Vauveli vanhalle
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei Ilonainen!
Mää olen 37 v. ja miehen kanssa yritetään esikoista. Pillereitä söin vuodesta 1997 vuoden 2015 marraskuuhun. Viime joulukuun alusta olen tikuttanut ovikset Cb:n digitaalisilla. Takana kaksi raskautta, toinen päättyi maaliskuussa keskeytyneeseen keskenmenoon (tyhjennettiin lääkkeillä polilla) ja toinen oli heinäkuussa kemiallinen raskaus.
Olen saanut ajan lapsettomuuspolille syyskuun lopulle. Kävin ensin kunnallisella lääkärillä elokuun alussa, jossa otettiin verikokeita. Kaikki oli ok. Ainoa mikä omaan silmään on nyt pistänyt, on kilppariarvo. Se on hyvä, mutta pitäisi olla alle 2,5 kun yrittää raskautta. Suomessa ei tuota rajaa lääkärit kauheasti suosi, mutta esim. Ruotsissa asiaan puututaan heti. Mää otan asian puheeksi lapsettomuuspolilla.
Alkaahan tässä vähän katkeroitua, kun ei ole pienestä vielä tietoa. Touhut on varmasti ajoitettu oikein, mutta joskus ovistestit näyttävät plussaa, vaikka ovista ei tapahdu. Mulla on ongelmana lyhyt luteeaalivaihe joka on vain 8-9 päivää. Siinä ajassa on vaikea munasolun kiinnittyä, tosin mahdotonta se ei ole. Mutta sellainen 12-14 päivää olisi ihanteellisin.
Mutta sitkeästi täällä vielä toivotaan omaa/omia pienokaisia. Kertaakaan ei ole tehnyt mieli heittää hanskoja tiskiin, mutta kyllähän tässä on ollut kohta vuoden verran sellaista tunneskaalaa että on ollut kuluttavaa.
Tsemppiä kaikille yrittäjille :)
Ohhoh, tänne on tullut eloa, kiva! :)
Mää oon ehtinyt täyttää 37 vuotta tässä välissä. Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon ja toisesta ehdin tehdä plussan, mutta sekin raskaus meni kesken muutaman päivän päästä. Taidetaan luokitella kemialliseksi raskaudeksi.
Sain lähetteen lapsettomuuspolille, kerta ikää on jo tämän verran ja raskaudet eivät ole ottaneet jatkuakseen. Syyskuun lopussa pääsen polille.
Tässä on käyty aikamoista tunnemylläkkään ilon, katkeruuden ja surun keskellä. Mutta ei auta kuin yrittää uudestaan. Lapsia haluamme ja usko on vahva siihen, että vielä joku päivä saadaan lapsukaiset syliin asti.
Mää siirrynkin vuoden 2016 odottajiin :) Testistä tuli plussa ja lokakuussa pitäisi pienokaisen syntyä.
Oon syönyt foolihappoa viime joulukuun alusta lähtien. Lisäksi vaihdoin D-vitamiinin vahvempaan. Vehnänalkioöljyä monet suosittelevat ja meillä tulikin heti plussa, kun aloin tätä öljyä ottamaan.
Toivotaan, että kaikkien haaveista tulisi totta :)
Trinzessa kiitos :) Mies otti asian miesmäiseen tapaan: Alkoi suunnittelemaan vauvahuoneen remonttia ja tarvikkeita, mitä lapsi tarvitsee :D Soitin neuvolastakin jo ajan tänään, aika huisiahan tämä on ja ei varmaankaan vielä ymmärrä, mitä on tapahtunut. Tässä on katsellut parikymppisestä lähtien, kun muut lisääntyvät ja itselle se on ollut haave, joten on tätä odotettukin.
Pientä vuotoa on tänään ollut, mutta neuvolasta sanoivat, että sellainen kuuluu asiaan. Jos menee kesken ennen viikkoja 7-8, niin ei tarvitse mennä lääkäriin (jos ei ole oireita), mutta sen jälkeen on hyvä mennä, koska pitää tarkistaa, ettei mitään jää sisään.
Mutta mää en tuollaisia halua nyt miettiä, vaikka kyllähän se takaraivossa hieman kolkuttelee. Kolmivuorotyö ja iän tuoma riski on tietenkin omaa luokkaansa, mutta mennään nyt näillä eväillä, mitä on saatu.
Mää tein eilen ylläriplussan :) Oon nyt tehnyt neljä testiä että eiköhän pikkuhiljaa ole aika uskoa. On vielä aikaista, vasta dpo12. Mutta josko kolmas kerta toden sanoisi. Kyllä se siis tälläkin iällä onnistuu, mulla kolmas raskaus viime helmikuun alusta lähtien.
Ei muuta kuin hommiin vaan :)