Lue keskustelun säännöt.
Koulupsykologina mua suututtaa kun hiljaisia oppilaita käytetään häiriköiden tukioppilaina
10.04.2022 |
Ja tätähän tapahtuu. Häirikön (esim. keskittymis/käytöshäirikkö, tunne-elämältään ulospäin oireileva) viereen/ryhmään laitetaan todella usein se ryhmän hiljaisin ja kiltein oppilas. Tämä ihan kirjataan häirikön=erityisoppilaan pedagogisiin papereihin tukitoimena tyyliin "istumapaikka rauhallisen oppilaan vieressä", "opettelee sosiaalisia taitoja sopivissa pienryhmissä" jne. Ja häirikön positiiviset ominaisuudet (koska niitä pitää myös laittaa) saatetaan ilmaista "paikoitellen sosiaalisissa tilanteissa sujuu paremmin, kun ryhmä on oikea".
Ja tätä ihan rehtoreiden tasolta perustellaan sillä, että häirikköjen käytös/keskittyminen/tunne-elämän ongelmat/sosiaaliset ongelmat paranee sillä, että "oppii sosiaalisia taitoja mallioppimisen kautta toisilta oppilaita oikeassa vuorovaikutuksessa". Näillä häiriköiden kanssa paritetuilla oppilailla sanotaan usein olevan hyvät sosiaaliset taidot, eli ideana häirikkö oppii katsomalla kiltin oppilaan toimintaa. Oikeasti kyse on ihan päin vastoin, eli häiriköiden pakotetut parit ovat yleensä hiljaisia ja miellyttämisenhaluisia ressukoita. Sellaisia jotka eivät uskalla asettaa omia rajoja ja pitää omista oikeuksistaan kiinni. Ts. häiriköiden pareilla nimenomaan on puutteelliset sosiaaliset taidot ainakin jämäkkyyden osin.
Ja turha muuten kuvitella, että häirikkö+hiljainen kiltti oppilas istuvat siinä open silmän alla eturivin keskellä, eivät suinkaan välttämättä. Moni nepsy/adhd-tyyppinen lapsi haluaa istua luokan perällä, jotta näkee koko luokan.
Minusta on tosi väärin ja epäeettistä, että kilttien, hiljaisten ja itsestään melua pitämättömien lasten koulua ihan tieten tahdon hankaloitetaan aikuisten taholta tältä osin. Itse toki yritän tähän puuttua mutta olen mm. saanut rehtoreiden huudot päälleni, kun en ymmärrä miten homma toimii. Pas*kanmarjat. Psykologina nimenomaan ymmärrän, että sosiaalisia taitoja opitaan ryhmissä, mutta se ryhmätilanne ei ole sellainen että leijonan häkkiin heitetään joku ressukka uhri! Olen niin kypsä tähän toimintaan, tarkistakaapa palstalaiset ettei teidän lapsenne ole jommassa kummassa roolissa.
Kommentit (260)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu helpottavalta ja vähän surulliseltakin lukea että muillakin on samoja kokemuksia kuin itselläni. En ollut mikään huippu koulussa, mutta hyvin kiltti ja rauhallinen. Tottahan toki sain kylkeeni moniongelmaisen kaverin, jonka ripustautumista minuun tuettiin joka suunnasta. Kyseinen henkilö oli hyvin raskas (masennusta, draamaa, manipuloivaa huonoa käytöstä) ja minä olin lapsena naiivi. Yritin tietenkin tukea ja auttaa, mutta lopulta koko elämäni olikin sitten vain tämän toisen ihmisen pahaa oloa. Pitkiä vihaisia viestejä, joissa uhkailtiin itsensä satuttamisella jos en vastaisi nopeasti, mustasukkaista eristämistä muista ihmisistä ja oman pahan olon purkamista minuun. Masennuin lopulta itsekin, aloin viillellä ja sairastuin syömishäiriöön. Koulu meni surkeilla numeroilla ja omat ongelmat seurasivat ammattiopintoihinkin.
Näin jälkikäteen osaan olla myötätuntoinen tätä kaveria kohtaan, hänellä oli selkeästi paha olla ja hän olisi tarvinnut paljon enemmän tukea kuin mitä sai. Samalla olen kuitenkin katkera tilanteen aikuisia kohtaan, jotka viimeiseen asti yrittivät tehdä minusta tukikeppiä. Kaikki draamat, riidat ja huono kohtelu piti "vain selvittää" vaikka sitten opettajien puuttumisella, mutta nimen omaan siten että tuo ongelmissa oleva kaveri rauhoittuisi ja homma voisi jatkua. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi että minusta ei oltu huolissaan eikä minun jaksamisellani ollut väliä, koska en riehunut koulussa. Olin vain väline toisen ihmisen rauhoittamiseksi.
Olen todella pahoillani puolestasi. Kyseessä on ollut sinun ainoa, ainutkertainen lapsuus ja on todella väärin ja epäreilua, että olet aikuisten taholta joutunut pakotetuksi tukihenkilön rooliin. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani on rauhallinen ja hiljainen 5-vuotias. Hän on pienessä päiväkodissa, jossa heti syksyllä häneen ripustautui dominoiva, erittäin huonokäytöksinen samanikäinen poika. Heillä on ihan kivojakin leikkejä kuulemma, mutta lapseni sanonut nyt että tuo poika määräilee koko ajan. Lelupäivänä omii lelut, on kiusannutkin ihan konkreettisesti esim. heittämällä poikani tavaroita.
Poikani on oirehtinut tuon "kaverinsa" vuoksi kotona paljon. Määräilee, nimittelee, riehuu jne. tekee sitä samaa minulle, eli äidilleen, mitä se poika päiväkodissa tekee muille.
Päiväkoti ei tee mitään muuta kuin TUKEE poikani ja tuon toisen pojan kaverisuhdetta. Vaikka olemme pyytäneet että voisivatko tukea poikaamme että hän ryhmäytyisi muiden lasten kanssa. Mutta sittenhän tuo ongelmatapaus jäisi yksin kun ei kukaan halua leikkiä hänen kanssaan kun on ilkeä.
Mitä ihmettä voin tehdä? Vaihto toiseen päiväkotiin vaikeuttaisi arkea ihan älyttömästi, syistä joita en tähän nyt kirjoita. Lisäksi pelkään, että uudessa, jos nyt siis vielä vaihtaisimme päiväkotia eskarivuoden ajaksi ennen koulua, tulisiko siellä poikani vielä enemmän kiusatuksi kun ryhmät jo muodostuneet ja olisi sitten paljon isompi päiväkoti kyseessä. Olen ihan toivoton.
Mitä sinä tekisit?
Minun lapsi laitettiin esimerkkiopiilaaksi päiväkodissa ulkomaalaisille jotka puhuivat vain vähän suomea ja suurin osa tyttöjä sekä pari häirikkölasta jotka kiusasivat heti kun tilaisuus tuli.
Lapsi ei halunnut mennä enää koska ei saanut siitä ryhmäatä kaveria ( kiusaajista tai aivan eri kulttuurista olevia eri sukupuolen edustajista ja vielä 3-4 vuotiaista kun lasseni oli 6. ) kuulemma käyttivät esimerkkinä suomen kielessä, hiihdon opetuksessa ja leikeissä. Mitä minun lapseni oppi? Islamin uskoa, huonoa suomea ja pelkäsi joka päivä että kiusataan. Ei olisi itse halunnut olla esimerkkinä ja koki sen ahdistavaksi.
Ymmärrän pointin, mutta koen kyllä tosi harmilliseksi, että koulupsykologin asenne on se, että esimerkiksi nepsylapset tai kotioloja oireilevat lapset ovat häirikköjä. Tällainen asenne näkyy VÄISTÄMÄTTÄ työskennellessä näiden "häiriköiden" kanssa. Esimerkiksi nepsyt kärsivät niistä oireistaan itse todella paljon ja saavat ympäristöstä vain negatiivista palautetta. Kun sitten "ammatti-ihmisenkin" asenne on se, että kyseessä on häirikkölapsi niin se pahimmillaan aiheuttaa vaan suunnatonta pahaa oloa sille lapselle. Toisaalta en syytä tästä psykologeja. Äärimmäisen harvalla ns. ammattilaisella on minkäänlaista koulutusta ja tietotaitoa esimerkiksi adhd:sta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tämä on ennen kaikkea työrauhakysymys. Laitapa ne "häiriköt" vierekkäin, niin sen jälkeen kukaan luokasta ei opi mitään. Kaikki kärsii. Yksi avustaja ei auta, koska häirikköjä on usein enemmän kuin kaksi ja lisäksi ne eivät tottele avustajia.
Yläkoulun ope
Ymmärrän kyllä tämän ja symppaan myös opettajia! Pitäisi olla enemmän kohdennettuja pienluokkia, joustavia opetusjärjestelyitä, toiminnallista opiskelua, osaavia ja riittävästi avustajia. Mutta silti suurin sympatiani on noiden kilttien ja hiljaisten puolella, sillä heidän kärsimyksen näen omassa työssä selvimmin. Lapselle tai nuorelle puolikin vuotta häirikön parina on todella pitkä aika ja lisäksi luo kuvaa, ettei aikuisiin voi oikein luottaa.
ap
Miksi et symppaa niitä häiriköitä? Luuletko, että he kaikki vain huvin vuoksi pe**eilevät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikani on rauhallinen ja hiljainen 5-vuotias. Hän on pienessä päiväkodissa, jossa heti syksyllä häneen ripustautui dominoiva, erittäin huonokäytöksinen samanikäinen poika. Heillä on ihan kivojakin leikkejä kuulemma, mutta lapseni sanonut nyt että tuo poika määräilee koko ajan. Lelupäivänä omii lelut, on kiusannutkin ihan konkreettisesti esim. heittämällä poikani tavaroita.
Poikani on oirehtinut tuon "kaverinsa" vuoksi kotona paljon. Määräilee, nimittelee, riehuu jne. tekee sitä samaa minulle, eli äidilleen, mitä se poika päiväkodissa tekee muille.
Päiväkoti ei tee mitään muuta kuin TUKEE poikani ja tuon toisen pojan kaverisuhdetta. Vaikka olemme pyytäneet että voisivatko tukea poikaamme että hän ryhmäytyisi muiden lasten kanssa. Mutta sittenhän tuo ongelmatapaus jäisi yksin kun ei kukaan halua leikkiä hänen kanssaan kun on ilkeä.Mitä ihmettä voin tehdä? Vaihto toiseen päiväkotiin vaikeuttaisi arkea ihan älyttömästi, syistä joita en tähän nyt kirjoita. Lisäksi pelkään, että uudessa, jos nyt siis vielä vaihtaisimme päiväkotia eskarivuoden ajaksi ennen koulua, tulisiko siellä poikani vielä enemmän kiusatuksi kun ryhmät jo muodostuneet ja olisi sitten paljon isompi päiväkoti kyseessä. Olen ihan toivoton.
Mitä sinä tekisit?
Sanoisin päiväkodissa että nyt loppuu vääränlaisiin kavereihin yhdistäminen, lapsellasi on oikeus valita ystävät. Sano että jos ei ala muita kavereita löytymään niin vaihdatte päiväkotia ja teet valituksen.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti olisit psykologi, et käyttäisi sanaa häirikkö. Tai jos olet, olet väärällä alalla. T. Toinen koulupsykologi
Sanoohan gynekologikin menkat, vaikka ne on kuukautiset, ammattikielellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsi on hiljainen ja rauhallinen ja näköjään päiväkodista asti aina se tukilapsi. Mutta hän pärjää siinä. Hän on oppinut tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja on esim nykyään joukkueen kapteeni. Hänellä on valtavan laaja tuttavapiiri, vaikka pieni ystäväpiiri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti olisit psykologi, et käyttäisi sanaa häirikkö. Tai jos olet, olet väärällä alalla. T. Toinen koulupsykologi
Mitä sanaa häiriköistä sitten pitäisi käyttää?
Häiriökäytöksinen, samoin diabeetikko on diabetesta sairastava, dementikko on dementiaa sairastava, astmaatikko on astmaa sairastava. Mm. nämä meille opetettiin lähihoitaja koulutuksessa. Tosi asia on, että näitä ei käytetä vaan lyhennetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikani on rauhallinen ja hiljainen 5-vuotias. Hän on pienessä päiväkodissa, jossa heti syksyllä häneen ripustautui dominoiva, erittäin huonokäytöksinen samanikäinen poika. Heillä on ihan kivojakin leikkejä kuulemma, mutta lapseni sanonut nyt että tuo poika määräilee koko ajan. Lelupäivänä omii lelut, on kiusannutkin ihan konkreettisesti esim. heittämällä poikani tavaroita.
Poikani on oirehtinut tuon "kaverinsa" vuoksi kotona paljon. Määräilee, nimittelee, riehuu jne. tekee sitä samaa minulle, eli äidilleen, mitä se poika päiväkodissa tekee muille.
Päiväkoti ei tee mitään muuta kuin TUKEE poikani ja tuon toisen pojan kaverisuhdetta. Vaikka olemme pyytäneet että voisivatko tukea poikaamme että hän ryhmäytyisi muiden lasten kanssa. Mutta sittenhän tuo ongelmatapaus jäisi yksin kun ei kukaan halua leikkiä hänen kanssaan kun on ilkeä.Mitä ihmettä voin tehdä? Vaihto toiseen päiväkotiin vaikeuttaisi arkea ihan älyttömästi, syistä joita en tähän nyt kirjoita. Lisäksi pelkään, että uudessa, jos nyt siis vielä vaihtaisimme päiväkotia eskarivuoden ajaksi ennen koulua, tulisiko siellä poikani vielä enemmän kiusatuksi kun ryhmät jo muodostuneet ja olisi sitten paljon isompi päiväkoti kyseessä. Olen ihan toivoton.
Mitä sinä tekisit?
Aivan hirveä tilanne. Ottaisin ehkä yhteyttä johonkin ylempään tahoon, päivähoidosta vastaavaan virkamieheen yms. ja selittäsin, että lapsi pelkää ja oireilee tuon toisen lapsen vuoksi. Uhkaisin tuoda asiat mediaan, vaikka tyyliin Iltalehteen, jos asia ei muutu. Ikävä sanoa mutta nyt tarvitaan kovia toimia vanhempien puolelta. Älä ole tyly valittaessasi henkilökunnalle, validoi heidän huoli siitä, että kiusaajakin tarvisi kavereita, mutta tuo lempeän napakasti esiin, että sinun lapsesi mielenterveyttä ei tässä kohtaa voi urata toisen lapsen edun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointin, mutta koen kyllä tosi harmilliseksi, että koulupsykologin asenne on se, että esimerkiksi nepsylapset tai kotioloja oireilevat lapset ovat häirikköjä. Tällainen asenne näkyy VÄISTÄMÄTTÄ työskennellessä näiden "häiriköiden" kanssa. Esimerkiksi nepsyt kärsivät niistä oireistaan itse todella paljon ja saavat ympäristöstä vain negatiivista palautetta. Kun sitten "ammatti-ihmisenkin" asenne on se, että kyseessä on häirikkölapsi niin se pahimmillaan aiheuttaa vaan suunnatonta pahaa oloa sille lapselle. Toisaalta en syytä tästä psykologeja. Äärimmäisen harvalla ns. ammattilaisella on minkäänlaista koulutusta ja tietotaitoa esimerkiksi adhd:sta.
Työssäni nuo "häirikkölapset" ovat asiakkaitani siinä missä muutkin asiakkaat ja suhtaudun heihin empaattisesti ja arvostavasti, yritän miettiä mikä juuri heitä parhaiten auttaisi. En tietenkään kutsu heitä häiriköiksi työn puolesta! Kuten eilen kirjoitin, vauvapalstalle kirjoittelu ei ole työtä.
Psykologin lausunnossa tai potilaskirjauksessa saatan kyllä käyttää "häiritsevää käytöstä", "väkivaltaista käytöstä" tms tyyppisiä ilmaisuja ja niistäkin joku saattaa joskus ottaa nokkiinsa. Mutta tietyt asiat pitää ilmaista suoraan, esim. jos kirjoitan tekstiä lastenpsykiatriaa/muuta erikoissairaanhoitoa varten. Ei silloin mikään lähete menisi läpi, jos kirjoittaisin vaikka "Nico vielä harjoittelee sosiaalisia taitoja rauhallisen vierustoverinsa kanssa", samalla kun "Nico" vaikka häiritsee vieruskaveriaan potkimalla jatkuvasti tämän tuolia ja tökkimällä kynällä kylkeen.
ap
ps. Onpa kiva, että tämä ketju saanut näin paljon vastauksia! Toki kyllä surullista huomata, miten monella aikuisella on omilta kouluajoista (tai nyt omien lastensa kautta) kokemusta vastentahtoisena tukioppilaana olemisesta. Todellinen ilmiö siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointin, mutta koen kyllä tosi harmilliseksi, että koulupsykologin asenne on se, että esimerkiksi nepsylapset tai kotioloja oireilevat lapset ovat häirikköjä. Tällainen asenne näkyy VÄISTÄMÄTTÄ työskennellessä näiden "häiriköiden" kanssa. Esimerkiksi nepsyt kärsivät niistä oireistaan itse todella paljon ja saavat ympäristöstä vain negatiivista palautetta. Kun sitten "ammatti-ihmisenkin" asenne on se, että kyseessä on häirikkölapsi niin se pahimmillaan aiheuttaa vaan suunnatonta pahaa oloa sille lapselle. Toisaalta en syytä tästä psykologeja. Äärimmäisen harvalla ns. ammattilaisella on minkäänlaista koulutusta ja tietotaitoa esimerkiksi adhd:sta.
Niin ja missasit muuten tehokaasti pointtini. Pointtini ei ollut, etteikö ulospäin oirehtivia lapsia pitäisi auttaa, todellakin pitää, mutta auttamisen välikappaleena ei saa lähtökohtaisesti käyttää siihen pakotettua toista lasta ns malli- tai tukioppilaana. Jos on vaikka kotioloja voimakkaasti ulospäin oireileva käytöshäiriöinen ja väkivaltainen lapsi, pitää tällaisen lapsen välituntileikit tapahtua yhdessä aikuisen vetämässä porukassa, jossa aikuinen valvoo ja ohjaa lasten yhteistä leikkiä siten, ettei toisiin lapsiin kohdistu vaaraa tai uhkatilanteita.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ei koulupsykologi mitenkään yksin vastaa niistä tukitoimista vaan viime kädessä se on pedagogi eli opettaja ja/tai erityisopettaja. Koulupsykologi voi suositella jonkun oppilaan siirtämistä erityiseen tukeen, yksilöllistettyjä oppiaineita jne. mutta kyllä se on tasan tarkkaan opettaja, joka luokkansa istumajärjestyksen laittaa!
Istumajärjestys ei ole tukitoimi. Jos kyse on istumajärjestyksestä, kyseessä ei ole ”mallioppiminen” vaan opettajan järjestely. Jos se on väärä, koulupsykologin tehtävä on kirjata uusi, vain silloin voidaan puhua yksilöllisestä tuesta, jota seurataan.
Ei ole koulupsykologien tehtävä kirjata mitään tukitoimia. Opettaja laatii pedagogiset paperit niin tehostettuun ja erityiseen tukeen ja ne käsitellään moniammatillisesti. Vai olisiko sulle ok, jos koulupsykologi kirjaisi oppilaasi pedagogiseen paperiin, että "tukitoimena antaa joka 15 minuutin välein välitön palaute työskentelyn sujuvuudesta". Voisi oikeasti olla monelle tarkkaavuusongelmaiselle hyvä tukitoimi, sillä heillä on palkkio/palautejärjestelmässä todettu usein ongelmia, mutta luuletko että kukaan opettaja lähtisi tuollaista tukea toteuttamaan 25 oppilaan luokassa?
Suomessa on muuten paljon kouluja, joista yksinkertaisesti puuttuu koulupsykologeja kun ei saada rekrytoitua (en ihmettele henkiklökohtaisesti yhtään, koulupsykologin työstä ei saa kuin haukut ja on kamalassa vanhempien ja opettajien ristipaineessa), joten mites näissä koulupsykologittomissa kouluissa? Ei anneta mitään tukea, kun ei ole koulupsykologi sitä "kirjaamassa ja seuraamassa ja tekemässä uutta tukitoimea".
T. Luojan kiitos ENTINEN koulupsykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin väärin, koska se hiljainen/kiltti oppilas voi olla vaikka ADD jolla itselläkin on haasteita.
Juuri näin! Olin itse se hiljainen ADD-tyttö, joka oli fiksu, mutta ihan kuutamolla kaikesta mitä luokassa ja liitutaululla tapahtui. Minun viereeni istutettiin alaluokilla ylivilkas häirikköpoika (kuulin myöhemmin, että opettaja oli tähän äidiltäni kysynyt luvan, ja hän oli hövelisti myöntynyt). Olisin jälkiviisaana mieluummin tarvinnut tukitoimeksi itselleni skarpin opetuksen seuraajan, jos nyt lapsille tällaisia vastuita halutaan sälyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ei koulupsykologi mitenkään yksin vastaa niistä tukitoimista vaan viime kädessä se on pedagogi eli opettaja ja/tai erityisopettaja. Koulupsykologi voi suositella jonkun oppilaan siirtämistä erityiseen tukeen, yksilöllistettyjä oppiaineita jne. mutta kyllä se on tasan tarkkaan opettaja, joka luokkansa istumajärjestyksen laittaa!
Istumajärjestys ei ole tukitoimi. Jos kyse on istumajärjestyksestä, kyseessä ei ole ”mallioppiminen” vaan opettajan järjestely. Jos se on väärä, koulupsykologin tehtävä on kirjata uusi, vain silloin voidaan puhua yksilöllisestä tuesta, jota seurataan.
Ei ole koulupsykologien tehtävä kirjata mitään tukitoimia. Opettaja laatii pedagogiset paperit niin tehostettuun ja erityiseen tukeen ja ne käsitellään moniammatillisesti. Vai olisiko sulle ok, jos koulupsykologi kirjaisi oppilaasi pedagogiseen paperiin, että "tukitoimena antaa joka 15 minuutin välein välitön palaute työskentelyn sujuvuudesta". Voisi oikeasti olla monelle tarkkaavuusongelmaiselle hyvä tukitoimi, sillä heillä on palkkio/palautejärjestelmässä todettu usein ongelmia, mutta luuletko että kukaan opettaja lähtisi tuollaista tukea toteuttamaan 25 oppilaan luokassa?
Suomessa on muuten paljon kouluja, joista yksinkertaisesti puuttuu koulupsykologeja kun ei saada rekrytoitua (en ihmettele henkiklökohtaisesti yhtään, koulupsykologin työstä ei saa kuin haukut ja on kamalassa vanhempien ja opettajien ristipaineessa), joten mites näissä koulupsykologittomissa kouluissa? Ei anneta mitään tukea, kun ei ole koulupsykologi sitä "kirjaamassa ja seuraamassa ja tekemässä uutta tukitoimea".
T. Luojan kiitos ENTINEN koulupsykologi
Kyllä se nyt vaan on koulupsykologin osaamisaluetta ja hopsiin kirjaa tukitoimet (kuten tietenkin muutkin oppilashuoltoryhmässä). Ja näitä palautejärjestelmiä, paikkoja luokassa, taukoja, lupia kävellä luokan ympäri, sermejä jne. jne. kirjataan useinkin. Jos opettaja ei niitä toteuta, niin sit ei toteuta, mutta on ne sinne kirjattava, jos ne sovitaan.
Koulupsykologi on lain mukaan löydyttävä joka koulussa, vaikka sit 1 pvä vko. Jos ei löydy, valitusta menemään.
-(Koulu)psykologien esimies/erityisasiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö lapsi voi sanoa, ettei suostu. Vanhemmat voivat soittaa rehtorille ja siitä ylöspäin.
Ei oo lapsen tehtävä.
Kyllä on, jos kukaan muu ei toimi hänen hyväkseen eikä vanhempien valitusta kuunneltaisi. Hoitakoon yhteiskunta häirikkönsä.
Miksi kouluissa peitellään asioita? Ja miksi häirikköä ei saa sanoa häiriköksi? Miksi koko luokka joutuu kärsimään yhdestä häiriköstä? Miksi opettajilta on viety keinot tarttua tilanteisiin oikealla tavalla? Oppilaat väsyvät ja opettajat väsyvät, tulokset huononevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointin, mutta koen kyllä tosi harmilliseksi, että koulupsykologin asenne on se, että esimerkiksi nepsylapset tai kotioloja oireilevat lapset ovat häirikköjä. Tällainen asenne näkyy VÄISTÄMÄTTÄ työskennellessä näiden "häiriköiden" kanssa. Esimerkiksi nepsyt kärsivät niistä oireistaan itse todella paljon ja saavat ympäristöstä vain negatiivista palautetta. Kun sitten "ammatti-ihmisenkin" asenne on se, että kyseessä on häirikkölapsi niin se pahimmillaan aiheuttaa vaan suunnatonta pahaa oloa sille lapselle. Toisaalta en syytä tästä psykologeja. Äärimmäisen harvalla ns. ammattilaisella on minkäänlaista koulutusta ja tietotaitoa esimerkiksi adhd:sta.
Työssäni nuo "häirikkölapset" ovat asiakkaitani siinä missä muutkin asiakkaat ja suhtaudun heihin empaattisesti ja arvostavasti, yritän miettiä mikä juuri heitä parhaiten auttaisi. En tietenkään kutsu heitä häiriköiksi työn puolesta! Kuten eilen kirjoitin, vauvapalstalle kirjoittelu ei ole työtä.
Psykologin lausunnossa tai potilaskirjauksessa saatan kyllä käyttää "häiritsevää käytöstä", "väkivaltaista käytöstä" tms tyyppisiä ilmaisuja ja niistäkin joku saattaa joskus ottaa nokkiinsa. Mutta tietyt asiat pitää ilmaista suoraan, esim. jos kirjoitan tekstiä lastenpsykiatriaa/muuta erikoissairaanhoitoa varten. Ei silloin mikään lähete menisi läpi, jos kirjoittaisin vaikka "Nico vielä harjoittelee sosiaalisia taitoja rauhallisen vierustoverinsa kanssa", samalla kun "Nico" vaikka häiritsee vieruskaveriaan potkimalla jatkuvasti tämän tuolia ja tökkimällä kynällä kylkeen.
ap
ps. Onpa kiva, että tämä ketju saanut näin paljon vastauksia! Toki kyllä surullista huomata, miten monella aikuisella on omilta kouluajoista (tai nyt omien lastensa kautta) kokemusta vastentahtoisena tukioppilaana olemisesta. Todellinen ilmiö siis.
Sulle on ihan kerrottu mitä termejä käyttää. Haastavaa käytöstä tai häiriökäyttäytymistä se on. Samoin sun koulutuksella sun tulee osata asettaa kuntouttava/kuntoutettava oppilaspari ja tukea heistä molempaa.
En todellakaan kiusaa kilttejä ja tunnollisia oppilaita istuttamalla häirikön viereen!! Ei tulisi mieleenkään pilata näin hänen koulunkäyntiään. t.riviope
Äitiyslomalla olevana koulupsykologina (ei ap) pakko vastata tähän, että varsin usein on ollut niinkin, että oppilashuollon kokouksessa ope niin hehkuttaa, miten hyvä luokka hänellä on, miten hyvin toimii vaikeidenkin oppilaiden kanssa jne. Sitten minun vastaanotolle tulla tupsahtaa tämän open luokalta oppilas tai oppilaita, jotka kertovat karuja tarinoita mitä luokassa tapahtuu ja luokalla saattaa olla useampi todella pahoinvoiva oppilas. Siinä kohtaa yhteisöllinen oppilashuolto on ihan diipadaapaa ja totuus tulee ilmi oppilaita kahden kesken tapaamalla.
Koulupsykologina koin olevani vähän puun ja kuoren välissä, kun toisaalta opettajat ja rehtorit kokevat, että minun kuuluisi olla heidän "tiiimissään" mutta itse taas koen, että teen työtä pelkästään lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta ja otan heidän kertomat asiat vakavasti.