Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäät vanhemmat ja vanha ok-talo, pattitilanne!
25.03.2022 |
Olen 10v yrittänyt saada vanhempiani ymmärtämään, että heidän täytyy tehdä vanhan talonsa suhteen joku ratkaisu. Joko kunnostaa se tai etsiä hyvissä ajoin uudempi asunto.
Nyt ollaan sit tilanteessa, jossa toinen vanhempi joutunut sairaalaan ja liikuntakyky ei ehkä koskaan palaa ihan ennalleen. Ei tule pärjäämään 2 krs talossa, ei pääse apuvälineillä edes ovesta sisään, ei vessaan, ei suihkuun. Noiden muutostöiden lisäksi pitäisi tehdä keittiöremontti ja vaihtaa katto, koska kummatkin tiensä päässä.
En ymmärrä, että ovat asuneet lähes 50v samassa talossa ja MITÄÄN kunnostustöitä ei ole voitu tehdä.
Miten saan heidät tajuamaan, että nyt ei auta kuin alkaa katsoa uutta asuntoa? Kunnostustöihin menisi niin kauan aikaa, että sairastunut joutuisi olemaan kuukausia jossain laitoksessa valmistumista odotellessa?
Kommentit (238)
Vanhempia ei saa kuitenkaan loukata jos ovat fiksuja ihmisiä. Huomaavat ystävällisestikin varmaan asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä kirjoitti:
Ennakointia hyvissäajoin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Siksi ne muutokset pitää itse miettiä ja tehdä hyvissä ajoin etukäteen vapaaehtoisesti eikä sitten, kun on pakko.
Kerrotko vielä miksi pitää ihmisen "hyvissä ajoin" lähteä kotoa? Mistä tietää mikä on kenellekin "hyvissä ajoin"? Miksei ihminen saa asua niin pitkään miten haluaa, kun se on mahdollista?
Perustelut kans.
Koska sen vanhuksen ilmaiset pikkuapulaiset käyvät itse töissä ja heillä on lapsia, joista pitää huolehtia. Lapsen tasolle taantuneet minä itte vanhukset ovat raskaita huolehtia, etenkin satojen kilometrien päästä.
Omakotitalon tyhjentäminen vie kuukausia. Kun vielä ymmärtää itse mitä siellä on ja on eläkkeellä on aikaa järjestää olonsa sellaiseksi, että pärjää mahdollisimman pitkään itsenäisesti.
Useimmat jotka ovat nähneet omien vanhempiensa sekoilun, eivät halua samaa taakkaa omille lapsilleen ja ennakoivat.Mä kyllä ymmärrän tuon, että omaiset haluaisivat päästä mahdollisimman helpolla. Sen vuoksi olisi näin kärjistetysti sanottuna näppärää, jos vanhusten kotona ei olisi mitään muuta kuin sänky, pöytä, tuoli, vähän vaatteita, saippua, shampoo, hammasharja ja hammastahna.
Omilla vanhemmillanikin on paljon tavaraa. Ihan liikaa. Asunnon tyhjentäminen sitten aikanaan veisi kauan, JOS aikoisimme käydä jokaisen tavaran yksi kerrallaan läpi. Emme kuitenkaan aio. Isäni teki jo vuosia sitten listan heidän rahanarvoisesta omaisuudestaan ja antoi kopiot listasta sekä mulle että siskolleni. Meidän ei aikanaan tarvitse etsiä heidän tilinumeroitaan, sijoitustensa tietoja yms, koska ne on meillä jo nyt. Tiedän myös, mitä arvoesineitä vanhempieni kotona on. Ja tiedän, missä ne ovat. Kodin irtaimistostakin tiedän, mitkä ovat designia tai millä on jotain merkittävää myyntiarvoa. Ei mulla mene siskoni kanssa kuin yksi päivä, kun on käyty hakemassa kaikki arvokkaampi pois. Sitten vaan soitetaan johonkin firmaan, että käyvät hakemassa kaiken lopun pois ja sen jälkeen maksetaan siitä aiheutunut lasku. Meillä ei ole pelkoa, että kultaharkkoja olisi vaatekaapeissa tai asiakirjoja (kuten esim asunnnon osakekirjat), joilla on rahallista arvoa, kirjahyllyssä.
Kaikille osapuolille olisi helpompaa, jos saisi ikääntyvät ihmiset laittamaan kaikki rahanarvoiset paperinsa yhteen paikkaan (eikä jemmattaisi milloin mihinkin) ja antamaan listan niistä ja tarvittavat tiedot tuleville perillisilleen. Samoin listaisivat kaikki myyntiarvoltaan hyvät (antiikki, design, kulta jne) esineet ja tekisivät listan niistä. Varsinkin, jos kyseiset esineet eivät ole normaalisti näkyvillä. Näin perilliset voisivat aikanaan käydä hakemassa vain kaikki rahanarvoiset tavarat ja sen jälkeen voisi tyhjentää kaiken muun suoraan jätelavoille tai palkata jonkun tekemään homman.
Erittäin hyviä ohjeita. Pitäisi itsekin tehdä tuo turhan tavaran raivaaminen ja tärkeiden papereiden ja tietojen laittaminen yhteen kansioon. Olen vasta viisikymppinen, mutta koskaan ei tiedä, milloin se lopullinen lähtö kotoa on. En tarvitse kaikkea tätä roinaa mitä kaapeissa ja varastossa on. Siivoaminen helpottuu, kun luovun tarpeettomasta. Jossain vaiheessa siirrytään huonokuntoisena palveluasumiseen. Silloin ei ole enää voimia eikä varmaan halua asunnon järjestämiseen. En halua jättää jälkikasvulle suuritöistä tyhjennysurakkaa.
Anoppi joutui toukokuussa äkillisesti sairaalaan, sieltä hoivakotiin, jossa kuoli koronaan syyskuussa.
Hälytin kälyn noutamaan parhaat päältä ja lopuille tilasin firman tyhjentämään.
Tyhjennys ja loppusiivous kesti muutaman päivän ja loppulasku oli n. 1600e.
Myivät mööpelit ja käyttökelpoiset tavarat.
Ironista oli se, että sain myytyä asunnon samana päivänä kun anoppi kuoli.
Tyhjennyksestä myyntiin meni alle 2 viikkoa.
Perunkirjoitukselle saatiin lisäaikaa 3 kk ja se tuli hoidettua tällä viikolla.
Nyt seuraa se kököin vaihe: pesänjako :)
Anteeksi vain, mutta eikö ollut vähän töykeää anoppia kohtaa pistää omaisuus myyntiin hänen eläessään.
Turhankin tehokasta. Vai oliko häneltä lupa?
Mun mummun kohdalla äiti sisaruksineen toimi samoin. Mummu oli vihanneksena sairaalassa. Oli selvää, ettei hän enää kotiinsa palaa. Miksi odottaa viime henkäystä, kun mitään toivoa toipumisesta ei ole.
Miten kummassa lapsilla on oikeus myydä asunto, vanhemman vielä ollessa elossa.
Jos kerran asunto on vanhemman nimissä?
Miten tuo kauppa tapahtuu ja ketkä myynnin allekirjoittavat?
Edunvalvoja hoitaa sen valvottavan puolesta. Edunvalvojan pitää aina huolehtia valvottavan edusta.
Meillä on jo melkein käynyt noin. Toisella alentunut liikuntakyky, eikä oikein voi tehdä mitään kotihommia. Iso piha hoidettavana ja talo, jossa 30 vuotta asuneet, huutaa remontteja. Samoin lämmitysjärjestelmä edelleen öljy, sekin vaatisi remppaa. Se toinen, joka vielä kunnossa, ei osaa rempata. Sairastelu jatkunut jo pari vuotta, mutta eivät vaan pysty tekemään asialle yhtään mitään.
Ap:n tilanteessa sairastunut vanhempi siirtyy palveluasumiseen, terveempi jää asumaan omakotitaloon.
Toki ulkoportaisiin voidaan tehdä luiska, kynnykset poistaa. Jos makuuhuone on yläkerrassa, makuuhuone alakertaan taikka sänky olohuoneeseen jos alakerrassa ei ole makuuhuonetta.
Jos suihku on kellarikerroksessa tai ulkorakennuksessa, voidaan asuinkerroksen vessaa joskus laajentaa. Näihin saa kyllä avustusta.
Kyllä kunta tuo kotiin apua, nostaavat aamulla pesulle ja vessaan. Onhan he kaksi eri ihmistä, ja kunta auttaa kotiin . Se on halvempaa kuin täyshoito laitoksessa, Ruoka myös tuodaan kotiin ja lääkkeiden jako. Siivoojankin saa jos toinen on huonokuntoinen. Mikäs täsä sinua niin nyppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan he asua siinä yhdessä kerroksessa . Kyllä moni asuu vaippoineen omassa kodissa tietenkin. Turha luulla että pääsee edunvalvojaksi täyspäiselle pariskunnalle. Uein taustalla on vanhempien säästötilit , joihin lapset haluavat päästä käsiksi. Ei jaksa odottaa että molemmat kuolisi. Kova kiusa kun . vaan elävät. Vaikka toinen kuolisi ,heillä on usein keskinäinen testamentti, silloin sinä et saa penniäkään , vasta kun toinenkin kuolee. sairaalasta tuovat kotiin ja kotikuntoutus auttaa alkuun kulkemaan vessaan. On se hyvä ettei lapset voi vaatia sitä niin hauskaa euthanasiaa isälle ja äidille.Jos vähänkin on rahaa , kovasti ollaan hankkimassa oikeuksia itselle. Köyhistä ei niin väliä.
En ole kuullut että joku asuisi pihalla katoksessa. Miksei sisällä. Tässä ihan pilkataan vanhempia. Eikä voi tulla yhtäkkiä dementia molemmille. Et puhu mitään äidistäsi.Kunta voi tuoda valmsta ruokaa, on ihan normalia nykyään. Js heille se talo kelpaa ,mitä sitten. Ei ne käytä tiskikonetta muutenkaan. Oli tässä tapaus että yksi pojista halusi myydä vanhempien 500 000 e ison rivitalon. Fiksu isä pani vastaan ja hän oli muistisairaan vaimonsa hoitaja. Fyysisesti hyväkuntoinen vaimo. Pakotti isänsä palvelutaloon, näin isää kaupassa ja olisi halunnut olla kotona. Hyväkuntoisena oli kurjaa laitoksessa. Omat saunat ja pihat, Espoossa. Poika sai rahansa, hyi !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikille osapuolille olisi helpompaa, jos saisi ikääntyvät ihmiset laittamaan kaikki rahanarvoiset paperinsa yhteen paikkaan (eikä jemmattaisi milloin mihinkin) ja antamaan listan niistä ja tarvittavat tiedot tuleville perillisilleen. Samoin listaisivat kaikki myyntiarvoltaan hyvät (antiikki, design, kulta jne) esineet ja tekisivät listan niistä.
Siinä listan ja ohjeiden laatimisen jälkeen saattaa kuitenkin muistisairaus tehdä tepposia.
Omalta äidiltäni meni rahan taju. Tajusi pihistellä kyllä, mutta automaatista nosti aina liikaa rahaa. Kotona sitten pelästyi, että kauhea määrä rahaa ja piilotteli niitä sitten.
Kun äiti lopulta pääsi vanhainkotiin (siihen aikaan vielä pääsi, nykyisinhän sinne pääsee vasta saattohoitovaiheessa) ja tyhjennettiin asunto, niin oli kova homma siinä kirjojen ja papereiden läpikäymisessä, ettei mene rahoja vahingossa paperinkeräykseen.
Wisenoselle laitoin tästä vinkkiä, että harkitsisivat voiko koiria kouluttaa haistelemaan rahakätköjä tällaisessa asunnontyhjennystilanteessa. Poliisikoirathan näitä rahakätköjä etsivät, mutta monelle vanhuksen asuntoa tyhjentävälle omaiselle voisi olla iso apu, jos rahakoira kävisi ensin nuuskimassa paikat, että saataisiin ainakin isoimmat rahat talteen.
Kyllä tällaisia tilanteita tulee PALJON lähitulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apuväneiden vuoksi tehtävät remontit saa kunnalta kun vaan älyätte vaatia.
Tuttu vanhus sai muuten vaan remonttiavustusta kunnalta. Ei laitettu mitään apuvälineitä vaan tehtiin pintaremonttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukin meistä voi miettiä miltä tuntuisi ja mitä itse tekisi jos joku, vaikka sitten oma lapsi tulisi sanomaan että sinun olisi paras luopua kodistasi oli syyt mitkä tahansa, mutta se tärkein syy olla muuttamatta mihinkään on kuitenkin nimenomaan se OMA RAKAS KOTI josta ei olekaan niin helppo luopua kuin mitä muut luulevat.
Kodistaan jossa viihtyy on vaikea luopua oli sen kunto mikä tahansa, pääasia että itse viihtyy ja omasta tahdostaan.
Aivan. Jos mun lapseni jonain päivänä tulisivat sanomaan mulle, että mun pitäisi muuttaa tästä asunnosta jo valmiiksi ja varmuuden vuoksi pois, suuttuisin kyllä todella kovasti. Niin kovasti, että saattaisin lahjoittaa asunnon vaikka jollekin eläinsuojeluyhdistykselle. Ehkä saisin tehtyä sopimuksen, että voin asua tässä itse ja maksaa asumiskulut siihen asti, että joko kuolen tai ihan oikeasti joudun johonkin laitokseen. Jos tällainen ei onnistuisi, lahjoittaisin asunnon ja muuttaisin pienen tavaramäärän kanssa Helsingin rautatieasemalle asumaan. Onhan se yksi nainenkin asunut siellä jo 8 vuotta. Ja lapsiani en edes tervehtisi enää, jos sattuisivatkin tulemaan jossain vastaan. Mun on kuitenkin hyvin vaikea kuvitella, että lapseni tulisivat moista edes ehdottamaan. Tietävät, että mulle se olisi sama asia kuin jos toivoisivat mun vaan äkkiä kuolevan pois.
Eri tilanne sitten, jos en ihan oikeasti enää pärjäisi tässä asunnossani. Mulla ei ole aloittajan kaltaista ongelmaa, koska asun rivitalotaloyhtiössä. Tätä asuntoa kun ei voi päästää lahoamaankaan. En myöskään ole remonttivastainen. Just vuosi sitten teetin keittiöremontin ja suunnittelin sen jo valmiiksi sellaiseksi, että pärjään siellä hyvin rollaattorinkin kanssa eikä mun tarvitse kiipeillä keittiötikkaille saadakseni jotain. Ei myöskään kyykistellä eikä kumarrella. Kotini (98 m2) on kahdessa kerroksessa, mutta en mä oikeasti tarvitsisi elämiseeni kuin pelkästään alakerran. Siellä on iso olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Ja ovesta pääsee suoraan ulos. Vanhempani asuvat lähes samanlaisessa asunnossa samassa taloyhtiössä ja ovat nyt 95v ja 93v. En ole vieläkään ehdottanut, että kannattaisiko heidän muuttaa johonkin muualle ihan vain varmuuden vuoksi.
Se mitä sinä kutsut termillä ”varmuuden vuoksi”, minä kutsun nimellä ”ennakointi”. Tuo mitä kerrot keittiöremontistasi on juuri sitä: ennakointia.
Tilanteesi on kuitenkin ihan erilainen kuin esim. minun 75+-vanhemmillani, jotka asuvat hissittömän talon viidennessä kerroksessa ja joilla on jo infarkteista ym. johtuvaa toimintakyvyn alenemaa. Asuntokin on liian iso eikä äiti jaksaisi enää siivota (=äidin omat sanat). Mutta heille siis mikään puhe ENNAKOINNISTA ei mene läpi. Että kannattaisiko nyt tehdä niitä lopppuelämän asumisen siirtoja kun voimia ja tolkkua vielä on tallella? Mutta ei. Ei vaikka toinen on jo lähestulkoon kotinsa vanki.
Eikö olisi helpompaa ja kivuttomampaa ennakoida oman toimintakyvyn laskua siinä vaiheessa kun itse pystyy vielä vaikuttamaan päätöksiin ja tekemään valintoja? Ja parhaimmassa tapauksessa ilman kiirettä? Tätä minun on tosi vaikeaa tajuta. Että ihmiset mieluummin sulkevat silmänsä todennäköiseltä raihnaiselta tulevaisuudeltaan, suuttuvat lapsilleen ja toteavat, että ”miettivät sitä sitten JOS tulee ajankohtaiseksi”. Harvalla se kunnon romahtaminen tapahtuu yhtäkkiä, vaan vanhuus ja raihnaisuus tulee vähitellen. Siksi se päätöksenteko on niin vaikeaa siinä vaiheessa kun kunto ja terveys ovat jo romahtaneet. Kun ei itse eikä puoliso ole ehkä ”huomannut vielä mitään”, vaikka tosiasiassa monia asioita arjessa on jo pitkän aikaa jouduttu tekemään eri tavalla kuin ennen.
Itse ainakin toivon pystyväni tekemään itseäni ja omaa elämistäni koskevia päätöksiä siinä vaiheessa kun vielä olen tässä maailmassa ja tajuan heikkenevän tilani. Oma rakas anoppini on tässä esikuvani: myi jo ennen eläkeikää omakotitalon pois ja muutti esteettömään kerrostaloasuntoon, johon mahdollista ostaa asteittain tarpeen mukaan palveluita. Hänellä toisaalta onkin taustalla omien muistisairaiden vanhempien 20-vuotinen hoito ja terveydenhuollon ammattilaisen tausta. Eli ymmärtää omakohtaisesti minkä todennäköisen tuskan ja murheen jälkeläisiltään säästää näin toimimalla.
Ymmärrän pointtisi, mutta mikä on se hetki, jolloin pitäisi muuttaa "ennakoivasti" pois? Kuten kerroin, omat vanhempani asuvat myös 2-kerroksisessa rivitalossa ja ovat nyt 95v ja 93v. Kun isälläni pari vuotta sitten polvien nivelrikko paheni eikä hän enää halua mennä tekonivelleikkauksiin (lonkassa on jo tekonivel), hankkivat asuntoon porrashissin. Eivät ennakoiden eli etukäteen vaan vasta sitten, kun sitä tarvitsi. Ja tämäkin hissi hankittiin oikeastaan vain siksi, että pesukone on alakerran kylppärissä ja kuivausnarut taas yläkerran kylppärissä. On helpompaa viedä pyykit kerroksesta toiseen istuen pyykkikori sylissä kuin kävellen portaissa samalla pyykkikoria kantaen.
Mä "ennakoin" keittiöremontissani siksi, että remontti tuli muutenkin ajankohtaiseksi enkä ajatellut tehdä vielä yhtä keittiöremonttia joskus myöhemmin. Keittiöni on siis tarkoitus olla mun elämäni viimeinen keittiö ja sen vuoksi halusin, että se on myös esteetön.
Ihmiset ovat myös erilaisia. Äitini ei halua lähteä yhtään minnekään ilman seuraa. Joko isää tai meitä lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Asuupa hän tuossa asunnossa tai kerrostalossa, ei hän silti lähtisi yhtään minnekään ilman, että joku tulee hänen mukaansa. Ei ole lähtenyt enää moneen vuoteen. Mä ymmärrän hissittömän kerrostalon viidennen kerroksen ja sen ongelmat, koska silloin ei huonoilla jaloillaan edes pääsisi ulos, vaikka joku tulisikin auttamaan. Pointtini siis on, että joku on "kotinsa vanki" vaikka pihaoven avaamalla pääsee suoraan ulos. "Vankeus" on siis äidilläni pään sisällä eikä ulkoisissa tekijöissä.
En pidä mitenkään omituisena, että ihminen haluaa asua rakastamassaan kodissa niin pitkään kuin mahdollista. Niin minäkin haluan. Voisi olla toki järkevää ennakoida ja muuttaa hyvissä ajoin jonnekin muualle, jotta päivänä X, kun ei enää pärjääkään rakastamassaan kodissa, on jo valmiiksi siellä, missä vielä pärjää. Mutta entä, jos ehtiikin kuolla vaikka syöpään tai sydänkohtaukseen ennen päivää X? Silloinhan on muuttanut ihan turhaan. Mä olen tosiaan siis nyt 60v ja jos vaikkapa 15 vuoden päästä muuttaisin johonkin kerrostaloasuntoon, niin mitä jos mä elänkin ikääni nähden yhtä hyväkuntoisena ja yhtä pitkään kuin vanhempani ovat eläneet? Sitten mä olisin 95-vuotiaana asunut 20 vuotta vain varmuuden vuoksi jossain muualla, vaikka olisin pärjännyt ihan hyvin tässäkin. Mä itse ajattelen asian niin, että sitä mukaa, kun jokin asia tulee mulle hankalammaksi, mä hankin apuvälineitä ja teen muita tarvittavia hankintoja, jotta selviän siitä asiasta. Ei niin, että mä hankin ne etukäteen odottamaan päivää, jolloin tarvitsen niitä. Ihan kuten vanhempanikin hankkivat porrashissin sitten, kun sitä tarvitsivat, eikä 10 vuotta aikaisemmin.
Mä toivon, että voin asua tässä kodissani loppuun asti. Vaikka se sitten tarkoittaisikin, että asuisin lopulta enää vain alakerrassa ja yläkerta olisi tyhjillään. Tiedän, että naapuritalossa yhdellä eläkkeellä olevalla ja huonosti liikkuvalla rouvalla on just tällainen tilanne eli hän on asunut jo muutaman vuoden vain alakerrassa. Alakerran pinta-ala on kuitenkin melkein 50 m2 ja sieltä löytyy olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Ei ne taida palvelutalojen asunnotkaan yhdelle ihmiselle kovin paljoa yli 50 m2 olla. Ja jossain senioritaloissa vuokrat 50 m2 kaksiosta on ihan älyttömät verrattuna yhtiövastikkeeseen mitä naapurini maksaa.
Sinun asuntoasi on turha verrata monen omakotitaloon, missä sisään ei edes pääse ilman portaita, pesutilat voivat olla kellarissa, jälleen jyrkkien portaiden takana ja vessa niin pieni, ettei sinne rollaattorin tai pyörätuolin kanssa pääse. Sen lisäksi pitäisi itse hoitaa kaikki korjaamiset, pihatyöt yms. On ihan toista asua nykyaikaisessa rivitaloasunnossa.
Naapurin rouvallekin voisi olla parempi vaihtoehto muuttaa pienempään yksitasoiseen rivitaloonasuntoon tai hissilliseen kerrostaloasuntoon, ainakin jos rahasta tekee tiukkaa. Sama on hyvä vaihtoehto myös niille rapistuvan omakotitalon omistajille, joille pakolliset kotityöt ovat liikaa. Tuo jonkun mainitsema ennakointi on hyvä termi, kannattaa hankkia se siinä vaiheessa, kun rupeaa tuntemaan, että talonhoito ja siinä asuminen rupeaa olemaan raskasta, eikä vasta siinä vaiheessa kun on pakko. Ehtii paremmin sopeutumaankin. Omat vanhempani luopuivat omakotitalosta, joka oli heille turhan suuri ja muuttivat rivitalokaksioon. Tuossa omakotitalossa oli kaikki nykyajan mukavuudet ja oli yhdessä tasossa, mutta silti kaikki lumityöt, ruohonleikkuut, lumen tiputtamiset katolta yms rupesi heistä tuntumaan liialta. Heillä oli suuri työ luopua kaikesta tarpeettomasta tavarasta, mutta hyvä kun tekivät, ei jää meidän lasten huoleksi. No veljet taisivat joutua auttamaan heitä kuskaamisten kanssa.
-ohis-
Mä kirjoitin jo toisessa kommentissani omakotitaloista ja siitä olen ihan samaa mieltä, että omakotitaloissa, jossa kaiken huoltotyön joutuu tekemään itse tai palkkaamaan jonkun ammattilaisen tekemään, on hankalampaa. Ja olen myös sitä mieltä, että jos edelleen haluaa asua omassa kodissaan, on oltava valmis tekemään tarvittavia muutostöitä. Esimerkiksi just noiden vessojen yms suhteen. Ja näihinhän on mahdollista saa rahoitukseen tukeakin siinä vaiheessa, kun muutokset katsotaan välttämättömiksi.
Mä en ole ihan samaa mieltä siitä, että naapurini kannattaisi muuttaa kerrostaloon. Tällä alueella ei ole pienempiä yksikerroksisia rivitaloasuntoja. Millä tavalla kannattaisi? Ei hänellä tietääkseni ole rahasta tiukkaa, mutta joskus vaan on tyhmää maksaa liikaa. Siis jos vaihtaisi yhtiövastikkeen maksamisen vuokran maksamiseen. Ilmeisesti ajattelit, että hän myisi rivitaloasuntonsa ja ostaisi kerrostaloasunnon? Millä tavalla tämä olisi hänelle kannattavaa? Hän ei ole sen tyyppinen ihminen, joka osaisi tai olisi edes kiinnostunut sijoittamaan asuntonsa myynnistä yli jääneet rahat. Hän istuu usein keväisin, kesäisin ja alkusyksystä omalla pihallaan ja juttelee ohi kulkevien naapureiden kanssa. Varsinkin meidän, jotka ollaan asuttu tässä taloyhtiössä pitkään. Kerrostalossa hän voisi istua parvekkeellaan, mutta tulisiko sieltä juteltua naapureille? Tutustuisiko siellä edes naapureihin kovin hyvin? Kuinka nopeasti sieltä löytyisi naapuri, joka kävisi vaihtamassa palohälyttimen paristot? Eikä voisi edes kesäiltana grillata omalla pihalla, koska ei olisi omaa pihaa.
Tätä kirjoittaessani tulin ajatelleeksi, että joskus haluttomuus muuttaa muualle voi johtua ihan siitäkin, että tavallaan joutuisi aloittamaan kaiken alusta. Eikä ole mitään takeita, että edes onnistuisi. On esim ihan eri asia yrittää vuodessa tai kahdessa solmia naapureihinsa sellaisia suhteita, että ne vastaisivat edes pieneltä osalta sitä, millaiset suhteet on syntynyt ihmisiin, joiden naapurina olet asunut siitä lähtien, kun esikoisesi syntyi ja siihen asti, kun nuorin lapsenlapsistasi meni kouluun. Naapureihin, joiden lapset ovat olleet omien lastesi leikkikavereita, koulukavereita ja teini-iän kavereita. Meitä tämän taloyhtiön "alkuasukkaita" asuu täällä edelleen aika monta ja jos tästä yks kaks muuttaisi kerrostaloon, varsinkin yksin asuva sattaisi tuntea itsensä todella yksinäiseksi, vaikka asunto olisikin ihan kiva. Tutut asiat ja tutut ihmiset tuntuvat siis turvalliselta ja muutto jonnekin muualla olisi "hyppy tuntemattomaan". Kyllä se saattaa jopa pelottaa.
Tottakai se hyppy tuntemattomaan pelottaa. Asun suuressa taloyhtiössä, jossa on useita taloja ja asuntoja yksiöistä 5h+k väliltä. Täällä asuu paljon eläkeläisiä, osa varmaan alkuperäisiä asukkaitakin. Jos naapurilla on liian iso asunto, niin aina voi harkita muuttoa pienempään. Eläkeläisen tulot kun ovat yleensä pienemmät, mitä ne ovat olleet työssäkäydessä. Tulee mieleen yksi eläkeläinen, joka asuu yksinään lähes 200 neliön asunnossa ja joka valittelee joka yhtiökokouksessa kuinka kalliiksi taloyhtiön remontit tulevat hänelle, kun maksu määräytyy pinta-alan mukaan. Mutta se on hänen päätöksensä asua niin isossa asunnossa. Täällä on tullut nähtyä monen monta muuttoa ihan taloyhtiön sisällä, joku muuttaa isompaan, toinen pienempään. Juuri äsken seinänaapuri muutti pienempään asuntoon erottuaan ja lasten muutettua omilleen eli muutti taloyhtiön sisällä toiseen taloon. Ajoin takaa lähinnä sitä, että jos naapurilla tekee tiukkaa rahasta, niin voi muuttaa pienempään jos sellainen on tarjolla omalla alueella, eikä tarvitse maksella turhasta.
Täällä on iso vehreä piha, mummokööri istuskelee kesäisin kahvittelemassa pihalla. Koranan alkuaika hieman vähensi tuota, mutta osa siirtyi sitten kuopsuttelemaan pihaa, haravoimaan, istuttelemaan ja hoitamaan kasveja jne kun eivät päässeet matkustelemaankaan. Viime kesänä taas uskalsivat kokoontumaan enemmän. Välillä tapahtuu joukossa luonnollista poistumaa ja välillä tulee uusia. Meidän taloyhtiössä ei ole grillipaikkaa, joistakin naapuritaloyhtiöistä sellainenkin löytyy. Tälle alueelle muuttaneet pysyvät yleensä tällä alueella, muuttavat vain sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivampaan asuntoon alueen sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä et tuleeko sit vaan vanhempana ihan helvetin jästipäiseksi vai mikä juttu, kun omat isovanhemmatkaan ei suostuneet asumaan esim. palvelukodissa tai miettimään jotain muuta helpompaa asumisvaihtoehtoa, vaan jollakin logiikalla oli parempi vaihtoehto pakottaa omat lapset uhraamaan päivästään tuntikausia siihen että pitkän työpäivän jälkeen ajetaan toiselle paikkakunnalle huolehtimaan heistä ja heidän omakotitalostaan kun varmasti tiedetään että omaakin arkea ois pyöritettävänä. Jos itse ikinä haluaisin lapsia, niin ei tulis mieleenkään vanhoilla päivillä hankaloittaa heidän elämäänsä sillä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille osapuolille olisi helpompaa, jos saisi ikääntyvät ihmiset laittamaan kaikki rahanarvoiset paperinsa yhteen paikkaan (eikä jemmattaisi milloin mihinkin) ja antamaan listan niistä ja tarvittavat tiedot tuleville perillisilleen. Samoin listaisivat kaikki myyntiarvoltaan hyvät (antiikki, design, kulta jne) esineet ja tekisivät listan niistä.
Siinä listan ja ohjeiden laatimisen jälkeen saattaa kuitenkin muistisairaus tehdä tepposia.
Omalta äidiltäni meni rahan taju. Tajusi pihistellä kyllä, mutta automaatista nosti aina liikaa rahaa. Kotona sitten pelästyi, että kauhea määrä rahaa ja piilotteli niitä sitten.
Kun äiti lopulta pääsi vanhainkotiin (siihen aikaan vielä pääsi, nykyisinhän sinne pääsee vasta saattohoitovaiheessa) ja tyhjennettiin asunto, niin oli kova homma siinä kirjojen ja papereiden läpikäymisessä, ettei mene rahoja vahingossa paperinkeräykseen.
Wisenoselle laitoin tästä vinkkiä, että harkitsisivat voiko koiria kouluttaa haistelemaan rahakätköjä tällaisessa asunnontyhjennystilanteessa. Poliisikoirathan näitä rahakätköjä etsivät, mutta monelle vanhuksen asuntoa tyhjentävälle omaiselle voisi olla iso apu, jos rahakoira kävisi ensin nuuskimassa paikat, että saataisiin ainakin isoimmat rahat talteen.
Osasi sentään nostaa automaatista. Muistisairas, jonka asioita olen joutunut hoitamaan, kävi pankissa nostamassa aina suuria summia, kun ei osannut enää pankkikorttia käyttää, vaikka hänellä on ollut sellainen siitä saakka, kun niitä on ollut olemassa. Eikä edes tahtonut jättää niitä kotiin, vaan kanniskeli yleensä mukanaan. Aina sai pelätä, että mihin on rahakassinsa unohtanut tai onko joku vienyt sen häneltä. Tuli käytyä hänen kanssaa useampi kerta pankissa viemässä niitä rahoja takaisin, että sai tilille rahaa suoraveloituksessa olleille laskuille. Tuota jatkui niin kauan kuin edunvalvonnan sai viimein käyntiin. Niin monen monta kertaa hän ehti tulla oven taakse soittelemaan ovikelloa ja kyselemään, että missä hänen kaikki rahansa ovat, kun ei ollut saanut nostettua mitään pankkikonttorista. Sieltä kassista ne sitten aina löytyivät, joskus oli osa yöpöydän laatikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vanhempasi haluavat lahota ja mädäntyä sen elämänsä suurimman saavutuksen sisälle. Voisiko sen muuttaa viralliseksi hautapaikaksi?
Antaa ihmisten asua mörskässään. Aduuhan Tsernobylissäkin mummeleita kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Älä stressaa. Hehän saavat itse päättää asioistaan. Ikäihmiset on hankalia, mutta oma on elämänsä.
Ei se ihan näinkään mene. Kyllä asia vaikuttaa lapsiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän heti etten ymmärrä itse remonteista juuri mitään, mutta minua huolestuttaisi tuossa tilanteessa myös esim. sähköjen turvallisuus. Oman vanhempani kodissa tehtiin vähän aikaa sitten peruskorjausta, rintamamiestalo jossa ei ole juuri mitään tehty ainakaan 30 vuoteen, ja sähkäri sanoi, että oli viimeiset hetket tehdä korjausta ennen kuin jokin menee pahasti rikki ja talo palaa maan taasalle.
Ja minua huolestuttaisi vesiputket. Veli osti talon, missä vaihtoi yli 40 vuotta vanhat vesiputket uusiin. Putkimies totesi, että oli viimeinen aika tehdä ja saa olla tyytyväinen, ettei mikään putki ollut vielä hajonnut. Iso vesivahinko olisi voinut tulla milloin tahansa. Sähköt siellä on yhä entiset, talolla on ikää kohta 50 vuotta.
En asu Helsingissä, mutta pääkaupunkiseudulla kuitenkin :) Mutta tämä voi selittää meidän näkemyserommekin. Pääkaupunkiseudulla kun ei juurikaan ole ränsistyneitä omakotitaloja. Eikä varsinkaan sellaisia, jotka olisivat puulämmitteisiä, joissa olisi ulkovessa jne.
Mitä tulee tuohon lonkan kulumaan, niin mulla on jo sellainen. Mutta en mä sen vuoksi aio kodistani mihinkään muuttaa, vaikka asunkin kaksikerroksisessa asunnossa. Olen ollut jo kahdessa tekonivelleikkauksessa. Ensin vaihdettiin toinen polvi ja puoli vuotta myöhemmin toinen. Lonkka tulee tarvitsemaan tekonivelen jossain vaiheessa, mutta ei ihan vielä. Kuulemma lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen on vähemmän kivulias kuin polven tekonivelleikkauksen jälkeen ja kuntoutuminenkin sujuu helpommin ja nopeammin. Isälleni laitettiin lonkkaan tekonivel 70-vuotiaana eli vähän yli 20 vuotta sitten ja ihan hyvin hän on kiivennyt lauteille ja kulkenut portaita edestakaisin.