Lue keskustelun säännöt.
Tapasin elämäni rakkauden 15 vuoden jälkeen - PETTYMYS!
07.09.2015 |
Sattumalta tapasin elämäni suurimman rakkauden pitkästä aikaa. Tai henkilön, jota olen pitänyt sellaisena tähän asti.
Miehen, joka vei jalat altani 15 vuotta sitten. Totaalisesti. Rakastuin ja rakastin. Jonka kanssa tunsin vahvimmin. Joka oli komea, voimakas, tuntui sielunkumppanilta enemmän kuin kukaan muu koskaan aiemmin (ja oikeastaan sen jälkeen). Kaikki toimi, monella sektorilla. Suhteemme oli lyhyt mutta äärimmäisen kiihkeä, elimme kuin viimeistä päivää. Loppuikin vähän epämääräisesti, paljon jäi kesken. Olen monesti häntä vuosien aikana miettinyt ja ajatellut, palannut yhteisiin hetkiin. Joskus liikaakin, jäin suorastaan kiinni häneen pitkäksi aikaa.
Nyt siis näin hänet ohimennen, sattumalta. Voi mikä pettymys tämä kohtaaminen olikaan. :(
Mies oli vanhentunut, rupsahtanut. Komea ulkomuoto ja tyylikkyys oli totaalisesti kadonnut. Ennen katsoin häntä ylöspäin, hän oli silmissäni niin "täydellinen". Nyt se täydellisempi olinkin minä itse. Minä olin kehittynyt vanhetessani ulkoisesti "parempaan" suuntaan, tämä mies taas selvästi huonompaan. Miksi ihmeessä olen tuhlannut aikaa miettimällä häntä, vertailemalla muita suhteitani häneen? Miksi?!
Voiko aika kullata muistoja noin vääristävästi?! Surullista! :((
Kommentit (86)
Minulla oli ihan älytön kemia erään miehen kanssa, jonka kanssa olin yhdessä nuorempana. Hänen ei tarvinnut kuin katsoa minua, niin valtava sähköisku meni lävitseni ja perhoset lepattivat vatsassa. Sellaista en ollut tuntenut muiden kanssa. Suhteemme kaatui kuitenkin muihin asioihin, mies ei osannut sitoutua ja käyttäytyi hölmösti. Silti tuo älytön intohimo ja kemia jäi mieleeni pyörimään ja häiritsi minua alkuvaiheessa kun aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa. Onneksi törmäsin tuohon exään sattumalta. Hän oli rupsahtanut ihan muutamassa vuodessa, koko olemus oli pöhöttynyt ja epäsiisti, ja se flirttaileva käytös joka vetosi minuun ennen, tuntui vain naurettavalta. Ulkonäön perusteella olisi voinut ajatella että viime tapaamisestamme olisi mennyt vuosikymmen, eikä 3-4 vuotta. Siihen kyllä loppui minun osaltani se kultainen muistelu ja tajusin lopullisesti, miten onnekas olen kun tapasin aviomieheni. Onneksi meni vain jokunen vuosi, eikä 15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 10:41"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 17:17"]Minä olen aina silloin tällöin miettinyt miltä oma ensi rakkaus näyttää,mutta en ole missään törmännyt,nimen googlettaminen ei ole tuottanut tulosta? Nimi on voinut vaihtua ym. Tai onhan se voinut karata ulkomaille? t.m39v [/quote] Niin, Googlella löytää vain Suomessa asuvat.
[/quote]
Eikä ole tullut mieleen, että olisi voinut vaikka vaihtaa sukunimensä esim. mennessään naimisiin?
[/quote]
Mun mielestä kirjoitin että nimi voinut vaihtua, voihan se pyöriä paikallisella ostarilla jossain ryyppyremmissä?
Nimellä netistä löytyi jotain vanhoja urheilutuloksia kotipaikkakunnaltaan.
Aika kultaa muistot ja ne kaikki hyvät jutut (kemia, sielunkumppanuus, kipinä, yhteiset jutut, fyysisyys, katseet...) saa ihan massiiviset mittasuhteet muistoissa. Ihastunut, rakastunut ihminen näkee ihastuksensa kohteen vaaleanpunaisten lasien läpi ja monet ikävät asiat jää kokonaan huomioimatta.
Sitten vuosikausien muistelot joihin myös kaipausta sekoittuu. Ja sitten karu pudotus todellisuuteen kun näkeekin tämän henkilön uudelleen. Totuus harvoin vastaa niitä yltiöromanttisia kuvitelmia ja muisteloita. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja kehittyvät, myös henkisesti eikä vain fyysisesti. Sitä odottaa pikkuisen erilaisia asioita kumppaniltaan yli kolmekymppisenä kuin odotti parikymppisenä.
Heh. Story of my life. Roikuin muistoissa ja vertailin uusia suhteitani tähän vanhaan ihanteeseen. Kunnes sitten näin miehen nykytilassaan kauppareissulla. Järkytyin, ahdistuin, aloin suorastaan tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Niin vanhan ja rupsahtaneen näköinen hänestä oli tullut, ei jälkeäkään siitä hyvännäköisestä, viriilistä miehestä jonka aikoinaan tunsin. Ei ollut pitänyt itsestään huolta ollenkaan, näytti ikäistään ainakin 20 v vanhemmalta. Ja kauppaostoksinaan olutta ja tupakkaa.
Onneksi pääsin hänestä eroon, ensin fyysisesti parikymmentä vuotta sitten, mutta nyt lopullisesti myös henkisesti.
Minä taas olen jäänyt "kaipaamaan ja odottamaan" erästä henkilöä, jonka kanssa minulla ei ollut edes suhdetta. Olin ammattikoulussa hyvin ihastunut häneen. Myöhemmin, noin 15 vuotta, kun oli kulunut, kuulin hänen olevan edelleen hyvin kaunis. Nykyisyyttä en tiedä mutta epäilen, että aristokraattisen kaunis on sitä koko elämänsä. Haluaisin kohdata tämän henkilön nähdäkseni, säväyttäisikö hän edelleen. Toisaalta en haluaisi, koska olen parisuhteessa ja pelkään, että saattaisin jäädä häntä ajattelemaan. Noh, hän ei vaikuta elämääni mitenkään muuten, kuin että välillä tällaisia aiheita lukiessa tulee mieleeni. Tuolloin ammattikoulussa en ollut vielä puhjennut kukkaan...mutta myöhemmin mielestäni olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun jälkeen en varmaan edes halua nähdä nuoruuden rakastettuani. :( Haluan säilyttää muiston jostakin upeasta enkä särkeä muistojani. Ehkä sitten yli kasikymppisinä kohtaamme taas? Jos elinpäiviä riittää.
Tiedättekö sen nuoren miehen häpeän kun yläasteen diskossa kaunis neitokainen sanoo "sorry, en mä voi tanssia sun kanssas kun me ei olla oikein samaa tasoa".
Ja erityisesti sen tunteen, kun 15 vuotta myöhemmin pääsee sanomaan samalle (joskin 25-30 kg lihoneelle) neidolle "sorry, en taida tulla sun luo yöksi kun me ei oikein olla samaa tasoa..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:13"]
Tiedättekö sen nuoren miehen häpeän kun yläasteen diskossa kaunis neitokainen sanoo "sorry, en mä voi tanssia sun kanssas kun me ei olla oikein samaa tasoa".
Ja erityisesti sen tunteen, kun 15 vuotta myöhemmin pääsee sanomaan samalle (joskin 25-30 kg lihoneelle) neidolle "sorry, en taida tulla sun luo yöksi kun me ei oikein olla samaa tasoa..."
[/quote]
Jaa-a. Ja tämäkö siis muka on tapahtunut oikeassa elämässä eikä vaan Hollywood-leffoissa ja sun päiväkuvitelmissa? ;)
Itse en voisi tehdä noin. Jotenkin empatiseeraan liikaa niitä jostakin syystä hyljeksittyjä (samalla myös sitä nuorta itseäni), etten halua vajota sille samalle alhaiselle, ylimielisellä tasolle, jolla joku toinen on joskus ollut. Kosto ei ole koskaan ratkaisu.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:13"]
Tiedättekö sen nuoren miehen häpeän kun yläasteen diskossa kaunis neitokainen sanoo "sorry, en mä voi tanssia sun kanssas kun me ei olla oikein samaa tasoa".
Ja erityisesti sen tunteen, kun 15 vuotta myöhemmin pääsee sanomaan samalle (joskin 25-30 kg lihoneelle) neidolle "sorry, en taida tulla sun luo yöksi kun me ei oikein olla samaa tasoa..."
[/quote]
Jaa-a. Ja tämäkö siis muka on tapahtunut oikeassa elämässä eikä vaan Hollywood-leffoissa ja sun päiväkuvitelmissa? ;)
Itse en voisi tehdä noin. Jotenkin empatiseeraan liikaa niitä jostakin syystä hyljeksittyjä (samalla myös sitä nuorta itseäni), etten halua vajota sille samalle alhaiselle, ylimielisellä tasolle, jolla joku toinen on joskus ollut. Kosto ei ole koskaan ratkaisu.
[/quote]
Ja sen verran jatkan vielä, etten varmaan olisi itsekään mennyt tanssimaan. Mutta "todellista" syytä en kieltäytymiseeni olisi paljastanut vaan vedonnut johonkin epämääräiseen selitykseen. Ihan jo omat ja sen toisen kasvot säilyttääkseni.
Pikkumainen ja kaunaakantava olen, myönnetään, mutta että paljastaisin julkisesti jääneeni jumittamaan johonkin yläasteen diskossa tapahtuneeseen tanssista kieltäytymiseen koko aikuisiäkseni....? Ei hitto, siinäpä vasta hukkaan heitettyä aikaa ja jahkaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 18:27"]
Minullekin oli aikanaan valaisevaa kohdata exäni pitkän ajan jälkeen. Miksikään elämäni rakkaudeksi en ole häntä koskaan mieltänyt; elämäni erehdykseksi kylläkin. Suhteen jäljiltä vaikutelmakseni hänestä jäi angstinen, äärimmäisen estyneisyytensä rampauttama hylkiö, joka ei ollut oppinut elämään ja yritti kompensoida rikkinäisyyttään mm. arvostelemalla jatkuvasti rumasti muita ihmisiä - omia sukulaisiaan, kavereitaan, juhlissa kohtaamiamme ihmisiä, minun ystäviäni, ja tietenkin minua. Kun kohtasimme pitkän ajan jälkeen uudestaan, tuli lyhyessä ajassa selväksi kaksi asiaa: hän ei ole päässyt minusta ja erostamme yli, ja henkisen kasvun sijasta hän on mennyt entisestäänkin alaspäin ihmisenä. Ajattelin aina, että hänen olisi ollut paras erakoitua johonkin kallionkoloon - yllättävää on ollut lähinnä tajuta se, miten oikeaan siinäkin osuin.
[/quote]Tämä!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 17:28"]
Tosi rakkaus kestää kyllä, pinnallinen ihastus ei. *Viimeinen tango Halifaxissa*
[/quote]
Juuri näin. Ap on ihmeellisen pinnallinen, vain ulkonäkö näyttää merkitsevän (!!). Tärkeintähän on ihmisen sisin, ei se ulkonäkö. Kaikki me vanhenemme (yllätys) ja jos tuo rakkaus olisi ollut todellista, miehen "rupsahtaminen" (lue: normaali ikääntyminen) ei olisi aiheuttanut ap:ssa tuollaista reaktiota. Ap oli ihastunut vain ulkokuoreen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 18:18"]
Pinnallisen ihmisen jotenkin tyhjän pinnallista tarinointia, jolla ei vaikuttaisi olevan rakkauden, ei jonkun menneen eikä nykyisten kanssa kovinkaan paljon tekemistä, jos oman mielipiteeni sanon. En ihmettele jos ei ole löytynyt pysyvää lykkyä rakkaudessa, nimittäin niin itseäsi täynnä vaikutat kyllä kaikkine itsekehuinesi olevan.
Siitä miehestä vaikea sanoa, sinähän arvioit sisällön tölkin perusteella enkä muutenkaan luota liian pinnallisten ihmisten yhteenvetoihin ja rankkauksiin.
[/quote]
Juuri näin!
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:32"]
Pikkumainen ja kaunaakantava olen, myönnetään, mutta että paljastaisin julkisesti jääneeni jumittamaan johonkin yläasteen diskossa tapahtuneeseen tanssista kieltäytymiseen koko aikuisiäkseni....? Ei hitto, siinäpä vasta hukkaan heitettyä aikaa ja jahkaamista.
[/quote]
...ai koko aikuisikäni. Toivuin tuosta tyttölauman naurunräkätyksestä yläasteen loppuun mennessä ja olin unohtanut homman. Kunnes eräässä työpaikan illanistujaisten jälkizembaloissa kapakassa ko neitonen lähetyi minua, toki kuulumiset vaihdettiin jne - olipa tämä jokajannun kaunokainen jäänyt yksinhuoltajaksi yms klassista.
Narikkaepätoivon hetken lähestyessä hän ilmestyi uudestaan seuraani, ilmoittaen ihan nätein sanakääntein että yöseura kelpaisi. Jotenkin se yläasteen aikainen tapaus popsahti mieleen ja oikein herkutellen mietin mitä vastaisin, kuten esim "tuo tulee 15 vuotta myöhässä", tai "kumma kun ei aikaisemmin kelvannut" tms, mutta parhaimmaksi osoittautui tuo hänen sloganinsa mukaelma. Sen verran herrasmies olin etten kuitenkaan kerännyt räkänaurukuoroa taakseni. Kait hän sitten sai sitä seuraakin sai...
Todellinen syy siihen etten lähtenyt oli se, että satuin olemaan tuore avioukko, mikä hänelle ei tuntunut olevan este ehdotteluun. Ja kieltämättä hänen hieman turvonnut olemuksensa edesauttoi kieltäytymisessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tainnut mikään todellinen "rakkaus" sitten olla jos fyysinen rupsahtaminen mitätöi kaiken :)
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:32"]
Pikkumainen ja kaunaakantava olen, myönnetään, mutta että paljastaisin julkisesti jääneeni jumittamaan johonkin yläasteen diskossa tapahtuneeseen tanssista kieltäytymiseen koko aikuisiäkseni....? Ei hitto, siinäpä vasta hukkaan heitettyä aikaa ja jahkaamista.
[/quote]
...ai koko aikuisikäni. Toivuin tuosta tyttölauman naurunräkätyksestä yläasteen loppuun mennessä ja olin unohtanut homman. Kunnes eräässä työpaikan illanistujaisten jälkizembaloissa kapakassa ko neitonen lähetyi minua, toki kuulumiset vaihdettiin jne - olipa tämä jokajannun kaunokainen jäänyt yksinhuoltajaksi yms klassista.
Narikkaepätoivon hetken lähestyessä hän ilmestyi uudestaan seuraani, ilmoittaen ihan nätein sanakääntein että yöseura kelpaisi. Jotenkin se yläasteen aikainen tapaus popsahti mieleen ja oikein herkutellen mietin mitä vastaisin, kuten esim "tuo tulee 15 vuotta myöhässä", tai "kumma kun ei aikaisemmin kelvannut" tms, mutta parhaimmaksi osoittautui tuo hänen sloganinsa mukaelma. Sen verran herrasmies olin etten kuitenkaan kerännyt räkänaurukuoroa taakseni. Kait hän sitten sai sitä seuraakin sai...
Todellinen syy siihen etten lähtenyt oli se, että satuin olemaan tuore avioukko, mikä hänelle ei tuntunut olevan este ehdotteluun. Ja kieltämättä hänen hieman turvonnut olemuksensa edesauttoi kieltäytymisessä...
[/quote]
Todellinen syy yöseurasta kieltäytymiseen oli siis tuore avioliittosi? Eli ilman vaimoa ei daamin reilu ylipaino, yksinhuoltajuus ja vuosikausien kukasta kukkaan lentäminen olisikaan ollut esteenä...? Kunhan vain olisi "päässyt pukille"?
Tässä on just se merkittävä ero miesten ja (itseni kaltaisten) naisten välillä: tietysti parisuhdekin olisi ilmeisenä esteenä, mutta että lähtisin jonkun ulkoisesti vastenmielisen, potentiaalisen sukupuolitautipesäkkeen matkaan? Never gonna happen. Kutsukaa vapaasti pinnalliseksi.
erityisen kivaa on, kun entiset koulukiusaajat epäonnistuu elämässään. kun se koulun oppilaskunnan puheenjohtaja ja superstara sairastuu bipolariteettihäiriöön. *hakee poppareita*
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:46"]
No ei tainnut mikään todellinen "rakkaus" sitten olla jos fyysinen rupsahtaminen mitätöi kaiken :)
[/quote]
Huvittavintahan näissä jutuissa on usein se, että nämä aikuisiällä pahasti rupsahtaneet, ulkonäkönsä omillakin valinnoillaan turmelleet on aiemmin voineet olla tosi hyvännäköisiä ja heidän viehätyksensä on perustunut juurikin ulkoisiin ominaisuuksiin. Oikeastaan VAIN ulkoisiin ominaisuuksiin, komeuteen, kauneuteen, urheilullisuuteen, lihaksisuuteen, muodikkuuteen.... Luonne on ollut useimmiten ruma jo valmiiksi, täyttä silkkoa siis sisältä vaikka kakku onkin ollut päältä kaunis ja korea. He ovat oppineet pelaamaan vain ulkomuodollaan, koko heidän itsetuntonsa on usein vain ulkonäön ympärille rakentunut. He eivät ole välittäneet sisäisestä kauneudesta tai muista henkisistä ominaisuuksista. Ovat kohdelleet muita (rumempiaan) ikävästi, arvioineet ihmisiä ulkonäön perusteella, koko arvomaailma on ollut pinnallisuuteen perustuva. Ja mikä pahinta: heidän on annettu toimia näin. Muut ovat sopeutuneet kohtaloonsa ja antaneet heidän kohdella itseään huonosti.
Ja sitten kun karma iskeekin kohdalle, kun ulkonäkö rupsahtaa, lihakset surkastuu eikä pään sisällä olekaan missään vaiheessa ollut älyllisiä lihaksia, koulutukseen ei ole tarvinnut satsata... Surullista. Nämä nuorena komeat ja kauniit, suositut, ovat kohdelleet muita huonosti, olleet seurustelukumppaneina hyväksikäyttäjiä ja pettäjiä. Mutta niin vain arpa kääntyy toisinpäin. Katoavaista on maallinen kunnia.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:29"]
erityisen kivaa on, kun entiset koulukiusaajat epäonnistuu elämässään. kun se koulun oppilaskunnan puheenjohtaja ja superstara sairastuu bipolariteettihäiriöön. *hakee poppareita*
[/quote]
Aika yleinen skenaariohan tuo on.
Kertoohan jo se koulukiusauskin ettei heillä ole ollut kovinkaan hyvät lähtökohdat elämäänsä. Ei terve, hyvinvoiva ja onnellinen nuori kiusaa muita. Ei hänellä olisi tarvetta siihen. Ajattele miten surkeita nämä kiusaajat ovat olleet jo lapsina ja nuorina. Kiusaaminenhan on eräänlainen hätähuuto. Todennäköisesti kotona on ollut vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 12:32"]
Pikkumainen ja kaunaakantava olen, myönnetään, mutta että paljastaisin julkisesti jääneeni jumittamaan johonkin yläasteen diskossa tapahtuneeseen tanssista kieltäytymiseen koko aikuisiäkseni....? Ei hitto, siinäpä vasta hukkaan heitettyä aikaa ja jahkaamista.
[/quote]
...ai koko aikuisikäni. Toivuin tuosta tyttölauman naurunräkätyksestä yläasteen loppuun mennessä ja olin unohtanut homman. Kunnes eräässä työpaikan illanistujaisten jälkizembaloissa kapakassa ko neitonen lähetyi minua, toki kuulumiset vaihdettiin jne - olipa tämä jokajannun kaunokainen jäänyt yksinhuoltajaksi yms klassista.
Narikkaepätoivon hetken lähestyessä hän ilmestyi uudestaan seuraani, ilmoittaen ihan nätein sanakääntein että yöseura kelpaisi. Jotenkin se yläasteen aikainen tapaus popsahti mieleen ja oikein herkutellen mietin mitä vastaisin, kuten esim "tuo tulee 15 vuotta myöhässä", tai "kumma kun ei aikaisemmin kelvannut" tms, mutta parhaimmaksi osoittautui tuo hänen sloganinsa mukaelma. Sen verran herrasmies olin etten kuitenkaan kerännyt räkänaurukuoroa taakseni. Kait hän sitten sai sitä seuraakin sai...
Todellinen syy siihen etten lähtenyt oli se, että satuin olemaan tuore avioukko, mikä hänelle ei tuntunut olevan este ehdotteluun. Ja kieltämättä hänen hieman turvonnut olemuksensa edesauttoi kieltäytymisessä...
[/quote]
Todellinen syy yöseurasta kieltäytymiseen oli siis tuore avioliittosi? Eli ilman vaimoa ei daamin reilu ylipaino, yksinhuoltajuus ja vuosikausien kukasta kukkaan lentäminen olisikaan ollut esteenä...? Kunhan vain olisi "päässyt pukille"?
Tässä on just se merkittävä ero miesten ja (itseni kaltaisten) naisten välillä: tietysti parisuhdekin olisi ilmeisenä esteenä, mutta että lähtisin jonkun ulkoisesti vastenmielisen, potentiaalisen sukupuolitautipesäkkeen matkaan? Never gonna happen. Kutsukaa vapaasti pinnalliseksi.
[/quote]
Älä laita sanoja muiden suuhun. Se, että vastanaineella tärkein syy olla lähtemättä panemaan puolituttua on avioliitto, niin se ei tarkota, että muuten lähtis. En oo tuo kyseinen jamppa.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 17:17"]Minä olen aina silloin tällöin miettinyt miltä oma ensi rakkaus näyttää,mutta en ole missään törmännyt,nimen googlettaminen ei ole tuottanut tulosta? Nimi on voinut vaihtua ym. Tai onhan se voinut karata ulkomaille? t.m39v [/quote] Niin, Googlella löytää vain Suomessa asuvat.
[/quote]
Eikä ole tullut mieleen, että olisi voinut vaikka vaihtaa sukunimensä esim. mennessään naimisiin?