Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäät vanhemmat ja vanha ok-talo, pattitilanne!
25.03.2022 |
Olen 10v yrittänyt saada vanhempiani ymmärtämään, että heidän täytyy tehdä vanhan talonsa suhteen joku ratkaisu. Joko kunnostaa se tai etsiä hyvissä ajoin uudempi asunto.
Nyt ollaan sit tilanteessa, jossa toinen vanhempi joutunut sairaalaan ja liikuntakyky ei ehkä koskaan palaa ihan ennalleen. Ei tule pärjäämään 2 krs talossa, ei pääse apuvälineillä edes ovesta sisään, ei vessaan, ei suihkuun. Noiden muutostöiden lisäksi pitäisi tehdä keittiöremontti ja vaihtaa katto, koska kummatkin tiensä päässä.
En ymmärrä, että ovat asuneet lähes 50v samassa talossa ja MITÄÄN kunnostustöitä ei ole voitu tehdä.
Miten saan heidät tajuamaan, että nyt ei auta kuin alkaa katsoa uutta asuntoa? Kunnostustöihin menisi niin kauan aikaa, että sairastunut joutuisi olemaan kuukausia jossain laitoksessa valmistumista odotellessa?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myrmyr kirjoitti:
Voi helvetti, teidän vanhempanne ovat omia ihmisiään joilla on täysi oikeus elää viimeiset vuotensa niinkuin haluavat. Perintö mielessä jälkeläiset menevät vaatimaan kaikenlaista, ei ole hyvä juttu.
Mikä ihmeen perintö mielessä? Haluan, että vanhempani voi elää laitosten ulkopuolella mahdollisimman pitkään.
Niin, sinä haluat. Mutta haluavatko vanhempasi? En lukenut vielä koko ketjua, mutta entä, jos isäsi ei edes halua äitiäsi enää kotiin? Jos hänelle sopii paremmin, että asuu talossaan niin kauan kuin pystyy ja äitisi on jossain hoivalaitoksessa? Äitisi tulee mitä ilmeisimmin olemaan kotiutuessaankin siinä kunnossa, että isästäsi tulisi automaattisesti hänen omaishoitajansa. Entä, jos isäsi ei halua omaishoitajaksi? Ei läheskään kaikki vanhat ihmiset halua ryhtyä puolisonsa omaishoitajaksi.
Tämä on ihan totta. Suomessa lähtökohtaisesti pakotetaan toinen vanhus omaishoitajaksi, jos hoivaa ja hoitoa tarvitseva puoliso saadaan millä tahansa konstilla tuupattua takaisin kotiin. Vanhukselta ei kysytä, haluaako hän tämän homman vaan hänet pakotetaan siihen. Kuitenkin esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaiset usein siirtyvät aikuisiksi tultuaan johonkin hoivalaitokseen eikä edes oleteta, että ikääntyvä vanhempi enää hoitaisi kotona aikuista lastaan. Ymmärrän aloittajan huolen, mutta onko aloittaja kysynyt isältään, haluaako tämä ryhtyä äidin omaishoitajaksi? Vai ajatteleeko aloittajakin, että isän on PAKKO ryhtyä, halusi tai ei? Tällä hetkellähän tilanne on se, ettei äitiä voi kotiuttaa eikä näinollen isää pakottaa omaishoitajaksi. Jos asuntoon tehdään äitiä varten muutostöitä tai vanhukset muuttaisivat johonkin esteettömämpään asuntoon, isälllä ei olisi enää vaihtoehtoja vaan hänestä tulisi omaishoitaja.
Ei ketään voi pakottaa omaishoitajaksi remonttien jälkeenkään, mistä tuo väittämä kumpuaa? Yhtä hyvinhän ap voisi itse olla äitinsä omaishoitaja. Onko tätä vaihtoehtoa mietitty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Ihan samanlaistahan se on laitoksessakin. Paitsi että se, mitä sängynpohjaltasi näet, on ankeaa ja vierasta. Pahimmassa tapauksessa sut nostetaan joka päivä pyörätuoliin tai G-tuoliin ja tuupataan johonkin oleskelutilaan muiden vanhusten sekaan tuijottamaan telkkaria tai seinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
No ajattele järjelläs - käsiin jää huonokuntoinen, liki arvoton talo, jota on todella vaikea myydä mutta kulut juoksevat. Talosta on maksettava edelleen vakuutus, kiinteistövero, lämmitys, vesi, nuohous, jätekulut. Mahdollinen purku maksaa maltaita. Eikö tuo kuullosta harmilta? Siksi taloja täytyy pitää kunnossa, ei perintöjen toivossa vaan siksi että joku voisi haluta asua siinä myös nykyisten asukkaiden jälkeen.
Ei jälkikasvu joudu maksamaan yhtään mitään talosta, jota jälkikasvu ei omista. Ja omistushan siirtyy vain joko ostamalla röttelön tai perimällä sen.
Kun vanhemmat on yli 80, niin on hyvin todennäköistä että röttelö tulee perittäväksi muutamien vuosien aikana. Ja perinnöstä kielttäytyminen ei auta jos on itsellä lapsia koska sitten siirtää ongelman heille. Tietty jos kiusaa halua tehdä niin 🤷♀️ Onhan tuokin tapa suhtautua asioihin - antaa olla ja miettii sitten vasta kun kosahtaa kohdalle.
No nythän koko ajan kommentoitte puhuen perinnöstä, vaikka mulle nimenomaan sanottiin; "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai? " Eli onko nyt kyse perinnöstä vai ei? Ja talonrötiskön voi myös testamentata jollekin ihan ulkopuoliselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Ihan samanlaistahan se on laitoksessakin. Paitsi että se, mitä sängynpohjaltasi näet, on ankeaa ja vierasta. Pahimmassa tapauksessa sut nostetaan joka päivä pyörätuoliin tai G-tuoliin ja tuupataan johonkin oleskelutilaan muiden vanhusten sekaan tuijottamaan telkkaria tai seinää.
Mutta ei joudu olemaan tuntikausia missään yksin pahimmillaan kylmällä lattialla pissa housussa ja murtuneen lonkan päällä maaten kun ei jalka ottanutkaan alle. Ankeaa se vanheneminen on varmasti ellei saa olla jossain suurperheessä missä kaikki polvet häärii punaposkisina ympärillä ja kaikki vaan rakastaa ja huolehtii huolehtimisesta päästyäänkin. Mutta itse ainakin makaisin mieluummin huonokuntoisena lähellä muita ihmisiä ja huutoetäisyyden päässä hoitajasta kuin ypöyksin.
Myönnän heti etten ymmärrä itse remonteista juuri mitään, mutta minua huolestuttaisi tuossa tilanteessa myös esim. sähköjen turvallisuus. Oman vanhempani kodissa tehtiin vähän aikaa sitten peruskorjausta, rintamamiestalo jossa ei ole juuri mitään tehty ainakaan 30 vuoteen, ja sähkäri sanoi, että oli viimeiset hetket tehdä korjausta ennen kuin jokin menee pahasti rikki ja talo palaa maan taasalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Ihan samanlaistahan se on laitoksessakin. Paitsi että se, mitä sängynpohjaltasi näet, on ankeaa ja vierasta. Pahimmassa tapauksessa sut nostetaan joka päivä pyörätuoliin tai G-tuoliin ja tuupataan johonkin oleskelutilaan muiden vanhusten sekaan tuijottamaan telkkaria tai seinää.
Mutta ei joudu olemaan tuntikausia missään yksin pahimmillaan kylmällä lattialla pissa housussa ja murtuneen lonkan päällä maaten kun ei jalka ottanutkaan alle. Ankeaa se vanheneminen on varmasti ellei saa olla jossain suurperheessä missä kaikki polvet häärii punaposkisina ympärillä ja kaikki vaan rakastaa ja huolehtii huolehtimisesta päästyäänkin. Mutta itse ainakin makaisin mieluummin huonokuntoisena lähellä muita ihmisiä ja huutoetäisyyden päässä hoitajasta kuin ypöyksin.
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä. Mutta toisaalta taas voi miettiä, haluaako asua vuosia jossain laitoksessa ihan vain varmuuden vuoksi, jotta kaatuessaan joku tulisi sitten nopeasti apuun. Entä, jos ei koskaan kaadukaan ja on ihan turhaan viettänyt elämänsä viimeiset vuodet laitoksessa? Jos olisikin kristallipallo, josta näkisi tulevaisuuteen, valintoja olisi paljon helpompi tehdä. Mä en osaa sanoa, kumpi olisi mulle itselleni kamalampaa: maata lonkka murtuneena kotona lattialla pissat housussa tuntikausia vai olla 2-3 vuotta laitoksessa ennen lonkkamurtumaa. Ja sitten molemmissa tapauksissa maata lonkkamurtuman jälkeen loppuelämänsä laitoksessa. Mä olen jo maannut hirveissä tuskissa vessan lattialla 6 tuntia, kunnes taju lähti, tosin vessan lattiassa oli lattialämmitys. Jos nyt mietin, koenko mieluummin sen uudelleen vai muutan kotoani vuosiksi jonnekin laitokseen, niin valitsen tuskat ja lattialla makaamisen. Mutta mulla toimiikin edelleen pää. Tilanne voisi olla toinen, jos olisi dementia enkä ymmärtäisi enää, mistä kivut johtuvat tai mitä ylipäätään tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Ihan samanlaistahan se on laitoksessakin. Paitsi että se, mitä sängynpohjaltasi näet, on ankeaa ja vierasta. Pahimmassa tapauksessa sut nostetaan joka päivä pyörätuoliin tai G-tuoliin ja tuupataan johonkin oleskelutilaan muiden vanhusten sekaan tuijottamaan telkkaria tai seinää.
Mutta ei joudu olemaan tuntikausia missään yksin pahimmillaan kylmällä lattialla pissa housussa ja murtuneen lonkan päällä maaten kun ei jalka ottanutkaan alle. Ankeaa se vanheneminen on varmasti ellei saa olla jossain suurperheessä missä kaikki polvet häärii punaposkisina ympärillä ja kaikki vaan rakastaa ja huolehtii huolehtimisesta päästyäänkin. Mutta itse ainakin makaisin mieluummin huonokuntoisena lähellä muita ihmisiä ja huutoetäisyyden päässä hoitajasta kuin ypöyksin.
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä. Mutta toisaalta taas voi miettiä, haluaako asua vuosia jossain laitoksessa ihan vain varmuuden vuoksi, jotta kaatuessaan joku tulisi sitten nopeasti apuun. Entä, jos ei koskaan kaadukaan ja on ihan turhaan viettänyt elämänsä viimeiset vuodet laitoksessa? Jos olisikin kristallipallo, josta näkisi tulevaisuuteen, valintoja olisi paljon helpompi tehdä. Mä en osaa sanoa, kumpi olisi mulle itselleni kamalampaa: maata lonkka murtuneena kotona lattialla pissat housussa tuntikausia vai olla 2-3 vuotta laitoksessa ennen lonkkamurtumaa. Ja sitten molemmissa tapauksissa maata lonkkamurtuman jälkeen loppuelämänsä laitoksessa. Mä olen jo maannut hirveissä tuskissa vessan lattialla 6 tuntia, kunnes taju lähti, tosin vessan lattiassa oli lattialämmitys. Jos nyt mietin, koenko mieluummin sen uudelleen vai muutan kotoani vuosiksi jonnekin laitokseen, niin valitsen tuskat ja lattialla makaamisen. Mutta mulla toimiikin edelleen pää. Tilanne voisi olla toinen, jos olisi dementia enkä ymmärtäisi enää, mistä kivut johtuvat tai mitä ylipäätään tapahtuu.
Nykyään hoivakoteihin ei pääse, vaikka haluaisikin. Paikoille jonotetaan ihan käsittämättömässä kunnossa.
Tai sitten maksetaan itse 4000-5000 €/kk, vuodessa 60 000 €, montako vuotta on tarkoitus elellä tuollaisella hintatasolla.
Harvalla on varaa, kansainväliset sijoitusyhtiöt hallinnoivat myös Suomen vanhustenhoitoa. Kiitos kuntien ulkoistukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohis
Edelleen: lapset eivät ole velvollisia maksamaan yhtään mitään vanhempiensa omaisuudesta aiheutuvia kuluja. Vasta sitten, jos omaisuus siirtyy näille lapsille (joko perintönä tai ostavat omaisuuden) , joutuu maksamaan. Aiemman kirjoittajan kommentti kuitenkin oli "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?" , joten jos talonrötiskö ei tule olemaan lasten perintö, ei heillä myöskään ole mitään velvollisuutta maksaa mitään kuluja jonkun toisen omistamasta talonrötisköstä. Jos ei kerran puhuta mitään perinnöstä, miten lapset joutuisivat vastaamaan talonrötiskön kustannuksista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipa he sen itsekin huomaavat jossain vaiheessa, että on pakko muuttaa. Kannattaa ymmärtää mikä on oikeasti sun ongelma, ja mikä muiden, ap.
No mä en halua, että mun vanhempi joutuu vanhainkotiin siksi, että ei voi enää elää arkea kotonaan. Kun asuaan olisi yksinkertainen ratkaisu.
Et sinä sitä asiaa päätä, joten turha siitä on stressata. Eikä vanhainkotipaikkaa tuosta noin vaan saa, ei sinne kukaan vasten tahtoaan joudu.
Moni joutuu vasten tahtoaan pois kodista. Jopa viranomaisten juonittelemana.
En ehdi lukea ketjua mutta mitä jos tekisit huoli-ilmoituksen jossa korostat sitä etteivät he itse ymmärrä tilannettaan ja ovat suoranaisessa vaarassa? He eivät todennäköisesti muuta pois vapaaehtoisesti. Tarkkaile tilannetta ja muista ettei ole sinun syytäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Niinpä. Se ajatus siitä, et kun sieltä ainoasta oikeasta kodistaan lähtee eikä enää ole sinne palamista. Kaikki ne kokemukset, muistot, mitkä taakse jää...
Tulevaisuus on etenevästi muiden armoilla olemista... Kaikki viedään, mitä ennen oli.
Pystyn ymmärtämään miksi moni ei halua lähteä. Koti on koti. Ei sitä niin vain jätetä taakseen.
Totta, on tämä puoli. Pystytkö myös ymmärtämään miten pelottavaa on maata melkein liikuntakyvyttömänä mahdollisesti yksikseen siellä kotona ja joku hoitaja käy kerran pari päivässä? Keho rapistuu, tiedät ettet pysty enää mihinkään, pelottaa liikkua ettei kaadu, ei pysty huolehtimaan itsestään - ja kaiken tämän keskellä sitä vaan kökkii yksin pirtissään neljän seinän sisällä mahdollisesti vielä muistisauraudenkin alkaessa rappauttaa ja lisätä pelkoja ja epätietoa. On eri asia olla kotona terveenä ja virkeänä keski-ikäisenä kun on elinpiiriä ympärillä kuin rappeutuvana vanhuksena, joka viettää 95% ajastaan siellä kotona ypöyksin (yksinäisyys rappeuttaa ihmistä myös). Toivoisin että ihmiset muistaisivat myös tämän. Se koti ei ole aina onnela loppuun asti.
Ihan samanlaistahan se on laitoksessakin. Paitsi että se, mitä sängynpohjaltasi näet, on ankeaa ja vierasta. Pahimmassa tapauksessa sut nostetaan joka päivä pyörätuoliin tai G-tuoliin ja tuupataan johonkin oleskelutilaan muiden vanhusten sekaan tuijottamaan telkkaria tai seinää.
Mutta ei joudu olemaan tuntikausia missään yksin pahimmillaan kylmällä lattialla pissa housussa ja murtuneen lonkan päällä maaten kun ei jalka ottanutkaan alle. Ankeaa se vanheneminen on varmasti ellei saa olla jossain suurperheessä missä kaikki polvet häärii punaposkisina ympärillä ja kaikki vaan rakastaa ja huolehtii huolehtimisesta päästyäänkin. Mutta itse ainakin makaisin mieluummin huonokuntoisena lähellä muita ihmisiä ja huutoetäisyyden päässä hoitajasta kuin ypöyksin.
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä. Mutta toisaalta taas voi miettiä, haluaako asua vuosia jossain laitoksessa ihan vain varmuuden vuoksi, jotta kaatuessaan joku tulisi sitten nopeasti apuun. Entä, jos ei koskaan kaadukaan ja on ihan turhaan viettänyt elämänsä viimeiset vuodet laitoksessa? Jos olisikin kristallipallo, josta näkisi tulevaisuuteen, valintoja olisi paljon helpompi tehdä. Mä en osaa sanoa, kumpi olisi mulle itselleni kamalampaa: maata lonkka murtuneena kotona lattialla pissat housussa tuntikausia vai olla 2-3 vuotta laitoksessa ennen lonkkamurtumaa. Ja sitten molemmissa tapauksissa maata lonkkamurtuman jälkeen loppuelämänsä laitoksessa. Mä olen jo maannut hirveissä tuskissa vessan lattialla 6 tuntia, kunnes taju lähti, tosin vessan lattiassa oli lattialämmitys. Jos nyt mietin, koenko mieluummin sen uudelleen vai muutan kotoani vuosiksi jonnekin laitokseen, niin valitsen tuskat ja lattialla makaamisen. Mutta mulla toimiikin edelleen pää. Tilanne voisi olla toinen, jos olisi dementia enkä ymmärtäisi enää, mistä kivut johtuvat tai mitä ylipäätään tapahtuu.
Nykyään hoivakoteihin ei pääse, vaikka haluaisikin. Paikoille jonotetaan ihan käsittämättömässä kunnossa.
Tai sitten maksetaan itse 4000-5000 €/kk, vuodessa 60 000 €, montako vuotta on tarkoitus elellä tuollaisella hintatasolla.
Harvalla on varaa, kansainväliset sijoitusyhtiöt hallinnoivat myös Suomen vanhustenhoitoa. Kiitos kuntien ulkoistukset.
Totta. Mulla on enää muutama vuosi vanhuuseläkkeeseen ja omat vanhempani jo 95v ja 93v (asuvat edelleen kahdestaan kotona eikä käy edes mikään kotihoito heidän luonaan) , joten näitä asioita on tullut pohdittua jo pitkään. Mä todellakin toivon, että kuolen ennenkuin olen siinä kunnossa, että en pystyisi asumaan enää kotona. Koen, että elämänlaatuni kannalta on aivan sama, lähdenkö kotoani laitoshoitoon vai ruumishuoneelle. Elämäni on molemmissa tapauksissa sillä hetkellä ohi.
Jos ihminen ei ole muistisairas tai mielenterveys ei heitä niin millään huoli-ilmoituksella ei ole merkitystä. Ihmiset kun saavat olla röttelöissä tai vaikka kodittomina, jos haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohisEdelleen: lapset eivät ole velvollisia maksamaan yhtään mitään vanhempiensa omaisuudesta aiheutuvia kuluja. Vasta sitten, jos omaisuus siirtyy näille lapsille (joko perintönä tai ostavat omaisuuden) , joutuu maksamaan. Aiemman kirjoittajan kommentti kuitenkin oli "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?" , joten jos talonrötiskö ei tule olemaan lasten perintö, ei heillä myöskään ole mitään velvollisuutta maksaa mitään kuluja jonkun toisen omistamasta talonrötisköstä. Jos ei kerran puhuta mitään perinnöstä, miten lapset joutuisivat vastaamaan talonrötiskön kustannuksista?
Sun täytyy olla mun työkaveri… kokonaisuuskuvan hahmottaminen on vaikeaa niin juututaan yhteen sanaan. Ei puhuta perinnöstä ei mutta todennäköisyys että rötiskö ja kulut päätyy perinnöksi on suuri. Kuinka monta keissiä tulee mieleesi jossa vanhemmst ovat yllättäin testamentanneet rötiskön perheen ulkopuolelle? Voi olla keskinäinen hallinta- tai omistustestamentti mutta noiden vuosien aikana rötiskön tila tuskin paranee.
Eikö pointti ollut se että ap:n mielestä taloa pitäisi kunnostaa nyt jotta asumismukavuus ja jopa mahdollisuus säilyisi? Näin tehden myös tulevaisuuden huolet rötisköstä vähentyisivät?
Oon sanonut lapsilleni, että mut pitää pakottaa 70v käymään tavarani itse läpi ja muuttamasn vanhuuden päivien asuntooni eli maksimissaan kolmioon.
Been there done that
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohisEdelleen: lapset eivät ole velvollisia maksamaan yhtään mitään vanhempiensa omaisuudesta aiheutuvia kuluja. Vasta sitten, jos omaisuus siirtyy näille lapsille (joko perintönä tai ostavat omaisuuden) , joutuu maksamaan. Aiemman kirjoittajan kommentti kuitenkin oli "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?" , joten jos talonrötiskö ei tule olemaan lasten perintö, ei heillä myöskään ole mitään velvollisuutta maksaa mitään kuluja jonkun toisen omistamasta talonrötisköstä. Jos ei kerran puhuta mitään perinnöstä, miten lapset joutuisivat vastaamaan talonrötiskön kustannuksista?
Lapset perivät aina Suomessa. On heidän ja vanhempien etu, että peritty omaisuus on kunnossa. Lisäksi se auttaa vanhempia asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. On rakkauden teko heitä kohtaan auttaa remontoimaan asunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipa he sen itsekin huomaavat jossain vaiheessa, että on pakko muuttaa. Kannattaa ymmärtää mikä on oikeasti sun ongelma, ja mikä muiden, ap.
No mä en halua, että mun vanhempi joutuu vanhainkotiin siksi, että ei voi enää elää arkea kotonaan. Kun asuaan olisi yksinkertainen ratkaisu.
Et sinä sitä asiaa päätä, joten turha siitä on stressata. Eikä vanhainkotipaikkaa tuosta noin vaan saa, ei sinne kukaan vasten tahtoaan joudu.
Moni joutuu vasten tahtoaan pois kodista. Jopa viranomaisten juonittelemana.
Niinkö? Tunnen vain tapauksia, jotka ovat kotiensa vankeja. Haluaisivat hoivakotiin, mutta eivät pääse. Katetrin kanssa kotiutetaan, henkilö ei pääse ilman apua sängystä ylös. Sitten taas ambulanssilla sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohisEdelleen: lapset eivät ole velvollisia maksamaan yhtään mitään vanhempiensa omaisuudesta aiheutuvia kuluja. Vasta sitten, jos omaisuus siirtyy näille lapsille (joko perintönä tai ostavat omaisuuden) , joutuu maksamaan. Aiemman kirjoittajan kommentti kuitenkin oli "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?" , joten jos talonrötiskö ei tule olemaan lasten perintö, ei heillä myöskään ole mitään velvollisuutta maksaa mitään kuluja jonkun toisen omistamasta talonrötisköstä. Jos ei kerran puhuta mitään perinnöstä, miten lapset joutuisivat vastaamaan talonrötiskön kustannuksista?
Sun täytyy olla mun työkaveri… kokonaisuuskuvan hahmottaminen on vaikeaa niin juututaan yhteen sanaan. Ei puhuta perinnöstä ei mutta todennäköisyys että rötiskö ja kulut päätyy perinnöksi on suuri. Kuinka monta keissiä tulee mieleesi jossa vanhemmst ovat yllättäin testamentanneet rötiskön perheen ulkopuolelle? Voi olla keskinäinen hallinta- tai omistustestamentti mutta noiden vuosien aikana rötiskön tila tuskin paranee.
Eikö pointti ollut se että ap:n mielestä taloa pitäisi kunnostaa nyt jotta asumismukavuus ja jopa mahdollisuus säilyisi? Näin tehden myös tulevaisuuden huolet rötisköstä vähentyisivät?
Minä en puuttunut yhteen sanaan vaan nro 108 puuttui perintö-sanaan, kun käytin sitä omassa kommentissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia jos toinen joutuu ns vanhainkotiin ja toinen jää kotiinsa asumaan. Ovathan he varautuneet rahallisesti tähän tilanteeseen?
Hoito maksaa ja vanhuuttakin pitää suunnitella. Onko vanhemmillasi jo muistiongelmia ? Jos on niin voit kutsua muistihoitajan käymään heidän luonaan.
Todella inha tilanne, kun ihminen vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni remppaamattomasta asunnostaan eikä kykene näkemään kokonaistilannetta. Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia. Nämä ovat keskusteltavia asioita joita ap onkin jo pyrkinyt ratkomaan. Tottapahan ap. vanhemmat sitten ajan päästä näkee olisiko remppaa kannattanut tehdä vai ei..Voihan perinnöstä kieltäytyä. Tai perinnön jättäjä voi vaikka testamentata talonsa jollekin, ei sen ole mikään pakko mennä just rintaperillisille.
Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?
Mitä sitten tarkoitit lauseella: "Asunnon arvo romahtaa ja siitä seuraa jälkikasvulle vain harmia" ?
Mitä tehdään purkukuntoisella talolla? Millaisia kiinteistä maksuja siitä joudutaan maksamaan? Kuka maksaa?
Lapsilla on omakin talous huolehdittavana.
-ohisEdelleen: lapset eivät ole velvollisia maksamaan yhtään mitään vanhempiensa omaisuudesta aiheutuvia kuluja. Vasta sitten, jos omaisuus siirtyy näille lapsille (joko perintönä tai ostavat omaisuuden) , joutuu maksamaan. Aiemman kirjoittajan kommentti kuitenkin oli "Enhän ole puhunut mitään perinnöstä tekstissäni , vai?" , joten jos talonrötiskö ei tule olemaan lasten perintö, ei heillä myöskään ole mitään velvollisuutta maksaa mitään kuluja jonkun toisen omistamasta talonrötisköstä. Jos ei kerran puhuta mitään perinnöstä, miten lapset joutuisivat vastaamaan talonrötiskön kustannuksista?
Lapset perivät aina Suomessa. On heidän ja vanhempien etu, että peritty omaisuus on kunnossa. Lisäksi se auttaa vanhempia asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. On rakkauden teko heitä kohtaan auttaa remontoimaan asunto.
Eikä peri. Perinnöstä on mahdollista myös kieltäytyä. Toki, jos perilliselläkin on lapsia, silloin perintö siirtyy heille. Omaisuutensa voi myös testamentata, jolloin lapset perivät vain lakiosansa ja senkin vain silloin, jos he erikseen vaativat lakiosaansa. Jos eivät vaadi, eivät peri lakiosaansakaan.
Kun vanhemmat on yli 80, niin on hyvin todennäköistä että röttelö tulee perittäväksi muutamien vuosien aikana. Ja perinnöstä kielttäytyminen ei auta jos on itsellä lapsia koska sitten siirtää ongelman heille. Tietty jos kiusaa halua tehdä niin 🤷♀️ Onhan tuokin tapa suhtautua asioihin - antaa olla ja miettii sitten vasta kun kosahtaa kohdalle.