Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusatut, miltä tuntisitte jos kiusaaja ottaisi yhteyttä ja pyytäisi anteeksi?
06.10.2006 |
Minä olen kiusannut yhtä tyttöä ala-asteella. En joka päivä enkä kokoajan, mutta kuitenkin. Välillä olimme kavereita, mutta välillä taas en huolinut häntä mukaan leikkeihin.
Kiusaamisen syynä oli kateus.
Nyt melkein 15 vuotta myöhemmin on tuo asia alkanut todella painaa minua, minulla on itsellä kaksi lasta enkä tahtoisi heidän joutuvan kokemaan samaa kuin miten ilkeästi kohtelin itse tuota tyttöä.
En ole ainakaan 10 vuoteen kuullut tuosta tytöstä mitään, mutta haluaisin etsiä vaikka hänen sähköpostiosoitteensa (olisi riittävän neutraali tapa lähestyä, puhelinsoitto kun voi tuntua liian tungettelevalta jos olen aiheuttanut liian syvät arvet :( ) ja pyytää anteeksi kaikkea sitä.
Olen vain ruvennut miettimään, aiheutanko sillä lisää pahaa mieltä hänelle, revinkö auki joitakin sellaisia haavoja joita hän ei enää halua muistella.
Mitä te, joita on kiusattu, ajattelette tästä?
Kommentit (183)
Antaisin kiusaajalleni neuvon: hyppää alas sillalta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sinä ottais8t yhteyttä, koska pelkäät , että sinun lapsiasi kiusataan? Eli yrität saada synninpäästön siksi? Itsekkäistä syistä.
Jos nulle soittaisit, niin sanoisi, että toivottavasti jötöksiäsi kiusataan ja rankasti! Miltä tuntuu? Pahalta? Kerro se sadalla, niin tiedät, miltä lapsesta tuntuu, kun se on kiusaamisen kohde. Älä soita minulle enää koskaan.
En todellakaan haluaisi yhteydenottoa. Alkaisin vaan pelätä että se hullu sadisti on "aktivoitunut" ja taas pitää pelätä. Katkeruudesta olen päässyt ajat sitten, mutta en halua olla missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa. Anteeksipyyntö, vilpitönkin noin pitkän ajan jälkeen, ei kiitos. Se tulee liian myöhässä, kunhan pysyt kaukana se riittää vallan mainiosti!
Parille kiusaajalle voisin antaa anteeksi ja olisin iloinen, jos he pyytäisivät.
Sen sijaan parille tytölle, pahimmille kiusaajilleni, tuskin voin koskaan antaa anteeksi. He kiusasivat minua jo ala-asteella ja tekivät selvästi etenkin yläasteella systemaattisesti töitä tuhotakseen itsetuntoni, maineeni ja vähäisetkin kaverisuhteeni. En viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta henkistä väkivaltaa ja valheellisten juorujen levittämistä oli päivittäin. Ja sain heiltä ilkeää huutelua jopa yläasteen luokkakokouksessakin vuosia myöhemmin. Se osoitti, etteivät vielä aikuisenakaan pidä itseään syypäinä eivätkä kadu tekojaan.
Olisi vain kiva tietää, mitä sellaista minussa on ollut, että se on laukaissut toisessa ihmisessä noin jäätävän vihan. Olen aina ollut kaikin puolin tuiki tavallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitään. En yhtään mitään. En muistaisi edes hänen nimeään. Sanoisin että nyt meni väärään numeroon ja sulkisin luurin.
Itseasiassa yksi kiusaajista on tullut pyytämään anteeksi, ja pisteet hänelle siitä. Pari heistä on jossain korkeassa virassa ja yhden olen tavannut baarissa. Ei ollut miehellä mitään sanottavaa vaikka varmasti tunsi. Toivottavasti lopuille on käynyt huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sanoisin että nyt meni väärään numeroon ja sulkisin luurin." TÄMÄ
En missään nimessä haluaisi yhteydenottoa. Jouduin sinnikkään ja aggressiivisen koulukiusaajan ansiosta rakentaman peruskoulun jälkeen koko identiteettini uusiksi. En halua, että hän pääsee hipaisemaankaan sitä, kuka nykyään olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olisin todella tyytyväinen jos kiusaajani ottaisivat minuun yhteyttä ja pyytäisivät anteeksi. Itselläni rankka koulukiusaustausta päiväkodista lukioon.
Siitä voisi saada todella katarttisen kohtauksen jos molemmat olisivat vilpittömin mielin liikenteessä ja osaisivat hoitaa asian sillä tavalla kuin se kuuluisikin hoitaa (Tosin tämä vaatisi aika paljon: molempien osapuolten kypsyyttä, kasvamista ja aikuistumista. Eli aika paljon vaadittu, lienevät aika epätodennäköisiä tällaiset kohtaamiset.).
Itse olin koulukiusattu ja antanut asiat jo vuosia sitten anteeksi. Se, että olen menestynyt elämässäni niin, että kuulun parhaiten tienaavaan 10 %:iin on ihan riittävä palkkio. Yksi pyysi jo anteeksi opiskeluaikana ja ei mitään; hänen kanssaan ollaan facekavereita ja ihan väleissä. Yksi toinen on mainittu lehdessä - syytettynä lukuisista eri rikoksista. Häneltä en odota mitään. Yhdestä tiedän, että häneltä on otettu lapsia huostaan ja tekee hanttihommia paikallisella huoltsikalla. Siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin on käynyt olen ollut helpottunut. Anteeksipyynnön jälkeen en ole enää nähnyt kiusaajista unia. Toki jos olisi ollut esim. vakavaa fyysistä väkivaltaa, tilanne olisi ollut toinen enkä ehkä olisi pystynyt antamaan anteeksi.
Minulta on yksi kiusaaja pyytänyt anteeksi. Tuntui hyvältä, että aikuistuttuaan ymmärsi tehneensä väärin. Näköjään moni ei haluaisi anteeksipyyntöä, itse kuitenkin siitä helpotuin. Hyvin monet lapset kiusaavat joskus, kyllä aika moni viisastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"2 ihmistä on pyytänyt ala-asteaikaista kiusaamista anteeksi aikuisena.
Tai toinen ei ollut varsinainen kiusaaja, mutta myötäilijä."
No, miltä se tuntui?
No, sanoin aiemmin, että arvostan vilpitöntä anteeksipyyntöä.
Myös tuntui sikäli helpottavalta, että pari muutakin ihmistä tunsi, että minua oli kohdeltu väärin, jopa siinä määrin, eytä potivat asiasta vielä aikuisena huonoa omaatuntoa.
Kyusattuhan usein syyllistetään asiasta ja itsekin alkaa uskoa, että on ollut vain liian herkkänahkainen.
Vierailija kirjoitti:
Jatkakoon omaa kurjaa elämäänsä. Mulla pyyhkii hyvin ja olen onnellinen. En oo pahemmin edes suonut ajatuksia kouluaikaiseen kiusaajaani. Sen tiedän että, on jossain kaupankassalla töissä, on siinä miehellä työ!
Kaupan kassa on ihan oikea työ sekin. Kiusatuista ei kaikista todellakaan tuu sisuuntuneita korkeakoulutettuja kuten sinusta tuli, vaan moni tekee matalapalkkaisia töitä, koska ei silloin nuorena ollut itsetuntoa kouluttautumaan parempiin töihin.
Minusta tuokin on vähän kiusaamista, että halveksut kaupan kassan töitä, varsinkin jos tekee sitä työtä miehenä.
Mutta vastatakseni kysymykseen. Mua on kiusattu kotona perheessäni varsinkin isäni toimesta, koulussa ja joillakin työpaikoilla. Iän myötä opin (valitettavasti) olemaan piittaamatta ihmisistä paskaakaan ja totuin nauttimaan yksinolemisesta ja kissoistani. Kävin läpin jonkinlaisen ihmisvihavaiheen. Olen myös tullut uskoon ja ihan aidosti sydämestäni antanut anteeksi kaikille. Ilman Jeesusta en olisi siihen pystynyt. Olin nuorena ihan hemmetin katkera nainen, vaikkei se siitä herttaisesta hymyilevästä naapurintytöstä varmaan näkynyt päällepäin muuten kuin arkuutena.
Jos joku haluaa tulla multa pyytämään anteeksi, se on mulle ihan ok. Enemmän se tapahtuu heidän omaksi hyväkseen ja heidän oloaan helpottaakseen. Osa heistä on kuitenkin jo kuollut, kuten isäni. Hänelle minä sanoin, että annan kyllä anteeksi kunhan pyytää, mutta ei suostunut pyytämään. Se on sitten hänen oma asiansa. Olin joskus somessa ja pyysin siellä vanhoja koulukavereitani, myös niitä kiusaajiani kavereiksi ja kyllä ne minut siellä huolivatkin kaveriksi. Mutta oli helppo havaita, että minulta oltiin estetty monet asiat ja minut oltiin tavallaan jätetty sinne kaikkein "välttämättömimmälle tasolle", eli virallisesti kuulun kavereihin, mutta en pääse näkemään oikeastaan mitään. Lähdin pois sieltäkin.
Elän ilman somea, ilman ystäviä, mutta olen suht koht tyytyväinen elämääni. Masennus osastojaksoineen on jo koettu ja elämäni on aika tasaista työntekoa ja rauhallista vapaa-aikaa nykyään. En ole enää ihmisvihaaja, mutta en myöskään mitenkään hakeudu ihmisten pariin. Annan anteeksi jos pyydetään. Kukaan ei ole koskaan pyytänyt, mutta olisi varmasti mieltä mullistavaa nähdä elämänsä aikana vielä sekin päivä :)
Tuomitkaa vain mutta itse pyysin anteeksi omaa mulkkua käytöstäni eräältä peruskoulu aikaiselta luokkalaiselta.
Olin typerä ja nössö kun en erkaantunut pahimmista kiusaajista(olin hiljainen hyväksyvä). Muistan sen kun mietin että pitäisikö mun mennä ton kiusatun puolle mutta en kuitenkaan sitä 'voinut' tehdä. Harmittaa koska tulin tyypin kanssa juttuun mutta en ollut riittävän vahva irrottautumaan joukosta.
Kärsin itse myös kiusattuna ylä asteella, jos joku pyytäisi anteeksi arvostaisin sitä koska hän on miettinyt tekemisiään ja aiheuttamaansa kärsimystä ja on pahoillaan toiminnastaan.
Näin 15 vuotta myöhemmin kun mietin tapahtuneita, ajattelen että teininä ei vaan osannut ajatella kauas kantoisia seurauksia ja sitä miten konkreettisia vaurioita voi aiheuttaa.
Jos kiusaajani ottaisi minuun yhteyttä 20 vuoden jälkeen, niin sellainen anteeksipyyntö ei minun mielestäni ole mikään anteeksipyyntö, vaan kiusaajani yritys päästä eroon syyllisyyden tunteestaan! Pitäisin tuollaista yhteydenottoa loukkaavana ja julmanakin. 20 vuotta...antakaa arpisten haavojeni olla!!!
T.melkein kuoliaaksi kiusattu
En vastaisi ja estäisi sinua ottamasta toista kerta yhteyttä.
Kiusaaja on aivan yhdentekevä minulle, enkä haluaisi mitään kontaktia tällaiselta turhakkeelta. Ap haluaa ottaa yhteyttä kiusaamansa henkilöön vain siksi, että hänen oma olonsa helpottuu. Ainut milloin voisin harkita olevani samassa tilassa kiusaajan kanssa olisi silloin kun joku päättäisi hänen päivänsä, tai hän päättäisi sen itse.
En halua kenenkään exän ottavan yhteyttä.
En ex-poikakavereiden, en ex-työkavereiden, en ex-koulukavereiden.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.