Opettajat herätkää, PISA-tulokset luisuvat heikommiksi vuosi vuodelta

Arvosanat, jos ylipäänsä arvioidaan, eikä vaan arvostella on suhteessa työmäärään. Jos jätetään pois tapaukset, joilla on yleinen oppimishäiriö tai keskittymis/tarkkaisuushäiriö, oppilas saa sitä paremman arvosanan, mitä enemmän käyttää aikaa läksyjen tekemiseen. 

Arvosana ei kerro oppilaan välkkymäisyydestä mitään oleellista vaan sitä, kuinka ahkera oppilas on koulutyössään. Kympinoppilaat ovat harvoin välkyimpiä, mutta saavat parhaat arvosanat, koska ovat ahkerimpia. 

Kun arvosana suhteutetaan työmäärään, huomaamme, että peruskoulussa ja lukiossa terävimmät oppilaat ovat keskimäärin ysin, ei kympin oppilaita. Älykkyystesteissäkään harvoin parhaiten päärjäävät kympin oppilaat eli "päähän pänttääjät", vaan kasin-ysin oppilaat. 

Toisen asteen ope.

Milloin esimiehesi on päivittänyt pätevyytensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.

Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:

-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.

- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein

-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita

- kolme tekee vain sähköisiä kokeita

- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.

- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.

--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)

 En ole koskaan kuullut, että aineenopettaja soittelisi tunneiltaan oppilaille joka tunti, joten siihen ei kannata suostua. En ole edes kuullut aineenopettajasta, jolla olisi työpuhelin. Jos oppilaille pitää soittaa, se on kuraattorin hommia. Sovi hänen kanssaan. Erkkaopelle ei tarvitse myöskään laatia tehtäviä, valmista helpotettua materiaalia löytyy häneltä taatusti, helpotettuja kirjojakin on. Luota vain hänen ammattitaitoonsa. Hän voi myös tehdä ne läpimenokokeet oppilaille eli kaikkein helpoimmat versiot.

Erkka ei enää oikein voi tehdä kokeita, koska yläkouluun tuli päättöarvioinnin kriteerit. Opettajan on virkavastuulla huolehdittava siitä, että kokeissa ja muissa suorituksissa tulee dokumentoitavat näytöt kriteerien mukaisista suorituksista. Avia varten tarvitaan. Jatkossa ne helpoimmatkin (yksilöllistämättömät) kokeet ovat vaatimustasoltaan sidotut. Yksilöllistetyt ovat jatkossa niin heikkoja, etteivät he oikein pysty yleisopetuksen luokassa opiskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Arvosanat, jos ylipäänsä arvioidaan, eikä vaan arvostella on suhteessa työmäärään. Jos jätetään pois tapaukset, joilla on yleinen oppimishäiriö tai keskittymis/tarkkaisuushäiriö, oppilas saa sitä paremman arvosanan, mitä enemmän käyttää aikaa läksyjen tekemiseen. 

Arvosana ei kerro oppilaan välkkymäisyydestä mitään oleellista vaan sitä, kuinka ahkera oppilas on koulutyössään. Kympinoppilaat ovat harvoin välkyimpiä, mutta saavat parhaat arvosanat, koska ovat ahkerimpia. 

Kun arvosana suhteutetaan työmäärään, huomaamme, että peruskoulussa ja lukiossa terävimmät oppilaat ovat keskimäärin ysin, ei kympin oppilaita. Älykkyystesteissäkään harvoin parhaiten päärjäävät kympin oppilaat eli "päähän pänttääjät", vaan kasin-ysin oppilaat. 

Ei päde enää. Kiitettävät vaativat esim. biologiassa sellaista osaamista, jota ei pelkästään harjoittelemalla saa.

Kiitos oikeisto ja koulutuslupausvalehtelu.

Kiitos Opetushallitus, joka uudistaa opetussuunnitelmaa uudistuksen vuoksi. "Ilmiöoppiminen" "itseohjautuvuus" ym. skeidaa. Toimiva kokonaisuus on rikottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista sairautta tuskin on, että tunnin aikana pitäisi syödä tai juoda, joten sitä ei tarvitse sallia.

-Diabetes

-Tarvittaessa otettava lääkitys, joka otetaan veden kanssa

Hoidetaan välitunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahdataan koko Afrikan sarvi tänne ja sitten ihmetellään...

Omassa koulussani ei ole yhtään oppilasta Afrikasta. Oppimistulokset ovat silti heikkoja ja heikentyvät koko ajan. Kun ei voi pakottaa.

Ovatko koulukaverisi työsskäyvien lapsia. Itse aikanaan kauhulla mietin,  kun me lähdimme töihin ja herättelimme lapsia kouluun, että kuinka sitä voisi kannustaa lapsiaan mihinkään jos itse köllöttelisi kotosalla. 

Kotoa se lähtee, eikä kannettu vesi kaivossa pysy. "Paskatöitä"  ei tehdä, kun rahaa voi luukuilta hakea.

Kyllä minä olen pystynyt kolme lasta kannustamaan peruskoulun ja lukion läpi jatko-opintoihin ihan työssäkäyvänä. Koulusta tähän riman pitämiseen korkealla ei kyllä juuri ole tullut tukea. Toki ymmärrän ettei kaikilla vanhemmillakaan ole selbää mikä se vaatimustaso pitäisi olla ja varmaan puuttuu omaa osaamista luonnontieteissä ja kielissä ettei pysty itse opettamaan lisää.

Varakkaimat tietenkin ostaa lisäopetuksrn rahalla jostain tutorhousilta.

Mitä ihmeen tukea koulusta pitäisi tulla tavalliselle oppilaalle, jolla ei ole oppimishäiriöitä? Jo tuokin, että kodin voimalla työnnetään lasta peruskoulun ja lukion läpi, on mielestäni vähän siinä rajalla, että passivoiko se lasta ennestään. Koulun yksi tarkoitus on opetella vastuunottoa.

Vähän myös haiskahtaa, ettei lapselta ole myöskään edes kysytty mihin haluaa opiskelemaan. 

Yläasteikäisellä hyvin harvoin on mitään tietoa minkä pohjalta tehdä ratkaisuja. Mielikuvat ja kaverit ratkaisee pitkälti valinnat. Ihminen yleensä on sellainen olio, että yrittää selviytyä mahdollisimman helpolla. Ennen koulutusta arvostettiin enemmän. Nykyisin koulussa menestyvät vaan "hikarit" ja he on koulun sosiaalisessahierarkiassa alinta kastia.

Pakko puuttua tuohon viimeiseen asiaan, sillä tässä on varmaan erittäin paljon eroja. Omina yläasteaikoinani 80-luvulla hikarit nimenomaan olivat sitä alinta kastia. Kun pääsin lukioon, arvosanani nousivat kohisten, kun oli "lupa" opiskella. Poikani nykyisellä yläkoululuokalla on puolestaan ihan normaalia yrittää parhaansa ja tunneillakin kehtaa viitata. Sitten taas hänen alakoululuokallaan oli enemmän sellaista vihamielistä suhtautumista oppimishaluisia kohtaan.

On ihan totta, että päätöksiä tulevaisuuteen liittyen pitää usein tehdä vaiheessa, jolloin itsellä ei ymmärrettävästi ole vielä rahkeita punnita kaikkia seurauksia. On huono juttu mennä vaan sinne minne muutkin. Itseäni kuitenkin vielä enemmän inhottavat nämä vanhemmat, jotka joko väkisin tai aivopesulla yrittävät saada lapset toteuttamaan näiden vanhempien omia toiveita ja lapsen omat kiinnostuksenkohteet jäävät ihan sivuun. Minusta vanhemman rooli olisi kuunnella lasta ja pyrkiä realistisesti kertomaan, mitä mistäkin vaihtoehdosta luultavasti seuraa (varmastihan emme tiedä mitään) mutta niin, että tekee sen avoimin mielin. Yleensä tähän vain aika harvoin pystytään vaan lasta ohjataan joko lukioon tai amikseen, eikä toisessa vaihtoehdossa nähdä mitään hyvää. Ja perusteena ovat vain sen vanhemman omat mielikuvat.

Minne sitten pitäisi mielestäsi ohjata näitä, joita ei oikeastaan mikään opiskelu kiinnosta, mutta haettava on koska oppivelvollisuus? Itse ainakin olen hyvin tietoinen eri koulutuspoluista. Tiedän myös sen että amiksen käyneestä autonasentajasta on tullut autotekniikan professori Oulun yliopistoon.

Itseäni lähinnä kiinnostaa se, että nuorinkin lapsi löytäisi oman alansa, johon riittää kiinnostus kouluttautua ja jonne työllistyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista sairautta tuskin on, että tunnin aikana pitäisi syödä tai juoda, joten sitä ei tarvitse sallia.

-Diabetes

-Tarvittaessa otettava lääkitys, joka otetaan veden kanssa

Hoidetaan välitunnilla.

Ainakin omien lasten kavereilla, joilla on diabetes, on käytössä insuliinipumppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahdataan koko Afrikan sarvi tänne ja sitten ihmetellään...

Omassa koulussani ei ole yhtään oppilasta Afrikasta. Oppimistulokset ovat silti heikkoja ja heikentyvät koko ajan. Kun ei voi pakottaa.

Ovatko koulukaverisi työsskäyvien lapsia. Itse aikanaan kauhulla mietin,  kun me lähdimme töihin ja herättelimme lapsia kouluun, että kuinka sitä voisi kannustaa lapsiaan mihinkään jos itse köllöttelisi kotosalla. 

Kotoa se lähtee, eikä kannettu vesi kaivossa pysy. "Paskatöitä"  ei tehdä, kun rahaa voi luukuilta hakea.

Kyllä minä olen pystynyt kolme lasta kannustamaan peruskoulun ja lukion läpi jatko-opintoihin ihan työssäkäyvänä. Koulusta tähän riman pitämiseen korkealla ei kyllä juuri ole tullut tukea. Toki ymmärrän ettei kaikilla vanhemmillakaan ole selbää mikä se vaatimustaso pitäisi olla ja varmaan puuttuu omaa osaamista luonnontieteissä ja kielissä ettei pysty itse opettamaan lisää.

Varakkaimat tietenkin ostaa lisäopetuksrn rahalla jostain tutorhousilta.

Mitä ihmeen tukea koulusta pitäisi tulla tavalliselle oppilaalle, jolla ei ole oppimishäiriöitä? Jo tuokin, että kodin voimalla työnnetään lasta peruskoulun ja lukion läpi, on mielestäni vähän siinä rajalla, että passivoiko se lasta ennestään. Koulun yksi tarkoitus on opetella vastuunottoa.

Vähän myös haiskahtaa, ettei lapselta ole myöskään edes kysytty mihin haluaa opiskelemaan. 

Yläasteikäisellä hyvin harvoin on mitään tietoa minkä pohjalta tehdä ratkaisuja. Mielikuvat ja kaverit ratkaisee pitkälti valinnat. Ihminen yleensä on sellainen olio, että yrittää selviytyä mahdollisimman helpolla. Ennen koulutusta arvostettiin enemmän. Nykyisin koulussa menestyvät vaan "hikarit" ja he on koulun sosiaalisessahierarkiassa alinta kastia.

Pakko puuttua tuohon viimeiseen asiaan, sillä tässä on varmaan erittäin paljon eroja. Omina yläasteaikoinani 80-luvulla hikarit nimenomaan olivat sitä alinta kastia. Kun pääsin lukioon, arvosanani nousivat kohisten, kun oli "lupa" opiskella. Poikani nykyisellä yläkoululuokalla on puolestaan ihan normaalia yrittää parhaansa ja tunneillakin kehtaa viitata. Sitten taas hänen alakoululuokallaan oli enemmän sellaista vihamielistä suhtautumista oppimishaluisia kohtaan.

On ihan totta, että päätöksiä tulevaisuuteen liittyen pitää usein tehdä vaiheessa, jolloin itsellä ei ymmärrettävästi ole vielä rahkeita punnita kaikkia seurauksia. On huono juttu mennä vaan sinne minne muutkin. Itseäni kuitenkin vielä enemmän inhottavat nämä vanhemmat, jotka joko väkisin tai aivopesulla yrittävät saada lapset toteuttamaan näiden vanhempien omia toiveita ja lapsen omat kiinnostuksenkohteet jäävät ihan sivuun. Minusta vanhemman rooli olisi kuunnella lasta ja pyrkiä realistisesti kertomaan, mitä mistäkin vaihtoehdosta luultavasti seuraa (varmastihan emme tiedä mitään) mutta niin, että tekee sen avoimin mielin. Yleensä tähän vain aika harvoin pystytään vaan lasta ohjataan joko lukioon tai amikseen, eikä toisessa vaihtoehdossa nähdä mitään hyvää. Ja perusteena ovat vain sen vanhemman omat mielikuvat.

Minne sitten pitäisi mielestäsi ohjata näitä, joita ei oikeastaan mikään opiskelu kiinnosta, mutta haettava on koska oppivelvollisuus? Itse ainakin olen hyvin tietoinen eri koulutuspoluista. Tiedän myös sen että amiksen käyneestä autonasentajasta on tullut autotekniikan professori Oulun yliopistoon.

Itseäni lähinnä kiinnostaa se, että nuorinkin lapsi löytäisi oman alansa, johon riittää kiinnostus kouluttautua ja jonne työllistyy

Vaikea paikka toki. Ilmeisesti kymppiluokkia ei sillä nimellä enää ole, mutta jotain vastaavaahan siihen tilalle tuli. Ehkä tällainen olisi hyvä? Mutta siis pointtini oli, että vaikka vanhemman kannattaa keskustella nuoren kanssa, se päätös nuoren on vain tehtävä itse. Omien lasteni yläkoulussa on onneksi ollut ihan hyvät opot, omina aikoinani ei todellakaan ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista sairautta tuskin on, että tunnin aikana pitäisi syödä tai juoda, joten sitä ei tarvitse sallia.

-Diabetes

-Tarvittaessa otettava lääkitys, joka otetaan veden kanssa

Hoidetaan välitunnilla.

Ainakin omien lasten kavereilla, joilla on diabetes, on käytössä insuliinipumppu.

Yhden tuttuni lapsella puhkesi diabetes joskus pikkukoululaisena. Se hoitotasapainon saavuttaminen oli vaikeaa ja välillä äitikin oli mukana koulussa kaiken varalta. Ja varmasti aika paljon sai opettajakin opiskella asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älylaitteiden yleistymisen ja opetussuunnitelman muututtua, en yhtään ihmettele.

Älylaitteet ovat yleistyneet kaikissa maissa, mutta monessa maassa tällaista laskea ei silti ole tullut.

Älylaitteiden käyttö aloitetaan Suomessa huomattavasti aikaisemmin kuin muualla ja Suomi ainoana maana opetussuunnitelmassan kannustaa laitteilla lekotteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvosanat, jos ylipäänsä arvioidaan, eikä vaan arvostella on suhteessa työmäärään. Jos jätetään pois tapaukset, joilla on yleinen oppimishäiriö tai keskittymis/tarkkaisuushäiriö, oppilas saa sitä paremman arvosanan, mitä enemmän käyttää aikaa läksyjen tekemiseen. 

Arvosana ei kerro oppilaan välkkymäisyydestä mitään oleellista vaan sitä, kuinka ahkera oppilas on koulutyössään. Kympinoppilaat ovat harvoin välkyimpiä, mutta saavat parhaat arvosanat, koska ovat ahkerimpia. 

Kun arvosana suhteutetaan työmäärään, huomaamme, että peruskoulussa ja lukiossa terävimmät oppilaat ovat keskimäärin ysin, ei kympin oppilaita. Älykkyystesteissäkään harvoin parhaiten päärjäävät kympin oppilaat eli "päähän pänttääjät", vaan kasin-ysin oppilaat. 

Ei päde enää. Kiitettävät vaativat esim. biologiassa sellaista osaamista, jota ei pelkästään harjoittelemalla saa.

Lapseni on yläkoulussa ja esimerkiksi historia on heillä todella vaativaa. Läpi pääsee helposti, mutta johonkin kiitettävään on vaikea päästä. Lapseni on aineesta tosi kiinnostunut ja on sitten näyttänyt heidän tehtäviään ja niistä jutellut. Silmät pyöreinä olen katsellut ja kuunnellut. En ikimaailmassa olisi osannut sellaista analyysia joskus 13-14-vuotiaana! Olen käynyt lukion ja yliopiston, mutta ajatteluni ei tuossa iässä ollut likimainkaan niin kypsää kuin mitä tuolla vaaditaan kiitettävään. Nimenomaan ei voi saada kiitettävää vain pänttäämällä, niitä asioita pitää ymmärtää. Tällainen on hienoa poikani kaltaiselle oppilaalle, joka sitten ilmeisestikin on riittävän älykäs ja on asiasta kiinnostunut, mutta mietin, mitä se tekee kaltaisilleni hitaasti kehittyville... Varmaan itsetuntoa koetellaan.

Muuten nuo huomiot älykkyydestä olivat aika osuvia. Aiheesta aika vähän Suomessa puhutaan, ajatellaan vain, että kaikki ovat samanlaisia ja ahkeruus ratkaisee. Toisaalta kamalalta tuntuisi testata jotain lasten älykkyyttä ja sammuttaa toivo monelta innokkaalta (mutta ei niin älykkäältä) oppijalta. Itseäni en pidä kovin älykkäänä, mutta opiskelin melkeinpä päätyyn asti, koska en tullut nuorena ajatelleeksi, olenko älykäs :) . Mutta kyllä sekin pitäisi voida sanoa, että ei pelkkä ahkeruus aina riitä ja toisaalta ilman ahkeruuttakin voi pärjätä. 

Digiloikka on tyhmentänyt kansan.

Eiköhän tässä Opetushallituksella ole se suurin vastuu, samoin OAJ:n toimijoilla. Nytkin luvataan hövelisti tukea sinne ja tänne ja oma pesä on hoitamatta.

Mielestäni nopeasti pitäisi tuottaa vertailevaa tutkimusta älypuhelinten ja sosiaalisen median käytöstä ja käyttämättömyydestä ja sen vaikutuksesta lapsen kehitykseen ja oppimiseen. Tai jotenkin käsittämätöntä, ettei tällaista ole tehty jo, vaikka seuraukset ovat ihan silmin nähtävissä ja korvi kuultavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älylaitteiden yleistymisen ja opetussuunnitelman muututtua, en yhtään ihmettele.

Älylaitteet ovat yleistyneet kaikissa maissa, mutta monessa maassa tällaista laskea ei silti ole tullut.

Älylaitteiden käyttö aloitetaan Suomessa huomattavasti aikaisemmin kuin muualla ja Suomi ainoana maana opetussuunnitelmassan kannustaa laitteilla lekotteluun.

Älylaitteet? Tollolaitteitahan ne, lapset eivät osaa enää lukea eikä laskea.

Läheiseltä ala-asteelta kävelevät laumoittain kännykkä  nenässä kiinni, eivät osaa edes väistää vastaantulevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista sairautta tuskin on, että tunnin aikana pitäisi syödä tai juoda, joten sitä ei tarvitse sallia.

-Diabetes

-Tarvittaessa otettava lääkitys, joka otetaan veden kanssa

En tunne diabetesta kovin hyvin, mutta eikö siinä tosiaan selviä 45 minuuttia syömättä ja juomatta, eli on pakko syödä aina jo oppitunnin aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvosanat, jos ylipäänsä arvioidaan, eikä vaan arvostella on suhteessa työmäärään. Jos jätetään pois tapaukset, joilla on yleinen oppimishäiriö tai keskittymis/tarkkaisuushäiriö, oppilas saa sitä paremman arvosanan, mitä enemmän käyttää aikaa läksyjen tekemiseen. 

Arvosana ei kerro oppilaan välkkymäisyydestä mitään oleellista vaan sitä, kuinka ahkera oppilas on koulutyössään. Kympinoppilaat ovat harvoin välkyimpiä, mutta saavat parhaat arvosanat, koska ovat ahkerimpia. 

Kun arvosana suhteutetaan työmäärään, huomaamme, että peruskoulussa ja lukiossa terävimmät oppilaat ovat keskimäärin ysin, ei kympin oppilaita. Älykkyystesteissäkään harvoin parhaiten päärjäävät kympin oppilaat eli "päähän pänttääjät", vaan kasin-ysin oppilaat. 

Ei päde enää. Kiitettävät vaativat esim. biologiassa sellaista osaamista, jota ei pelkästään harjoittelemalla saa.

Lapseni on yläkoulussa ja esimerkiksi historia on heillä todella vaativaa. Läpi pääsee helposti, mutta johonkin kiitettävään on vaikea päästä. Lapseni on aineesta tosi kiinnostunut ja on sitten näyttänyt heidän tehtäviään ja niistä jutellut. Silmät pyöreinä olen katsellut ja kuunnellut. En ikimaailmassa olisi osannut sellaista analyysia joskus 13-14-vuotiaana! Olen käynyt lukion ja yliopiston, mutta ajatteluni ei tuossa iässä ollut likimainkaan niin kypsää kuin mitä tuolla vaaditaan kiitettävään. Nimenomaan ei voi saada kiitettävää vain pänttäämällä, niitä asioita pitää ymmärtää. Tällainen on hienoa poikani kaltaiselle oppilaalle, joka sitten ilmeisestikin on riittävän älykäs ja on asiasta kiinnostunut, mutta mietin, mitä se tekee kaltaisilleni hitaasti kehittyville... Varmaan itsetuntoa koetellaan.

Muuten nuo huomiot älykkyydestä olivat aika osuvia. Aiheesta aika vähän Suomessa puhutaan, ajatellaan vain, että kaikki ovat samanlaisia ja ahkeruus ratkaisee. Toisaalta kamalalta tuntuisi testata jotain lasten älykkyyttä ja sammuttaa toivo monelta innokkaalta (mutta ei niin älykkäältä) oppijalta. Itseäni en pidä kovin älykkäänä, mutta opiskelin melkeinpä päätyyn asti, koska en tullut nuorena ajatelleeksi, olenko älykäs :) . Mutta kyllä sekin pitäisi voida sanoa, että ei pelkkä ahkeruus aina riitä ja toisaalta ilman ahkeruuttakin voi pärjätä. 

Ihan mielenkiintoinen analyysi. Mutta on ymmärrettävä, että keskivertoproffa Suomen yliopistolla ei edes osaa ajatella - se vain muistelee. Se laatii tieteellisiä artikkeleita, joissa ei ole mitään punaista lankaa, ja viittailee toisin sekopäisiin, jotka viittavat muihin muistelijoihin. Minulla on 4 kovan korkeakoulututkinnon verran opintoja yliopistolla, ja olen suorittanut useinta tutkintoja, mm. tohtorin tutkinnon. Tiedän mistä puhun. Kun aikoinani olin yliopistolla tutkijana, selaisin työni puolesta tuhansia ja tuhansia tieteellisiä julkaisuja, joista lukukelpoisia oli pari kappaletta, muut olivat roskaa. Tiedän kokemuksesta, kun juttelen suomalaisen oppineen kanssa, että en elä. Oppineet ihmiset ovat lukeneet itsensä pölvästeiksi, eivätkä osaa edes ajatella, koska eivät ymmärrä mitään, koska vain muistelevat lukemaansa.

Suomessa tohtoriksi valmistutaan muistelemalla, mitä muut ovat sanoneet. Olen ollut yliopistossa opettajana ja oppilaat itse ovat sanoneet, että pänttäävät tentteihin, eivätkä muista viikon päästä mitään asiasta, koska eivät ymmärrä siitä mitään. Tärkeintä on vain päästä läpi. Oppimisorientaatio - halu oppia ymmärtämään - on tutkimusten mukaan Suomessa yliopisto-opiskelijoilla alle kymmenellä prosentilla ihmisistä. Muut vain suorittavat tutkintoa lyhytkestoiseen muistiinsa luottaen.

Osasta näistä hölmöläisistä tulee sitten tohtoreita ja lopulta proffia, jotka laativat oppikirjoja mm. historiasta koululaisille, missä tietenkään mikään ei pidä paikkaansa todellsuudessa, koska Suomen historia kirjoitetaan Hegelin hengellisin opein, joka on yksi kaikkien aikojen tyhmimmistä ihmisistä maailmanhistoriassa. Historiankirjoitus on kokelma valheita vain. Jokainen riittävän fiksu ihminen tietää tämän.

Teknisesti ottaen, vain intuitiiviset ihmiset voi ylipäänsä oppia oppimaan ja täten oppia ensin tajuamaan ja myöhemmin ymmärtämään asioita ja näitä ihmisiä ei ole paljon länsimaissa, alle kymmenen prosenttia. Muut vain muistelevat lukemaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.

Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:

-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.

- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein

-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita

- kolme tekee vain sähköisiä kokeita

- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.

- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.

--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)

 En ole koskaan kuullut, että aineenopettaja soittelisi tunneiltaan oppilaille joka tunti, joten siihen ei kannata suostua. En ole edes kuullut aineenopettajasta, jolla olisi työpuhelin. Jos oppilaille pitää soittaa, se on kuraattorin hommia. Sovi hänen kanssaan. Erkkaopelle ei tarvitse myöskään laatia tehtäviä, valmista helpotettua materiaalia löytyy häneltä taatusti, helpotettuja kirjojakin on. Luota vain hänen ammattitaitoonsa. Hän voi myös tehdä ne läpimenokokeet oppilaille eli kaikkein helpoimmat versiot.

Erkka ei enää oikein voi tehdä kokeita, koska yläkouluun tuli päättöarvioinnin kriteerit. Opettajan on virkavastuulla huolehdittava siitä, että kokeissa ja muissa suorituksissa tulee dokumentoitavat näytöt kriteerien mukaisista suorituksista. Avia varten tarvitaan. Jatkossa ne helpoimmatkin (yksilöllistämättömät) kokeet ovat vaatimustasoltaan sidotut. Yksilöllistetyt ovat jatkossa niin heikkoja, etteivät he oikein pysty yleisopetuksen luokassa opiskelemaan.

Erityisopettaja voi aivan huoletta tehdä kokeet edelleenkin. Yksilöllistettyjen oppiaineiden opiskelu ei ole sidottua päättöarviointien kriteereihin. Myös yhdeksännellä luokalla tehostetun- tai erityisen tuen oppilaalla voi hyvinkin olla painoalueet käytössään ja kokeet sen mukaiset. Ja kyllä yksilöllistetyt oppiaineet jatkossakin opiskellaan ihan yleisopetuksen puolella, eri asia sitten jos tukea tarvitaan lähes kaikissa oppiaineissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on liiallinen ymmärtäminen eli ollaan menty karttakepillä lyömisestä toiseen äärilaitaan. Oppilaan ei tarvitse ponnistella vaan hänen erityisyyttään ymmärretään ja koulu joustaa joka asiassa, oli kyse sitten oppimisvaikeuksista, neurologisista vaikeuksista, kusipäisyydestä, laiskuudesta tai mielenterveyden ongelmista. Aina räätälöidään juuri oppilaalle sopiva keino päästä läpi ja lukemattomat asiantuntijat ohjeistavat opettajaa, miten juuri tämä yksilö on kohdattava (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, erityisopet, kiertävät erkkaope, sosiaalitoimi, lääkärit, hoitajat jne). Siinä ei opettajalle jää kauheasti liikkumatilaa.

Opetan noin 200 yläkoulun oppilasta ja tässä muutamia järjestelyjä:

-koulua käymättömille kolmelle oppilaalle pitää soittaa joka kerta, jos ei ole tunnilla ja avata etäyhteys, jos nuoret herrat niin sattuvat haluamaan mutta ei saa painostaa eikä vaatia mitään, joten sankarit jäävät usein nukkumaan. Erkkaopelle pitää laatia tehtäviä, joita tekemällä voisi päästä läpi mutta erkkaopen ponnistuksista huolimatta eivät viitsi avata kirjojaan.

- 20 oppilaalle laadin helpotetut tehtävät ja joko helpotetun kokeen tai useampia kokeita 1-2 kappaleen välein

-kaksi ei suostu tekemään sähköisiä kokeita

- kolme tekee vain sähköisiä kokeita

- erityisen tuen oppilaat (noin 20 kpl) pitää huomioida yksilöllisesti joka tunti sen mukaan, mitä on kirjattu tukipapereihin.

- Tehostetun tuen oppilaat (noin 35kpl) pitää huomioida mahdollisimman usein, ainakin koetilanteessa sallimalla suulliset täydentämiset sekä läksyissä.

--usealla oppilaalla on sairauksia, jotka pitää huomioida oppitunneilla (saa poistua kesken tunnin, saa pitää kuulokkeita, saa syödä, juoda, kuunnella musiikkia, piirtää, ei osallistu ryhmätöihin, ei tee kokeita, ei tee kirjallisia tehtäviä, ei lue ääneen jne.)

 En ole koskaan kuullut, että aineenopettaja soittelisi tunneiltaan oppilaille joka tunti, joten siihen ei kannata suostua. En ole edes kuullut aineenopettajasta, jolla olisi työpuhelin. Jos oppilaille pitää soittaa, se on kuraattorin hommia. Sovi hänen kanssaan. Erkkaopelle ei tarvitse myöskään laatia tehtäviä, valmista helpotettua materiaalia löytyy häneltä taatusti, helpotettuja kirjojakin on. Luota vain hänen ammattitaitoonsa. Hän voi myös tehdä ne läpimenokokeet oppilaille eli kaikkein helpoimmat versiot.

Erkka ei enää oikein voi tehdä kokeita, koska yläkouluun tuli päättöarvioinnin kriteerit. Opettajan on virkavastuulla huolehdittava siitä, että kokeissa ja muissa suorituksissa tulee dokumentoitavat näytöt kriteerien mukaisista suorituksista. Avia varten tarvitaan. Jatkossa ne helpoimmatkin (yksilöllistämättömät) kokeet ovat vaatimustasoltaan sidotut. Yksilöllistetyt ovat jatkossa niin heikkoja, etteivät he oikein pysty yleisopetuksen luokassa opiskelemaan.

Erityisopettaja voi aivan huoletta tehdä kokeet edelleenkin. Yksilöllistettyjen oppiaineiden opiskelu ei ole sidottua päättöarviointien kriteereihin. Myös yhdeksännellä luokalla tehostetun- tai erityisen tuen oppilaalla voi hyvinkin olla painoalueet käytössään ja kokeet sen mukaiset. Ja kyllä yksilöllistetyt oppiaineet jatkossakin opiskellaan ihan yleisopetuksen puolella, eri asia sitten jos tukea tarvitaan lähes kaikissa oppiaineissa. 

Ainakin omissa aineissani yksilöllistyksen raja on sellainen, että yleisopetuksen mukana ei yksilöllistetty oppilas pysy mitenkään. Hänelle pitää olla ihan eri sisällöt ja materiaalit. Raja on tosiaan siirtynyt alemmas.