"Masentuneet voisi ottaa itseään niskasta"-asenne on lopulta kaikilla

Eheei! Olet väärässä ap. Ei tuota asennetta ole kaikilla. On nimittäin olemassa loputtoman monia ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista asennetta ensinkään. Niih!

No kenellä tahansa ihmisellä tulee mitta täyteen ja väsymys jos masentunut vuodesta toiseen rypee omassa sairaudessaan. Sama koskee kaikkia muitakin sairauksia. Joku ei kestä yhtään kuunnella valitusta, toinen vähän enemmän, kolmaskin pitkään mutta ei kukaan loputtomiin.

Tämä kannattaa muistaa sairastuu sitten mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Lakkaako masentunut välittämästä/rakastamasta läheisiään?

Ehkä hetkittäin, jos vaipuu sellaiseen epänormaaliin tilaan ettei todellakaan mikään liikauta. Se on oikeastaan aika pelottavaa kun sen itsekin tavallaan tiedostaa, tuntuu kuin muuttuisi yhtäkkiä jonkinlaiseksi tunteettomaksi psykopaatiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse diagnosoidusta masennuksesta ja ajattelen itsekin noin. Pitäisi saada nyt otettua itseä niskasta kiinni, lähdettyä ulos ja naputeltua se viesti. Ei sitä muut puolestani voi tehdä.

Varmaan itse kukin miettii sitä, mutta se on aika säälimätön ja jäykkä tapa ajatella.

Siinä siirretään sivuun ne masennusta aiheuttavat ongelmat ja huulta purren suoritetaan elämää. Sitä jaksaa ehkä hetken, mutta niinkuin masennukseen monesti liittyy elämän merkityksellisyyden katoaminen, tajuaa kohta että ei löydy ainuttakaan hyvää syytä suorittaa elämää vaan siitä pitäisi jotain hyvää saada takaisinkin päin.

Siksipä "itseään niskasta kiinni ottaminen" ei ole erityisen tehokas asenne hoidattaa itseään ja masennusta.

Tästä halusinkin puhua. Maailmankaikkeudessa ei valitettavasti ole jokaiselle henkilökohtaista pahan ja hyvän tapahtumisen tasapainon ylläpitäjää. Kunniallisille ja kilteille tapahtuu pahoja asioita, joita he eivät ansaitsisi. Kukaan, ei kukaan ole antamassa sitä hyvää ponnistelujen jälkeen. On sattumaa tuleeko niitä vai ei. Siksi entistä suuremmalla syyllä on tärkeää, että itse kukin pitää hyvänä ihan tavallista arkea niiden pahojen asioiden välissä. Hyvää taikova haltijakummi esiintyy valitettavasti vainTuhkimossa. Hyvää ei jaeta, hyvää ei saa, siksi se pitää huomata itse ja nauttia siitä silloin kun pahaa ei tapahdu juuri sillä samalla sekunnilla. Äyökö sinua joku juuri nyt? Jos ei, niin elämäsi on sillä hetkellä hyvää.

Eihän se ponnisteluiden jälkeinen hyvänolon tunne ole pelkästään sattumasta kiinni vaan aivojen palkitsemisjärjestelmästä ja aivokemioista eli niistä juuri, mihin masennuslääkkeet vaikuttavat.

Elämästä voi itse kukin yrittää löytää sellaisia hyviä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja löytää sellaisia tapoja toimia, jotka eivät ole suorittamista vaan se merkityksellisyyden kokemus löytyy ja voi ylipäätään tuntea iloa, nautintoa ja muita hyviä tunteita.

Masentuneilla monesti on pää täynnä haitallisia ajatuksia, jotka ylläpitävät sitä masennuksen kierrettä. Asioista nähdään lähinnä vain huonot puolet ja hyville asioille ei anneta tilaa.

Ja en sano, että tämä tehtäisiin tietoisesti vaan se on pitkän ajan tulosta, jossa aivot ovat pala palalta omaksuneet tämän tavan toimia. Siksi on myös iso prosessi saada itsensä kuntoon samalla tavalla, pala palalta.

Se, mikä masennusta synnyttää voi johtua mahdollisesti jostakin traumaattisesta kokemuksesta, tai ehkä ihminen on kasvanut siihen tai ehkäpä siihen ajavat yhteiskunnan normit. Masennuksen syntymiseen taitaa olla niin paljon syntymistapoja mitä on masentuneitakin.

Kuitenkin masennuksen ytimessä on aivokemiat ja ihmisen ajatusrakenteet. Ne ovat jollain tapaa symbioosissa keskenään; kumpikin vaikuttaa toiseen.

Masentuneelle voi olla fyysinen mahdottomuus tuntea ilon tunnetta, johtuen aivokemioiden häiriöistä. Silloin mikään tekeminen ei helpota oloa tai palkitse millään tavalla. Toki aina voi vajota syvemmälle ja saada elämänsä entistä kaoottisempaan kuntoon jättämällä tekemättä tärkeitä arkiaskareita. Siinä mielessä "itseään niskasta kiinni ottaminen" voi olla tärkeää toteuttaa, jotta enempää vahinkoa ei aiheutuisi, mutta ei se masennusta itsessään paranna.

Esim. ihan koulu- tai työpaikkakiusaaminen (tai parisuhdekiusaaminen) voi rakentaa tietyn kaavan aivoihin. Se ei koskaan ole kiusatun vika ja se on kiusatulle normaalia, mutta siinä kaavassa on vikaa. Se estää kiusattua nauttimasta elämästä ja tekemästä asioita. Koska aivot uusiutuvat vielä vanhanakin (uusia aivoluja syntyy ja vanhoja kuolee), niin muutos on mahdollinen. Se vain vaatii ohjausta. Eri asioiden välille on syntynyt haitallisia yhteyksiä ja näitä yhteyksiä täytyy katkaista ja korjata. Siitä se masennuskin lähtee parantumaan kun aletaan korjaamaan koko systeemiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse diagnosoidusta masennuksesta ja ajattelen itsekin noin. Pitäisi saada nyt otettua itseä niskasta kiinni, lähdettyä ulos ja naputeltua se viesti. Ei sitä muut puolestani voi tehdä.

Varmaan itse kukin miettii sitä, mutta se on aika säälimätön ja jäykkä tapa ajatella.

Siinä siirretään sivuun ne masennusta aiheuttavat ongelmat ja huulta purren suoritetaan elämää. Sitä jaksaa ehkä hetken, mutta niinkuin masennukseen monesti liittyy elämän merkityksellisyyden katoaminen, tajuaa kohta että ei löydy ainuttakaan hyvää syytä suorittaa elämää vaan siitä pitäisi jotain hyvää saada takaisinkin päin.

Siksipä "itseään niskasta kiinni ottaminen" ei ole erityisen tehokas asenne hoidattaa itseään ja masennusta.

Tästä halusinkin puhua. Maailmankaikkeudessa ei valitettavasti ole jokaiselle henkilökohtaista pahan ja hyvän tapahtumisen tasapainon ylläpitäjää. Kunniallisille ja kilteille tapahtuu pahoja asioita, joita he eivät ansaitsisi. Kukaan, ei kukaan ole antamassa sitä hyvää ponnistelujen jälkeen. On sattumaa tuleeko niitä vai ei. Siksi entistä suuremmalla syyllä on tärkeää, että itse kukin pitää hyvänä ihan tavallista arkea niiden pahojen asioiden välissä. Hyvää taikova haltijakummi esiintyy valitettavasti vainTuhkimossa. Hyvää ei jaeta, hyvää ei saa, siksi se pitää huomata itse ja nauttia siitä silloin kun pahaa ei tapahdu juuri sillä samalla sekunnilla. Äyökö sinua joku juuri nyt? Jos ei, niin elämäsi on sillä hetkellä hyvää.

Eihän se ponnisteluiden jälkeinen hyvänolon tunne ole pelkästään sattumasta kiinni vaan aivojen palkitsemisjärjestelmästä ja aivokemioista eli niistä juuri, mihin masennuslääkkeet vaikuttavat.

Elämästä voi itse kukin yrittää löytää sellaisia hyviä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja löytää sellaisia tapoja toimia, jotka eivät ole suorittamista vaan se merkityksellisyyden kokemus löytyy ja voi ylipäätään tuntea iloa, nautintoa ja muita hyviä tunteita.

Masentuneilla monesti on pää täynnä haitallisia ajatuksia, jotka ylläpitävät sitä masennuksen kierrettä. Asioista nähdään lähinnä vain huonot puolet ja hyville asioille ei anneta tilaa.

Ja en sano, että tämä tehtäisiin tietoisesti vaan se on pitkän ajan tulosta, jossa aivot ovat pala palalta omaksuneet tämän tavan toimia. Siksi on myös iso prosessi saada itsensä kuntoon samalla tavalla, pala palalta.

Ja takapakkia tulee. Se on ehkä vaikeinta ja helposti luovuttaa siinä vaiheessa. Takapakki on kuitenkin ihan normaali ilmiö, joka myös menee ohi.

Huisii kirjoitti:

Noin niin kuin ylipäätään asiassa kuin asiassa, olisi kiva, jos ihmiset puuttuisivat vain niihin asioihin, joista tietävät jotain tai pystyvät asian hahmottamaan.

Jos ei ole kiveksiä, ei varmaan kannata väittää tietävänsä miltä kivessyöpä tai potku munille tuntuu. Jos ei ole emätintä ja kohtua, ei kannata väittää mitään vaikkapa synnytyksestä ja kuukautisista.

Jos ei ole masennusta ja mieli on iloinen, ei varmaan kannata väittää tietävänsä,miten masennuksesta kuuluisi päästä eroon.

Eiköhän tässä jokainen keskustele oman kokemuksensa kautta. En minä sinunkaan kommentissasi näe mitään sellaista, joka tukisi minun kokemustani masennuksesta. Saanko minä nyt kieltää sinua osallistumasta masennuskeskusteluihin, kun sinulla ei mielestäni ole oikeanlaista kokemusta tai tietoa aiheesta?

Vierailija kirjoitti:

Huisii kirjoitti:

Noin niin kuin ylipäätään asiassa kuin asiassa, olisi kiva, jos ihmiset puuttuisivat vain niihin asioihin, joista tietävät jotain tai pystyvät asian hahmottamaan.

Jos ei ole kiveksiä, ei varmaan kannata väittää tietävänsä miltä kivessyöpä tai potku munille tuntuu. Jos ei ole emätintä ja kohtua, ei kannata väittää mitään vaikkapa synnytyksestä ja kuukautisista.

Jos ei ole masennusta ja mieli on iloinen, ei varmaan kannata väittää tietävänsä,miten masennuksesta kuuluisi päästä eroon.

Vertaistuki on tehokkainta alkoholismista parantumisessa. Siellä entiset alkoholistit kertovat kuinka he selviytyivät. Masennuksesta parantuneita kannattaa kuunnella ja tehdä samoin.

Niin, nimenomaan masennuksesta PARANTUNEITA.

Moni hakee vertaistukea mieluiten muista masentuneista. Sitten on mukavaa yhdessä rypeä siellä itsesäälissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lakkaako masentunut välittämästä/rakastamasta läheisiään?

Ehkä hetkittäin, jos vaipuu sellaiseen epänormaaliin tilaan ettei todellakaan mikään liikauta. Se on oikeastaan aika pelottavaa kun sen itsekin tavallaan tiedostaa, tuntuu kuin muuttuisi yhtäkkiä jonkinlaiseksi tunteettomaksi psykopaatiksi.

Jep. Ja tämähän on tietysti omiaan vahvistamaan sitä uskomusta, että on tosiaankin paha eikä ansaitse mitään hyvää, ei edes parantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse diagnosoidusta masennuksesta ja ajattelen itsekin noin. Pitäisi saada nyt otettua itseä niskasta kiinni, lähdettyä ulos ja naputeltua se viesti. Ei sitä muut puolestani voi tehdä.

Varmaan itse kukin miettii sitä, mutta se on aika säälimätön ja jäykkä tapa ajatella.

Siinä siirretään sivuun ne masennusta aiheuttavat ongelmat ja huulta purren suoritetaan elämää. Sitä jaksaa ehkä hetken, mutta niinkuin masennukseen monesti liittyy elämän merkityksellisyyden katoaminen, tajuaa kohta että ei löydy ainuttakaan hyvää syytä suorittaa elämää vaan siitä pitäisi jotain hyvää saada takaisinkin päin.

Siksipä "itseään niskasta kiinni ottaminen" ei ole erityisen tehokas asenne hoidattaa itseään ja masennusta.

Mistä sinä nyt tuollaista keksit, että itseä niskasta kiinni ottaminen tarkoittaisi merkityksettömän suorittamisen toteuttamista. Eihän kukaan sellaisesta ole puhunut!

Niskasta otetaan kiinni tietenkin niiden asioiden suhteen, mistä on apua. Ei väistellen varsinaisia ongelmia, kuten sinä ehdotat, vaan menemällä ongelmia kohti.

Miksi tuhlaisit vähän energiasi turhaan suorittamiseen? Rajallinen energia kannattaa tietenkin käyttää mahdollisimman vaikuttavasti ja tarkkaan ja harkitusti, järkevästi kohdennetusti.

Vierailija kirjoitti:

Hummustypy kirjoitti:

Hurjia ajatuksia täällä.

Jos on aito masennus niin se tuntuu myös fyysisenä hidatumisena (psychomotoric retardation), kyvyttömyytenä tuntea mitään tunteita (anhedonia) esim. ilo, kiihottuneisuus jne. En itse lähtisi tällaisessa tilassa olevaa henkilöä neuvomaan, että alkaisi itseään työstää.

Hieman sama kuin neuvoisi invalidille että aloittaisi juoksuharrastuksen.

No ei.

Mitäs sitten pitäisi tehdä? Lääkitä oireita mikä ei paranna syytä? Paijata päätä ja kyynelehtiä mukana? Antaa rypeä itsesäälissä? Hyssytellä ja hymistellä? Ruokkia toisen vetämättömyyttä?

Vai auttaa vaikka miettimään mikä voisi olla 1. unelma toteutettavaksi? Jäätelötötterö kevätauringossa? Kahvi ja leivos kahvilassa? Silittää koiranpentua?

Ja sitten tehdä niitä juttuja kunnes tunteet palautuu

Toki pitää hoitaa, mutta asia kerrallaan ja hitaasti. Mutta helppo ulkopuolisena neuvoa jos joku on akuutisti tilassa ettei pääse sängystä ylös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse diagnosoidusta masennuksesta ja ajattelen itsekin noin. Pitäisi saada nyt otettua itseä niskasta kiinni, lähdettyä ulos ja naputeltua se viesti. Ei sitä muut puolestani voi tehdä.

Varmaan itse kukin miettii sitä, mutta se on aika säälimätön ja jäykkä tapa ajatella.

Siinä siirretään sivuun ne masennusta aiheuttavat ongelmat ja huulta purren suoritetaan elämää. Sitä jaksaa ehkä hetken, mutta niinkuin masennukseen monesti liittyy elämän merkityksellisyyden katoaminen, tajuaa kohta että ei löydy ainuttakaan hyvää syytä suorittaa elämää vaan siitä pitäisi jotain hyvää saada takaisinkin päin.

Siksipä "itseään niskasta kiinni ottaminen" ei ole erityisen tehokas asenne hoidattaa itseään ja masennusta.

Tästä halusinkin puhua. Maailmankaikkeudessa ei valitettavasti ole jokaiselle henkilökohtaista pahan ja hyvän tapahtumisen tasapainon ylläpitäjää. Kunniallisille ja kilteille tapahtuu pahoja asioita, joita he eivät ansaitsisi. Kukaan, ei kukaan ole antamassa sitä hyvää ponnistelujen jälkeen. On sattumaa tuleeko niitä vai ei. Siksi entistä suuremmalla syyllä on tärkeää, että itse kukin pitää hyvänä ihan tavallista arkea niiden pahojen asioiden välissä. Hyvää taikova haltijakummi esiintyy valitettavasti vainTuhkimossa. Hyvää ei jaeta, hyvää ei saa, siksi se pitää huomata itse ja nauttia siitä silloin kun pahaa ei tapahdu juuri sillä samalla sekunnilla. Äyökö sinua joku juuri nyt? Jos ei, niin elämäsi on sillä hetkellä hyvää.

Eihän se ponnisteluiden jälkeinen hyvänolon tunne ole pelkästään sattumasta kiinni vaan aivojen palkitsemisjärjestelmästä ja aivokemioista eli niistä juuri, mihin masennuslääkkeet vaikuttavat.

Elämästä voi itse kukin yrittää löytää sellaisia hyviä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja löytää sellaisia tapoja toimia, jotka eivät ole suorittamista vaan se merkityksellisyyden kokemus löytyy ja voi ylipäätään tuntea iloa, nautintoa ja muita hyviä tunteita.

Masentuneilla monesti on pää täynnä haitallisia ajatuksia, jotka ylläpitävät sitä masennuksen kierrettä. Asioista nähdään lähinnä vain huonot puolet ja hyville asioille ei anneta tilaa.

Ja en sano, että tämä tehtäisiin tietoisesti vaan se on pitkän ajan tulosta, jossa aivot ovat pala palalta omaksuneet tämän tavan toimia. Siksi on myös iso prosessi saada itsensä kuntoon samalla tavalla, pala palalta.

Se, mikä masennusta synnyttää voi johtua mahdollisesti jostakin traumaattisesta kokemuksesta, tai ehkä ihminen on kasvanut siihen tai ehkäpä siihen ajavat yhteiskunnan normit. Masennuksen syntymiseen taitaa olla niin paljon syntymistapoja mitä on masentuneitakin.

Kuitenkin masennuksen ytimessä on aivokemiat ja ihmisen ajatusrakenteet. Ne ovat jollain tapaa symbioosissa keskenään; kumpikin vaikuttaa toiseen.

Masentuneelle voi olla fyysinen mahdottomuus tuntea ilon tunnetta, johtuen aivokemioiden häiriöistä. Silloin mikään tekeminen ei helpota oloa tai palkitse millään tavalla. Toki aina voi vajota syvemmälle ja saada elämänsä entistä kaoottisempaan kuntoon jättämällä tekemättä tärkeitä arkiaskareita. Siinä mielessä "itseään niskasta kiinni ottaminen" voi olla tärkeää toteuttaa, jotta enempää vahinkoa ei aiheutuisi, mutta ei se masennusta itsessään paranna.

Ajatusrakenteita voi tietoisesti muokata, rakentaa ja muuttaa itselle hyödyllisemmiksi. Vaikka aivokemiat olis vielä siinä vanhassa mallissa, niin nekin ajan kanssa mukautuu ajatusrakenteiden mukaisesti. Symbioosissa kun elävät. Muutos aivokemioissa (ja ajatusrakenteissa) ei tapahdu hetkessä, joten ajatusten muokkaamista oliskin hyvä jaksaa jatkaa, vaikka huomattavien muutosten saavuttamiseen menee aikaa. Näinollen "niskasta kii" ja ajatuksiin vaikuttaminen on avuksi masennuksesta irtautumisessa.

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse diagnosoidusta masennuksesta ja ajattelen itsekin noin. Pitäisi saada nyt otettua itseä niskasta kiinni, lähdettyä ulos ja naputeltua se viesti. Ei sitä muut puolestani voi tehdä.

Varmaan itse kukin miettii sitä, mutta se on aika säälimätön ja jäykkä tapa ajatella.

Siinä siirretään sivuun ne masennusta aiheuttavat ongelmat ja huulta purren suoritetaan elämää. Sitä jaksaa ehkä hetken, mutta niinkuin masennukseen monesti liittyy elämän merkityksellisyyden katoaminen, tajuaa kohta että ei löydy ainuttakaan hyvää syytä suorittaa elämää vaan siitä pitäisi jotain hyvää saada takaisinkin päin.

Siksipä "itseään niskasta kiinni ottaminen" ei ole erityisen tehokas asenne hoidattaa itseään ja masennusta.

Tästä halusinkin puhua. Maailmankaikkeudessa ei valitettavasti ole jokaiselle henkilökohtaista pahan ja hyvän tapahtumisen tasapainon ylläpitäjää. Kunniallisille ja kilteille tapahtuu pahoja asioita, joita he eivät ansaitsisi. Kukaan, ei kukaan ole antamassa sitä hyvää ponnistelujen jälkeen. On sattumaa tuleeko niitä vai ei. Siksi entistä suuremmalla syyllä on tärkeää, että itse kukin pitää hyvänä ihan tavallista arkea niiden pahojen asioiden välissä. Hyvää taikova haltijakummi esiintyy valitettavasti vainTuhkimossa. Hyvää ei jaeta, hyvää ei saa, siksi se pitää huomata itse ja nauttia siitä silloin kun pahaa ei tapahdu juuri sillä samalla sekunnilla. Äyökö sinua joku juuri nyt? Jos ei, niin elämäsi on sillä hetkellä hyvää.

Eihän se ponnisteluiden jälkeinen hyvänolon tunne ole pelkästään sattumasta kiinni vaan aivojen palkitsemisjärjestelmästä ja aivokemioista eli niistä juuri, mihin masennuslääkkeet vaikuttavat.

Elämästä voi itse kukin yrittää löytää sellaisia hyviä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja löytää sellaisia tapoja toimia, jotka eivät ole suorittamista vaan se merkityksellisyyden kokemus löytyy ja voi ylipäätään tuntea iloa, nautintoa ja muita hyviä tunteita.

Masentuneilla monesti on pää täynnä haitallisia ajatuksia, jotka ylläpitävät sitä masennuksen kierrettä. Asioista nähdään lähinnä vain huonot puolet ja hyville asioille ei anneta tilaa.

Ja en sano, että tämä tehtäisiin tietoisesti vaan se on pitkän ajan tulosta, jossa aivot ovat pala palalta omaksuneet tämän tavan toimia. Siksi on myös iso prosessi saada itsensä kuntoon samalla tavalla, pala palalta.

Se, mikä masennusta synnyttää voi johtua mahdollisesti jostakin traumaattisesta kokemuksesta, tai ehkä ihminen on kasvanut siihen tai ehkäpä siihen ajavat yhteiskunnan normit. Masennuksen syntymiseen taitaa olla niin paljon syntymistapoja mitä on masentuneitakin.

Kuitenkin masennuksen ytimessä on aivokemiat ja ihmisen ajatusrakenteet. Ne ovat jollain tapaa symbioosissa keskenään; kumpikin vaikuttaa toiseen.

Masentuneelle voi olla fyysinen mahdottomuus tuntea ilon tunnetta, johtuen aivokemioiden häiriöistä. Silloin mikään tekeminen ei helpota oloa tai palkitse millään tavalla. Toki aina voi vajota syvemmälle ja saada elämänsä entistä kaoottisempaan kuntoon jättämällä tekemättä tärkeitä arkiaskareita. Siinä mielessä "itseään niskasta kiinni ottaminen" voi olla tärkeää toteuttaa, jotta enempää vahinkoa ei aiheutuisi, mutta ei se masennusta itsessään paranna.

Esim. ihan koulu- tai työpaikkakiusaaminen (tai parisuhdekiusaaminen) voi rakentaa tietyn kaavan aivoihin. Se ei koskaan ole kiusatun vika ja se on kiusatulle normaalia, mutta siinä kaavassa on vikaa. Se estää kiusattua nauttimasta elämästä ja tekemästä asioita. Koska aivot uusiutuvat vielä vanhanakin (uusia aivoluja syntyy ja vanhoja kuolee), niin muutos on mahdollinen. Se vain vaatii ohjausta. Eri asioiden välille on syntynyt haitallisia yhteyksiä ja näitä yhteyksiä täytyy katkaista ja korjata. Siitä se masennuskin lähtee parantumaan kun aletaan korjaamaan koko systeemiä.

Ja tämä.

Masennus on sairaus, eikä mikään asenneongelma.

Usein sille on ihan järkevä syy. Pitäisi käsittellä sitä juurisyytä, eikä jotain masennuksen aiheuttamaa hormonihäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Mun teraupetilla ei ollut. Hänen mielestään masennus johtuu purkautumattomasta vihasta joka ajan kuluessa kääntyy itseään vastaan luoden toivottomuuden ja näköalattomuuden. Oikeassa oli !

ex-masentunut

Si nun kohdallasi oli noin. Ei päde kaikkiin masentuneisiin. Masennusta on ainakin 12 eri tyyppiä. Ja traumaperäiseen masennukseen yhtä monta eri syytä kuin on sairastajaakin.

Tietoisella aattelulla voi muokata tunnereaktioitaan tarkoituksenmukaisemmiksi silloin, kun näiden välinen synkka toimii normaalisti. Vaikeasti masentuneella tuo yhteys on ns. epäkunnossa. Siksi mekaaninen ajattelun pakottaminen "positiiviseksi" voi olla jopa haitallista, koska masentuneen kehossa/päässä tästä ei seuraa toivottua vastetta, ainoastaan jo valmiiksi rajallisten resurssien tuhlautumista, pettymystä ja itsesyytöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt ihan noin sitä sanoisi, mutta ei siihen auta sekään, että vaan rypee siinä kurjuudessaan yksin. Ei sitä parantumista tai edes olon helpottumista tapahdu jos ei itse tee asialle jotain.

Masentunut ei välttämättä jaksa tehdä asialle jotain.

Kysyn tätä kaikilta masentuneita. Ihminen yleensä pystyy ohjaamaan ajatuksiaan, jos tahtoo. Pystyykö masentunut muuttamaan ajatuksiaan. Itsekkin herään joskus ajatellen miten synkkää kaikki on. En kuitenkaan halua jäädä siihen. Ajattelen lämmintä suihkua, puhtaita vaatteita, aamukahvia ja sitten nousen ylös. Näin koko päivästä voi tulla hyvä..

No mä vastaan nyt. Vaikea masennus, toistunut 3 kertaa. Pisimmilläni olin sairaslomalla 3 vuotta. En tule koskaan olemaan ei-masentunut, mutta olen oppinut elämään asian kanssa, ja ennen kaikkea tunnistamaan oireet ennen kun menee taas liian pahaksi.

Mä kestän kyl ne kuolemanajatukset, mutta se elämän turhuuden tunne ja näköalattomuus oli pahinta nuista ajatuksista. Mulla oli myös opetettu tosi voimakkaasti se, että en kelpaa ja mulla ei ole oikeutta onneen. Nämä oli tosi vaikea muuttaa, ja vieläkin odotan välillä kun tunnen onnea jostain, että millon mua rangaistaan tai jotain mun läheistä. Näistä on tosi vaikea päästä eroon, kun ne on vähän kuin äidinmaidossa saanut sen pelon ja ahdistuksen. Mut niitä olen pystynyt alkaa muuttamaan.

Mutta sitten siihen mihin en ole pystynyt vaikuttamaan on mun muisti. Mulla oli ajanjaksoja kun piti kirjoittaa joka paikkaan lappu, että muistan vaikka avaimet tai takin päälle. En myös muista osaa noista ajoista, niihin koen, että en ole itse voinut kauheasti vaikuttaa.

Ao niin ja mulla on aivan ehdoton liikunta, terveellinen ruokavalio ja vähän päihteitä, jotta masennus pysyy kurissa.

196

Vierailija kirjoitti:

Kysyn tätä kaikilta masentuneita. Ihminen yleensä pystyy ohjaamaan ajatuksiaan, jos tahtoo. Pystyykö masentunut muuttamaan ajatuksiaan. Itsekkin herään joskus ajatellen miten synkkää kaikki on. En kuitenkaan halua jäädä siihen. Ajattelen lämmintä suihkua, puhtaita vaatteita, aamukahvia ja sitten nousen ylös. Näin koko päivästä voi tulla hyvä..

Tunteiden hallinnan ajatuksilla opin emotionaalisesti epärehellisessä ympäristössä kasvaessa. Sehän se masensikin, kun piti esittää, että kaikki on hyvin. Tuli tunne, ettei ketään kiinnosta, kärsinkö, kunhan jaksan esittää pärjäävää. Parannusta alkoi tapahtua, kun pääsin terapiaan purkamaan kaiken sen p*skan, mitä oli tapahtunut, ja opin olemaan rehellinen vähintäänkin itselleni. Nykyään kun tuntuu synkältä, hyväksyn sen. Annan sen olla. Välillä on synkkää. Se ei ole masennusta. Ja sen lisäksi tottakai on hyviäkin asioita elämässä, kuten aamutee ja auringonpaiste.

Vierailija kirjoitti:

No, itse vakavasti masentuneena olleena sanon että minulla nimenomaan itseäni niskasta kiinni ottaminen auttoi. Eli pyysin apua, otin avun vastaan, aloin yksi asia kerraallaan tekemään asioita jotka auttoivat lopulta pois masennuksesta. Tein juttuja parantumiseni eteen. Kukaan muu ei niitä voinut minun puolesta tehdä.

Oma kokemukseni: yritin kyllä ottaa vastaan kaiken avun mitä sain, se ei vain yleensä ollut tehokasta. Mitään konkreettisia keinoja ei tarjottu.

Itsekseni pohdin asiat läpi moneen kertaan, mietin mikä minua pohjimmiltaan vaivaa ja mitä voin tehdä asioiden parantamiseksi. Välillä tein väkisin ja hammasta purren asioita joiden arvelin loppupeleissä edistävän parantumista vaikka sillä hetkellä tuntuivatkin kamalilta. Välillä jaksoin tsempata tietyn ajan kunnes romahdin kun voimavarat vain loppuivat. Hakeuduin koulutuksiin pari kertaa ja kerran jouduin lopettamaan koska mielenterveyteni ei kestänyt, toisella kertaa onnistuin sinnittelemään ja sain hyviä tuloksia koska panostin pelkästään siihen. Toki se johti hirveään romahdukseen sitten lomalla, mutta jatkoin taas loman jälkeen puurtamista.

Sitten lakkasin edes saamasta apua kun totesivat kai että olen liian terve, vaikka sanoin että koen elämän ihan ilottomaksi, turhaksi ja niin edelleen. Jatkoin sitten vain eteenpäin ilman sitäkään vähää keskusteluapua mikä aiemmin oli kun ei oikein muutakaan voi. Olenko nyt parantunut? En nyt sanoisi. Pelkään koko ajan mitä tapahtuu kun ei enää ole selkeitä tavotteita kuten tutkinto, mihin jatkan tästä ja ennen kaikkea mihin minut huolitaan. Vajoanko taas aiempaan tilaan jos en löydä mitään suoritettavaa jolla turruttaa jotain tyhjyyden tunnetta.

Ehkä tämä sitten on sitä niskasta kiinni ottamista. Olisi silti mukavaa jos ei tarvitsisi vain elää sinnitellen ja tunteitaan turruttaen mutta mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ole tarjottu enkä pysty itse tämän enempään.

Vierailija kirjoitti:

Et kai palavan talon nähdessäsi ajattele että naapureidenkin talot pitäisi palaa, mitä niitä suotta suojelemaan palonhallinnalla?

Jos jää tuleen makaamaan, palaa. Jos muut uupuu eivätkä jaksa kuin itsensä pelastaa, niin kyllä siinä on itse noustava ja lähdettävä etsimään omin jaloin ulospääsyä. Masennus on läheisiin tarttuva tauti. Läheiset uupuvat ja kohta itsekin ajattelevat synkästi. Haluatko saada nuo läheisesi samaan jamaan kuin itse olet? Sinä et tahallasi sairastunut, mutta mitä teet jatkossa, on täysin oma valintasi.

Mikä saa paranemisen alkuun? Kyllä, sen voi tiivistää että ottamalla itseään niskasta kiinni. Menee ammattilaisten autettavaksi. Ottaa ne lääkkeet. Ottaa tavoitteeksi alkuun edes sen palonhallinnan, että saa selville, mistä suunnasta saisi paloa vähemmäksi. Ehkä palo ei sammu koskaan täysin, mutta jos sen saa rajattua ja ympärille rakennettua uuden talon, pystyy ystävät taas tulemaan lähelle.

Siksi sanoisinkin läheisille että pistäkää rajat ja pitäkää huoli omasta jaksamisesta. Kyllä masentuneellekin saa JA TÄYTYY laittaa rajat (näin sanon itse sen kokeneena). Niin jaksaa paremmin olla tukena. Älkääkä ottako asiaksenne yrittää parantaa masentunutta, siinä uuvutte ennemmin tai myöhemmin. Ja masentuneen kanssa voi yrittää virittää keskustelua ihan muistakin aiheista kuin siitä masennuksesta. Älkää ottako sitä masennusta omille hartioillenne, mutta kuunnelkaa ja olkaa läsnä ihan omien voimavarojen mukaan. Ja tietyt latteudet kannattaa todellakin unohtaa, ne ei siinä tilassa auta vaan lähinnä saattaa pahentaa masentuneen oloa. (Sitäpaitsi hänellä saattaa olla eri elämänkatsomus.) Voit sanoa että tänään en jaksaisi tästä aiheesta, mutta en silti ole hylkäämässä sinua. Masentuneena usein uskoo olevansa vain taakka muille, joten siksi kannattaa vakuuttaa heitä tästä. Tee selväksi että et ole menossa mihinkään, mutta pidä kiinni omista rajoistasi jotta et itsekin masennu.