Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäät vanhemmat ja vanha ok-talo, pattitilanne!
25.03.2022 |
Olen 10v yrittänyt saada vanhempiani ymmärtämään, että heidän täytyy tehdä vanhan talonsa suhteen joku ratkaisu. Joko kunnostaa se tai etsiä hyvissä ajoin uudempi asunto.
Nyt ollaan sit tilanteessa, jossa toinen vanhempi joutunut sairaalaan ja liikuntakyky ei ehkä koskaan palaa ihan ennalleen. Ei tule pärjäämään 2 krs talossa, ei pääse apuvälineillä edes ovesta sisään, ei vessaan, ei suihkuun. Noiden muutostöiden lisäksi pitäisi tehdä keittiöremontti ja vaihtaa katto, koska kummatkin tiensä päässä.
En ymmärrä, että ovat asuneet lähes 50v samassa talossa ja MITÄÄN kunnostustöitä ei ole voitu tehdä.
Miten saan heidät tajuamaan, että nyt ei auta kuin alkaa katsoa uutta asuntoa? Kunnostustöihin menisi niin kauan aikaa, että sairastunut joutuisi olemaan kuukausia jossain laitoksessa valmistumista odotellessa?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kuntakaan sentään mitä tahansa muutostöitä kustanna? Jos ongelma on kaksikerroksinen talo, niin maksaako kunta sinne jonkun porrashissin? Nuohan on ihan älyttömän kalliita.
Mun vanhemmat hankki sellaisen kaksikerroksiseen rivitaloasuntoonsa viime kesää. Maksoi noin 10 000€.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tälläistä ne vanhukset.ä ovat, vaikka toinen jalka jo haudassa.
Yrittävät pitää viimeiseen hengenvetoon asti itsemääräämisoikeutensa ja päätösvaltansa, vaikka tytär/poika tietäisi paremmin heidän asiansa ja miten heidän pitäisi elää viimeiset elinvuotensa.
Jopa lainsäädäntö on näiden jäärien puolella, vaikka eivät ymmärrä mistään mitään.
Lähiomaiset ja nuoremmat/tietävämmät eivät saa heitä edes holhoukseen, vaan lääkärit höpöttävät jostakin itsemääräämisoikeudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä nyt sinun vai vanhempiesi ongelma? Sinua ahdistaa että saat perinnöksi ränsistyneen asunnon?
Jos menee niin huonoon kuntoon, niin eiköhän ne vanhemmat johonkin hoideta parempiin asuinolohin?
Tässä on malliesimerkki kommentista ihmiseltä, jolla selvästi ei ole mitään omakohtaista kokemusta asiasta. Ei, huonokuntoisia ei ”hoideta parempiin asuinoloihin”. Ongelma on juuri se, että mitään paikkoja ei ole olemassakaan ja ihmisen pitää usein toistuvasti olla todennettusti hengenvaarassa ennen kuin palveluasumista aletaan edes selvittämään. Ettekö te ihmiset seuraa uutisia tästä aiheesta ollenkaan!!!?
Omaa tahtoa ja itsemääräämisoikeutta tulee tietenkin kunnioittaa, mutta ei ihmisarvoisen elämän kustannuksella. Nyt näiden asioiden punninta jätetään ikääntyneiden omaisille. Aivan kuten ap:llä.
Tehtävä on raskas ja monesti mahdoton, koska sairaudentuntoa ja/tai muutosvalmiutta ei ikääntyneellä enää ole tehdä omaa tilannetta tukevia järkeviä, pitkän aikavälin ratkaisuja.
Niin kauan kun vanhemmat kykenevät päätöksen tekemään, päätös on HEIDÄN. Ei ap määrittele heidän "ihmisarvoisen arvoista elämää" ja punnitse tämän mukaan, vaan punninta kuuluu vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä tämän ketjun ensimmäisestä asiallisesta kommentista!
Huomaa kyllä, että heti kun saa kommentin jossa saa ymmärrystä, luokittelee sen "ketjun ensimmäiseksi asialliseksi kommentiksi". Asiallista ei ole pohtia asiaa vanhempien kannalta. Ei. Vain Ap:n komppaaminen on asiallista.
Miettikää nyt vähän millainen ihminen on kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkyy mielipidettä, että anna vanhempien hoitaa omat ongelmansa, ei ne kuuluu aikuisille lapsille. Oletteko kokeilleet käytännössä olla aikuisen lapsen roolissa aikana, jolloin iäkkään vanhemman kunta romahtaa ja tarvitaan apua, mutta vielä ei ole palvelutalon aika? Koska voin luvata, että siinä kohtaa yhteiskunta tekee asiasta aikuisen lapsen ongelman. Niitä palveluita ei kotiin saa sellaista määrää, että se vastaisi avun tarvetta. Ja jäljelle jää käytännössä, että autat vaikka et halua tai jaksakaan, sillä muu tarkoittaisi vanhempien jäljellä olevan terveyden tai hengen vaarantamista. Yhteiskunta ei tästä ota vastuuta. Ja jos vanhemmat itse eivät ota myöskään mitään vastuuta, esimerkiksi tekemällä järkeviä asumisratkaisuita, niin kylläpä jää miellyttävä rooli aikuiselle lapselle. Harva pystyy kovettamaan sielunsa ja luonteensa niin, että ei auta, sillä omista vanhemmista kuitenkin kyse.
Minusta on ihan oikein kyseenalaistaa ikääntyvien vanhempien ratkaisuita. Jos haluaa aikuisen ihmisen oikeudet ja päätösvallan, niin siihen pakettiin kuuluu myös aikuisen ihmisen vastuu ajatella asioita huomista pidemmälle ja myös muiden ihmisen näkökulmasta.
Ikääntyvä vanhempi ei ole sinun holhottavasi.
Auttaa toki on hyvä, kun toinen apua tarvii. Neuvoa saa, kun neuvoja kysytään.
Eivät he kysy neuvoja, vaan valittavat. Apua ei oteta vastaan keneltäkään muulta kuin omilta lapsilta, jotka asuvat satojen kilometrien päässä.
Päätösvaltaa käytetään purkamaan sovitut kotihoitajan käynnit. Sitten soitellaan määää kuolen pian puheluita päivittäin. Kysyn tilaanko ambulanssin? Ei kuulemma halua sinne sairaalaankaan.
Sääliksi käy aikuisia lapsia, joilla on työ ja oma perhe hoidetavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sukulaisille tehtiin joskus remontti, aikuisten lasten toimesta.eli sisävessa ja suihku, koska vanhas talos ne olivat saunarakennuksessa. ehkä voisit selvittää remontin hintaa ja mahdollisuuksia. jos pystyt rahoittaan jonkun pienen remontin? esim.oven laajentamisen tms.jolla pystyy esim pyörätuolil liikkuun?
ehkä talon kuntoo pystyis korjaamal selvittään ja parantaan, moni vanhus haluaa asua tutuilla kulmilla eivät suostu muuttaan kerrostaloon ,vaikka osake oliskin hankittu.
Minä olen niin kateellinen yhdelle ystävälleni. Hänen vanhempansa asuivat vuosikymmeniä rintamamiestalossa. Kun portaat alkoivat tuottaa ongelmia, yksi heidän lapsistaan lunasti talon itselleen ja vanhemmat ostivat yksitasoisen rivarikolmion. Siinä piti kuitenkin tehdä ulkotöitä ja asiointiin tarvitsi autoa, joten kunnon huonontuessa he möivät sen ja ostivat uuden kerrostalokaksion palvelujen vierestä.
Omilla vanhemmilla oli sama tilanne kuin aloittajalla. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja äiti sinnittelee talossa, jossa ei pärjää. Veli tekee ihan hirveän paljon töitä äidin eteen, mutta äiti ei suostu edes keskustelemaan mistään muutoksista tai ulkopuolisen avun ostamisesta. Nyt äiti tarvitsee apua päästäkseen edes ulos talosta, mutta siihenkään ei saa miettiä mitään asiaa helpottavaa ratkaisua. Valitusta sen sijaan kuulee päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myrmyr kirjoitti:
Voi helvetti, teidän vanhempanne ovat omia ihmisiään joilla on täysi oikeus elää viimeiset vuotensa niinkuin haluavat. Perintö mielessä jälkeläiset menevät vaatimaan kaikenlaista, ei ole hyvä juttu.
Oletko tyhmä? Lapsethan nimenomaan haluavat, että vanhemmat käyttävät rahansa omaan hyvinvointiinsa eikä säästä niitä perinnöksi.
Mun mummu olisi halunnut asua kotona, mutta se alkoi olla mahdotonta kaikkien mielestä. Paitsi mummun.
Kyllä siinä äiti ja sisaruksensa joutuivat käyttämään kaikki keinot, että saatiin mummu asumaan taajamaan, rivitaloon. Oli siellä oma kämppä, tutut tavarat, sai kokata mitä haluaa. Ja mikä parasta, siellä oli tuttuja joiden kanssa kahvitella ja muistella menneitä. Vaikka kuinka vastenmielinen ajatus muutosta oli mummulle, niin lopulta myönsi, että muutto oli hyvä juttu.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on kolmikymppisenä rakentanut talon, niin se lopun ihmisiän kestää tekemättä remonttia eli tuollaiset 50-60v, jos vaatimustaso ei ole korkea ja kuoleman jälkeen sen voi sitten purkaa pois.
Onhan ihmiset asuneet vuosisatoja heikkokuntoisissa okt ja tämän päivän ihmisen remontti tarpeet ja asumisvaatimuksilla on lyhyt historia, alle sata vuotta.
Anna ap. vanhuksen itse päättää elämästään, et kuitenkaan pysty elämään heidän elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Siksi ne muutokset pitää itse miettiä ja tehdä hyvissä ajoin etukäteen vapaaehtoisesti eikä sitten, kun on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani muuttivat juuri tuollaisesta 80-luvulla remontoidusta talosta viime vuonna. Ovat 80-vuotiaita.
Koko myyntiprosessi näyttöineen ja uuden etsiminen samanaikaisesti oli ihan älyttömän raskas prosessi. Ostajien löytyminen ja vetäytyminen, tarjouksien odottamien ja niihin vastaaminen jne. Oman myyntitarjouksen tekeminen, kahden asunnon loukun välttäminen. Kun talo saatiin myytyä, niin taloon kertyneiden tavaroiden läpikäyminen oli kuukausien työ. Molemmat uupuivat ja isä masentui.
Oikea helvetti alkoi kuitenkin vasta myynnoin jälkeen, kun talosta löytyi piilovirhe. Taas kuukausien jännitys ja ahdistus. Hirveä lasku tuli, eivätkä vanhemmat enää jaksaneet/kyenneet taistella. Ja vieläkään ei olla selvillä vesillä, 4 vuotta vielä takuuaikaa jäljellä.
Kun mietitään sitä, koska talosta tulisi muuttaa, niin yleensä ajatellaan vain talossa asumista, pärjääkö siinä. Tämä on virhe. Asuminen on helppoa. Talo pitää myydä silloin, kun muuttoon ja viiden vuoden vastuuaikaan + mahdolliseen oikeusprosessiin vielä kykenee.
Tämä on hyvä kirjoitus. Omakotitalon myydessäsi olet tosiaan 5 vuotta myynnin jälkeenkin vastuussa talosta löytyvistä vioista, jotka ovat syntyneet ennen myyntiä ja jääneet vain huomaamatta. Hyvällä tuurilla saat peruttua kaupat maksamalla saamasi summan ostajalle takaisin, mutta jos olet erehtynyt käyttämään rahat esimerkiksi kerrostaloasunnon ostamiseen, mistä revit rahat? Eikä ostajan ole edes pakko suostua talokaupan perumiseen vaan voi - kuten on toki ostajan kannalta järkevääkin - etsiä talosta kaikki mahdolliset viat ja korjauttaa myyjän piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee vanhaksi, ei halua enää muutosta. Kaikki vanha , vaikka kulunuttakin, tuntuu oikealta. Vaikea selittää asiaa, sen uskoo vasta sitten kun on vanha.
Kyllä, pääsääntöisesti se menee juuri näin. Varsinkin asumisen kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkyy mielipidettä, että anna vanhempien hoitaa omat ongelmansa, ei ne kuuluu aikuisille lapsille. Oletteko kokeilleet käytännössä olla aikuisen lapsen roolissa aikana, jolloin iäkkään vanhemman kunta romahtaa ja tarvitaan apua, mutta vielä ei ole palvelutalon aika? Koska voin luvata, että siinä kohtaa yhteiskunta tekee asiasta aikuisen lapsen ongelman. Niitä palveluita ei kotiin saa sellaista määrää, että se vastaisi avun tarvetta. Ja jäljelle jää käytännössä, että autat vaikka et halua tai jaksakaan, sillä muu tarkoittaisi vanhempien jäljellä olevan terveyden tai hengen vaarantamista. Yhteiskunta ei tästä ota vastuuta. Ja jos vanhemmat itse eivät ota myöskään mitään vastuuta, esimerkiksi tekemällä järkeviä asumisratkaisuita, niin kylläpä jää miellyttävä rooli aikuiselle lapselle. Harva pystyy kovettamaan sielunsa ja luonteensa niin, että ei auta, sillä omista vanhemmista kuitenkin kyse.
Minusta on ihan oikein kyseenalaistaa ikääntyvien vanhempien ratkaisuita. Jos haluaa aikuisen ihmisen oikeudet ja päätösvallan, niin siihen pakettiin kuuluu myös aikuisen ihmisen vastuu ajatella asioita huomista pidemmälle ja myös muiden ihmisen näkökulmasta.
Ikääntyvä vanhempi ei ole sinun holhottavasi.
Auttaa toki on hyvä, kun toinen apua tarvii. Neuvoa saa, kun neuvoja kysytään.
Eivät he kysy neuvoja, vaan valittavat. Apua ei oteta vastaan keneltäkään muulta kuin omilta lapsilta, jotka asuvat satojen kilometrien päässä.
Päätösvaltaa käytetään purkamaan sovitut kotihoitajan käynnit. Sitten soitellaan määää kuolen pian puheluita päivittäin. Kysyn tilaanko ambulanssin? Ei kuulemma halua sinne sairaalaankaan.
Sääliksi käy aikuisia lapsia, joilla on työ ja oma perhe hoidetavana.
Lasten pitää sitten vetää rajat. Mikä estää soittelemasta sieltä hoitokodista jatkuvasti, et täällä on tylsää, tule viihdyttämään?
Kummallakin osapuolella on oikeus päättää omista asioistaan ja vetää rajat.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niin kateellinen yhdelle ystävälleni. Hänen vanhempansa asuivat vuosikymmeniä rintamamiestalossa. Kun portaat alkoivat tuottaa ongelmia, yksi heidän lapsistaan lunasti talon itselleen ja vanhemmat ostivat yksitasoisen rivarikolmion. Siinä piti kuitenkin tehdä ulkotöitä ja asiointiin tarvitsi autoa, joten kunnon huonontuessa he möivät sen ja ostivat uuden kerrostalokaksion palvelujen vierestä.
Omilla vanhemmilla oli sama tilanne kuin aloittajalla. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja äiti sinnittelee talossa, jossa ei pärjää. Veli tekee ihan hirveän paljon töitä äidin eteen, mutta äiti ei suostu edes keskustelemaan mistään muutoksista tai ulkopuolisen avun ostamisesta. Nyt äiti tarvitsee apua päästäkseen edes ulos talosta, mutta siihenkään ei saa miettiä mitään asiaa helpottavaa ratkaisua. Valitusta sen sijaan kuulee päivittäin.
Tuollainen minähän en kodistani lähde -mummo asui naapurissa. Nippanappa nappa sai postin haettua itse, kaiken muun teki lapset. Pihi mummo ei sallinut mitään remontteja, ja talo on ihan purkukunnossa.
No, tämä mummeli sitten etsi jotain yläkaapista, ja tipahti keittiöjakkaralta. Siellä oli maannut lattialla toista vuorokautta, ennen kuin sai apua. Ei tullut enää kotiin. Sänkypotilas oli pari vuotta ennen kuolemaansa.
Minulle jäi ns perintönä vanhempien velkainen ja homeinen talo. Isä kuoli ja halusin äitiä auttaa joten otin hänen velkansa maksettavakseni. Nyt siis asun tässä talossa ja makselen velkaa ja kun joskus se on maksettu niin myyn purkukuntoisena pois velkatontti vielä. Surkea tilanne mutta en muutakaan ole keksinyt
Jäähän nuo romutalot jälkeläisten riesaksi! No, kannattaa luopua sitten perinnöstä oikealla tavalla! Ottakaa ajoissa selvää ettei tule yllätystä. Rintaperillinen eli lapsi oeri kokonaan vamhempansa ilman testamenttia, jossa määrätään toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niin kateellinen yhdelle ystävälleni. Hänen vanhempansa asuivat vuosikymmeniä rintamamiestalossa. Kun portaat alkoivat tuottaa ongelmia, yksi heidän lapsistaan lunasti talon itselleen ja vanhemmat ostivat yksitasoisen rivarikolmion. Siinä piti kuitenkin tehdä ulkotöitä ja asiointiin tarvitsi autoa, joten kunnon huonontuessa he möivät sen ja ostivat uuden kerrostalokaksion palvelujen vierestä.
Omilla vanhemmilla oli sama tilanne kuin aloittajalla. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja äiti sinnittelee talossa, jossa ei pärjää. Veli tekee ihan hirveän paljon töitä äidin eteen, mutta äiti ei suostu edes keskustelemaan mistään muutoksista tai ulkopuolisen avun ostamisesta. Nyt äiti tarvitsee apua päästäkseen edes ulos talosta, mutta siihenkään ei saa miettiä mitään asiaa helpottavaa ratkaisua. Valitusta sen sijaan kuulee päivittäin.
Tuollainen minähän en kodistani lähde -mummo asui naapurissa. Nippanappa nappa sai postin haettua itse, kaiken muun teki lapset. Pihi mummo ei sallinut mitään remontteja, ja talo on ihan purkukunnossa.
No, tämä mummeli sitten etsi jotain yläkaapista, ja tipahti keittiöjakkaralta. Siellä oli maannut lattialla toista vuorokautta, ennen kuin sai apua. Ei tullut enää kotiin. Sänkypotilas oli pari vuotta ennen kuolemaansa.
Mitä tapahtui talolle?
Myrmyr kirjoitti:
Anna iäkkäiden ihmisten asua missä haluavat, mitä se sinulle kuuluu. Eivät ilmeisesti ole dementikkoja niin vastaavat omasta elämästään. Ellei kämppä romahda niskaan niin hyvin voivat asua, ihmiset ovat asuneet luolissakin. Se että pakotetaan jättämään oma rakas koti on lopun alkua monille.
Tämä on vähän sellainen kommentti jonka esittää usein sellainen ihminen, jolla ei ole kokemusta asiasta.
Tottakai voisin jättää vanhempani heitteille ja ymmärrän että se voi olla joillekin helpompaa kuin minulle, jolla on ollut aina läheiset ja rakastavat välit vanhempiini, kuin sellaiselle joka ei juurikaan välitä vanhemmistaan. Itse en vain pysty sellaiseen.
Pitemmän päälle jotain remonttia pitäisi tehdä. Ymmärrän ahdistuksen. Nykyään saa kyllä muuten sinnitellä kotona, jos järki pelaa.
Vessassa käynnit voi huonokuntoinen hoitaa pottatuolilla, jos on joku joka tyhjentää potan vessaan. Pottatuolin saa apuvälinelainaamosta. Pissaamiseen sorsa riittää, niitä saa apteekista. Saunassa tai pesulla voi usein käydä kerran viikossa vanhainkodilla tm, jonne invataksi vie.
Ulko-oven eteen voi rakentaa luiskan. Luulen, että siihen saa jotain avustusta.
Olen nähnyt opiskelija-aikoina vuokra-asunnoissa vanhoissa puutaloissa kaikenlaista pesuviritelmää. Oli kuivakäymälää ja yhdessä oli sellainen kokonaisena ostettava suihkukaappi keskellä keittiötä. Oli myös näitä, että ainoa pesutila oli vessa, jossa käytiin suihkussa vessanpöntöllä istuen pideesuihkulla. Vaatii vessaan aika hyvät vesieristykset toimiakseen edes välttävästi.