kertoneet miten juhliksi riittää karkit ja sipsit, eikä lapsille tarvitse ohjelmaa, vaateostoista ei tarvitse stressata ja koulun vanhempien päivä on turhake, tällä sanalla kirjaimellisesti joku kirjoitti. Että miksi pitää tehdä "naisen tavalla" eikä voi miehen tyylillä järkätä juhlia ja olla osallistumatta koulun juttuihin. Niin tässä mielestäni oli se lapsen näkökulma, miten menee kun asiat hoitaa tuolla tyylillä.

Se lapsi on todennäköisesti tyytyväinen vähempäänkin, ellei ihan piloille ole hemmoteltu Usein se on se äiti jolle mikään ei riitä, ja osasyyllisenä se somettelu ja kulissien rakentelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Kun äitini kuoli ja isä jäi yksinhuoltajaksi, niin me lapset saatiin siitä lähtien pitää huoli jokainen omista metatöistämme, ikään katsomatta (oltiin 7-15v äidin kuollessa, minä 13). Ruokaa, puhtaat vaatteet ja hienoa elektroniikkaa kyllä oli sekä shampoo ja hammasharjat kaapissa, mutta kaikki pikkuasiat, kuten synttärit, koulutarvikkeet, iho-ongelmat, kuukautissuojat, luokkaretket, riittävä liikunta, kampaajakäynnit ja harrastukset hoiti jokainen lapsi itse, tai jätti hoitamatta. Huonosti hoidetusta metatyöstä opittiin kantapään kautta tavalla tai toisella.
Isä piti itseään supervanhempana, koska osasi kokata, piti huolta, että noudatamme kotiintuloaikoja ja vietti näennäisesti paljon aikaa kanssamme. Isolta osin olimme kuitenkin ihan heitteillä, tulimme isälle ikään kuin "siinä sivussa" eikä meihin käytetty aikaa ja vaivaa, jos isä ei siitä hyötynyt samalla (esim. kylppärissä oli se yksi isän dödö ja yksi isän partakone, joita jokainen käytti, tyttöjen hygieniatuotteita ei ollut) ja minimaalisesti aikaa ja vaivaa, jos se oli meidän lasten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä (esim. vaatteita varten annettiin rahaa kouraan ja loppu oli lapsen vastuulla, nuorin veli sai vaatteita ensimmäiset vuodet vain silloin, kun mummo vei ostoksille).
Jokainen meistä neljästä on kärsinyt lapsuuden jäljiltä eriasteisista mielenterveyden häiriöistä, etenkin kaksi nuorinta, jotka oli ala-asteella joutuessaan oman itsensä herroiksi.
Lapsesta huolehtimiseen ei riitä ruoka, vaatteet, telkkari ja hammasharja, perustarpeet on vain pohja turvalliselle lapsuudelle. Jos aikeena on kasvattaa lapset mahdollisimman vähällä vaivalla ja kiinnostuksella, niin kannattaa miettiä, että olisitko kuitenkin vela

Meitä oli vain 2, muuten sama tilanne. Isä huolehti kyllä että on ruokaa ja koti, muuten ei kauheasti mitään. Teki kyllä paljon töitä meidän elättämiseksi, mistä olen toki kiitollinen. Mutta kaikki piti 8-vuotiaasta hoitaa itse, kaverisuhteet, synttärit, vaateostot (antoi rahaa kouraan ja vei seppälään, sai kävellä takaisin tai tulla bussilla).
Synttäreilleni ei kukaan ekan kerran jälkeen tullut kun oli niin huonosti järjestetty. Isosisko yritti auttaa, ostettiin karkkia ja limppaa, mutta päätyi riitelemään kanssani juhlissa, oli siis tällöin teini. Isä häipyi juhlien ajaksi, "pärjäättehän te isot tytöt nyt keskenään". Yksi luokkakaveri ihan sanoi juhlien jälkeen koulussa että vanhempansa olivat sanoneet, ettei mun juhliin kannata enää mennä jos ei ole kerta kivaa.
Hammaslääkärissä en käynyt koskaan. Nyt aikuisena on pitänyt poistaa pari hammasta, muuten suuni on onneksi ollut terve. Huolehdin itse lapsena tunnollisesti hammaspesusta,onneksi.
Myöhästelin koulusta, sain huutia opeilta ja nöyryytystä. Meillä oli koulussa jotain hemmetin pullapäiviä, jolloin kiertävässä vuorossa leivottiin. Yritin herätä aamulla kun oli oma vuoro ja tehdä jotain mokkapaloja, itkua tihrustaen. Menin aina myöhässä paskojen leivonnaisten kanssa pahalla mielin.
Jne. Jne.
Päädyin, jos ei nyt pahasti kiusatauksi niin syrjityksi ja kaverittomaksi. Parikymppisrnä näytti että syrjäydyn, kunnes otin itseä niskasta ja päätin elää toisin. Terapiaa ja omaa työtä paljon yhä turvaton kiintymyssuhde. Nyt nelikymppinen sisko mt-ongelmainen, pientä pätkää tehnyt töitä aika-ajoin.
Isällä oli vaikeaa ja teki parhaansa. En kanna kaunaa, mutta nyt kun on omia lapsia, tajuan kyllä metatöiden tärkeyden ja sen, että lapsi tarvitsee aikuisen tukea asioiden järjestämiseen ja kaverisuhteisiin. Vanhempien kuuluu huolehtia vaatteista ja harrastuksista, ajoissa. Kaikkea ei voi vaan unohtaa tai pitää tarpeettomana, tai lapsi kokee olevansa sitä myös.

Kiitos tästä tarinasta. Näin meni myös meidän perheessä, heitteillä oltiin ja reippaasti. Isä teki työtä ja ruokaa oli, siinäpä se. Lapsi tarvitsee enemmän.

Tarvitseeko? Ehkä jotkut sitten ovat tosiaan niin uusavuttomia, että tarvitsevat koko ajan vanhempien hoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse hommaa koko ajan lisää ja lisää puuhaa perhelle, niin aika kohtuutonta on tuota taakkaa alkaa miehelle siirtämään. 

Tässä keskustelussa on puhuttu kyllä ihan tavallisista perhearkeen kuuluvista asioista.

Naisten ja miesten näkemys tavalliseen perhearkeen kuuluvista asioista eroaa suuresti. Sinäkin varmaan olet sitä mieltä, että kaikki ne sun pakkomielteesi ovat välttämättömiä?

Yksi tapa käydä kaupassa:
Tutkit kaapista mitä siellä on, mietit edellisten 2 viikon ruokalistat mitä minäkin päivänä on syöty, teet viikoksi ruokalistan joka pitää ravinnon tasapainoisena ja vaihtelevana ja ottaa huomioon nekin aineet mitä kaapissa on ja jotka on ehkä käytettävä lähiaikoina. Teet pitkän ostoslistan, tutkit eri kauppojen tarjoukset ja etsit halvimmat miettien myös kauppojen välistä matka-aikaa. Lopulta käyt ostoksilla viidessä eri kaupassa ja kuskaat ostokset kotiin jääkaappiin.
Toinen tapa käydä kaupassa: Katsot mitä jääkaapissa/pakastimessa on, menet kauppaan, ostat viikon ruoat ja raaka-aineet miettien siinä samalla annokset eri päiville. Palaat ostosten kanssa kotiin.
Molemmat toimii mutta eka tekee viisinkertaisesti hommaa tuon kauppareissun eteen. 

Toinen tapa vaatii kyllä todella hyvän muistin että tosiasiassa siellä kaupassa muistaa ulkoa kaikki tarpeet mitä mihinkin ruokaan tulee ja mitä siellä kotona on. Jos on hyvä muisti ja hyvä rutiini hommaan ja se tehtävien ruokien valikoima on melko suppea, eli aika lailla samat ostokset joka viikko, voi toki toimia. It Toisaalta jos ruokalista on suppea ja tarpeet aika vakiot on sen kauppalistankin tekeminen nopeaa. Tuolla tyylillä kävisi nimittäin herkästi kolmas vaihtoehto:

Menet kauppaan ja pohdit mitä syötäisiin. Keksit muutaman ruokalajin, muistat suunnilleen mitä niihin tulee ja kotona huomaa että oho, monta juttua unohtui ja tuli ostettua sitten kolmas paketillinen lasagnelevyjä kaappiin. Kauppaan pitää mennä viimeistään seuraavana päivänä uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ilmoitin lapselle ja miehelle noin 2vkoa sitten että lapsi tarvii uudet kengät, entiset on rikki. Sanoin myös, etten aio hoitaa asiaa, kuten aiemmin.
Vielä ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään. Katsotaan kauanko 9v kulkee rikkinäisissä kengissään.
Eikä tää oo mikään kosto tms., oon kuitenkin varannut lapselle kesäleirin ja hoitanut muita asioita.

Meillä tulee muuten 3 viikkoa täyteen. Lapsella on edelleen rikkinäiset kengät. Kyllä ne kävi viikolla marketissa , mutta lenkkareita ei kukaan muistanut (minäkään, joka sille reissulle kauppalistan tein).

Onpa kummallista. Itellä meni 15 minuuttia hankkia uudet kengät yhdessä 9v jäppisen kanssa kun hän asiaa ehdotti kaupungilla perusteluineen. Kummallista jos 9v lapsi itse tyytyväisenä kulkee rikkinäisissä kengissä. Onkohan teillä sellanen toiminnallisesti kyvytön koko perhe.
T. Isä, jolla 10v lapsi ja täysjärkinen vaimokin

Niin on kummallista, en minäkään voi ymmärtää, ja siitä kai koko tämä ketju lähtikin, että toiset miehet ei vaan kykene. Eikä tätä 9v lasta tosiaankaan haittaa, sehän kulkisi myös liian pienissä vaatteissa jotka on rakkaita, jollen minä huolehtisi sopivankokoisia. Ei millään edes antaisi myydä pois niitä liian pieniä. Lapset on lapsia.

Ja kyllä mekin ollaan koko perhe ihan täysjärkisiä, mutta ilmeisesti vain yksi meistä on riittävän kyvykäs huolehtimaan lapsen vaatetuksesta/kengistä/ harrastuksista jne. Kuten niin monessa muussakin tän ketjun perheessä.

Eikös nuo nuoret rötöstelijät ja jengiläiset ole juuri tällaisten perheiden lapsia joissa ei lapsista ja heidän asioistaan juuri välitetä ja pidetä tärkeänä?

Vierailija kirjoitti:

Luulin tähän asti, että se kätevän emännän joulujakso, jossa suunnittelevat minuutilleen jouluaaton menot, oli komediaa. Tätä keskustelua seurattuani tajuan, että se on totista totta, aikataulu-hulluja ihmisiä(jotka siis suunnittelevat/aikatauluttavat kaiken) on olemassa. Mykistävää. Ei meillä 70-luvulla lapsuutta eläneillä ollut mitään noin synkkää touhua ikinä, saimme mennä ja tulla täysin vapaasti vanhempien tehdessä omia juttujaan. Ja kaikilla meillä oli aivan upea lapsuus, pelejä ja leikkejä ulkosalla päivät pitkät, upeat synttärit joihin kutsuttiin parhaat kaverit jne...En vaihtaisi sitä nyky-lapsuuteen, en tosiaan. Hyi h**vetti.

Niin kenen luulet ne upeat synttärit järjestäneen, aikataulut soittaneen, kaverit kutsuneen, tarjoilut ostaneen ja valmistaneen? Vai voisko kuitenkin olla että kun ne vanhemmat puuhaili niitä omiaan niin suuri osa oli sitä normaalia perhe-elämään liittyvää suunnittelua, aikataulutusta ja ylläpitoa? Vai siunaantuiko teillä ruoka pöytään ilman että äiti tai isi sen osti ja valmisti ja synttärit järjesti itse itsensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et ole ymmärtänyt homman ydintä. Nyt et tee mitään, jätät nuo hommat tekemättä.
Aurinko nousee silti.

Tämä. Metatyö on täysin turhaa ja keksitty termi äidin egon kiillottamiseksi. Lapseen tai mieheen hyvinvointiin ne "metatyöt" ei liity millään tapaa. 

Uuh niin sun mielestä nämä esimerkit kuten lapsen synttärien järjestäminen tai harrastusvälineiden hankinta eivät millään tapaa liity lapseen.

Miten vaikeaa harrastusvälineiden hankinta voi olla? Menkää Stadiumiin, ostakaa jalkapallo, polvisuojat, joku treenikassi, vesipullo ja hyvät nappikset. Ei mene tuntia kauempaa eli mitä turhaan stressaat.
M32

Ainakin minun lapsuudessani harrastusvälineiden hankinta hoidettiin siinä samalla kun tehtiin muita arkisia ostoksia. Ei tarvinnut tästäkään tehdä erillistä "metatyötä". Tosin vanhempani edustavatkin old schoolia eivätkä  ole mitään näitä nykyajan kolmekymppisiä suorittajavanhempia, jotka saavat burnoutin itsekeksimistään "metatöistä".

Miehet ei jostain syystä ole ymmärtäneet tätä, koska eivät tuo kaupasta niitä välineitä siinä ohessa.

Kyllä on vaikeata, kun ei edes pienintä asiaa saada yhdessä hoidettua ilman metatyö keskustelua, suunnittelu palaveria, aikataulutusta, viisivuotissuunnitelmaa, kahden itsehoito-oppaan hankintaa ja hermoromahdusta. Jättäkää lapset tekemättä jos kaikki on niin saatanan vaikeaa.

Kommunikointihan tässä poistaisi moniakin ongelmia mutta kuten ketjussa on nähty, nää valittavat naiset olettaa että mies tajuaa tehdä kaiken naisen tahdon mukaan ilman että naisen tarvitsee sanoa mitään ääneen vaikka istuisi vieressä.
Muutenkin metatyö on tuollainen keksitty epätermi joka ei tarkoita mitään tarkalleen määriteltyä mutta sitä käytetään tekosyynä kun halutaan maalata kuva että kyllä esim. pyykinpesukin yhden työpäivän työtunteja vastaa kun siinä on niin kovasti metatyötä ohessa.

"Naisen tahdon mukaan" 🤦
Koittakaa nyt hyvät miehet ymmärtää, että siinä EI ole kyse mistään naisen tahdosta tai tavasta toimia, jos mies esim kauppaan mennessään viitsisi muistaa, että Pikku-Jonnella on päiväkodin retki huomenna ja sinne tarvi eväät mukaan ja Mini-Liisalla on futispelit illalla ja sinnekin piti jotain purtavaa olla mukana.
Jostain syystä nämä tämäntyyppiset asiat pitää miehelle erikseen kertoa, vaikka hän vastaanottaa täysin samat infot ja viestit kuin lasten äitikin. Miksi?