Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

Vauvapalstalla taitaa olla paljon neuvojia. Ilmankos ihmiset täällä saa niin paskan vastaanoton, kun avautuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

En ymmärrä. Multa on aina puuttunut tarve päsmäröidä toisten elämää, joten mulle ei tuu tuon tyyppisiä tunteita silloinkaan, kun joku valittaa mielestäni turhasta

Ja kuten kerroin, olen poistanut päsmärit lähipiiristäni, joten ei heidänkään tarvitse kärsiä tilanteesta. Mun elämäni muuttui ainakin paremmaksi tämän ratkaisun myötä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin isälleni olevani koronassa ja tarvitsin ruokaa kaupasta. Pyysin häntä hyväkuntoista lähellä asuvaa eläkkeellä olevaa ihmistä käymään puolestani kaupassa. Vastaus oli, että" No älä ota tämmöistä tavaksi sitten ja miten nyt et ollut varautunut ruokiin?" yms yms. Lopuksi vielä muistutti, että hän ei pyydä ikinä apua ja häntäkin voisi joskus auttaa. No ei tosiaan ole pyytänyt ja en ole ajatustenlukija.

Nämä on näitä narsistisia boomereita. Ainakaan omia lapsia ei auteta, kun ei kukaan häntäkään muka auta. Ja jos auttaisi, niin sanotaan, että ei apuja tarvita... Isäsi siis arvosta yksin pärjäämistä. Ikävä piirre omassa vanhemmassa, jonka yleisesti oletetaan auttavan lapsiaan ja toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Annan neuvon: mene jonnekin terapiaan prosessoimaan ajatuksiasi. Muita ei kiinnosta tarjota näitä sinun ehdoillasi toteutettavia mielenterveystukipalveluja ilmaiseksi.

Tajusin nyt vasta olevani neuvoja. En ole ennen ymmärtänytkään, että se olisi huono asia. Jos itse puhun jostain ongelmasta toiselle ihmiselle, niin tarkoituksenani on ratkaista se ja kaipaan tuoretta näkökulmaa asiaan. Helposti sanon, jos joku vaikkapa valittaa lastensa jatkuvasta riehumisesta, että oletko kokeillut tätä ja tätä, ovat toimineet meillä. No, täytyy jatkossa yrittää pitää omat mölyt mahassa ja keskittyä enemmän vain kuuntelemiseen.

Exäni oli sellainen joka ei ymmärtänyt lohduttaa vaan alkoi sättimään, että miksi tein noin enkä tehnyt sen sijaan niin ja näin jne.

Jatkuvasti valittajat ovat rasittavia. Jos on ongelmia niin niihin etsitään ratkaisuja ja toteutetaan ne. Se ulina päivästä ja vuodesta toiseen on typerää.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin nyt vasta olevani neuvoja. En ole ennen ymmärtänytkään, että se olisi huono asia. Jos itse puhun jostain ongelmasta toiselle ihmiselle, niin tarkoituksenani on ratkaista se ja kaipaan tuoretta näkökulmaa asiaan. Helposti sanon, jos joku vaikkapa valittaa lastensa jatkuvasta riehumisesta, että oletko kokeillut tätä ja tätä, ovat toimineet meillä. No, täytyy jatkossa yrittää pitää omat mölyt mahassa ja keskittyä enemmän vain kuuntelemiseen.

Riippuu ihan siitä, kenen kanssa keskustelet. Myös minä näen asian noin, että muiden mielipiteet tuovat uusia näkökulmia, eivät ne ole millään lailla huono asia. Pelkkä kuuntelu ja voivottelu olisi, mutta se taas sopii jollekin toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Annan neuvon: mene jonnekin terapiaan prosessoimaan ajatuksiasi. Muita ei kiinnosta tarjota näitä sinun ehdoillasi toteutettavia mielenterveystukipalveluja ilmaiseksi.

Etpäs nytkään osannut antaa neuvoa, jota en olisi itse keksinyt. Olen käynyt terapiassa silloin, kun on vaikeaa. Normaalielämässä ihan vastavuoroiset ystävyyssuhteet toimivat niin, että puolin ja toisin ollaan kuuntelevia korvia toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, mieheni ja hänen perheensä.

"Olen väsynyt pikkulapsen kanssa, en jotenkin saa nukuttua kunnolla enää "

V. "Oletko kokeillut melatoniinia? Entä vitamiineja? Mitä jos ostaisit painopeiton/toiset pimennysverhot/kuntosalijäsenyyden? Avantouinti varmaan virkistäisi!"

Meillä on täysin erilainen keskustelukulttuuri perheissämme. Minua turhauttaa, kun aina neuvotaan ja sitten alan änkyttää, että minulla oikeastaan on jo pimennysverhot / olen kokeillut jo melatoniinia / ym. Ja sitten se keskustelun fokus vaihtuu siihen melatoniiniin/avantouintiin/laitesukellukseen ja minusta tuntuu, että tunteeni sivuutetaan.

Omassa perheessä

"Olen väsynyt lapsen kanssa "

V: "Voi, olinkin jo unohtanut nuo ajat! Minua väsytti myös niin, että löysin kylmiä kahvikupillisia ympäriinsä, enkä muistanut edes kaataneeni itselleni kahvia.

"Joo, minäkin löysin kaukosäätimen pyykkikorista, kun olin sen laittanut sinne "

Ts. Minä haluan jakaa yhteisiä kokemuksia, mieluummin kuin saada vinkkejä. Meitä turhautti kommunikaatio, mutta nyt kun tiedostamme tämän eron ja olemme puhuneet siitä, meillä menee paremmin miehen kanssa. Arvostan kyllä myös heidän ratkaisukeskeisyyttään ja nopeuttaan eri ongelmatilanteissa. Ehkä vastakohdat myös täydentää toisiaan 🤔 minäkin olen opetellut tuomaan asioita esille eri tavalla.

Suurin osa ei halua saada vertaistukea eli kuulla, että jollain toisella on joskus ollut samanlaista! He kokevat, että se on heidän kokemuksensa mitätöintiä, koska juuri heillä on ainutkertainen väsymys ja sitä pitää ihmetellä ja kauhistella, ei sanoa, että voi kuule, minäkin olen ollut rättiväsynyt, silloinhan siitä menee koko ainutlaatuisuus! Neuvojakaan ei haluta, koska tietenkin väsynyt on jo kokeillut kaiken mahdollisen.

Tuollainen valituksissa vellominen ei vie tilannetta minnekään, siitä ei ole apua ja varmaan sinunkin miehesi suku miettii, miksi et halua elämäsi olevan hyvin, miksi mieluummin tyydyt valittamaan. He oivaltavat kyllä, että juuri tuon asenteesi vuoksi et koskaan saavuta mitään.

Oli melko kärkkäästi kommentoitu, että en tule koskaan saavuttamaan mitään. Minä tiedän kyllä, että ihmiset ei välttämättä halua, että toinen alkaa kertoa vastaavasta kokemuksestaan. Ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja keskustella ja toisia lähemmäs pääsee, kun pyrkii ymmärtämään heidän lähtökohtaan eikä vain tokaise, että sinä et kyllä saavuta yhtään mitään.

Tulen hyvin toimeen mieheni perheen kanssa. Nykyisin näen tämän kommunikaation erilaisuuden rikkautena, niin kuin viestissäni sanoin. Ja jos minua joskus on ärsyttänyt toisen tapa kommunikoida, tiedän että oma tapani on vastaavasti ärsyttänyt jotain toista. Minulle riittää ymmärtää, että toisella on hyvät aikeet. Se hyvä aie ei nyt aivan välity minulle viestistäsi, mutta kiitos näkökulmasta ja hyvää kevään jatkoa.

Jos haluaa pelkkää kuuntelua niin terapeutille, sitä kiinnostaa kun maksat 120e h.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

Tässä ollaan aika tavalla asian ytimessä. Osa ihmisistä on sellaisia yliyksinkertaistajia, että heille jokainen, monimutkainenkin, ongelma on joku kämmenessä törröttävä neula tai tien poikki kaatunut puu. Sama ajattelu ulottuu sitten kaikkiin isoihin yhteiskunnallisiinkin asioihin ja tieteellisiin kysymyksiin, joita joku muu oikeasti tutkii ja tuntee. Uskovat lisäksi olevansa niin näppäriä, että ratkaisevat minkä tahansa pulman sen kummemmin ajattelematta ja päätyvät päätelmiin roimasti oikaisten. Jos esimerkiksi jollakulla on vaikka astma hiukan huonossa hoitotasapainossa, neuvovat lopettamaan kaikki lääkkeet ja lähtemään jollekin joogamehuretriitille. Ja muut neuvot ovat samaa sarjaa. Eipä silti, etteivätkö voisi olla muutoin oikein mukavia ihmisiä ja vanhemmiten jopa viisastua. Se neuvomispuoli vain kestäessään on jokseenkin rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa pelkkää kuuntelua niin terapeutille, sitä kiinnostaa kun maksat 120e h.

Jos mä kaipaan vain kuuntelijaa, puhun koiralleni. Jos tarvitsen neuvoja, puhun ihmiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Tämä juuri, on niin peri-inhimillistä kokea halua auttaa. Jos ystävällä on sydänsurua, toki kuuntelen, mutta jos taas hän voivottelee toistuvasti huonoa parisuhdetta tai huonosti kohtelevaa kumppania, niin anteeksi nyt, helposti tulee neuvottua.

Minä puolestaan olen vähän allerginen sellaiselle toistuvalle voivottelulle ja käsien levittelylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

Tässä ollaan aika tavalla asian ytimessä. Osa ihmisistä on sellaisia yliyksinkertaistajia, että heille jokainen, monimutkainenkin, ongelma on joku kämmenessä törröttävä neula tai tien poikki kaatunut puu. Sama ajattelu ulottuu sitten kaikkiin isoihin yhteiskunnallisiinkin asioihin ja tieteellisiin kysymyksiin, joita joku muu oikeasti tutkii ja tuntee. Uskovat lisäksi olevansa niin näppäriä, että ratkaisevat minkä tahansa pulman sen kummemmin ajattelematta ja päätyvät päätelmiin roimasti oikaisten. Jos esimerkiksi jollakulla on vaikka astma hiukan huonossa hoitotasapainossa, neuvovat lopettamaan kaikki lääkkeet ja lähtemään jollekin joogamehuretriitille. Ja muut neuvot ovat samaa sarjaa. Eipä silti, etteivätkö voisi olla muutoin oikein mukavia ihmisiä ja vanhemmiten jopa viisastua. Se neuvomispuoli vain kestäessään on jokseenkin rasittavaa.

Mä taas neuvon varaamaan ajan lääkärille. Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja mulle avaudutaan todella usein erilaisista sairauksista ja vaivoista, mutta 99%:sti kehotan aina varaamaan ajan lääkärille. 

Mitä järkeä on olla haluamatta ratkaisua ongelmaansa? Onko se toisen ihmisen ajan vieminen tärkeintä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on olla haluamatta ratkaisua ongelmaansa? Onko se toisen ihmisen ajan vieminen tärkeintä?

Valitettavasti se taisi olla aloittajan pointti. Imeä toiselta ihmiseltä voimat ja aika.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas inhoan sitä, jos minua vain kuunnellaan myötätuntoisesti pää kallellaan. Minä haluaisin aina toisilta näkökulmia asioihini, jos niistä avaudun.

Sama. Kaipaan näkökulmia ja mielipiteitä.

T. Se analyyttinen "neuvoja"