Onko tuttua: valmistatte ruoan ja saatte siitä itse vain vähän?

Vierailija kirjoitti:

On.

Kuukauden loppupuolella olen itse useamman päivän jo syömättä, menen leivän palalla,. Rahat eivät ruokaan riitä, mun mahani ohi menee kolme teini-ikäistä lastani.

Teinit töihin tienaamaan ruokarahaa porukalle. Ei mitään järkeä taas. 

Yksi vaihtoehto sellaisen ruuan kanssa, joka on helposti jaettavissa (esim. kala annospaloina): jokaiselle varataan x määrä paloja ja vain sen verran on kunkin lupa ottaa.

Tarvittaessa kerron, paljonko ruokaa on per nuppi tai jaan ekat annokset suoraan lautasille. Kieltämättä pientä ongelmaa on miehestä, joka syö kaiken mitä pöytään ilmestyy. On jouduttu vuosien mittaan vähän sopimaan pelisäännöistä. Puhumalla tällaiset asiat yleensä hoituu. Pitää sanoa ääneen, että ruokaa pitää riittää kaikille.

Minulle käy joskus noin, mutta ei haittaa, eipähän ainakaan jää ruokaa yli. Annan lasten ottaa ensin, sillä he kasvavat. Itse voin tarvittaessa ottaa lisäksi vaikka leipää. En kuole nälkään enkä kärsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on erilliset ruuat miehen kanssa. Minä teen ruuat itselleni ja lapselle ja mies tekee itselleen. Kaikki saavat tarpeeksi, eikä kukaan ole vapaamatkustaja.

N46

Miksi elätte yhdessä? Eikö olisi fiksumpaa muuttaa erilleen, niin voitte pitää muidenkin asioiden suhteen erilliset elämänne?

Eikö ruoan tuossa tilanteessa voi kokata annosvuokiin tai valmiina annospaloina? Esim. lohi yhden ison köntsän sijasta vaikka lohimedaljonkeina tai valmiiksi leikattuina uunipaloina kuten kouluruokalassa. Lasagne pienissä annosvuoissa.

Jos pöydässä istuu viisi henkeä ja tarjoiluastiassa on viisi kalanpalaa, niin aika tahditon pönttö pitää tuossa olla vetääkseen toisen ruoan.

Toinen ratkaisu olisi tehdä isoja yhdenpannunruokia á la soppakanuunavolyymi. Niin että ruoka ei syömällä lopu ja viimeisellekin riittää.

Meillä ruoka jaetaan valmiiksi lautasille. Silloin kun minä teen ruoan, voin näin samalla annostella salaattia lautasille.

Poika ottaisi kyllä itselleen salaattia runsaasti mutta mies ei ole kotonaan eikä myöhemmänkään elämänsä aikana oppinut siihen. Hänen mielestään muutama kurkunviipale ja yksi lohko tomaattia on riittävästi. Hänet on kuitenkin koulutettu kotonaan syömään lautasensa tyhjäksi, joten jos siellä on hyvä annos salaattia, tulee se kyllä syödyksi.

Olen ollut miehen kanssa 22v ja lapsi on 15v. Osaan arvata perunalleen kuinka paljon kukin syö. Toisekseen lapselle opetettiin jo alle kouluikäisenä että että jos kauppareissulta on tuotu 3 jäätelöpuikkoa, 6 omenaa ja 3 appelsiinina, niin paljonko hän voi ottaa että kaikki saa yhtä paljon.

Enempi vituttaa miehen tapa jättää santsivaraa. Jos on 3 kanafilettä ja minä ja teini otetaan yhdet, mies tulee perässa ja ottaa 2/3 siitä viimeisestä fileestä... "jos joku haluaa lisää" (niin hän uhrautuu). No kukaan muu ei ole 20 vuoteen halunnut lisää, muut osaa ottaa kerralla riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistat ruokaa niin vähän?

No esim. kala on hyvää ja sitä otetaan sitten paljon. Kun otan viimeisenä, huomaan, että sitä on jäljellä minulle enää ihan vähän, mikä tietenkin harmittaa, koska kala on hyvää. ap

Miksi ihmeessä otat viimeisenä?

Ei kai tässä ole ongelmana varsinaisesti ap:n jääminen ilman, vaan että joku jää. Ruuanottojärjestys on tässä nyt ihan sivuseikka. Ongelma on se, että sama, mikä järjestys, viimeiselle ottajalle ei riitä ruokaa.

Ap, mieti nyt kovasti, miten ratkaista ongelma, jossa viimeinen ruuan ottaja saa vain olemattoman miniannoksen ruokaa.

Ongelman ratkaisu on: ________________________________

Ratkaisu on, että ruoan laittaja jakaa ensimmäiset annokset lautasille valmiiksi. Niin saa jokainen tasapuolisesti ainakin yhden lautasellisen samaa ruokaa.

Itse teen näin aina, sillä haluan, että koko täsmällisesti tekemäni ruokasatsi saadaan loppuun. Mieheni on sitä sorttia, joka aina jättää seuraavaa hakijaa varten puoli desiä soppaa, vajaan kauhallisen muusia tai 6 hernettä. Ei niin pientä kikkaretta edes kannata ottaa talteen vaan se tulee heitettyä biojätteeseen.

Minun mies on samanlainen kohtelias ”jätän myös seuraavalle” -tyyppi. Hänen jäljiltään jääkaapissa olevassa mehutölkissä on pari tippaa ja kinkkuleikerasiassa puolikas viipale leikettä.

Mulle on kyllä käynyt noin nyt etäaikana. Teen jatkuvasti töitä kotona. Mies käy töissä ja lapset koulussa ja monesti sen jälkeen harrastuksissa. Työpäiväni ovat todella kiireisiä. Lounastauolla ehdin yleensä vain köyttää koiria ulkona. Iltapäivällä on yleensä joku pieni tauko, jolloin ehdin laittaa esim. kiusauksen uuniin, tehdä wokin (edellisenä päivänä valmistelluista tarvikkeista tai paistaa lihapullat tms. Mies syö lounaan työpaikalla ja lapset koulussa. Lapsilla on yleensä vielä joku pieni eväs mukana, jos menevät harkkoihin.

Muu perhe tulee yleensä kotiin neljän jälkeen, jolloin ruoka on valmiina,mutta itse jumitan usein jossain teams-neuvotteluissa viiteen saakka. Usein kattila oli tyhjä, kun itse pääsin syömään ja nälkä kova, kun olin syönyt päivällä jonkun rahkan ja banaanin. Piti oikeasti raivosta perheelle, että myös minulle pitää jättää ruokaa! Viimeiset puoli vuotta olen taktikoinut päiväni niin, että minulla ei ole aikaa tehdä ruokaa ja mies saa tehdä sen kun tulee töistä. Jos iltapäivällä on tauko, niin juon rauhassa kahvia tai pistän vaikka pyykkikoneen pyörimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On.

Kuukauden loppupuolella olen itse useamman päivän jo syömättä, menen leivän palalla,. Rahat eivät ruokaan riitä, mun mahani ohi menee kolme teini-ikäistä lastani.

Teinit töihin tienaamaan ruokarahaa porukalle. Ei mitään järkeä taas. 

Minun mielestäni vanhempien tehtävänä on vastata siitä, että kotona asuvat lapset saavat ruokaa. En odota, että lapset kävisivät töissä kustantaakseen elatuksensa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle käy joskus noin, mutta ei haittaa, eipähän ainakaan jää ruokaa yli. Annan lasten ottaa ensin, sillä he kasvavat. Itse voin tarvittaessa ottaa lisäksi vaikka leipää. En kuole nälkään enkä kärsi.

Mutta annat sen opetuksen, että sinulla ei ole niin väliä. Huono juttu, jo ihan kasvatuksellisesti.

Teet liian vähän, tee enemmän, yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistat ruokaa niin vähän?

No esim. kala on hyvää ja sitä otetaan sitten paljon. Kun otan viimeisenä, huomaan, että sitä on jäljellä minulle enää ihan vähän, mikä tietenkin harmittaa, koska kala on hyvää. ap

Miksi ihmeessä otat viimeisenä?

Ei kai tässä ole ongelmana varsinaisesti ap:n jääminen ilman, vaan että joku jää. Ruuanottojärjestys on tässä nyt ihan sivuseikka. Ongelma on se, että sama, mikä järjestys, viimeiselle ottajalle ei riitä ruokaa.

Ap, mieti nyt kovasti, miten ratkaista ongelma, jossa viimeinen ruuan ottaja saa vain olemattoman miniannoksen ruokaa.

Ongelman ratkaisu on: ________________________________

Ratkaisu on, että ruoan laittaja jakaa ensimmäiset annokset lautasille valmiiksi. Niin saa jokainen tasapuolisesti ainakin yhden lautasellisen samaa ruokaa.

Itse teen näin aina, sillä haluan, että koko täsmällisesti tekemäni ruokasatsi saadaan loppuun. Mieheni on sitä sorttia, joka aina jättää seuraavaa hakijaa varten puoli desiä soppaa, vajaan kauhallisen muusia tai 6 hernettä. Ei niin pientä kikkaretta edes kannata ottaa talteen vaan se tulee heitettyä biojätteeseen.

Minun mies on samanlainen kohtelias ”jätän myös seuraavalle” -tyyppi. Hänen jäljiltään jääkaapissa olevassa mehutölkissä on pari tippaa ja kinkkuleikerasiassa puolikas viipale leikettä.

Haha, ihan ääneen naurahdin tälle. Itse nyt sinkkuna, niin olin jo unohtanut mitä kaikkea toisen tavoissa voikaan olla, mikä riepoo. Nooh, ehkä kuitenkin vois olla joku kumppani, vaikka tuollaiset riepoisikin. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistat ruokaa niin vähän?

No esim. kala on hyvää ja sitä otetaan sitten paljon. Kun otan viimeisenä, huomaan, että sitä on jäljellä minulle enää ihan vähän, mikä tietenkin harmittaa, koska kala on hyvää. ap

Olisit aikoinasi opettanut perheellesi jakamisen taidon. Toisen huomioon ottaminen on yksi tärkeimmistä piirteistä ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

Mikset ota itse ensimmäiseksi? Jos sinä kerran ruuan teet, tiedät myös milloin se on valmista ja voit siepata parhaat palat ennen kuin edes kutsut muita syömään.

Muuten ok ajatus, mutta miksi parhaat palat?

Vierailija kirjoitti:

Mulle on kyllä käynyt noin nyt etäaikana. Teen jatkuvasti töitä kotona. Mies käy töissä ja lapset koulussa ja monesti sen jälkeen harrastuksissa. Työpäiväni ovat todella kiireisiä. Lounastauolla ehdin yleensä vain köyttää koiria ulkona. Iltapäivällä on yleensä joku pieni tauko, jolloin ehdin laittaa esim. kiusauksen uuniin, tehdä wokin (edellisenä päivänä valmistelluista tarvikkeista tai paistaa lihapullat tms. Mies syö lounaan työpaikalla ja lapset koulussa. Lapsilla on yleensä vielä joku pieni eväs mukana, jos menevät harkkoihin.

Muu perhe tulee yleensä kotiin neljän jälkeen, jolloin ruoka on valmiina,mutta itse jumitan usein jossain teams-neuvotteluissa viiteen saakka. Usein kattila oli tyhjä, kun itse pääsin syömään ja nälkä kova, kun olin syönyt päivällä jonkun rahkan ja banaanin. Piti oikeasti raivosta perheelle, että myös minulle pitää jättää ruokaa! Viimeiset puoli vuotta olen taktikoinut päiväni niin, että minulla ei ole aikaa tehdä ruokaa ja mies saa tehdä sen kun tulee töistä. Jos iltapäivällä on tauko, niin juon rauhassa kahvia tai pistän vaikka pyykkikoneen pyörimään.

Miten ne koirat on ennen etäilyä pärjännyt lounastauolla ilman lenkkiä?

Vierailija kirjoitti:

Mulle on kyllä käynyt noin nyt etäaikana. Teen jatkuvasti töitä kotona. Mies käy töissä ja lapset koulussa ja monesti sen jälkeen harrastuksissa. Työpäiväni ovat todella kiireisiä. Lounastauolla ehdin yleensä vain köyttää koiria ulkona. Iltapäivällä on yleensä joku pieni tauko, jolloin ehdin laittaa esim. kiusauksen uuniin, tehdä wokin (edellisenä päivänä valmistelluista tarvikkeista tai paistaa lihapullat tms. Mies syö lounaan työpaikalla ja lapset koulussa. Lapsilla on yleensä vielä joku pieni eväs mukana, jos menevät harkkoihin.

Muu perhe tulee yleensä kotiin neljän jälkeen, jolloin ruoka on valmiina,mutta itse jumitan usein jossain teams-neuvotteluissa viiteen saakka. Usein kattila oli tyhjä, kun itse pääsin syömään ja nälkä kova, kun olin syönyt päivällä jonkun rahkan ja banaanin. Piti oikeasti raivosta perheelle, että myös minulle pitää jättää ruokaa! Viimeiset puoli vuotta olen taktikoinut päiväni niin, että minulla ei ole aikaa tehdä ruokaa ja mies saa tehdä sen kun tulee töistä. Jos iltapäivällä on tauko, niin juon rauhassa kahvia tai pistän vaikka pyykkikoneen pyörimään.

”Pieni tauko jolloin voi voi paistaa lihapullat.”

No, ottaisitko paistaessasi erilliseen rasiaan itseäsi varten muutaman lihapullan?

Olispa vaan mullakin etätyöpäivien aikana mahdollisuus kokkailla tuollaisia. Mulla menee aina lihapullien paisteluun enemmän aikaa kuin lounastauoksi varattu puoli tuntia.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko olet tehnyt minimaalisen määrän ruokaa tai perheesi ei osaa käytöstapoja. Ilmeisesti kyse on edellisestä. Vaikka ruokaa olisi kuinka vähän, kuuluu normaaleihin käytöstapoihin huomioida muut syöjät ja ottaa sen verran että kaikille riittää. Tarvittaessa voi ottaa lisää kun kaikki ovat ruokaa saaneet. 

Mieheni perheessä on myös tätä. Ovat monessa sukupolvessa akateemisia ihmisiä, mutkat suoraksi vetäen voisi tohtoreilta olettaa myös jonkinlaista sivistystä ja käytöstapoja löytyvän. Aikuiset ihmiset lappaavat kauhakaupalla ruokaa välittämättä paljonko muille jää. Joskus kun olin imettämässä vauvaa ja muut aloittelivat jo ruokailua, jäin kokonaan ilman pääruokaa. 

Suhteemme alkuaikoina olimme kutsuneet molempien perheet luoksemme kahvittelemaan. Mieheni oli varoitellut, että veljensä syövät paljon, joten tein varmuuden vuoksi tarjottavia runsaasti ja useita sortteja. Kauhistelin ruoan määrää ja ajattelin että nyt ei ainakaan ruoka lopu kesken. No eipä aikaakaan kun toinen mieheni veljistä ottaa 1/4 yhdestä kakusta. Ajatuksenani toki oli että kun sortteja löytyy useampaa niin kaikkia tai muutamaa otetaan maltillinen määrä eikä täytetä vatsaa yhdellä sortilla.

Tämän jälkeen veljeni onkin vihjaissut että syökää kotona ennen kuin tulette, nyt on tarjolla vaan jälkkäriä. Eihän pelkissä kahvitteluissa muutenkaan ole tarkoituksen kiljuvaa nälkäänsä helpottaa ja täyttää vatsaansa leivoksilla.

Me ei juuri koskaan tehdä ruokaa niin vähän että siitä riittäisi vain yhdelle aterialle saati että kaikille ei riittäisi tarpeeksi.