Lue keskustelun säännöt.
Miten pystyt jatkamaan älyttömän riidan jälkeen?
26.09.2015 |
Minusta tuntuu aina isomman riidan jälkeen, että en pysty jatkamaan, vaikka sovinto olisi tehty ja asia puitu läpi. Jotenkin jään vaan siihen kamalaan pahaan oloon, enkä osaa unohtaa. En vedä vanhoja asioita tai riitoja esille jälkikäteen, mutta sisimmässään tuntuu etten koskaan pääse niistä oikeesti yli ja nyt on semmoinen olo että kaikki, tämä koko avioliitto on ihan pilalla.
Miten te muut oikein toimitte riidan jälkeen? Tai mikä hemmetti mussa on vialla, etten osaa näitä asioita käsitellä itseni kanssa?
Kommentit (31)
Itse olen nyt aikuistuneena sellainen, etten edes riidellessäni loukkaa toista enkä ota mitään paskaa siis toiseltakaan. Jos toinen sortuu vittuiluun riidellessään, ei ole arvoistani seuraa. Olin nuorempana hyvin tulinen ja temperamenttinen ja etsin samanlaisia tulisia miehiä. Katastrofihan siitä seurasi! Rakastimme ehkä tulisesti toisiamme, mutta se ei ollut sen arvoista.
Koti on minulle rauhan paikka. Paikka jossa ei IKINÄ tarvitse pelätä toisen käytöstä tai sanoja. Paikka jossa pelataan yhteen hiileen -AINA. Vaikka tilanne olisi kuinka vaikea.
Noudatan tätä myös itse, enkä sano toiselle ilkeästi. Jos tekee mieli sanoa, lähden lenkille.
Minua ei haittaa yhtään, että kotielämäni on tasaista ja jonkun epävakaassa suhteessa elävän mielestä varmasti yksitoikkoista. Ei ole huumaavaa sovintoseksiä, mutta ei toisaalta myöskään räjähtävää vihaa.
Epävakaa ihmissuhde ei edusta minulle mitään seikkailua vaan kun me seikkailemme, teemme sen yhdessä. Viime aikoina olemme puhuneet paljon vuorikiipeilystä ja ajatelleet kiipeämista Suomen korkeimmalle kohdalle. Vuorikiipeilyä sen nyppylän valloittaminen ei tietenkään ole, mutta seikkailu kuitenkin :) Toinen mitä aiomme tehdä, on mennä sademetsään etsimään eläimiä ja ehkä jotakin tarunhohtoista aarretta. Tuskin sitä siellä on, mutta matka on päämäärää tärkeämpi silloin kun seikkaillaan.
Emme juo alkoholia, joten sekin helpottaa kovasti riitojamme. Pahimmissa tuttavieni riidoissa käy usein lopulta ilmi, että jompi kumpi tai molemmat olivat humalassa. Jos ei osaa käyttäytyä ihmisiksi humalassa, ei kannata olla humalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siis itse 27-vuotias ja mieheni on 33.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:47"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:01"]Mulla myös vähän sama ongelma kuin aplla. Johtuu siitä, että mieheni ei osaa ajatella ennen sanomista. Rakastan ja tahdon jatkaa edelleen, mutten ole unohtanut, enkä varmaan unohda koskaan asioita, joita hän minulle on sanonut.
[/quote]
Pyytääkö hän anteeksi jälkikäteen?
[/quote]
pyytää. Ja tarkoittaa sitä. Kyseessä tosiaan on vain ajattelemattomat möläytykset.
[/quote]
No pystytkö sä ajattelemaan että hän ihan oikeasti ei tarkoita sitä? Mullakin on toisinaan se vika, että sorrun asiattomuuksiin mitä en todellakaan tarkoita, en tiedä miten saisin puolison uskomattoman että olen oikeesti pahoillani enkä todellakaan tarkoita mitä sanon. Onneksi olen kyllä vähän oppinut suodattamaan, mutta en tiedä mikä siinä on, samat vaan tulee ulos ennen kuin ehdin ajatella, kai se vaan on joku "hyökkäys on paras puolustus" -tyyppinen reaktio.
[/quote]
kyllä mä yritän aina ajatella niin, mutten kuitenkaan saa niitä päästä pois. Jollain tapaa siihen "tottuu"
[/quote]
Ymmärrän. Ootko puhunut miehelle, että yrittäis olla sortumatta loukkauksiin?
[/quote]
olen ja on luvannut aina. Eikä meillä usein näitä riitoja olekaan, mutta aina kuitenkin kun on, niin lupaukset unohtuu
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 22:13"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:47"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:01"]Mulla myös vähän sama ongelma kuin aplla. Johtuu siitä, että mieheni ei osaa ajatella ennen sanomista. Rakastan ja tahdon jatkaa edelleen, mutten ole unohtanut, enkä varmaan unohda koskaan asioita, joita hän minulle on sanonut.
[/quote]
Pyytääkö hän anteeksi jälkikäteen?
[/quote]
pyytää. Ja tarkoittaa sitä. Kyseessä tosiaan on vain ajattelemattomat möläytykset.
[/quote]
No pystytkö sä ajattelemaan että hän ihan oikeasti ei tarkoita sitä? Mullakin on toisinaan se vika, että sorrun asiattomuuksiin mitä en todellakaan tarkoita, en tiedä miten saisin puolison uskomattoman että olen oikeesti pahoillani enkä todellakaan tarkoita mitä sanon. Onneksi olen kyllä vähän oppinut suodattamaan, mutta en tiedä mikä siinä on, samat vaan tulee ulos ennen kuin ehdin ajatella, kai se vaan on joku "hyökkäys on paras puolustus" -tyyppinen reaktio.
[/quote]
kyllä mä yritän aina ajatella niin, mutten kuitenkaan saa niitä päästä pois. Jollain tapaa siihen "tottuu"
[/quote]
Ymmärrän. Ootko puhunut miehelle, että yrittäis olla sortumatta loukkauksiin?
[/quote]
olen ja on luvannut aina. Eikä meillä usein näitä riitoja olekaan, mutta aina kuitenkin kun on, niin lupaukset unohtuu
[/quote]
Toi on kyllä niin kinkkinen juttu, kai se on sitten siitä omasta itsestä kiinni, että paljonko on valmis sietämään. Ehkä miehesi käytös vähän muuttuisi, jos hän kokisi vastaavaa. En siis yllytä mihinkään haukkumiseen ja loukkaamiseen, vaan pikemminkin miehesi tulisi opetella vähän empatiaa, toisen asemaan eläytymistä!
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 22:01"]Itse olen nyt aikuistuneena sellainen, etten edes riidellessäni loukkaa toista enkä ota mitään paskaa siis toiseltakaan. Jos toinen sortuu vittuiluun riidellessään, ei ole arvoistani seuraa. Olin nuorempana hyvin tulinen ja temperamenttinen ja etsin samanlaisia tulisia miehiä. Katastrofihan siitä seurasi! Rakastimme ehkä tulisesti toisiamme, mutta se ei ollut sen arvoista.
Koti on minulle rauhan paikka. Paikka jossa ei IKINÄ tarvitse pelätä toisen käytöstä tai sanoja. Paikka jossa pelataan yhteen hiileen -AINA. Vaikka tilanne olisi kuinka vaikea.
Noudatan tätä myös itse, enkä sano toiselle ilkeästi. Jos tekee mieli sanoa, lähden lenkille.
Minua ei haittaa yhtään, että kotielämäni on tasaista ja jonkun epävakaassa suhteessa elävän mielestä varmasti yksitoikkoista. Ei ole huumaavaa sovintoseksiä, mutta ei toisaalta myöskään räjähtävää vihaa.
Epävakaa ihmissuhde ei edusta minulle mitään seikkailua vaan kun me seikkailemme, teemme sen yhdessä. Viime aikoina olemme puhuneet paljon vuorikiipeilystä ja ajatelleet kiipeämista Suomen korkeimmalle kohdalle. Vuorikiipeilyä sen nyppylän valloittaminen ei tietenkään ole, mutta seikkailu kuitenkin :) Toinen mitä aiomme tehdä, on mennä sademetsään etsimään eläimiä ja ehkä jotakin tarunhohtoista aarretta. Tuskin sitä siellä on, mutta matka on päämäärää tärkeämpi silloin kun seikkaillaan.
Emme juo alkoholia, joten sekin helpottaa kovasti riitojamme. Pahimmissa tuttavieni riidoissa käy usein lopulta ilmi, että jompi kumpi tai molemmat olivat humalassa. Jos ei osaa käyttäytyä ihmisiksi humalassa, ei kannata olla humalassa.
[/quote]
Joo, eipä ole meilläkään mitään tulista sovintoseksiä, vaikka riidat välillä ovatkin melko tulisia! :D enkä kyllä ajattele, että elämänne vaikuttaisi jotenkin tylsältä, ihailtavan seesteiseltä pikemminkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 22:03"]
Olen siis itse 27-vuotias ja mieheni on 33.
[/quote]
mietit mitä voisi tehdä. Ehdotan: opetelkaa tai sopikaa nyt sovussa, että riidellessä ette kumpikaan mene henkilökohtaisuuksiin. PPysykää asioissa silloin, kun hermot menee ja riidelkää asioista.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 22:03"]
Olen siis itse 27-vuotias ja mieheni on 33.
[/quote]
mietit mitä voisi tehdä. Ehdotan: opetelkaa tai sopikaa nyt sovussa, että riidellessä ette kumpikaan mene henkilökohtaisuuksiin. PPysykää asioissa silloin, kun hermot menee ja riidelkää asioista.
[/quote]
Se asiassa pysymisen jalo taito onkin pieni haaste.
Ap (minä en ole tuo 27v ja 33v)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mulle sanottaisiin pahasti niin toinen olis entinen rakas. Miksi rakastaa sellaista paskaläjää joka haluaa itselle pahaa? En tod. Ihan tyhmää "rakastaa" ja antaa toisen haukkua. Onpa tosi rakkautta!
Mä en usko siihen, ettei muka tarkoita sitä mitä suutuspäissään sanoo. Tottakai niitä ilkeitä ajatuksia on ollut, jos ne kerran ääneen pitää sanoa. Jos toista haukkuu henkilökohtaisuuksista, nimittelee vaikka läskiksi tai laiskaksi paskaksi, ei se nyt ihan taivaasta tipahda, tottakai se on käynyt muulloinkin mielessä. Ja jos mun mies ajattelee musta niin ilkeästi, ja on valmis loukkaamaan mua pahimmilla mahdollisilla sanoilla, en edes halua antaa anteeksi. En itse koskaan halua loukata rakastani, ja odotan häneltä samaa. Erimielisyyksiä on ja niitä setvitään välillä kovaäänisestikin, mutta ikinä koskaan ei vittuilla eikä haukuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkausloitsu voittaa miehesi takaisin toiselta naiselta, älä itke enää pappi adu on todellinen ja todellinen meedio Hän toi takaisin ex-mieheni 7 päivän sisällä jälleennäkemisestä, lähetä hänelle sähköposti tänään ja oma ihmeesi. https://solutiontemple.info priest@solutiontemple.info
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:23"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 21:01"]Mulla myös vähän sama ongelma kuin aplla. Johtuu siitä, että mieheni ei osaa ajatella ennen sanomista. Rakastan ja tahdon jatkaa edelleen, mutten ole unohtanut, enkä varmaan unohda koskaan asioita, joita hän minulle on sanonut.
[/quote]
Pyytääkö hän anteeksi jälkikäteen?
[/quote]
pyytää. Ja tarkoittaa sitä. Kyseessä tosiaan on vain ajattelemattomat möläytykset.
[/quote]
No pystytkö sä ajattelemaan että hän ihan oikeasti ei tarkoita sitä? Mullakin on toisinaan se vika, että sorrun asiattomuuksiin mitä en todellakaan tarkoita, en tiedä miten saisin puolison uskomattoman että olen oikeesti pahoillani enkä todellakaan tarkoita mitä sanon. Onneksi olen kyllä vähän oppinut suodattamaan, mutta en tiedä mikä siinä on, samat vaan tulee ulos ennen kuin ehdin ajatella, kai se vaan on joku "hyökkäys on paras puolustus" -tyyppinen reaktio.
[/quote]
kyllä mä yritän aina ajatella niin, mutten kuitenkaan saa niitä päästä pois. Jollain tapaa siihen "tottuu"
[/quote]
Ymmärrän. Ootko puhunut miehelle, että yrittäis olla sortumatta loukkauksiin?