Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäät vanhemmat ja vanha ok-talo, pattitilanne!
25.03.2022 |
Olen 10v yrittänyt saada vanhempiani ymmärtämään, että heidän täytyy tehdä vanhan talonsa suhteen joku ratkaisu. Joko kunnostaa se tai etsiä hyvissä ajoin uudempi asunto.
Nyt ollaan sit tilanteessa, jossa toinen vanhempi joutunut sairaalaan ja liikuntakyky ei ehkä koskaan palaa ihan ennalleen. Ei tule pärjäämään 2 krs talossa, ei pääse apuvälineillä edes ovesta sisään, ei vessaan, ei suihkuun. Noiden muutostöiden lisäksi pitäisi tehdä keittiöremontti ja vaihtaa katto, koska kummatkin tiensä päässä.
En ymmärrä, että ovat asuneet lähes 50v samassa talossa ja MITÄÄN kunnostustöitä ei ole voitu tehdä.
Miten saan heidät tajuamaan, että nyt ei auta kuin alkaa katsoa uutta asuntoa? Kunnostustöihin menisi niin kauan aikaa, että sairastunut joutuisi olemaan kuukausia jossain laitoksessa valmistumista odotellessa?
Kommentit (238)
Myrmyr kirjoitti:
Voi helvetti, teidän vanhempanne ovat omia ihmisiään joilla on täysi oikeus elää viimeiset vuotensa niinkuin haluavat. Perintö mielessä jälkeläiset menevät vaatimaan kaikenlaista, ei ole hyvä juttu.
Olet idiootti. Usein noiden vanhojen mörskien arvo mitataan muutamissa kymmenissä tonneissa. Nämä "arvo-asunnot" myydään lähes aina tontin hinnalla.
Itse maksamme puolisoni kanssa n. 10 000 kuukaudessa minun äitini ja hänen isänsä hoidosta omasta pussista. Emme tule koskaan saamaan noita rahoja takaisin emmekä odota heidän perintöään silmät kiiluen, koska se tulee olemaan lähinnä taakka.
Ihmiset, jotka rakastavat läheisiään, haluavat heille parasta. Heillä ei edes kävisi mielessä maalailemasi skenario. Suurin osa vain rakastaa vanhempiaan ja haluaa heidän parastaan. Jännää että sinulle tuli ensimmäisenä mieleen perintö, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä stressaa. Hehän saavat itse päättää asioistaan. Ikäihmiset on hankalia, mutta oma on elämänsä.
Näinhän se on, mutta jossain vaiheessa perilliseen iskee ahdistus, kun tajuaa että koko paska kaatuu kustannuksineen omaan niskaan siinä vaiheessa kun perintöä jaetaan.
Niin kuin monet ovat täällä sanoneetkin, vanhemmilla on päätösvalta omasta elämästään ja asumisestaan niin kauan kuin he eivät ole pahasti dementoituneita.
Kun käyn 89-vuotiaan äitini luona, niin harmittaa kyllä kovasti nähdä, kuinka äitini voisi asua paljon väljemmin ja mukavammin luopumalla suuresta määrästä hänelle täysin turhaa tavaraa. Mutta en minä voi määrätä häntä tässä asiassa, vaikka mieli tekisi. Voin ainoastaan laittaa rajan sille, mitä itse teen, jos hän pyytää apua (voi kun hän pyytäisikin sitä ylimääräisen rojun lajittelemiseen ja poisvientiin).
Ap sanoi, että äiti ei pääse enää taloon sisälle tai vessaan apuvälineiden kanssa. Kuinka suuret muutostyöt vaatisi, että tämä onnistuisi? Jos esimerkiksi ulko-ovelle on portaat, niin voisiko asian hoitaa luiskalla? Ei kaksi- tai kolmikerroksisessa talossa tarvitsekaan päästä joka kerrokseen, jos sisääntulokerroksessa on nukkumapaikka ja wc. Suihkuun ei tarvitse päästä joka päivä, vaan yksi kerta viikossa jonkinlaisella järjestelyllä riittää ja muina päivinä pesut voi hoitaa märillä lapuilla ja pyyhkeillä. Kuten täällä muut ovat kertoneet, apuvälineitä (esim. tukikahvoja seiniin) saa lainaksi kunnalta, ja myös muutostöihin voi saada avustusta.
Ap sanoi, että keittiö ja katto vaativat remonttia. Katto on pakko korjata, jos se vuotaa, mutta keittiöremontin välttämättömyyttä en ymmärrä. Asun itse talossa, jonka keittiö on tehty lähes 40 vuotta sitten eikä remontoitu sen jälkeen. Näyttäähän se vähän vanhanaikaiselta, mutta ei se häiritse muuta kuin silmää. Kokkaaminen onnistuu mainiosti, vaikka kaapinovet ja tasot eivät olekaan nykymuodin mukaiset. Kodinkoneita olemme toki vaihtaneet sitä mukaa kuin niitä on mennyt rikki. Mutta se on paljon pienempi operaatio kuin täysi keittiöremontti.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..
Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani muuttivat juuri tuollaisesta 80-luvulla remontoidusta talosta viime vuonna. Ovat 80-vuotiaita.
Koko myyntiprosessi näyttöineen ja uuden etsiminen samanaikaisesti oli ihan älyttömän raskas prosessi. Ostajien löytyminen ja vetäytyminen, tarjouksien odottamien ja niihin vastaaminen jne. Oman myyntitarjouksen tekeminen, kahden asunnon loukun välttäminen. Kun talo saatiin myytyä, niin taloon kertyneiden tavaroiden läpikäyminen oli kuukausien työ. Molemmat uupuivat ja isä masentui.
Oikea helvetti alkoi kuitenkin vasta myynnoin jälkeen, kun talosta löytyi piilovirhe. Taas kuukausien jännitys ja ahdistus. Hirveä lasku tuli, eivätkä vanhemmat enää jaksaneet/kyenneet taistella. Ja vieläkään ei olla selvillä vesillä, 4 vuotta vielä takuuaikaa jäljellä.
Kun mietitään sitä, koska talosta tulisi muuttaa, niin yleensä ajatellaan vain talossa asumista, pärjääkö siinä. Tämä on virhe. Asuminen on helppoa. Talo pitää myydä silloin, kun muuttoon ja viiden vuoden vastuuaikaan + mahdolliseen oikeusprosessiin vielä kykenee.
Tämä on hyvä kirjoitus. Omakotitalon myydessäsi olet tosiaan 5 vuotta myynnin jälkeenkin vastuussa talosta löytyvistä vioista, jotka ovat syntyneet ennen myyntiä ja jääneet vain huomaamatta. Hyvällä tuurilla saat peruttua kaupat maksamalla saamasi summan ostajalle takaisin, mutta jos olet erehtynyt käyttämään rahat esimerkiksi kerrostaloasunnon ostamiseen, mistä revit rahat? Eikä ostajan ole edes pakko suostua talokaupan perumiseen vaan voi - kuten on toki ostajan kannalta järkevääkin - etsiä talosta kaikki mahdolliset viat ja korjauttaa myyjän piikkiin.
Asunnon myyntiin voi tehdä ehtoja esim myydään purkukuntoisena. Silloin ei jääne pelkoa, että ostaja on rahaa vailla kauppojen jälkeen.
Kerrostaloasunnonkin myyntiin löytyy niksit laittamalla myyntiilmoitukseen asunnon kunto huono, kosteusvauriot yms rehellisesti niin kuin asia on ja myyntihinta alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mummu olisi halunnut asua kotona, mutta se alkoi olla mahdotonta kaikkien mielestä. Paitsi mummun.
Kyllä siinä äiti ja sisaruksensa joutuivat käyttämään kaikki keinot, että saatiin mummu asumaan taajamaan, rivitaloon. Oli siellä oma kämppä, tutut tavarat, sai kokata mitä haluaa. Ja mikä parasta, siellä oli tuttuja joiden kanssa kahvitella ja muistella menneitä. Vaikka kuinka vastenmielinen ajatus muutosta oli mummulle, niin lopulta myönsi, että muutto oli hyvä juttu.
Tsemppiä ap!
Hyvä, että oli lopulta tyytyväinen. Suurin osa kokemuksista ei ole. 15v kokemuksella kotihoidosta olen nähnyt monia tapauksia, kun huonokuntoisista asunnoista on ollut pakko muuttaa pois. Moni masentuu tai toimintakyky laskee esim. sen takia, että enää ei ole "mitään tekemistä". Naapureita olisi, mutta eivät vaan saa lähdettyä kotoa. Osa istuu tuijottaen eteensä tai makaa sängyssä koko päivän. Edes telkkari tai radio ei kiinnosta. Mutta mitkä olisi ollut vaihtoehdot? Kaatua rappusissa/kynnykseen/vessassa ja murtaa lonkkansa? Kaatua puuliiterin taakse ja maata siinä, jäätyä talvella kuoliaaksi? Ei ole yhtä oikeaa vastausta mikä kannattaa ja mikä ei. Itsemääräämisoikeus on vahva, jos ei nyt puhuta ihan muistisairaista. Toivottavasti itse osaa tehdä ratkaisun ajoissa, niin ehtii sopeutua.
Ap:n mainitsemat asiat on muuten kaikki ratkaistavissa. 2 kerrosta - voi siirtyä asumaan vain toiseen niistä. Moni tekee niin. Ei pääse sisälle - luiskat portaisiin, niitä saa apuvälinelainaamostakin ellei itse halua rakentaa, tai tulee taksilla missä on valmius kantaa sisälle asti. Ihmisiä kotiutetaan pyörätuoleissa jopa hissittömiin kerrostaloihin. Ei pääse vessaan - miksi ei pääse? Kaiteet? Kynnyksen poisto? Jos ei esim. mahdu niin wc-tuolin saa myös apuvälinelainaamosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani muuttivat juuri tuollaisesta 80-luvulla remontoidusta talosta viime vuonna. Ovat 80-vuotiaita.
Koko myyntiprosessi näyttöineen ja uuden etsiminen samanaikaisesti oli ihan älyttömän raskas prosessi. Ostajien löytyminen ja vetäytyminen, tarjouksien odottamien ja niihin vastaaminen jne. Oman myyntitarjouksen tekeminen, kahden asunnon loukun välttäminen. Kun talo saatiin myytyä, niin taloon kertyneiden tavaroiden läpikäyminen oli kuukausien työ. Molemmat uupuivat ja isä masentui.
Oikea helvetti alkoi kuitenkin vasta myynnoin jälkeen, kun talosta löytyi piilovirhe. Taas kuukausien jännitys ja ahdistus. Hirveä lasku tuli, eivätkä vanhemmat enää jaksaneet/kyenneet taistella. Ja vieläkään ei olla selvillä vesillä, 4 vuotta vielä takuuaikaa jäljellä.
Kun mietitään sitä, koska talosta tulisi muuttaa, niin yleensä ajatellaan vain talossa asumista, pärjääkö siinä. Tämä on virhe. Asuminen on helppoa. Talo pitää myydä silloin, kun muuttoon ja viiden vuoden vastuuaikaan + mahdolliseen oikeusprosessiin vielä kykenee.
Tämä on hyvä kirjoitus. Omakotitalon myydessäsi olet tosiaan 5 vuotta myynnin jälkeenkin vastuussa talosta löytyvistä vioista, jotka ovat syntyneet ennen myyntiä ja jääneet vain huomaamatta. Hyvällä tuurilla saat peruttua kaupat maksamalla saamasi summan ostajalle takaisin, mutta jos olet erehtynyt käyttämään rahat esimerkiksi kerrostaloasunnon ostamiseen, mistä revit rahat? Eikä ostajan ole edes pakko suostua talokaupan perumiseen vaan voi - kuten on toki ostajan kannalta järkevääkin - etsiä talosta kaikki mahdolliset viat ja korjauttaa myyjän piikkiin.
Asunnon myyntiin voi tehdä ehtoja esim myydään purkukuntoisena. Silloin ei jääne pelkoa, että ostaja on rahaa vailla kauppojen jälkeen.
Kerrostaloasunnonkin myyntiin löytyy niksit laittamalla myyntiilmoitukseen asunnon kunto huono, kosteusvauriot yms rehellisesti niin kuin asia on ja myyntihinta alas.
Jos talon myy purkukuntoisena, niin silloin hinnankin pitää olla vain tontin hinta. Jos myyntihinta on tätä suurempi, niin "purkukuntoisuus" kauppakirjassa ei vapauta myyjää vastuusta talon kunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kuntakaan sentään mitä tahansa muutostöitä kustanna? Jos ongelma on kaksikerroksinen talo, niin maksaako kunta sinne jonkun porrashissin? Nuohan on ihan älyttömän kalliita.
Miksi sinne toiseen kerrokseen edes pitäisi mennä? Minäkin asun rintamamiestalossa ja hyvin harvoin käyn yläkerrassa.
Saahan niitä oviaukkoja suurennettua ja kynnykset poistettua. Pyydä paikallinen remonttimies katsomaan ja keskustelemaan isäsi kanssa, voivat hyvinkin päästä sopimukseen. Isäsi on ilmeisesti vanha ja osittain kyvytön pyytämään ketään asiantuntijaa paikalle ja siksi vastustaa ehdotuksiasi. Tosiasiassa vanhempi ihminen ei enään osaa järjestellä asioita. Auta häntä, jotta hän voisi asua omassa asunnossa mahdollisimman pitkään. Lähesty asiaa tässä mielentilassa. Kodistaan ihminen ei yleensä halua muuttaa vaikka tulisi kuinka huonoksi tahansa.
No jos esimerkiksi pesutilat ja keittiö ovat eri kerroksissa, niin kyllähän noita molempia ihminen tarvitsee. Ei voi valita vai toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja näihin muutoksiin (luiska, kynnysten poisto, tuet vessaan jne) saa apua ja ihan rahallistakin tukea. Kun isäni oli tuossa tilanteessa, vanhuspalveluista kunnalta kävi ihmiset kartoittamassa tilanteen ja muutokset tehtiin tuota pikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myrmyr kirjoitti:
Voi helvetti, teidän vanhempanne ovat omia ihmisiään joilla on täysi oikeus elää viimeiset vuotensa niinkuin haluavat. Perintö mielessä jälkeläiset menevät vaatimaan kaikenlaista, ei ole hyvä juttu.
Mikä ihmeen perintö mielessä? Haluan, että vanhempani voi elää laitosten ulkopuolella mahdollisimman pitkään.
Niin, sinä haluat. Mutta haluavatko vanhempasi? En lukenut vielä koko ketjua, mutta entä, jos isäsi ei edes halua äitiäsi enää kotiin? Jos hänelle sopii paremmin, että asuu talossaan niin kauan kuin pystyy ja äitisi on jossain hoivalaitoksessa? Äitisi tulee mitä ilmeisimmin olemaan kotiutuessaankin siinä kunnossa, että isästäsi tulisi automaattisesti hänen omaishoitajansa. Entä, jos isäsi ei halua omaishoitajaksi? Ei läheskään kaikki vanhat ihmiset halua ryhtyä puolisonsa omaishoitajaksi.
Tämä on ihan totta. Suomessa lähtökohtaisesti pakotetaan toinen vanhus omaishoitajaksi, jos hoivaa ja hoitoa tarvitseva puoliso saadaan millä tahansa konstilla tuupattua takaisin kotiin. Vanhukselta ei kysytä, haluaako hän tämän homman vaan hänet pakotetaan siihen. Kuitenkin esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaiset usein siirtyvät aikuisiksi tultuaan johonkin hoivalaitokseen eikä edes oleteta, että ikääntyvä vanhempi enää hoitaisi kotona aikuista lastaan. Ymmärrän aloittajan huolen, mutta onko aloittaja kysynyt isältään, haluaako tämä ryhtyä äidin omaishoitajaksi? Vai ajatteleeko aloittajakin, että isän on PAKKO ryhtyä, halusi tai ei? Tällä hetkellähän tilanne on se, ettei äitiä voi kotiuttaa eikä näinollen isää pakottaa omaishoitajaksi. Jos asuntoon tehdään äitiä varten muutostöitä tai vanhukset muuttaisivat johonkin esteettömämpään asuntoon, isälllä ei olisi enää vaihtoehtoja vaan hänestä tulisi omaishoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani muuttivat juuri tuollaisesta 80-luvulla remontoidusta talosta viime vuonna. Ovat 80-vuotiaita.
Koko myyntiprosessi näyttöineen ja uuden etsiminen samanaikaisesti oli ihan älyttömän raskas prosessi. Ostajien löytyminen ja vetäytyminen, tarjouksien odottamien ja niihin vastaaminen jne. Oman myyntitarjouksen tekeminen, kahden asunnon loukun välttäminen. Kun talo saatiin myytyä, niin taloon kertyneiden tavaroiden läpikäyminen oli kuukausien työ. Molemmat uupuivat ja isä masentui.
Oikea helvetti alkoi kuitenkin vasta myynnoin jälkeen, kun talosta löytyi piilovirhe. Taas kuukausien jännitys ja ahdistus. Hirveä lasku tuli, eivätkä vanhemmat enää jaksaneet/kyenneet taistella. Ja vieläkään ei olla selvillä vesillä, 4 vuotta vielä takuuaikaa jäljellä.
Kun mietitään sitä, koska talosta tulisi muuttaa, niin yleensä ajatellaan vain talossa asumista, pärjääkö siinä. Tämä on virhe. Asuminen on helppoa. Talo pitää myydä silloin, kun muuttoon ja viiden vuoden vastuuaikaan + mahdolliseen oikeusprosessiin vielä kykenee.
Tämä on hyvä kirjoitus. Omakotitalon myydessäsi olet tosiaan 5 vuotta myynnin jälkeenkin vastuussa talosta löytyvistä vioista, jotka ovat syntyneet ennen myyntiä ja jääneet vain huomaamatta. Hyvällä tuurilla saat peruttua kaupat maksamalla saamasi summan ostajalle takaisin, mutta jos olet erehtynyt käyttämään rahat esimerkiksi kerrostaloasunnon ostamiseen, mistä revit rahat? Eikä ostajan ole edes pakko suostua talokaupan perumiseen vaan voi - kuten on toki ostajan kannalta järkevääkin - etsiä talosta kaikki mahdolliset viat ja korjauttaa myyjän piikkiin.
Asunnon myyntiin voi tehdä ehtoja esim myydään purkukuntoisena. Silloin ei jääne pelkoa, että ostaja on rahaa vailla kauppojen jälkeen.
Kerrostaloasunnonkin myyntiin löytyy niksit laittamalla myyntiilmoitukseen asunnon kunto huono, kosteusvauriot yms rehellisesti niin kuin asia on ja myyntihinta alas.Jos talon myy purkukuntoisena, niin silloin hinnankin pitää olla vain tontin hinta. Jos myyntihinta on tätä suurempi, niin "purkukuntoisuus" kauppakirjassa ei vapauta myyjää vastuusta talon kunnosta.
Tontin myyntihinnasta pitää vielä miinustaa tontilla olevan rasitetalon purkuhinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei voi omaishoitajaksi pakottaa, mutta vuodeosastolta kotiutetaan kyllä. Sinne ei nykyisin jää kukaan viikoiksi, vaan kotiutetaan, jos ihminen kotiin haluaa. Tietysti kartoitetaan kotitilanne ja vammaislain mukaan voi olla oikeuksia kodin muutostöihin ym., mutta sinne kotiin kotiutetaan vaikka muutostyöt ei ole valmiita.
Nykyisin hoidetaan lähes kaikki kotiin. Terveyskeskusten vuodeosastot ajetaan alas pikkukaupungeissa ja isoista vähennetään potilaspaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
No ajattele järjelläs - käsiin jää huonokuntoinen, liki arvoton talo, jota on todella vaikea myydä mutta kulut juoksevat. Talosta on maksettava edelleen vakuutus, kiinteistövero, lämmitys, vesi, nuohous, jätekulut. Mahdollinen purku maksaa maltaita. Eikö tuo kuullosta harmilta? Siksi taloja täytyy pitää kunnossa, ei perintöjen toivossa vaan siksi että joku voisi haluta asua siinä myös nykyisten asukkaiden jälkeen.
Me muutettiin äitini lapsuudenkotiin 2 v sitten putkiremonttia ja koronaa karkuun.
Lapset aloittivat etäopiskelut, miehen kanssa etätöissä.
Takaisin kotiin muutettiin kesän jälkeen.
Sinä aikana kierrätettiin irtaimistoa paljon. Huonekalut, jotka pystyi korjaamaan, korjattiin, muut roskiin.
Postitin niin paljon paketteja, postin asiamies, vai mikä oikea sana olikaan, ei yllättynyt enää, kun lähetin yli 20 pakettia kerralla.
Maalattiin talo, siivottiin piha ja lopulta myyntiin pois.
Äidillä on paljon sisaruksia. Osa ei halunnut myydä, osa piti maksuja, mm kiinteistövero jne riesana.
Kun talo oli kunnossa, sisarukset keskustelivat myynnistä, kaikki näki tilanteen.
Olin ottanut kuvia jätemääristä, myytävistä.
Kauppojen jälkeen jokainen oli tyytyväinen. Niin tyytyväinen meille tuli lisää pyyntöjä. Tuntuu joka suvussa on tyhjillään oleva torppa jossain.
Mm pihasta on kaadettu muutama puu ja kannot näkyi. Yritettiin vähän kerralla tehdä jotain.
Kylältä tuli yksi käymään kovemman kulkuneuvon kanssa. Oltiin tehty alkutyöt valmiiksi. Nosti kannot yksitellen. Alle 10 min meni, kun itse laitoin ketjut paikalle sillä aikaa, kun toista kantoa nosti. Pihassa tais olla 8 kantoa. Tunti meni aikaa, max 1,5
Palkaksi otti km korvaukset puhtaana käteen, kannot polttopuiksi ja kossupullon.
Saatiin siisti piha halvalla
Itse tunnet vanhempasi. Täällä viimeinen sisarus muutti, kun sai kirkonkylältä uuden kodin. Elämän laatu muuttui heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
No ajattele järjelläs - käsiin jää huonokuntoinen, liki arvoton talo, jota on todella vaikea myydä mutta kulut juoksevat. Talosta on maksettava edelleen vakuutus, kiinteistövero, lämmitys, vesi, nuohous, jätekulut. Mahdollinen purku maksaa maltaita. Eikö tuo kuullosta harmilta? Siksi taloja täytyy pitää kunnossa, ei perintöjen toivossa vaan siksi että joku voisi haluta asua siinä myös nykyisten asukkaiden jälkeen.
Ei jälkikasvu joudu maksamaan yhtään mitään talosta, jota jälkikasvu ei omista. Ja omistushan siirtyy vain joko ostamalla röttelön tai perimällä sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei voi omaishoitajaksi pakottaa, mutta vuodeosastolta kotiutetaan kyllä. Sinne ei nykyisin jää kukaan viikoiksi, vaan kotiutetaan, jos ihminen kotiin haluaa. Tietysti kartoitetaan kotitilanne ja vammaislain mukaan voi olla oikeuksia kodin muutostöihin ym., mutta sinne kotiin kotiutetaan vaikka muutostyöt ei ole valmiita.
Nykyisin hoidetaan lähes kaikki kotiin. Terveyskeskusten vuodeosastot ajetaan alas pikkukaupungeissa ja isoista vähennetään potilaspaikkoja.
Omaishoitajaksi, joka saa omaishoidontukea, ei tietenkään voi ketään pakottaa. Mutta voi olla aika ongelmallista, jos kuitenkin aiemmin läheinen ja rakas ihminen asuu samassa asunnossa ja tarvitsee apua monenlaisissa asioissa, mutta vanhus ei haluaisi olla se, joka nämä asiat tekee. Siinä tulee ihan moraalinen ongelmakin ja vanhus, joka ei tätä työtaakkaa olisi itselleen halunnut, kokee velvollisuudekseen kuitenkin tehdä asiat. Myös lapset saattavat vaatia, että toisen vanhemman on hoidettava toista. Kotiuttamalla päivittäistä apua tarvitseva vanhus tietyllä tavalla pilataan hänen puolisonsakin elämä. Puoliso ei ole enää samalla tavalla vapaa elämään omaa elämäänsä kuin jos hoivaa ja hoitoa tarvitseva vanhus asuisi jossain laitoksessa. Toki on niitäkin vanhuksia, jotka haluavat toimia puolisonsa hoitajina, mutta ei läheskään kaikki halua.
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..