Koulukiusatut, miltä tuntisitte jos kiusaaja ottaisi yhteyttä ja pyytäisi anteeksi?

Säikähtäisin todella, jos hän ottaisi yhteyttä. Sehän tarkoittaisi, että hän tietää missä olen ja hän ajattelee minua vieläkin -> saattaisi tulla kulmille.



selvennykseksi vielä, että kiusaajani on pahoinpidellyt ihmisiä omien peruskouluaikojeni jälkeen. Toivottavasti hän on jo unohtanut minut kokonaan.

niitä sanoja ei enää voi perua ja niistä tuli niin pitkäkestoset vaikutukset et kärsiköön sit vuorostaan jos ymmärtävät mitä tekivät.

Minusta olisi ylihienoa, jos koulukiusaajani pyytäisivät multa anteeksi. Nimittäin pahan päivän tullen mietin aina, olivatko jo koulukaverit oikeassa sanoessaan, että mä olen vittumainen paska jne.



Asiat voivat kiertää sen kiusatun mielessä edelleen. Jos kertoisit, miksi kiusasit, kiusattu saattaisi lopettaa syiden etsimisen itsestään.



Minusta tekisit rohkean tempun, jos pyytäisit anteeksi.

Vaikka aikaa on kulunut jo yli 20 vuotta.

Jatkakoon omaa kurjaa elämäänsä. Mulla pyyhkii hyvin ja olen onnellinen. En oo pahemmin edes suonut ajatuksia kouluaikaiseen kiusaajaani. Sen tiedän että, on jossain kaupankassalla töissä, on siinä miehellä työ!

Anteeksi on turha pyydellä. En ole enää vihainen tai katkera, mutten silti halua sanoa mitää, mistä voisi päätellä ettei sillä ole väliä, että joku pilasi täysin koulunkäyntini ja itsetuntoni ja sai minut pelkäämään ja itkemään joka ainoana päivänä kymmenen vuoden ajan.

Toivoisin, etten näe koskaan ketään kiusaajaani. Yhden olen nähnyt nyt yli parikymppisenä sattumalta helsingissä sokoksen kosmetiikkaosastolla tekemässä jotain kynsijuttuja ja sydämeni alkoi hakata aivan hirveästi.

Tavallaan lohduttaisi ja lämmittäisi, jos kiusaajani pyytäisivät anteeksi. Kuitenkin, olen mielessäni suurelle osalle jo antanut anteeksi, joten anteeksipyyntö olisi vähän myöhäistä. Sen sijaan voisi olla mukavaa jutella pikkuisen vanhoista kouluajoista :)



Sitten ne, joiden kiusaamista en ole antanut anteeksi, eivät ihan ihan ihan varmasti koskaan älyäisi pyytääkään anteeksi, sillä he ovat niitä, jotka hädin tuskin tiesivät nimeäni eivätkä lainkaan tunteneet minua ihmisenä. Heille olen edelleen vihainen ja katkera.

pelkkä henkilön näkeminen saa mut oksentamaan. Saatika, että hän ottaisi yhteyttä. Kiusaaminen jättää todella syvät arvet elämään.

Minuakin kiusattiin koulussa ja pahasti: sekä henkisesti että fyysisesti. Minua on kiusattu myös työpaikalla. Minulta ei yksikään kiusaajani ole pyytänyt anteeksi. Mutta yritän vain antaa heille anteeksi ja ymmärtää heitä. Tiedän, että jokin syy sellaiseen käytökseen on ollut.



Olen painokkaasti sitä mieltä, että asiat _voidaan_ selvittää. Eka askel on se, että kiusaaja pyytää anteeksi. Ja sitten asioita voidaan käsitellä ja puida. Jokaisen elämä korjaantuisi tällä tavalla. Ja toisaalta jos kiusattu ei anna anteeksi, kiusaaja pääsee vapaaksi tilanteesta. Ja voi olla, että se kiusattu pystyy ajan myötä hyväksymään anteeksipyynnön.



Mutta sitten vielä yksi asia. Kun olen tässä av-mammaillut, niin olen törmännyt kamalaan aggressiivisuuteen. Miten on? Vaikuttaako koulukiusaaminen siten, että kiusattu purkaa aggressioitaan tällä palstalla toisiin äiteihin?

Vai ovatko täällä toisia ihmisiä pilkkaamassa ne, jotka jo kouluaikana kiusasivat muita?



Eli: ketkä täällä av-palstalla nykyisin kiusaavat muita? Ex-koulukiusaajat vai ex-koulukiusatut?

antaisin anteeksi, mutta unohda en koskaan

Miettivätkö kiusaajat esim. omien lasten myötä tekosiaan? Ainaki sinä olet miettinyt. Joskus ajattelen, että toivottavasti omat kiusaajani (4 tyttöä) joutuvat jossain elämänsä vaiheessa käsittelemään asian mielessään. En toivo heidän lapsilleen samaa, mutta ainakin joutuisivat miettimään asian omalla kohdallaan.



Minä olisin tyytyväinen, jos kiusaajani tekstarilla /sähköpostilla pyytäisivät anteeksi. Tekemisissä en halua heidän kanssaan olla, mutta se osoittaisi, että he ovat asiaa mielessään pyöritelleet. Kamalinta olisi, jos he olisvat unohtaneet tekonsa tai ajatelleet, ettei se ole minuun vaikuttanut. Kiusaaminen johti kohdallani masennukseen. Olin myös päättänyt jo, miten ja milloin päätän päiväni. Onneksi ennen tätä asiat saivat yllättävän käänteen ja olen taas jaloillani!

...varmaan kiusaajaa kaduttaa ja hyvä niin. Miksi hänellä pitäisi olla asiat nyt hyvin? Kaikkea ei voi saada anteeksi.

Ja miettisin itsekseni, eikö tuollakaan ole muuta mietittävää elämässään...



Jos monen vuoden jälkeen kiusaajani tulisi pyytämään anteeksi (eikä siis oltaisi nähty/juteltu missään vaiheessa aiemmin), hän välittäisi minulle viestiä, että " pyydän anteeksi koska tämä asia vaivaa MINUA ja MINULLE tulee parempi olo."



Kun taas minä tapaan näitä koulukiusaajia milloin baarissa, milloin ruokakaupassa, ovat tervehtineet ja kysyneet kuulumiset ja heiheit päälle. Eikä sanaakaan kiusaamisesta, josta olen jo ehtinyt päästä yli.



Omille lapsillesi voit kuitenkin opettaa puolustamaan pienempiään ja luottamaan aikuisiin kiusatuksi tullessaan. Mieti, mikä olisi saanut sinut lopettamaan kiusaamisen tuolloin ja yritä siitä jäsentää ohjeita lapsillesi, jotta heistä ei tulisi kiusattuja/kiusaajia.



-koulukiusattu ja koulukiusaaja

On todella surullista, jos ihminen vielä kaiken huipuksi katkeroituu. Se paha, joka alkoi kiusaamisesta jatkuu hautaan asti, jos kiusattu ei anna anteeksi.

Anteeksianto on ainoa tie vapauteen. Mikä ilo ja mikä huumori vapautuisi silloin, jos kaiken menneen voisi antaa anteeksi!



Itse katselin yhden Woody Allenin elokuvan. Siinä yksi päähenkilö totesi useaan otteeseen:

tragedia + aika = komedia



Niin minäkin ajattelen. Kun antaa anteeksi ja aikaa kuluu, traagisimmatkin asiat muuttuvat koomisiksi tapauksiksi, joille voi punkkulasin ääressä nauraa.



Suosittelen kyllä sekä anteeksipyyntöä että -antoa.

Ja ne, jotka kiusasivat:

pyytäkää anteeksi itsenne takia! Nimittäin se on ainoa asia, minkä voitte tehdä. Se, annetaanko teille anteeksi, riippuu siitä ex-kiusatusta. Mutta kiusaajalla on mahdollisuus päästä tilanteesta vapaaksi anteeksipyynnön kautta. Parempi, että edes se kiusaaja vapautuu kuin se, että sekä kiusaaja että kiusattu vellovat katkeruuden meressä.

an vaikka revit vanhoja haavoja rikki tmstms. eli harmi kyllä, et tavallaan mielestäni ansaitse anteeksipyytämisen vapauttavaa oloa, koska toinen voi siitä kärsiä. " korvaa" asia mieluummin tosiaan palavasti opettamalla omasi puolustamaan kiusattuja ja toimi vaikka vanhempaintoimikunnassa asian tiimoilta yms.

t. ope, joka on lapsuudessaan ja nuoruudessaan ollut sekä kiusattu, että kiusaaja. :(

olen anteeksiannon kannalla, tai ainakaan ei kannata katkeroitua asiasta mutta komediaa ei kiusaamisesta saa edes ajan kanssa. Pienempiä tapauksia voin nyt muistella ilman mitään negatiivia tunteita mutta joukkopahoinpitelystä ei tule hauskaa vaikka vuosisata kuluisi. Koulun jälkeen illalla rakennuksen takana eräs henkilö potki, hakkasi ja murjoi luokkakaverinsa josta ei pitänyt, ja koko muu kouluporukka seisoi ympärillä katsomassa tekemättä mitään. Siitä ei tule komediaa vaikka kuinka yrittäisi. Olisivat toistaneet myöhemmin pahoinpitelyn ellei uhri olisi silloin päässyt karkuun.

Vierailija:

On todella surullista, jos ihminen vielä kaiken huipuksi katkeroituu. Se paha, joka alkoi kiusaamisesta jatkuu hautaan asti, jos kiusattu ei anna anteeksi.

Anteeksianto on ainoa tie vapauteen. Mikä ilo ja mikä huumori vapautuisi silloin, jos kaiken menneen voisi antaa anteeksi!

Itse katselin yhden Woody Allenin elokuvan. Siinä yksi päähenkilö totesi useaan otteeseen:

tragedia + aika = komedia

Niin minäkin ajattelen. Kun antaa anteeksi ja aikaa kuluu, traagisimmatkin asiat muuttuvat koomisiksi tapauksiksi, joille voi punkkulasin ääressä nauraa.

Suosittelen kyllä sekä anteeksipyyntöä että -antoa.

Ja ne, jotka kiusasivat:

pyytäkää anteeksi itsenne takia! Nimittäin se on ainoa asia, minkä voitte tehdä. Se, annetaanko teille anteeksi, riippuu siitä ex-kiusatusta. Mutta kiusaajalla on mahdollisuus päästä tilanteesta vapaaksi anteeksipyynnön kautta. Parempi, että edes se kiusaaja vapautuu kuin se, että sekä kiusaaja että kiusattu vellovat katkeruuden meressä.

Vierailija:

Ja miettisin itsekseni, eikö tuollakaan ole muuta mietittävää elämässään...

Jos monen vuoden jälkeen kiusaajani tulisi pyytämään anteeksi (eikä siis oltaisi nähty/juteltu missään vaiheessa aiemmin), hän välittäisi minulle viestiä, että " pyydän anteeksi koska tämä asia vaivaa MINUA ja MINULLE tulee parempi olo."

Että tuntuuko se hänestäkin siltä että itsekkäin taka-ajatuksin haluaisin selvittää asian, että nimenomaan MINULLE tulisi parempi olo.

Mutta toisaalta haluasin hänen tietävän että kadun todella tekoani, ja ettei kiusaaminen johtunut hänestä itsestään vaan siitä että minä olin hänelle niin kateellinen. Toivon hänelle todella kaikkea hyvää elämäänsä.

En tiedä onko tällä vaikutusta asiaan, mutta selvennettäköön että kyseessä siis ei ole pahoinpitelyä tai muutakaan sellaista, vaan 4-5 luokalla hetkittäin (en siis tauotta kokoaikaa, välillä olimme kavereita, mikä tavallaan tekee siitä kyllä vielä rankempaa, laskea toinen ensin lähelle ja sitten taas sysätä pois) syrjin tuota tyttöä leikeistä, välitunnilla ja vapaa-ajalla. Asuimme pienessä kylässä jossa siis hyvin pienet ympyrät ja samojen tyttöjen kanssa leikittiin koulussa ja kotona.

Vaikea asia, en missään nimessä tahtoisi loukata häntä enää enempää.

Ap

Kyllähän jopa juutalaiset (esim. Allen) käsittelee natsien hirmutekoja huumorin avulla.



Katselin tosiaan Allenin elokuvaa ja ajattelin, että jos Woody Allen voi tehdä mustaa komediaa natseille ja itselleen naureskellen, niin ehkä minäkin voin nauraa omalle surkealle elämänhistorialleni...



Mutta ei tietenkään TARVITSE nauraa. Nauraminen on vain sellainen merkki siitä, että asiaan on saanut tervettä välimatkaa.

...minä kiusaan, minä vaadin anteeksiantoa...huoh*

jokainen meistä tarvitsee anteeksiantoa, vai kuinka?



Itse koulukiusattuna näen omatkin virheeni. Ajattelen, että tarvitsen itse anteeksiantoa ja sitä on minun syytä myös toisille jakaa. Ei tästä elämästä muuten mitään tule.



Tästä kierteestähän on kyse kaikissa sodissakin. Ei pyydetä eikä anneta anteeksi. Pidetään vihaa ja tuhotaan toisten ihmisten elämä.



Väitän, että katkera äiti suoriutuisi (..) äitiydestäänkin paremmin, jos antaisi anteeksi kiusaajilleen.