Lue keskustelun säännöt.
Opettajat herätkää, PISA-tulokset luisuvat heikommiksi vuosi vuodelta
29.03.2022 |
Suomen sijoitus koulutusjärjestelmän tuloksia mittaavissa Pisa-tutkimuksissa on vuoden 2003 huipputuloksista lähtenyt jyrkkään laskuun. Vuonna 2003 Suomi oli ykkösenä sekä lukemisessa että luonnontieteissä ja matematiikassa kakkossijalla. Vuonna 2018 olimme luonnontieteissä kuudennella, lukemisessa seitsemännellä ja matematiikassa vasta kuudennellatoista sijalla.
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-nuorten-koulutustaso-kaan…
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä koti- ja varhaiskasvatuksen hedelmiä kerätään. Mukulat on opetettu laiskoiksi jo ennen kouluikää ja monetkaan koulutetutkaan vanhemmat eivät tajua ettei peruskoulu toimi. Opettajien aika menee adhd- tyyppien , kieltä osaamattomien ja kaikkien erityislapsien kanssa tahiessa ja ne tavalliset aluksi oppimishaluiset jää pitkälti oman onnensa nojaan. Yläasteelle tultaessa varsinkin pojat ovat taantuneet ja pilaavat tulevaisuutensa velttoilemalla. Ei tarvitse ihmetellä , miksi kovien luonnontieteiden osaajista on pulaa. Yläkoulussa avoimesti amismatsku pilkkasi lukioon hakevia ja kehuskel miten he menee amkseen niin pääsee suoraan tieneemaan niin ei tarvitse sitä ja tätä ainetta osata. Mahtoi hymy hyytyä amiksessa
Onhan tuossa asiaa, mutta vähän kummalliselta kuulosti asenne amikseen menijöitä kohtaan. Osa tästä "amismatskusta" menee opiskelemaan alaa, josta on tosissaan kiinnostunut, eikä kyse ole vain siitä, etteikö lukioon pääsisi. Oma lapseni teki näin ja aika tasan varma olen, ettei ole ketään lukioon menevää pilkannut, itse asiassa hänen parhaat kaverinsa menivät lukioon. Eikä ole kyllä hymy hyytynyt, pitää alasta edelleen tosi paljon.
Amis on pelkkää pelleilyä suurelta osin. Suurinta osaa oppilaista ei jaksa kiinnostaa. Ollaan paljon pois ja opetus on liian teoreettista. Käytäntöä ei juuri harjoitella
Tämä johtuu siitä , että yllätys yllätys, amiksessakin on vastassa ruotsit, kemiat ,matematiikat ja muut yleisaineet, koska amiksen käyneen pitää pystyä jatkamaan opintoja amkissa. Kaikille ei löydy edes työssäoppimispaikkoja yrityksistä ja niitäpä sitten paimennetaan koululla. Ne ketkä voi pelastautuuiskän yritykseen oppisopimuskoulutukseen . Tiedän jopa tapauksia, jossa oppilas on viimeisenä amisvuonna "töissä" työssäoppimisoaikassaan, koska opettajan mukaan siitä on hänelle enemmän hyötyä kuin koululla pyörimästä. KorjattuOn totta, että ammattikoulutuksen laatu on heikentynyt dramaattisesti, siitä aiheesta on täälläkin ollut monta ketjua. Ja samaten olen itsekin ihmetellyt noita joitain yto-opintoja, jotka ovat mukana ilmeisestikin sitten jatko-opintoja ajatellen, jos sinne joku haluaa. Joskin kun nuoreni opiskelee kuljetusalaa, niin englannissa on kyllä opeteltu esim. alan sanastoa, mistä voi olla paljonkin hyötyä työssä. Toisaalta jossain taidejutussa sitten huovutti sorsan, mahtavan hyödyllistä tulevalle ammattikuskille... Mutta koulutuksenkin taso vaihtelee, esim. lapseni koulussa on ollut ihan hyvin lähiopetusta, eikä ainakaan poikani motivaatio ole laskenut. Mutta se mitä halusin sanoa on, että eivät läheskään kaikki ammattikouluun menijät ole mitään takki auki leveilijöitä, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ilkkuvat lukioon menijöille. Joitain se opiskeltava ala kiinnostaa ihan todella. Itse haluaisin, että ammattikoulujen arvostusta nostettaisiin huimasti ja samaten opetuksen laatua joissain paikoissa. Kuitenkin ne alat ovat monesti hyvin työllistäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.
Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:
-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.
- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein
-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita
- kolme tekee vain sähköisiä kokeita
- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.
- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.
--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)
Tätä taustaa vastaan ymmärtää hyvin sen tyylin, että oppilas ,joka tulee tunnille ja tuo vielä kirjat mukanaan, on ongelmaton opettajan kannalta ja saa kasit todistukseen, vaikka kokeista tulisi seiskoja. Seitsemän on opettajan mielestä hyvä numero eikä ole voimavaroja vaatia/ kannustaa oppilasta opiskelemaan enemmän. Näin isosta osasta, varsinkin poikia tulee kykyihinsä nähden alusuoriutujia. Yli siitä mistä aita on matalin. Tämä että saa sen seiskan sillä panostuksella että kuuntelee tunnilla, ei opeta työskentelemään , jotta oppisi enemmän. Eikä pojat siinä yleensä näe mitään järkeä, mikäli kotoa ei tule opastusta ja vaatimuksia. Tämä kostautuu jatko-opinnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.
Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:
-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.
- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein
-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita
- kolme tekee vain sähköisiä kokeita
- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.
- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.
--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)En sano, etteikö tuo olisi oikeasti rankkaa, mutta ihan ihka oikean erityislapsen äitinä surettaa, että asenne lastani kohtaan on sellainen, että hän on ilmeisesti vain hemmoteltu mussukka, jonka mieltä ei saa pahoittaa. Minusta on tosi inhottavaa, että rinnastat kusipäisyyden ja vaikka lukihäiriön ja mt-ongelmat. Tulee tunne, että jos lapsella on vaikka jokin fyysinen sairaus tyyliin diabetes, joka pitää huomioida koulussa, lapsi kannattaa ottaa kotiopetukseen sieltä opettajia häiritsemästä :( Siis ymmärrän tuon listasi perusteella, että työmäärä opettajalla on järjetön ja osa vaatimuksista vaikuttaa vähintäänkin kummallisilta, mutta oikeasti tämä ahdistaa niitä ns. oikeutetusti tukea vaativia ja heidän vanhempiaan. Nykyisin myös esitetään kuin patenttiratkaisuna erityisluokkien paluuta, mutta vähän oudolta tuntuisi siirtää sellaista lasta erityisluokkaan, jonka vaikeus on ymmärtää tehtävänantoja eli ne pitää vain vääntää rautalangasta, mutta tehtävistä lapsi suoriutuu, eikä edes häiritse ketään. Tai lasta, jolla on vaikka kuulonalenema. Jos ei työ ole herkkua opettajille, ei kyllä ole koulunkäyntikään erityislapselle.
Siksi juuri rinnastin lukihäiriön ja kusipäisyyden, että enää ei ole väliä, miksi lapsi saa tukitoimia vaan kuka vaan saa niitä, vaikka vain omassa asenteessa olisi korjattavaa. En ole vaatimassa erityiskoulutus tai tukitoimien lopettamista mutta haluaisin, että jokaista käytösvirhettä ei diagnosoitaisi ja vaadittaisi opettajia seisomaan päällään, jotta lapsi viitsii tehdä kokeen ja päästä kurssista läpi. Joskus siltä lapseltakin voisi vaatia jotain.
Minulla on ollut lukuisia diabetesoppilaita ja asberger-oppilaita (opettajana 25 vuotta), jotka eivät ole aiheuttaneet mitään häslinkiä koskaan ja jotka ovat ottaneet mahdolliset tukitoimet kiitollisina vastaan. Eniten harmittaa ne oppilaat, joiden vuoksi palaveerataan moniammatillisin kokoonpanoin kerran kuussa ja jotka eivät viitsi sormeaan nostaa itse, kun ei huvita. Masennusdiagnoosia eivät saa, kun jaksavat vapaa-aikana pörrätä vaikka missä, koulu ei vaan kiinnosta, mutta rahaa palaa tutkimuksiin, kun ei voida vaan myöntää, että lapsi voi olla laiska ja tottunut pääsemään helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Homma lähtee kotoo, jos te vanhemmat ootte kasvattanu pölkkypäitä kakaroita, joita ei kiinnosta kuin somettajat, niin vaikeepa siinä on tunnissa per päivä muuttaa suuntaa.
Nythän halutaan, että kaikki menevät yliopistoihin.. Olen miettinyt, että kalliiksi tulee yhetiskunnalle, kun yhä useampi taapertaa eläkeikään saakka, saadakseen tutkinnon. Tämä on se mä haluun, mulla on oikeus, kaikki me olemme samanlaisia syöttö. Jaetaanko kouluiissa muuten enää stipendejä tms. Tuskin, sehän eriarvoistaa.
Vierailija kirjoitti:
Rahdataan koko Afrikan sarvi tänne ja sitten ihmetellään...
Omassa koulussani ei ole yhtään oppilasta Afrikasta. Oppimistulokset ovat silti heikkoja ja heikentyvät koko ajan. Kun ei voi pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs teet. Tuettavien määrä kasvaa joka vuosi, mutta resurssit sen myötä ei.
T. Ope
Onko tuettavat epätavallisesti pigmentoituja?
Eivät ole. Blondeja perunaneniä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.
Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:
-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.
- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein
-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita
- kolme tekee vain sähköisiä kokeita
- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.
- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.
--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)En sano, etteikö tuo olisi oikeasti rankkaa, mutta ihan ihka oikean erityislapsen äitinä surettaa, että asenne lastani kohtaan on sellainen, että hän on ilmeisesti vain hemmoteltu mussukka, jonka mieltä ei saa pahoittaa. Minusta on tosi inhottavaa, että rinnastat kusipäisyyden ja vaikka lukihäiriön ja mt-ongelmat. Tulee tunne, että jos lapsella on vaikka jokin fyysinen sairaus tyyliin diabetes, joka pitää huomioida koulussa, lapsi kannattaa ottaa kotiopetukseen sieltä opettajia häiritsemästä :( Siis ymmärrän tuon listasi perusteella, että työmäärä opettajalla on järjetön ja osa vaatimuksista vaikuttaa vähintäänkin kummallisilta, mutta oikeasti tämä ahdistaa niitä ns. oikeutetusti tukea vaativia ja heidän vanhempiaan. Nykyisin myös esitetään kuin patenttiratkaisuna erityisluokkien paluuta, mutta vähän oudolta tuntuisi siirtää sellaista lasta erityisluokkaan, jonka vaikeus on ymmärtää tehtävänantoja eli ne pitää vain vääntää rautalangasta, mutta tehtävistä lapsi suoriutuu, eikä edes häiritse ketään. Tai lasta, jolla on vaikka kuulonalenema. Jos ei työ ole herkkua opettajille, ei kyllä ole koulunkäyntikään erityislapselle.
Ongelmahan tässä ei ole ne erityislapset, jotka vaatii tukea vaan se, että heidät integroitiin normaaliin luokkiin. Itsellä oli tuon muutoksen aikaan kaksi lasta alakoulussa ja vanhempainilloissa kerrottiin, miten nyt jokaiselle tukea tarvitsevalle tehdään oma HOPS ja heille tulee erityistukea ja eriyttämistä tuntikehyksen sisältä. Muuten hyvä , mutta resursseja ei tähän sitten tullutkaan.
Ennen oli erityisluokkia , tarkkailuluokkia , apukoulu ja erityiskouluja niille, joilla on haastetta selviytyä tavallisessa opetuksessa. Mutta ilmeisesti päättäjien mielestä sitten oli liian leimaavat saada sitä tarvitsemaansa tukea, koskapa piti kaikki pistää samoihin luokkiin pärjääpä tai en. Ennen ongelmatapauksrt siirrettiin suht nopeasti tavallisista luokista pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahdataan koko Afrikan sarvi tänne ja sitten ihmetellään...
Omassa koulussani ei ole yhtään oppilasta Afrikasta. Oppimistulokset ovat silti heikkoja ja heikentyvät koko ajan. Kun ei voi pakottaa.
Ovatko koulukaverisi työsskäyvien lapsia. Itse aikanaan kauhulla mietin, kun me lähdimme töihin ja herättelimme lapsia kouluun, että kuinka sitä voisi kannustaa lapsiaan mihinkään jos itse köllöttelisi kotosalla.
Kotoa se lähtee, eikä kannettu vesi kaivossa pysy. "Paskatöitä" ei tehdä, kun rahaa voi luukuilta hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Homma lähtee kotoo, jos te vanhemmat ootte kasvattanu pölkkypäitä kakaroita, joita ei kiinnosta kuin somettajat, niin vaikeepa siinä on tunnissa per päivä muuttaa suuntaa.
Nythän halutaan, että kaikki menevät yliopistoihin.. Olen miettinyt, että kalliiksi tulee yhetiskunnalle, kun yhä useampi taapertaa eläkeikään saakka, saadakseen tutkinnon. Tämä on se mä haluun, mulla on oikeus, kaikki me olemme samanlaisia syöttö. Jaetaanko kouluiissa muuten enää stipendejä tms. Tuskin, sehän eriarvoistaa.
Juuri kirjoitin puolustaakseni ammattikouluopintoja. Olen itse myös ihmetellyt tätä hypetystä, että joka toisella pitäisi vähintäänkin olla korkeakoulututkinto. Minusta ihmisellä pitäisi olla sellainen tutkinto, johon hänen edellytyksensä viittaavat ja mielellään alalta, jolla voi työllistyäkin. Mutta on ikään kuin selvää, että mitä korkeammalle sen parempi ja jos rahkeet ei riitä, sitten amikseen. Mitä järkeä tässä ajattelussa on? Amisaloilla olisi paljon työpaikkoja, mutta fiksu nuori ei uskalla hakeutua koulutukseen, koska se on usein laadutonta kiitos arvostuksenpuutteen ja siksi, että ei halua leimautua luuseriksi. Eikä se edes mene niin, että amisaloilla ei vaadittaisi mitään, kaikissa korkeakoulututkinnoissa kyllä. Poikani opiskelee kuljetusalaa, jolla minä akateeminen en pärjäisi hetkeäkään, koska avaruudellinen hahmottamiseni on vähän sitä sun tätä. Voitaisiinko ihan oikeasti vain jo ajatella, että on erilaisia ammatteja ja erilaisia ihmisiä ja jotkut sopii yhteen ja jotkut ei...
Olisi ihmisen mielenterveydellekin hyvä valita ala, jolla kokee menestyvänsä ja viihtyvänsä. Kaikenlaiset self help -oppaat ovat täynnä tarinoita ahdistuneista ihmisistä, jotka opiskelivat mitä opiskelivat vain, koska vanhemmat käskivät ja siitä alkaa hidas muutosprosessi. Ja sitten av on edelleen täynnä äitejä, jotka ovat päättäneet lapsensa menevän lukioon tai ovat sitä mieltä, ettei se missään nimessä kannata. Ei ihminen paljon opi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs teet. Tuettavien määrä kasvaa joka vuosi, mutta resurssit sen myötä ei.
T. Ope
Onko tuettavat epätavallisesti pigmentoituja?
Eivät ole. Blondeja perunaneniä ovat.
Rasisti. Ettäs kehtaat.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen perehtymään hiukan kolmiportaisen tuen ja inkluusion taustoihin. Oppi-isänä toimi yksi as-henkilö, joka oli itse traumatisoitunut omasta pienryhmään "joutumisesta". Hänen traumansa vuoksi pienryhmät, tarkkikset ja erityisluokat on purettu koko Suomen maasta. Kiitos vain professorille!
p.s. Kyseinen uudistus ajettiin vuoden 2004 opetussuunnitelmaan. Laskekaa siitä.
Kuka tämä professori on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä koti- ja varhaiskasvatuksen hedelmiä kerätään. Mukulat on opetettu laiskoiksi jo ennen kouluikää ja monetkaan koulutetutkaan vanhemmat eivät tajua ettei peruskoulu toimi. Opettajien aika menee adhd- tyyppien , kieltä osaamattomien ja kaikkien erityislapsien kanssa tahiessa ja ne tavalliset aluksi oppimishaluiset jää pitkälti oman onnensa nojaan. Yläasteelle tultaessa varsinkin pojat ovat taantuneet ja pilaavat tulevaisuutensa velttoilemalla. Ei tarvitse ihmetellä , miksi kovien luonnontieteiden osaajista on pulaa. Yläkoulussa avoimesti amismatsku pilkkasi lukioon hakevia ja kehuskel miten he menee amkseen niin pääsee suoraan tieneemaan niin ei tarvitse sitä ja tätä ainetta osata. Mahtoi hymy hyytyä amiksessa
Onhan tuossa asiaa, mutta vähän kummalliselta kuulosti asenne amikseen menijöitä kohtaan. Osa tästä "amismatskusta" menee opiskelemaan alaa, josta on tosissaan kiinnostunut, eikä kyse ole vain siitä, etteikö lukioon pääsisi. Oma lapseni teki näin ja aika tasan varma olen, ettei ole ketään lukioon menevää pilkannut, itse asiassa hänen parhaat kaverinsa menivät lukioon. Eikä ole kyllä hymy hyytynyt, pitää alasta edelleen tosi paljon.
Amis on pelkkää pelleilyä suurelta osin. Suurinta osaa oppilaista ei jaksa kiinnostaa. Ollaan paljon pois ja opetus on liian teoreettista. Käytäntöä ei juuri harjoitella
Tämä johtuu siitä , että yllätys yllätys, amiksessakin on vastassa ruotsit, kemiat ,matematiikat ja muut yleisaineet, koska amiksen käyneen pitää pystyä jatkamaan opintoja amkissa. Kaikille ei löydy edes työssäoppimispaikkoja yrityksistä ja niitäpä sitten paimennetaan koululla. Ne ketkä voi pelastautuuiskän yritykseen oppisopimuskoulutukseen . Tiedän jopa tapauksia, jossa oppilas on viimeisenä amisvuonna "töissä" työssäoppimisoaikassaan, koska opettajan mukaan siitä on hänelle enemmän hyötyä kuin koululla pyörimästä. KorjattuOn totta, että ammattikoulutuksen laatu on heikentynyt dramaattisesti, siitä aiheesta on täälläkin ollut monta ketjua. Ja samaten olen itsekin ihmetellyt noita joitain yto-opintoja, jotka ovat mukana ilmeisestikin sitten jatko-opintoja ajatellen, jos sinne joku haluaa. Joskin kun nuoreni opiskelee kuljetusalaa, niin englannissa on kyllä opeteltu esim. alan sanastoa, mistä voi olla paljonkin hyötyä työssä. Toisaalta jossain taidejutussa sitten huovutti sorsan, mahtavan hyödyllistä tulevalle ammattikuskille... Mutta koulutuksenkin taso vaihtelee, esim. lapseni koulussa on ollut ihan hyvin lähiopetusta, eikä ainakaan poikani motivaatio ole laskenut. Mutta se mitä halusin sanoa on, että eivät läheskään kaikki ammattikouluun menijät ole mitään takki auki leveilijöitä, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ilkkuvat lukioon menijöille. Joitain se opiskeltava ala kiinnostaa ihan todella. Itse haluaisin, että ammattikoulujen arvostusta nostettaisiin huimasti ja samaten opetuksen laatua joissain paikoissa. Kuitenkin ne alat ovat monesti hyvin työllistäviä.
Oma kuopus siirtyi lukion toiselta luokalta amiksen itc-asentajakoulutukseen. Sai suorituksen suoraan kaikista yto-aineista. Suurin osa muista on suoraan peruskoulusta ja vielä ihan kakaroita. Opetusta ei seurata, pelataan kännykällä, käytännön vähäisistä harjoituksista ei selviydytä ja yksinkertaistakin tehtävää vatuloifaan päiväkaupalla. Oma opiskelijani laitetaan onneksi koululta kotiin kun on tehtävät suorittanut. Työssäoppimispaikassa eivät tehneet juuri mitään alan töitä vaan toimivat kyseisen firman muuttomiehinä. Ei siinä mitään rasti ruutuun tuli siihen työssä oppimiseen. Ja tämä oli ilmeisesti vieläpä niitä parempia työssäoppimispaikkoja.
Enpä usko, että kovin moni tuotakaan kurssilta valmistuneista heti asentajaksi työllistyy.
Kuopukselle tuo amiksen touhu on ollut pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opet ovat todellakin hereillä. Opettajan aika menee nykyisin ihan muihin asioihin, kuin opettamiseen. Eikä nykyisin saa vaatia mitään. Matematiikasta saa yläkoulussa arvosanan seitsemän (7) , vaikka ei oikeasti osaa yhtään mitään. Arviointikriterit eivät ole opettajien laatimia….
Matematiikkaa ei näköjään enää opeteta juuri ollenkaan. Omat lapseni ovat kasilla ja lukion ekalla. Molemmat opiskelevat vielä täysin alkeita. Ei yhtälöryhmiä eikä hajuakaan differentiaaliyhtälöistä saatika integraalilaskennasta. Tulee jyrkkä learning curve jos menee yliopistoon opiskelemaan vaikka DI:ksi. Tosin voihan se olla ettei yliopistossakaan enää vaadita mitään.
Noh, sitten se todellisuus iskee viimeistään työelämässä.
Siis tekemään mitä?
Kaikki on jo keksitty. Ongelmat on siinä ettei mitään hyviä ratkaisuja tehdä, koska valta ja raha.
Mihin edes koulutetaan ihmisiä enää?
Tekoäly meni jo ihmisälystä ohi, niin että heilahti. Tämä lopun aika on maailmanlopun ja ison Jessen oottelua.
Kiitos niiden "oppineiden nerojen"
Iso kirja käteen vaan mukuloille ja matematiikan kirjan voi heittää suoraan vaikka hiilisukupuolineutraalisti vihreän siirtymän mukaisesti roskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.
Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:
-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.
- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein
-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita
- kolme tekee vain sähköisiä kokeita
- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.
- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.
--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)En sano, etteikö tuo olisi oikeasti rankkaa, mutta ihan ihka oikean erityislapsen äitinä surettaa, että asenne lastani kohtaan on sellainen, että hän on ilmeisesti vain hemmoteltu mussukka, jonka mieltä ei saa pahoittaa. Minusta on tosi inhottavaa, että rinnastat kusipäisyyden ja vaikka lukihäiriön ja mt-ongelmat. Tulee tunne, että jos lapsella on vaikka jokin fyysinen sairaus tyyliin diabetes, joka pitää huomioida koulussa, lapsi kannattaa ottaa kotiopetukseen sieltä opettajia häiritsemästä :( Siis ymmärrän tuon listasi perusteella, että työmäärä opettajalla on järjetön ja osa vaatimuksista vaikuttaa vähintäänkin kummallisilta, mutta oikeasti tämä ahdistaa niitä ns. oikeutetusti tukea vaativia ja heidän vanhempiaan. Nykyisin myös esitetään kuin patenttiratkaisuna erityisluokkien paluuta, mutta vähän oudolta tuntuisi siirtää sellaista lasta erityisluokkaan, jonka vaikeus on ymmärtää tehtävänantoja eli ne pitää vain vääntää rautalangasta, mutta tehtävistä lapsi suoriutuu, eikä edes häiritse ketään. Tai lasta, jolla on vaikka kuulonalenema. Jos ei työ ole herkkua opettajille, ei kyllä ole koulunkäyntikään erityislapselle.
Ongelmahan tässä ei ole ne erityislapset, jotka vaatii tukea vaan se, että heidät integroitiin normaaliin luokkiin. Itsellä oli tuon muutoksen aikaan kaksi lasta alakoulussa ja vanhempainilloissa kerrottiin, miten nyt jokaiselle tukea tarvitsevalle tehdään oma HOPS ja heille tulee erityistukea ja eriyttämistä tuntikehyksen sisältä. Muuten hyvä , mutta resursseja ei tähän sitten tullutkaan.
Ennen oli erityisluokkia , tarkkailuluokkia , apukoulu ja erityiskouluja niille, joilla on haastetta selviytyä tavallisessa opetuksessa. Mutta ilmeisesti päättäjien mielestä sitten oli liian leimaavat saada sitä tarvitsemaansa tukea, koskapa piti kaikki pistää samoihin luokkiin pärjääpä tai en. Ennen ongelmatapauksrt siirrettiin suht nopeasti tavallisista luokista pois.
Ongelma tässä vaan on, että miten rajataan kuka joutuu tai pääsee erityisluokalle tms. Eihän siinä ole mieltä, että melko yksinkertaisen tukitoimen vaativa laitetaan samaan ryhmään kuin ilmeisen moniongelmaiset lapset, se olisi jo resurssienkin tuhlausta. Erityislapsen äitinä oma kokemukseni on, että paperia ja puhetta piisaa, mutta konkreettinen apu on niukkaa. Yläkoululaiseni jokaiselle opettajalle laitettiin tieto, että tehtävänannon pitää olla hyvin selvää (siis joillain opettajilla se oli tätä aina, joillain se oli aika mystistä aikuisenkin silmiin), mutta ei tämä johtanut mihinkään. Oli opettajia, joilta sain wilman avulla metsästää tietoja mitä piti tehdä ja mihin lokeroon palauttaa ja missä koko lokero on. Totta kai tämä söi opettajan voimavaroja, mutta toisaalta olisihan hän voinut sen tiedon kirjoittaa wilmaan ihan alun alkaenkin kaikille nähtäväksi. (Tässäkin on ollut tosi paljon vaihtelua, miten ihan läksyt merkitään: osa merkitsee joka kerta ihan selvästi, osa ei mitenkään.) Kun tehtävänanto oli selvä, nuori teki tehtävät itsenäisesti. En käsitä, että tällaisen takia nyt esimerkiksi pitäisi siirtää lapsi erityisluokkaan. On ihan eri asia, jos ongelmia on sitten selvästi oppimisessakin, käytös on hyvin häiritsevää tms. Mielestäni koko koulu on nykyisin yhtä hösellystä, mikä ei palvele juuri ketään. Omalla nuorellani oli siis ihan vanhanaikaisiakin tunteja ja toimintatapoja ja niissä pärjäsi ihan hyvin ja oppi paljon. Mutta tämä itseohjautuvuus ja -reflektointi ja ties mikä monimuotoisuus ja ilmiö ja digi ei sovi kaikille, mielestäni ei monille ns. taviksillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahdataan koko Afrikan sarvi tänne ja sitten ihmetellään...
Omassa koulussani ei ole yhtään oppilasta Afrikasta. Oppimistulokset ovat silti heikkoja ja heikentyvät koko ajan. Kun ei voi pakottaa.
Ovatko koulukaverisi työsskäyvien lapsia. Itse aikanaan kauhulla mietin, kun me lähdimme töihin ja herättelimme lapsia kouluun, että kuinka sitä voisi kannustaa lapsiaan mihinkään jos itse köllöttelisi kotosalla.
Kotoa se lähtee, eikä kannettu vesi kaivossa pysy. "Paskatöitä" ei tehdä, kun rahaa voi luukuilta hakea.
Kyllä minä olen pystynyt kolme lasta kannustamaan peruskoulun ja lukion läpi jatko-opintoihin ihan työssäkäyvänä. Koulusta tähän riman pitämiseen korkealla ei kyllä juuri ole tullut tukea. Toki ymmärrän ettei kaikilla vanhemmillakaan ole selbää mikä se vaatimustaso pitäisi olla ja varmaan puuttuu omaa osaamista luonnontieteissä ja kielissä ettei pysty itse opettamaan lisää.
Varakkaimat tietenkin ostaa lisäopetuksrn rahalla jostain tutorhousilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.
Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:
-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.
- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein
-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita
- kolme tekee vain sähköisiä kokeita
- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.
- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.
--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)En sano, etteikö tuo olisi oikeasti rankkaa, mutta ihan ihka oikean erityislapsen äitinä surettaa, että asenne lastani kohtaan on sellainen, että hän on ilmeisesti vain hemmoteltu mussukka, jonka mieltä ei saa pahoittaa. Minusta on tosi inhottavaa, että rinnastat kusipäisyyden ja vaikka lukihäiriön ja mt-ongelmat. Tulee tunne, että jos lapsella on vaikka jokin fyysinen sairaus tyyliin diabetes, joka pitää huomioida koulussa, lapsi kannattaa ottaa kotiopetukseen sieltä opettajia häiritsemästä :( Siis ymmärrän tuon listasi perusteella, että työmäärä opettajalla on järjetön ja osa vaatimuksista vaikuttaa vähintäänkin kummallisilta, mutta oikeasti tämä ahdistaa niitä ns. oikeutetusti tukea vaativia ja heidän vanhempiaan. Nykyisin myös esitetään kuin patenttiratkaisuna erityisluokkien paluuta, mutta vähän oudolta tuntuisi siirtää sellaista lasta erityisluokkaan, jonka vaikeus on ymmärtää tehtävänantoja eli ne pitää vain vääntää rautalangasta, mutta tehtävistä lapsi suoriutuu, eikä edes häiritse ketään. Tai lasta, jolla on vaikka kuulonalenema. Jos ei työ ole herkkua opettajille, ei kyllä ole koulunkäyntikään erityislapselle.
Ongelmahan tässä ei ole ne erityislapset, jotka vaatii tukea vaan se, että heidät integroitiin normaaliin luokkiin. Itsellä oli tuon muutoksen aikaan kaksi lasta alakoulussa ja vanhempainilloissa kerrottiin, miten nyt jokaiselle tukea tarvitsevalle tehdään oma HOPS ja heille tulee erityistukea ja eriyttämistä tuntikehyksen sisältä. Muuten hyvä , mutta resursseja ei tähän sitten tullutkaan.
Ennen oli erityisluokkia , tarkkailuluokkia , apukoulu ja erityiskouluja niille, joilla on haastetta selviytyä tavallisessa opetuksessa. Mutta ilmeisesti päättäjien mielestä sitten oli liian leimaavat saada sitä tarvitsemaansa tukea, koskapa piti kaikki pistää samoihin luokkiin pärjääpä tai en. Ennen ongelmatapauksrt siirrettiin suht nopeasti tavallisista luokista pois.
Ongelma tässä vaan on, että miten rajataan kuka joutuu tai pääsee erityisluokalle tms. Eihän siinä ole mieltä, että melko yksinkertaisen tukitoimen vaativa laitetaan samaan ryhmään kuin ilmeisen moniongelmaiset lapset, se olisi jo resurssienkin tuhlausta. Erityislapsen äitinä oma kokemukseni on, että paperia ja puhetta piisaa, mutta konkreettinen apu on niukkaa. Yläkoululaiseni jokaiselle opettajalle laitettiin tieto, että tehtävänannon pitää olla hyvin selvää (siis joillain opettajilla se oli tätä aina, joillain se oli aika mystistä aikuisenkin silmiin), mutta ei tämä johtanut mihinkään. Oli opettajia, joilta sain wilman avulla metsästää tietoja mitä piti tehdä ja mihin lokeroon palauttaa ja missä koko lokero on. Totta kai tämä söi opettajan voimavaroja, mutta toisaalta olisihan hän voinut sen tiedon kirjoittaa wilmaan ihan alun alkaenkin kaikille nähtäväksi. (Tässäkin on ollut tosi paljon vaihtelua, miten ihan läksyt merkitään: osa merkitsee joka kerta ihan selvästi, osa ei mitenkään.) Kun tehtävänanto oli selvä, nuori teki tehtävät itsenäisesti. En käsitä, että tällaisen takia nyt esimerkiksi pitäisi siirtää lapsi erityisluokkaan. On ihan eri asia, jos ongelmia on sitten selvästi oppimisessakin, käytös on hyvin häiritsevää tms. Mielestäni koko koulu on nykyisin yhtä hösellystä, mikä ei palvele juuri ketään. Omalla nuorellani oli siis ihan vanhanaikaisiakin tunteja ja toimintatapoja ja niissä pärjäsi ihan hyvin ja oppi paljon. Mutta tämä itseohjautuvuus ja -reflektointi ja ties mikä monimuotoisuus ja ilmiö ja digi ei sovi kaikille, mielestäni ei monille ns. taviksillekaan.
Miten sitten on mielestäsi järkevää, että nykyisin laitetaan samaan ryhmään kaikki lapset , ne jotka ei tukea tarvitse, kevyempää tukea tarvitsevat ja moniongelmaiset?
Mitä on pätevyys?
Että osaa johtaa ja opettaa kuten tänään pitää, eikä kuten enää osaa.
Opetusalan poliittinen hyvävelisysteemi vain on valitettavasti tehtyt pätevyydestä ikuisen oikeuden.
Perussääntö opetuksessa pitäisi olla tämä: perusasiat kussakin oppiaineessa opiskellaan opettajan tiukassa ohjauksessa. Jos sitten aikaa jää, voidaan lukuvuoden aikana silloin tällöin tehdä kussakin aineessa jotain vapaammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro on saanut huipputulokset.
Tein parin vuoden projektin sikäläisten koulujen kanssa ja näen mielestäni tasan tarkkaan ne merkitsevät erot Suomen ja Viron välillä:
- matematiikan painotus: Virossa on vaativampaa, enemmän ja tiukempaa matikan opetusta, Suomessa on vähennetty ja löysätty
- lukemisen painotus: Virossa pitää osata lukea jo kouluun mennessä ja koko ajan luetaan, luetaan ja luetaan. Joka oppiaineessa. Suomessa on oppilaita, jotka ei osaa lukea. Yläasteella..
- opettajan auktoriteetti. Virossa opettajan auktoriteetti on valtava. Jopa vanhemmille. Lapsilla on joka viikko pieniä kokeita, joilla varmistetaan oppiminen. Suomessa, noh, ope-parat!
Viro on köyhempi, koulujen puitteet vaatimattomammat ja luokissa on venäjänkielisiä ym lapsia. Koulu tarjoaa kirjat ja opetuksen. Muut tarpeet pitää itse ostaa, vihkot, kynät, värit, paperit. Että maksuton, demokraattinen koulu ei takaa mitään.
Niin, Viro on mennyt Pisa-tutkimuksessa Suomen edelle Euroopan kärkimaana. Mutta olen keskustellut usean virolaisen kanssa, joko siellä asuvan tai tänne muuttaneen kanssa. Kaikki ovat olleet yksimielisiä siitä, että koulunkäynti Virossa on tosi raskasta. Hädin tuskin harrastaa ehtii. Ei sekään varmasti ole hyväksi. Ensin lapsi tai nuori on päivät koulussa, sitten loppupäivä istutaan läksyjen parissa tai harjoitellaan kokeeseen. Suomen koulusysteemikin on jo riittävän raskas nuorille. Nuorten pahoinvoinnista ja joutumisesta suorituksen kierteeseen jo lapsena on paljon puhuttu myös Suomessa. Oikeassa elämässä edes korkeasti koulutettu ei tee valtaosalla turhasta ulkoaopetellusta tiedosta yhtään mitään. Sama pätee esimerkiksi suurimpaan osaan lukiomatematiikasta. Ainoastaan matemaattisilla aloilla
No ihan en ymmärrä miten suomalainen peruskoulu ajaa ketään suorituskierteeseen. Toki jos haluaa huippulukioon, johon keskiarvon pitää olla 9,9, mutta ei tämä ole peruskoulun vika. Omat lapseni ovat teinejä ja minusta peruskoulu on aika helppo. Joku seiskan saaminen todistukseen ei edellytä mitään pingotusta, mutta kiitettäviä saa joistain aineista vain, jos oikeasti tekee työtä. Jotenkin luulisin, että jos joku suorittaa väärällä tavalla, stressaa ja pingottaa, se ei johdu koulusta vaan jostain ihan muusta.
On vaikea sanoa, mikä koulussa opiskeltu asia lopulta on turha. Toki on helppo luetella, että minä en ole tarvinnut tätä ja tuota, mutta sekin nykyisin kai suosittu ajattelutapa, että opetetaan lapsia vain etsimään itse tietoa ym. on minusta johtanut väärään suuntaan. Esim. kriittinen tiedonhaku on yleensä mahdollista vain, jos on jotain yleissivistystä pohjalla. Ihminen, jolla ei ole riittävää yleistietoa, on aika helposti vietävissä jossain netin ihmemaailmassa. Ja vaikka voi sanoa, ettei joku ihminen hyödy mitään tiedosta, että maapallo on pyöreä tai että Afrikka on maanosa, niin jotenkin kamalalta ajatukselta tuntuu, että emme tietäisi kuin sen, mistä välittömästi hyödymme esim. taloudellisesti.
Olen kanssasi samaa mieltä, että peruskoulu on helppo, jos numeroiksi todistukseen riittää 7-8. Ja samaa mieltä siitä, että kiitettävien numeroiden eteen, etenkin kympin, on tehtävä töitä. Kuitenkin moni nuori pääkaupunkiseudulla isoissa kaupungeissa haluaa hyvään lukioon tai lukioon ylipäätään. Silloin ei 7-8 numerot riitä, ainakaan tällä suunnalla, missä itse asumme. Maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla nuo numerot ja huonommatkin riittävät hyvin lukiopaikkaan. Uskonkin, että stressiä on tavoitteellisilla nuorilla eniten. Muilla ei niinkään. En tietenkään tarkoittanut sitä, että meidän pitäisi olla sillä tasolla yleistiedossa, ettemme tiedä, että Afrikka on maanosa. Yleistieto ja eri oppiaineet ovat tärkeitä. Ajatukseni oli siinä, että jos tavoittelee hyvää numeroa, on osattava hyvinkin pikkutarkkaa tietoa, jonka unohtaa nopeasti kokeen tai tentin jälkeen.
"jos tavoittelee hyvää numeroa, on osattava hyvinkin pikkutarkkaa tietoa, jonka unohtaa nopeasti kokeen tai tentin jälkeen."
Nämä tällaiset sitten ovat kaiken maailman johtohommissa.
En sano, etteikö tuo olisi oikeasti rankkaa, mutta ihan ihka oikean erityislapsen äitinä surettaa, että asenne lastani kohtaan on sellainen, että hän on ilmeisesti vain hemmoteltu mussukka, jonka mieltä ei saa pahoittaa. Minusta on tosi inhottavaa, että rinnastat kusipäisyyden ja vaikka lukihäiriön ja mt-ongelmat. Tulee tunne, että jos lapsella on vaikka jokin fyysinen sairaus tyyliin diabetes, joka pitää huomioida koulussa, lapsi kannattaa ottaa kotiopetukseen sieltä opettajia häiritsemästä :( Siis ymmärrän tuon listasi perusteella, että työmäärä opettajalla on järjetön ja osa vaatimuksista vaikuttaa vähintäänkin kummallisilta, mutta oikeasti tämä ahdistaa niitä ns. oikeutetusti tukea vaativia ja heidän vanhempiaan. Nykyisin myös esitetään kuin patenttiratkaisuna erityisluokkien paluuta, mutta vähän oudolta tuntuisi siirtää sellaista lasta erityisluokkaan, jonka vaikeus on ymmärtää tehtävänantoja eli ne pitää vain vääntää rautalangasta, mutta tehtävistä lapsi suoriutuu, eikä edes häiritse ketään. Tai lasta, jolla on vaikka kuulonalenema. Jos ei työ ole herkkua opettajille, ei kyllä ole koulunkäyntikään erityislapselle.