Vauva vuodelle 2017

Hei kaikki!

Olen 22 -vuotias vaimo sekä 1-vuotiaan pojan äiti. Meillä mieheni kanssa on kova vauvakuume, mutta vauvanhankintaa hidastaa juuri todettu pco! Toinen lapsi on siis ollut tervetullut meille jo hetken aikaa.

Helou!

Liityn minäkin keskusteluun, kai vertaistuen toivossa kun vauvakuume alkaa olla sietämätön 😄😇 Olen siis 21v ja mies 25v, oltu yhdessä 4v ja asuttu yhdessä 3v. Vauvakuumetta ollut jo ainakin 2 vuotta, alkoi siitä kun luulin olevani raskaana mutta koin yllätykseksi suuren pettymyksen kun en ollutkaan.. Varsinaisesti ei olla yritetty vielä, pillerit jätin aikopäiviä sitten pois migreenin vuoksi enkä tilalle ottanut mitään. Kumia käytetty, itse olisin sen jättänyt jo mutta mies himmailee 😄 Alustavasti puhuttu että ensivuoden vaihteessa alettais kunnolla yrittämään, mies on vakkariduunissa, itse valmistun 2017 keväällä. 😊

En olekaan aikoihin tänne kirjoitellut, tosin ei ole kyllä tilannekaan muuttunut. Minä kuumeilen kovasti, mies ei juurikaan. Tuntuu hölmöltä huomata itseni selaavan torista kaikenlaista vauvatarviketta aina vaunuista lähtien ja jopa nimeä miettiessä kun ei mies ole vieläkään täysin näyttänyt vihreää valoa asialla..ahdistaa vielä kun lähipiiriin on muutaman kk sisällä syntymässä 2 vauvaa eikä mies osoita mitn kiinnostusta

Alkaa jo itseäni hieman hermostuttamaan, kun eihän tässä enää ihan 20-v olla miehen kanssa, ja olen luonteeltani erittäin hätähousu! Odottavan aika on pitkä. Apteekissa asioidessani haikeudella katsoin Vauvan odotus-opasta mutta en vielä sitä rohjennut ottaa ;)

Olen syönyt varmaan lähes 10 vuotta yasmine pillereitä, pillereiden lopetus jännittää, miten kroppani siihen reagoi, entä esim. pukkaako kauhea akne päällensä?  Raskautta voi ymmärtääkseni alkaa yrittäään saan tien kun pillerit on lopetettu. Mietin kovasti ostaisinko jo raskautta suunnitteleville tarkoitettuja vitamiineja, entä tilaisinko ovulaatio testejä?!

Olen kyllä pahemman luokan kriiseilijä, hätiköijä ja stressaaja :/

Voin kuvitella miltä sinusta EllenM tuntuu...itsekin olen kärsimätön hätäilijä ja stressaan sekä pähkäilen asioita välillä liikaakin. Kirjottelin tänne joki aika sitten, että päätettiin nykyisen mieheni kanssa jättää ehkäisy pois ensi kesänä. :) Hänellä tuntunut olevan enemmän vauvakuumelua kuin itselläni, vaikka ehdotus tulikin minun puolelta. Minulla tosin on jo kaksi aika isoa lasta ennestään ja hänellä ei yhtään omaa. Olemme yli 30 -vuotiaita ja tieto siitä ettei itselläni ole kovin montaa vuotta hukattavana jos meinaa lapsia vielä tehdä tai edes sitä yhtä. Ollaan leikitelty nimi vaihtoehdoilla ja tuntunut mukavalta suunnitella kerrankin enemmän vauvaa. :) Vaikkei toisaalta millään malttaisi puolta vuotta odottaa, niin toisaalta haluan vielä odotella tovin. Tosin jos kävisi niin että ehkäisy pettäisi aiemmin, niin saisihan se vauva tulla, mutta en usko että näin tulee käymään. Jännitän myös miten käy kun jätän ehkäisyn pois...kuinka nopeasti raskaudun kun käyttänyt myös hormonaalista ehkäisyä jo yli 10 vuotta. Vauva asia pyörii päässä kuitenkin aika tavalla, mutta onneksi ollaan miehen kanssa samalla linjalla. :) Kyllä se sinunkin miekkosesi vauva asiaan lämpenee. :) Miehiä voi jännittää jopa enemmän päätös ensimmäisen lapsen hankinnasta tai saamisesta. Painostaahan ei ketään saisi, mutta ymmärrän turhautumisesi tilanteessa. Josko auttaisi jos asian ottaisi ihan tosissaan esille ja sopisitte vaikkapa jonkinlaisesta aikataulusta, jotta sinun mielesi rauhoittuisi. Olette varmaan näin jo tehneetkin. :)

Heipähei! Mä ajattelin kans liittyä tähän. Nimittäin useamman vuoden jyllännyt vauvakuume näyttäisi saavan pian helpotusta, kun tähtäimessä olis saada Vauva vuodelle 2017 ❤

Olen siis 29-vuotta täyttänyt ikinuori tyttönen ja mieheni on 30v, hänkin vielä poikanen,heh. Yhdessä olemme olleet pian 3-vuotta ja ihanalta tuntuu. Suhteemme koki kovan kolauksen n.vuoden sisällä, kun pohdinnassa oli nämä minulle niin tärkeät perhearvot ja hän ei ollut varma, haluaako lapsia moneen vuoteen, eikä koskaan edes potenut minkäälaista vauvakuumetta.

Vaikkei hän nytkään vauvakuumetta pohdi, mutta hän on siihen muutokseen valmis ja meillä on erittäin toimiva ja hyvä suhde, mikä on auttanut häntä pohtimaan näitä isoja päätöksiä. Ei ainakaan hepposin perustein tähän ole ryhtynyt.

Itselläni on paljon ystäviä, joista vajaa puolet on lapsellisia. Joskus toivoin, että tulevat lapseni olisin saanut aikaisemmin, mutta tällähetkellä olo tuntuu niin onnelliselta, kun tuntee olevansa oikeassa parisuhteessa. Tää 30 rajapyykki tuntuu aivan täydelliseltä hetkeltä saada vaavi.

Mulla oli todella vaikea vuosi, kun rakastin niin paljon miestäni ja suhteemme oli hyvin tärkeä, mutta toisen epävarmuus perheenperustamisesta oli tosi raskasta. Vauvakuume jotenkin kasvoi sietämättömäksi, kun kaikki tää oli niin epävarmaa ja koin surua siitä, miksei asiat mun kohdalla olis menny nii jouhevasti eteenpäin. Olinhan mielestäni ansainnut sen.

Eräs kaunis syksyinen päivä, mieheni sanoi että pelosta huolimatta hän haluaa jakaa tulevaisuuden mun kanssa ja on valmis perheen perustamiseen, kun tehtäis vielä yks reissu kahdestaan.

Nyt iso taakka on pudonnut koko kropasta ja osaan nauttia näistä hetkistä, kun ei vielä ole raskaana.

Mietin, kuinka pitkään saan nukkua vapaapäivänä, voin tulla ja mennä milloin haluan. Kukaan ei vaadi mitään erityistä.

Nautin parisuhteesta ja ihan vaan olemisesta toisen kanssa kotona.

Meillä on matka tiedossa keväällä ja ollaan hirmuonnellisia kun päästään sinne, sillä matkustelu on meidän molempien intohimo. Tääkin matka saadaan tehdä kaksin, rauhassa.

Tätä aikaa ei oo kovin pitkään enää, ennenkuin yritys alkaa. Toukokuussa olisi tarkoitus reissun jälkeen. Koitan ajatella et nää on ainutlaatuisia hetkiä ennen lapsia ja näitä hetkiä tulee varmasti kaipaamaan, kun se kolmas tyyppi valtaa kotimme ;)

Samaan aikaan odottaa tulevaa niin paljon. Sitä miettii, millainen raskausmasu itselle tulee ja miten paljo voi tuntea sitä pientä ihmettä kohtaan siellä masussa. Katsella ihania vauvanvaunuja, kalusteita ja niitä vaatteita. Ne jotenki sokaisee mielen onnesta.

Jotenkin nään mut ja mun miehen onnellisena tuore käärö sylissämme ja mieletön rakkaus meidän kolmen välillä siinä.

Miehen, joka oli hyvin epävarma vielä jokinaika sitten isäksi haluamisestaan.

noh meni tunteiluksi, mutta tällaselta tää vauvasta haaveilu tuntuu.

Mukava kuulla teidän muidenkin kokemuksia ja ajatuksia ja toiveita vauvasta vuodelle 2017 ❤

Ellen M:

Tiedän tunteen, kun mies ei lämpeme. Laitoin viestin tänne omasta tilanteestani. Meillä oli raskas taistelu tän yhteisen tulevaisuuden osalta perheen perustamisen suhteen.

Mun oli pakko ihan 30v lähenevänä naisena antaa vaihtoehtoja. Joko me jatketaan yhdessä ja lapsi saa tulla vuoden sisällä tai sit erotaan, ikävä kyllä muuten niin mahtavasta ja hyvästä parisuhteesta. Onneksi jälkimmäistä ei tapahtunut vaan mieheni valitsi mut ja perhetien elämässään.

Hän ei vauvakuumeile vaan jännittää toki asiaa, mutta haluaa sitä kuitenkin aidosti. Hyvin vähän se meidän yrittämisesta puhuu, se jotenkin elää hetkessä ja ajattelee et kyl kaikki lopulta menee hyvin. Et hänkin on hyvä isä ja sillee.

Jos en olisi laittanut selkä seinää vasten, tilanne olis varmaan kaoottinen ton asian suhteen. Se syö mieltä niin paljon, jos itelle tärkeä asia evätään suhteessa. Se ei ole millääntavalla reilua, varsinkin jos ikää on sen verran ja haluais enempi kun yhden lapsen.

On erilaisia tilanteita, itse ymmärrän esimerkiksi uraa luovat 25vuotiaat miehet ei välttämättä halua vielä isäksi ja se on aivan ymmärrettävää. Oma mieheni oli kuitenki lähemmäs 30v ja koulut käyny sekä vakituisessa hyvässä työssä. Toki jokainen iästä huolimatta saa elää niinkuin itse haluaa, mutta parisuhteessa täytyy olla reilu toista kohtaan ja punnita ne arvot. Pahinta on se, että jotkut naiset on vuosia sellaisessa suhteessa, missä heillä ei ole yhteistä linjaa perheenperustamisesta, kunnes aika kuluu ja kohta niitä ei ole enää mahdollista saada. Se on siinä vaiheessa liian iso hinta olla ihmisen kans yhdessä, joka ei kykene heittäytymään suhteessa ja evää naiselta oikeuden kokea äitiyden.Me itse voimme jokainen kuitenkin tehdä niitä valintoja elämässä ja ne voi olla joskus tosi raskaita.

Toivon sulle silmittömästi onnea ja et miehesi tajuais asian. Parisuhde on kahden kauppa, jossa molempien tarpeita on kuunneltava. Täytyy vaan olla lujana jos on vaikea mies tuossa asiassa.

Sillon, kun nää ongelmat oli meidän suhteessa käsillä. Olin tosi ahdistunut ja epätoivoinen. Nyt kun asiat on itsestään loksahtanut kohdilleen, ni en meinannu aluksi edes uskoa. Tuntuu et näin tän elämän pitää mennäkkin, on oikeus tuntea onnea ja sen odottamista. Meillä on ainut elämä ja se pitää saada elää niinku itsestä hyvältä tuntuu. Uskon, että raskautuessani ymmärrän, mikä on kaikkein arvokkainta elämässä. Se, mistä olen niin kauan haaveillut.

Pidä säkin haaveistasi kiinni :)

Hei!

Itse täytän helmikuussa 22 vuotta. Olen seurustellut mieheni kanssa 6 vuotta. Molemmilla ammatit ja omakotitaloremontti loppuruoralla.

Mies ilmoitti ensin lievästä vauvakuumeestaan ja miksi ei, puitteet kunnossa ja itsekin innostun koko ajan enemmän ajatuksesta. Kesällä tarkoitus jättää ehkäisy pois.

Danskutii kirjoitit niin kauniisti asiasta, kiitos! Mekin molemmat olemme vakituisissa työsuhteissa, olleet jo useamman vuoden, erityisesti mies vielä hyvässä työssä. Asumme omistusasunnossa ja tilaa olisi muillekin kuin meille kahdelle. Voi kumpa asia ratkeaisi johonkin suuntaan, tuntuu että alan itsekin kohta jo välttelemään asiasta puhumista (vaikka hyvin tiedostan ettei se ainakaan silla ratkea) mutta jotenkin pelkään taas selityksiä kuinka ei ole vielä oikea aika tms. Onko se lopulta koskaan oikea kun mietitään jokaiselta osa-alueelta?

Ps. miten nämä keskustelut saa kiinnitettyä tuohon omaan profiiliin? Siellä näkyy vain jätetyt kommentit..?

EllenM kirjoitti:

Danskutii kirjoitit niin kauniisti asiasta, kiitos! Mekin molemmat olemme vakituisissa työsuhteissa, olleet jo useamman vuoden, erityisesti mies vielä hyvässä työssä. Asumme omistusasunnossa ja tilaa olisi muillekin kuin meille kahdelle. Voi kumpa asia ratkeaisi johonkin suuntaan, tuntuu että alan itsekin kohta jo välttelemään asiasta puhumista (vaikka hyvin tiedostan ettei se ainakaan silla ratkea) mutta jotenkin pelkään taas selityksiä kuinka ei ole vielä oikea aika tms. Onko se lopulta koskaan oikea kun mietitään jokaiselta osa-alueelta?

Ps. miten nämä keskustelut saa kiinnitettyä tuohon omaan profiiliin? Siellä näkyy vain jätetyt kommentit..?

Moikka!

Empä muuten tiedä miten sais kiinnitettyä. En oo koklannu ku nii uus käyttäjä olen. :)

Mä kestin sitä odottelua/vastausta n.1.5v.

n.6kk meidän tapaamisesta aloin varovasti kyselee niitä tulevaisuuden suunnitelmia.

Mieheni oli sitä ennen elänyt monta vuotta itselle ja opiskellu ja matkustellut. Olin siis ensimmäinen kunnon vakavampi juttu hänelle moneen vuoteen, joka pikkuhiljaa sit kasvoi tosirakkaudeksi. Kyllä pitkään sai onkia sitä,että mitä se nyt oikeesti haluaa.

Jaksoin uskoa et jokupv se tajuaa et suhteessa on vaan pakko asettaa tavoitteita ja olla yhteinen päämäärä, se ainainen "hetki kerrallaan, aika näyttää" lause ei enää monien kk jälkeen uppoa jos itsellä selkeät näkemykset ja unelmat mitä haluais jo innolla päästä toteuttamaan yhdessä.

Vaikka sain noita epämääräisiä vastauksia jo tovin, silti meidän intohimoinen suhde oli se syy miks ajattelin et pakko odottaa toisen "muuttumista".

mieheni muuten sanoi kans aina lukuisia syitä miks ei ole hyvä hetki hankkia lapsia.

Ystävistäni moni tuli äidiksi ja se pahensi meidän tilannetta sen verran et mun oli pakko lyödä vaihtoehtoja. Oma olo oli niin tuskainen, kun ystävien kokema äitiyden onni vain vahvisti sen tunteen, että haluaa äidiksi ja mieheni kokoajan "riisti" sitä minulta. Mahdollisuudet kokea sitä samaa onnea.

Oltiin se 1kk näkemättä ja pohdittii asioita. Annoin mieheni siis miettiä koko pakkaa et jos erossa olossa hän näkis mikä hälle on tärkeetä. On reilua molempia kohtaan se et punnitaan ja molemmat saa päättää siitä millasessa suhteessa elää ja onko meillä toisille vielä yhteistä annettavaa.

Molemmat tiedettii et hyvä suhde meillä muuten on ollu alun alkaen. Se oli miehenikin päätös olla mun kans ja heittäytyä päätökselle alkaa yrittää vauvaa. Sanoi, ettei toista niin ihanaa naista kuitenkaan löytäis.

Eipä ole enää mitään syitä ollu miksei yritettäis lasta. Tietää sen et se on tän suhteen seuraava askel ja molemmat ollaan 30 kynnyksellä eli täydellinen hetki mennä eteenpäin.

joskus se vaatii kompromisseja, katselua kaukaa,jotta näkisi lähelle. Ajatella sinne tulevaisuuteen. Se, että uskaltaa heittäytyä pitkän pinnistelyn jälkeen ni sen täytyy tuntua puolisosta hyvälle et on kyenny ratkomaan omia heikkouksiaan ja ymmärtänyt saavansa paljon kivempaa tilalle.

Mun olo on tuhat kertaa helpottuneempi ja iloisempi, kun parisuhteen kulmakivet on selätetty tossa lapsiasiassa. Sen jälkee ei oo ollukkaa mitään muuta kuin hyviä hetkiä jokapäivä. Ihanaa perusarkea josta molemmat nauttii.

Älä odota liian pitkään miehesi epäröintiä. Jos hän ei suostu puhumaan ni sinä et siitä saa kärsiä. Mies voi saada lapsia 40v mut nainen ei. Itse ajattelen niin et eniten mitä katuisin elämässä olis jättää lapset tekemättä. Äitiys on suurin ja tärkein haave elämässä. Siihen täytyy olla sen arvoinen mieskin mukana. Yhteinen unelma vanhemmuudesta ja vahvasta parisuhteesta.

Ompa ihanaa/surullista lukea samankaltaisia kohtaloita..

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä ja saman katon alla yhdeksän vuotta. Mieheni sanoi vusokausia ettei koskaan halua lapsia. Itse aloin vauvakuumeilemaan pakkomielteisen paljon kuusi vuotta sitten.

Suhteemme on upea. Riitelemme korkeintaan kerran vuodessa, jos sitäkään. Molemmilla on omat harrastukset ja ystävät, kotona riittä yhteistä tekemistä ja keskusteltavaa ja rakastamme! Kerromme ja näytämme sen. Arvostamme! Kerromme ja näytämme sen.

Löysin siis unelmieni miehen ja huikean, onnellisen, tasapainoisen parisuhteen, mutta mies ei halunnut lapsia...

Jokunen vuosi sitten, kärsittyäni ja itkettyäni vuosia lapsettomuutta kävimme rankan, keskustelun. Sanoin että rakastan miestäni valtavasti, enkä usko parempaa löytäväni, mutta en kertakaikkiaan voi luopua lapsihaaveesta. Päivän pohdiskeltuaan mieheni totesi että haluaa kyllä vielä tulevaisuudessa lapsia ja haluaa jatkaa kanssani matkaa.

Itkin huojennuksesta ja jatkoimme arkea. Olin helpottunut, kunnes aloin miettimään että milloinkohan se mahdollinen tulevaisuus on? Tuleeko sitä sittenkään koskaan? Jos se tulee, niin onko silloin jo liian myöhäistä, voinko tulla raskaaksi?

Nuorena kokemani keskenmeno ei myöskään ole lisännyt luottoa siihen että voisin joskus lapsen saada.

Nyt kuitenkin aikaa on kulunut ja pari viikkoa tiheämpään stressanneena otin asian arasti puheeksi. Sanoin että: "Meidän pitäisi puhua lapsiasioista.." johon mies tokaisi että: "Niin täytyy." Kerroin että minulla olisi suunnitelma: ensi keväänä olisi sopiva aika saada lapsi. Ensmmäinen oma asunto on ostettu ja lähenen kolmeakymppiä samaan aikaan kun mies lähenee neljääkymppiä. Mies on saanut opiskelut opiskeltua ja minä kylläkin opiskelen ammattikorkeassa, mutta laskeskeltuani aika alkaa pakostakin olla nyt, mutta lisäksi aika tuntuu hyvältä. Ihmetyksekseni/järkytyksekseni mieheni oli samaa mieltä, että nyt on aika alkaa perhettä perustamaan!

Sovimme, että kesällä jää pillerit pois ja yritys alkaa. Minua pelottaa vietävästi, että jos onnistutaankin niin se vie kauheasti aikaa ennen kuin tärppää! Mies on varma omasta roolistaan ja vakuuttunut että se on kerrasta siinä! :D

Olen vieraillut tämän kaltaisilla sivuilla jo vuosia aiemmin, mutta nyt saan luvan kanssa hihkua ja nauttia ja kärvistellä kesää odotellessa! Voi kumpa jo saisin jättää pillerit, mutta omapahan oli valintani odottaa kesään.. Odotusta odottavan aika vain on niiiiiiiiin pitkä ja kun ei läheisillekään halua vielä sanoa mitään, ettei paineet kasva... Huh...

Hei kaikille!

Täällä uusi pienokaisen kuumeilija ilmoittautuu joukkoon. Oon seurannut teidän keskusteluja ja nyt päätin ensimmäistä kertaa rekisteröityä tänne sivustolle ja osallistua keskusteluun.

Oon 26v ja mun mies 29v. Naimisissa ollaan oltu puoli vuotta ja yhdessä noin 4 vuotta. Molemmilla on vakityöpaikka. Vauvakuume mulla alkoi oikeastaan häiden jälkeen ja se on vaan voimistunut koko ajan. Oon käyttänyt pillereitä noin 10 vuotta ja lopetin ne elokuussa 2015. Kierto toimii jo varsin mukavasti ja vihdoin mieskin olis sitä mieltä, että voitaisiin alkaa yrittämään vauvaa vuodelle 2017. Yritys alkaa siis huhtikuussa enkä malttaisi millään odottaa!

Kovasti jännittää se, että kuinkahan nopeasti sitä yrityksessä onnistuu..? Ootan oikein sitä päivää, kun raskaustesti näyttäisi positiivista. Se ois unelmien täyttymys..! Melkeen joka päivä tulee haaveiltua vauvaan liittyvistä asioista että aika pahalla mallilla alkaa vauvakuume jo olemaan....

Kiva, että täällä on muitaki pian yrittäviä niin voidaan toisillemme purkaa vauvakuumettamme ❤

Tara: Sinä kohtalotoveri. Tiedän tasantarkkaan sen tunteen ku on maailman ihanimman miehen kans,joka epäröi ensin pitkään ja sit täyttää toiveen ja tavallaan koko tulevaisuuden samalla. Uskomattoman ihanaa et haasteet muuttuukin kertaheitolla onnen odottamiseksi. Tästä kahdenkeskisestä suhteesta nauttii ihan eri fiiliksillä kun tietää et yhteiseen tulevaan tähdätään.

Mimioni: Ihanaa et teilläkin alkaa yritys. Meillä alkaa toukokuussa jee ❤ huhtikuussa ollaan viel kahdenkeskisel reissul Aasiassa niin sen jälkeen tervetuloa ihana kamala perhe-elämä! 😉

Siis tää jokapäiväinen fiilis siitä et miltä meidän lapsi näyttää, saako tytön vai pojan, netissä on niin ihania vaatteita mitä haluais jo nyt tilata, vaunuja ja kaikkea vauvantavaraa on kiva katella(pääsis vaan nyt ostamaan niitä jo)

Jännittää kamalasti se et tuleeko heti raskaaksi vai vasta vuoden päästä. Kova toive olis kesällä plussata! Jos mun äitiin ja siskoon olen tullut ni ei missään raskauksissa paljoo ole tarvinnut odotella heidän ja ovat lapsia saaneet myös 35+. Toivottavasti olisin yhtä hedelmällinen.

Ovulaatiotestejäki olen mennyt testaamaan varmistaakseni et ovuloin. Kyllä se 3 testikierron ainana plussat pärähti tasan puolivälissä kiertoa eli ei siis ongelmaa pitäis raskaakitulossa olla. Ainut vaan et olen luonnostaan aika hoikka ja painoindeksi 17.8 ja luin jonku jutun et alipainoisilla on 4kertasesti pitempi aika raskautua, mutta toisaalta ei se aina sitä tarkota. Enempi varmaan se liika odottelu ja kuumottelu hidastaa tulemista.

olen vitamiinejaki alkanu jo syömään.

Mielessäni sitä vaan miettii kuinka onnellinen voi ollakkaan plussaamisesta, kuinka kaikki on muuttunut sen pvn jälkeen ja sisälläni kasvaa jotain todella arvokasta. Tän koko prosessin saa viel kokea yhdessä maailman rakkaimman miehen kans. Meidän molempien yhteinen ensimmäinen lapsi. Tää on niin ihana ajatus etten kestä.

Ainut mikä mua huolettaa on synnytys. Olen aika kipukammoinen ja kapealantioinen. Todella siro. Et tuleeko olemaan hankala synnytys ja pelottaa jotenki se tilanne kun ei voi itse hallita sitä kunnolla.

Mut koitan ajatella et hyvin se menee ja ainakin maailman ihanin palkinto, joka on niin toivottu ja rakastettu.

Täälläkin synnytys pelottaa ja repeämät erityisesti, mutta se on helppo huoli jättää taka-alalle kun eniten huolettaa tuleeko raskaaksi ja kuin kauhian kauan siihen menee ;(



Innolla minäkin haaveillen mietin lapsen sukupuolta ja nimiä ja sitä hetkeä kun saisin kertoa plussasta miehelle, äidilleni, isälle, sisaruksille, ystäville, anopille jne jne... Toivon vaan että jos nyt ressaan ja kuumeilen, niin tunteet ehtis kesäksi vähän tasaantua ja saisin aloittaa yrityksen vähän rennompana jotta mahikset ois paremmat.. Kaikkea hemmettiä sitä pieni ihminen joutuu miettii ja murehtii.. Voisko nuo kuukaudet vaan juosta...



Tähänastisen elämäni tärkeintä päivää odotellessa................

Danskutiii: Voin niin hyvin samaistua noihin sun vauvakuumeiluun liittyviin tunteisiin..! Jotenkin on niin malttamaton mutta samalla onnellinen olo. Haaveilu menee välillä niin pitkälle että alkaa itteäkin ihan hirvittämään.. Mutta jotenkin sitä niin kovasti varmasti oottaa, kun kyseessä ois kuitenkin se ensimmäinen lapsi oman rakkaan kanssa. Onhan se jotain ihan uskomattoman ihanaa!



Mää en oo vielä jotenkin osannut jännittää tai pelätä synnytystä kun en oo vielä edes raskaana, mutta varmasti sekin jännitys tulee sitten eteen jos saa sen plussan aikaiseksi jossain vaiheessa. Tällä hetkellä on vain niin ajatukset ylipäätänsä siinä että tuleeko raskaaksi ja millä aikataululla.. Toivottavasti kesällä tosiaan plussataan!

Tara: Oon kans miettinyt sitä, että pitää yrittää ottaa rennosti sitten yrityksen kanssa, ettei turhaan omalla stressillään vaikeuta asioita.. Tosin voi olla helpommin sanottu kuin tehty!

Ja mäkin aloitin muuten syömään niitä raskausajan vitamiineja. Oisko jotain muuta mitä vois nyt etukäteen tehdä? Oon normaalipainoinen, liikunnallinen ja elämäntavat pitäis olla aivan ok kunnossa.

Mitä vitskuja ja minkä verran oot alkanu syömään?

Ostin tuota Multivitan raskaus ja imetys sen takia, kun luin jostain että foolihappoa ois hyvä alkaa syömään 3kk ennen yritystä. Tuossa oli sitten muitakin hyviä vitamiineja samassa purkissa niin apteekin täti suositteli tuota.

Mää siirrynkin vuoden 2016 odottajiin :) Testistä tuli plussa ja lokakuussa pitäisi pienokaisen syntyä.

Oon syönyt foolihappoa viime joulukuun alusta lähtien. Lisäksi vaihdoin D-vitamiinin vahvempaan. Vehnänalkioöljyä monet suosittelevat ja meillä tulikin heti plussa, kun aloin tätä öljyä ottamaan.

Toivotaan, että kaikkien haaveista tulisi totta :)

Moikka! Päätin kans rohkaistua ja kirjottaa tänne... Täytän kohta 24v ja mies 26v, yhdessä ollaan oltu 7 vuotta ja niistä 4 vuotta kihloissa. Ollaan molemmat valmistuttu viime vuoden lopulla ja kummatkin ollaan nyt työelämässä kiinni. Tosin vakipaikkoja ei vielä ole. Kummallakin jo kaksi ammattia ja nyt saa opiskelut ainakin vähäks aikaa riittää. 

Oon tienny jo vuosia sitten kun alettiin seurustella, että tän miehen kans mä joskus perustan perheen! Tiedän että siitä tulee maailman paras isä ja se kantaa vastuun kaikesta mihin ryhtyy.. Vauvakuumetta on ollut jo kauan aikaa, mutta järki on kolkutellu, että opiskelut alta pois niin sit voi rauhassa alkaa perustamaan perhettä. Ja ihanaa, nyt on koulut ohi ja vauvat pyörii mielessä päivittäin! <3

Seurustelun alku aikoina mies sanoi parikin kertaa, kun lapsista puhuttiin, että hän ei halua lapsia ollenkaan, Ajattelin että toi on tollasta juur täysiän saavuttaneen pojan uhoilua.. Ja niin se alkokin pikku hiljaa vuosien varrella pehmitä ja kertoi itsekkin haluavansa joskus lapsia. Niistä on puhuttu, puhuttu ja puhuttu.. käyty pitkiä ja kiivaita keskusteluja. Mies lopulta itse ehdotti vuosia sitten että kun kouluista valmistutaan saa lapsi tulla. Nyt kun se aika on käsillä, se epäröi ja yrittää koko ajan siirtää lapsen tekoa. En tietenkään halua pakottaa ja hoputtaa, mutta itsestä tuntuis että nyt olis just oikee aika jättää pillerit pois. Niitä on tullu syötyä jo 10 vuotta. Lapsen kaipuu ja yhteinen perhe on mielessä päivittäin ja se on nyt ollut keskustelun aiheenakin viikoittain miehen kanssa. Toisaalta se puhuu ihan niin että se haluais ja joskus heittää jopa vitsiä asiasta.. Välillä se ottaa niin päähän kun itse on tosissaan ja herkillä koko asian suhteen. Luulen että näin suuri ja tärkee uus asia jännittää sitä ja sen takia se ei vaan uskalla sanoo sitä viimestä myönteistä vastausta. Pillereitä olis vielä kolme liuskaa jäljellä, oon yrittänyt ehdottaa että jos sen jälkeen sit luovuttais niistä kokonaan. Selkeetä suoraa vastausta en oo saanu missään vaiheessa.. Ärsyttää, mitä mä teen ton miehen kans!!? :D 

Oho, tulipas pitkä tarina.. Olis kiva kuulla jos muut kamppailee samojen ajatusten kanssa. :)

Vauveli vanhalle:

Paljon Onnea teille pienokaisesta, on varmana mahtava tunne ku plussa pärähtää tikkuun ❤ onnellista odotusta siis sinulle! ☺

Ilona92:

Olette aika pitkään olleet yhessä. Ymmärrän sua oikein hyvin ja kun olette valmistuneet molemmat. Jos vakituisen työn molemmat saatte, niin taloudellinen turva olis hyvä ja miehellesi olisi ainakin yksi mahdollinen pelko vähemmän.

Me ollaa oltu 2.5v yhdessä mut mä täytin 29 ja mieheni 30. Samoja juttuja ollut, kuin sulla mut mä löin faktat tiskiin et pian lähenen 30v ja mulla on oikeus ikänikin puolesta päästä perheasioissa eteenpäin. Pitkien ponnistelujen jälkeen mieheni lämpeni mut ei sille helppoo ole ollut. Jotkut miehet vaan tarvii kasvaa siihen päätökseen et ne kykenee edes olemaan ilman ehkäisyä.

Naisena se on tosi vaikeeta kieriä niissä tunteissa kun haluaa vauvaa niin paljon.

Teillä pidän valttikorttina taas suhteen pitkää kestoa,vaikka nuorepia ootteki. Tuossa vaiheessa suhdetta on ihan hyvä puntaroida tulevaisuus ja et molemmat haluais samaan aikaan edetä.

Sinuna laittaisin aikarajaa, vaikka tää kuulostaa niin tyypilliseltä. Ei tietty lasta pidä kinuta, se vaan enemmän saa miehen pakoilmaan tota aihetta vaan asialliesti kertoa omista tunteista ja haaveista. Antaa hetki miehelle aikaa.

jos sulla pillerit loppuu 3kk päästä niin esität vaikka et kesällä olis hyvä hetki alkaa yrittää sille hiljalleen ja keskustella siitä et mikä hänessä pelottaa ja onko hänellä jotain asioita mitä haluais tehdä ennen lasta.

Ne keskustelut ei sais olla sellasia tivaavia ja ahdistelua vaan järkevää pohdintaa perheen tuomasta vastuusta, ilosta ja haasteista.

Mä olen sanonu mun miehelle et sä saat edelleen vkloppuisin oll poikien kanssaja elää myös itselle. Hänellä kaksi ystävää sai lapset hiljattain, mikä on auttanut häntä päätöksessä. Jos en ystävillä ei olis niin vois oll vaikeampaa, kun olis kaveriporukan ainoana miehenä isä.

Nää ei oo helppoja asioita naiselle eikä miehelle. Tärkeintä on ettei kumpikaan joudu yksin tunteiden kanssa. Se tuhoaa ilmapiirin täysin. Molemmilla pitäis olla selvänä et parisuhde on kuitenki molempien tarpeita eteenpäin vievä onnellinen asia ja jos perhettä haluaa ni kyl se molempien toiveesta täytyy tulla, muuten voi suhteelle käydä huonosti kun lapsi syntyy.

Toivottavasti saatte selvitettyä asiaa yhdessä. Mä tosiaan itse luulin toivoni menettäneen miehen jääräpäisyyteen mut kas kummaa se heräs ja alko itekki heittäytyy tähän suhteeseen täysillä ja haluamaan lasta. Meillä alkaa yritys huhti-toukokuussa Aasia reissun jälkeen.