Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Ujo esiintymiskammoinen sai opettajaltaan luvan pitää esitelmänsä tulematta eteen seisomaan. Esitti tekemänsä power-point esityksen istuen paikallaan.

Jonkun kielten esityksen teki kahdestaan opettajan kanssa.

minäkin pelkään korkeita paikkoja ja esimerkiksi huviouistossa pelottaa aivan kamalasti mennä hurjiin laitteisiin, kuten Linnanmäellä Taigaan, Kingiin ja Ukkoon jne. Mutta jos alkaisin käydä näissä laitteissa yhtenään, niin varmasti silloin korkean paikan kammo katoaisi ja alkaisin jopa nauttia näissä pelottavissa laitteissa käymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä kyseessä jo yläkoululainen....muuten hyvä vinkki

Ap

Ei ole hyvä vinkki, jos lapsi ei itse pyydä näihin harrastuksiin. Toimin onneksi muulla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

minäkin pelkään korkeita paikkoja ja esimerkiksi huviouistossa pelottaa aivan kamalasti mennä hurjiin laitteisiin, kuten Linnanmäellä Taigaan, Kingiin ja Ukkoon jne. Mutta jos alkaisin käydä näissä laitteissa yhtenään, niin varmasti silloin korkean paikan kammo katoaisi ja alkaisin jopa nauttia näissä pelottavissa laitteissa käymisestä.

Eihän niissä tarvitse kuin istua ja kestää. Esiintymistilanne ei ole yhtä yksinkertainen. Siinä pitää olla yksin kaikkien katsottavana ja puhua, eli esiintyä. Tajuatko valtavan eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannusta ja tue lastasi. Auta häntä esitelmän valmistelussa, toimi harjoitusyleisönä.

Toki voit olla yhteydessä esimerkiksi terveydenhoitajaan ja tutkituttaa, onko kyse ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tällöin voidaan tehdä lausunto, jonka perusteella oppilas voi pitää esitelmän kahdestaan opettajalle tai vaikka ilman yleisöä ja videoida sen. Tällaisia erityisjärjestelyitä myönnetään aika helposti, mutta en kannusta niihin kuin vakavissa tapauksissa. Jos nuori omaksuu jo yläkouluiässä ajatuksen siitä, että hän ei pysty eikä hänen tarvitse esiintyä, on tätä lähes mahdoton muuttaa jälkikäteen. Esiintymispelko vain pahenee. Tästä on tietysti haittaa jatko-opinnoissa ja työelämässä. Silloinhan ei mitään helpotuksia enää ole saatavilla.

"Jos nuori omaksuu.." höpöhöpö. Itselle tuli koulupelko ja myöhemmin minusta kasvoi esiintymisen ammattilainen. Tärkeintä on tukea ja keskustella ja jos on mahdollisuus pitää esitelmä opettajalle, niin se on myös varteenotettava vaihtoehto jos aiheuttaisi muuten esim poissaoloja koulusta. Tämä oli omakohtainen kokemus. Sain pitää opettajalle esitelmän ja keskustella jännittämisestä. Tärkeintä on tuki, eikä sättiminen. Ja pois kaikki tuollainen ennustelu "jos nyt et tee näin, käy myöhemmin ikävästi."

Eli ei manailla.

Niinpä, eihän se elämä ja työelämä pilalle mene jos nuorena ei ole tehnyt esitelmiä. Kuka hullu näin on edes keksinyt, ja sitä mantraa yhä hoetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei sitten, olkaa toki valmiit maksamaan traumatisoituneiden työkyvyttömyyseläkkeet. Kaikkia muita nepsyjä ja hupsuja kyllä ymmärretään mutta ei esiintymiskammoisia ja sosiaalisesti ahdistuneita. Koittakaa tajuta että tämä on iso asia siitä kärsivälle lapselle.

Sosiaalisista peloista kärsivällä on taustalla jotain vaikeita kokemuksia. Ujous on lievempi tila. Ujo hyötyy patistelusta, pelokas vahingoittuu. Teidän pitää erottaa nämä toisistaan! Voi olla että opettajat ei osaa, vaikuttaa vahvasti siltä. Moni tänne kommentoineista ei ymmärrä myöskään. Lapsiparat.

Minulla on vaikea sosiaalinen ahdistuneisuus. Itselleni oli täysin yllätys miten voimakkaasti kehoni reagoi pelolla niissä tilanteissa. Se tavallaan sekoaa, kehoni siis. En pysty selittämään sitä. Tavallaan mieleni ei ole niin pelokas kuin ruumiini. Mikään ajatus, kannustus, ymmärrys ei rauhoita koska kyse on fysiikasta. Propral auttaa hyvin. Sitä sain vasta aikuisena ensimmäisen kerran, en tiedä nyky käytäntöä annetaanko sitä lapsille tai nuorille vieläkään. Ehkä tämä on enemmän hermoston liiallista herkkyyttä, kuin pään sisäinen ongelma jona sitä aina pidetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Taas sotketaan puurot ja vellit.

Täysin eriasia on ns. "esiintyä" työhaastattelussa tai parille ihmiselle (mitä en edes kutsuisi esiintymiseksi) kun koko luokan edessä tai 100lle ihmiselle.

Miksi nämä sekoitetaan koko ajan toisiinsa?

Kun ei ole sama asia.

Eli pitäisikö tarkentaa mitä tässäkin taas tarkoitetaan. Ja puhe oli juuri luokan edessä esiintymisestä tässä, ei parin ihmisen haastattelusta jossa koko se tilanne ja dynamiikka on ihan erilainen.

Elävässä elämässä kävi näin, että satuin olemaan työvuorossa, kun esimies tuli sanomaan, että kohta tulee ryhmä vierailijoita, joille täytyy kertoa toiminnastamme. Siinä tilanteessa ei voi alkaa kertoa, kuinka ei suostunut koulussa pitämään esitelmiä, koska niin jännitti ja äiti uhkasi kertoa medialle, jos pakotetaan. Vierailjoille pidetään esittelykierros, olipa heitä sitten kymmenen tai viisikymmentä ja vaikka se ei normaaliin työpäivään kuuluisikaan. Silloin on hyvä, jos on tottunut joskus puhumaan ihmisryppäälle.

Vierailija kirjoitti:

Ujo esiintymiskammoinen sai opettajaltaan luvan pitää esitelmänsä tulematta eteen seisomaan. Esitti tekemänsä power-point esityksen istuen paikallaan.

Jonkun kielten esityksen teki kahdestaan opettajan kanssa.

Juuri näin! En jaksa lukea koko ketjua, mutta opena ja vanhempana olen usein hämmästynyt, miksi jotkut toiset opet eivät toimi tällä tavalla. Jotkut opettajat eivät anna käyttää Powerpointia, milloin milläkin selityksellä. On paljon helpompaa harjoitella esiintymistä, jos voi olla omalla paikallaan tai seistä luokan perällä, ja toiset oppilaat katsovat seinälle esitystä. Pareittain esittäminen on myös turvallisempi kuin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Taas sotketaan puurot ja vellit.

Täysin eriasia on ns. "esiintyä" työhaastattelussa tai parille ihmiselle (mitä en edes kutsuisi esiintymiseksi) kun koko luokan edessä tai 100lle ihmiselle.

Miksi nämä sekoitetaan koko ajan toisiinsa?

Kun ei ole sama asia.

Eli pitäisikö tarkentaa mitä tässäkin taas tarkoitetaan. Ja puhe oli juuri luokan edessä esiintymisestä tässä, ei parin ihmisen haastattelusta jossa koko se tilanne ja dynamiikka on ihan erilainen.

Elävässä elämässä kävi näin, että satuin olemaan työvuorossa, kun esimies tuli sanomaan, että kohta tulee ryhmä vierailijoita, joille täytyy kertoa toiminnastamme. Siinä tilanteessa ei voi alkaa kertoa, kuinka ei suostunut koulussa pitämään esitelmiä, koska niin jännitti ja äiti uhkasi kertoa medialle, jos pakotetaan. Vierailjoille pidetään esittelykierros, olipa heitä sitten kymmenen tai viisikymmentä ja vaikka se ei normaaliin työpäivään kuuluisikaan. Silloin on hyvä, jos on tottunut joskus puhumaan ihmisryppäälle.[/quote

Minä pidin koulussa ne esitelmät ja joka kerta oli ihan kauhea ja häpesin vuosia jälkeenpäin. Silloin ei ollut vaihtoehtoja, kaikki teki ne, eikä vanhemmille kerrottu omista ahdistuksista. Ei yhtään olisi auttanut tuossa tilanteessa. Päin vastoin, olisin tiennyt epäonnistuvani myös aikuisena koska epäonnistumisia oli niin paljon jo muistissa ja kokemuksissa.

Täällä rohkeat mollaa arkoja.

Pyörtynyt

moi 

vaikea sanoa mika auttaa pelkoon, ei oikeen mikaan jos multa kysytaan.  Asian kanssa pitaa vaan oppia elmaan ja hyvaksya se etta jannittaa

Mulla oli tosi hankala esiintymispelko joka alkoi joskus ylaasteella ja hellitti vasta yli 40kyppisena. tietenkin urakehitys karsi siita, mun oli vaikea johtaa kokouksia tai pitaa esitelmia asiakkaille jne koska ne jannitti ihan kauheesti. Mulla oli jotain rauhottavia joita nappailin jokus. Musta kanssa tuntu etta se etta niita teki ja etta siina onnistu ei kylla helpottanut olo ollenkaan. Kavin terapiassakin sen takia monta vuotta. Se oli aina yhta kamalaa.

sitten se hilliton jannitys vaan havis suoraansanottuna kuin itsestaan. En vielakaan ymmarra miten. Nykyaankin saattaa jannitaa silla hetkella ja aani varisee mutta se menee ohi ja saatan jopa vitsailla siita. 

Etta joo, sanoisin etta kannattaa harjotella mahdollismman paljon ja pitaa tehda jotkut powerpointit jotta ihmiset kattoo sita eika esitelmanpitajaa. Se jannitys pitaa vaan hyvaksya. etta ma oon tammonen enka nauti tasta. Mutta ei se mitaan. yhta hyvia ihmisia me kaikki ollaan silti.

tsemppia

Vierailija kirjoitti:

Harjoittelu poistaa esteet. Jos ei harjoittele, ei koskaan pysty esiintymään.

Ei poista. Ihan yhtä.paljon jännittää joka kerta, vaikka miten monta esitelmää ym. olisi pitänyt.

Pakko niistä silti on suoriutua. Itse turvauduin hyviin muistiinpanoihin, eli luin käytännössä kaiken paperista. Ei sillä parasta arvosanaa irtoa, mutta homma tulee hoidettua, ja ahdistaa vähän vähemmän, kun on se paperi, jonka "taakse piiloutua" (kuvaannollisesti, tietenkin) ja joka antaa käsille luontevan paikan.

se on totta etta aika sanotaan etta harjottelmalla se rupee sujumaan. 

niin se varmaan useimmiten on jos on vaan kysymys ramppikuumeesta. Jos oikeasti on kysymyksessa paniikinomainen pelko , se harjoittelu ei auta. Tai ei ainakaan mua auttanut. Se tilanne ikaankuin on aina uusi, sielle ei saa altistusta tai se altistus ei mene aivoihin asti.

Nyt kun olen vapautunut pelosta ymmarran toki sanonnan  " harjoitus tekee mestarin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoittelee kotona esitystä perheenjäsenille. Mitä rutiininomaisemmin esitys sujuu sitä vähemmän jännittää.

Lukiossa sai myös pitää halutessaan esityksen kahden kesken opettajan kanssa.

Pidän työkseni puheita, esitelmiä ja haastatteluita. Jokainen työkseen puhuva ja esiintyvä harjoittelee jokaisen keikkansa kotona etukäteen. Mitä harjaantuneemmaksi tulee, sen vähemmän tarvitsee harjoitella uutta esitystä/keikkaa, mutta jos haluaa olla hyvä esiintyjä, pitää jokainen uusi esiintyminen käydä itsekseen läpi ainakin muutaman kerran.

Jos on oikeasti paniikkiin johtava häiriö, siihen on olemassa lääkitystä, jonka voi napata ennen esiintymistä. Ei tarvitse jatkuvasti syödä.

Mä oksennan ne lääkkeetkin ulos.  t:jännitysoksentaja

Itse olen ollut ujo lapsi. Ujous hälveni vähitellen, kun ymmärsin, ettei välttämättä kaikki edes tiedosta sitä, että olen ujo.

Rohkeus kasvaa vuosien myötä. Esimerkiksi aikusten kokouksissa häiritsee se, ettei jotkut saa suutaan auki edes epäkohdista. Sitten mutistaan kokouksen jälkeen, kun mikään ei muutu.

Juota se humalaan.

Kaikkia jännittää pitää esitelmää. Toiset vaan osaa paremmin peittää sen jännityksen. Nykypäivänä ei kyllä jatko-opinnoissa tai työelämässä pärjää jos ei osaa esitelmää pitää. Eikä varsinkaan pärjää elämässä jos vanhemmat ovat opettaneet että aina kun eteen tulee tilanne jossa vähänkin pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, niin voi jättää tekemättä. Eli tämänhän vanhempi opettaa lapselleen jos ei rohkaise pitämään esitelmää vaan alkaa vaatia opettajalta ettei tarvi pitää. Mitäs sitten tulevaisuudessa kun työpaikalla ei voikaan luistaa tilanteista joissa vähänkin jännittää? Esitelmät on oikeasti hyvä harjoitus siitä miten välillä joutuu vähän sen mukavuusalueensa ulkopuolelle mutta sitten kuitenkin huomaa että selvisi siitä eikä mitään kamalaa tapahtunut.