Lue keskustelun säännöt.
Tapasin elämäni rakkauden 15 vuoden jälkeen - PETTYMYS!
07.09.2015 |
Sattumalta tapasin elämäni suurimman rakkauden pitkästä aikaa. Tai henkilön, jota olen pitänyt sellaisena tähän asti.
Miehen, joka vei jalat altani 15 vuotta sitten. Totaalisesti. Rakastuin ja rakastin. Jonka kanssa tunsin vahvimmin. Joka oli komea, voimakas, tuntui sielunkumppanilta enemmän kuin kukaan muu koskaan aiemmin (ja oikeastaan sen jälkeen). Kaikki toimi, monella sektorilla. Suhteemme oli lyhyt mutta äärimmäisen kiihkeä, elimme kuin viimeistä päivää. Loppuikin vähän epämääräisesti, paljon jäi kesken. Olen monesti häntä vuosien aikana miettinyt ja ajatellut, palannut yhteisiin hetkiin. Joskus liikaakin, jäin suorastaan kiinni häneen pitkäksi aikaa.
Nyt siis näin hänet ohimennen, sattumalta. Voi mikä pettymys tämä kohtaaminen olikaan. :(
Mies oli vanhentunut, rupsahtanut. Komea ulkomuoto ja tyylikkyys oli totaalisesti kadonnut. Ennen katsoin häntä ylöspäin, hän oli silmissäni niin "täydellinen". Nyt se täydellisempi olinkin minä itse. Minä olin kehittynyt vanhetessani ulkoisesti "parempaan" suuntaan, tämä mies taas selvästi huonompaan. Miksi ihmeessä olen tuhlannut aikaa miettimällä häntä, vertailemalla muita suhteitani häneen? Miksi?!
Voiko aika kullata muistoja noin vääristävästi?! Surullista! :((
Kommentit (86)
Olen näköjään onnekas. Nuoruuden suuri rakkaus hävisi maailmalle, minä taholleni. Nähtiin 10 vuoden kuluttua kerran, jatkettiin siitä mihin jäätiin, yksi yö, sama kipinä. Sitten meni 20 vuotta, tavattiin, ja sama juttu. Taas kipinöi, juttua riitti. Kumpikin ollaan hyvässä kuosissa, toki vanhentuneita. Tuo kipinä ei sammu ikinä, kumpikin sen tunnustaa, mutta ei haikailla, koska emme katso menettäneemme mitään. Tuskin tapaamme enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ensirakkauteni vaan ensimmäisen vakavan ihastumiseni kohde kuoli yhtäkkiä kesken kouluvuoden melkein 20 vuotta sitten. Nyt viimein selvisi, että tästäkin tapahtumasta voi löytää jotain hyvää, koska omissa muistoissani kyseinen mies pysyy aina yhtä nuorena :)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:54"]Nyt siis näin hänet ohimennen, sattumalta. Voi mikä pettymys tämä kohtaaminen olikaan. :(
Mies oli vanhentunut, rupsahtanut. Komea ulkomuoto ja tyylikkyys oli totaalisesti kadonnut. Ennen katsoin häntä ylöspäin, hän oli silmissäni niin "täydellinen". Nyt se täydellisempi olinkin minä itse. Minä olin kehittynyt vanhetessani ulkoisesti "parempaan" suuntaan, tämä mies taas selvästi huonompaan. Miksi ihmeessä olen tuhlannut aikaa miettimällä häntä, vertailemalla muita suhteitani häneen? Miksi?!
Voiko aika kullata muistoja noin vääristävästi?! Surullista! :((
[/quote]
Tiedäthän että hänelle olisi käynyt aivan samoin vaikka hän olisi ollutkin sinun kanssasi kaikki nämä kuluneet 15 vuotta...
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:30"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:46"]
No ei tainnut mikään todellinen "rakkaus" sitten olla jos fyysinen rupsahtaminen mitätöi kaiken :)
[/quote]
Huvittavintahan näissä jutuissa on usein se, että nämä aikuisiällä pahasti rupsahtaneet, ulkonäkönsä omillakin valinnoillaan turmelleet on aiemmin voineet olla tosi hyvännäköisiä ja heidän viehätyksensä on perustunut juurikin ulkoisiin ominaisuuksiin. Oikeastaan VAIN ulkoisiin ominaisuuksiin, komeuteen, kauneuteen, urheilullisuuteen, lihaksisuuteen, muodikkuuteen.... Luonne on ollut useimmiten ruma jo valmiiksi, täyttä silkkoa siis sisältä vaikka kakku onkin ollut päältä kaunis ja korea. He ovat oppineet pelaamaan vain ulkomuodollaan, koko heidän itsetuntonsa on usein vain ulkonäön ympärille rakentunut. He eivät ole välittäneet sisäisestä kauneudesta tai muista henkisistä ominaisuuksista. Ovat kohdelleet muita (rumempiaan) ikävästi, arvioineet ihmisiä ulkonäön perusteella, koko arvomaailma on ollut pinnallisuuteen perustuva. Ja mikä pahinta: heidän on annettu toimia näin. Muut ovat sopeutuneet kohtaloonsa ja antaneet heidän kohdella itseään huonosti.
Ja sitten kun karma iskeekin kohdalle, kun ulkonäkö rupsahtaa, lihakset surkastuu eikä pään sisällä olekaan missään vaiheessa ollut älyllisiä lihaksia, koulutukseen ei ole tarvinnut satsata... Surullista. Nämä nuorena komeat ja kauniit, suositut, ovat kohdelleet muita huonosti, olleet seurustelukumppaneina hyväksikäyttäjiä ja pettäjiä. Mutta niin vain arpa kääntyy toisinpäin. Katoavaista on maallinen kunnia.
[/quote]
Plaaplaa. Näinkö luulet. Kiva että helpottaa.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 19:30"]Niin ne suositut pelimiehet kehittyvät. Alaspäin.
Nuorempana ovat niin suosittuja, hyvännäköisiä ja haluttuja. Suosio nousee joillakin hattuun, naisia käytetään hyväksi. Mutta niinpä vain on kauneus ja kunnia katoavaista. Viimeistään +35 vuotiaina alkaa maan vetovoima näyttää mahtinsa, massut pullottuu, hiusraja karkaa, päihteet maistuvat ja se jos mikä näkyy. Onneksi aina löytyy näitä samassa jamassa olevia Tanjona ja Sareja joihin voi turvata kun kukaan muu ei enää huoli.
[/quote]
Miksi näin käy vain nuorena komeille?
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 16:12"]
Kylläpä tuntuu ottavan koville tämä ketju joillakin kirjoittajilla... Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö. Monet miehetkin näemmä vaivautuneet puolustelemaan omaa nykytilaansa.
Ehkä te olette juuri näitä nuoruutensa kukoistuksesta pahasti repsahtaneita, huonoilla elämäntavoilla kehonne ja ulkonäkönne pilanneita, vanhenemiselle periksi antaneita? Miksette pidä kunnostanne ja ulkonäöstänne parempaa huolta? Muistelette nuoruutenne upeita vuosia vaikka peilistä katsoo irvikuva? Oletteko ylpeitä itsestänne ja sinut ulkonäkönne kanssa? Jos olette, niin upeaa. Jos ette, niin tehkää asialle jotakin.
[/quote]
Miksi sinusta ihmisenä olemisessa tärkeintä on se ulkonäkö? Kauniille ja "itsestään huolta pitäneille" iskee syöpä tasan tarkkaan yhtä usein kuin niille "rupsahtaneillekin". Kysy vaikka kovakuntoiselta Jukka Puotilalta.
[/quote]
On sulla omituinen logiikka. Eli ei kannata kuntoilla ja panostaa omaan ulkonäköön koska voi joskus ehkä kenties mahdollisesti jossakin määrittelemättömässä vaiheessa sairastua syöpään...? Rupsahdetaan siis vaan kaikki, kaljaa ja röökiä koneeseen, liikunta minimiin, kun ei kato kannata kun voi ehkä joskus kuitenkin sairastua. Ai tuoko on se selitys omalle rupsahtamiselle ja sen oikeuttamiselle?
Samalla tavalla kun kouluja käymättömät elämänkoululaiset perustelevat kouluttautumattomuuttaan sillä, että kuitenkin joskus kuollaan ja ehkä sairastutaan ja jäädään työttömiksikin ja ei siis kannata.
Kannattaa muistaa, että monesti sillä itsestään huoltapitäneellä, urheilullisella, normaalipainoisella ja perusterveelliset elämäntavat omanneella on huomattavasti parempi ennuste ihan jo kehon vastustuskyvyn ja oman jaksamisen vuoksi.
[/quote]
Eli olet hirveän pinnallinen ja vastenmielinen ihminen. Onnea valitsemallasi tiellä.